9 kirjaa eskarin aloittamisesta

Eräänä kesäkuun lopun päivänä mieheni ja tyttäreni palasivat tarhasta mukanaan valtava kassillinen varavaatteita, sadevarusteita ja piirustuksia. Vasta silloin tajusin lopullisesti, että se oli nyt tässä. Tyttären päiväkotitaival on ohi. Hän ei enää koskaan palaa päiväkotiin tuttuun ryhmään, tutulle pihalle. Pian hän on jo eskari, ja esikoulun tilat ovat koululla.

Kolme ja puolivuotinen päiväkotitaival vierähti loppujen lopuksi ohi hujauksessa, vaikka aina ei siltä tuntunutkaan, kun aamusta toiseen tappeli kuravaatteista ja kirosi, kun oltiin taas myöhässä aikataulusta.

Viime aikoina olemme orientoituneet esikoulun alkamiseen kuinkas muuten kuin lukemalla esikouluaiheisia kirjoja. Aloin niiden keräämisen hyvissä ajoin, varmaan jo silloin kuin pieni kolmivuotiaani oli vielä aivan päiväkotitaipaleensa alussa.

Esittelen yhdeksän lastenkirjaa, jotka kaikki kertovat eskarin aloittamisesta.

1. Prinsessa Rämäpää ja vessasanat

Prinsessa Rämäpää jännittää eskarin aloittamista. Ensimmäisenä aamuna eskarin aamupiirissä Rämäpäällä on pissahätä, mutta hän ei rohkene kysyä, missä vessa on. Niinpä kun tulee Rämäpään vuoro esitellä itsensä, suusta pulppuaa pelkkiä vessasanoja. Kaikki purskahtavat nauruun.

Häpeissään Rämäpää suunnittelee jo muuttoa Afrikkaan. Keskustelu isän kanssa saa kuitenkin mielialan kohoamaan. Ehkä lapset nauraessaan eivät tarkoittaneet mitään pahaa. Ja ehkä ryhmästä löytyy Rämäpäälle samanmielinen kaveri.

Meillä pissa-kakkahuumori ei oikein enää jaksanut naurattaa kuusivuotiasta ja äitiä sitäkin vähemmän. Plussaa kuitenkin Mervi Lindmanin ilmeikkäästä, onnistuneesta kuvituksesta.

Elina Hirvonen, Anna ja Iivari Kiiskinen — kuv. Mervi Lindman: Prinsessa Rämäpää ja vessasanat. Tammi 2019.

2. Miina ja Manu esikoulussa

Nelly-tädin esikoulussa on tutustumispäivä. Miina ja Manu pääsevät näkemään, millaisia asioita esikoulussa puuhaillaan. Lapset harjoittelevat kirjaimia, tavuja, muotoja ja laskutehtäviä sekä piirustusta. Manu osoittautuu erinomaiseksi laskijaksi, mutta muotokuvapiirtäjänä hänellä on vähän liikaa omaperäistä näkemystä.

Kirjaa lukiessani tajusin, etten ollenkaan tiedä, mitä nykyajan esikoulussa tehdään. Mutta kun itse kävin esikoulua 1980-luvulla, ei siellä sentään kirjaimia ja tavuja opeteltu. Ne opittiin vasta koulussa.

Teutori: Miina ja Manu esikoulussa. Satukustannus Oy 2018. 24. uudistettu painos.

3. Onni-poika menee eskariin

Eskari on alkamassa. Onni iloitsee uudesta repustaan, mutta illalla jännitys käy sietämättömäksi. Ei nukuta, on niin paha olo. Vanhemmat vakuuttavat, että ensimmäinen päivä jännittää kaikkia eskarin aloittavia, ja että pian Onni tottuu ja sitten on ihan eri mieli.

Eskarissa on toinenkin Onni, jolla ei asiat oikein luista. Onnin oma jännitys laukeaa, kun hän ryhtyy toiselle Onnille kaveriksi. Eskarissa on ihan helppoa, kun sen osaa!

Sanna Pelliccioni: Onni-poika menee eskariin. Minerva Kustannus 2016.

Kirja sisältyy myös yhteisniteeseen:

Sanna Pelliccioni: Onni-poika on jo aika iso. Minerva 2020.

4. Karoliina eskarissa

Esikoulun alku jännittää Karoliinaa niin, että hän herää jo kolmelta aamuyöstä valmiina lähtöön. Myös isomummoa jännittää — nimittäin pärjäävätkö opettajat Karoliinan kanssa. Karoliina kun on aika vilkas ja sanavalmis tapaus. Hänelle sattuu ja tapahtuu.

Heti ensimmäisenä aamuna eskarissa Karoliinan tylsät ja tavalliset tossut muuttuvat noidutuiksi. Mikäs ihme se on, kun ne on ostettu syylänenäiseltä noita-akalta! Karoliinan juttuja kuunnellessa ei totisesti tule aika pitkäksi.

Karoliinasta on kirjoitettu kokonainen kirjasarja. Se on suunnattu esikouluikäisille ja alakoululaisille ja sopii vaikka lapsen itsensä luettavaksi lukutaidon kartuttua.

Tuula Kallioniemi — kuv. Marika Maijala: Karoliina eskarissa. Otava 2015.

Karoliina eskarissa -yhteisnide sisältää teokset:

Tuula Kallioniemi — kuv. Marika Maijala: Karoliina ja noidutut tossut. Otava 2008.

Tuula Kallioniemi — kuv. Marika Maijala: Karoliina ja villit luistimet. Otava 2009.

5. Veera Virtanen ja esikoulu

Virtasen perheen reipasta esikoista Veeraa ei esikoulun alku jännitä. Hän selviää mistä vaan. Mutta voi pahuf, aamulla irtoaa Veeran toinenkin etuhammas, eikä ole kiva olla hampaaton.

Esikoulussa käy ilmi, että suurin osa lapsista tuntee opettajan jo ennestään. Veera ei tunne, sillä hän on päiväkodissa ensimmäistä kertaa.

Päivä ei suju ollenkaan niin kuin Veera on kuvitellut. Hän ei pysty puhumaan kunnolla puuttuvien hampaiden takia, ei osaa kirjoittaa nimeään yhtä siististi kuin muut, pudottaa ruokatarjottimensa, ei pysty rauhoittumaan lepohetkellä ja palaa ensimmäisenä polttopallossa. Esikoulussa onkin kurjaa!

Kun Veera tajuaa, että muillakin voi olla kurjaa, on aika muuttaa omaa asennetta. Kotiin Veera lähtee hymyssä suin.

Anneli Kanto — kuv. Noora Katto: Veera Virtanen ja esikoulu. Karisto 2013.

6. Sadan asteen eskarikuume

Kun Sara aloittaa eskarin, hän joutuu jättämään Api-nallensa kotiin. Nallella nimittäin on kuumetta, sata astetta. Eskaripäivä sujuu mukavasti Saran keksiessä, mitä kaikkea Api-nalle kotona puuhailee hänen poissaollessaan.

Opettaja keksii, että kaikki lapset saavat vuorollaan kertoa, mitä heidän kodeissaan tapahtuu eskaripäivän aikana. Mielenkiintoisia juttuja!

Jos Api-nallen eskarikuume on seuraavana päivänä poissa, se pääsee Saran mukaan esikouluun.

Hannu Hirvonen — kuv. Mika Kolehmainen: Sadan asteen eskarikuume. Karisto 2012.

7. Mintun esikoulukirja

Minttua esikouluun meno jännittää niin, että vatsaan sattuu. Ensimmäinen esikoulupäivä on kuitenkin niin vauhdikas ja täynnä toimintaa, ettei Mintulla ole aikaa pelätä.

Lapset opettelevat kengännauhojen solmimista, lukevat sadun, pelaavat palloa ja askartelevat. Minttu saa toimia ruoka-apulaisena.

— Eikä kukaan itkenyt! Minttu kertoo innoissaan äidille esikoulupäivän päätteeksi.

Maikki Harjanne: Mintun esikoulukirja. Otava 2006.

8. Emma menee esikouluun

On päivä, jolloin Emma aloittaa esikoulun. Sekä Emmaa että äitiä jännittää. Äiti palaa töihin monen vuoden tauon jälkeen. Emmasta tulee eskari ja pikkuveli Eino aloitaa päiväkodin pienten puolella.

 

Emman ystävä Otto on sairas eikä pääse eskariin ensimmäisenä päivänä. Onneksi ryhmästä löytyy tuttu tyttö, Viivi, joka käy Emman kanssa samalla tanssitunnilla.

Emman päiväkodissa esikouluryhmä kokoontuu vasta iltapäivällä. Aamupäivällä tutustutaan toisiin, piirretään musiikin tahdissa, lauletaan, ulkoillaan ja syödään. Esikouluopetuksen aikana tutkitaan muotoja ja pelataan dominoa.

Vahingoitta ei Emma selviä ensimmäisestä päivästä. Hän kalauttaa otsansa yhteen Viivin kanssa ja saa mojovan kuhmun.

Heti kotiin päästyään Emma kiirehtii kertomaan päivästä Otolle. Näyttää siltä, että Otto pääsee jo seuraavana päivänä mukaan.

Pirkko Harainen — kuv. Leena Lumme: Emma menee esikouluun. WSOY 2004.

 

 

9. Vilppu

 

 

 

Enni ja hänen pieni vihreä pehmoaasinsa Vilppu ovat erottamattomat, joten kun Enni menee esikouluun, niin menee Vilppukin. Ensimmäisenä päivänä Vilppu on vähän peloissaan; sehän ei ole ennen ollut esikoulussa.

 

Enni ja Vilppu puuhastelevat muiden mukana, kunnes lounastauon aikaan Vilppu joutuu eksyksiin. Kun Enni huomaa Vilpun kadonneen, pääsee itku. Onneksi Vilppu löytyy.

 

Kotimatkalla äiti toteaa, että olisi ollut parempi, jos Vilppu olisi jäänyt kotiin. Mitenhän on? Selviäisivätkö ystävykset erossa esikoulupäivän ajan?

Selina Young — suom. Tiina Hemming: Vilppu. Lasten Parhaat Kirjat 1993. 

 

 

Jakke ja Simo — päiväkoti-ikäisten iloja ja suruja

"Maja on meidän salapaikka. Me viedään sinne sarjiksia ja karkkia. Vietetään siellä elämää, eikä kukaan tiedä. Paitsi minä ja Simo."

Päiväkoti-ikäisten poikien elämään päästään kurkistamaan Anneli Kannon kirjoittamassa ja Jutta Kivilompolon kuvittamassa kirjassa Jakke ja Simo. Kirja koostuu tuokiokuvista. Jokainen aukeama on ikään kuin oma lukunsa.

Ei se poikien elämä aina ole silkkaa auvoa. Kirjassa kerrotaan:

• että voi joutua pilkatuksi, jos menee päiväkotiin henkselihousuissa (eli pikkupentujen housuissa)
• että voi joutua naurunalaiseksi jos vie tarhaan lelupäivänä vääränlaisen lelun
• millaista on kun mennään tapaamaan etävanhempaa (vanhemmat huutavat naamat punaisena)
• mitä käy jos laittaa pakkasella kielen rautaan (pian voi olla verta hangella)

Toisaalta on poikien elämässä hauskojakin hetkiä:

• päivä huvipuistossa
• kun voittaa kalastuskilpailun
• kun pääsee isän kanssa retkelle
• hiihtäminen, luistelu sekä lumiukon, lumilinnan ja lumihevosen rakentaminen

Vaikka kirja kertoo pojista, myös päiväkoti-ikäinen tyttö pystyi samaistumaan useimpiin kohtiin. Eiväthän pojat ja tytöt loppujen lopuksi kamalan erilaisia ole. Riipaisevimmin tyttäreni Ässä samaistui kohtaan, jossa samalle kadulle muutti ISO poika Osku.

"Simo kulki meidän ikkunan ohi. Se haki OSKUA ulos. Ne menivät kirkonmäkeen. Menin mukaan. Ne heittivät minun pulkkani puskaan."

Kuinkahan monta itkua on meilläkin itketty, kun paras kaveri onkin mennyt ikkunan ohi ISON tytön ovelle. Ja puskaan on lentänyt Ässänkin tavaroita, kun hän on yrittänyt mennä kolmanneksi pyöräksi mukaan leikkeihin.

Kirjassa Simo palaa katuvaisena Jaken ovelle, kun iso poika lähtee kouluun muiden isojen poikien kanssa. Meilläkin paras kaveri on paras kaveri aina muulloin paitsi joka toisena viikonloppuna, jolloin ISO tyttö asuu naapurustossa. Silloin parhaasta kaverista tuleekin yhtäkkiä tyhmä ja typerys.

Ostin kirjan joskus alennuskirjakaupasta, koska arvelin sen sekatekniikalla tehdyn, kollaasimaisen kuvituksen kiinnostavan tytärtäni. Olin oikeassa. Ässä on hulluna tämän tyyppisiin kuvituksiin, joita voi tutkia loputtomasti miettien, mikä kohta on maalattu, mikä piirretty ja mikä leikattu paperista.

Jutta Kivilompolon kuvittama Jakke ja Simo huomioitiin vuonna 2010 Grafia ry:n järjestämän Vuoden huiput -kilpailun shortlistillä kuva ja kuvitus -sarjassa. Vuoden huiput on luovan suunnittelun kilpailu, joka muun muassa edistää laadukasta graafista suunnittelua. Jakke ja Simo ansaitsi paikkansa listalla.


Anneli Kanto: Jakke ja Simo
Kuvitus: Jutta Kivilompolo
Kustantaja: Karisto 2009

Pieni Helmet-lukuhaaste 2020

Merkitsen kirjan listallemme kohtaan 12 "kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa".

Hurja Maija on merten kauhu eikä mikään prinsessa

Vappu lähestyy. Nyt on se aika vuodesta, jolloin tytär normaalioloissa juhlisi päiväkodin vappunaamiaisissa. Tänä vuonna juhlitaan vain kotona. 

Tunnelmaa voi hakea vaikkapa Johanna Hulkon kirjoittamasta ja Marjo Nygårdin kuvittamasta kirjasta Hurja Maija (Karisto 2019).

Maija käy päiväkotia Muurukaisten ryhmässä. Hänen paras ystävänsä on Samuliina. Opettajan nimi on Lissu.

"Lissu kertoo, että huomenna on roolipäivä. Tommi ilmoittaa heti pukeutuvansa eläintenkesyttäjäksi.

'Kukahan teistä on kaunein prinsessa', Lissu sanoo tytöille ja hymyilee kuin hauki."

Toivon todella, etteivät ammattikasvattajat oikeasti puhu lapsille tällä tavalla. Nykymaailman aikaan vanhentuneiden sukupuoliroolien korostamisen pitäisi olla päiväkoti- ja koulumaailmassa täysin poissuljettua.

Onneksi Maija on vahvaluonteinen tyttö, eikä ole niin vain johdateltavissa. Ei Maija halua olla prinsessa. Ei, vaikka hänen äitinsäkin mielellään näkisi Maijan hepenissä ja meikattuna. Maijan mielestä prinsessa-asussa on vaikea hyppiä eikä huulipuna tunnu kivalta.

"'Kauneuden eteen pitää kärsiä', äiti sanoo ja nauraa."

Voih, kaipa me naiset sorrumme tähän aika ajoin. Mutta ei kai sellaista tarvitse opettaa päiväkoti-ikäiselle lapselle!

Maija tietää, mitä hän haluaa. Hän haluaa olla merirosvo, hurja Maija.

"Päiväkodissa Lissu kehuu merirosvoprinsessoja. Maija sanoo, ettei ole prinsessa. 'Olen merten kauhu, hurja Maija, enkä sääli yhtäkään tulitokkoa', hän murisee matalalla äänellä."

Kirjan luettuani aloin miettiä, miksi tyttäreni haluaa aina pukeutua tarhan naamiaisiin prinsessaksi. Eivät kai päiväkodin aikuiset ohjaa siihen? Vai kaveripaineestako se johtuu?

Ensimmäisiin tarhan naamiaisiin onnistuin vielä pukemaan juuri kolme vuotta täyttäneen tyttäreni peuraksi. Muistan miten hauska oli näpertää huovasta peuran häntää ja korvia. Saman vuoden syksyllä hän pukeutui halloweenjuhliin hämähäkiksi, mutta sen jälkeen hän on aina ollut prinsessa, kuten kaikki muutkin ryhmän tytöt.

Aina ennen naamiaisia näytän tyttärelleni Pinterestistä kuvia naamiaisasuista ja esittelen, mitä loistavia mahdollisuuksia olisi olemassa. Mutta ei, äidin ehdotukset eivät tule kuuloonkaan. Kaupasta ostettu polyesterinen prinsessamekko on ainoa, mikä kelpaa. Sellainenhan on joka tytöllä. Tätä taistelua en voi voittaa.

Vaikka tyttäreni itse haluaa olla prinsessa, hän piti kovasti tästä kirjasta, eikä arvostellut Maijan valintaa.

On hyvä, että Hurja Maija tuo esiin ennakko-odotuksia ja roolipaineita ja sitten vapauttaa niistä railakkaalla tavalla. Toivottavasti tätä kirjaa luetaan päiväkotiryhmissä ja keskustellaan sen sanomasta.

Marjo Nygårdin ilmeikäs kuvitus on riemastuttava ja täynnä hienoja oivalluksia.

Maija on seikkaillut aiemmin kirjassa Ihana Maija (Karisto 2018). Ostin kirjan toissa kesänä kesälomareissulla Keiteleeltä vain siitä ilosta, että pienessä kunnassa ylipäätään oli vielä kirjakauppa. 

Kehopositiivisuus on Ihanan Maijan teemoja. Kirjassa käydään neuvolassa, ja Maija aloittaa päiväkodin Muurukaisten ryhmässä. Ihana Maija valloitti niin minut kuin tyttäreni.

Vast'ikään on ilmestynyt kolmaskin Maija-kirja Pieni Maija (Karisto 2020). Siinä Maijasta on tulossa isosisko, mikä pistää Maijan pohtimaan, onko hän itse vielä pieni vai jo iso.

Johanna Hulkko: Hurja Maija
Kuvitus: Marjo Nygård
Kustantaja: Karisto 2019

Tuikun suuri huoli

Johanna Lestelän esikoisteos Tuikun tärkeä tehtävä on äärimmäisen ilahduttava kirja. Tuikku on aivan tavallinen suomalainen lapsi, jolla vaan sattuu olemaan tumma iho ja uskomattomana kekona kohoava kähärätukka.

Olenkin odottanut kuvakirjaa, jossa nähtäisiin afrikkalaispiirteinen päähenkilö. En ole aiemmin törmännyt Suomessa julkaistuun suomalaiskirjailijan kuvakirjaan, jonka päähenkilö olisi tummaihoinen. (Sivuhenkilöitä on kyllä näkynyt.) Kuitenkin Suomessa on lukemattomia tummaihoisia suomalaislapsia, jotka myös ansaitsevat nähdä itsensä kaltaisia lapsia kuvakirjojen sivuilla.

Parasta on, ettei Tuikun ihonväri ole milläänlailla oleellista tarinan kannalta, eikä sitä kirjassa kommentoidakaan. Kerrotaan, että Tuikun isä eli baba asuu Nigeriassa, Afrikassa. Äiti on kuvien perusteella valkoihoinen.

Kirjan tarina voisi sattua kenelle tahansa päiväkoti-ikäiselle lapselle. Päiväkodissa on sattunut jotain, joka painaa Tuikun mieltä ja kipristää mahaa. Tuikku etsii keinoja päästä eroon huolestaan. Hän yrittää huuhtoa huolensa alas vessanpöntöstä ja lähettää huolen ilmapallon mukana taivaalle. Vasta kun Tuikku kertoo huolensa äidille, olo tuntuu vähän paremmalta.

"Tuntuu heti paljon kevyemmältä. Ihan kuin äiti kantaisi Tuikkua ja huolta, molempia."

Onneksi äiti tietää, kuinka huolesta pääsee irti kokonaan.

Tuikun tarinalle on luvassa jatkoa, sillä kirjan takakannessa lupaillaan Tuikusta kertovaa sarjaa. Hienoa. Sille varmasti on kysyntää.


Johanna Lestelä (teksti ja kuvat): Tuikun tärkeä tehtävä
Kustantaja: Otava 2019 

Maha täynnä perhosia - Ensimmäinen päiväkotipäivä

Miltä tuntuu aloittaa päiväkoti? Tätä sanoitetaan Maria Kuutin kirjoittamassa ja Saara Söderlundin kuvittamassa uutuuskirjassa Onni ja Aada päiväkodissa.

Kirjan päähenkilö on oikeastaan Onni, joka on menossa ensimmäistä kertaa päiväkotiin. Päiväkodissa Onnin tielle tuntuu jatkuvasti osuvan punatukkainen tyttö nimeltään Aada.

Kirja sopii hyvin luettavaksi yhdessä päiväkotia aloittavan lapsen kanssa. Tarina kuvaa muun muassa sitä, mitä päiväkodissa tehdään. Päiväkotiin tultaessa ripustetaan vaatteet omaan naulakkoon. Aikuisen johdolla leikitään yhteisleikkejä. Ulkoillaan. Ruokaillaan. Piirretään. Leikitään. Ystävystytään.

Päiväkodin toimintojen lisäksi kirja kuvaa hyvin sitä, miltä ensimmäinen päivä päiväkodissa voi lapsesta tuntua. Päivään mahtuu monenlaisia tunteita.

Aluksi jännittää. Onnia jännittää niin kuin perhoset lepattaisivat vatsassa.

"- Kaikkia jännittää ensimmäisenä päivänä. Muista, että olet ihana poika, ja sellaiset saavat aina kavereita, äiti kannusti."

Onnia surettaa, kun äiti joutuu lähtemään eikä ole pitämässä häntä kädestä, niin kuin silloin kun Onni kesällä kävi tutustumassa päiväkotiin. Onneksi päiväkodissa on ihania aikuisia, jotka ymmärtävät. "Piia halasi Onniin rohkeutta ja vei hänet muiden lasten luo."

Onnia hämmästyttää, kun päiväkodissa kaikki on niin isoa.

Pihalla Onnia nolottaa, kun hän ei huomaa, että keinuun pitäisikin jonottaa.

Ruokaillessa Onnia hävettää, kun maitoa läikähtää tarjottimelle. "Piia sanoi, ettei se haitannut yhtään."

Leikkihuoneessa Onnia ujostuttaa, kun pitäisi mennä istumaan pyöreiden pöytien ääreen. "Onni ei tiennyt, minne hänen olisi pitänyt istua, joten hän seisoi selkä kiinni takaseinässä." Onneksi Aada kutsuu Onnin istumaan viereensä.

Lapsia naurattaa, kun Piia-hoitaja paljastaa, mikä asia jokaisen täytyy päiväkodissa oppia. Kaikkien tulee oppia leikkimään. Kyllähän kaikki leikkiä osaavat, eikös niin!

Kun ollaan pukemassa iltapäiväulkoilua varten, Onni ikävöi äitiä. Kunpa tämä tulisi pian. Onneksi Aada pyytää Onnia keinumaan. Onni ilahtuu.

Onni ja Aada päiväkodissa on lämminhenkinen ja sympaattinen kertomus päiväkodin aloittamisesta. Saara Söderlundin suloinen kuvitus saa hyvälle mielelle. Onni ja Aada on kuvattu niin mukavannäköisiksi, että hauskahan olisi päästä tutustumaan heidänkaltaisiinsa lapsiin.


Maria Kuutti: Onni ja Aada päiväkodissa
Kuvitus: Saara söderlund
Kustantaja: Karisto 2019

Päiväkodin loistavimmat tähdet

"Äiti, koska pääsen taas tarhaan?" tyttäreni on jo ennättänyt kyselemään. 

Elämme nyt niitä aikoja, kun monet pienet lomalaiset palaavat päiväkoteihin. Tyttäreni kesäloma venyy tänä vuonna yli seitsenviikkoiseksi, joten ei ihme, että ikävä on jo ollut.

Orientoituaksemme taas päiväkotielämään olemme lueskelleet Päiväkoti Heippakamu -sarjaa. Tämä Veera Salmen kirjoittama ja Elina Warstan kuvittama kirjasarja kuvaa aivan erinomaisesti nykyajan päiväkotielämää. Veera Salmi onkin työskennellyt itse lastentarhanopettajana, joten hänellä on omakohtaista kokemusta päiväkotimaailmasta. Se välittyy lukijalle hienosti.

Suosikkimme on sarjan uusin kirja Isabella ja tuikkiva tyttö. Kirjan päähenkilö on villi ja vapaa Isabella, jonka paras ystävä on Puuro Suklaatukka - hänen oma sormensa. Isabella on tottunut samaan osakseen huomiota. Hän joutuukin pienoiseen kriisiin, kun ryhmään tulee uusi tyttö, joka ainakin hetkellisesti valloittaa kaikkien huomion.

Uudella tytöllä on ihana nimi: Stella, joka tarkoittaa tähteä. Tytön silmät tuikkivatkin kuin tähdet silmälasien takana. Ulkona kun kaikki touhuavat omissa leikeissään, Stella seisoo yksinään keskellä pihaa loistaen kuin tähti.

Kun välipalan jälkeen askarrellaan kimaltavia kortteja, Isabella saa ajatuksen. Askarteluhileiden ansiosta hänestä itsestäänkin voi tulla loistavan kimaltava tähti. Kimalletta lentää kaikkialle Isabellan päälle ja muuallekin. Se on mahtavaa - kunnes sitä menee silmiin. Silloin itkettää. Onneksi päiväkodissa on ihania aikuisia, jotka osaavat auttaa.

Onko mahdollista, että Isabellasta ja Stellasta voisi tulla ystävät? Heidän nimensäkin rimmaavat niin kauniisti.

Tyttärelläni on tiedossa kovasti muutoksia tarharyhmässään tänä syksynä. Melkein kaikki muut ryhmän lapset lähtivät esikouluun, joten ryhmään on tulossa PALJON uusia lapsia. 

Tämän kirjan avulla olemme päässeet keskustelemaan siitä, miltä tuntuu olla yksi alkuperäisistä lapsista, kun ryhmään tulee uusia ja pienempiä lapsia, jotka tarvitsevat ainakin aluksi enemmän aikuisten tukea kuin vanhat lapset. Näkökulma on tärkeä. Voi olla yhtä vaikeaa olla vanha lapsi kuin uusi.


Veera Salmi: Päiväkoti Heippakamu - Isabella ja tuikkiva tyttö
Kuvitus: Elina Warsta
Kustantaja: Otava 2018

 

Voivatko pojat leikkiä barbeilla?

Meillä digataan Risto Räppääjä ja viileä Venla -elokuvan musiikkia. Olemme viime aikoina laulelleet erityisesti Jorpakkoon-laulun syvällisiä sanoja, joissa sanotaan mm. "Ihmistä ei saa tunkea väärän malliseen koteloon. Ihmistä ei saa tunkea liian pieneen lokeroon."

Tämä sama ajatus välittyy mielestäni myös kirjasta, jonka ajattelin tänään esitellä. Kyseessä on Pija Lindenbaumin Kenta ja barbiet.

Kenta on pieni poika, joka menee aamulla päiväkotiin. Tyttäreni huomasi heti, että yksi kirjan sivuhenkilöistä oli Henna, joka on tuttu Lindenbaumin Henna-kirjoista. Muut pojat ottavat Kentan innolla leikkeihin mukaan. Temppuillaan, painitaan ja leikitään sotaa. Kenta ei näytä olevan kovinkaan innoissaan leikeistä. Sivusilmällä hän vilkuilee tyttöjen barbieleikkejä. Askartelutuokiossa pojat valmistavat robottitaistelijoita. Kenta liimaa omaansa kultatarroja.

Seuraavana päivänä Kenta tuo oman barbiensa mukaan päiväkotiin. Hän ei jää pihalle pelaamaan jalkapalloa poikien kanssa, vaikka onkin tosi hyvä siinä, vaan menee tyttöjen luo nukkenurkkaan barbie kädessään. Tytöt vilkuilevat häntä ja jatkavat leikkiään. Kenta seurailee heitä pitkän aikaa, ennen kuin tytöt päättävät, että hän saa olla mukana leikissä. Leikki etenee ja tulee prinsessatanssin aika. Tytöt ja Kenta vetävät prinsessahameet päälleen.

Kesken hurjan tanssin pojat tulevat ulkoa hakemaan Kentaa mukaan jalkapallopeliin. Kenta katsoo parhaaksi kadota vessaan prinsessaröyhelöissään. Kun Kenta uskaltautuu palaamaan vessasta, hän huomaa, että pojat kaivelevat roolivaatelaatikkoa ja tulevat mukaan tanssiin. Tanssin jälkeen pelataan jalkapalloa kaikki yhdessä.

Kirjassa on kuvattu ihanan mutkattomasti sukupuoliroolien murtumista edes hetkellisesti. Siitä ei tehdä suurta numeroa, vaan kaikki käy hyvin luonnollisesti. Itsestäni oli mielenkiintoista, että Kentalla ylipäätään oli kotona barbie. Varsinkin kun hänen isänsä on kuvattu kirjassa hyvin maskuliinisen näköiseksi.

Ennen päiväkotiin menoa oma tyttäreni ei ollut erityisen "tyttömäinen" lapsi. Hän oli hurjapäinen lapsi, joka leikki mieluummin pikkuautoilla kuin nukeilla.

Tyttäreni aloitettua päiväkodissa hänellä alkoi esiintyä kysymyksiä tyttöjen ja poikien jutuista. Voivatko pojat käyttää punaista? Miksi minulla on tummansinisiä vaatteita, vaikka olen tyttö? Eihän pojat voi harrastaa tanssia? Miten pojalla voi olla poninhäntä? Voivatko pojat leikkiä nukeilla?

En voi väittää olevani täysin sukupuolineutraalin kasvatuksen kannattaja, mutta tuollaiset kysymykset minua silti ärsyttävät. Vastaukseni niihin on aina, että voi tehdä ihan mitä haluaa riippumatta siitä, onko tyttö vai poika. Joskus kun tyttäreni vaan jankkasi aiheesta, sanoin, että täytyy lopettaa tytöistä ja pojista puhuminen, koska kaikki ovat samanarvoisia, ja puhua kaikista ihmisistä kokonaisuutena. Tyttäreni käsitti ajatukseni täysin väärin ja sanoi usein sen jälkeen, että pojista ei saa puhua.

Nykyisin tyttäreni on hyvin perinteinen tyttö, joka leikkii mieluiten nukeilla, barbeilla, koruilla, käsilaukuilla, prinsessamekoilla ja sen semmoisilla "tyttöjen jutuilla". Lieneekö se päiväkodin vai kaverien vaikutusta?

Minusta olisi tärkeää näyttää lapselle, että ei ole yhdenlaista tapaa elää ja olla. Jokaisen pitäisi saada tehdä niitä asioita, jotka tuntuvat itselleen luontaisilta. Vanhemmuuden haaste on olla tunkematta lasta vääränlaiseen lokeroon ja kunnioittaa lapsen henkilökohtaisia valintoja.


Pija Lindebaum: Kenta ja barbiet
Suomentanut: Päivö Taubert
Kustantaja: WSOY 2008

Päiväkotidekkarit kiperän arvoituksen äärellä

Viikonloppuna vietetään koulujen päättäjäisjuhlia. Päiväkodeissakin on epäilemättä pidetty viime aikoina kevätjuhlia. Myös Lars Mæhlen kirjoittamassa ja Odd Henning Skyllingstadin kuvittamassa kirjassa Kuka tuli sisälle ulkokengät jalassa? päiväkoti Harakanpesässä valmistaudutaan lasten ja vanhempien juhlaan.

Päiväkodin täti Elina on laittanut kaiken valmiiksi ja pessyt lattiankin. Ensimmäiset lapset ja vanhemmat saapuvat päiväkotiin. Pian huomataan, että joku on jättänyt puhtaaseen lattiaan kuraisia jalanjälkiä.

Päiväkotilapset Leo ja Liisa ryhtyvät selvittämään asiaa. Yksi kerrallaan he käyvät läpi epäiltyjä. Kun epäiltyjen jututtaminen ei tuota tulosta, on aika tutkia todisteita. Lapset mittaavat kurajäljet ja vertaavat mittaa epäiltyjen kenkiin. Kunnon dekkaritoimintaa! Lopulta syyllinen löytyy, sotkut siivotaan ja juhlat pääsevät alkamaan.

Päiväkoti-ikäiseen tyttäreeni tarina upposi hyvin, ja itsekin olin tyytyväinen toteutukseen. Tarinassa hätkähdin vain vähän sitä, kuinka voimakkaasti päiväkodintäti Elina reagoi nähtyään kurajäljet lattialla:

”Mutta HYI, MITÄ KÄYTÖSTÄ!
Leo ja Liisa säpsähtävät.
Elina on tosi vihainen. Ja ankara! Hän osoittaa sormellaan ja huutaa.
- Kuka kumma on... TULLUT SISÄLLE ULKOKENGISSÄ?”

Ei kai päiväkodintädit oikeasti menetä malttiaan noin pahasti? Ainakin toivon, että eivät.

Kirjassa on muuten mukana modernia otetta, sillä siinä nähdään tyttö, jolla on kaksi äitiä.

Kuka tuli sisälle ulkokengät jalassa? aloittaa ”Päiväkotidekkarit”-sarjan. Samoilta tekijöiltä on ilmestynyt muitakin päiväkotidekkareita: Kuka vei silmälasit?, Kuka on pullavaras? ja Kadonneiden sukkien arvoitus.

Olen intohimoinen dekkarien lukija ja huomaan lukevani mielelläni myös lastenkirjoja, joissa ratkaistaan arvoituksia. Nämä dekkarit sopivat jo aika pienillekin lukijoille. Viisivuotiaani oli niistä tosi innoissaan.


Lars Mæhle: Kuka tuli sisälle ulkokengät jalassa?
Norjankielinen alkuteos: Hvem gikk med utesko inne?
Kuvitus: Odd Henning Skyllingstad
Suomennos: Eeva-Liisa Nyqvist
Kustantaja: Tactic Publishing 2018

Sairaana luetaan Karra Karhua

Meillä sairastetaan taas flunssaa. Tyttäreni keräilee tartuntoja päiväkodista. Melkein aina hänen sairastuessaan myös minä sairastun. Sairaan lapsen hoitaminen sairaana on viheliäisintä, mitä tiedän.

Kipeänä tyttäreni haluaa kuulla luettavan kirjan Parane pian, Karra Karhu. Se on ollut perinteemme jo taaperoiästä asti. 

Hartmut Bieberin Karra Karhu -kirjat olivat tyttäreni suosikkeja taaperoiässä, ja itseänikin viehättää tämä sympaattinen karhu. Bieberin selkeissä, värikkäissä kuvissa näkyy lapselle tuttuja esineitä ja asioita. Niitä on hyvä nimetä yhdessä puhumaan opettelevan lapsen kanssa.

Karra Karhu -kirjoissa on yleensä koottu viimeiselle aukeamalle kirjassa näkyneitä, kirjan aihepiiriin liittyviä esineitä kuvasanakirjaksi.

Hartmut Bieberin kuvitusta kirjaan Parane pian, Karra Karhu. Kirjalito 2011.

Kirjassa Parane pian, Karra Karhu Karran pehmoapina sairastaa. Mutta voi, Karran omakin otsa tuntuu vähän kuumalta. Äiti mittaa kuumeen, ja onhan sitä. Karra joutuu vuoteeseen ja hänen täytyy ottaa lääkettä. Lepo ja rohdot onneksi auttavat. Pian Karra on taas terve ja voi leikkiä ulkona.

Oma suosikkini Karra Karhu -kirjoista on Karra Karhu ja meri. Siinä Karra Karhu lomailee vanhempiensa kanssa merenrannalla. Tämä kirja vedetään meillä esiin, kun halutaan päästä kesälomatunnelmaan.

Kirjan Karra Karhu päiväkodissa avulla valmistauduimme aikoinaan päiväkodin alkamiseen. Kirjan kuvista näkee miltä päiväkodissa näyttää ja millaisia tavaroita sieltä löytyy.

Jännittävin Karra Karhu -kirjamme oli Karra Karhu merirosvolaivalla. Karra pääsee Hannu-setänsä kanssa vierailemaan ihan oikealle merirosvolaivalle. Kyseessä on luukkukirja, jossa riittää pienoikaiselle tutkimista. Luukkukirjat olivat meillä taaperoiässä tosi kovassa huudossa.

Tykätäänkö teillä Karra Karhusta?


Hartmut Bieber: Parane pian, Karra Karhu
Saksankielinen alkuteos: Bodo Bär wird gesund
Suomennos: Annukka Ahola
Kirjalito 2011 

Hartmut Bieber: Karra Karhu ja meri
Saksankielinen alkuteos: Bodo Bär am Meer
Suomennos: Lauri Lehtinen
Kirjalito 2000 

Hartmut Bieber: Karra Karhu päiväkodissa
Saksankielinen alkuteos: Bodo Bär im Kindergarten
Suomennos: Kirsi Sinko
Kirjalito 2011

Hartmut Bieber: Karra Karhu merirosvolaivalla
Saksankielinen alkuteos: Bodo Bär auf dem Piratenschiff
Suomennos: Kirsi Sinko
Kirjalito 2010

Herkkä Henna saa voimaa mielikuvituksesta

Maanantaina aamuyöstä Suomessa nähdään täydellinen kuunpimennys. Sen kunniaksi ylihuomenna täällä blogissa ollaan avaruudellisissa tunnelmissa. Koska avaruuden asiat ovat huomattavasti tutumpia veljelleni kuin minulle, hän saa vierailevana kirjoittajana esitellä Mauri Kunnaksen Kaikkien aikojen avaruuskirjan.

Miettiessäni joulun alla, millaisia aineettomia joululahjatoiveita minulla voisi olla, keksin viime hetkellä pyytää kirjoituksia blogiani varten. Ajattelin, että olisi hauska välillä julkaista vieraskirjoituksia. 

Sain idean sen verran myöhään, että vain veljeni ehti tarttua siihen. Toivoinkin, että juuri hän ottaisi haasteen vastaan. Hän harjoittaa muutenkin kirjoittamista, ja minua kiinnosti nähdä, mitä hän saisi irti lastenkirja-aiheesta.

Vieraskirjoitukseen ja avaruusaiheiseen päästään siis ylihuomenna, mutta tänään Hennan nimipäivän kunniaksi esittelen Pija Lindenbaumin Henna-sarjan.

Pija Lindenbaum on tämänhetkisistä ruotsalaisista lastenkirjailijoista yksi ehdoton suosikkini. Hän on julkaissut lastenkirjoja jo melkein 30 vuotta. 

Ensimmäinen Henna-sarjan kirja Henna ja harmaat sudet (Gittan och gråvargarna) ilmestyi ruotsiksi vuonna 2000 ja suomeksi 2002. Lindenbaum sai Ruotsissa kirjasta arvostetun August-palkinnon, joka vastaa Suomen Finlandia-palkintoa. 

Henna-sarjassa on ilmestynyt kaikkiaan neljä teosta, joista viimeisin Henna hiipii piiloon (Gittan gömmer bort sig) ilmestyi ruotsiksi vuonna 2011 ja suomeksi 2012.

Henna on päiväkoti-ikäinen tyttö, joka on luonteeltaan herkkä ja arka. Kirjassa Henna ja harmaat sudet Hennan päiväkotiryhmä lähtee luontoretkelle. Muilla lapsilla on hauskaa. He hyppivät mutaojien yli ja poimivat maasta roskia ja matoja. Ei kuitenkaan Henna.

"Sillä sellainen Henna on. Hän ei uskalla paljon mitään."

Metsässä Henna jotenkin eksyy muista. Järkevänä lapsena hän istahtaa kivelle odottamaan, että muut palaisivat häntä etsimään. Kun ketään ei pitkän ajan kuluttuakaan kuulu, hän lähtee liikkeelle.

Yksin metsässä kulkiessaan Hennan mielikuvitus lähtee laukkaamaan. Puiden takaa tulee esiin harmaita susia. Ne ovat pörröisiä, kitiseviä ja marisevia, eivätkä osaa neuvoa tietä päiväkotiin. Miksipä siis ei ajankuluksi voisi leikkiä niiden kanssa? Mutta eivät ne osaa, halua tai viitsi. 

Arasta Hennasta tulee reipas, kun hän ryhtyy kannustamaan susia leikkeihin. Vastentahtoisesti sudet lähtevät mukaan touhuihin, jotka eivät aina onnistu erityisen hyvin. Osaa Henna niitä suostutellakin:

"- Jos olette kilttejä, minä laulan teille surullisia lauluja.
Siihen sudet suostuvat. Ne rakastavat surullisia asioita."

Lopulta sudet huomaavat, ettei niillä ole koskaan ollut Hennaa hauskempaa leikkitoveria. Kun Henna jatkaa päiväkodin etsimistä, ne lönkyttelevät perässä. Niityn laidasta päiväkoti jo näkyykin, ja sen pidemmälle eivät sudet uskalla tulla. Ehkä Henna voi tulla vielä toistekin niiden kanssa leikkimään.

Kirjassa Henna ja pässinpäät Henna kohtaa toisenlaisia ongelmia. Hän on etelänmatkalla kaukana kotoa. Hotellissa ei ole muita lapsia. On kuuma ja tylsää. Uiminen ei innosta Hennaa, vaikka vanhempien mielestä kaikki lapset rakastavat uimista.

Hennan mielikuvistus pääsee valloilleen. Hän löytää viisi lammasta, jotka makaavat kuumalla hiekalla hikisinä ja velttoina. Hennaa tarvitaan pelastustöihin. Lampaat täytyy vilvoitella, lypsää, keriä ja ruokkia. Ruokaa löytyy toiselta rannalta, mutta sinne pitäisi uida.

"Silloin lampaat piiloutuvat. Sillä ne eivät halua kastua."

Henna ryhtyy niille uimaopettajaksi ja saa kuin saakin lampaat uimaan toiselle rannalle.

"- Pikku pässinpäät, Henna sanoo. - Pian minä matkustan kotiin. Kuinka teidän silloin käy?"

Henna päättelee, että tulee toisia lapsia, jotka pitävät huolta lampaista. Hän itse palaa päiväkotiin kaipaamalleen tutulle hiekkalaatikolle.
   

Kirjassa Henna ja hurjat hirvet kipuillaan ainoana lapsena olemista. Henna haluaisi siskon tai veljen. 

Itselleni tämä kirja aiheuttaa pieniä tunnontuskia. Olenko tehnyt oikein, kun en ole antanut tyttärelleni sisarusta? Eikö olekin kauheaa olla ainoa lapsi? Onneksi hän ei ole ainakaan vielä itse esittänyt toiveita pikkusisaruksesta. Ehkä hän osaa tyytyä sisarpuoliinsa, vaikka he aikuisia jo ovatkin.

Pulkkamäestä palatessaan Henna tapaa pihalla kolme hirveä. Nekin ovat kyllästyneet laskemaan mäkeä. Henna saa loistavan idean.

"- Me voidaan mennä meille, Henna sanoo. - Te voitte olla minun veljiäni! Meillä saa pelata palloa sisällä. Ja meillä on paljon pehmeitä mattoja."

Hirvet osoittautuvat aika villeiksi veljiksi. Ne katkovat väriliidut, heittelevät leluja, valtaavat Hennan sängyn, juovat vessanpytystä, puhuvat typeriä ja nauravat omille jutuilleen. 

"Henna huomaa ettei hän enää haluakaan veljiä. Ne metelöivät liikaa."

Hirvien lähdettyä Henna on rauhallinen. Onhan hänellä ystävänsä Niilo ja päiväkodin lapset ja serkut. Kuka kaipaisi veljiä?

Lempparini Henna-kirjoista on Henna hiipii piiloon. Piiloutuminen kuului omaankin keinovalikoimaani pienenä, silloin kun en selvinnyt tilanteesta muuten. 

Yksi varhaisimpia muistojani on ajalta, jolloin äitini oli synnytyssairaalassa Henna-siskoni syntyessä. Olin kahdestaan kotona isin kanssa. Lopulta ero äidistä kävi sietämättömäksi kestää, ja kömmin piiloon eteisen naulakkoon kenkien ja takkien taakse. Voin yhä muistaa, miten hätääntyneeltä isäni kuulosti, kun hän etsi minua kaikkialta ja luuli jo minun lähteneen ulos ovesta.

Kirjan Henna on vieraisilla Martan, naapurin tytön luona. Martalla on lastenhoitaja kotona, joka huolehtii myös parista pikkuisesta hoitolapsesta. Kun hoitolapset ovat päiväunilla, niitä ei saisi häiritä. Martta kuitenkin kiskoo ne ylös sängystä ja toivoo, että ne alkaisivat itkeä.

Itkunparahdus kuuluu vasta silloin, kun Henna yrittää kantaa toista vauvaa takaisin sänkyyn. Vauva putoaa maahan ja kolauttaa otsansa. Lastenhoitaja ryntää huoneeseen ja huutaa Hennalle vihaisena.

Henna pakenee päätä pahkaa omaan kotiinsa. Hän ei pysty kertomaan isälleen, mitä on tapahtunut. Hän haluaa vain kadota. Hän istuu pitkään pimeässä vaatehuoneessa, kunnes huomaa, ettei olekaan enää yksin. Jonkinlaiset harmaat jyrsijännäköiset eläimet yrittävät piristää Henna.

"- Me voidaan sääliä sinua jos haluat, ne sanovat.
- Saat istua meidän sylissä.
Mutta ei Henna halua.
Hän haluaa vain olla yksin."

Henna innostuu vasta, kun eläimet haluavat tulla kutitetuiksi ja heitellyiksi ilmaan. Ne eivät välitä vaikka putoavat. Lopulta Henna saa asiat sovittua myös lastenhoitajan kanssa.

Hyvää nimipäivää Henna!


Pija Lindenbaum (teksti ja kuvat): Henna ja harmaat sudet
Ruotsinkielinen alkuteos: Gittan och gråvargarna
Suomennos: Päivö Taubert
Kustantaja: WSOY 2002

Pija Lindenbaum (teksti ja kuvat): Henna ja pässinpäät
Ruotsinkielinen alkuteos: Gittan och fårskallarna
Suomennos: Päivö Taubert
Kustantaja: WSOY 2002

Pija Lindenbaum (teksti ja kuvat): Henna ja hurjat hirvet
Ruotsinkielinen alkuteos: Gittan och älgbrorsorna
Suomennos: Päivö Taubert
Kustantaja: WSOY 2003

Pija Lindenbaum (teksti ja kuvat): Henna hiipii piiloon
Ruotsinkielinen alkuteos: Gittan gömmer bort sej
Suomennos: Anna Kervinen
Kustantaja: WSOY 2011