Ei ole niin helppoa olla pääsiäispupu

Hoppeli on tavallinen pieni metsäjänis, joka haluaisi olla kaikkea muuta kuin tavallinen, kertovat Kathrin Siegenthaler ja Marcus Pfister kirjassaan Hoppeli ja pääsiäispupu (Lasten Keskus, Nord-Süd 1993). Kirjan kuvat ovat Marcus Pfisterin.

Kun äiti kertoo Hoppelille pääsiäispupusta, Hoppelin tulevaisuus näyttää selvältä. Sekin tahtoo olla pääsiäispupu! Pääsiäispupu on aivan mahtava.

"'Niin, pääsiäispupu on ihan erikoinen jänis.
Siitä kerrotaan uskomattomia tarinoita.
Se osaa kuulemma juosta tuulta nopeammin.
Kun se painautuu koloonsa tai lymyää tiheikköön,
ei haukankaan terävä katse sitä erota.
Siksi kukaan ei ole vielä nähnyt sitä!'

'Voi äiti, kerro vielä pääsiäispupusta!'

'Se on rohkea eikä pelkää edes kettua eikä sutta.
Joka vuosi pääsiäisen aikaan se kulkee kanaloissa,
kerää munia ja vie ne kotiinsa.
Se maalaa ne kirjaviksi ja kätkee ne sitten,
jotta lapset voivat etsiä niitä."

Hoppeli päättää ryhtyä pääsiäispupuksi. Mutta ei se olekaan niin helppoa kuin se luuli. Se voi olla toisinaan jopa aika vaarallista.

Avukseen Hoppeli saa ruskean rusakonpojan, mutta yhdessäkään ne eivät oikein onnistu täyttämään pääsiäispupun tehtäviä.

Kun Hoppeli palaa allapäin kotiin, on oikea pääsiäispupu järjestänyt sille yllätyksen.

Hyvää pääsiäistä!


Hoppeli ja pääsiäispupu
Teksti: Kathrin Siegenthaler ja Marcus Pfister
Kuvitus: Marcus Pfister
Saksankielinen alkuteos: Hoppel und der Osterhase
Suomennos: Marja Kiiskinen
Kustantaja: Lasten Keskus Oy ja Nord-Süd Verlagen AG 1993

   

Musta kana, joka muni ainutlaatuisia pääsiäismunia

Olipa kerran musta kana. Muut kanat syrjivät ja pilkkasivat sitä, koska sen munimat munat eivät olleet kauniin soikeita, vaan aivan kummallisenmuotoisia ja kaikki erilaisia. Näin kertoo Martina Schloẞmacher Iskender Giderin kuvittamassa kuvakirjassa Musta kana (Lasten Parhaat Kirjat 1999).

Musta kana olisi ehkä jäänyt ikuisesti hyljeksityksi, ellei pääsiäinen olisi lähestynyt ja pääsiäisjänis tullut kanatarhalle munia hakemaan. Vaikka pöyhkeä johtajakana teki kaikkensa, ettei pääsiäisjänis huomaisi mustan kanan omituisia munia, niin tietenkin se huomasi.

Pääsiäisjänis näki munissa jotain, mitä kanat eivät olleet nähneet: potentiaalia. Sen mielestä munat olivat niin erikoislaatuisia ja hienoja, että ne kelpaisivat vaikka kuninkaalle.

"Kokeneestakin pääsiäisjäniksestä tuntui vaikealta maalata omaperäisenmuotoisia munia. Mutta maalaus onnistui ja niistä tuli hyvin kauniinvärisiä sekä aivan uudennäköisiä."

Pääsiäisjänis todellakin piilotti erityiset munat kuninkaanlinnaan. Tylsistyneelle kuninkaalle munajahti oli vain yksi vuotuinen velvollisuus, mutta tänä vuonna yllätys olikin todellinen.

Kuninkaan ja mustan kanan elämät muuttuivat lopullisesti vain siksi, että pääsiäisjänis oli nähnyt mustan kanan rujoissa munissa jotain, mitä kukaan muu ei ollut nähnyt.

Viehättävässä pääsiäiskirjassa on ajatuksia herättävä sanoma. Millaisin silmin me katsomme toisiamme ja toistemme aikaansaannoksia ja edesottamuksia? Pystymmekö me näkemään kauneutta erilaisuudessa vai torjummeko kaiken vieraan?

Pääsiäistoiveeni on, että oppisimme kaikki vähän enemmän lempeyttä kanssaihmisiämme kohtaan.

Hyvää pääsiäistä!

Musta kana
Teksti: Martina Schloẞmacher
Kuvitus: Iskender Gider
Saksankielinen alkuteos: Das Schwarze Huhn
Suomennos: Sinikka Virtanen
Kustantaja: Oy Satusiivet - Sagovingar Ab / Lasten Parhaat Kirjat 1999

Heittäydy maagisen maalipallon pyörteisiin

Tuula Kallioniemen kirjassa Maaginen maalipallo (Otava 2022) pääsimme kahdeksanvuotiaan tyttäreni kanssa tutustumaan pallopeliin, josta emme olleet kuulleet koskaan ennen. Oli kiehtovaa oppia maalipallosta, sillä se on varsin ainutlaatuinen peli:

• maalit ovat yhdeksän metrin levyisiä
• peliväline on kilisevä pallo
• peliä pelataan maanpinnan tasolla enimmäkseen kyljellään maaten
• joukkueesta on kentällä kerrallaan kolme pelaajaa, jotka kaikki hyökkäävät ja puolustavat
• kukaan pelaaja ei näe mitään

Maalipallo on näkövammaisten joukkuepeli. Rupulan lähiön FC Wannaplayn tyypit kuulevat  maalipallosta, kun lähiöön muuttaa uusi poika. Valtteri eli Valtsu kulkee aina koiransa kanssa ja on niin olevinaan, ettei ole näkevinäänkään kirjan kertojahahmoa Salamaa tai tämän parasta kaveria Eetua.

Selviää, ettei Valtsu todella näekään poikia — eikä ketään, sillä hän on sokea. Näkövammainen olisi ehkä korrekti termi, mutta Valtsu kutsuu itseään sokeaksi. Hän on sellainen poika, joka ei anna näköaistin puutteen estää itseään elämästä täyttä elämää. Valtsu solahtaa vaivattomasti osaksi uuden kotilähiönsä kaveriporukkaa.

Rupulalaisilla on oma joukkue FC Wannaplay, jonka puitteissa on pelailtu kaikenlaista, mutta viime aikoina on ollut hiljaista. Valmentaja Masse istuu usein oluella. Ei ihme, jos uusi peli alkaa kiinnostaa. Olisi aika hienoa päästä haastamaan naapurikaupunginosan Hippolan joukkue lajissa, josta hippolalaisilla ei ole hajuakaan.

Rupulan ja Hippolan välillä on jatkuvaa kisailua ja keskinäistä nokittelua. Hippolalaiset asuvat omistusasunnoissa, kun taas Rupulassa on vuokrataloja ja aika kansainvälistä porukkaa. Kertojahahmo Salama on mustaihoinen, Alima kulkee huivi päässä ja Urmon puheessa vilisee vironkielisiä sanoja.

Rupulan kaltaisia lähiöitä löytyy varmasti ympäri Suomea. Kallioniemi on luonut uskottavan lähiön, jota kuvaa ihailtavan neutraalisti ja arvottamatta. On mahtavaa, että kaikenlaiset lapset voivat löytää henkilöistä samaistuttavan hahmon. Olin iloisesti yllättänyt, kun selvisi, että kirjan kertoja Salama on musta. Harvassa taitavat olla ne suomalaiset kirjat, joissa annetaan ääni mustaihoiselle kertojalle.

Elämänmakuisen tarinan lomassa opitaan näkövammaisista ja maalipallosta sekä jännitetään Rupulan ja Hippolan kohtaamista maalipallokentällä.

Vakavaksi homma menee siinä vaiheessa, kun Valtsun Ville-koira katoaa. Ilman opaskoiraa Valtsu ei kerta kaikkiaan tule toimeen. Mitä Villelle on tapahtunut? Sen saavat Salama ja Eetu selvittää. Seikkailun tuoksinnassa pojat löytävät uusia piirteitä arkkivihollisistaan Hippolan Pätkästä ja Simpasta.

Maaginen maalipallo sopii erityisen hyvin alakouluikäisille urheilufaneille, mutta suosittelen muitakin kokeilemaan. Tyttäreni mielenkiinto pysyi yllä Ville-koiran ansiosta. Kirjassa on Jussi Kaakisen mustavalkoinen kuvitus. Koirakuvia oli tyttäreni mukaan tarpeeksi ja koira oli "niin söpö!"

