Heittäydy maagisen maalipallon pyörteisiin

Tuula Kallioniemen kirjassa Maaginen maalipallo (Otava 2022) pääsimme kahdeksanvuotiaan tyttäreni kanssa tutustumaan pallopeliin, josta emme olleet kuulleet koskaan ennen. Oli kiehtovaa oppia maalipallosta, sillä se on varsin ainutlaatuinen peli:

• maalit ovat yhdeksän metrin levyisiä
• peliväline on kilisevä pallo
• peliä pelataan maanpinnan tasolla enimmäkseen kyljellään maaten
• joukkueesta on kentällä kerrallaan kolme pelaajaa, jotka kaikki hyökkäävät ja puolustavat
• kukaan pelaaja ei näe mitään

Maalipallo on näkövammaisten joukkuepeli. Rupulan lähiön FC Wannaplayn tyypit kuulevat  maalipallosta, kun lähiöön muuttaa uusi poika. Valtteri eli Valtsu kulkee aina koiransa kanssa ja on niin olevinaan, ettei ole näkevinäänkään kirjan kertojahahmoa Salamaa tai tämän parasta kaveria Eetua.

Selviää, ettei Valtsu todella näekään poikia — eikä ketään, sillä hän on sokea. Näkövammainen olisi ehkä korrekti termi, mutta Valtsu kutsuu itseään sokeaksi. Hän on sellainen poika, joka ei anna näköaistin puutteen estää itseään elämästä täyttä elämää. Valtsu solahtaa vaivattomasti osaksi uuden kotilähiönsä kaveriporukkaa.

Rupulalaisilla on oma joukkue FC Wannaplay, jonka puitteissa on pelailtu kaikenlaista, mutta viime aikoina on ollut hiljaista. Valmentaja Masse istuu usein oluella. Ei ihme, jos uusi peli alkaa kiinnostaa. Olisi aika hienoa päästä haastamaan naapurikaupunginosan Hippolan joukkue lajissa, josta hippolalaisilla ei ole hajuakaan.

Rupulan ja Hippolan välillä on jatkuvaa kisailua ja keskinäistä nokittelua. Hippolalaiset asuvat omistusasunnoissa, kun taas Rupulassa on vuokrataloja ja aika kansainvälistä porukkaa. Kertojahahmo Salama on mustaihoinen, Alima kulkee huivi päässä ja Urmon puheessa vilisee vironkielisiä sanoja.

Rupulan kaltaisia lähiöitä löytyy varmasti ympäri Suomea. Kallioniemi on luonut uskottavan lähiön, jota kuvaa ihailtavan neutraalisti ja arvottamatta. On mahtavaa, että kaikenlaiset lapset voivat löytää henkilöistä samaistuttavan hahmon. Olin iloisesti yllättänyt, kun selvisi, että kirjan kertoja Salama on musta. Harvassa taitavat olla ne suomalaiset kirjat, joissa annetaan ääni mustaihoiselle kertojalle.

Elämänmakuisen tarinan lomassa opitaan näkövammaisista ja maalipallosta sekä jännitetään Rupulan ja Hippolan kohtaamista maalipallokentällä.

Vakavaksi homma menee siinä vaiheessa, kun Valtsun Ville-koira katoaa. Ilman opaskoiraa Valtsu ei kerta kaikkiaan tule toimeen. Mitä Villelle on tapahtunut? Sen saavat Salama ja Eetu selvittää. Seikkailun tuoksinnassa pojat löytävät uusia piirteitä arkkivihollisistaan Hippolan Pätkästä ja Simpasta.

Maaginen maalipallo sopii erityisen hyvin alakouluikäisille urheilufaneille, mutta suosittelen muitakin kokeilemaan. Tyttäreni mielenkiinto pysyi yllä Ville-koiran ansiosta. Kirjassa on Jussi Kaakisen mustavalkoinen kuvitus. Koirakuvia oli tyttäreni mukaan tarpeeksi ja koira oli "niin söpö!"

Tyttären lempikohta kirjasta:

"Mä päätin, että otan isona koiran. Labratorinnoutajan. Koulutan sen viisaammaksi kuin kukaan ikinä on koiransa kouluttanut."

Äidin lempikohta kirjasta:

"Eetu on ehkä maailmanhistorian mahtavin valepukki. Mä niin näen sen tulevaisuuden kirjailijana.

   Se on itsekin vihjaissut kehittelevänsä tarinaa velhopojasta, joka käy taikakoulua. Haha. Kuka lukisi sellaisen kirjan. Nobody! Nobody lukisi minkäänlaista kirjaa, mikäli multa kysytään.

   Lukeminen on armottoman uuvuttavaa touhua. Eetu väittää lukeneensa jopa satasivuisen kirjan! Hah hah."

Maagisessa maalipallossa on 112 sivua ja se on hetkessä luettu. Ei pitäisi olla Salamallekaan mahdotonta.

FC Wannaplayn tyypit ovat aiemmin seikkailleet kirjoissa Pöllitty pallo, Liukas lätkä ja Konstikas koripallo. Maagisen maalipallon tarina toimi hyvin, vaikka emme olleet lukeneet aiempia osia.

Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka vie stiguttajien maailmaan — ja minä opin mitä se tarkoittaa

Kalle Veirton uusin lastenromaani Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja Kurko Kökköläinen (Karisto 2022) oli minulle aika erikoinen lukukokemus. Äitini nimittäin luki sen minulle ääneen. Tai no, ei hän sitä varsinaisesti minulle lukenut vaan kahdeksanvuotiaalle tyttärelleni, mutta kuulin kyllä kaiken keittiöhommissa puuhaillessani.

Kirja on peräti yhdeksästoista osa Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka -sarjassa. Ei pahemmin haitannut, vaikkei kukaan meistä ei ollut tutustunut sarjaan aiemmin.

Kirjan kertojahahmo on alakouluikäinen Henkka Virtanen, jolla on kaverinsa Jiikoo Kivimutkan kanssa etsivätoimisto. Etsivätoimiston päämaja Eppiiai sijaitsee Pumpputiellä jonkinlaisessa vajassa Virtasten takapihalla.

Kirjan alussa valtakunnallinen Kunditkin on herkkii ja lukee kirjoi -kiertue 😂 saapuu lahtelaiskouluihin. Kivimutkan koululla kirjailija Jim Juudas Kalkku käy kertomassa vauhdikkaista nettipelaamista käsittelevistä kirjoistaan sekä tyttöystävänsä kanssa kirjoittamastaan teoksesta nimeltään Kirja uusille ihmislapsille 😂.

"'Se ei ole kirja tytöille eikä pojille eikä kenellekään muulle vaan kaikille maapallomme ihmislapsille', Kalkku selitti Kivimutkan koululla.
   Siinä kohtaa Kivimutka oli nostanut kätensä ja saanut luvan kysyä.
   'Ole hyvä!'
   'Jos se ei ole kirja tytöille eikä pojille eikä kenellekään muulle, niin miten se voi olla kirja kaikille ja miksi sellaista kukaan lukisi?'"

Nauroin vesissä silmin 😂. Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja Kurko Kökköläinen oli aika selvästi kirja pojille. Siinäkin liikuttiin pelimaailmassa, ei tosin nettipelimaailmassa niin kuin fiktiivisen Kalkun kirjoissa, vaan Stiga-lätkämaailmassa.

Tapahtumat käynnistyvät, kun Kivimutka päätyy ottamaan kirjailija Kalkun kanssa erän Stigalla. Selviää, että Kivimutka onkin aika taitava stiguttaja, suoranainen stigamestari. Niinpä parin viikon päästä Kivimutka saa kutsukirjeen Suuren Stiga-lätkäkiertueen eli CHL/China High Voltage League Stiga Tournamentin haastajaturnaukseen Lahden Isku Areenalle.

Alkuun olin ihan pihalla, mistä oli kyse. Ymmärtämistä vaikeutti ehkä se, että en lukenut tekstiä itse ja puuhailin kuunnellessani muuta. En myöskään nähnyt kuvitusta. Jari Paanasen mustavalkoista piirroskuvitusta oli kirjassa tosin hyvin niukasti, mutta olisihan se ollut informatiivista.

Kyse oli siis pöytäjääkiekosta. Pöytäjääkiekon haastajaturnauksen mestaruudesta kisaillaan melkein koko kirjan ajan.

Jiikoo Kivimutka ilmoittautuu kisaan pelaajanimellä Marsalkka Stig A Mannerhemmo. Asenne on kohdillaan: "Turha koittaa, Jiikoo voittaa!" Henkka Virtanen pääsee mukaan hänen avustajanaan.

Turnauksessa pelaa myös pöytäjääkiekon lyömätön mestari Kurko Kökköläinen alias Keisari Kökkö-Kakkiainen alias Ville-Kristian Kalliainen, jolla myös on asenne kohdillaan: "Armoa ei pyydetä eikä anneta!"

Kymmenennen luvun kohdalla aloin ihmetellä, eikö kyseessä pitänyt olla jonkinlainen dekkari, jos kerran kirjan nimessä mainitaan sana etsivätoimisto. Pahaenteisesti Henkka pian totesi: "Sen iltapäivän ajan mun Sherlock-puoleni uinui ja alistui avustaja Virtaselle, jota pompotti tähtipelaaja Jiikoo alias Marsalkka".

"Turnaus oli yleisilmeeltään pelkkää pelaamista taukojen ja sämpylöiden säestyksellä. Yksi voitti, toinen hävisi. Ja sitten vaihtuivat pelaajat puikoissa, ja sama kaava toistui."

Aloin jo vaipua koomaan, mutta sitten rupesi kuin rupesikin tapahtumaan. Henkan Sherlock-puoli sai karistaa unet silmistään. Kertomus imaisi viimein minutkin kunnolla mukaansa, ja halusin vain koko ajan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Kirjan lopussa olimme kaikki kolme eri-ikäistä tyttöä/naista sitä mieltä, että kirja kannatti lukea. Meistä se oli poikakirja, vaikka saattaahan jotain tyttöäkin oikeasti kiinnostaa Stiga-lätkä ja Stiga-lätkäturnauksen pitkällinen kuvaaminen. Minä olin kuitenkin kuin kala kuivalla maalla sitä kuunnellessani.

Oli silti virkistävää pistäytyä ihan vieraaseen maailmaan. Sehän juuri on lukemisessa parasta, että varsin vähällä vaivalla pääsee tutustumaan asioihin, joihin ei koskaan tule törmänneeksi arkimaailmassa.

Kirja oli sitä paitsi hauska. Hörähtelin vähän väliä. Veirton kieltä ja sanavalintoja oli kiinnostava kuunnella. Teksti oli melkoista sananrieskaa (sananrieska-sanan aion ehdottomasti lainata Veirtolta omaan kielenkäyttööni — ihan mahtava ilmaisu!).

Äitini antoi pisteitä siitä, että kirjan teksti on ladottu suurin kirjaimin ja väljin rivinvälein. Se helpottaa niin nuoren kuin vanhankin lukemista. Kirja oli varsin nopealukuinen, vaikka siinä onkin 149 sivua. Ihan yhdellä kertaa ei äitini sentään saanut sitä meille luettua, vaan joutui jatkamaan vielä seuraavana päivänä. Ei urakkaan silti kovin montaa tuntia kulunut.

"No, aiotteko lukea vielä muita Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka -kirjoja?" äitini kysyi. Kukapa tietää. Ehkä aiommekin. Kirjoilla on mielikuvitusta kutkuttavia nimiä, kuten:

• Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja hitonmoinen lohisoppa
• Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja Kirjastokarju
• Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja Sherlock Holmesin jalanjäljet
• Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja kauppakeskuksen kummitus
• Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja laulava joulupukki

Oletko sinä lukenut Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka -sarjaa? Mitä olet pitänyt siitä?

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta.

Siiri oppii pelaamaan jalkapalloa

Kerrankin sain opetuksen siitä, miksi lukuhaasteisiin kannattaa osallistua. En ole mikään urheiluihminen, en edes penkkiurheilija. Niinpä Pienen helmet-lukuhaasteen kohta 7 "urheiluun liittyvä kirja" sai minut nyrpistämään nenääni.

Kirjaston Siiri-hyllyssä osui silmääni Tiina Nopolan kirjoittama ja Mervi Lindmanin kuvittama Siiri tekee maalin (Tammi 2011). Siinä Siiri alkaa pelata jalkapalloa. 

Kirja on toki osunut silmiini monesti ennenkin, mutta olen aina ohittanut sen, koska urheilullinen aihe ei ole minua kiinnostanut. Niinpä se on suunnilleen ainoa Siiri-kirja, jota emme ole vielä lukeneet.

Nyt lainasin kirjan, koska tajusin, että pystyisin Pienen Helmet-lukuhaasteen lisäksi käyttämään sitä myös naistenviikkohaasteeseen. Hurraa! Lukuhaasteet avartavat maailmankuvaamme.

Siiri pyrkii mukaan iso-Oton, keski-Oton ja pikku-Oton jalkapallopeliin, mutta pojat eivät huoli häntä, koska hän ei osaa pelata. Tästä sisuuntuneena Siiri julistaa isälleen haluavansa oppia pelaamaan jalkapalloa. Isä tietää juuri oikean paikan.

Pian Siiristä tulee Sisutyttö, tyttöjen jalkapallojoukkueen jäsen. Nappulakengät jalassa ja pelipaita päällä hän osallistuu ensimmäisiin jalkapalloharjoituksiinsa. Siirillä on suuria vaikeuksia pysyä pallon perässä. Pahinta on, että joukkueessa on ilkeä tyttö, joka kohtelee Siiriä pilkallisesti.

Pian selviää, että Sisutytöt pelaavat sunnuntaina ensimmäisen ottelunsa. Siirinkin pitäisi osallistua peliin Salamatyttöjä vastaan. Salamatytöt eivät ole koskaan hävinneet, eivät edes pelanneet tasa-peliä.

Pikku-Ottoa Siirin ahdinko harmittaa, ja hän päättää opettaa tytölle muutaman kikan. Mahtaako niistä olla hyötyä tosi paikan tullen? 

Sunnuntain pelissä Salamatytöt menevät nopeasti johtoon. Viimeisen peliminuutin alkaessa tilanne on edelleen 1-0.

Onko mahdollista, että Siiri, joka on käynyt eläissään vain parissa jalkapallotreenissä, voisi tasoittaa pelattaessa voittamatonta joukkuetta vastaan? No, kirjoissahan kaikki on mahdollista.

Kuusivuotiaani pitää Siiri-sarjasta. Minuakin Mervi Lindmanin veikeä kuvitus viehättää.

Tällä kertaa tyttäreni ei kuitenkaan ollut kauhean innoissaan, kun ehdotin hänelle kirjan lukemista. Sanoin, että hän voi jatkaa puuhiaan, ja minä luen taustalla. Pikku hiljaa hän alkoi käydä kurkkimassa kirjan kuvia, kunnes lopulta kiipesi syliini kuuntelemaan kirjan loppuun. 

Olen sitä mieltä, että joskus tyttären kirjallisuusharrastuksen ylläpitämiseen on ihan ok käyttää pientä pakkoa, jos asia ei tunnu muuten edistyvän. Tiedän kokemuksesta, että lukeminen kannattaa aina. Pienellä pakollakin aloitetut lukuhetket kääntyvät meillä aina iloksi.

 
Tiina Nopola: Siiri tekee maalin
Kuvitus: Mervi Lindman
Kustantaja: Tammi 2011 


Pieni Helmet-lukuhaaste 2020
Merkitsen kirjan listallemme kohtaan 7 "urheiluun liittyvä kirja".
Teos sopisi myös kohtaan 12 "kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa".

Naistenviikko kirjablogeissa

Osallistun tällä postauksella myös Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogin Tuijan emännöimään naistenviikkohaasteeseen. Kirjan kirjoittaja Tiina Nopola viettää tänään nimipäiväänsä.