Perheessämme on nyt koululainen — Näitä kirjoja luimme ennen koulun alkua

Olin kuvitellut, että kesälomalla minulla olisi intoa ja tarmoa viimein kirjoittaa ylös kaikki ne postaukset, joita olen pyöritellyt mielessäni, mutta en vaan ole saanut naputeltua blogiin. Mutta kuinkas kävikään? Loma meni, ja olen ollut töissäkin jo kolme viikkoa, eikä kirjoitusinto ole vieläkään iskenyt.

Minun oli pakko ottaa loma ihan vaan levon kannalta (mikä kohdallani tarkoitti lähinnä aikuisten kirjojen lukemista). On ollut rankka vuosi. Korona on lisännyt työtaakkaani, ja yhä jatkuvat etätyöt alkavat jo todenteolla uuvuttaa. Olen keikkunut burnoutin partaalla. (Uupuneille suosittelen muuten Eeva Kolun kirjaa Korkeintaan vähän väsynyt, joka tarjoaa aivan loistavaa vertaistukea.)

Tyttären sairastuminen koronaan alkuvuodesta otti henkisesti myös tosi koville. Vaikka meidän perheemme pääsi oikeastaan vain säikähdyksellä, kaikki ympärillämme eivät olleet yhtä onnekkaita. Kertomukset kuukausien sairaslomista pitkine tehohoitojaksoineen pysäyttivät ja saivat vakavasti miettimään, mikä elämässä oikeasti on merkityksellistä. Välillä minulla oli tunne, ettei lastenkirjoista kirjoittaminen ole.

Mutta hei siis, totta kai se on! Näin ajattelen nyt, kun minusta on tullut koululaisen äiti. Aivan, pienokaiseni, joka vasta oli vauva, aloitti jo koulun. Kun hän ylpeyttä uhkuen näytti minulle aapisensa, minulle kirkastui taas, että lasten lukuharrastuksen edistäminen taitaa sittenkin olla asia, jossa haluan olla mukana.

Tyttären koulussa opiskellaan Apilatien aapista

  
Kesän aikana olemme lueskelleet luonnollisesti paljon kouluaiheisia kirjoja. Tuula Kallioniemen Karoliinan kanssa vietimme koulun aloitusta edeltävää kesää (Karoliina ja hullu huvipuisto) ja aloitimme ekan luokan (Karoliina ja lentävä reppu).

Astrid Lindgrenin Melukylän lasten koulunkäynti oli aika erilaista kuin nykyaikana, mutta kiinnosti silti. Toisessa Astrid Lindgrenin klassikossa Minäkin tahdon kouluun pääsimme viisivuotiaan Leenan mukana tutustumaan Leenan veljen Petterin kouluun.

Aulikki Miettisen Kettusten koulukirja toi mieleeni omat kouluaikani. Kirja ilmestyi 30 vuotta sitten, ja paljon on muuttunut. Enää ei repussa kulje reissuvihkoa eikä pulpettia paperoida hyllypaperilla. Epäilenpä myös suuresti, mahtavatko nykyajan lapset tuoda opettajalle kirjoitettavaksi muistokirjaa. Minulla sellainen vielä oli (kuten olen kertonut). Opettaja kirjoitti siihen muistovärssyn ja liimasi viereen kiiltokuvan, aivan kuten Kettusten koulukirjassakin.

Koulumatkoihin valmistauduimme parin kuvakirjan avulla. Mira Loben ja Annette Frankholzin Turvallista koulumatkaa! -kirjassa etsitään pienelle Iinalle turvallisin koulumatka ja opitaan muutenkin toimimaan liikenteessä. Tiina Eskolan ja Jii Roikolan Reuhurinteen liikennekirja on tietokirjamaisempi ja täynnä asiaa.

 
Christine Nöstlingerin kirjassa Mini menee kouluun huvitti, kun saksalaiseen perinteeseen kuuluva koulunaloituslahja Schultüte oli käännetty eväspussiksi. Suomalaisille tällainen "koulutötterö" tietysti on aika tuntematon käsite.

Minä olin luvannut tyttärelleni Schultüten, jos hän suostuisi pyrkimään saksalaiseen kouluun. Ei suostunut, mutta sai silti tuuttinsa. Meillä tötteröstä paljastui muun muassa kyniä, kumeja, vihkoja, avaimenperä, aakkoskarkkeja ja saksalaisia Haribon nallekarkkeja.

Tytär ja Schultüte ensimmäisenä kouluaamuna

Schultütessä oli myös kaksi kirjaa: Didier Lévyn ja Mélanie Roubineaun Bingo menee kouluun sekä Mäkelän Kirjatiikeri-sarjassa ilmestynyt Maja von Vogelin ja Eva Czerwenkan Kivaa olla tyttö!

Jälkimmäinen on tavutettu ja kirjoitettu suuraakkosin. Siinä on neljä runsaasti kuvitettua lyhyttä kertomusta. Ajattelin, että kirja sopisi ensimmäiseksi teokseksi, jonka tytär lukisi kokonaan itse. Kirjan nimi muuten tullee siitä, että Ninnillä, Lealla ja Riinalla on tyttöryhmässä niin hauskaa, että Patekin haluaa päästä porukkaan mukaan.

Kun koitti viimeinen ilta ennen koulun alkua, tiesin tarkalleen, minkä kirjan halusin lukea. Olin päättänyt sen jo vuosia sitten. Gunilla Bergströmin kirjassa Mikko Mallikas menee kouluun on mielestäni juuri se sanoma, jonka haluan välittää koulun aloittavalle lapselle. Olen lainannut kirjaa aiemminkin täällä blogissa, mutta tässä vielä kertaus, kun tämä on niin hyvin sanottu:

"Edellisenä iltana ennen koulun alkua isä kysyy. 'Arvaas kuka pelkää juuri nyt?'
'E-enhän minä', Mikko sanoo ja on tuumivinaan ankarasti.
'Semmoisia on monta, kokonainen liuta!' isä sanoo silloin.
'Kaikki seitsenvuotiaat, joiden koulu alkaa huomenna. Jok'ikinen on nyt peloissaan ja utelias ja levoton! Ajatteles vaikka meidän talon seitsenvuotiaita... he makaavat hereillä — juuri nyt. Täsmälleen tällä hetkellä! Ja ihmettelevät, kuinka kaikki sujuu aamulla. Että koulu alkaa...
...ja kaikki pelkäävät toisiaan!
Jok'ikinen on peloissaan ja utelias ja levoton.
He eivät taida ajatella, että joku toinen valvoo seinän toisella puolella — joku joka myös makaa ja ihmettelee...'"

Mikolle selviää, että jopa opettaja on jännittänyt illalla 22 uuteen oppilaaseen tutustumista.

Tyttäreni ei oikeastaan olisi tarvinnut tällaista kannustusta. Hän julisti, että ei jännittänyt mennessään päiväkotiin suoraan isojen puolelle, vaikkei ollut vielä täyttänyt kolmea, hän ei jännittänyt eskarin alkua, vaikka eskari toimi koulun tiloissa, eikä hän jännitä koulun alkamistakaan. Hän ei tosiaan tainnut jännittää, mutta mitä sitten, Mikko Mallikas on silti ihana!