Tyttären lempikohta kirjasta:

"Mä päätin, että otan isona koiran. Labratorinnoutajan. Koulutan sen viisaammaksi kuin kukaan ikinä on koiransa kouluttanut."

Äidin lempikohta kirjasta:

"Eetu on ehkä maailmanhistorian mahtavin valepukki. Mä niin näen sen tulevaisuuden kirjailijana.

   Se on itsekin vihjaissut kehittelevänsä tarinaa velhopojasta, joka käy taikakoulua. Haha. Kuka lukisi sellaisen kirjan. Nobody! Nobody lukisi minkäänlaista kirjaa, mikäli multa kysytään.

   Lukeminen on armottoman uuvuttavaa touhua. Eetu väittää lukeneensa jopa satasivuisen kirjan! Hah hah."

Maagisessa maalipallossa on 112 sivua ja se on hetkessä luettu. Ei pitäisi olla Salamallekaan mahdotonta.

FC Wannaplayn tyypit ovat aiemmin seikkailleet kirjoissa Pöllitty pallo, Liukas lätkä ja Konstikas koripallo. Maagisen maalipallon tarina toimi hyvin, vaikka emme olleet lukeneet aiempia osia.

Jouluinen kuvakirjakavalkadi

Tämänpäiväisen kuvapostauksen myötä pääsette kurkistamaan, millaisia jouluisia kuvakirjoja löytyy kirjahyllystämme. Kuvat toimivat myös vinkkilistana, jos etsii jouluista lukemista lapsille.

Sain idean tähän aiheeseen 365 kuppia kahvia -blogista, jossa ilmestyi muutama vuosi sitten samantyyppinen postaus. Ritalla tosin on enemmän joulukirjoja kuin meillä. 

Onneksi meillä löytyy lisää luettavaa mummolasta, jossa suurin osa lapsuuteni joulukirjoista vielä on. Olen tuonut meille vain rakkaimmat. Ja ettei joululukeminen vain pääse loppumaan kesken, marraskuusta alkaen on raahattu kassikaupalla joulukirjoja kirjastosta. Mutta nyt siis sukelletaan oman hyllyn antimiin.

Adventtikalenteri

Joulun odotus alkaa adventtina. Adventtikalenterin 24 pikkuista kirjaa voi vaikka ripustaa kuuseen, kun ne on luettu.

Lucia valontuoja

Lucianpäivänä joulu on jo lähellä. On aika viettää sahramintuoksuinen lukuhetki kynttilöiden valossa.

Arkista jouluun valmistautumista

Omia suosikkejani joulukirjojen joukossa ovat ne, joissa seurataan usein hyvin arkisestikin jonkin perheen valmistautumista jouluun.

Kotoista joulunviettoa

Millaista on joulunvietto tavallisessa kodissa?

Vanhanajan tunnelmaa

Joulu oli ennen vanhaan osin samanlaista ja osin erilaista kuin nykyisin.

Vanhanajan tunnelmaa on löydettävissä Pekka Töpöhäntä -tarinoistakin.

Lasten joulukirja kertoo joulun perinteistä.

Metsän eläinten joulu

Kuvakirjoissa metsän eläimetkin viettävät joulua.

Karhut nousevat talviunilta joulunviettoon.

Aika monissa joulukirjoissa seikkailee hiiriä.

Joululahjat

Joululahjat ovat tärkeitä. Mitä paketteihin kääritään ja mitä paperien alta paljastuukaan? 

Joulupukki

Joulupukki kuuluu oleellisesti jouluun.

Mauri Kunnaksen joulukirjat ovat epäilemättä muovanneet useimpien suomalaisten käsitystä joulupukista. Kriittisiäkin näkemyksiä lastenkirjallisuudesta löytyy. Joulu juksaa -kirjassa taidetaan kyseenalaista koko joulupukki.

Tonttuja

Tontut ovat joulupukkia vanhempia. Alkuun tontut eivät kuuluneet jouluun, vaan niillä oli muita tehtäviä talon ja pihapiirin haltijoina.

Nykyisin tontut ovat joulun kuvastoa.

Kotitonttu ei ole oikeastaan ollenkaan joulukirja, mutta kuuluu omaan joulunajan lukemistooni.

Joulun todellinen sanoma

Uhkaako joulun pohjimmainen merkitys hukkua tonttujen ja joulupukkien alle?

Seimikirja on näyttämökirja, joka avautuu kauniiksi jouluseimiasetelmaksi. Kirja ja joulukoriste samassa paketissa!

Maailman vähäosaisempia

On niitäkin lastenkirjoja, jotka muistuttavat, ettei kaikkien joulu ole automaattisesti ylenpalttinen ja onnellinen. Pienet ystävälliset teot voivat ilahduttaa suuresti.

 

Joululauluja

Joululaulut luovat joulun tunnelmaa. Soivien joululaulukirjojen avulla voi opetella tuntemattomampiakin joululauluja. Ihana joulu -kirjassa on tarina ja siihen liittyviä lauluja nuotteineen.

Äänikirjoja

Joulukiireiden ollessa hektisimmillään on paras ulkoistaa lukeminen ja laittaa äänikirja pyörimään.

Toiminnallisia elementtejä

Taapero malttaa pysyä kirjan äärellä toiminnallisten elementtien avulla. Näissä kirjoissa on läppiä, joista vetää.

Makeita hetkiä

Jouluun kuuluu herkuttelu. Kirjoissa pääsee käymään vaikkapa Piparkakkumaassa.

Lukemista useaksi illaksi

Isompi lapsi jaksaa kuunnella jo pidempiä kirjoja, joista riittää lukemista useammaksi illaksi. Oma lapsuuden suosikkini Pappilan Marjan joulu ei ole varsinaisesti kuvakirja, sillä siinä on vain muutamia mustavalkoisia kuvia. On mukava, että nykyisin monissa lastenromaaneissa on runsas värikuvitus tekstiä tukemassa. 

Disneyn joulu

Ankkalinnan väki suuntaa usein jouluksi maalle Mummo Ankan tykö.

Jouluinen minikirja.

 

Joulun taikaa

Jouluun kuuluu ripaus taikaa. Jouluna voivat lumiukot herätä eloon, tytöistä tulee prinsessoja ja nukkekodin nuket seikkailevat ulkona.

CLUE-ryhmän joulunalusaika on täynnä toimintaa ja vaarallisia käänteitä

Jouluun on reilu viikkoa aikaa Jørn Lier Horstin uusimmassa CLUE-sarjan osassa Metsään kätketty arvoitus (Otava 2022, suom. Päivi Kivelä).

Luulisi, että idyllinen täysihoitola Helmi pienessä Venepoukaman kylässä olisi täydellinen paikka rauhoittua joulunviettoon. Vastaanottoaulaan on pystytetty joulukuusi ja tilaa on koristeltu tontuin ja jouluisin kukka-asetelmin. Lumi kieppuu ikkunoiden takana ja kinostuu maahan. Puut taipuvat valkoisina lumen painosta.

Näin lähellä joulua täysihoitolassa on vain neljä vierasta. Lisäksi hotellissa asuu hotellin omistaja Cecilia-tyttärensä kanssa ja hotellin johtaja Leo-poikansa kanssa. Yhdessä lähistöllä asuvan Unen ja tämän Egon-koiran kanssa Cecilia ja Leo muodostavat CLUE-ryhmän.

Ja siellä missä CLUE-ryhmä on, ei ole koskaan rauhallista. Viimeisen puolen vuoden aikana kolme lasta ja koira ovat kokeneet monenlaisia jännittäviä seikkailuja (Metsään kätketty arvoitus on sarjan seitsemäs osa). Cecilia tosin toteaa, että moneen viikkoon ei ole tapahtunut mitään ja uudelle seikkailulle olisi tarvetta.

Pian alkaakin tapahtua. Metsässä välkkyy outo sarja heijastimia, löytyy salaperäinen laatikko ja yössä kuuluu laukauksia. Lapset kuulevat vuosikausia sitten eläneestä hullusta tohtorista, jonka autioitunut talo seisoo yhä lähistöllä. He porhaltavat tutkimaan taloa, vaikka tohtori on kuollut siellä salamyhkäisellä tavalla.

Kohta poliisitkin saavat selvitettävää, sillä kaksi asemiestä ryöstää lähistöllä arvokuljetusauton. Lapset alkavat epäillä, että joku täysihoitolan vieraista on ryöstön "aivot". Ovatko he oikeassa? Ja jos ovat, niin kuka se on?

