Vappubileet pystyyn

Hauskaa vappua!

Kaivoin kirjahyllystä esiin Sirpa Karjalaisen kirjoittaman teoksen Aprillia - Lasten karnevaalikirja nähdäkseni, mitä hän kirjoittaa vapun historiasta. Karjalainen on kansatieteilijä ja hänen tekstinsä on varsin tietopitoista.

Vapun historian hän ulottaa Euroopan aatelislinnoihin, joissa vappuna järjestettiin turnajaiset. Kaksi ritaria kisailivat voitosta. Toinen oli puettu takkuiseen turkkiin ja toinen hienoihin silkkivaatteisiin. Silkkipukuinen ritari voitti aina. Hän oli kevään vertauskuva, joka päihitti turkkiasuisen talven.

Vapulle nimensä antanut pyhä Walburga eli reilusti yli tuhat vuotta sitten, 700-luvulla.

"Vapusta on tullut kaikkien suomalaisten kevätkarnevaali. Suomen kevätsäät ovat tosin arvaamattomat: toisinaan vappuna iloitaan kauniista auringonpaisteesta, mutta joskus taivas lennättää lunta ja räntää. Vaan väliäkö sateesta ja tuulenpuuskista! Vappu on kevään juhla. Silloin herkutellaan tippaleivillä ja munkeilla. Vappujuomista parhain on kupliva sima."

Nyt on oikea aika pistää vappubileet pystyyn. Vinkkejä juhlien järjestämiseen löysin 10-vuotiaana kirjoittamastani tekstistä.

Noihin aikoihin minulla oli tapana julkaista aikakausilehteä pikkusisaruksilleni. Meillä oli eteisen ovensuussa itsetehty lasten postilaatikko, johon lehti viikottain ilmestyi.

Lehtiä oli eri nimisiä. Pisimpään julkaisin lehteä 'Puuhaa pienille'. Muita oli mm. 'Puuhaa ja kuvia', 'Kuvia ja puuhaa' sekä 'Lue ja opi'. Kirjoitus, jota tänään lainaan, ilmestyi 'Puuhaa pienille' -lehdessä. Näin kirjoitin:

Kutsut

Oletko koskaan pitänyt kutsuja? Pidä kutsut. Tässä ehdotuksia: Tee joka vieraalle hattu. Pöytäliinan saat huopakankaasta ja silkkipaperista. Kokoa pöytä koristeeksi kukka tai lehtikimppu. Ruuaksi voit paistaa pullia ja voit laittaa hot dogia tai lettuja. Keksi itse. Voitte leikkiä ilmapallojen paukutusta tai juoruämmää. Keksi itse lisää leikkejä. Toivottavasti teillä on hauskaa.

(Selvyyden vuoksi ole lisännyt pisteet, jotka puuttuivat alkuperäisestä tekstistä.)

 


Sirpa Karjalainen: Aprillia - Lasten karnevaalikirja
Kuvitus: Minna-Kaisa Kuosmanen
Toimitus: Leena Järvenpää
Published by Oy Satusiivet-Sagovingar Ab
Lasten Parhaat Kirjat 1996

Pieni Helmet-haaste suoritettu

Olemme saaneet Pienen Helmet-lukuhaasteen päätökseen. Blogissa on seurattu kuukausittain haasteen etenemistä. Maaliskuun päättyessä listallamme oli tyhjänä enää kaksi kohtaa. Ne olivat vaikeimmat kohdat ja tunsin itseni vähän pessimistiseksi. Epäilin jopa, ettemme saisi haastetta ollenkaan valmiiksi.

Tässä kuussa onnistuin pusertamaan tyttäreni ystävästä toteuttamiskelpoisen kirjasuosituksen. Myös kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja saatiin listalle.

4. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
Mauri & Tarja Kunnas: Vampyyrivaarin tarinoita

25. Opettajan tai kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Åsa ja Michael Rönn & Ingrid Flygare (Gösta Knutssonin mukaan): Pekka Töpöhäntä maalla

 


Tässä vielä listamme kokonaisuudessaan:

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
Camilla Mickwitz & Marina Motaleff: Hei

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
Pirkko Vainio: Majakan jouluvalo 

3. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
Mauri & Tarja Kunnas: Koiramäen Martta ja Ruuneperi 

4. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
Mauri & Tarja Kunnas: Vampyyrivaarin tarinoita

5. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja 
Kristiina Louhi: Tomppa ja Kerttu-kirjatoukka 

6. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
Annette Tisson & Talus Taylor: Barbapapan koulu 

7. Kirjassa on kaksoset
Anna Tarcha: Penni ja Topo hoidossa 

8. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
Lena Anderson: Myrsky-Marin saari

9. Et pidä kirjan nimestä
Disney: Buldan kristalli 

10. Kirja käsittelee sinulle vierasta kulttuuria
Leena Virtanen & Salla Savolainen: Pikku Xing

11. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
Morten Dürr et al.: Ille viimeiseltä jäälautalta

12. Sokkona hyllystä valittu kirja 
Martin Waddel & Barbara Firth: Mainiota, pikku karhu

13. Kirja kirjailijalta, jonka kirjoja et ole lukenut aiemmin
 Hermann Altenburger & Per Flyndersø: Pikku jääkarhu löytää mammutin

14. Kirja, jota näet jonkun lukevan
Jenni Erkintalo & Réka Király: Pop pian kotona

15. Kirjassa nähdään unia
Tiina Nopola & Sinikka Nopola & Markus Majaluoma: Rauhallinen Erkki ja hiutalepoika

16. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
Nicolai Houm & Rune Markhus: Kun on yö

17. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
Gösta Knutsson: Pekka Töpöhäntä Amerikassa 

18. Kirjassa ollaan yksin 
Faith Jaques: Nukkekodin Nellin joulu

19. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
Tiitinen Esko-Pekka & Tuula: Opri, mummo ja taikayö
  
20. Kirja sijoittuu jollekin toiselle aikakaudelle
Tapani Bagge & Salla Savolainen: Hämeenlinnan Janne 

21. Kirjailijan nimi viehättää sinua
Selina Young: Vilppu 
 
22. Kirjan nimessä on kieltosana
Jujja Wieslander & Sven Nordqvist: Varis sanoo EI!

23. Kirjassa on alle 100 sivua
Suvi Vehmanen & Laila Nevakivi: Lapsen oma vesikirja

24. Vuonna 2019 julkaistu kirja
Elina Lappalainen & Ilona Partanen: Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset

25. Opettajan tai kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Åsa ja Michael Rönn & Ingrid Flygare (Gösta Knutssonin mukaan): Pekka Töpöhäntä maalla

Kannattiko haasteeseen sitten osallistua? Kyllä ja ei. Kirjalliset haasteet ovat kivoja ja haastekohtien täyttäminen oli ihan hauskaa. Oli palkitsevaa, kun kohta toisensa jälkeen täyttyi. 

Haasteen perimmäinen tarkoitus on varmaankin lisätä lukemista ja auttaa lukijoita löytämään teoksia, joihin ei muuten tulisi tarttuneeksi. Tältä osin haasteesta ei ollut meille hyötyä. Luemme muutenkin paljon, joten lukemisemme ei lisääntynyt haasteen takia. Listallemme ei myöskään tullut kovinkaan montaa teosta, joita emme olisi muutenkin lukeneet.

Miten teidän lukuhaasteenne etenee? 
 

Rouva rupikonnan majatalo

Missä kaikki käärmeet, sisiliskot ja sammakot viettävät talvensa? Osa horrostaa rouva Rupikonnan hoivissa. Niin kerrotaan Anne Petäisen kirjoittamassa kirjassa Vanhan konnan majatalo. Kirjan kaunis kuvitus on Jari Kostetin käsialaa.

Rouva Rupikonna pitää majataloa, joka tarjoaa huoneita talvihorrokseen vaipuville matelijoille. Majatalon pito alkaa olla vanhalle rupikonnarouvalle jo vähän liian raskasta. Se ilahtuukin ikihyviksi saadessaan avukseen veljentyttärensä Runnan.

Syksyllä rouva Rupikonnan majataloon majoittuu kirjava joukko asiakkaita: vaskitsoja, sisiliskoja, kyykäärmeitä, rantakäärmeitä ja sammakoita. Ne nukkuvat rouva Rupikonnan sijaamissa vuoteissa koko talven.

"Kevään lähestyessä majatalo alkoi lämmetä ja tunnelin aukosta tulvi yhä enemmän valoa. Käytävillä näkyi puoliunessa laahustavia asukkaita, joiden liikuskeluun Runna ei aina edes herännyt. Vieraiden kesken syntyi välillä nahinaakin ja äänten sorina kävi kuuluvammaksi.
   Kerran Runna melkein heräsi, kun Samuli Sammakko kajautti talven aikana takaisin saamallaan äänellä:
   - Hiljaa, täällä nukutaan vielä!"

Kevään koitettua suurin osa majatalon vieraista lähtee tyytyväisenä matkoihinsa. Yksi asiakkaista ei kuitenkaan ole tyytyväinen. Saara Sisilisko on joutunut talven aikana varkauden kohteeksi. 

Rouva Rupikonna ja Runna saavat hieroa aivonystyröitään saadakseen ratkaistua arvoituksen, joka uhkaa koko majatalon mainetta. Mahtaako mitään varasta oikeasti edes olla?

Vanhan konnan majataloa luetaan meillä niin syksyisin kuin keväisinkin. Mukavan ja vähän jännittävänkin kertomuksen lomassa voi oppia luonnon kulusta ja eläinten elintavoista. 

Kirjoittaja Anne Petäinen on koulutukseltaan biologi ja eläintieteilijä. Vanhan konnan majatalo oli hänen ensimmäinen lastenkirjansa. Vaikka tiedetaustan omaavat eivät aina osaa kirjoittaa viihdyttävää ja luontevaa fiktiota, Anne Petäinen on onnistunut loistavasti. Hänen kertomuksestaan lapset (ja aikuiset) pitävät vielä reilut 20 vuotta ilmestymisen jälkeenkin. 


Anne Petäinen: Vanhan konnan majatalo
Kuvitus: Jari Kostet
Kustantaja: Lasten oma kirjakerho 1996

Kirjakauppojen puolustuspuhe

Koska viimeksi kävit kirjakaupassa? Koska viimeksi ostit jotain kirjakaupasta?

Rakastan kirjakauppoja. Käyn usein kirjakaupassa, mutta en suinkaan aina osta mitään. Ostopäätös tulee luvattoman usein tehtyä kotona tietokoneen ääressä. Tunnustan, että tälläkin hetkellä odotan pakettia verkkokirjakaupasta. 

Tiedostan kuitenkin, että mikäli ihmiset lakkaavat ostamasta kirjoja fyysisistä kirjakaupoista, kirjakauppoja ei kohta enää ole. Se olisi katastrofi! Siksi välillä kannan korteni kekoon ja teen ostoksia verkkokirjakauppojen lisäksi ihan perinteisissäkin kirjakaupoissa.

Eilen kirjan ja ruusun päivänä kävin "lähikirjakaupassani" eli työpaikkani vieressä olevassa kirjakaupassa. Siellä ei ollut tungosta. Olin ainoa asiakas kaupassa, jossa oli kaksi myyjää. Se teki minut surulliseksi. Päätin, että on aika kirjoittaa kirjakauppojen puolustuspuhe.

Tässä kymmenen syytä, miksi sinunkin kannattaisi suunnata kirjakauppaan:

1. On mukava hypistellä kirjoja.
Arvostan sitä, että pääsen konkreettisesti selaamaan kirjoja ennen ostopäätöstä. Ja tiedäthän uusien kirjojen tuoksun? Ei ole mitään sen voittanutta.

2. Saa apua asiantuntevalta ja palvelualttiilta henkilökunnalta.
On hauska jutella jonkun kanssa, joka myös pitää kirjoista. Ja joka luultavasti tietää niistä enemmän kuin sinä – paljon enemmän.

3. Piipahdus kirjakauppaan saa aina hyvälle mielelle.
Kirjakauppakäynti piristää päivää. Käyntiä kirjakaupassa ei koskaan kadu, vaikka siihen olisikin kulunut ennakoitua enemmän aikaa ja rahaa.

4. Voi löytää kirjoja, joita ei tiennyt olevan olemassakaan.
Maailma on täynnä lukemattomia aarteita. Ne pitää vain löytää.
Lähikirjakaupassani näkyi tänään olevan myynnissä sokkotreffit kirjan kanssa. Viidellä eurolla olisi saanut paperikassin, joka sisältää yllätyskirjan. En itse uskaltautunut sokkotreffeille, mutta idea oli hyvä.

5. Kirjakaupassa kiertely on loistavaa ajanvietettä.
Kirjakaupassa vietetty aika viihdyttää ja sivistää. Se ruokkii sielua.
On kirjakauppoja, joissa voi istahtaa nojatuoliin ja lueskella tovin ilman, että kukaan häiritsee. Suosikkini tässä suhteessa on Rahva Raamat Tallinnan Virukeskuksessa. Vuonna 2016 kyseinen kirjakauppa valittiin Lontoon kirjamessuilla yhdeksi maailman parhaista kirjakaupoista. Se tosiaan ansaitsee arvonimensä.
Matkoilla käyn aina myös kirjakaupoissa. Vieraassa paikassa olo muuttuu heti kotoisaksi, kun piipahtaa kirjakauppaan. Jos kirjakaupan yhteydessä on vielä kahvila, niin mikä sen parempaa. Sielu ja ruumis tulevat ravituiksi samalla kertaa.

6. Saa lukusuosituksia ja kirjavinkkejä.
Useimmissa kirjakaupoissa on ostetuimpien kirjojen hylly. Siitä näkee nopeasti, mitä kulloinkin on pinnalla.
Lähikirjakaupassani myyjät ovat kirjoittaneet käsin joidenkin kirjojen viereen pieniä suositusviestejä. Ne tuntuvat ihanan henkilökohtaisilta ja niitä on superkiva lukea.

7. Kirjakaupat ovat täynnä kiinnostavaa ohjelmaa.
No, eivät tietenkään kaikki kirjakaupat ole, mutta ainakin Helsingin keskustan Akateemisessa kirjakaupassa on jatkuvasti kirjailijavierailuita, keskustelutilaisuuksia ja kirjojen signeerausta. Tällä viikolla siellä vietetään Lasten karnevaalia. Huomenna juhlitaan Richard Scarryn tunnelmissa. Perjantaina talviunilta heränneet Muumit saapuvat myymälään. Lauantaina tavataan Risto Räppääjä ja sunnuntaina Supermarsu.

8. Voi konkreettisesti tuntea olevansa osa asuinalueensa lukemista rakastavaa yhteisöä.
Joissain kirjakaupoissa kokoontuu lukupiirejä, joissa voi tutustua samanhenkisiin ihmisiin. Lukemisharrastuksen ei tarvitse olla yksinäistä puuhaa.

9. Voi tukea oman asuinalueensa yrittäjiä.
Ehkä ylikansalliset verkkokirjakaupat eivät tarvitse rahojasi yhtä kipeästi kuin paikallinen yrittäjä?
Verkosta ostetut kirjat ovat yleensä vähän halvempia, mutta oikeasti ero ei ole kovin suuri. Taloutesi tuskin kaatuu siihen, että maksat kirjasta pari euroa enemmän. Samalla maksat elämyksestä, jonka kirjakauppa sinulle tuottaa. Verkkokirjakauppa ei milloinkaan voi antaa samanlaista elämystä.

10. Kirjat ovat loistava lahjaidea.
Jos itse nauttii kirjoista, iloa halunnee jakaa myös ympärilleen. Asiantuntevat myyjät osaavat suositella lahjansaajalle sopivaa teosta, jos olet itse epävarma.
 

Kirjakauppa loistaa pimeässä kuin majakka

Eiliseltä kirjakauppakäynniltäni tarttui mukaan kaksi kirjaa, molemmat lastenkirjoja. Ostin Sinikka ja Tiina Nopolan kirjan Heinähattu, Vilttitossu ja hupsu enkeli (Tammi 2018), koska tyttäreni on juuri nyt innostunut Heinähatusta ja Vilttitossusta. Olemme ehtineet lukea kirjasta jo yli puolet ja se on uponnut hyvin viisivuotiaaseeni. Teos on tuttua Heinähattu ja Vilttitossu –kohellusta. Siinä on kinastelevia sisaruksia, väärinkäsityksiä ja pönttöjä poliiseja niitä setvimässä.

Toinen ostamani teos oli Karina Schaapmanin Hiiritalon Sam ja Julia (Nemo 2018). Kirjan kuvituksena on valokuvia Schaapmanin rakentamasta suuresta nukkekodista, jossa asuvat mm. hiiriystävykset Sam ja Julia. Olen tutkinut kuvia innoissani. Kiehtovaa! Hiiritalo on näytteillä Amsterdamin kaupunginkirjastossa. Kunpa olisin tiennyt sen kun kävimme Amsterdamissa!

Koska tein kirjaostoksiani kirjan ja ruusun päivänä, sain kaupan päälle Mira Malliuksen suunnitteleman Karhu ja kirja –kangaskassin. Kassin saa vielä tällä viikolla sunnuntaihin asti, jos ostaa vähintään 15 eurolla kirjoja kampanjassa mukana olevista kirjakaupoista.

 

Kirjan ja ruusun päivä

Tänään on kirjan ja ruusun päivä. Unesco on julistanut päivän myös kansainväliseksi kirjan ja tekijänoikeuksien päiväksi. Päivämäärä on valittu sen mukaan, että kaksi suurta kirjailijaa, William Shakespeare ja Miguel de Cervantes, kuolivat 23.4.1616.

Mikä sopisikaan paremmin kirjan ja ruusun päivään kuin kertomus prinsessa Ruususesta. Kyseessä on vanha satu, josta on olemassa lukemattomia versioita. Tarina sisältyi jo satukirjojen esikuvana pidettyyn ranskalaisen Charles Perraultin vuonna 1697 ilmestyneeseen satukokoelmaan Hanhiemon tarinoita. Satua ovat tehneet sittemmin tutuiksi mm. Grimmit veljekset ja Walt Disney. Myös Topelius sisällytti sadusta oman versionsa Lukemisia lapsille -kokoelmaansa. 

Meidän kirjahyllystäkin satu löytyy useana mukaelmana. Yleensä luemme satua kirjasta Maailman kauneimmat balettisadut. Parhaimmillaan satu onkin mielestäni balettina. Maailman kauneimmat balettisadut –kirjan tarinat on kertonut James Riordan. Jokaisen sadun alussa hän kertoo lyhyesti baletin syntyvaiheista, tekijöistä ja ensiesityksestä.

Baletin Prinsessa Ruususesta sävelsi Pjotr Tšaikovski ja alkuperäisen koreografian laati ranskalaissyntyinen Marius Petipa. Baletin ensi-ilta oli vuonna 1890 Pietarin Marinski-teatterissa. Yleisössä oli itse tsaari ja muuta Venäjän ylhäisöä. Kustannuksissa ei ollut säästelty, vaan puvut ja lavasteet olivat loisteliaita. Tanssi oli ihanaa ja musiikki ylivertaista.
 
Varsinaista satua kirjoittaessaan Riordan on luovinut alkuperäisen tarinan ja baletin libretton välillä. Hän on halunnut kirjoittaa sadun niin, että balettia seuraava yleisö pysyy kärryillä juonesta. Kyseessä on kuitenkin satukirja, joten sadut eivät voi olla pelkkiä baletin juonikuvauksia. Mielestäni Riordan on onnistunut ihan kohtalaisesti.

Prinsessa Ruususen lisäksi kirjasta löytyy seuraavat sadut: Joutsenlampi, Tuhkimo, Giselle, Pähkinänsärkijä, Petruška ja Kivinen kukka. 

Esipuheen teokseen on kirjoittanut itse Rudolf Nurejev. Kirjan lopussa on kommentteja saduista ja musiikista. Riordan esittelee neljän kuuluisan säveltäjän elämää ja tuotantoa. Nuo säveltäjät ovat Pjotr Tšaikovski, Igor Stravinski, Sergei Prokofjev ja Adolphe Adam.

Kirjan kuvitus on Victor Ambrusin käsialaa. Kuvitus on valitettavasti kirjan heikoin lenkki. Se on melko väritöntä ja niukkaa, eikä varsinaisesti puhuttele lasta.

Tyttäreni pääsi viime vuonna Oopperaan lasten taidetuokioon, jonka aiheena oli prinsessa Ruusunen. Käynti teki häneen suuren vaikutuksen, ja hän ottaa sen aina esiin, kun prinsessa Ruusunen tulee puheeksi.

Suosittelen muuten lämpimästi Oopperan lapsille järjestämiä tuokioita. Ensimmäisen kerran vein tyttäreni Oopperaan jo vauvana vauvojen taidetuokioon. Sen koommin olemme käyneet hänen kanssaan vuosittain Oopperassa taaperoiden ja lasten taidetuokioissa. Tyttäreni on nauttinut niistä tosi paljon. Usein leikeissään hän on matkalla oopperaan. On fiksu veto Kansallisoopperalta alkaa kasvattaa uutta kävijäpolvea jo vauvasta alkaen.

James Riordan: Maailman kauneimmat balettisadut
Kuvitus: Victor Ambrus
Esipuhe: Rudolf Nurejev
Suomennos: Marja Helanen-Ahtola
Kustantaja: WSOY 1986


VINKKI

Tänään (ja itse asiassa tällä viikolla sunnuntaihin asti) kaikki Kirjakauppaliiton Kirjan ja ruusun päivän kampanjassa mukana olevat kirjakaupat jakavat asiakkailleen Mira Malliuksen suunnitteleman Karhu ja kirja -kangaskassin. Kassin saadakseen tulee ostaa kampanjaliikkeestä kirjoja vähintään 15 eurolla. Kassia ei voi ostaa ja se on jaossa vain kampanja-aikana.

Kassi on tosi kivan näköinen. Taidanpa piipahtaa töistä tullessani kirjakaupassa.

Kuva: Kirjakauppaliitto

Pääsiäinen vaakalaudalla

Suosikkini pääsiäisaiheisista kuvakirjoista taitaa olla Astrid Lindgrenin Lotta on iloinen. Herttainen pikku Lotta seikkailee useissa kuvakirjoissa, ja pidin hänestä lapsena kovasti. Ilon Wiklandin kuvituksessa on jotain nostalgista.

Pääsiäinen on tulossa. Lotta odottaa saavansa pukeutua noidaksi ja kiertää taloja makeisia keräämässä. Hän odottaa pääsiäispupua, jolla on tapana piilottaa munia puutarhaan.

Pian Lotalle selviää, että koko pääsiäinen on vaakalaudalla. Lapsen silmin pääsiäisen tärkein tarkoitus on nimittäin saada mahdollisimman paljon makeisia ja suklaamunia. Kylän karkkikauppias Vasilis on sulkenut kannattamattoman liikkeensä juuri ennen pääsiäistä ja päättänyt muuttaa takaisin Kreikkaan. Entä jos pääsiäispupukin ostaa munansa Vasiliksen liikkeestä? Jäävätkö makeiset nyt saamatta?

Kun Lotta vihdoin pääsee lähtemään Minnan ja Jannen kanssa pääsiäisnoitakierrokselle, vastassa on vain pettymyksiä. Ihmisillä ei ole antaa heille namuja tai ne ovat jo loppuneet.

Ruokapöydässä isäkin vaikuttaa huolestuneelta. Hän on tuohtunut karkkikaupan lopettamisesta ja povaa, että tänä vuonna pääsiäispupu tulee myöhässä.

"Lotta istui hiljaa, hän ei ymmärtänyt yhtään mitään. Eikö pääsiäispupu voinut järjestää pääsiäismuniansa itse, mitä isällä oli siinä tekemistä?
   Ruuan jälkeen Lotta kysyi sitä Jannelta, ja Janne nauroi.
   'Etkö sinä ymmärrä, että pääsiäispupu on isä? Hän on myös joulupukki, jos haluat tietää.'
   Ei, sitä Lotta ei halunnut tietää ollenkaan."
 
Tuumittuaan asiaa huolellisesti Lotta päättää, että jos ei pääsiäispupu eikä isä voi järjestää pääsiäisaamuksi yllätystä, hänen täytyy se tehdä. Ja hänellä on siihen keinotkin. Kun Lotta oli känyt tervehtimässä Vasilista suljetussa makeiskaupassa, Vasilis oli antanut Lotalle niin hienon läksiäislahjan, ettei Lotta oikein uskonut sitä todeksi. Vasiliksen mielestä Lotta oli aina ollut iloinen tyttö.

Pääsiäisaamuna perhettä odottaa puutarhassa melkoinen yllätys. Ei ehkä aivan sellainen kuin kuvitella saattaisi, mutta yhtä kaikki riemastuttava ja maistuva.

"Nyt äiti ja isäkin tulivat ulos.
   'Mitäs tämä on?' kysyi isä. 'Mistä tuo kaikki on tullut?'
   Minna hohotti.
   'Ja sinä kun sanoit ettei pääsiäispupu tulisi!'
   'Ei tullutkaan', sanoi Lotta. 'Sen sijaan tulikin pieni joulupupu!'
   Hän hihitti niin että pysyi tuskin tolpillaan."

Saivatpa sentään Pukarikadun lapset mahansa täyteen makeaa.

Onko teillä käynyt tänään pääsiäispupu tai pääsiäiskukko? Kun olin lapsi, meillä kävi pääsiäistä edeltävänä yönä pääsiäiskukko, joka muni suklaamunan tyynyn viereen.

Tyttäreni on lukenut liikaa anglo-amerikkalaisia pääsiäiskirjoja, ja hän odottaa kukon sijaan pääsiäispupua. Ja totta tosiaan, pupu on kuin onkin käynyt piilottelemassa munia alakertaan ja pihalle.

Hyvää pääsiäistä!


Astrid Lindgren: Lotta on iloinen
Kuvitus: Ilon Wikland
Ruotsinkielinen alkuteos: Visst är Lotta en glad unge
Suomennos: Sanna Jaatinen
Kustantaja: WSOY 1990

Kerran noita, aina pikkuisen noita

Kansanperinteen noidat eli trullit olivat ilkeitä olentoja. Ne hiipivät pääsiäisen aikaan naapurien navetoissa varastamassa taikakeinoin karjaonnen itselleen.

Tiina Kailan kirjoittamassa ja Leena Airikkalan kuvittamassa kirjassa Pääsiäisnoitien salaisuus noidat on valjastettu lasten ilahduttajiksi. He valmistavat lapsille suklaisia pääsiäismunia. Kyöpelinvuorella kukkulan uumenissa sijaitsevat noitien asumus ja työtilat.

Keittiössä valmistetaan suklaa, joka muottihuoneessa valetaan munanmuotoon. Hopeapaperimaalaamossa, jota kutsutaan myös ateljeeksi, noidat koristelevat hopeapaperit, joihin munat kääritään. Sormustakomossa valmistetaan sormukset, jotka sujautetaan munien sisään. Valmiit munat kääritään hopeapapereihin ja pakataan pääsiäiskoreihin.

Pääsiäinen lähestyy ja noidat ovat täydessä työn touhussa, kun Iso Noita huomaa jotain kauheaa. Hän on kadottanut Salasormuksensa. Salasormus on noitien olemassaolon kannalta ratkaisevan tärkeä taikakalu. Se on mahdollistanut noitien vuosisatoja kestäneen asumisen huomaamattomasti Kyöpelinvuorella. Ilman sormusta tapahtuu pahin mahdollinen: noidat katoavat maailmasta!

Alkaa vimmattu sormuksen etsintä. Lopulta noidat toteavat, että sormus on taatusti jo joutunut jonkin suklaamunan sisään. Mitä tapahtuu, jos joku lapsi löytää sormuksen ja pujottaa sormeensa? Kukaan ei tiedä.

Sormus kulkeutuu Saara-nimisen tytön kotiin.

"Saara poimi koristaan suklaamunan, joka tuntui heti salaperäisemmältä kuin kaikki aikaisemmat.
   Saara ravisteli munaa. Sen sisältä kuului ihmeellinen helinä. Hän kuori varovasti hopeapaperin munan päältä ja haukkasi siitä suuren palasen. Ja samassa munan sisuksista vierähti ulos kaunein sormus minkä kukaan on nähnyt. Se leimusi ja leiskui auringossa ja hyrisi aivan hiljaista hyrinää."

Mitäpä muuta Saara olisi tehnyt kuin pujottanut sormuksen sormeensa. Siinä samassa hän muuttui noidaksi! Kaikki hänen toivomuksensa näyttivät toteutuvan. Kun pikkuvelikin halusi olla noita, Saaran tarvitsi vain lausua pari sanaa ja toive oli täytetty.

Mikä olisi paras toivomus, jos voisi toivoa mitä vain? Saara ja Lasse päätyivät lentämiseen. Lattiaharja ja harava kulkuneuvoinaan he kohosivat taivaalle. Alkuun molemmat olivat aivan kauhuissaan, mutta alkoivat nopeasti nauttia lentämisestä.

Harja ja harava ohjasivat lapset noitajoukon kannoille. Noidat lensivät pitkin maita ja mantuja sormusta etsimässä. Koko päivän Saara ja Lasse lentelivät noitien kintereillä ja päätyivät lopulta Kyöpelinvuorelle. Siellä Saara noitien puheista ymmärsi, että hänellä oli sormessaan se esine, jota noidat niin kovasti olivat etsineet.

Oli tehtävä niin kuin oikein on, vaikka oli pelottavaa astua esiin ja lähestyä Isoa Noitaa. Sormuksen löytymisen ja rohkeiden lasten kunniaksi loihdittiin suuret pidot. Herkuteltiin, kunnes koitti jäähyväisten aika.

Mahtoiko Iso Noita olla oikeassa sanoessaan: "kerran noita, aina pikkuisen noita"?

Hyvää pääsiäistä!


Tiina Kaila: Pääsiäisnoitien salaisuus
Kuvitus: Leena Airikkala
Kustantaja: WSOY 1989

 

Vapaata elämää Melukylän keväässä

Rakkain kevätkirjani on peräisin omasta lapsuudestani. Kyseessä on Astrid Lindgrenin kirjoittama ja Ilon Wiklandin kuvittama Melukylän kevät. Melukylän kevät kuvaa suloisella tavalla lasten leikkejä ja touhuja, tavallista arkista yhdessäoloa. Tällaiset kirjat kestävät hyvin aikaa ja puhuttelevat lapsia sukupolvesta toiseen.

Lapsena pidin kovasti Melukylän lapsista. Kolmen talon kylä on miljöönä sopivan rajattu ja seitsemän lasta sopiva joukko omaksuttavaksi. Kaupunkilaislapsena olisin ehkä alitajuisesti kaivannut omaan elämääni samantapaista yhteisöllisyyttä, mitä Melukylän lapsilla oli.
 
Nykyisin minua kiehtoo ja hämmästyttää, miten vapaasti Alatalon, Välitalon ja Ylätalon lapset saavat keskenään touhuta ilman aikuisten valvovaa silmää. Pikkuruinen Kerstikin on mukana leikeissä. Ällistyttää, kuinka suuren vastuun isommat tytöt joutuvat ottamaan Kersti-taaperon kaitsemisesta. Kersti ei edes ole tyttöjen sisar, vaan Ollin.

Kaikenlaista Kerstille sattuukin. Hän repii tulppaanit puutarhasta, taputtaa siiliä, pyllähtää ojaan ja vetää kissaa hännästä. Välillä hän parkuu niin, että koko Melukylä raikuu.

Tuntuu, etteivät lapset enää nykyaikana saa elää yhtä vapaasti kuin Melukylän lasten aikaan. Vai olenko väärässä? Ehkä kaupunkien ja maaseudun välillä on eroa. Melukylän lapset ovat maalaisia.
 
Oma lapsuuteni vielä oli melko vapaata ja sain liikkua ulkona laajalla alueella ilman vanhempia, vaikka asuimmekin Helsingin kantakaupungissa. Veljeni on minua seitsemän vuotta nuorempi, joten hänen on täytynyt olla aika pieni, kun hän on jo ollut mukana puistoreissuilla minun ja sisareni kanssa. Muistelen, että hänellä olisi ollut nahkaiset kävelyvaljaat, joissa häntä kuljetimme.

Oma lapseni ei saa lähteä yksin pihapiiristä mihinkään, vaikka asumme rauhallisella metsien ympäröimällä pientaloalueella. Hän on luonteeltaan huomattavasti huolettomampi ja vastuuttomampi kuin itse olin lapsena. Voi olla, että työni on tehnyt minusta ylivarovaisen vanhemman. Niinpä tyttärelleni Melukylän lasten vapaa elämä on vain utopiaa, satua.

Lapsena mielestäni Melukylän kevät -kirjassa parasta oli, kun kirjan kertojahahmo Liisa sai isältään ikioman karitsan. Orpoa pikku karitsaa syötettiin tuttipullosta aivan kuin vauvaa.

Kirjan jännittävimmässä kohdassa Riitta aikoi kävellä navetan katon harjalla. Tällä kertaa aikuinen kuitenkin huomasi tilanteen ja keskeytti Riitan puuhat alkuunsa.

Kummallisinta kirjassa oli mielestäni Nakun nimi. Alkuperäisessä ruotsinkielisessä tekstissä Saku ja Naku ovat Lasse ja Bosse. En voi ymmärtää, mistä Naku on keksitty.

Nykyisin minua viehättää eniten kirjan loppu, jossa Liisan, Sakun ja Nakun isä sytyttää lehtikasan palamaan, ja saadaan aikaiseksi pieni kevätnuotio.

”Tulen loimu oli niin kaunista, ja me tanssimme ja hypimme valkean ympärillä ja leikimme intiaania ja huusimme ja ulvoimme niin, että se kuului yli koko Melukylän. Ai niin, Kersti ei tietenkään hyppinyt, hän vain katseli.

Ja isä kysyi: - Oletteko te vallan villejä, lapset?

- Kyllä ne ovat ihan kamalan villejä, sanoi Kersti.

Mutta niin kai kaikki lapset ovat keväällä.

Ainakin me täällä Melukylässä.”

Pitkän ja pimeän talven jälkeen kevät saattaa tosiaan saada pienet ja vähän isommatkin riehaantumaan. On niin mukavaa olla taas ulkona.

Näin pääsiäisen aikaan on muuten hyvä tilaisuus hakeutua elävän tulen äärelle, jos sellaista kaipaa. Tosin pääsiäiskokkojen polttaminen taitaa olla lähinnä pohjalainen tapa. Täällä Helsingissä pääsiäiskokot syttyvät lankalauantaina Seurasaaressa. Kokot rakentaa Helsingin Keskipohjalaiset ja niiden äärelle on vapaa pääsy.


Astrid Lindgren: Melukylän kevät
Ruotsinkielinen alkuteos: Vår i Bullerbyn
Kuvitus: Ilon Wikland
Suomennos: Kerttu Piskonen
Kustantaja: WSOY 1973

Polkupöyrää huoltamaan

Talvikelit ovat enää muisto vaan. Hiekat on lakaistu pois kaduilta, ja yhä useampi on siirtynyt taas polkupyörän selkään. Tyttärenikin kaivoi pyörälliset menopelinsä esiin heti, kun se suinkin oli mahdollista. Viime sunnuntaina hän ennätti jo oppia ajamaan ilman apupyöriä. Se kävi tuosta vain, yhtäkkiä, ilman minkäänlaisia vaikeuksia.

Talven jälkeen yleensä huomaa, että pyörässä on huollettavaa. Meillä mieheni hoitaa pyörien huollot, mutta mikäpä estää ottamasta lasta mukaan touhuihin. Lapsille on olemassa mukava kirja, jossa näytetään, kuinka pyörän keväthuolto tehdään. 

Aira Savisaaren kirjoittama ja Hannamari Ruohosen kuvittama Niilo korjaa pyörää on viihdyttävä kertomus täynnä asiaa. Tekijät ovat saaneet kirjaa varten apurahan mm. Suomen tietokirjailijat ry:ltä, mikä kertonee, että kirjan faktat ovat kohdillaan. 

Pidän kovasti Ruohosen puuvärikuvituksesta. Kirjan taakse sisäkansiin hän on piirtänyt havainnollisen mustavalkoisen pyöränkorjaajan muistilistan.

Niilo on pieni poika, joka on perustanut pihalleen Niilon pyöräkorjaamon. Naapurin Hilla pääsee mukaan touhuamaan, kun Niilo vanhempiensa avustuksella huoltaa perheen ja Hillan pyörät.

"Niilo kertoo Hillalle, että pyöräkorjaamossa tehdään polkupyörille keväthuolto. Silloin saa vääntää muttereita ja jynssätä likaa pois pyöristä. Lopuksi pumpataan vielä renkaat täyteen ilmaa!"

Pyörien huolto on hauskaa hommaa. Lapset ovat innoissaan puhdistaessaan polkupyöriä vanhoilla tiski- ja hammasharjoilla. Isä hoitaa ketjujen öljyämisen. Sotkua saattaa syntyä, joten parhaissa vaatteissa ei kannata ryhtyä toimeen.

Kun kaikki mutterit ja ruuvit on kiristetty ja renkaat pumpattu, on testiajon aika. Pihalle syntyy kiemurainen testirata. Vasta pyörän selässä saa tuntuman siitä, onko satula oikealla korkeudella.

Touhutessa tulee nälkä. Onneksi Hillan isä on ottanut sen asian huomioon ja järjestänyt ahkerille pyöränkorjaajille maistuvan yllätyksen.

Niilon arkisista touhuista on ilmestynyt useampiakin kirjoja. Niissä on kaikissa käsillä tekemisen meininki. Niilo on aiemmissa kirjoissa nikkaroinut, leiponut ja valmistanut keppihevosen. 

Uusin Niilo-kirja Niilo rakentaa pöntön on ilmestynyt tänä vuonna. Sekin sopii erinomaisesti keväällä luettavaksi, sillä siinä tarkkaillaan lintuja ja rakennetaan linnuille pönttö.


Aira Savisaari: Niilo korjaa pyörää
Kuvitus: Hannamari Ruohonen
Kustantaja: Karisto Oy 2018