CLUE-ryhmän joulunalusaika on täynnä toimintaa ja vaarallisia käänteitä

Jouluun on reilu viikkoa aikaa Jørn Lier Horstin uusimmassa CLUE-sarjan osassa Metsään kätketty arvoitus (Otava 2022, suom. Päivi Kivelä).

Luulisi, että idyllinen täysihoitola Helmi pienessä Venepoukaman kylässä olisi täydellinen paikka rauhoittua joulunviettoon. Vastaanottoaulaan on pystytetty joulukuusi ja tilaa on koristeltu tontuin ja jouluisin kukka-asetelmin. Lumi kieppuu ikkunoiden takana ja kinostuu maahan. Puut taipuvat valkoisina lumen painosta.

Näin lähellä joulua täysihoitolassa on vain neljä vierasta. Lisäksi hotellissa asuu hotellin omistaja Cecilia-tyttärensä kanssa ja hotellin johtaja Leo-poikansa kanssa. Yhdessä lähistöllä asuvan Unen ja tämän Egon-koiran kanssa Cecilia ja Leo muodostavat CLUE-ryhmän.

Ja siellä missä CLUE-ryhmä on, ei ole koskaan rauhallista. Viimeisen puolen vuoden aikana kolme lasta ja koira ovat kokeneet monenlaisia jännittäviä seikkailuja (Metsään kätketty arvoitus on sarjan seitsemäs osa). Cecilia tosin toteaa, että moneen viikkoon ei ole tapahtunut mitään ja uudelle seikkailulle olisi tarvetta.

Pian alkaakin tapahtua. Metsässä välkkyy outo sarja heijastimia, löytyy salaperäinen laatikko ja yössä kuuluu laukauksia. Lapset kuulevat vuosikausia sitten eläneestä hullusta tohtorista, jonka autioitunut talo seisoo yhä lähistöllä. He porhaltavat tutkimaan taloa, vaikka tohtori on kuollut siellä salamyhkäisellä tavalla.

Kohta poliisitkin saavat selvitettävää, sillä kaksi asemiestä ryöstää lähistöllä arvokuljetusauton. Lapset alkavat epäillä, että joku täysihoitolan vieraista on ryöstön "aivot". Ovatko he oikeassa? Ja jos ovat, niin kuka se on?

Hurjia juonenkäänteitä on luvassa, eikä joulurauhasta ole tietoakaan. Täysihoitola Helmen joulukuusikin kaatuu rytäkässä. Neulasia, kuusenhavuja, joulupalloja ja muita koristeita vaan lentelee sinne tänne.

Kirja oli viihdyttävää luettavaa. Se oli pakko ahmia yhdeltä istumalta. Kahdeksanvuotiaalleni kirja olisi luullakseni vähän liian jännittävä. Hänen täytynee odottavaa vielä jonkin aikaa, ennen kuin esittelen sarjan hänelle. 

Kirjasarjan jokaisessa osassa on hiukan filosofista pohdintaa. Se ehkä aukeaa paremmin hiukan vanhemmille lukijoille kuin ihan alakoulun ensimmäisillä luokilla oleville.

Tällä kertaa tekstin lomassa pohditaan René Descartesin innoittamana, onko mikään tässä maailmassa varmaa. Voimmeko varmasti edes tietää, että olemme olemassa, ettei elämä olekin pelkkää unta? Descartesin mielestä epäily todistaa, että on olemassa. Epäily on ajattelemista ja jotta voi ajatella, täytyy olla olemassa. Kirjan lopussa on vielä parin sivun mittainen infoteksti René Descartesin elämästä ja ajatuksista.

Ennen Metsään kätkettyä arvoitusta olin lukenut vain sarjan viidennen osan Purjeveneen arvoitus (Otava 2021). Nautin molemmista osista, mutta nyt käsitin, että sarjan osat kannattaisi lukea järjestyksessä. Vaikka joka osassa on oma itsenäinen seikkailu, sarjassa kulkee pidempiäkin juonenkaaria. Yksi niistä on kutterin arvoitus, jota on sivuttu varmaan kaikissa osissa.

Venepoukaman edustalla on nimittäin reilut 150 vuotta sitten haaksirikkoutunut rahtikutteri, jonka lasti on tarinan mukaan kätketty jonnekin Venepoukamaan.

Kirja loppuu hyvin ärsyttävästi toteamukseen:

"Metsään kätketty arvoitus on ratkaistu, mutta Kutterin aarretta ei ole löydetty. Etsintä jatkuu CLUE-sarjan seuraavassa osassa PÄÄKALLON ARVOITUS."

Pääkallon arvoitusta joutuu odottamaan ensi maaliskuuhun asti. Vai pitäisikö lukea se norjaksi? Varmaan lukisinkin, mutta sitä ei löydy kirjastostamme.

Apassit seikkailevat taas — tällä kertaa vuoden 1910 Espoossa

Tapani Baggen ja kuvittaja Carlos da Cruzin palkittu ja kehuttu Apassit-sarja on ollut lukulistallani siitä asti, kun ensimmäinen osa Aavehevosen arvoitus ilmestyi vuonna 2018. Jotenkin on vain päässyt vierähtämään yli neljä vuotta ja sarja on edennyt jo kuudenteen osaan, ennen kuin vihdoin pääsin tutustumaan siihen.

Aloitin lukemisen suoraan uusimmasta eli kuudennesta osasta Viikinkien aarre (Karisto 2022, arvostelukappale kustantajalta). Pian kuitenkin halutti tietää vähän enemmän taustoista ja siitä keitä Apassit ovat. Keskeytin lukemisen ja luin ensin sarjan ensimmäisen osan Aavehevosen arvoitus. Päätös oli hyvä. Ensimmäisessä osassa Apassien salaseuran alkutaival valottuu hienosti.

Tapahtumat sijoittuvat vuoden 1910 Helsinkiin. Kaupunkia piinaa aavehevonen, joka rymistelee pitkin öistä kaupunkia siniset silmät kiiluen ja sumua ympärilleen levittäen. Kerrotaan, että eräänä myrskyisenä alkusyksyn yönä Suomenlinnaan matkalla ollut yhteysalus haaksirikkoutui ja sen mukana painui pohjaan hevonen. Nähtävästi se oli palannut aaveena piinaamaan kaupunkilaisia. Mutta miksi aavehevonen rikkoo näyteikkunoita ja varastaa tavaraa?

Samaan aikaan neljä pojankoltiaista päättää perustaa salaseuran. Pojat tulevat varsin erilaisista taustoista. Erik ja Heikki ovat lyseolaisia. Erikin isä on tiedemies ja äitikin tutkii tähtiä kaukoputkella. Heikin isä on postivirkamies ja äiti työskentelee Stockmannin tavaratalossa.

Otto ja Samuli eivät enää 12-vuotiaina käy koulua. Otto auttaa isäänsä kalastajan hommissa. Samuli myy sanomalehtiä kadunkulmissa. Hän on enemmän tai vähemmän katupoika. Leipuri-isällä on tapana juoda tilipäivinä, ja Samuli on joutunut hakemaan isäänsä putkasta milloin miltäkin poliisiasemalta.

Poikien salaseuran nimeksi tulee Apassit. Pian siihen joudutaan ottamaan kaksi uutta jäsentä, kun Heikin kaksossiskot Elli ja Nelli pyrkivät mukaan. Kukaan ei erota Elliä ja Nelliä toisistaan, ei edes Heikki. Niinpä ensimmäisessä osassa heitä kutsutaan yleensä vain kollektiivisesti Ellinelliksi. Kuudetta osaa lukiessani ilahduin, että kehitystä oli tapahtunut. Nyt tytöt nähtiin omina yksilöinään, ja pojat ilmeisesti olivat jo oppineet erottamaan heidät.

Apassien ensimmäinen tehtävä on aavehevosen arvoituksen ratkaiseminen. Lasten apua tarvitaan, sillä poliisit on kuvattu melkoisiksi pölvästeiksi. Sitä minun oli vähän vaikea niellä, sillä oma isoisoisäni toimi poliisina juurikin 1910-luvun Helsingissä.

Apassien myötävaikutuksesta kinkkinen ja hämääviäkin elementtejä sisältävä arvoitus ennen pitkää ratkeaa ja rauha palaa Helsingin öisille kaduille.

Ensimmäinen osa jätti nälän kuulla lisää Apassien seikkailuista. Hyppäsin nyt takaisin kuudenteen osaan, mutta ennen pitkää kävi ilmi, että toinenkin osa eli Vanajaveden hirviö (Karisto 2018) olisi kannattanut olla luettuna, sillä siihen viitattiin kirjassa. Tuli sellainen vaikutelma, että kirjasarja olisi parasta lukea järjestyksessä, vaikka kaikki osat ovatkin itsenäisiä seikkailuja.

Viikinkien aarre -kirjassa liikutaan vuoden 1910 Espoossa. Heikin, Ellin ja Nellin perhe viettää kesälomaa mökissä Espoon Laajalahdessa. Onkiretkellään Heikki törmää aivan uskomattomaan näkyyn: viikinkilaivaan. Sen on pakko olla aavelaiva. Vai kuinka? Eihän viikinkejä enää voi olla olemassa.

Kun läheiseltä saarelta vielä löytyy kallioon hakattua riimukirjoitusta, Heikki käsittää tarvitsevansa Apassien apua. Pojat kaupungissa vievät Heikin kopioiman riimukirjoituksen professori Rietin tutkittavaksi. Ja sitten professori katoaa!

Erik, Otto ja Samulikin kiiruhtavat Laajalahteen. Edessä on seikkailu, jossa lentelee tiiliskiviä ikkunoista sisään, koetaan hurjia ukkosmyrskyjä ja ollaan vähällä räjähtää kappaleiksi. Espoon poliisikin vaikuttaa idioottimaiselta, joten Apassien tehtäväksihän arvoituksen ratkaiseminen jää.

Viikinkien aarre oli vauhdikkaampi ja jännittävämpi kuin Aavehevosen arvoitus. Tarina piti hyvin otteessaan ja sivuja oli vain pakko kääntää nopeasti eteenpäin.

Suuri kiitos kirjasarjan houkuttelevuudesta kuuluu kirjoittajan lisäksi kuvittaja Carlos da Cruzille. Upea ja runsas nelivärikuvitus tekee tarinoista erittäin visuaalisia. Ihanaa, että kuvitukseen on panostettu näin paljon.

Oman kahdeksanvuotiaani kohdalla huomaan, että kuvituksella on valtava merkitys siinä, kuinka hyvin ja kauan lapsi viihtyy kirjan äärellä. Mitä enemmän värikuvitusta kirjassa on, sitä kauemmin tytär jaksaa lukea.

En ollenkaan ihmettele, miksi Apassit-sarja on kerännyt palkintoehdokkuuksia. Aavehevosen arvoitus oli vuonna 2019 Helmet-kirjallisuuspalkintofinalistina ja LukuVarkaus-ehdokkaana ja se sai Punni-kunniamaininnan sekä Runeberg Junior kunniakirjan. Runeberg Junior -ehdokkaana sarjan kirjoja on ollut kolmesti, ja sarjan kolmas osa Katoava muumio (Karisto 2020) voitti Runeberg Junior -palkinnon 2020.

Seuraavaksi aion lukea neljä minulta väliin jäänyttä osaa, ja toivon, että osia ilmestyy vielä lisää. Aion myös houkutella kahdeksanvuotiaani lukemaan sarjaa. Nämä kirjat sopivat niin hyvin itse luettaviksi, etten aio lukea niitä hänelle ääneen.

Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka vie stiguttajien maailmaan — ja minä opin mitä se tarkoittaa

Kalle Veirton uusin lastenromaani Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja Kurko Kökköläinen (Karisto 2022) oli minulle aika erikoinen lukukokemus. Äitini nimittäin luki sen minulle ääneen. Tai no, ei hän sitä varsinaisesti minulle lukenut vaan kahdeksanvuotiaalle tyttärelleni, mutta kuulin kyllä kaiken keittiöhommissa puuhaillessani.

Kirja on peräti yhdeksästoista osa Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka -sarjassa. Ei pahemmin haitannut, vaikkei kukaan meistä ei ollut tutustunut sarjaan aiemmin.

Kirjan kertojahahmo on alakouluikäinen Henkka Virtanen, jolla on kaverinsa Jiikoo Kivimutkan kanssa etsivätoimisto. Etsivätoimiston päämaja Eppiiai sijaitsee Pumpputiellä jonkinlaisessa vajassa Virtasten takapihalla.