Hurjia juonenkäänteitä on luvassa, eikä joulurauhasta ole tietoakaan. Täysihoitola Helmen joulukuusikin kaatuu rytäkässä. Neulasia, kuusenhavuja, joulupalloja ja muita koristeita vaan lentelee sinne tänne.

Kirja oli viihdyttävää luettavaa. Se oli pakko ahmia yhdeltä istumalta. Kahdeksanvuotiaalleni kirja olisi luullakseni vähän liian jännittävä. Hänen täytynee odottavaa vielä jonkin aikaa, ennen kuin esittelen sarjan hänelle. 

Kirjasarjan jokaisessa osassa on hiukan filosofista pohdintaa. Se ehkä aukeaa paremmin hiukan vanhemmille lukijoille kuin ihan alakoulun ensimmäisillä luokilla oleville.

Tällä kertaa tekstin lomassa pohditaan René Descartesin innoittamana, onko mikään tässä maailmassa varmaa. Voimmeko varmasti edes tietää, että olemme olemassa, ettei elämä olekin pelkkää unta? Descartesin mielestä epäily todistaa, että on olemassa. Epäily on ajattelemista ja jotta voi ajatella, täytyy olla olemassa. Kirjan lopussa on vielä parin sivun mittainen infoteksti René Descartesin elämästä ja ajatuksista.

Ennen Metsään kätkettyä arvoitusta olin lukenut vain sarjan viidennen osan Purjeveneen arvoitus (Otava 2021). Nautin molemmista osista, mutta nyt käsitin, että sarjan osat kannattaisi lukea järjestyksessä. Vaikka joka osassa on oma itsenäinen seikkailu, sarjassa kulkee pidempiäkin juonenkaaria. Yksi niistä on kutterin arvoitus, jota on sivuttu varmaan kaikissa osissa.

Venepoukaman edustalla on nimittäin reilut 150 vuotta sitten haaksirikkoutunut rahtikutteri, jonka lasti on tarinan mukaan kätketty jonnekin Venepoukamaan.

Kirja loppuu hyvin ärsyttävästi toteamukseen:

"Metsään kätketty arvoitus on ratkaistu, mutta Kutterin aarretta ei ole löydetty. Etsintä jatkuu CLUE-sarjan seuraavassa osassa PÄÄKALLON ARVOITUS."

Pääkallon arvoitusta joutuu odottamaan ensi maaliskuuhun asti. Vai pitäisikö lukea se norjaksi? Varmaan lukisinkin, mutta sitä ei löydy kirjastostamme.

"Isi on isi ja isinä pysyy"

Isänpäivä on juuri oikea hetki ottaa tarkasteluun Jukka Behmin ja kuvittaja Markku Metson lastenrunokirja Isi joka partaansa katosi ja muutama muu isi (Capuchina 2021).

Kaksikko — molemmat toki isejä itsekin — marssittaa esiin kavalkadin erilaisia isejä. Runoista jokainen löytää varmasti jotain, mistä tulee oma isä mieleen.

Isi voi olla kikkarapää tai nahkatukka, vanha ukko tai täysi pelle, kotoisin Kuubasta tai niin parrakas, että isin partaan voi kadota.

Yksi isä tykkää lukea ja toinen leipoa pullia, kolmas urheilee ja neljäs pumppaa rautaa ja viidennen elämä on silkkaa tanssia.

Aina ei isälläkään asiat suju putkeen. Isä syöttää puuron ohi suun, paistaa kalapuikot karrelleen, ajelee harhaan tai mököttää koirankopissa.

Joku ei tunne isäänsä ollenkaan eli isä voi olla kuka vaan! Jonkun isä asuu jo pilvenhattaralla, josta on vaikea enää alas palata. Jollain onnellisella saattaa olla kaksikin isää, mutta ottaisi vielä muutaman lisää.

Mutta millainen ikinä oma isä onkaan, niin "isi on isi ja isinä pysyy".

Runojen isät ovat inhimillisiä ja uskottavia, vaikka niin tekstissä kuin kuvituksessakin kulkee läpi kirjan humoristinen pilke. Kaiken kaikkiaan loruista jää tunne, että onpa ihana rikkaus, kuinka erilaisia isejä tässäkin maassa on.

Hyvää isänpäivää!