Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka vie stiguttajien maailmaan — ja minä opin mitä se tarkoittaa

Kalle Veirton uusin lastenromaani Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja Kurko Kökköläinen (Karisto 2022) oli minulle aika erikoinen lukukokemus. Äitini nimittäin luki sen minulle ääneen. Tai no, ei hän sitä varsinaisesti minulle lukenut vaan kahdeksanvuotiaalle tyttärelleni, mutta kuulin kyllä kaiken keittiöhommissa puuhaillessani.

Kirja on peräti yhdeksästoista osa Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka -sarjassa. Ei pahemmin haitannut, vaikkei kukaan meistä ei ollut tutustunut sarjaan aiemmin.

Kirjan kertojahahmo on alakouluikäinen Henkka Virtanen, jolla on kaverinsa Jiikoo Kivimutkan kanssa etsivätoimisto. Etsivätoimiston päämaja Eppiiai sijaitsee Pumpputiellä jonkinlaisessa vajassa Virtasten takapihalla.

Kirjan alussa valtakunnallinen Kunditkin on herkkii ja lukee kirjoi -kiertue 😂 saapuu lahtelaiskouluihin. Kivimutkan koululla kirjailija Jim Juudas Kalkku käy kertomassa vauhdikkaista nettipelaamista käsittelevistä kirjoistaan sekä tyttöystävänsä kanssa kirjoittamastaan teoksesta nimeltään Kirja uusille ihmislapsille 😂.

"'Se ei ole kirja tytöille eikä pojille eikä kenellekään muulle vaan kaikille maapallomme ihmislapsille', Kalkku selitti Kivimutkan koululla.
   Siinä kohtaa Kivimutka oli nostanut kätensä ja saanut luvan kysyä.
   'Ole hyvä!'
   'Jos se ei ole kirja tytöille eikä pojille eikä kenellekään muulle, niin miten se voi olla kirja kaikille ja miksi sellaista kukaan lukisi?'"

Nauroin vesissä silmin 😂. Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja Kurko Kökköläinen oli aika selvästi kirja pojille. Siinäkin liikuttiin pelimaailmassa, ei tosin nettipelimaailmassa niin kuin fiktiivisen Kalkun kirjoissa, vaan Stiga-lätkämaailmassa.

Tapahtumat käynnistyvät, kun Kivimutka päätyy ottamaan kirjailija Kalkun kanssa erän Stigalla. Selviää, että Kivimutka onkin aika taitava stiguttaja, suoranainen stigamestari. Niinpä parin viikon päästä Kivimutka saa kutsukirjeen Suuren Stiga-lätkäkiertueen eli CHL/China High Voltage League Stiga Tournamentin haastajaturnaukseen Lahden Isku Areenalle.

Alkuun olin ihan pihalla, mistä oli kyse. Ymmärtämistä vaikeutti ehkä se, että en lukenut tekstiä itse ja puuhailin kuunnellessani muuta. En myöskään nähnyt kuvitusta. Jari Paanasen mustavalkoista piirroskuvitusta oli kirjassa tosin hyvin niukasti, mutta olisihan se ollut informatiivista.

Kyse oli siis pöytäjääkiekosta. Pöytäjääkiekon haastajaturnauksen mestaruudesta kisaillaan melkein koko kirjan ajan.

Jiikoo Kivimutka ilmoittautuu kisaan pelaajanimellä Marsalkka Stig A Mannerhemmo. Asenne on kohdillaan: "Turha koittaa, Jiikoo voittaa!" Henkka Virtanen pääsee mukaan hänen avustajanaan.

Turnauksessa pelaa myös pöytäjääkiekon lyömätön mestari Kurko Kökköläinen alias Keisari Kökkö-Kakkiainen alias Ville-Kristian Kalliainen, jolla myös on asenne kohdillaan: "Armoa ei pyydetä eikä anneta!"

Kymmenennen luvun kohdalla aloin ihmetellä, eikö kyseessä pitänyt olla jonkinlainen dekkari, jos kerran kirjan nimessä mainitaan sana etsivätoimisto. Pahaenteisesti Henkka pian totesi: "Sen iltapäivän ajan mun Sherlock-puoleni uinui ja alistui avustaja Virtaselle, jota pompotti tähtipelaaja Jiikoo alias Marsalkka".

"Turnaus oli yleisilmeeltään pelkkää pelaamista taukojen ja sämpylöiden säestyksellä. Yksi voitti, toinen hävisi. Ja sitten vaihtuivat pelaajat puikoissa, ja sama kaava toistui."

Aloin jo vaipua koomaan, mutta sitten rupesi kuin rupesikin tapahtumaan. Henkan Sherlock-puoli sai karistaa unet silmistään. Kertomus imaisi viimein minutkin kunnolla mukaansa, ja halusin vain koko ajan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Kirjan lopussa olimme kaikki kolme eri-ikäistä tyttöä/naista sitä mieltä, että kirja kannatti lukea. Meistä se oli poikakirja, vaikka saattaahan jotain tyttöäkin oikeasti kiinnostaa Stiga-lätkä ja Stiga-lätkäturnauksen pitkällinen kuvaaminen. Minä olin kuitenkin kuin kala kuivalla maalla sitä kuunnellessani.

Oli silti virkistävää pistäytyä ihan vieraaseen maailmaan. Sehän juuri on lukemisessa parasta, että varsin vähällä vaivalla pääsee tutustumaan asioihin, joihin ei koskaan tule törmänneeksi arkimaailmassa.

Kirja oli sitä paitsi hauska. Hörähtelin vähän väliä. Veirton kieltä ja sanavalintoja oli kiinnostava kuunnella. Teksti oli melkoista sananrieskaa (sananrieska-sanan aion ehdottomasti lainata Veirtolta omaan kielenkäyttööni — ihan mahtava ilmaisu!).

Äitini antoi pisteitä siitä, että kirjan teksti on ladottu suurin kirjaimin ja väljin rivinvälein. Se helpottaa niin nuoren kuin vanhankin lukemista. Kirja oli varsin nopealukuinen, vaikka siinä onkin 149 sivua. Ihan yhdellä kertaa ei äitini sentään saanut sitä meille luettua, vaan joutui jatkamaan vielä seuraavana päivänä. Ei urakkaan silti kovin montaa tuntia kulunut.

"No, aiotteko lukea vielä muita Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka -kirjoja?" äitini kysyi. Kukapa tietää. Ehkä aiommekin. Kirjoilla on mielikuvitusta kutkuttavia nimiä, kuten:

• Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja hitonmoinen lohisoppa
• Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja Kirjastokarju
• Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja Sherlock Holmesin jalanjäljet
• Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja kauppakeskuksen kummitus
• Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja laulava joulupukki

Oletko sinä lukenut Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka -sarjaa? Mitä olet pitänyt siitä?

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta.