Näytetään tekstit, joissa on tunniste Japani. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Japani. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. syyskuuta 2021

Miten piirretään japanilaista koulumangaa?

Oletko hurahtanut mangaan? Haaveiletko piirtäväsi sitä joskus itse?


Hikaru Hayashin opaskirja Piirrä mangaa — Koululaiselämää (Nemo 2021, suom. J. J. Pensikkala) sai minut toivomaan, että osaisin piirtää. Seitsenvuotiaani näki äskettäin piirroksen, jonka olin tehnyt hänen iässään, ja nauroi katketakseen. "Piirsitkö sinä noin huonosti seitsemänvuotiaana?!" Valitettavasti en ole juurikaan kehittynyt niiltä ajoilta.

Omien sanojensa mukaan Hikaru Hayashikaan ei ollut hääppöinen piirtäjä mangauraa aloitellessaan. Hänen tiensä mangan ammattilaispiirtäjäksi oli pitkä ja tuskainen, mutta tänä päivänä hän voi varmana julistaa: "kuka tahansa voi tulla taitavaksi, kunhan vain jatkaa piirtämistä".

Tästä Hayashi on itse todiste. Hän on piirtänyt mangaa ammattimaisesti jo vuosikymmeniä ja perustanut manga- ja designtoimiston nimeltään Go-office. Hän on julkaissut yli 170 mangan piirtämisen opasta!

Piirrä mangaa — Koululaiselämää -kirjassa opitaan piirtämään koulumangaa. Miten piirretään japanilainen koulupuku tai pulpettiin nojaava hahmo? Miten kuvataan koulumaailman ihmissuhteita: ystävyyttä, ihastumisia ja pettymyksiä?

Peräti 176-sivuisessa oppaassa Hayashi neuvoo, kuinka piirretään hahmoja, sommitellaan ruutuja, rakennetaan kohtauksia, keksitään ja käsikirjoitetaan tarinoita ja pilkotaan tarina ruutuihin. Opastusta saadaan myös piirustusvälineiden valintaan ja mahdollisen julkaisijan tapaamiseen.

Mangassa ei ole kyse pelkästään piirtämisestä. Sarjakuva on taidemuoto, jossa pääsee ilmaisemaan itseään monipuolisesti ja monitaiteellisesti. Heikkona piirtäjänä pidin eniten kirjan kolmannesta osasta, jossa opetellaan käsikirjoittamaan mangaa.

Erityisen kiinnostavaa oli tutustua japanilaiseen draaman kaareen. Kishōtenketsu rakentuu neljästä osasta. Ki eli alku esittelee lähtötilanteen. Shō eli kehittelyvaiheessa tapahtuu jotakin. Ten eli käännevaiheessa nähdään reaktio tapahtuneeseen ja ketsu eli lopputilanne osoittaa, että tarina on tulossa päätökseen.

Suosittelen kirjaa kaikille, joita vähänkin kiinnostaa mangan piirtäminen ja käsikirjoittaminen. Oppaalla on annettavaa niin aloittelijoille kuin edistyneemmillekin piirtäjille.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.



sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Moderni prinsessasatu vie Japanin keisarilliseen hoviin

Viime päivinä olen nauttinut maailman vanhimman monarkian, Japanin keisarillisesta loistosta. Olen kävellyt loisteliaan Togun palatsin käytävillä ja puutarhassa sekä hurmaantunut niin ylellisestä haute couturesta kuin kuninkaallisten kokkien herkullisista luomuksistakin. Olen livahtanut Tokion yöhön ja keinunut Kioton yössä täydellisen komean miehen syleilyssä.

No, en ihan oikeasti, mutta olen päässyt elämään kiinnostavia asioita amerikanjapanilaisen Izumin kautta. Izumi "Izzy" Tanaka on 18-vuotias lukiolaistyttö Kaliforniasta. Hän on asunut koko elämänsä kahden äitinsä kanssa Mount Shastan pikkukaupungissa ja tuntenut, ettei oikein kuulu joukkoon japanilaisen ulkomuotonsa vuoksi. 

Sitten Izumi pääsee elämästään puuttuneen isänsä jäljille. Isä ei olekaan mikä tahansa tallaaja, vaan Japanin kruununprinssi!

Izumi toivotetaan tervetulleeksi Japaniin tutustumaan isäänsä. Kahdenkeskistä aikaa ei vaan ole kovin paljoa, sillä Izumi tempaistaan mukaan hovielämään ja keisarillisen perheen velvollisuuksiin. Hänen ympärillään on laumoittain hoviherroja, kamarineitejä ja turvamiehiä (joista yksi on syötävän söpö). He yrittävät tehdä tavallisesta, keskinkertaisesta amerikkalaistytöstä elegantin japanilaisprinsessan.

Kahden eri identiteetin välillä tasapainottelevalla Izumilla on paljon opittavaa. Eikä ainoastaan Japanista ja sen kielestä ja kulttuurista, vaan myös itsestään, siitä kuka ja millainen Izumi Tanaka oikeasti on ja mitä hän elämältään haluaa.

Posti kiikutti minulle hiljattain Emiko Jeanin romanttisen nuortenromaanin Tokion prinsessa (Otava 2021). Nuortenkirjallisuus ei oikeastaan ole genreäni. Minulla ei yleensä ole aikaa lukea nuortenkirjoja (sori niistä arvostelukappaleista, joihin en ole ehtinyt paneutua), mutta tämä kiinnosteli kovasti. Japani oli taikasana, joka sai minut tarttumaan teokseen.




Hyvin kirjoitettu moderni prinsessasatu tempaisi mukaansa. Luin yötä myöten, kun en olisi malttanut laskea kirjaa käsistäni.

Kirjailija on kuvaillut kirjaansa seuraavasti: "Story that is like Princess Diaries meets Crazy Rich Asians but new and different and also includes an offensively hot bodyguard". 

En ole lukenut Prinsessapäiväkirjoja (vaikkakin olen kuullut niistä paljon) enkä tuota toista kirjaa, joten en osaa arvioida luonnehdinnan paikkansapitävyyttä. Ilahduin kuitenkin, kun luin jostain Emiko Jeanin somepäivityksestä, että hän valmistelee Tokion prinsessalle jatkoa. Kirjan lopussa minusta tuntuikin, ettei Izzyn tarina ollut vielä lopussa.

Kustantajalle kiitos kirjasta! Oli todella mieluinen lukukokemus.


Emiko Jean: Tokion prinsessa
Englanninkielinen alkuteos: Tokyo Ever After
Suomennos: Susanna Sjöman
Kustantaja: Otava 2021
326 sivua



keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Luettavaa kirsikankukinnan aikaan

Kirsikkapuut kukkivat Roihuvuoren kirsikkapuistossa. On hanamin aika.

Kirsikankukkajuhlan aikaan sopii luettavaksi vaikkapa Annelore Parotin ihastuttava kuvakirja Aoki (WSOY 2011), josta kirjoitin viime vuonna.

"Kohta saat istua ja levähtää...
...ja ihailla kirsikkapuiden kukintaa!
Mennään puistoon, lounas nurmikolla ystävien kanssa odottaa."

Hanami Annelore Parotin kirjassa Aoki (WSOY 2011)
 

Kirsikkapuuhun kasvina pääsee tutustumaan tarkemmin lukemalla Jenni Erkintalon ja Réka Királyn lasten tietokirjaa Ystäväni puu (Etana Editions 2019). Kirjassa esitellään kolmetoista Suomessa kasvavaa puuta, joista kirsikkapuu on yksi.

 

Kirsikkapuu ei ole Suomen alkuperäistä lajistoa, mutta hapankirsikoita on kasvatettu Suomessa jo peräti 500 vuotta. En tiennyt kirsikan olevan ruusukasvi. Sen opin Ystäväni puu -kirjasta, samoin kuin sen, että kirsikkapuun elinikä on varsin lyhyt, vain noin 16-20 vuotta.

Erkintalo ja Király kirjoittavat:

"Kirsikankukat ovat niin ihastuttavia, että niiden kunniaksi pidetään joka keväinen juhla Hanami-juhla, joka tarkoittaa suomeksi kukkien katselemista."