Kirjan alussa valtakunnallinen Kunditkin on herkkii ja lukee kirjoi -kiertue 😂 saapuu lahtelaiskouluihin. Kivimutkan koululla kirjailija Jim Juudas Kalkku käy kertomassa vauhdikkaista nettipelaamista käsittelevistä kirjoistaan sekä tyttöystävänsä kanssa kirjoittamastaan teoksesta nimeltään Kirja uusille ihmislapsille 😂.

"'Se ei ole kirja tytöille eikä pojille eikä kenellekään muulle vaan kaikille maapallomme ihmislapsille', Kalkku selitti Kivimutkan koululla.
   Siinä kohtaa Kivimutka oli nostanut kätensä ja saanut luvan kysyä.
   'Ole hyvä!'
   'Jos se ei ole kirja tytöille eikä pojille eikä kenellekään muulle, niin miten se voi olla kirja kaikille ja miksi sellaista kukaan lukisi?'"

Nauroin vesissä silmin 😂. Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja Kurko Kökköläinen oli aika selvästi kirja pojille. Siinäkin liikuttiin pelimaailmassa, ei tosin nettipelimaailmassa niin kuin fiktiivisen Kalkun kirjoissa, vaan Stiga-lätkämaailmassa.

Tapahtumat käynnistyvät, kun Kivimutka päätyy ottamaan kirjailija Kalkun kanssa erän Stigalla. Selviää, että Kivimutka onkin aika taitava stiguttaja, suoranainen stigamestari. Niinpä parin viikon päästä Kivimutka saa kutsukirjeen Suuren Stiga-lätkäkiertueen eli CHL/China High Voltage League Stiga Tournamentin haastajaturnaukseen Lahden Isku Areenalle.

Alkuun olin ihan pihalla, mistä oli kyse. Ymmärtämistä vaikeutti ehkä se, että en lukenut tekstiä itse ja puuhailin kuunnellessani muuta. En myöskään nähnyt kuvitusta. Jari Paanasen mustavalkoista piirroskuvitusta oli kirjassa tosin hyvin niukasti, mutta olisihan se ollut informatiivista.

Kyse oli siis pöytäjääkiekosta. Pöytäjääkiekon haastajaturnauksen mestaruudesta kisaillaan melkein koko kirjan ajan.

Jiikoo Kivimutka ilmoittautuu kisaan pelaajanimellä Marsalkka Stig A Mannerhemmo. Asenne on kohdillaan: "Turha koittaa, Jiikoo voittaa!" Henkka Virtanen pääsee mukaan hänen avustajanaan.

Turnauksessa pelaa myös pöytäjääkiekon lyömätön mestari Kurko Kökköläinen alias Keisari Kökkö-Kakkiainen alias Ville-Kristian Kalliainen, jolla myös on asenne kohdillaan: "Armoa ei pyydetä eikä anneta!"

Kymmenennen luvun kohdalla aloin ihmetellä, eikö kyseessä pitänyt olla jonkinlainen dekkari, jos kerran kirjan nimessä mainitaan sana etsivätoimisto. Pahaenteisesti Henkka pian totesi: "Sen iltapäivän ajan mun Sherlock-puoleni uinui ja alistui avustaja Virtaselle, jota pompotti tähtipelaaja Jiikoo alias Marsalkka".

"Turnaus oli yleisilmeeltään pelkkää pelaamista taukojen ja sämpylöiden säestyksellä. Yksi voitti, toinen hävisi. Ja sitten vaihtuivat pelaajat puikoissa, ja sama kaava toistui."

Aloin jo vaipua koomaan, mutta sitten rupesi kuin rupesikin tapahtumaan. Henkan Sherlock-puoli sai karistaa unet silmistään. Kertomus imaisi viimein minutkin kunnolla mukaansa, ja halusin vain koko ajan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Kirjan lopussa olimme kaikki kolme eri-ikäistä tyttöä/naista sitä mieltä, että kirja kannatti lukea. Meistä se oli poikakirja, vaikka saattaahan jotain tyttöäkin oikeasti kiinnostaa Stiga-lätkä ja Stiga-lätkäturnauksen pitkällinen kuvaaminen. Minä olin kuitenkin kuin kala kuivalla maalla sitä kuunnellessani.

Oli silti virkistävää pistäytyä ihan vieraaseen maailmaan. Sehän juuri on lukemisessa parasta, että varsin vähällä vaivalla pääsee tutustumaan asioihin, joihin ei koskaan tule törmänneeksi arkimaailmassa.

Kirja oli sitä paitsi hauska. Hörähtelin vähän väliä. Veirton kieltä ja sanavalintoja oli kiinnostava kuunnella. Teksti oli melkoista sananrieskaa (sananrieska-sanan aion ehdottomasti lainata Veirtolta omaan kielenkäyttööni — ihan mahtava ilmaisu!).

Äitini antoi pisteitä siitä, että kirjan teksti on ladottu suurin kirjaimin ja väljin rivinvälein. Se helpottaa niin nuoren kuin vanhankin lukemista. Kirja oli varsin nopealukuinen, vaikka siinä onkin 149 sivua. Ihan yhdellä kertaa ei äitini sentään saanut sitä meille luettua, vaan joutui jatkamaan vielä seuraavana päivänä. Ei urakkaan silti kovin montaa tuntia kulunut.

"No, aiotteko lukea vielä muita Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka -kirjoja?" äitini kysyi. Kukapa tietää. Ehkä aiommekin. Kirjoilla on mielikuvitusta kutkuttavia nimiä, kuten:

• Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja hitonmoinen lohisoppa
• Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja Kirjastokarju
• Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja Sherlock Holmesin jalanjäljet
• Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja kauppakeskuksen kummitus
• Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja laulava joulupukki

Oletko sinä lukenut Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka -sarjaa? Mitä olet pitänyt siitä?

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta.

Varokaa! Rikhardinkadun kirjastossa kummittelee!

 

"Hyllyjen päädyn takaa kuului hiljaista kahinaa. Nico nousi jalkeille ja hiipi varovasti kohti ääntä. Mimosan olisi pitänyt olla jossakin sillä suunnalla, mutta hämäryydessä oli vaikea nähdä mitään. Yhtäkkiä Nicon selän takaa kuului selkeä kopsahdus. Hän kääntyi ympäri. Sydän hakkasi villisti, kun hän tuijotti lattialla lojuvaa kirjaa. Sitten hyllystä liukui esiin toinen kirja, joka roikkui hetken ilmassa ja putosi alas. - -
Ilma näytti väreilevän, ja kirja toisensa jälkeen alkoi liukua kohti hyllyn reunaa. Ne putoilivat alas, kops, kops, kops."

 

Juha-Pekka Koskinen on sijoittanut uuden alakoululaisten jännityssarjan aloitusosan yhteen lempipaikoistani Helsingissä: Rikhardinkadun kirjastoon. Kirjassa Mysteerijengi — Kirjaston kiusanhenki (Karisto 2022) vastaperustettu Mysteerijengi on ensimmäisen tapauksensa äärellä.

Sisarukset Nico ja Mimosa sekä heidän ystävänsä Iivo tulevat perustaneeksi Mysteerijengin oikeastaan vain siksi, että heillä on niin upea salainen piilopaikka. Hieman epäonnistuneissa ullakkoasuntoremonteissa on kerrostalon ullakolle jäänyt Mimosan vaatekaapista Iivon kenkäkaappiin johtava käytävä ja tyhjä huone, jonka lapset ovat vallanneet päämajakseen. Jos on päämaja, on luonnollisesti oltava myös salaseura.

Ensimmäinen ratkaistava juttukin löytyy helposti, kun Iivo kuulee Rikhardinkadun kirjastossa käydessään kahden kirjastonhoitajan juttelevan. Yön aikana tyhjässä ja lukitussa kirjastossa on paiskottu maahan kymmeniä kirjoja. Kuka ja miksi?

Ihmeen helposti lapsille annetaan lupa tutkia asiaa. He saavat kulkukortin kirjastoon ja kolme päivää (tai oikeastaan yötä) aikaa selvittää, mitä kirjastossa oikein tapahtuu.

Rikhardinkadun kirjaston portaikko

Lapset olettavat, että kirjastossa jyllää kummitus, joten he tarvitsevat tietoa henkilöltä, joka on nähnyt kummituksen. Sellainen onneksi asuu vain muutaman korttelin päässä. Iivon isotäti Elina on folkloristi, joka tietää kansantaruista, kummituksista ja ihme otuksista yhtä jos toista.

Jotenkin Elina tulee käsittäneeksi, että lapset haluavat hänet mukaan Mysteerijengiin. Lapset eivät tietenkään kehtaa kieltää, joten Mysteerijengi saa neljännen jäsenen. Mummovahvistuksen mukaan tulo tekee tarinasta raikkaan, arvoituksia ratkovia lapsiryhmiä kun on kirjallisuus tulvillaan.

On mummojäsenestä hyötyäkin, kun tarvitaan alibi yöllisille poissaoloille. Vanhemmat eivät epäile mitään, kun lapset lähtevät yökylään Elinalle.

Öinen Rikhardinkadun kirjasto on loistava miljöö kummitustarinalle. 1880-luvulla rakennettu kirjasto henkii vanhanajan tuntua. "— Tämä on kyllä aika hieno kirjasto, varsinkin näin yöllä" Iivokin toteaa.

Rikhardinkadun kirjaston interiööriä

Tyttäreni nieli helposti ajatuksen kummituksista kirjastossa. Olimme käyneet Rikhardinkadun kirjastossa juuri vähän ennen kirjan lukemista. Silloin yhdessä kirjaston nurkassa oli ollut värisevä ja välkkyvä lamppu. Tyttäreni oli tehnyt päätelmän, että kummitus värisytti sitä. Hän oli haltioissaan, kun tämä kirja tuntui osoittavan hänen teoriansa oikeaksi.

Rikhardinkadun kirjaston kummitusnurkka???

Tarina oli meistä loistava. Löysimme monia plussia:

+ Öinen kirjasto on mielikuvitusta kutkutteleva tapahtumapaikka, varsinkin kun kirjasto on vieläpä olemassa oleva ja tuttu. Tarina silti toimii kyllä varmasti, vaikkei olisi ikinä käynyt Rikhardinkadun kirjastossa — tai edes Helsingissä.

+ Kirjassa on paljon puhetta kirjoista ja etenkin vanhoista kirjoista, mikä saa meidät huokailemaan onnesta. 

+ Kirjassa selvitellään vanhoja asioita ja sukelletaan historian syövereihin — tosin maltillisesti ja vain sen verran kuin on tarinan kannalta tarpeen.

+ Kirjassa on folkloristi. Kyllä osaan arvostaa sellaista vanhana kansatieteilijänä ja folkloristiikan opiskelijana.

+ Kirjassa on Saana Nyqvistin kivan näköinen kuvitus, joka herättää kirjan hahmot hienosti eloon.

Tämä oli ensimmäinen tänä vuonna yhdessä lukemamme kirja, josta olimme molemmat todella innoissamme. Kiinnostaa kovasti kuulla, missä Mysteerijengi seikkailee sarjan seuraavissa osissa. Toivottavasti jossain yhtä ihanassa ja tunnelmallisessa kohteessa Helsingissä.

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

Jännitystä syyslomaan — Norjalainen CLUE-ryhmä selvittelee purjeveneen arvoitusta

Haluatko viettää syyslomaa Norjan rannikolla yli satavuotiaassa täyshoitolassa? Houkutteleeko suloisen suolainen meri, veneily, kalastus tai maalaaminen pittoreskissä ympäristössä? Kaipaatko idyllin keskelle vähän jännitystä? Kadonnut miljoonaperijä, kiristyskirje, varastettu taulu ja poliisioperaatiot takaavat, ettei pienessä kalastajakylässä tule tylsää.

Jos kiinnostuit, kannattaa lukea syyslomalla Jørn Lier Horstin CLUE-sarjaan kuuluva Purjeveneen arvoitus (Otava 2021). Viisikkomaisessa etsivätarinassa on puitteet kohdillaan. Cecilia, Leo, Une ja koira Egon asuvat viehättävässä Venepoukama-nimisessä vanhassa kalasatamassa, jossa nykyisin on hyvin vähän asukkaita. Cecilian isä pitää kylässä täysihoitolaa. Sen tornihuoneessa lasten ja koiran muodostama CLUE-ryhmä ratkoo arvoituksia.

Samaan aikaan kun uutisissa kerrotaan kadonneesta miljoonaperijästä, lapset löytävät outoon paikkaan hylätyn auton sekä lehden, josta on leikelty sanoja.

”Lämmin tuuli kahisutti keltaisia syyslehtiä ja lennätti vanhaa sanomalehteä pitkin kuivaa tietä. Cecilia kumartui nostamaan sanomalehden. Hän aikoi taitella sen ja viedä täysihoitolan jätesäiliöön, mutta alkoikin katsella sitä. Käänneltyään sivuja hetken hän käsitti, että syyslomasta voisi sittenkin tulla jännittävä.”

Selvitettyään nokkelasti puuttuvista sanoista muodostuneen viestin lapset käsittävät, että heidän kotinurkillaan saattaa majailla häikäilemätön rikollinen. Koska poliisin sotkeminen asiaan saattaisi vain pahentaa tilannetta, lasten ei auta muu kuin ryhtyä selvittämään tapausta itse.

Seuraa taskulampun valossa toteutettuja yöllisiä retkiä hylätyille tiloille ja kosteisiin maakellareihin, tyhjillään olevien kesämökkien koluamista, täysihoitolavieraiden tietojen urkkimista ja epäilyttävän purjeveneen nuuskimista. Lopulta lapset päätyvät keskelle massiivista poliisioperaatiota. Ovatko he onnistuneet pilaamaan kaiken?

Vetävä tarina imaisi mukaansa. Ahmin sivun toisensa perään kunnes, hupsista vaan, olinkin lukenut koko kirjan yhdeltä istumalta.

Annan plussaa sisäkansien kartoista. Etusisäkansiin on painettu Venepoukaman kartta ja takasisäkansiin Täysihoitola Helmen kartta. Kartat ovat aina kivoja ja auttavat hahmottamaan tarinan paremmin.

Pidin tarinan lomassa kuljetetusta filosofisesta pohdinnasta. Cecilia, Leo ja Une pohtivat, voiko tehdä mitä vaan, jos ei vahingoita muita. Voiko esimerkiksi yksineläjä polttaa oman talonsa, jos siitä ei aiheudu vaaraa, vahinkoa tai menetystä kenellekään muulle kuin polttajalle itselleen?

Norjankielinen alkuteos on nimeltään CLUE — Libertygåten, joka viittaa paitsi tarinassa esiintyvään Liberty-nimiseen purjeveneeseen myös John Stuart Millin tunnettuun teokseen On Liberty. John Stuart Mill oli 1800-luvulla elänyt englantilainen filosofi. Hänestä kerrotaan kirjan lopussa olevassa tietotekstissä.

Millin ajatusten mukaan ihmiset saavat tehdä mitä haluavat, kunhan eivät vahingoita toisia. Yksilöiden elämän rajoittaminen laeilla ja säädöksillä on hänen mielestään sallittua vain silloin, kun tarkoituksena on estää ihmistä tuottamasta vahinkoa muille. Jos valinnat eivät vaikuta muihin, ei ole väliä, ovatko ne hyviä vai huonoja.

Asiasta voi saada aikaan hyvää pohdintaa nuorten kanssa. Kuka määrittelee, mikä on muille vahingollista toimintaa? Eivätkö läheisen väärät valinnat aina satuta, vaikka suorat seuraukset kohdistuisivat vain läheiseen itseensä? CLUE-ryhmän lapset käyttäytyivät välillä varsin omavaltaisesti ja säännöistä piittaamatta. Voiko niin tehdä? Edes korkeamman päämäärään edessä? 

Norjalainen Jørn Lier Horst on entinen rikostutkija ja nykyinen bestsellerkirjailija. Hän on kirjoittanut dekkareita lapsille, nuorille ja aikuisille. CLUE-sarja on Norjan luetuimpia 9–13-vuotiaille suunnattuja kirjasarjoja. Sarjan toisesta osasta CLUE — Kultaisen kellon arvoitus (Otava 2019) on juuri valmistunut Norjassa elokuva.

Purjeveneen arvoitus on CLUE-sarjan viides osa. Ensimmäinen osa Salamanterin arvoitus ilmestyi suomeksi vuonna 2015 Sitruunan kustantamana. Muut neljä osaa on julkaissut suomeksi Otava ja lisää on luvassa ensi vuonna. Otavalle kiitos arvostelukappaleesta!

Jørn Lier Horst: Purjeveneen arvoitus

Norjankielinen alkuteos: CLUE — Libertygåten

Suomennos: Päivi Kivelä

Kustantaja: Otava 2021

Seitsenvuotiaan 10 kirjasuositusta kesäksi

Ensimmäinen asia, jonka teimme seitsenvuotiaani jäätyä kesälomalle, oli kesän tbr-listan koostaminen.

Riippuu tyystin säistä, miten paljon kirjoja listalta ennätämme lukea. Aina kun sää ei ole ihan karmea, tytär on ulkona, ja lukemiselle jää heikosti aikaa. Toisaalta meillä on tiedossa pari road tripiä, jolloin autossa istuessa ehtii lukea niin paljon kuin äidin ääni kestää.

Risto Räppääjä ja viimeinen tötterö

Jäätelö on kesän hauskimpia asioita. Sinikka ja Tiina Nopolan kirjassa Risto Räppääjä ja viimeinen tötterö ollaan traagisten asioiden äärellä. Herra Lindberg on syönyt Räppääjien viimeisen keksijäätelötötterön, eikä kyseisiä jäätelöitä valmisteta enää koko Euroopassa.

Alkaa paniikinomainen matka kohti Höljäkän kyläkioskia, jossa jäätelötuutteja tiettävästi vielä on muutama jäljellä. Matkassa on mutkia. Nähtäväksi jää, ehtiikö seurue sinne ajoissa. Tytär sen tosin jo tietää, sillä hän on kuullut kirjan parikin kertaa. Tämä on niitä harvoja kirjoja, joihin hän ei kyllästy.

Aino Havulaisen ja Sami Toivosen pääasiallisesti värillinen kuvitus on hupaisa.

 

Viisikko aarresaarella

 

On tullut aika vihkiä seitsenvuotiaani Enid Blytonin Viisikoiden maailmaan. Muistan saaneeni oman kirjastokorttini kesällä ennen ekan luokan alkua, ja ensimmäinen lainaamani kirja oli jokin Viisikko. Hurahdin Viisikkojen maailmaan täysin.

Tyttären kanssa olemme jo alkaneet lukea ensimmäistä Viisikkoa Viisikko aarresaarella. Se on ensimmäinen ikinä lukemamme kirja, jossa ei ole lainkaan kuvia, ei edes mustavalkoisia, kuten tytär pettyneenä totesi. Seitsenvuotiaalleni on ollut vaikeaa tulla toimeen ilman kuvia.

Hän ei muutenkaan ole vielä vakuuttunut kirjasta. Nykykirjoihin verrattuna se alkaa aika hidastempoisesti, ja kielikin on vähän vanhanaikaista. Vaikka kirjan on suomentanut Lea Karvonen -salanimen taakse kätkeytynyt maineikas kirjailija Eeva Joenpelto, suomennos on jo 65 vuoden takaa (vuodelta 1956). Olisiko aika saada Viisikoista uudet käännökset?

Kuten tytär illalla huomautti, olemme lukeneet jo 40 sivua, eivätkä lapset vieläkään ole päässeet sinne saarelle. "Alkaa jo mennä hermot."

 

Onnenkepparit — Kadonnut raippa

Lapsuuteni kesiin kuuluivat hevoskirjat, koska niitä löytyi mökin kirjahyllystä runsain määrin. Tyttären heppakirjoissa ratsastetaan muodikkaasti keppihevosilla, mutta uskomatonta kyllä kirjoittajat ovat samoja kuin lapsuuteni hevoskirjoissa. Merja ja Marvi Jalo ovat tehneet pitkän kirjailijanuran heppakirjojen parissa yhdessä ja erikseen.

Meillä on lukuvuorossa Onnenkepparit-sarjan toinen osa Kadonnut raippa (WSOY 2019). Sarjassa on ilmestynyt jo kolme osaa ja neljäs ilmestyy heinäkuussa. Sarjan päähenkilöinä on joukko tokaluokkalaisia tyttöjä, jotka perustavat keppihevostallin. Vaikka Olivia on hevosille allerginen, hänestä sukeutuu keppariharrastuksen myötä ihka oikea hevostyttö.

Kirjoissa on Reetta Niemensivun suloinen mustavalkokuvitus.

Saariston lapset

Kesä, meri ja saaristo kuuluvat erottamattomasti yhteen. Saaristolaiselämän klassikkoteos on tietysti Astrid Lindgrenin Saariston lapset (WSOY, ilmestynyt suomeksi alun perin 1965). Mustavalkoinen kuvitus on luonnollisesti Ilon Wiklandin kynästä.

Melkersonin tukholmalaisperhe asettuu kesäksi pieneltä Saltkråkanin saarelta vuokraamaansa Vanhaan Nikkarilaan. Heti laivasta laiturille astuttuaan perhe tapaa topakan Pampulan ja tämän suuren bernhardilaiskoiran Laivurin. Pampulan ja Laivurin seurassa kesästä ei ainakaan tule tylsä.

Dunnen elämää

Ruotsin saaristossa vietetään kesää myös Rose Lagercrantzin kirjassa Dunnen elämää (Mäkelä 2017). Kirja on neljäs osa iki-ihanassa Dunne-sarjassa, joka kuvaa pienen tytön elämää sellaisella lämmöllä, ettei kirjoista voi olla pitämättä, vaikkei Dunnen elämä aina helppoa olekaan. Eva Erikssonin mainiot kuvitukset saavat tekstin elämään.

Dunne viettää kesälomansa parhaan ystävänsä Ella Fridan perheen kesäpaikassa meren saarella Dunnen isän toipuessa sairaalassa polkupyöräonnettomuuden jäljiltä. Kesäloma on Dunnen ensimmäinen koulusta ja paras tähän asti.

Dunne ja Ella Frida uivat ja leikkivät kaiket päivät. Iltaisin Dunne puhuu isän kanssa puhelimessa. Paitsi yhtenä iltana. Dunne huolestuu kovasti, kunnes isä ilmestyy vierailulle saarelle. Hänellä on mukanaan yllätys, jollaista Dunne ei kylläkään olisi toivonut.

Karoliina ja oikukas uni

Ekaluokan viimeiset koulupäivät ovat kohta ohi ja Karoliina odottaa kesälomaa, mutta sitä ennen Karoliinan pitäisi selvittää yksi asia. Miten saisi takaisin kadonneet unet? On uuvuttavaa, kun iltaisin ei saakaan unta.

Koen Tuula Kallioniemen kirjan Karoliina ja oikukas uni (Otava 2014) varsin samaistuttavaksi. Valkeat kesäyöt ovat minulle vaikeita. Uni on kevyttä ja keskeytyy herkästi, jos unohdan laittaa nukkumaan mennessä silmälaput silmille.

Löytyyköhän kirjasta toimivia vinkkejä unettomuudesta kärsiville? Karoliinalle suositellaan muun muassa lampaiden laskemista, rauhoittavaa huonetuoksua, Kiinasta tuotua jadekiveä, liikuntaa ja tosi tylsän kirjan lukemista. Vai pitäisikö illalla syödä enemmän? Tai matkustaa Afrikkaan, koska erilainen ilmasto ja oudot äänet kuulemma uuvuttavat?

Kirja on Karoliina-sarjan kahdeksas ja viimeinen osa. Marika Maijalan mustavalkoinen kuvitus on hauska.

Lasse-Maijan etsivätoimisto — Muodin arvoitus

Ei kesää ilman dekkareita. Seitsenvuotiaalle sopivia dekkareita ovat esimerkiksi Martin Widmarkin Lasse-Maijan etsivätoimistot. Meillä on lukujonossa keväällä ilmestynyt Muodin arvoitus (Tammi 2021). Tytär antaa pisteitä siitä, että Helena Willisin kuvitus on värillinen.

Vallilan pikkukaupungissa ollaan muotikuumeen kourissa. Maailmankuulun pariisilaisen muotisuunnittelijan Jean-Pierren on tarkoitus tuomaroida Vallilassa muotinäytöstä. Kaupungin kaksi parhaiten pukeutunutta asukasta voittaa matkan Pariisiin!

