keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Luettavaa kirsikankukinnan aikaan

Kirsikkapuut kukkivat Roihuvuoren kirsikkapuistossa. On hanamin aika.

Kirsikankukkajuhlan aikaan sopii luettavaksi vaikkapa Annelore Parotin ihastuttava kuvakirja Aoki (WSOY 2011), josta kirjoitin viime vuonna.

"Kohta saat istua ja levähtää...
...ja ihailla kirsikkapuiden kukintaa!
Mennään puistoon, lounas nurmikolla ystävien kanssa odottaa."

Hanami Annelore Parotin kirjassa Aoki (WSOY 2011)
 

Kirsikkapuuhun kasvina pääsee tutustumaan tarkemmin lukemalla Jenni Erkintalon ja Réka Királyn lasten tietokirjaa Ystäväni puu (Etana Editions 2019). Kirjassa esitellään kolmetoista Suomessa kasvavaa puuta, joista kirsikkapuu on yksi.

 

Kirsikkapuu ei ole Suomen alkuperäistä lajistoa, mutta hapankirsikoita on kasvatettu Suomessa jo peräti 500 vuotta. En tiennyt kirsikan olevan ruusukasvi. Sen opin Ystäväni puu -kirjasta, samoin kuin sen, että kirsikkapuun elinikä on varsin lyhyt, vain noin 16-20 vuotta.

Erkintalo ja Király kirjoittavat:

"Kirsikankukat ovat niin ihastuttavia, että niiden kunniaksi pidetään joka keväinen juhla Hanami-juhla, joka tarkoittaa suomeksi kukkien katselemista."

 

Jenni Erkintalo & Réka Király: Ystäväni puu — Lasten oma tietokirja
Kustantaja: Etana Editions 2019


 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti