Syksyn tullen -kirjahaaste 2022

Kun syyskuun puolivälissä julkaisin Reading Habits Tag -haastepostauksen, sitä ei lukenut juuri kukaan. En kuitenkaan lannistunut, vaan painan päälle uudella haasteella. Syksyn tullen -kirjahaasteen olen luonut itse erinäisten netistä löytyvien syysaiheisten kirjahaasteiden innoittamana.

Osallistu ihmeessä omassa blogissasi tai muussa somekanavassasi, jos siltä tuntuu, mutta laita kommentteihin linkki, jotta voin käydä lukemassa vastauksesi. (Ei näihin kukaan koskaan oikeasti osallistu, mutta ainahan voi haaveilla.)

Kirpeän kylmät päivät — kirja joka on selkiyttänyt ajatuksiasi

Syksyn kirpeän kylmät päivät saavat aistit ja ajatukset terävöitymään.

Olen kovasti tykästynyt Bronwen Ballardin ja kuvittaja Laura Carlinin kuvakirjaan Mieli on kuin taivas (S&S 2019, suom. Mirjam Ilvas). Lasten mindfulness-kirjan opeista on ollut hyötyä, kun ajatukset ovat olleet sekaisin tai menossa väärään suuntaan.

Olen kirjoittanut kirjasta kolmisen vuotta sitten.

Uusi lukuvuosi, uudet harrastukset — tietokirja, josta olet oppinut jotain uutta

Syksyisin olen yleensä innokas oppimaan uusia asioita ja uusia taitoja.

Tänä syksynä halusin tietää enemmän vloggaamisesta ja luin Shane Birleyn ja kuvittaja Audrey Malon nuorille suunnatun tietokirjan Vloggaajan käsikirja (Lasten keskus 2020, suom. Piia Latvala). Totesin, että minusta ei ikinä tule vloggaajaa, mutta jos sinä suunnittelet vloggaamisen aloittamista, niin kirja on loistava tietopaketti siitä, mitä kaikkea täytyy tietää ja ottaa huomioon.

Omena-aika — kirja, jossa riittää pureskeltavaa

Syksyllä naapurustomme tuoksuu omenoilta. Omena-aikaan kaikilla riittää rouskuteltavaa, sillä osansa sadosta saavat myös ne, joilla ei ole omia omenapuita. 

Atomeista galakseihin — Fysiikkaan aloittelijoille (Nemo 2022) on kirja, jossa riittää pureskeltavaa pitkäksi aikaa. Rachel Firth, Minna Lacey ja Darran Stobbart ovat kirjoittaneet lapsille kattavan mutta helppolukuisen teoksen fysiikasta. Kirjan on kuvittanut El Primo Ramón ja suomentanut Timo Paukku. Fysiikan asiantuntijana on käytetty Daisy Sheareria.

Fysiikka kattaa niin valtavan määrän asioita, ettei niitä hetkessä omaksuta. Osa asioista on valtavia, kuten maailmankaikkeus ja osa pienen pieniä, kuten kvanttihiukkaset. Ei taida yksi syksy riittää kirjan tietomäärän omaksumiseen.

Syysmyrskyt — kirja, joka on saanut mielesi myrskyämään

Syysmyrskyt ovat ihania, jos niistä voi nauttia turvassa sisällä ja lämpimässä. Joskus myrskyn jälkeen maisema on ihan toinen. Näin voi käydä mielellekin kuohuttavan kirjan jälkeen.

Joitain vuosia sitten löysin SPR:n Kontista pienen lähes sata vuotta vanhan kirjasen nimeltään Lapset ja kirjat. Sen on kirjoittanut Tyyni Haapanen-Tallgren ja kustantanut Yleinen Kirjallisuuswiikkotoimikunta vuonna 1926. Sisälläni myrskyää, kun kirjoittaja alkaa selostaa saksalaisen koulumiehen Heinrich Wolgastin mietteitä lapsista, kirjoista ja lukemisesta.

"Wolgast lähtee siitä periaatteesta, että lasten yleensä ei pitäisi lukea paljon. Lapsen luontainen toiminnanvaisto viittaa toisille aloille, leikki ja urheilu on hänelle sopivampaa ajanvietettä kuin kirjan ääressä kyyröttäminen, jota koulu ilmankin vaatii paljon. Wolgast antaisi vapaan lukemisen alkaakin vasta 12:sta ikävuodesta. Gurli Linder [ruotsalainen lastenkirjakriitikko] niinikään vastustaa liikaa lukemista."

Kuohuttava ajatus! Ihan turhaanko meillä nyky-Suomessa siis kannetaan huolta lasten ja nuorten lukemisen vähenemisestä? Ha-haa, kielletään koko touhu. Ehkä se sitten alkaa kiinnostaa!

Lämpimät neuleet — kirja, josta jää lämmin tunnelma

Rakastan merinovillapaitoja ja cashmere-huiveja. Syksyllä saan taas pukeutua niihin mielin määrin.

Pehmeä ja lämmin tunnelma on jäänyt mieleeni Darrell & Sally Odgersin Lemmikkilekuri-sarjasta. Kirjoissa Nappi ratkaisee ja Ystävä pulassa (Sanoma Media Finland Oy 2014) tavataan jackrussellinterrieri Nappi. Nappi työskentelee eläinlääkäri Jaanan eläinavustajana. Napin ihana, rauhoittava luonne saa taatusti hyvälle ja lämpimälle mielelle.

Värikkäät lehdet — kirjan kannesta tulee mieleen syksy

Ruskan värit luonnossa ovat aivan parasta syksyssä. Pidän muutenkin ruskaväreistä: keltaisesta, oranssista, tummanpunaisesta ja ruskeasta.

Katri Kauppisen nuortenromaanissa Laakson linnut, aavan laulut (Otava 2022) on aivan ihana, syksyinen kansi. Kannen on suunnitellut Tuuli Juusela. En ole vielä ehtinyt lukea kirjaa, mutta muinaissuomalaisesta maailmasta ammentava, runollinen romaani on saanut ylistäviä arvioita. Odotan kovasti pääseväni siihen käsiksi.

Syysloma — kirja, jossa matkustetaan

Syyslomalla irtiotto arjesta onnistuu parhaiten matkustamalla muualle.

Jenna ja Noora Kunnaksen kirjasta Hämärävaarit (Otava 2018) löytyy yksi lempilainaukseni matkustamiseen liittyen: "Ja onhan se niin, että kotiin on kivempi palata, kun on saanut hetken muualla seikkailla."

Pimenevät illat — kirja, jossa kerrotaan tarinoita

Pimenevät illat ovat hyvää aikaa käpertyä kotiin ja viettää aikaa tarinoita kertoilemalla ja kuuntelemalla.

Mauri Kunnaksen kirjassa Seitsemän koiraveljestä Aapo kertoo tarinat kalveasta immestä ja Hiiden peurasta ja Simeoni tarinoi aika ihmeellisiä asioita itsestään Lusifeeruksesta, hirmuisesta paholaisesta.

Uuniruoka — hitaasti lämpiävä mutta lopulta herkullinen kirja

Kesällä en juurikaan tee uuniruokia, koska sisällä on muutenkin kuuma. Syksyn tullen on ihana taas hehkuttaa uunia ja kypsytellä hitaasti herkullisia uuniruokia (vaikka nyt yritän kyllä säästää sähköä ja jättää joka toisen uuniruoan valmistamatta).

Hilkka Liitsolan lastenromaani Herra Lumpeenkukka ja neiti Kuusenkerkkä (Mäkelä 2018) vaati vähän kypsyttelyä. Tyttäreni ei oikein päässyt mukaan kirjan tunnelmaan eikä jaksanut kuunnella tarinaa kahdesta hyvin erilaisesta aikuisesta. Jouduimme jättämään kirjan joksikin aikaa kesken. Lopulta kirja kuitenkin osoittautui hyväksi lukukokemukseksi.

Kuoleva luonto — vaikeaa tai surullista aihetta käsittelevä kirja

Syksyinen luonto on kaunis, mutta samalla se tekee kuolemaa. Syksyyn sopii hyvin surumieliset ja jopa vaikeat kirjat.

Kaija Pannulan ja kuvittaja Netta Lehtolan kuvakirja Kettujuttuja — Kolme hännäkästä tarinaa (WSOY 2019) on aivan hurmaava teos, vaikka saakin joka lukukerralla palan nousemaan kurkkuun ja silmät kostumaan. Erikoislaatuisen taiteilijaketun vuodessa vaihtelevat ilon ja surun sekä lannistumisen ja toivon hetket. Samanlaisia tunteita jokainen joutuu välillä käymään läpi. Vaikka kaikki lakastuu, jossain aina itää.

Halloween — pelottava kirja

Syksyllä pyhäinpäivän ja halloweenin aikaan vainajat ja henget ovat liikkeellä. Hämärinä iltoina on paras aika lukea jännittäviä kirjoja, jos haluaa saada niskavillansa nousemaan pystyyn.

Merja ja Marvi Jalon Onnenkepparit — Kummituskeppari (WSOY 2022) jänskätti kahdeksanvuotiasta vähän liikaa. Iltaisin hän odotti kauhulla kummituskepparin saapuvan omaan huoneeseensa. Tyttöä eivät vakuuttaneet äidin selitykset siitä, että elottomat olennot eivät voi mitenkään oikeasti ryhtyä kummittelemaan.

Uskalla loistaa!

Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa kävi tänään kuhina. Käytävillä tungeksi hermostuneita lapsia vanhempineen. "Koska ne oikein tulevat?" lapset hokivat kelloa vilkuillen. Kahdeksanvuotiaani etsi epätoivoisena paikkaa, josta näkisi lavalle.

Kun kello löi kaksi, väkijoukko kohahti. "Mä nään ne", kiljui tytär ja kurkotteli vaarallisesti toisen kerroksen kaiteen vieressä. "Tuolta ne nyt tulee!"

Keitä estradille oikein astui?

Maankuulut tubettajasiskokset Elina ja Sofia, joiden tubekanavalla on yli 135 000 seuraajaa ja joiden uusinta videota on kahdessa päivässä katsottu jo 33 000 kertaa.

Akateemisen kirjakaupan lavalla tytöt kuitenkin olivat kirjailijan roolissa, sillä kouluikäiset sisarukset ovat julkaisseet jo useita kirjoja. Tämänpäiväisessä Meet & Greet -tapahtumassa he olivat puffaamassa vastailmestynyttä kirjaansa Uskalla loistaa! (Tammi 2022).

Kirja on kirjoitettu yhdessä tyttöjen äidin, työyhteisövalmentaja Aura Marttisen sekä näyttelijä, muusikko ja laulunopettaja Reeta Vestmanin kanssa. Kuvituksen on tehnyt Anthony Conley.

Kirjassa keskitytään esiintymistaitoihin. Tytöt antavat vinkkejä siihen, kuinka esiintymistä voi harjoitella ja miten esiintymisjännitys taltutetaan. Kirjan avulla oppii tunnistamaan, millainen esiintyjä on itse sekä mitkä ovat omat vahvuudet ja kuinka niitä voi kehittää.

Kuten Elina tilaisuudessakin muistutti, esiintyminen ei ole pelkkää näyttelemistä tai laulamista yleisön edessä. Joudumme olemaan esillä mitä monimuotoisimmissa arjen tilanteissa. Suurin osa joutuu esimerkiksi joskus esiintymään harrastusten yhteydessä tai pitämään esitelmiä koulussa. Jopa uudelle henkilölle esittäytymistä voi pitää eräänlaisena esiintymisenä.

Nuoresta iästään huolimatta Elina ja Sofia ovat jo konkareita esiintymisessä. Ensimmäistä kertaa sisarukset olivat julkisesti esillä haastatellessaan vuoden 2018 presidenttivaalien ehdokkaita. Esiintymiskokemusta on siis kertynyt jo useiden vuosien ajalta. 

Edellisissä kirjoissaan positiivisuudestaan tunnetut sisarukset ovat valaneet uskoa siihen, että kaikki on mahdollista ja kehottaneet olemaan rohkeasti sinä. Aiempien kirjojen opit omaksuttuaan alkaakin olla valmis loistamaan. Uuden kirjan avulla saa uskallusta loistaa niin arkielämän esiintymisissä kuin isoilla lavoillakin!

Yksi tavallinen päivä ja 12 lääketieteen ammattilaista eri puolilta maailmaa

Oletko jo tutustunut Carlos da Cruzin ja Anniina Mikaman Päivä Maapallolla -sarjaan? Värikkäästi kuvitetussa lasten tietokirjasarjassa kierretään ympäri maailmaa tutustumassa eri maissa asuvien ihmisten elämään tavallisena arkipäivänä. Tarinan lomassa oppii maantietoa ja eri kulttuurien tapoja.

Kirjasarjan aiemmissa osissa on seurattu ensin koulupäivää ja sitten poliisien työtä eri puolilla maapalloa. Uusin osa Päivä maapallolla — Lääkärit (Karisto 2021) tutustuttaa hoitoalan ammattilaisten työhön 12 maassa, muun muassa Suomessa, Venäjällä, Saudi-Arabiassa, Japanissa, Burkina Fasossa, Kanadassa ja Kuubassa.

Terveysalalla työskentelevät ihmiset edustavat eri ammattiryhmiä. Kirjassa tavataan esimerkiksi lääkäri, sairaanhoitaja, hammaslääkäri, ensihoitaja, kätilö, fysioterapeutti, eläinlääkäri ja mikrobiologi. Heistä esitellään perheenjäsenet ja harrastukset ja heidän päivästään on poimittu seitsemän tuokiokuvaa, jotka kertovat paitsi heidän työstään myös vapaa-ajastaan.

Esimerkiksi ranskalaisesta koululääkäri Nadinesta kerrotaan sanoin ja kuvin, kuinka klo 9.15 saapuvat Nadinen ensimmäiset potilaat. Aamupäivä vierähtää esikouluikäisten potilaiden parissa. Kello 12.16 Nadine istuu lounaalla. Iltapäivällä Nadine selvittelee mahdollista kännykkäriippuvuutta ja kertoo erään oppilaan vanhemmille, että näiden poika tarvitsee silmälasit. Kello 19 Nadine leikkii koiransa Poussifin kanssa rannalla.

Kirja soveltuu vanhemman ja leikki-ikäisen lapsen yhdessä tutkittavaksi tai pienen koululaisen itse lukemaksi. Sitä voi loistavasti käyttää opetuksessa alakoulussa.

Kirja sopii sinulle, jos

• olet tiedonhaluinen
• sinusta on hauska oppia eri kulttuureista
• olet kiinnostunut tietämään, miten muut ihmiset päivänsä viettävät
• terveydenhoitoala kiinnostaa
• sinusta useisiin lyhyisiin pätkiin jaettu teksti on pitkää tekstiblokkia mukavampi lukea
• nautit kuvien tutkimisesta
• pidät siitä, että kuvituksessa näkyy erilaisia ja eri värisiä ihmisiä

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Hyvää (Fredrika) Runebergin päivää!

Tänään liput taas liehuvat J. L. Runebergin kunniaksi. Ja hyvähän se vaan on, että suurmies muistetaan vielä 145 vuotta kuolemansa jälkeenkin. Onhan hän kansallisrunoilija, Maamme-laulun kirjoittaja ja oman aikansa superjulkkis. Mutta...

Luettuani Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin kirjan Fredrika! — Kirjailija Fredrika Runebergin unelmat ja ihmeellinen puutarha (Teos 2021) olen harmitellut sitä, kuinka syrjään juhlinnasta jää Runebergin vaimo Fredrika, joka oli merkittävä nainen ja ansaitsisi liputuspäivän hänkin. Fredrikan kohtalona vaan oli elää aikana, jolloin naisen paikka oli kotona, eikä naisella juuri ollut mahdollisuuksia tehdä uraa. Siksi emme liputa tänään Fredrikan, vaan hänen miehensä kunniaksi.

Nykyisin Fredrika muistetaan lähinnä tortuistaan, joita aika moni suomalainen pistelee tänäänkin poskeensa. Fredrika!-kirjan takana muuten on nykyleipurille sovitettu versio Fredrikan kuuluisasta reseptistä, jos sattuu jauhopeukaloa syyhyttämään.

Fredrika oli kuitenkin paljon muutakin kuin vaimo ja torttuleipuri. Hän oli Suomen ensimmäinen naistoimittaja. Hän toimitti yhdessä miehensä kanssa Helsingfors Morgonblad -lehteä. Hän esimerkiksi käänsi lehteen ulkomaalaisia artikkeleja.

Fredrika kirjoitti Suomen ensimmäisen historiallisen romaanin nimeltään Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä (Finska Litteratursällskapet 1858). Ikävä kyllä käsikirjoitus lojui niin kauan pöytälaatikossa, että Sakari Topelius ehti julkaista oman historiallisen romaaninsa ennen Fredrikaa.

Äidiksi tultuaan Fredrikalla oli vain vähän aikaa omien tekstien kirjoittamiseen. Hänen aikansa kului kodin, talouden, lapsikatraan ja puutarhan hoitamiseen. Samalla hän toimi julkkikseksi nousseen miehensä "managerina" ja piti taitavasti raha-asiat kunnossa.

Mauri Kunnas on hienosti kuvannut kirjassaan Koiramäen Martta ja Ruuneperi (Otava 2005) kaikkia niitä velvollisuuksia, jotka täyttivät Fredrikan päivät:

" — Te hyvä Fredika-rouva olette myös etevä kirjoittaja, Snellman sanoi. — Miksi ette kirjoita enemmän?

   — Kyllä minä tänäänkin aion kirjoittaa, heti kun ehdin, Fredrika vastasi, hyvillään siitä, että Snellman kysyi hänen kirjoittamisestaan. — Mutta aamulla Ruuneperin ja poikien piti saada voileipänsä, ja sen jälkeen oli saatettava pojat kouluun. Sitten oli pestävä pyykki ja ripustettava se kuivumaan.

  — Äsken keräsimme maahan pudonneet omenat. Iltapäivällä Robertille pitää opettaa latinaa ja Fredrikille laskentoa. Ruuneperin villasukat pitää kutoa valmiiksi ja ommella muutama pari uusia alushousuja. Täytyy tehdä ostoslista ja lähettää Loviisa torille.

  — Omenat pitää keittää hilloksi, samoin luumut, ja säilöä hillot purkkeihin ja viedä ne kellariin. Sitten silitetään Ruuneperin paidat ja liinavaatteet. Pitää myös tarkastaa, kuinka paljon liiterissä on puita, että tiedetään koska on tilattava lisää. Ja talon kaakeliuunit pitää tyhjentää tuhkasta. Ruuneperin saappaat täytyy noutaa suutarilta. Pitäisi myös ehtiä istuttaa uudet pistokkaat ruukkuihin ja vaihtaa kymmenen kasvin mullat. Illallisen jälkeen keitän Ruuneperin ohrapuuron ja suunnittelen huomispäivän työt, Fredrika luetteli.

  — Mutta sitten kun muut nukkuvat, otan kirjoitusvälineeni ja kirjoitan hellankulmalla tulevaa kirjaani."

Velvollisuuksiensa lisäksi Fredrikalla oli myös aikaa ja tarmoa edistää rouvasväen yhdistyksensä kanssa köyhien tyttöjen opettamista Porvoossa. Tästä työstä kertoo Maijaliisa Dieckmannin lastenromaani Fredrika-rouvan koulu (Schildts 2007).

Kirjoittamisen esteenä oli aikapulan lisäksi arvostuksen puute. "Koko tuota pauhua, ettei naisella muka ole oikeutta yrittää tuottaa jotakin", Fredrika tuskaili. Hän koki, että naisia kohdeltiin ja heistä puhuttiin epäasiallisesti. Vielä hänen lapsuudessaan naiset saivat kuulemma osakseen vain ivaa, pilkkaa ja halveksuntaa.

Runeberg ja J. V. Snellman kyllä kannustivat Fredrikaa kirjoittamaan, mutta välillä häntä piinasivat epäilykset. Osasiko hän sittenkään? Olivatko hänen kirjoitelmansa mistään kotoisin?

Fredrika unelmoi maailman naisten historian kirjoittamisesta, mutta siitä ei koskaan tullut mitään. Jos hän olisi onnistunut suunnitelmassaan, olisiko koulujen historian opetus ja historian oppikirjat nykyisin erilaisia? Opittaisiinko historian tunneilla useammista naisista? Olisiko Fredrikan työllä ollut mitään merkitystä?

Kaikkia Fredrikan kirjoituksia ei ole vielä tähän päivään mennessäkään julkaistu. Hänen miehensä runoihin tutustutaan jokaisessa Suomen koulussa, mutta Fredrikan kirjoja ei lueta.

On hienoa, että häntä ei kuitenkaan ole unohdettu ja hänestä on olemassa lapsillekin tarkoitettuja kirjoja.  Fredrika!-kirjassa hän saa kuuluviin oman äänensä. Tekstin joukossa on lainauksia hänen omista kirjoituksistaan.

Kirjan takakannessa Fredrikaa luonnehditaan uuden ajan naiseksi, feministiksi ennen feministejä. Fredrika! on ilmestynyt Teos-kustantamon Suomen supernaisia -kuvakirjasarjassa. Ja sellainenhan Fredrika juuri oli: supernainen.

Minä syön tänään torttuni Fredrikan kunniaksi ja haaveilen, että J. L. Runebergin päivä -nimityksestä pudotettaisiin pois kirjaimet J ja L. Silloin päivän voisi mieltää juhlistavan molempia ainutlaatuisia Runebergejä.

Mietitkö koskaan mitä eläimet miettivät?

Tiesitkö, että delfiineillä on nimet ihan niin kuin ihmisilläkin? Ne kehittävät itse itselleen sen äänteen, jolla haluavat tulla kutsutuiksi.

Tiesitkö, että joukko moskovalaisia kulkukoiria ajaa joka aamu metrolla laitakaupungilta keskustaan "töihin" eli ravinnon hakuun ja illalla taas "kotiin" rauhallisemmalle alueelle?

Käsitys siitä, että eläimet olisivat jotenkin tyhmiä tai vähemmän ajattelevia ja tuntevia kuin ihmiset, on vanhanaikainen. Monet eläimet ovat todella älykkäitä ja kykeneväisiä myös monimutkaisiin tunteisiin. Tämän sanoman Kai Vainiomäki tuo upeasti esiin uudessa kuvakirjassaan Mitä eläimet miettivät (Myllylahti 2021).

Pidimme tyttäreni kanssa kovasti Vainiomäen lastenkirjadebyytistä Miten eläimet nukkuvat (Myllylahti 2020). Kirjassa oli nukkumaanmenoaika, mutta iltapuuhat eivät kiinnostaneet Maxia ja Maijaa. Isä onnistui hämäämään lapsia kertomalla tarinan toisensa perään eläinten tavoista nukkua. Iltatoimet tulivat hoidetuiksi siinä sivussa kuin vahingossa.

Toinen kirja on löyhästi jatkoa edelliselle kirjalle. Tapahtumat sijoittuvat tällä kertaa enimmäkseen nukkumaanmenon jälkeiseen aikaan. Maxia ja Maijaa on jäänyt vaivaamaan päivällä nähty jännitysnäytelmä kirjosiepon pesää ahdistelevasta tikasta. Lapset hiippailevat yöpuvuissaan vanhempien makuuhuoneeseen puimaan asiaa.

Seuraa pitkällinen keskustelu eri eläinten ajattelusta, mietteistä ja käyttäytymisestä. Äidillä on nyt suurempi rooli kuin edellisessä kirjassa. Hänkin pääsee kertomaan lapsille toinen toistaan mielenkiintoisempia asioita. Isä väittää nimittäin haluavansa nukkua, vaikka äiti tietää, ettei hän malta pitkään olla puhumatta eläimistä.

Vainiomäki on kaivautunut syvälle eläinten pään sisään ja löytänyt aivan uskomattoman kiehtovia faktoja. Kiinnostavat anekdootit on punottu yhteen eheäksi kokonaisuudeksi. Parasta on, että kirjan äärellä viihtyy niin lapsi kuin aikuinenkin. Ja keskustelua syntyy.

Kirjassa kuullaan muun muassa

• Alex-papukaijasta, joka ei ainoastaan oppinut matkimaan ihmisten puhetta, vaan myös ymmärsi, mitä se ihmisten kielellä puhui 
• sambialaisesta simpanssinaaraasta, joka aloitti uuden muodin tunkemalla pätkän ruohoa korvaansa, pian kaikki simpanssit halusivat tehdä niin
• delfiineistä, jotka juoruilevat lajitovereistaan näiden selän takana

Kirjassa opitaan eläinten monimutkaisista tunteista. Varsinkin älykkäimmät eläimet kykenevät sekä mukaviin että hankaliin tunteisiin. Ne voivat tuntea surua, kantaa kaunaa, mielistellä saadakseen liittolaisia, miettiä mitä muut niistä ajattelevat, osoittaa kiintymystä ja rakkautta. Vaan enpä tahtoisi joutua undulaattikoiraan rakkaudenteon kohteeksi:

"Ihmisen olkapäällä istuva koiras saattaa rakkauttaan näyttääkseen ryhtyä hellimpään tekoon, minkä se maailmassa tietää: se oksentaa isäntänsä olalle ja ryhtyy sitten tunkemaan oksennusta nokallaan tämän sieraimiin."

Tämä kohta nauratti erityisesti seitsenvuotiastani.

Kirja on kuvitettu kauttaaltaan hauskoilla värikuvilla. Aku Ankkojakin käsikirjoittaneen Vainiomäen tavassa kuvata kohteitaan pilkahtaa jotain samaa riemukasta ja hupaisaa otetta kuin akkareissa.

Jännityksellä odotamme, vieläkö Vainiomäen varastoista riittää eläintarinoita uuden kirjan tarpeiksi. Ehdottomasti kiinnostaisi lukea lisää.

Kirjailijalle kiitos arvostelukappaleesta!

Pullervo tekee saimaannorpan elämän tutuksi joka kantilta

Kesällä lomailimme Saimaalla. Olikohan se Savonlinnassa vai Imatralla, kun selailin kirjakaupassa Pinja Meretojan kirjoittamaa ja kuvittamaa lasten tietokirjaa Pullervo — Suuri kirja saimaannorpasta (Tammi 2021). Pinja Meretoja on kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Pullervo on hänen esikoisteoksensa.

Kirja kiinnosti, ja saatoin jo nähdä itseni lukemassa sitä siellä Saimaan rannalla, saimaannorpan kotiseutujen äärellä. Oli kuitenkin tukahduttavan kuuma. Tytär oli pahalla tuulella ja kiukutteli, ja mieheni halusi kärsimättömästi jatkaa matkaa. En siis jäänyt hieromaan kauppoja.

Ehkä lukukokemus olisi ollut hienompi kesäisen Saimaan rannalla kuin syksyn hämärtämässä kodissa, mutta oli kirja hyvä lukumiljööstä huolimatta. Se kertoi saimaannorpasta kaiken oleellisen värikkään kuvituksen kera.

Kirjan päähenkilö on kenties Suomen tunnetuin saimaannorppa Pullervo. Miljoonat ihmiset ovat päässeet seuraamaan Pullervon elämää suorana lähetyksenä WWF:n Norppaliven kautta. Vuodesta 2016 asti kamera on kuvannut joka toukokuu Pullervon suosimaa kiveä ympäri vuorokauden ja lähettänyt videokuvan suoraan nettiin.

Yleisöäänestyksellä vuonna 2016 Pullervoksi nimetty norppa on valittu kirjaan edustamaan lajiaan. On kiinnostavampaa lähestyä aihetta yhden yksilön kautta kuin pelkästään yleisellä tasolla.

Opimme kirjasta, että saimaannorppa (Phoca hispida saimensis) on jääkauden jäljiltä paljastuneen maamme ensimmäisiä asukkaita. Kaikki maailman noin 400 saimaannorppaa asuvat Saimaassa.

Kirja lähtee liikkeelle aivan alusta eli saimaannorpan kehittymisestä omaksi lajikseen, kun yhteys Saimaasta mereen katkesi noin 8 000 vuotta sitten. Meretoja esittelee Pullervon esi-isät ja lähisukulaiset. Tutuiksi tulevat saimaannorpan anatomia, elinympäristö ja elintavat. Vuodenkierto käydään läpi saimaannorpan näkökulmasta.

Saimaannorpan elämään liittyy myös uhkia. Sen kotivesillä on varsinkin kesäisin vilskettä, kun Saimaan rantojen 60 000 kesämökkiä täyttyvät, ja järvellä kalastaa jopa satojatuhansia vapaa-ajan kalastajia. Onneksi on olemassa myös norppaystävällisiä kalastusvälineitä.

Talvisin norppaa häiritsevät jäällä ajelevat moottorikelkat, mutta pahempi uhka on ilmastonmuutos, joka saa talvet lämpenemään. Saimaannorpan elinehtona on lumi ja jää, sillä se synnyttää poikasensa jäälle lumipesään. Ihminen on jo joutunut avustamaan saimaannorppaa kolatuin lumikinoksin ja keinopesin.

Lopussa Meretoja antaa vinkkejä, kuinka me kuluttajina voimme valinnoillamme auttaa saimaannorppaa säilymään.

Kirja toi tyttäreni mieleen Minna Viitalähteen tietokirjan Me harvinaiset (Atena 2021), josta kirjoitin syyskuussa. Ehkä mielleyhtymä johtui siitä, että Me harvinaiset -kirjassakin puhuttiin saimaannorpasta. 

Vai olisiko syynä ollut, että molemmissa kirjoissa kuvitus on graafikon tekemä? Kokonaisen sivun tai aukeman kokoiset, värikkäät kuvat värjäävät sivut laidasta laitaan. Teksti on ladottu kuvien päälle. Pullervossa tekstiä on kuitenkin enemmän kuin Me harvinaiset -kirjassa. 

Jos Meretojan perusteellisen esityksen jälkeen jää vielä kaipaamaan lisää luettavaa, lopusta löytyy kirjallisuusluettelo.

Kirjailija Eeva Kilvestä kertova Eeva! ansaitsisi kymmenen huutomerkkiä

Hetki omaa aikaa, pieni lepotauko ennen kuin lähden hakemaan tytärtä iltapäiväkerhosta, ajattelin asettuessani sohvan nurkkaan. Olin päättänyt vihdoin tarttua Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin kehuttuun kuvakirjaan Eeva! Kirjailija Eeva Kilven polut, muistot ja viisaat sanat (Teos 2020).

Miten 37-sivuinen kirja saattoikin saada minussa aikaan niin paljon! Se pisti mieleni liikkeelle. Päässä pulppusi, poukkoili ja kimpoili niin paljon ajatuksia, että oli vaikea saada itsensä koottua. Lähtemisestä ei ollut tulla mitään. Olisin vain halunnut käpertyä rauhassa tutkimaan kaikkia mieleni sopukoissa heränneitä ajatuksia.

Kävellessäni sitten syksyisen metsän laitaa koulullepäin muistelin, miten ihania ajatuksia kirjassa oli metsästä.

"Kun syksyllä
on oikein hiljaa metsässä
voi kuulla ensi kevään käen kukkuvan"

(Lainaus Eeva Kilven teoksesta Terveisin, 1976)

Kävelytielle varisseiden lehtien rapistessa jalkojeni alla ajattelin, että syksy puhuu samaa kieltä kuin Eeva Kilven teokset. Syksy on ikävää, luopumista, menetystä, jonkin taakse jättämistä. Se on lehtiä, terhoja ja hevoskastanjoita — irronneita, paikkansa ja kotipuunsa menettäneitä.

"Olen irtileikattu kuin paperinukke", Eeva Kilpi on kirjoittanut. Koti-Karjalan menetys leimasi evakon koko elämää ja tuotantoa.

Hänestä tuli kirjailija, koska hän halusi muistella ja muistaa lapsuudenkotinsa Hiitolassa. Kirjailijan pyrkimys kuvata ikävän tunnetta kasvoi kokonaisiksi kirjoiksi. Ja niitä luettiin. Luetaan.

Evakkokokemukset saivat minut ajattelemaan isovanhempiani. He eivät olleet karjalaisia, mutta vei sota heiltäkin kodin. Hekin joutuivat lähtemään, kun Porkkala menetettiin Neuvostoliitolle. Eipä käy kateeksi mummia. Vaari ei ollut vielä kotiutunut sotaväestä, kun kiireellä oli lähdettävä kahden pienen lapsen kanssa vain välttämättömimmät tavarat mukana. Huonekalut jäivät.

Äkillinen tuulenpuuska sai minut hytisemään. Kiedoin kaulahuivin tiukemmalle. Tuulenpyörre tempaisi muutaman lehden mukaansa ja lennätti ne poispäin, kauemmas, kunnes en enää voinut nähdä niitä. Menetyksiä, sitä kai syksy on. Onneksi talven tuolla puolen odottaa uusi kevät. Uusi alku.

Kun vähän myöhemmin kävelin koululta kotiinpäin rinnallani iloisesti jutteleva tyttäreni, ajattelin kirjassa olleita ihania ja viisaita ajatuksia äitiydestä.

"Lapseni pöydän ympärillä: nämä ovat niitä ihmisiä joille minut on tarkoitettu olemaan hyvä."

(Lainaus Eeva Kilven teoksesta Laulu rakkaudesta ja muita runoja, 1972)

Eeva oli sitä mieltä, että äitien on osattava pitää huolta myös itsestään. Lapset ja oma työ ovat tärkeitä, mutta on osattava myös levätä, olla yksin ja rauhassa. On osattava hemmotella ja pitää itseään hyvänä. On osattava puhua itselle ystävällisesti ja kannustaen. Ja on osattava olla intohimoinen!

Tänään pieni lukuhetki vain itselleni oli juuri sitä, mitä minä kaipasin. Osasin ottaa sen! Kiitos Eeva (ja Leena ja Sanna), kun muistutit(te), miten tärkeitä tuollaiset hetket ovat. Ehkä osaan huomennakin pysähtyä, rauhoittua ja nauttia pienestä yksinäisestä tuokiosta ihan vain itsekseni.

Hymyilyttää ja askel on keveä. Nyt jaksan kuunnella tyttären juttuja. Jaksan odottaa hoputtamatta, kun hän pysähtyy taas kerran tammen alle poimimaan terhoja. Yhtäkkiä huomaan itsekin kurottuvani maata kohti. Kerään kouran täyteen ruskan värjäämiä vaahteranlehtiä. Asettelen ne kotona maljakkoon ja imen niistä iloa ja energiaa koko illan.

"Kun vain katsoo ja on hiljaa
ymmärtää vähitellen kaikkien mielen,
tajuaa mitä puut haluavat sanoa
mikä kasveja huolestuttaa."

(Lainaus Eeva Kilven teoksesta Animalia, 1987)

Eeva! on lastenkirja. Kyllä. Mutta sitä ei pitäisi luokitella niin ahtaasti. Olen varma, että kirja voi puhutella kaikenikäisiä. Siinä on muun muassa aivan hurmaavia ajatuksia mummoista.

Ihana, ihana, ihana kirja! Ja vielä kymmenen huutomerkkiä perään.

Me harvinaiset — Lasten tietokirja päästää ääneen Suomen luonnon uhanalaisia eläimiä

"Luonto ja eläimet ovat arvokkaita. Ne eivät välttämättä ole täällä ikuisesti."
(Me harvinaiset-kirjan takakansi)

Maapallolla käynnissä oleva eliökato huolestuttaa. Suomessa jo joka yhdeksäs laji on Ympäristöministeriön selvityksen mukaan uhanalainen. Lastenkin on syytä oppia, ettei ihana luontomme ja sen monimuotoisuus ole itsestäänselvyys.

Minna Viitalähteen lasten tietokirja Me harvinaiset (Atena 2021) antaa äänen 14:lle Suomessa uhanalaiselle eläimelle, kuten pikkulepakolle, hillerille, naalille, sudelle, ahmalle, vesikolle ja saimaannorpalle. Eläimet kuuluvat viiteen uhanalaisuusluokkaan silmälläpidettävästä lajista jo hävinneeseen lajiin.

Suomen kansalliseläin karhu on silmälläpidettävä laji, mikä tarkoittaa sitä, että lajin putoaminen vaarantuneiden luokkaan on lähitulevaisuudessa hyvin lähellä tai todennäköistä. Mustarotta puolestaan on jo Suomesta hävinnyt laji (miten en onnistu olemaan tästä surullinen 😞).

Jokaiselle eläimelle on varattu oma aukeamansa. Asiapitoinen teksti on ripoteltu tietoiskumaisesti sinne tänne värikkäiden kuvien päälle. Itselukijan onkin varmaan hauskempi lukea pieniä tekstipätkiä sen sijaan, että koko teksti olisi yhtenä blokkina. 

Eläimistä kerrotaan oleellisimmat asiat, kuten levinneisyys, ulkonäkö ja koko, elinympäristö, tavat, ravinto sekä suurimmat uhat. Tai oikeastaan eläimet kertovat asiat itse omalla suullaan.

"Hei, olen liito-orava!
Mukavaa, kun liitelit sivulleni. Kuten nimenikin jo kertoo, eroan perinteisestä maaoravasta liitotaitojeni vuoksi.

Venäjällä ja Aasiassa meitä yläilmojen hurjapäitä on runsaasti. Euroopassa olen harvinaisempi laji, sillä meitä esiintyy ainoastaan Suomessa ja Virossa. Olemmekin Suomessa vaarantunut laji."

Kuvitus on värikylläinen. Eläimet ovat toki tunnistettavia, mutta valokuvantarkkaan ilmaisuun ei ole pyritty. Seitsenvuotiaani ihmetteli, miksi kaikki eläimet oli varustettu pyöreillä, kirkkaanpunaisilla poskilla.

Kirjan tekijä Minna Viitalähde on graafikko, kuvittaja ja palkittu julistetaiteilija. Hänen graafikkotaustansa näkyy kuvituksessa.  

Rotterdamiin muutettuaan Viitalähteen arvostus Suomen luontoa kohtaan on vain kasvanut. ”Luonnosta ei voi nykypäivänä kertoa liikaa,” Viitalähde on sanonut, ja on aivan oikeassa.

Miten piirretään japanilaista koulumangaa?

Oletko hurahtanut mangaan? Haaveiletko piirtäväsi sitä joskus itse?

Hikaru Hayashin opaskirja Piirrä mangaa — Koululaiselämää (Nemo 2021, suom. J. J. Pensikkala) sai minut toivomaan, että osaisin piirtää. Seitsenvuotiaani näki äskettäin piirroksen, jonka olin tehnyt hänen iässään, ja nauroi katketakseen. "Piirsitkö sinä noin huonosti seitsemänvuotiaana?!" Valitettavasti en ole juurikaan kehittynyt niiltä ajoilta.

Omien sanojensa mukaan Hikaru Hayashikaan ei ollut hääppöinen piirtäjä mangauraa aloitellessaan. Hänen tiensä mangan ammattilaispiirtäjäksi oli pitkä ja tuskainen, mutta tänä päivänä hän voi varmana julistaa: "kuka tahansa voi tulla taitavaksi, kunhan vain jatkaa piirtämistä".

Tästä Hayashi on itse todiste. Hän on piirtänyt mangaa ammattimaisesti jo vuosikymmeniä ja perustanut manga- ja designtoimiston nimeltään Go-office. Hän on julkaissut yli 170 mangan piirtämisen opasta!

Piirrä mangaa — Koululaiselämää -kirjassa opitaan piirtämään koulumangaa. Miten piirretään japanilainen koulupuku tai pulpettiin nojaava hahmo? Miten kuvataan koulumaailman ihmissuhteita: ystävyyttä, ihastumisia ja pettymyksiä?

Peräti 176-sivuisessa oppaassa Hayashi neuvoo, kuinka piirretään hahmoja, sommitellaan ruutuja, rakennetaan kohtauksia, keksitään ja käsikirjoitetaan tarinoita ja pilkotaan tarina ruutuihin. Opastusta saadaan myös piirustusvälineiden valintaan ja mahdollisen julkaisijan tapaamiseen.

Mangassa ei ole kyse pelkästään piirtämisestä. Sarjakuva on taidemuoto, jossa pääsee ilmaisemaan itseään monipuolisesti ja monitaiteellisesti. Heikkona piirtäjänä pidin eniten kirjan kolmannesta osasta, jossa opetellaan käsikirjoittamaan mangaa.

Erityisen kiinnostavaa oli tutustua japanilaiseen draaman kaareen. Kishōtenketsu rakentuu neljästä osasta. Ki eli alku esittelee lähtötilanteen. Shō eli kehittelyvaiheessa tapahtuu jotakin. Ten eli käännevaiheessa nähdään reaktio tapahtuneeseen ja ketsu eli lopputilanne osoittaa, että tarina on tulossa päätökseen.

Suosittelen kirjaa kaikille, joita vähänkin kiinnostaa mangan piirtäminen ja käsikirjoittaminen. Oppaalla on annettavaa niin aloittelijoille kuin edistyneemmillekin piirtäjille.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Luettavaa kirsikankukinnan aikaan

Kirsikkapuut kukkivat Roihuvuoren kirsikkapuistossa. On hanamin aika.

Kirsikankukkajuhlan aikaan sopii luettavaksi vaikkapa Annelore Parotin ihastuttava kuvakirja Aoki (WSOY 2011), josta kirjoitin viime vuonna.

"Kohta saat istua ja levähtää...
...ja ihailla kirsikkapuiden kukintaa!
Mennään puistoon, lounas nurmikolla ystävien kanssa odottaa."

Hanami Annelore Parotin kirjassa Aoki (WSOY 2011)

 

Kirsikkapuuhun kasvina pääsee tutustumaan tarkemmin lukemalla Jenni Erkintalon ja Réka Királyn lasten tietokirjaa Ystäväni puu (Etana Editions 2019). Kirjassa esitellään kolmetoista Suomessa kasvavaa puuta, joista kirsikkapuu on yksi.

 

Kirsikkapuu ei ole Suomen alkuperäistä lajistoa, mutta hapankirsikoita on kasvatettu Suomessa jo peräti 500 vuotta. En tiennyt kirsikan olevan ruusukasvi. Sen opin Ystäväni puu -kirjasta, samoin kuin sen, että kirsikkapuun elinikä on varsin lyhyt, vain noin 16-20 vuotta.

Erkintalo ja Király kirjoittavat:

"Kirsikankukat ovat niin ihastuttavia, että niiden kunniaksi pidetään joka keväinen juhla Hanami-juhla, joka tarkoittaa suomeksi kukkien katselemista."

 

Jenni Erkintalo & Réka Király: Ystäväni puu — Lasten oma tietokirja
Kustantaja: Etana Editions 2019

 

15 kirjaa jotka aiomme lainata kirjastosta

Kirjastosulku jatkuu yhä Helsingissä. Onneksi kirjastot eivät sentään ole kokonaan kiinni niin kuin viime keväänä. Kirjoja voi käydä palauttamassa ja varauksia noutamassa, vaikka hyllyjen väliin ei pääsekään kiertelemään.

Kirjastoreissut täytyy siis suunnitella tarkkaan etukäteen. Täytyy tietää, mitä haluaa lukea ja laittaa niistä varaus. Tämä on ollut minulle vähän haastavaa. Ne kirjat, jotka itse haluan lukea, ovat selvästi muidenkin tbr-listalla, sillä edelläni on monessa varausjonossa yli tuhat varausta. Lastenkirjojen kohdalla tilanne on yleensä valoisampi, eivätkä jonot ole yhtä pitkiä.

Kun lähes kaikki lainaaminen perustuu varauksiin, kaupunginkirjastomme lähettämö on ruuhkautunut. Kirjoja joutuu odottamaan, ja pahimmassa tapauksessa kerralla tehdyn varauksen kirjat saapuvat kirjastoon niin eri aikoihin, ettei niitä ehdi hakea yhdellä kertaa. Se on todellinen ongelma, kun meillä ei ole kirjastoa kävelyetäisyydellä, enkä mielelläni käyttäisi nyt julkista liikennettä. Tällä täytyy nyt kuitenkin mennä. Eihän sitä muutakaan voi.

Tänään päätin listata lastenkirjoja, joita on varauslistallani. Ehkä tämä toimii muillekin vinkkilistana, jos on vaikea keksiä, mitä kirjastosta voisi varata. Olen tehnyt listan eskari-ikäistä tytärtäni silmällä pitäen. Kuva- ja runokirjoja voi kyllä lukea jo muutamaa vuotta nuorempienkin kanssa ja lastenromaanit ja tietokirjat sopivat varmasti alakouluikäisillekin.

Kuvakirjoja

Viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että useimmat kuvakirjat ovat seitsenvuotiaalle jo liian yksinkertaisia. Pelkäänpä, että Pippa Curnickin Villapaitavillitys (Kustannus-Mäkelä 2021) saattaa kuulua tähän kategoriaan. Minua sen juoni kuitenkin houkuttelee. Kukapa ei innostuisi villapaidoista! Rama- ja Bama-laama ovat innoissaan villapaitakauden alkamisesta, mutta niitä odottaa vaatekaapissa ikävä yllätys. Villapaidat ovat täynnä koinsyömiä reikiä, joten kaksikko lähtee Mäyrämuorin neulepuotiin hankkimaan uusia paitoja — niin kuin moni muukin. 

Koska hampaiden heiluminen ja lähtö ovat meillä jatkuvasti ajankohtaisia teemoja, uskoisin Elys Dolanin kuvakirjan Kuinka käy hammaskeijun? (Kustannus-Mäkelä 2021) kiinnostavan tytärtä. Humoristisessa tarinassa hammaskeiju joutuu juhlakomitean testattavaksi, koska pitäisihän silläkin olla oma päivänsä, aivan kuten esimerkiksi joulupukilla tai pääsiäispupulla. Miten mahtaa käydä?

Astrid Lindgrenin rakastettuja kertomuksia Saariston lapsista on alkanut ilmestyä Maria Nilsson Thoren kuvittaminen kuvakirjoina. Ensimmäisen osan, jossa Pelle sai pienen eläimen, ostin omaan hyllyyn (ja lahjoitin sittemmin eskariin). Toisen osan Saariston lapset — Pampulan ikioma hylje (WSOY 2021) taidamme lainata vain kirjastosta.

Anneli Kannon kirjoittaman ja Noora Katon kuvittaman Viisi villiä Virtasta -sarjan uusimmassa osassa sairastetaan. Kirjassa Paavo Virtanen ja tauti (Karisto 2021) Paavo kadehtii siskojaan, joilla on allergiaa ja laktoosi-intoleranssia. Paavolla ei ole mitään, kunnes eräänä päivänä kurkkuun alkaa sattua. Sarjan kirjat ovat loistavia, ja meillä on pidetty niistä kaikista.

Marko Laihisen kirjoittama ja Elina Jasun hienosti kuvittama Mulu — Lapsi joka toi metsän takaisin (Puukenkki Kustannus 2020) kertoo avohakkuista ja metsittämisestä. Ilmastonmuutoskirjat kiinnostavat minua suuresti, ja tämän voi kuulemma lukea eräänlaisena ilmastonmuutoskirjana.

Keväällä alan kaivata puutarhakirjoja. Aira Savisaaren kirjoittamassa ja Hannamari Ruohosen kuvittamassa Niilo-sarjassa on juuri ilmestynyt uusi osa Niilo kylvää (Karisto 2021). Siinä upotetaan sormet multaan. Tuttuun tapaan kirjassa on neuvottu selkein ohjein, kuinka kylvöhommat onnistuvat myös kotona.

Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin Suomen supernaisia -lastenkirjasarjan kolmas osa Eeva! — Kirjailija Eeva Kilven polut, muistot ja viisaat sanat (Teos 2020) on meillä yhä lukematta, vaikka se on jo pitkään roikkunut lainattavien listalla. Taitaisi jo olla aika tehdä varaus.

Mila Teräs kirjoittaa hyviä lastenkertomuksia, ja luemme yleensä kaikki häneltä ilmestyvät kuvakirjat. Lentävä mummini (Karisto 2020) on lämmin kertomus isovanhemman ja lapsen yhteisistä hetkistä. Se puhuu kiireettömyyden, tarinoiden, mielikuvituksen ja leikin voimasta. Kirjan on kuvittanut Sanna Pelliccioni. Kuuharjainen keppihevonen (Karisto 2021) on herkkä kertomus sisarkateudesta. Mila Teräksen tekstin on kuvittanut Mirkka Eskonen.

Lastenromaaneja

Ostin alennusmyynnistä muutamalla eurolla yhden Merja ja Marvi Jalon Onnenkepparit-kirjoista. Se ei kuitenkaan ollut sarjan aloituskirja, joten nyt olisi tarkoitus lainata sarjan ensimmäinen osa Onnenkepparit — Olivia ja Onnentähti (WSOY 2018) ja lukea sarja järjestyksessä. Kirjoissa on
Reetta Niemensivun mustavalkoinen kuvitus.

Tyttären eskarissa on luettu Paula Norosen Yökoulu-sarjaa, ja tytär on toivonut, että lukisimme yhdessä kirjan Yökoulu ja kammottava kummitusjuna (Tammi 2020). Sarjassa on Kati Närhen värikäs kuvitus.

Lasten tietokirjoja

Selasin kirjakaupassa Carlos da Cruzin ja Janne Haikarin teosta Suomalaiset tutkimusmatkailijat (S&S 2020), ja se vaikutti kiinnostavalta. Pääosassa ovat Cruzin suuret, värikkäät ja yksityiskohtien täyttämät kuvat. Tätä kirjaa ei voi vain mekaanisesti lukea lapselle, vaan sitä täytyy tutkia yhdessä. Keskustelua varmasti syntyy.

En ole varma, voiko Artemis Kelosaaren kirjaa Aaveiden Turku (Haamu 2019) kutsua tietokirjaksi. Se sisältää kokoelman turkulaisia kummitusjuttuja, sellaisia mitä kaupungissa kerrotaan. En myöskään tiedä, soveltuvatko kirjan tarinat seitsenvuotiaalle. Täytyy tutustua kirjaan ensin itse.

 

Lasten runokirjoja

 
Hesarissa (HS 29.3.2021) oli niin hyvä arvostelu Leena Sainion lastenrunokokoelmasta Rapuooppera (Enostone 2021), että haluaisin lukea kirjan, vaikka tyttäreni ei suuri runouden ystävä olekaan. Erityisen kiehtovalta kuulostaa, että runojen ohella teos opettaa lyhyin tietoiskuin erilaisia runomuotoja.

Toinen kiinnostavan kuuloinen runokirja on Leena ja Aapo Ravantin Höyhentakkisakki (Lasten Keskus 2020). Teos on täynnä Leena Ravantin kirjoittamia lintuaiheisia runoja Aapo Ravantin kuvittamana.

 

Koronavirus ja muut pöpöt lastenkirjoissa

 

Pöpöihin, viruksiin, bakteereihin ja liittyviä lastenkirjoja on yllättävän paljon. Jopa koronapandemia on ehtinyt usean lastenkirjan aiheeksi. Kävimme marraskuussa Kallion kirjastossa, jonka lastenosastolla oli kerätty yhdelle pöydälle pöpöaiheisia kirjoja. 

Jaossa oli monistetta, johon pöpöihin ja sairastamiseen liittyviä kirjoja oli listattu. Lista perustui ilmeisesti Pro lastenkirjallisuus — Pro barnlitteraturen ry:n aiheesta laatimaan kirjalistaan. Listan ovat koonneet Tuula Korolainen ja Ida-Lina Nyholm. Samaa listaa olen vilkuillut tätä postausta laatiessani, mutta en jaksanut ottaa mukaan ihan kaikkia kirjoja, joten linkin takaa voit käydä etsimässä lisää vinkkejä.

Pöpöaiheesta olen ajatellut postata jo ties kuinka kauan, mutta aina on tullut jotain muuta. Kun kuusivuotiaani joutui koronakaranteeniin altistumisen vuoksi, hetki tuntui sopivalta aiheeseen tarttumiseksi.

Selailin lauantaina (karanteenipäivänä nro 2) tietokoneellani e-kirjana ilmestyneitä koronakirjoja. Tytär innostui kovasti huomattuaan, mitä tein. Sain sitten lukea hänelle kirjan toisensa perään. Onneksi korona-aiheisia lastenkirjoja löytyy ilmaiseksi netistä useampia, sillä tytär oli aivan kyltymätön. 

Vasta kirjoja lukiessamme huomasin, kuinka paljon tyttären oma koronakaranteeni huolestutti häntä. Mielessä oli kysymyksiä, joihin kirjoista löytyi vastauksia. Kirjan äärellä pääsimme luontevasti puhumaan asioista.

Hyvä että saimme kirjat käytyä läpi ja keskusteltua asiasta rauhassa, ennen kuin karu totuus paljastui. Tyttären koronatestitulos saapui eilen illalla positiivisena.

Olipa hyvä, että olin saanut tämän postauksen kirjoitettua ennen sitä, sillä enää en ehkä pystyisi keskittymään.

Mutta kaikesta huolimatta nyt kirjojen pariin (näitä on aika paljon). Varsinaiset koronakirjat ovat ihan listan lopussa.

Katie Daynes — kuv. Marta Álvarez Miguéns: Tutki! Pöpöjä. Suom. Annukka Kolehmainen. Sanoma Pro 2017. 13 s.

Pikkulasten luukkukirjassa etsitään vastausta kysymyksiin: Mitä pöpöt ovat? Missä ne asuvat ja miten ne leviävät? Miten elimistömme taistelee pöpöjä vastaan? Miten lapsi itse voi pysäyttää pöpöjen leviämisen?

Kate Rowan — kuv. Katharine McEwen: Minäpä tiedän miten taudinsiemeniä torjutaan. Suom. Hanna Koppelomäki. WSOY 1998. 27 s.

Tietopitoisessa kuvakirjassa selvitetään, kuinka elimistömme taistelee taudinaiheuttajia vastaan. Kirja löytyy omasta hyllystämme, ja sitä on luettu täällä blogissakin.

Varpu Välimäki — kuv. Katri Kirkkopelto: Vuoden pöpö. Lasten Keskus 2000. 39 s.

Riemastuttavasti kuvitetussa kirjassa on uhoavia pöpöjä ja lapsia, jotka tietävät, kuinka pöpöjen joutumista elimistöön voi välttää. Tämä oli meillä joskus omassa hyllyssä, mutta olen jo pistänyt sen kiertoon, mikä on joskus vähän kaduttanut.

Pentti Huovinen — kuv. Irmeli Matilainen: Heippa, täällä bakteeri! WSOY 2007. 64 s.

Lääkäri, Turun yliopiston bakteeriopin professori ja tietokirjailija Pentti Huovisen lastenkirja on täynnä painavaa asiaa bakteereista. Teoksesta myönnettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinto.

Täältä voit kuunnella, kuinka Outi Rantanen esittelee kirjaa Kallion kirjaston lastenosastolla.

  

Albert Barillé: Olipa kerran elämä 10 — Mikrobit kuriin. Suom. Katja Kärkkäinen. N Publishing 2008. 101 s.

Lapsuuteni rakkaimpiin TV-sarjoihin kuului Albert Barillén Olipa kerran elämä. Sarjan tarinoita on ilmestynyt kirjoinakin. Kirjasarjan 10. osassa muun muassa taltutetaan mikrobeja lääkkeillä.

Matti Vuento — kuv. Liis Muuri: Milla ja Pöpö — Pieni bakteerikirja. BoD 2018. 94 s.

Emeritusprofessori, tietokirjailija Matti Vuennon tarinassa Milla-tytölle paljastuu eräänä päivänä, että hänen huoneessaan asuu kokonainen joukko bakteereita. Milla ystävystyy Pöpö-nimisen bakteerin kanssa, ja Pöpö paljastaa Millalle bakteerimaailman salaisuuksia.

 

Matti Vuento — kuv. Liis Muuri: Pekka, virus ja Varis. BoD 2020. 64 s.

Pekka, virus ja Varis on tarinamuotoinen lasten tietokirja viruksista. Pekalla on flunssa. Uuden ystävänsä, viisauksia latelevan ja tietäväisen Variksen avulla Pekalle selviää, minkälaisia virukset ovat, ja mitä ne saavat aikaan. Variksen tarinoista Pekka oppii myös, että viruksilta voi suojautua rokotuksilla. Kai Pekka uskaltaa mennä ottamaan influenssarokotuksen?

Susanna Bohne: Virus. Tarina Minna Mittarimadosta sekä viruksista ja muista taudinaiheuttajista. Suom. Eija-Liisa Eriksson. BoD 2020. 32 s.

Tarina flunssaisesta Minna Mittarimadosta ja lääkärimato Tiitus Tietäväisestä opettaa päiväkoti-ikäisille lapsille viruksista ja muista taudinaiheuttajista.

 

Katarina Janouch — kuv. Mervi Lindman: Ingrid och bassiluskan. Bonnier Carlsen 2013. 27 s.

Pikkulasten kuvakirjassa kerrotaan yksinkertaisella kielellä basillien vaaroista. Jos on huolimaton, voi saada kiusakseen sairautta aiheuttavan basillin. Kannattaa siis pukeutua kunnolla, eikä kipeänä saa pussailla toisia tai yskiä muita päin. Mervi Lindmanin veikeä kuvitus on ehdottomasti parasta kirjassa.

Idan Ben-Barak Julian Frost: Slicka inte på boken. Alfabeta 2019. 33 s.

Kirjoja ei kannata nuolla. Ne ovat täynnä basilleja! Teos on leikki-ikäisille suunnattu johdatus mikro-organismien kiinnostavaan maailmaan. Tylsä kansi ei saanut tarttumaan kirjaan, kun näin sen kirjastossa, mutta kansi on pettävä. Svegin kirjastossa Härjedalenissa Ruotsissa on kuvattu hauska vinkkausvideo kirjasta. Sen nähtyäni laitoin kirjasta heti varauksen.

Maria Frensborg (Gösta Knutsson) — kuv. Ingrid Flygare: Sjukdomar, virus och att tvätta händerna — Pelle Svanslös skola. Bonnier Carlsen 2020. 32 s.

Pekka Töpöhäntäkin valjastettiin mukaan koronakamppailuun, kun Bonnier Carlsen julkaisi viime keväänä Pekka Töpöhännän tähdittämän kirjan sairauksista, viruksista ja käsienpesun tärkeydestä. Asioista puhutaan yleisellä tasolla, joten kirja ei vanhene pandemian väistyttyä.

Rasaliina Seppälä — kuv. Anu Pensola: Villimieli ja Hurja Virus. BoD 2020. 36 s.

Villimieli huomaa, että jotain kummallista on tekeillä. Kadulla kävelee vastaan täti, jolla on kuminauhanenäliina kasvoillaan, ja televisiossa mies puhuu huolestuneena jostakin viruksesta. Villimieli elää selvästi koronapandemian aikaa, vaikka virusta ei kirjassa nimetä. Jokaisen on tehtävä kaikkensa viruksen torjumiseksi. Villimieli saa pikkuveljenkin tajuamaan, ettei räkää kannata syödä ja kädet täytyy pestä hyvin.

Kirjan voi kuunnella kokonaisuudessaan Anu Pensolan lukemana Youtubesta.

Sally Nicholls — kuv. Vivianne Schwarz: Staying Home. 2020. 32 s.

Pesukarhuperhe pysyttelee kotona, kuten naapurinsa ja ystävänsäkin, sillä ihmiset ovat alkaneet sairastua (tautia ei nimetä). Sympaattinen tarina kuvaa perhearkea eristäytymisen aikana. Käsiä pestään joka välissä. Yhdessä pelataan ja puuhataan, mutta kun ollaan koko ajan yhdessä, tulee välillä kinaakin.

Tytär tykkäsi erityisesti tästä kirjasta, ehkä koska se muistutti hänen omaa tämänhetkistä tilannettaan. E-kirja on luettavissa ilmaiseksi täältä.

 

Angela Meng & Alexander Friedman — kuv. Alvaro Gonzales: The Big Thing. Asymmetry LLC 2020. 29 s.

Bea on huolissaan. "The Big Thing" eli virus, jota ei tarkemmin nimetä, on muuttanut arjen ihan toisenlaiseksi. Bea joutuu käymään etäkoulua ja olemaan koko ajan kotona. Ystäviä ja isovanhempia ei voi tavata. Isä ja äitikin ovat huolissaan. Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Oppiiko Bea näkemään tilanteessa myönteisiä puolia?

E-kirja on luettavissa ilmaiseksi useilla kielillä.

Elizabeth Jenner, Kate Wilson & Nia Roberts — kuv. Axel Scheffler: Coronavirus — A book for Children. Nosy Crow 2020. 28 s.

Lasten kuvitettu tietokirja tehtiin koronapandemian aiheuttamaan tiedon tarpeeseen. Kysymys—vastaus-periaatteella toimiva teos vastaa muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Mikä koronavirus on? Miten koronavirustartunnan voi saada? Mitä tapahtuu, kun saa tartunnan? Miksi tartunnan saaminen pelottaa ihmisiä?

Ilmainen e-kirja on luettavissa täältä. Kirjoitin kirjasta huhtikuussa.

Helen Patuck: Olet sankarini. Suom. Susanna Uittomäki, Hanna Uusiprosi ja Pinja Tokoi. IASC 2020. 40 s.

YK:n humanitaarisen avun järjestöjen koordinaatiokomitea (IASC) julkaisi tarinan kaikille maailman lapsille, joiden elämään koronaviruspandemia on vaikuttanut. Kuvakirja kertoo sadun kautta, miten maailman lapset voivat taistella koronavirusta vastaan.

E-kirja on ladattavissa ilmaiseksi täältä.

Charity Tedder — kuv. Leighton Noyes: A Message from Corona. Gofundme 2020. 18 s.

Tässä hauskasti kerrotussa tarinassa ääneen pääsee koronavirus itse. Se kyllästyy elelemään iänikuisessa lepakkoisännässään, joten se lähtee veljineen ja sisarineen valloittamaan maailmaa. Ihmiset alkavat sairastua, mikä ei varsinaisesti ole virusten tarkoitus. Ne vain haluavat levitä uusiin ihmisiin ja uusiin paikkoihin. Mutta on selvää, että ne on pysäytettävä!

Koronakirjoista tämä oli tyttären suosikki. Ilmaisen e-kirjan voi lukea täältä.