Sitten muotisuunnittelijan rakas Lulu-kissa kaapataan, eikä Jean-Pierre pysty ajattelemaan enää mitään muuta. Koko kilpailu uhkaa mennä mönkään. Jotain on tehtävä. Onneksi nuoret etsiväystävykset Lasse ja Maija eivät kaihda haasteita.

Tagli ja Telle — Tehtävä kauppakeskuksessa

Dekkariteemaa voi jatkaa esimerkiksi Paula Norosen Tagli ja Telle -sarjaa lueskelemalla. Sarjassa on Oili Kokkosen railakas värikuvitus. Meillä hyllyssä odottaa lukemista kirjasarjan toinen osa Tehtävä kauppakeskuksessa (Tammi 2017). 

Tagli ja Telle ovat kauppakeskuksen yläkerrassa asuvat sisarukset. Sisarusten etsivätoimisto saa hommia, kun kauppakeskusta piinaa oudon valikoiva myymälävaras. Lasten älykäs Seppo-papukaija auttaa mielellään tutkimuksissa.

 

Kesätukka ja muita juttuja Kukkulan korttelista

Toivottavasti kesällä on aikaa uppoutua vähän historiaankin. Maija Larmolan kirjoittama ja Leena Lumpeen kuvittama Kesätukka ja muita juttuja Kukkulan korttelista (SKS 1992) vie 1920—1930-lukujen taitteen kesäiseen Helsinkiin kuvitteelliseen Kukkulan kortteliin.

Arjenmakuiset tarinat on puettu kuvakirjaksi, joka on kuitenkin sen verran paksu, ettei sitä taida kerralla saada luettua. Tekijät ovat tehneet kirjaa varten runsaasti taustatyötä, joten mennyt aika piirtyy tarinoissa ja kuvissa näkyviin tarkasti.

Hotelli Flamingo — Helleaalto

Olemme lukeneet Alex Milwayn Hotelli Flamingo -sarjan sen verran äskettäin, ettemme taida palata siihen tänä kesänä. Tytär halusi kuitenkin nostaa listalle sarjan toisen osan Helleaalto (WSOY 2020), koska se jos mikä on kesäkirja.

Kesä on kuumimmillaan ja kiire Eläinbulevardin aurinkoisimmassa hotellissa kiihkeimmillään, kun Eteläsaarten kuningaspari haluaa majoittua Annan luotsaamaan hotelli Flamingoon. Helle ja pingviinit eivät ole helppo yhtälö. Mistäpä Anna löytäisi esimerkiksi jäävuoren keskellä helteisintä kesää? 

Milway on kuvittanut teoksen itse. Muuten harmaasävyistä kuvitusta on piristetty vaaleanpunaisella.

Muumion arvoitus on jännittävä kirja

Kuusivuotiaani haluaa vinkata eräästä kirjasta, joka hänen mielestään sopii luettavaksi pyhäinpäivän kummitusjuhlien aikoihin. Kyseessä on Martin Widmarkin lasten dekkari Lasse-Maijan etsivätoimisto — Muumion arvoitus (Tammi 2016). Kuvitus on Helena Willisin, ja uudessa vuoden 2016 laitoksessa se on värillinen.

Kirjaa oli alettu lukea eskarissa ja tytär oli kovasti pitänyt siitä. Harmi vaan, joidenkin mielestä se oli liian pelottava, joten se oli jätetty kesken.

Meillä on aika suuri kokoelma kirppareilta hankittuja Lasse-Maijan etsivätoimistoja, mutta ne ovat vielä olleet odottamassa, että tytär vähän kasvaa. Olen ajatellut sarjan sopivan parhaiten kouluikäisille. Helppolukuisuutensa vuoksi kirjat ovat hyviä lapsen itsekin luettavaksi, kunhan lukutaitoa on karttunut.

— Oliko kirja sinun mielestä liian pelottava? kysyin tyttäreltä.

— Ei, mä olisin halunnut, että se olisi luettu loppuun, tytär vastasi. — Tai oli se vähän pelottava, hän lisäsi hetken kuluttua.

Mutta pyhäinpäivän aikaan kai kuuluvatkin pikkuisen liian pelottavat kirjat, ja ehkä hän siksi halusi vinkata tästä teoksesta.

 

Kirjassa Vallilan pikkukaupungin lapsilla on juuri alkanut kesäloma, joten ajallisesti tapahtumat eivät sijoitu pyhäinpäivän tienoille.

Kaupungin museossa tapahtuu outoja. Olisiko kolmetuhatta vuotta vanha egyptiläinen muumio voinut herätä eloon, kuten museon vahtimestari uskoo? Saapuessaan paikalle poliisit huomaavat arvokkaan taulunkin kadonneen.

Näyttää siltä, että muumio todella on varastanut taulun ja jättänyt jälkeensä kiristyskirjeen. Mutta miten se voi olla mahdollista? Onko kyseessä muumion kosto museon johtajalle Pirkko Pulmulle, joka haluaa vaihtaa museon kokoelman nykytaiteeseen?

Nuori etsiväkaksikko Lasse ja Maija ryhtyy selvittämään asiaa. Tehtävä tarjoaa kaivattua puuhaa lomalle. 

Kaksikolla on jo kokemusta aiemmista viheliäisistä arvoituksista, joten eiköhän parivaljakon päättelykyvyllä muumionkin arvoitus ratkea.

Martin Widmark: Lasse-Maijan etsivätoimisto. Muumion arvoitus.
Kuvitus: Helena Willis
Ruotsinkielinen alkuteos: Mumiemysteriet
Suomennos: Outi Menna
Kustantaja: Tammi 2016

Ruusun salaisuus on lasten mysteeriromaani parhaimmillaan

Martin Widmarkin kirjoittama ja Ola Skogängin kuvittama Ruusun salaisuus on niin jännittävä lasten mysteerikertomus, että aikuinenkin on täpinöissään.

Tässä eräänä iltana tyttäreni ihmetteli, miksei äiti jo tule lukemaan iltasatua, miksi äidillä kestää hammaspesulla niin kauan. No, äidin oli ihan pakko lukea Ruusun salaisuus loppuun. Tarina oli niin mukaansatempaava, ettei sitä yksinkertaisesti voinut keskeyttää ja jättää seuraavalle päivälle.

Viisivuotiaani saa odottaa vielä useamman vuoden ennen kuin pääsee kirjaa lukemaan. Päähenkilö Stefan on 12-vuotias, enkä suosittelisi kirjaa kovin paljon sitä nuoremmille. Vai aliarvioinko lapsia? Itsehän kyllä luin 12-vuotiaana jo Agatha Christien tarinoita. Joka tapauksessa juoni tuntuu aika hurjalta.

Stefan viettää isänsä kanssa joulua kahden, sillä Stefanin äiti, ansiokas insinööri on hirttäytynyt syksyllä. Ei isä eikä poika voi ymmärtää tapahtunutta. Mikään ei viitannut siihen, että äiti olisi ollut itsetuhoinen. Asia on liian kipeä, jotta siitä voisi puhua, ja joulu alkaa apeissa merkeissä.

Kaikki muuttuu, kun Stefan saa salaperäisen lahjan: suurennuslasin, jonka avulla hän pääsee äitinsä jättämien salaisten viestien jäljille. Alkaa näyttää siltä, ettei äiti riistänytkään henkeään, vaan joutui henkirikoksen uhriksi. Mikä pahinta, pian Stefan ymmärtää itsekin olevansa vaarassa.

Stefan lähtee seuraamaan äitinsä jälkiä pitkin Tukholmaa ja yrittää ratkoa äidin jättämät vihjeet ennen kuin Stefania varjon lailla seuraava pyöreäsilmälasinen mies saa hänet kiinni.

Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1918, eli kyseessä on historiallinen romaani. Itse olen hulluna historiallisiin kertomuksiin, mutta tässä tarinassa historia on mukana sen verran hienovaraisesti, ettei se varmaankaan häiritse vähemmän intohimoisesti historiaan suhtautuvia.

Kirjan visualisuuteen on panostettu kunnolla. Kuvituksen on tehnyt arvostettu ruotsalainen sarjakuvataiteilija Ola Skogäng, ja kirja onkin kiehtova yhdistelmä lastenromaania ja sarjakuvakerrontaa. Osa tekstistä esitetään puhekuplina.

Widmark, joka on koulutukseltaan opettaja, on kertonut pyrkivänsä erityisesti siihen, että hänen kirjansa olisivat helppolukuisia ja saavutettavia. Tässä kirjassa kuvitus taatusti auttaa säilyttämään kiinnostuksen, silloinkin kun on vaikea yleensä keskittyä perinteisen näköiseen romaaniin. Myös juoni vetää niin hyvin, että tekstiä on suorastaan pakko ahmia.

Tulin ostaneeksi kirjan hetken mielijohteesta, kun sain sen huomattavalla alennukseksella. Olin lukenut siitä hyviä arvosteluja, ja kenties sen nimi herätti minussa alitajuisia mielleyhtymiä Umberto Econ loistavasta Ruusun nimestä. Ruusun nimen kanssa kirjalla ei ole mitään tekemistä, mutta silti ostos ehdottomasti kannatti.


Martin Widmark: Ruusun salaisuus
Kuvitus: Ola Skogäng
Ruotsinkielinen alkuteos: I rosens mitt
Suomennos: Outi Menna
Kustantaja: Tammi 2018


Pieni Helmet-lukuhaaste 2020
Kirja sopii ainakin seuraaviin pienen Helmet-lukuhaasteen kohtiin:
4. Kirjassa kohdataan pelkoja
12. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa
16. Kirjassa pelastetaan ihminen

  

Päiväkotidekkarit kiperän arvoituksen äärellä

Viikonloppuna vietetään koulujen päättäjäisjuhlia. Päiväkodeissakin on epäilemättä pidetty viime aikoina kevätjuhlia. Myös Lars Mæhlen kirjoittamassa ja Odd Henning Skyllingstadin kuvittamassa kirjassa Kuka tuli sisälle ulkokengät jalassa? päiväkoti Harakanpesässä valmistaudutaan lasten ja vanhempien juhlaan.

Päiväkodin täti Elina on laittanut kaiken valmiiksi ja pessyt lattiankin. Ensimmäiset lapset ja vanhemmat saapuvat päiväkotiin. Pian huomataan, että joku on jättänyt puhtaaseen lattiaan kuraisia jalanjälkiä.

Päiväkotilapset Leo ja Liisa ryhtyvät selvittämään asiaa. Yksi kerrallaan he käyvät läpi epäiltyjä. Kun epäiltyjen jututtaminen ei tuota tulosta, on aika tutkia todisteita. Lapset mittaavat kurajäljet ja vertaavat mittaa epäiltyjen kenkiin. Kunnon dekkaritoimintaa! Lopulta syyllinen löytyy, sotkut siivotaan ja juhlat pääsevät alkamaan.

Päiväkoti-ikäiseen tyttäreeni tarina upposi hyvin, ja itsekin olin tyytyväinen toteutukseen. Tarinassa hätkähdin vain vähän sitä, kuinka voimakkaasti päiväkodintäti Elina reagoi nähtyään kurajäljet lattialla:

”Mutta HYI, MITÄ KÄYTÖSTÄ!
Leo ja Liisa säpsähtävät.
Elina on tosi vihainen. Ja ankara! Hän osoittaa sormellaan ja huutaa.
- Kuka kumma on... TULLUT SISÄLLE ULKOKENGISSÄ?”

Ei kai päiväkodintädit oikeasti menetä malttiaan noin pahasti? Ainakin toivon, että eivät.

Kirjassa on muuten mukana modernia otetta, sillä siinä nähdään tyttö, jolla on kaksi äitiä.

Kuka tuli sisälle ulkokengät jalassa? aloittaa ”Päiväkotidekkarit”-sarjan. Samoilta tekijöiltä on ilmestynyt muitakin päiväkotidekkareita: Kuka vei silmälasit?, Kuka on pullavaras? ja Kadonneiden sukkien arvoitus.

Olen intohimoinen dekkarien lukija ja huomaan lukevani mielelläni myös lastenkirjoja, joissa ratkaistaan arvoituksia. Nämä dekkarit sopivat jo aika pienillekin lukijoille. Viisivuotiaani oli niistä tosi innoissaan.


Lars Mæhle: Kuka tuli sisälle ulkokengät jalassa?
Norjankielinen alkuteos: Hvem gikk med utesko inne?
Kuvitus: Odd Henning Skyllingstad
Suomennos: Eeva-Liisa Nyqvist
Kustantaja: Tactic Publishing 2018