Suomessa on heitäkin, jotka kaipaavat kotia

Tänään on YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen päivä ja kansallinen Asunnottomien yö. Tämä on jo 20. kerta, kun Asunnottomien yötä vietetään Suomessa.

Ensimmäisen Asunnottomien yön aikaan vuonna 2002 asunnottomia oli Suomessa lähes 9 600. Kahdessa vuosikymmenessä kehitystä on onneksi tapahtunut, mutta Suomessa on yhä lähes 4 000 ihmistä vailla vakinaista asuntoa. Heistä noin 650 majoittuu kokonaan ulkona, rappukäytävissä ja ensisuojissa.

Tänään Helsingin Kansalaistorilla Eduskuntataloa vastapäätä järjestetään Asunnottomien yön 20-vuotispäätapahtuma. Tapahtumalla halutaan muistuttaa sekä kansalaisille että päättäjille, että asunto on perusoikeus ja kaikilla on oikeus omaan kotiin.

Asunnottomuudesta voi jutella myös lasten kanssa. Tomi Kontion ja kuvittaja Elina Warstan pari vuotta sitten ilmestynyt kuvakirja Koira nimeltään Kissa kaipaa kotia (Teos 2020) on aivan loistava lapsentasoisesti kirjoitettu tarina asunnottomuudesta.

Kirjassa seikkailevat samat henkilöt, joista on päästy lukemaan jo parissa aiemmassakin Kontion ja Warstan kuvakirjassa, eli koira nimeltään Kissa, kissa nimeltään Koira ja puliukko nimeltään Näätä. Tämän kolmannen kirjan alkaessa kolmikko on pitänyt yhtä jo kokonaisen vuoden.

Koko Helsinki, sen metrot, ratikat, juna-asemat ja kauppakeskukset, ovat heidän kotinaan. Päärautatieaseman suuri, kivinen sali on kodittomien graniittilinna, joka suo hetkeksi lämpöä ja suojaa.

Kissa selittää kolmikon tilannetta:

"Me nukumme milloin missäkin, siltojen alla, hylätyissä taloissa, rappukäytävissä ja roskakatosten alla.
Mutta usein joku ajaa meidät pois yöpaikoistamme."

Eräs kohtaaminen on Kissalle merkityksellinen. Ihmisvilinässä pikku tyttö tulee sen luokse ja esittää pysäyttävän kysymyksen: "Missä sinun kotisi on, koirakulta? - - Eikö sinulla ole kotia?"

Vasta tytön kysymyksen jälkeen Kissa oivaltaa jotain: "Minä taidan kaivata kotia."

Jokainen lapsi pystynee ymmärtämään Kissan tunteen. Ajatus siitä, ettei jollain ole omaa kotia, voi olla lapselle uusi, outo ja jopa vähän pelottava. Asiasta on hyvä keskustella yhdessä lapsen kanssa.

Näädästä kodin puuttuminen ei ole mikään ongelma. Sen mielestä koti voi hyvin olla kaikkialla, kunhan on ystävyyttä ja rakkautta. Koska Kissa ja Koira kuitenkin ovat sitä mieltä, että koti olisi hyvä saada ennen syksyn viileitä öitä, Näätä suostuu lähtemään asuntoesittelyihin. Löytyisikö koti roskakatoksesta, ulkoilmamuseon hirsirakennuksesta tai vanhasta bunkkerista?

Lopulta sopiva paikka löytyy, paikka, joka tuntuu kodilta. Kissa, Koira ja Näätä ovat tyytyväisiä.

Taitaa kuitenkin olla, että tilastoissa heidät edelleen luokiteltaisiin asunnottomiksi. Mutta eihän sitä tarvitse lapsille kertoa. Paras vain nauttia lopun lämpimästä ja raukeasta tunnelmasta.

Isäni on hipsteri on paras kirja maailmassa — ainakin jos uskoo 8-vuotiastani

"Kaikista paras kirja maailmassa, mikä me ollaan luettu", oli kahdeksanvuotiaani ensireaktio, kun saimme loppuun Tomi Kontion ja kuvittaja Elina Warstan lastenromaanin Isäni on hipsteri (Teos 2022). Muutaman päivän päästä hän vielä spontaanisti tarkensi arviotaan: "Se oli ehkä kivoin pitkä kirja, joka me ollaan luettu."

Se on aika paljon sanottu lapselta, joka yleensä kirja-arviota kysyttäessä kohauttaa välinpitämättömästi olkapäitään ja sanoo: "Ihan kiva". Viime aikoina hänen suustaan on kuulunut muutamia kertoja jopa: "Tylsä."

Mutta kyllähän tyttärestä koko ajan lukiessa näki, että hän todella piti kirjasta. Luimme 112-sivuisen kirjan kahdessa erässä, sillä ääneni ei kestänyt sen lukemista yhtä kyytiä. Muuten olisimme varmaan lukeneet saman tien koko kirjan.

Myös minun mielestäni Isäni on hipsteri on hyvä. Se kuuluu ehdottomasti sellaisiin kirjoihin, joista lapsi ja aikuinen molemmat nauttivat. Kirjassa meitä huvittivat ja koskettivat ehkä vähän eri asiat, mutta kumpikin löysi itseään kiinnostavan tason.

Kirja kertoo neljäsluokkalaisesta Nuutista, joka saa mysteerin ratkaistavakseen. Hänen luokkatoverinsa Selman äiti on Selman mukaan sanonut, että Nuutin isä on hipsteri. Koska ei Nuutti eikä Selmakaan tiedä, mitä hipsteri tarkoittaa, asia pohdituttaa. Vähän kuin huomaamatta Selma alkaa lyöttäytyä yhä useammin Nuutin seuraan.

Kirja etenee vähän salapoliisitarinan tapaan. Lapset kuulustelevat tahoillaan "epäiltyä" ja "todistajaa" ja painavat mieleensä hipsterin tuntomerkkejä:

• punainen kustoo (Cousteau)-pipo
• parta
• kummallinen polkupyörä
• outo työ englanninkielisine ammattinimikkeineen...

Nuutti ja Selma yrittävät kerätä tietoa, vaikka välillä tuntuu, että olisi vain paras luovuttaa. Mutta eihän se käy! "Hipsterit ovat alkaneet kiehtoa minua", päättäväisellä luonteella varustettu Selma tokaisee.

Täytyy siis ottaa käyttöön järeämmät keinot ja varjostaa "epäiltyä". Nuutti ja Selma vakoilevat Nuutin isää agentti Hillaksi ja agentti Mansikaksi muuntautuneina. 

Agenttileikeistä seuraa ikävyyksiä, mutta lopulta hipsteriasia selviää. Ja kenties seikkailu on ikävyyksistä huolimatta alku jollekin hyvälle ja suurenmoiselle.

Mikä kirjasta sitten teki niin erinomaisen? Syitä on monia. Tässä joitain niistä:

1. Tomi Kontio on loistava kirjoittaja. Pidän myös hänen tavastaan katsoa maailmaa. Olemme lukeneet aiemmin Kontion kirjoittamia kuvakirjoja koirasta nimeltään Kissa, kissasta nimeltään Koira ja miehestä nimeltään Näätä. Olemme pitäneet kovasti niistäkin. Elina Warsta on kuvittanut myös kuvakirjasarjan. Varmaan siitä syystä Nuutin isä muistutti tyttäreni mielestä Näätää.
   
   
2. Salapoliisitarinan kaltainen rakenne kirjassa oli kiehtova, vaikkei mistään varsinaisesta dekkarista ollutkaan kyse.
   
   
3. Tekstissä oli hienoa leikittelyä kielellä. Tytär nautti oppiessaan uusia sanoja ja käsitteitä. Paikoitellen kieli oli runollisen kaunista.
   
   
4. Kirjassa käsiteltiin hipsteriteeman lisäksi syviä tunteita, ja ne oli kuvattu koskettavasti. Rivien väleistä pystyi lukemaan paljon sellaista, mitä ei sanottu suoraan.
   
   
5. Kirjan sukupuoliroolit tuntuivat raikkailta. Äidit olivat poliiseja ja muurareita. Isä konmaritti, hoiti säntillisesti kotityöt ja etsi pumpulinpehmeitä nautintoja.
   
   
6. Hipsterit ovat ihania! Mahtavaa, että heistä on kirjoitettu oma lastenkirja.

Sitten on vielä kirjan miljöö. 

"Minä asun Kalliossa. Kallio on kaupunginosa Helsingissä. Kalliossa on korkea kirkontorni, joka on kuin kalliota itsekin. Se näyttää harmaalta kivipaadelta. Aivan kuin jättiläinen olisi joskus ottanut kouriensa väliin kalliota ja puristanut sen tuommoiseksi rosoiseksi torniksi."

Mietin, paljonko myönteiseen arvioomme vaikutti se, että kirja sijoittuu Helsingin Kallioon. Kallio on se paikka maailmassa, jota minä pidän kotiseutunani, josta minä olen kotoisin. Sinne olen syntynyt ja siellä asunut suurimman osan elämästäni. Esivanhempiani asui Kalliossa jo ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Tyttäreni ei ole koskaan asunut Kalliossa, mutta siellä on hänen mummolansa ja siellä asuu hänen isosiskonsa.

On selvä, että kirjan kuvaukset miljööstä puhuvat eri tavalla meille kuin jollekin, joka lukee teosta toisella puolella Suomea.

Pystyin näkemään koulun ja koulun pihan, kun isä kuljetti Nuutin kouluun erikoisen polkupyöränsä suurella tarakalla. Kun Nuutti käveli koulumatkallaan vanhojen tavaroiden kaupan ohi, luulin tietäväni, mikä kauppa se oli. Näin sieluni silmin Nuutin ja Selman istumassa Karhupuistossa ja keinumassa Linnunlaulussa.

Teksti muuttui päässäni niin visuaaliseksi, että jossain vaiheessa sanoin tyttärelleni: "Tästä kirjasta pitäisi tehdä elokuva! Mä pystyn niin selvästi jo näkemään sen."

Minä siis toivon elokuvaa. Tytär toivoo kirjalle jatko-osaa. Sellaista, jossa Nuutti ja Selma menisivät luontoleirille.

Oma luontosuhteeni on aika samanlainen kuin Nuutin isällä, jolla on tapana sanoa: "Minä suojelen mielelläni luontoa, mutta minua pitää suojella luonnolta." Tyttäreni on saanut minua luonnonläheisemmän lapsuuden ja arvostaa luontoa eri tavalla. Mukavaa, että pojasta (tytöstä) polvi paranee.

Lastenkirjakevät 2020 - Kiinnostavimmat jatko-osat

Kustantamoiden uutuusluetteloiden selailu on koukuttavaa ajanvietettä. Kevään uutuuksia esittelevät katalogit ilmestyivät niin aikaisin syksyllä, etten ollenkaan ehtinyt paneutua niihin silloin. Olinhan vielä fiiliksissä syksyn uutuuskirjoista, ja sitten painoivatkin jo joulukirjat päälle. Uudenvuoden jälkeen on ollut vihdoin aikaa selailla luetteloita.
 
Todella monet hyväksi havaitut kuvakirjasarjat saavat jatkoa. Jatko-osissa on se hyvä puoli, että suunnilleen tietää jo ennalta mitä tulee saamaan. Kivoille kirjoille monesti toivookin jatkoa. Tietenkään kaikki sarjat eivät ole onnistuneita. On inhottavaa, jos sarjan uudet osat tuntuvat vain vanhan toistolta. Pahinta on, jos tytär pitää sarjasta, jota ei itse jaksaisi lukea.

Nyt alkuvuodesta on ilmestymässä tosi paljon kiinnostavia jatko-osia, joita minäkin odotan innolla. Niinpä tämä postaus on omistettu kokonaan jatko-osille.

Sanna Pelliccionin kirjassa Onni-poika osoittaa mieltä (Etana Editions 2020) Onni ryhtyy puolustamaan rakasta puistoaan, joka aiotaan jyrätä autotien ja raitiovaunukiskojen tieltä.

Sanna Iston ja Eppu Nuotion kirjoittamassa ja Sari Airolan kuvittamassa Typy ja nokkela noita -kirjassa (Bazar 2020) vauhdikas ja hyvällä mielikuvituksella varustettu Typy kohtaa leikkipuistossa luudalla lentävän noidan.

Riikka Jäntin ihastuttavan Pikku Hiiri -sarjan kuudennessa osassa Pikku Hiiren hellekesä (Tammi 2020) Hiiru ja äiti viettävät kesälomaa kaupungissa. Helteisiin päiviin mahtuu monenlaista hauskaa puuhaa.

Eppu Nuotion kirjoittama ja Saara Vallinevan jännittävästi kuvittama Pikkusaari-sarja täydentyy kolmannella osalla. Kirjassa Paola Pääsky ja kadonnut soittorasia (Bazar 2020) Paola Pääsky perheineen saapuu Andalusiasta kesänviettoon Pikkusaarelle. Yksi matkalaukuista katoaa ja sen mukana soittorasia, jota ilman perheen pienokaiset eivät saa unta iltaisin. Löytyykö soittorasia öisestä saaresta?

Tytär onkin jo kysellyt jatkoa Veera Salmen kirjoittamaan ja Elina Warstan kuvittamaan Päiväkoti Heippakamu -sarjaan. Nyt sellainen tulee. Päiväkoti Heippakamu — Hung ja pantteripako (Otava 2020) kertoo päiväkodin hymysuusta Hungista, josta tulee päiväkodin hulinassa hurja pantteri Pampam. Pampamin on pakko päästä pakoon.

Anneli Kannon kirjoittama ja Noora Katon kuvittama Viisi Villiä Virtasta -sarja täydentyy jo yhdennellätoista osalla. Veera Virtanen ja kiusaaja -kirjassa (Karisto 2020) Veera alkaa saada ilkeitä viestilappuja. Kuka Veeraa oikein kiusaa ja miksi? 

Touhukaverukset päättävät perustaa uuden kaikille avoimen museon Ninni Oljemarkin kirjassa Touhukaverukset — Museo kaikille (Otava 2020). Villisika haluaisi esitellä kaupunkilaisille itse maalaamaansa taulua, mutta entä jos kukaan ei pidäkään siitä. Rohkaistuuko Villisika?

Johanna Hulkon luoma ja Marjo Nygårdin kuviksi herättämä ihana, hurja Maija pohtii kirjasarjan kolmannessa osassa Pieni Maija (Karisto 2020), onko hän pieni vai iso. Pohdinta kumpuaa siitä, että Maijasta on tulossa isosisko.

Nelli Hietalan luoma Kerttu on aiemmin tavattu tutustumassa kärpäseen. Kirjasarjan toisessa osassa Kerttu ja murkku (Karisto 2020) vuorossa on muurahainen. Löytyykö Kertun palikkataloon muuttaneelle murkulle kaveria? Ihastuttava kuvitus on Sari Airolan. 

Pipsa Pentin esikoisteoksessa Lyyli pelasti hurjan paperihukan sieppaamia paperiprinsessoja. Kirjassa Lyyli ja karmea värinkäsitys (Otava 2020) Lyylin kekseliäisyys joutuu taas koetukselle pahanilmanlintujen hyökätessä. Pentti on loihtinut viisaan sadun väreistä ja niiden mahdollisuuksista.

Kirsti Kurosen ja Karoliina Pertamon kehuttu kirja Kerro minulle kaunis sana saa jatkoa. Ilmapiiri päähenkilö Jaakon kotona ei ole muuttunut onnellisemmaksi sitten edellisen kirjan. Uutuuskirjassa Näytä minulle hassu ilme (Karisto 2020) Jaakko lähtee keräämään iloisempia ilmeitä isän pikakamera apunaan.

Taaperoita ja vanhempia ihastuttaneesta Anna Krogeruksen kirjoittamasta ja Erika Kallasmaan kuvittamasta Muttinen ja äiti -kirjasta tuttu Muttinen seikkailee vaarinsa kanssa kirjasarjan toisessa osassa Muttinen ja vaari (WSOY 2020). Vaari hoitaa Muttista — vai onko se sittenkin toisinpäin?

Kun hammas heiluu ja putoaa

Viisivuotiaalta tyttäreltäni lähti äskettäin ensimmäinen hammas. "Ehkä olen nyt niin iso, että se lähti", hän totesi lakonisesti tapauksesta, joka äidin mielestä tuntui valtavalta virstanpylväältä.

Heti kun hammas alkoi heilua, luimme kirjan Pablo ja heiluvat hampaat. Se kuuluu fanittamaamme Päiväkoti Heippakamu -sarjaan, jonka on kirjoittanut Veera Salmi ja kuvittanut Elina Warsta.

Kirja kuvaa viisivuotiaan Pablo-pojan päiväkotipäivää. Päivästä tekee erikoisen se, että Pablon hammas heiluu. Hän ei ole innokas kertomaan asiasta kenellekään, sillä hän ei yleensäkään pidä meteliä itsestään. Tyttärenikään ei kertonut asiasta heti, vaan vasta seuraavana päivänä.

Iltapäivällä Pablon hammas irtoaa, eikä hän edelleenkään kerro kenellekään.

"Jos mama ja Ulla olisivat nähneet irronneen hampaan, he olisivat alkaneet kiljua kovaa: - ONNEA, ONNEA, ISO POIKA!"

Päiväkodissa putosi tyttärenikin hammas. "Mä olin leikkimässä pikkutaloilla, kun se vaan lähti", hän kertoi kotona.

"Kerroitko sitten aikuiselle?" kysyin.

"En, mutta ope huomasi."

Hammas oli pakattu tarhassa siististi pieneen kirjekuoreen. Illalla se laitettiin tietysti tyynyn alle hammaskeijua odottamaan. 

Iltasaduksi luettiin Tiuku, pieni hammaskeiju -kirja. Kirjan on kirjoittanut Lulu Frost ja kuvittanut Lorna Brown sekä Fran Brylewska. Kirjan etukannessa on pieni pussukka, jonne lapsen ensihampaat voi säilöä.

"Tiuku oli hammaskeiju.
Iltaisin hän kiersi keräämässä maitohampaat, jotka lapset olivat jättäneet tyynyjensä alle, ja sujautti tilalle kimaltavan kolikon."

Eräänä iltana Tiukulle sattuu virhe, jollaista hammaskeijulle ei koskaan pitäisi tapahtua. Pienen Kristan huoneessa hän pudottaa kolikon lattialle ja se katoaa. Krista herää kolahdukseen ja tuhertaa itkua huomatessaan hampaansa kadonneen, vaikkei mitään ole tullut tilalle.

Lohduttaakseen Kristaa hammaskeiju lupaa toteuttaa yhden Kristan toiveen. Millainen yö siitä tuleekaan! Unohtumaton niin Kristalle kuin hammaskeijullekin.

Tyttäreni kohdalla kaikki sujui perinteisemmin. Aamulla hammas oli poissa ja tilalla oli kolikko. Tosin tyttäreni ei ole vielä huomannut sitä hämmästyttävää seikkaa, että jossain välissä hammaskeiju on käynyt tuomassa hänen hampaansa takaisin tuohon kirjan etukannessa olevaan pussukkaan.

Onneksi meille ei käynyt niin kuin prinsessalle Tony Rossin kirjassa Tahdon hampaani.

Pikku prinsessalla on hurmaavat hampaat. Iiiik, eräänä päivänä yksi hampaista alkaa heilua! Ja eräänä kauheana päivänä se on poissa!

"Koko palatsi etsi kadonnutta hammasta...
mutta sitä ei löytynyt mistään.
'TAHDON HAMPAANI!' pikku prinsessa huusi."

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Hammas löytyy. Vai löytyykö? Ei ainakaan kovin todennäköisestä paikasta.

Nyt tyttärelläni heiluu jo toinen hammas ja olemme jatkaneet hammastarinoiden parissa.  Olemme tutustuneet ensimmäisen hampaansa menettäneeseen Pipsa Possuun.

Kirjassa Pipsa Possu - Hammaskeiju Pipsa päättää valvoa koko yön, jotta näkisi hammaskeijun.

"'Minä en nukahda... minä en... nukahda. Minä... krooh' ja sitten Pipsa jo nukahtaa ja kuorsaa possumaisesti. Kun huoneessa on hiljaista, jotain ilmestyy ikkunalle. Hammaskeiju on saapunut... Mutta Pipsa nukkuu sikeästi."

Aamulla Pipsa ilahtuu kolikosta, mutta päättää vakaasti pysyä seuraavalla kerralla hereillä. 

Kirjahyllystämme löysin vielä yhden hammaskirjan, jota en muistanut olevan olemassakaan, enkä voinut käsittää, mistä ja koska se oli ilmaantunut. Viveca Sundvallin kirjoittama ja Eva Erikssonin kuvittama kirja Mimmi ja heiluva hammas kertoo kuusivuotiaasta Mimmistä, joka asuu ruotsalaisessa pikkukaupungissa. Alhaalta joen rannasta nenään leijuu Henryn keksi- ja leipätehtaan tuoksu.

Eräänä aamuna Mimmin päiväkotiryhmä pääsee vierailemaan Henryn keksitehtaalle. Päivä on Mimmille muutenkin erityinen, sillä hänellä on alkanut heilua ensimmäinen hammas. Tehdasvierailu ei ole lapsista ihan niin hauska kuin kuvitella olisi saattanut, mutta saapahan jokainen sentään kotiin viemisiksi pussillisen vanhoja murentuneita keksejä sekä yhden tuoreen pullan.

"Haukkasin pullaa tehtaan aidan takana, ja heiluva hampaani tarttui siihen kiinni. Pulla tuli vähän veriseksi, ja melkein koko tarharyhmä pyörtyi kadulle. Työnsin hammaspullan taskuun, ja kun pääsin kotiin pistin koko pullan isoon vesilasiin."

"Kun hammas irtoaa, se pitää panna vesilasiin. Siinä se muuttuu kruunun kolikoksi."

Näin siis Ruotsissa.

Seuraavan hammaskirjan olen jo varannut kirjastosta, mutta se ei ole vielä ehtinyt tulla. Lucy Cousinsin kirjassa Maisa, Keke ja heiluva hammas (WSOY 2006) Keke krokotiili kamppailee heiluvan hampaan kanssa ja käy hammaslääkärissä.

 
Veera Salmi: Päiväkoti Heippakamu - Pablo ja heiluvat hampaat
Kuvitus: Elina Warsta
Kustantaja: Otava 2017

Tiuku, pieni hammaskeiju
Teksti: Lulu Frost
Kuvitus: Lorna Brown ja Fran Brylewska
Alkuteos englanninkielinen
Suomennos: Sari Luhtanen
Kustantaja: Gummerus 2016

Tony Ross: Tahdon hampaani
Englanninkielinen alkuteos: I Want My Tooth
Suomennos: Arja Kanerva
Kustantaja: Lasten Keskus 2002

Pipsa Possu - Hammaskeiju
Englanninkielinen alkuteos ilmestynyt 2003
Kustantaja: Suomen Pelimiehet Oy

Viveca Sundvall: Mimmi ja heiluva hammas
Kuvitus: Eva Eriksson
Ruotsinkielinen alkuteos: Mimmi och kexfabriken
Suomennos: Paula Kalrsson
Kustantaja: WSOY 1989
 

Lastenkirjasyksy 2019

Helsingin Sanomat esitteli eilen kulttuurisivuillaan 20 syksyn lastenkirjauutuutta. Rakastan tällaisia artikkeleita. On ihanaa, kun lastenkirjat näkyvät lehtien sivuilla. Hesarin jutussa oli kirjoja vauvaiästä yläkouluikäisille. Joukossa oli pari kirjaa, joita olen jo kovasti odottanut, ja yksi, jonka jo sain kirjastosta.

Hesarin innoittamana päätin tehdä oman katsauksen syksyn lastenkirjauutuuksiin. Osa esittelemistäni kirjoista on jo ilmestynyt ja osa on vielä tulossa. Koska tyttäreni on leikki-ikäinen, keskityn tämän ikäryhmän kirjoihin. Tosin jotkin esittelemistäni kirjoista soveltuvat hyvin myös alakouluikäisille. Kirjojen kansikuvat ovat peräisin kustantajien verkkosivuilta.

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Ellen! - Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit (Teos)
Helsingin kaupungin taidemuseossa vaihtuvan näyttelyn aiheena on parhaillaan Ellen Thesleff. Olemme käyneet tyttären kanssa jo pari kertaa ihailemassa Thesleffin töitä. Hyvään saumaan siis ilmestyy Virtasen ja Pelliccionin toinen lapsille suunnattu kuvitettu elämäkerta Suomen supernaisia -sarjassa. Ellen oli rohkea oman tiensä kulkija, joka eli sellaista elämää kuin tahtoi aikana, jolloin naisen asema ei yleisesti ollut vielä kovin vapaa. Ellen halusi olla taiteilija eikä muuta. Hän uudisti rohkeasti maalaustaiteen värimaailmaa ja oli aikaansa edellä. Kun arvostelijat eivät ymmärtäneet häntä, hän piti oman päänsä. Hyvä niin, sillä hänen maalauksensa elävät yhä.

Tomi Kontio & Elina Warsta: Koira nimeltä Kissa tapaa kissan (Teos)
Spurgun kanssa ystävystyvästä yksinäisestä koirasta kertova Koira nimeltä Kissa on ollut suuri suosikkimme, joka on tänäkin vuonna lainattu kirjastosta jo useamman kerran. Kirja on saanut nyt jatkoa. Koira nimeltä Kissa ja ihminen nimeltä Näätä viettävät kiireetöntä aikaa katsellen hyörinää satamassa, kun huomaavat eräästä laivasta puikahtavan kissan. Koirasta kissa on lumoava ja salaperäinen, mutta sitä jännittää tavata tuo olento, joka tulee pelottomasti kohti. Kertomuksen teemoja ovat rajoja murtava ystävyys, lempeys maailmaa ja kaikkia sen asukkeja kohtaan sekä pelot ja niiden voittaminen.

Minna Honkasalo & Janina Ahlfors: MUUMI Museokirja (WSOY)
MUUMI Museokirja on lapsen oma opas taiteeseen ja Tampereen Muumimuseoon. Interaktiivinen tietokirja innostaa katsomaan taidetta avoimin mielin ja kaikin aistein. Kirjan sanoma on: taidetta on kaikkialla ja taide on kaikkien. Kirjassa otetaan selvää, mikä museo on ja miksi museoita on olemassa. Mikä on näyttely tai teos? Kuka on Tove Jansson? Tämän kirjan taidan kääriä muumeja ja museoita isosti fanittavalle tyttärelleni joululahjapakettiin.

Hannamari Ruohonen: Kaisan ja Oskarin retkikirja (S&S)
Puuvärein kuvittavan Ruohosen tyyli viehättää meitä kovasti. Tässä kirjassa tavataan Kaisa ja Oskari, jotka ovat tutut jo Kaisan ja Oskarin lempikirjasta. Nyt on aika retkeillä. Retken toteuttamiseen ei vaadita paljon muuta kuin vähän mielikuvitusta. Retkelle voi lähteä milloin ja minne vain. Haluttaisiko samota heinikkoviidakossa vai käydä aaveretkellä kellarissa? Jos retkeilee naapurin ovelle, saattaa saada kutsun sisään.

Saara Vallineva: Ihmeellinen siemen (Bazar)
Olemme ihastuneet Saara Vallinevan kuvituksiin Eppu Nuotion kirjoittamissa kirjoissa Pirkko Punarinta ja kadonnut polkupyörä sekä Kauko Kivitasku ja kadonnut onnenkivi. Vallinevan kuvitukset ovat valokuvia hänen rakentamistaan pienoismaailmoista ja nukkehahmoista. Nyt Vallineva debytoi kirjoittajana. Hänen kertomuksessaan ystävykset Takku ja Mau yrittävät saada isosedän matkapäiväkirjan välistä löytyneen siemenen itämään. Kun siemen ei lähde versomaan, ystävykset päättävät matkata Kaukomaahan etsimään Tiikeriä, joka saattaa tietää, kuinka siemen itäisi. Löytyykö Tiikeri ja selviääkö siemenen arvoitus? Teoksen teemoja ovat kärsivällisyys, ennakkoluulojen murtaminen ja ystävyys.

Kuva: © Bazar Kustannus

Ninni Oljemark: Touhukaverukset - Yllätysjuhlat (Otava)
Kirja aloittaa uuden Touhukaverukset-sarjan, jossa seikkailevat Hupilassa asuvat Kani, Susi ja Nalle. Ystävykset haluavat tehdä maailmasta hauskemman paikan elää. Kun Hupilaan muuttaa uusi asukas, pieni Olga Possu, ystävykset päättävät järjestää tämän kunniaksi yllätysjuhlat. Mutta juhlien järjestäminen salassa on hankalaa, kun Olga tekee kaikkensa tutustuakseen uusiin naapureihinsa. Olemme tutustuneet Touhukaverukset-kirjoihin ruotsiksi (Vännerna fixar). Kiva, että ensimmäinen on nyt suomennettu. Ensi keväänä on luvassa toinen suomennos, jossa Kani, Susi ja Nalle järjestävät museon kaikille hupilaisille.

Taru Viinikainen & Oili Kokkonen: Tiltu ja Lettu - Kadonneet puutarhatontut (WSOY)
Pienten sisarusten Tiltun ja Letun edesottamuksia on saatu seurata jo kahden kirjan verran. Tässä kolmannessa kirjassa sisarukset ja näiden pihalla asusteleva puutarhatonttu pertinjuntti ovat kiperän ongelman äärellä: naapurustoa näyttää piinaavan puutarhatonttuja ryöstelevä sarjavaras. Sisarukset ja pertinjuntti perustavat salapoliisitoimiston, joka pääseekin rosvon jäljille. Nuuskijoille on luvassa jymy-yllätys.

Riikka Jäntti: Pikku Hiiru ja paukkupakkanen (Tammi)
Pikku Hiirusta kertova sarja on edennyt viidenteen osaansa, ja Hiiru on jo eskarilainen. Tässä kirjassa eletään talvista arkea. Talvella voi tehdä vaikka mitä. Hiiru luistelee, leipoo, käy kirjastossa ja opettelee soittamaan pianoa. Hiirun ja äidin elämästä kertovissa kauniisti kuvitetuissa kirjoissa on mukava tunnelma.

Isabel Thomas & Marianna Madriz: Stephen Hawking - Opas suureen elämään (Etana Editions)
Uusi tietopohjainen Opas suureen elämään -sarja kertoo historian inspiroivista merkkihenkilöistä alakoululaisille sopivalla tavalla. Ensimmäisenä sarjassa ilmestyy kolme kirjaa: Stephen Hawking, Frida Kahlo ja Maya Angelou. Näistä meitä kiinnostaa eniten tähtitieteilijä Stephen Hawkingin elämä. Vaikeasta halvaannuttavasta sairaudestaan huolimatta Hawking nousi alallaan maailman huipulle. Hänen uraauurtavat tutkimuksensa mustista aukoista ja alkuräjähdyksestä ovat muuttaneet tapaa, jolla ajattelemme maailmankaikkeudesta.

Päiväkodin loistavimmat tähdet

"Äiti, koska pääsen taas tarhaan?" tyttäreni on jo ennättänyt kyselemään. 

Elämme nyt niitä aikoja, kun monet pienet lomalaiset palaavat päiväkoteihin. Tyttäreni kesäloma venyy tänä vuonna yli seitsenviikkoiseksi, joten ei ihme, että ikävä on jo ollut.

Orientoituaksemme taas päiväkotielämään olemme lueskelleet Päiväkoti Heippakamu -sarjaa. Tämä Veera Salmen kirjoittama ja Elina Warstan kuvittama kirjasarja kuvaa aivan erinomaisesti nykyajan päiväkotielämää. Veera Salmi onkin työskennellyt itse lastentarhanopettajana, joten hänellä on omakohtaista kokemusta päiväkotimaailmasta. Se välittyy lukijalle hienosti.

Suosikkimme on sarjan uusin kirja Isabella ja tuikkiva tyttö. Kirjan päähenkilö on villi ja vapaa Isabella, jonka paras ystävä on Puuro Suklaatukka - hänen oma sormensa. Isabella on tottunut samaan osakseen huomiota. Hän joutuukin pienoiseen kriisiin, kun ryhmään tulee uusi tyttö, joka ainakin hetkellisesti valloittaa kaikkien huomion.

Uudella tytöllä on ihana nimi: Stella, joka tarkoittaa tähteä. Tytön silmät tuikkivatkin kuin tähdet silmälasien takana. Ulkona kun kaikki touhuavat omissa leikeissään, Stella seisoo yksinään keskellä pihaa loistaen kuin tähti.

Kun välipalan jälkeen askarrellaan kimaltavia kortteja, Isabella saa ajatuksen. Askarteluhileiden ansiosta hänestä itsestäänkin voi tulla loistavan kimaltava tähti. Kimalletta lentää kaikkialle Isabellan päälle ja muuallekin. Se on mahtavaa - kunnes sitä menee silmiin. Silloin itkettää. Onneksi päiväkodissa on ihania aikuisia, jotka osaavat auttaa.

Onko mahdollista, että Isabellasta ja Stellasta voisi tulla ystävät? Heidän nimensäkin rimmaavat niin kauniisti.

Tyttärelläni on tiedossa kovasti muutoksia tarharyhmässään tänä syksynä. Melkein kaikki muut ryhmän lapset lähtivät esikouluun, joten ryhmään on tulossa PALJON uusia lapsia. 

Tämän kirjan avulla olemme päässeet keskustelemaan siitä, miltä tuntuu olla yksi alkuperäisistä lapsista, kun ryhmään tulee uusia ja pienempiä lapsia, jotka tarvitsevat ainakin aluksi enemmän aikuisten tukea kuin vanhat lapset. Näkökulma on tärkeä. Voi olla yhtä vaikeaa olla vanha lapsi kuin uusi.


Veera Salmi: Päiväkoti Heippakamu - Isabella ja tuikkiva tyttö
Kuvitus: Elina Warsta
Kustantaja: Otava 2018

 

Top 3 - Kesäkuun nautittavimmat kirjat

Kuten viime kuussa, päätin tässäkin kuussa esitellä kolme kirjaa, joista nautimme tyttäreni kanssa eniten. Tälläkin kertaa valintaa tehdessä on huomioitu vain kirjat, joista en ole kirjoittanut jo omaa postausta.

Kauko Kivitasku ja kadonnut onnenkivi
 

Viime kesän paras lastenkirjaostokseni on Eppu Nuotion kirjoittama ja Saara Vallinevan kuvittama Pirkko Punarinta ja kadonnut polkupyörä (Bazar Kustannus 2018). Kun samoilta tekijöiltä ilmestyi tänä vuonna toinen teos, Kauko Kivitasku ja kadonnut onnenkivi, minun oli PAKKO saada se. Molemmissa kirjoissa on samantyyppinen juoni. On merensaarella asuva tai mökkeilevä lintu, jolta katoaa jotakin. Tuota jotain sitten etsitään ja kirjan lopussa se löytyy.

Kauko Kivitasku on kadottanut onnenkivensä. Hän on saanut sen jo pikkupoikana vaariltaan tuliaiseksi kaukomailta. Se on aina hänen taskussaan, paitsi nyt tasku on tyhjä. Kauko etsii kaikkialta. Hän palaa niihin paikkoihin, joissa on ehtinyt saarelle tultuaan käydä, kuten kaupassa ja jäätelökioskilla. Saarelaiset auttavat etsinnöissä, mutta kivi pysyy piilossa. Kirjalla on hiukan yllättävä, onnellinen päätös.

Kirjoista tekee erityisen niiden kuvitus. Kuvataiteilija ja kuvittaja Saara Vallineva on rakentanut teosten pienoismaailmat. Kirjojen kuvat ovat valokuvia Vallinevan rakennelmista. Olen hulluna nukkekoteihin ja kaikenlaisiin muihinkin pienoismaailmoihin ja siksi jaksan väsymättömästi ihailla näitäkin kuvia.

Tyttäreni piti kirjasta niin paljon, että hän pyysi minua lukemaan sen myös parhaalle kaverilleen.

Eppu Nuotio: Kauko Kivitasku ja kadonnut onnenkivi

Kuvitus: Saara Vallineva

Kustantaja: Bazar Kustannus 2019 

Koira nimeltään Kissa

 

Runoilija Tomi Kontion kirjoittamassa ja Elina Warstan kuvittamassa kirjassa Koira nimeltään Kissa tavataan sekarotuinen koira, jolle äiti on antanut nimen Kissa, koska kissat ovat itsenäisiä. Itsenäisyyttä Kissa tarvitseekin, sillä sen isä on häipynyt jo ennen sen syntymää ja äitikin häipyy sen ollessa vielä nuori.

Koettuaan monenlaista torjutuksi tulemista Kissa päätyy Helsinkiin, jossa oppii elämään itsenäisesti.

"Minä olin itsenäinen, niin kuin kissat, vaikka omasta mielestäni olin ehkä sittenkin yksinäinen. Enkä minä olisi halunnut olla yksinäinen, enkä ehkä itsenäinenkään, jos se merkitsi yksinäisyyttä."

Kaikki muuttuu, kun Kissa tapaa spurgun, joka makaa pusikossa pahvilaatikoiden alla. Mies ja koira huomaavat olevansa aika samanlaisia ja siihen loppuu molempien yksinäisyys. Vaikka äiti opetti Kissan olemaan luottamatta kehenkään, se oppii luottamaan mieheen, lapsiin, ihmisiin, eläimiin ja maailmaan.

Itse pidin Tomi Kontion hienosta kielestä ja moniulotteisesta tarinasta. Pidin myös siitä, kuinka kotikaupunkini Helsinki oli vahvasti läsnä kirjassa. Tytärtä nauratti ajatus koirasta nimeltään Kissa, ja lausetta toisteltiin kertomuksessa tavan takaa. Pidimme molemmat Elina Warstan seesteisestä mutta äärimmäisen ilmaisuvoimaisesta kuvituksesta. 

Tomi Kontio: Koira nimeltään Kissa
Kuvitus: Elina Warsta
Kustantaja: Teos 2016
2. painos 

Piikkipallo ihan pihalla

 

Luontoaiheiset lasten tietokirjat ovat meillä suosittua lukemista. Tässä kuussa ihastuimme Tuula Nyströmin kirjoittamaan ja Laila Nevakiven kuvittamaan kirjaan Piikkipallo ihan pihalla. Kirja on kattava tietopaketti siilistä. Se kertoo siilin keväästä, kesästä, syksystä ja talvesta. Se kertoo sen syntymästä ja elintavoista. Se kertoo ihmisen roolista siilin auttajana. Siili nimittäin elelee mieluiten siellä, missä ihminenkin.

Jotta kirja ei olisi silkkaa tiukkaa asiaa, siinä tavataan Venni ja Tuisku -nimiset lapset, joiden kanssa yhdessä lukija voi tutustua siiliin ja rakentaa vaikkapa siilille talvipesän Vennin opastuksella.

Opin kirjasta jotain aivan uuttakin. Minulle on aina opetettu, että siili on Suomessa vieraslaji. Niin ei välttämättä olekaan. Vaikka siilejä tuotiinkin Suomeen 1800-luvulla Balttiasta ja Ruotsista, siilejen tiedetään asuneen Suomessa jo ennen jääkautta.

"On mahdollista, että siili on selvinnyt jääkaudesta jossakin puolella Suomea, sillä se on elänyt Suomessa jo ennen jääkautta. Ehkä siili ei olekaan vieraslaji, kuten sanotaan eläimistä tai kasveista, jotka eivät ole alkuperältään suomalaisia."

Itse pidin varsinkin kuvituksesta. Laila Nevakiven kuvitukset jaksavat aina ihastuttaa minua. Kirja on muutenkin ulkoisesti miellyttävä. Suuri kiitos oikeasta kluuttiselästä.

Tuula Nyström: Piikkipallo ihan pihalla
Kuvitus: Laila Nevakivi
Kustantaja: Maahenki 2017  


LUE MYÖS TÄMÄ:

Top 3 - Toukokuun nautittavimmat kirjat