 

Jenni Erkintalo & Réka Király: Ystäväni puu — Lasten oma tietokirja
Kustantaja: Etana Editions 2019


 


tiistai 21. tammikuuta 2020

Kokeshi tutustuttaa pikkutytöt (ja muut) Tokioon

Konnichiwa! Pieni kokeshi-nukke Aoki johdatti minut ja tyttäreni äärimmäisen mielenkiintoiselle matkalle Japanin pääkaupunkiin Tokioon. Kaikesta on kiittäminen Pientä Helmet -lukuhaastetta, jossa haastettiin lukemaan Japaniin liittyvä kirja. Aikani kirjaston aineistoluetteloa selattuani päädyin varaamaan Annelore Parotin kuvakirjan Aoki (WSOY 2011).


Suloistakin suloisemman pullekantisen kirjan päähenkilö on kokeshi-nukke Aoki. Ai mikä kokeshi? Kokeshi on japanilainen perinnelelu. Puukappaleesta sorvattuja nukkeja on valmistettu jo useita vuosisatoja. Nukeilla on pää ja vartalo (ei käsiä tai jalkoja) sekä maalatut kasvot, hiukset ja vaatteet.

Kokeshi Aoki on lähdössä Pouny-pandansa kanssa tapaamaan ystäväänsä Yokoa Tokioon. Matka taittuu hujauksessa nopealla Shinkansen-junalla. Perillä Yoko esittelee kotikaupunkiaan, jossa on pientä ja suurta rinnakkain. 

Aokilla on selvät suunnitelmat, mitä hän haluaisi matkallaan kokea. Hänen kertoessaan niistä voi opetella muutaman sanan japania. Tämä kiinnosti viisivuotiastani suuresti!

"Haluaisin...
...nähdä kaikkea suloista! (kawai)
...ihailla kirsikankukkia! (sakura)
...tavata kaikki ystäväsi! (tomodachi)
...syödä retkilounasta! (bento)
...ruokkia karppeja! (koi)
...ihailla tähtiä! (hoshi)"

Aokin ja Yokon eväsretki kirsikkapuiden alla sai meidät hurmaantumaan. Pääsimme kurkistamaan tyttöjen bentopusseihin. Pienistä rasioista ja pulloista löytyi taivaalliselta kuulostavia herkkuja: suloisia susheja, vihreää teetä ja kukkia, makeaa kirsikkamehua...

Itseeni teki vaikutuksen rauhallinen zen-puisto karppilampineen, kun taas tyttäreni ihasteli Aokin ja Yokon kanssa Fuji-vuoren huipulta Tokion valoja ja tähtitaivasta niiden yllä.

Kirja on varsin interaktiivinen. Siinä on luukkuja, läppiä ja aukkoja. Välillä Aoki pyytää lukijaa tekemään jotain: "Tavarani ovat vielä aivan hajallaan. Mitkä niistä pitää laukkuun mahduttaa? Autatko minua pakkaamaan?"

Runomuotoa tapailevaa tekstiä on vain vähän. Kirja sopii siis pienemmällekin lukijalle. Lainaamani kirjan kunnosta päätellen sitä oli luettu hyvinkin pienten lasten kanssa, sillä luukkuja oli revitty ja teippailtu.

Kirja oli ihastuttava kulttuurimatka niin lapselle kuin aikuisellekin. Ainoa asia, mikä minua häiritsi, oli se, että tekijä Annelore Parot ei suinkaan ole itse japanilainen vaan ranskalainen. Hän kylläkin kiittää kirjassa So Taniuchia luku-urakasta eli teos on ilmeisesti sentään luetettu aidolla japanilaisella.

Seuraavaksi luemme saman kirjailijan teoksen Yumi (WSOY 2011), jossa kokeshi-nukke Yumi muun muassa osallistuu naamiaisiin ja lennättää leijoja puistossa. 

Annelore Parot: Aoki
Ranskankielinen alkuteos: Aoki
Suomennos: Viia Viitanen
Kustantaja: WSOY 2011


Pieni Helmet-lukuhaaste 2020
Merkitsen kirjan listallemme kohtaan 15 "Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva".