"Ilma on täynnä rakkautta"

Eikö kevät olekin rakkauden aikaa? Lintujen lemmekäs liverrys lävistää ilman, ja sitä huomaa itsekin hyräilevänsä John Paul Youngin vanhaa hittiä "Love Is in the Air".

Réka Királyn suloisessa kuvakirjassa Pieni suuri tarina rakkaudesta (Etana Editions 2022) tavataan rakastunut pöllö. Pöllö on nähnyt yötaivaalla lentävän ihanan ruskean olennon, kauneimman pöllön maailmassa. 

Se höpöttää "sydänystävästään" ystävilleen Hiirelle, Siilille, Jänikselle, Ketulle ja Karhulle ja vaipuu välillä tuijottamaan kaukaisuuteen. Pöllö on tulisesti rakastunut. "Ilma on täynnä rakkautta", toteaa Kettu lempeästi.

Mutta mitä, mitä, mitä? Ystävien käsitys rakkaudesta on aivan erilainen kuin Pöllön. Onko mahdollista rakastaa monella tavalla?

"— Ei saa! Pöllö kiljuu tuskaisella äänellä. Ei voi rakastaa kuin yhtä kerrallaan!
Tiivis, tahmea sumu laskeutuu ystävysten ylle. Kaikki pysähtyy."

Lopulta Pöllökin oivaltaa, että voi rakastaa monella tavalla. Romanttisen rakkauden lisäksi on esimerkiksi perheen keskistä rakkautta ja rakkautta hyvää ystävää kohtaan. Joku saattaa jopa rakastaa omaa mahaansa. Mikä parasta, rakkaus ei vähene rakastamalla.

Ystävien pakkaama kangassäkki kainalossaan Pöllö ottaa siivet alleen ja lähtee etsimään sitä yhtä ja ainoaa. Säkki on täynnä rakkautta ja muistuttaa, että takaisin voi aina tulla.

Ajatuksia herättävä tarina sopii loistavasti alustamaan keskustelua siitä, mitä rakkaus on. Keskustelua voi käydä vanhemman ja lapsen välillä tai vaikkapa tarharyhmässä.

Tarinan eläinystävykset ovat seikkailleet aiemmin kirjoissa Pieni suuri tarina huomisesta, Pieni suuri tarina ystävyydestä ja Pieni suuri tarina joulusta. Király on onnistunut ihmeellisen hienosti pukemaan suuret asiat näennäisen pieniksi mutta syvällisiksi kertomuksiksi. Kirjojen viisaat sanat ja lumoavan kauniit kuvitukset ihastuttavat lukijoita pienistä leikki-ikäisistä iso-isovanhempiin asti.

Varokaa! Rikhardinkadun kirjastossa kummittelee!

 

"Hyllyjen päädyn takaa kuului hiljaista kahinaa. Nico nousi jalkeille ja hiipi varovasti kohti ääntä. Mimosan olisi pitänyt olla jossakin sillä suunnalla, mutta hämäryydessä oli vaikea nähdä mitään. Yhtäkkiä Nicon selän takaa kuului selkeä kopsahdus. Hän kääntyi ympäri. Sydän hakkasi villisti, kun hän tuijotti lattialla lojuvaa kirjaa. Sitten hyllystä liukui esiin toinen kirja, joka roikkui hetken ilmassa ja putosi alas. - -
Ilma näytti väreilevän, ja kirja toisensa jälkeen alkoi liukua kohti hyllyn reunaa. Ne putoilivat alas, kops, kops, kops."

 

Juha-Pekka Koskinen on sijoittanut uuden alakoululaisten jännityssarjan aloitusosan yhteen lempipaikoistani Helsingissä: Rikhardinkadun kirjastoon. Kirjassa Mysteerijengi — Kirjaston kiusanhenki (Karisto 2022) vastaperustettu Mysteerijengi on ensimmäisen tapauksensa äärellä.

Sisarukset Nico ja Mimosa sekä heidän ystävänsä Iivo tulevat perustaneeksi Mysteerijengin oikeastaan vain siksi, että heillä on niin upea salainen piilopaikka. Hieman epäonnistuneissa ullakkoasuntoremonteissa on kerrostalon ullakolle jäänyt Mimosan vaatekaapista Iivon kenkäkaappiin johtava käytävä ja tyhjä huone, jonka lapset ovat vallanneet päämajakseen. Jos on päämaja, on luonnollisesti oltava myös salaseura.

Ensimmäinen ratkaistava juttukin löytyy helposti, kun Iivo kuulee Rikhardinkadun kirjastossa käydessään kahden kirjastonhoitajan juttelevan. Yön aikana tyhjässä ja lukitussa kirjastossa on paiskottu maahan kymmeniä kirjoja. Kuka ja miksi?

Ihmeen helposti lapsille annetaan lupa tutkia asiaa. He saavat kulkukortin kirjastoon ja kolme päivää (tai oikeastaan yötä) aikaa selvittää, mitä kirjastossa oikein tapahtuu.

Rikhardinkadun kirjaston portaikko

Lapset olettavat, että kirjastossa jyllää kummitus, joten he tarvitsevat tietoa henkilöltä, joka on nähnyt kummituksen. Sellainen onneksi asuu vain muutaman korttelin päässä. Iivon isotäti Elina on folkloristi, joka tietää kansantaruista, kummituksista ja ihme otuksista yhtä jos toista.

Jotenkin Elina tulee käsittäneeksi, että lapset haluavat hänet mukaan Mysteerijengiin. Lapset eivät tietenkään kehtaa kieltää, joten Mysteerijengi saa neljännen jäsenen. Mummovahvistuksen mukaan tulo tekee tarinasta raikkaan, arvoituksia ratkovia lapsiryhmiä kun on kirjallisuus tulvillaan.

On mummojäsenestä hyötyäkin, kun tarvitaan alibi yöllisille poissaoloille. Vanhemmat eivät epäile mitään, kun lapset lähtevät yökylään Elinalle.

Öinen Rikhardinkadun kirjasto on loistava miljöö kummitustarinalle. 1880-luvulla rakennettu kirjasto henkii vanhanajan tuntua. "— Tämä on kyllä aika hieno kirjasto, varsinkin näin yöllä" Iivokin toteaa.

Rikhardinkadun kirjaston interiööriä

Tyttäreni nieli helposti ajatuksen kummituksista kirjastossa. Olimme käyneet Rikhardinkadun kirjastossa juuri vähän ennen kirjan lukemista. Silloin yhdessä kirjaston nurkassa oli ollut värisevä ja välkkyvä lamppu. Tyttäreni oli tehnyt päätelmän, että kummitus värisytti sitä. Hän oli haltioissaan, kun tämä kirja tuntui osoittavan hänen teoriansa oikeaksi.

Rikhardinkadun kirjaston kummitusnurkka???

Tarina oli meistä loistava. Löysimme monia plussia:

+ Öinen kirjasto on mielikuvitusta kutkutteleva tapahtumapaikka, varsinkin kun kirjasto on vieläpä olemassa oleva ja tuttu. Tarina silti toimii kyllä varmasti, vaikkei olisi ikinä käynyt Rikhardinkadun kirjastossa — tai edes Helsingissä.

+ Kirjassa on paljon puhetta kirjoista ja etenkin vanhoista kirjoista, mikä saa meidät huokailemaan onnesta. 

+ Kirjassa selvitellään vanhoja asioita ja sukelletaan historian syövereihin — tosin maltillisesti ja vain sen verran kuin on tarinan kannalta tarpeen.

+ Kirjassa on folkloristi. Kyllä osaan arvostaa sellaista vanhana kansatieteilijänä ja folkloristiikan opiskelijana.

+ Kirjassa on Saana Nyqvistin kivan näköinen kuvitus, joka herättää kirjan hahmot hienosti eloon.

Tämä oli ensimmäinen tänä vuonna yhdessä lukemamme kirja, josta olimme molemmat todella innoissamme. Kiinnostaa kovasti kuulla, missä Mysteerijengi seikkailee sarjan seuraavissa osissa. Toivottavasti jossain yhtä ihanassa ja tunnelmallisessa kohteessa Helsingissä.

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

Ukrainan lapsia voi tukea ostamalla ukrainalaisen lastenkirjan

Hätää kärsivien ukrainalaisten auttamiseksi on monenlaisia tapoja. Minulle lastenkirjojen ystävänä mieluisin tapa on ollut kirjan ostaminen. Tammi on julkaissut ukrainalaisen ihmisoikeusaktivisti Larysa Denysenkon ja kuvittaja Marija Fojan kuvakirjan Maja ja ystävät (Tammi 2022). Kirjan tuotto ohjataan Suomen UNICEFin kautta lyhentämättömänä Ukrainan lasten auttamiseksi.

Kirja kertoo kiovalaisesta neljäsluokkalaisesta Maja-tytöstä ja hänen 16 luokkatoveristaan. Kaikki lapset käydään kirjassa yksitellen läpi ja kuullaan heidän perhetaustoistaan. Jokaisella on kovin erilainen perhe. Joskus lapset tuppaavat huomauttelemaan ja nimittelemään toisiaan eroavaisuuksien takia, mutta silloin heidän viisas Julia-opettajansa puuttuu puheeseen.

"Mutta Julia-rouva selitti, että tärkeintä on olla ihmisiksi ja kiusaamatta toisia. Jokaisella lapsella on oma tarinansa, oma perheensä, ja jos jollakulla on kaikki toisin, se ei ole mikään syy loukata ja ilkkua."

"Ei ole väliä, kasvaako pienessä perheessä vai isossa suvussa. Ei ole väliä, onko vanhempien oma lapsi vai alkujaan jonkun muun. Ei ole väliä, kuinka monta isää ja äitiä on. Tärkeintä on, että perheessä vallitsevat rakkaus ja kunnioitus, koska niihin perustuu kaikki."

Kirjan tarinat ovat koskettavia. Ne avaavat silmät näkemään, millaista arki Ukrainassa oli vielä muutama kuukausi sitten, ennen Venäjän hyökkäystä. Osin samanlaista ja osin erilaista kuin Suomessa. Esimerkiksi Krystynan kaltaisia lapsia tuskin löytyy Suomesta kovinkaan paljon. Krytyna asuu isoäitinsä kanssa, koska hänen äitinsä on kotiapulaisena Italiassa ja isä lihanleikkaajana Isossa-Britanniassa.

Kirja on kirjoitettu alun perin vuonna 2017, jolloin Venäjä oli jo vallannut Krimin ja miehittänyt osan Donetskin ja Luhanskin alueista. Niinpä kirjassa tavataan luokan uusi tyttö Sofiika, joka on tullut äitinsä kanssa Luhanskista. Sofiikan isä on kadonnut, sillä "ihmisiä katoaa usein, kun on käynnissä sota." 

Myös krimintataari Rajis on joutunut jättämään entisen kotinsa Krimillä. Hänen kauniissa kotitalossaan persikkatarhojen keskellä asuu kenties nyt muita ihmisiä, sellaisia joilla ei ole oikeutta asua siellä.

Jos jo vuonna 2017 lapsilla oli kovia kohtaloita, voi vain kuvitella, missä tilanteessa he ovat nyt. Helmikuun lopulla 2022 Venäjän tulituksen jylyssä kirjoitetuissa alkusanoissaan kirjailija kuvittelee jonkun Majan luokkatovereista rukoilevan juuri nyt pommisuojassa, toisen kirjoittavan kirjettä vangitulle isälleen Venäjälle ja kolmannen jo menettäneen läheisensä.

"Sota on aina lapsia vastaan. Tällä tekstillä haluan huutaa maailmalle, että kotimaani lapset tarvitsevat kansainvälistä suojelua", kirjoittaa Larysa Denysenko.

Tammen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantaja Saara Tiuraniemi toteaa lehdistötiedotteessa: ”Haluamme kustantaa tämän kirjan lisätäksemme suomalaisten tuntemusta ukrainalaisista ja tukeaksemme ukrainalaista kulttuuria ja kustantamoyhteisöä sodan keskellä. Kirjan koko tuotto menee lyhentämättömänä suoraan ukrainalaisten lasten hyväksi.”

Kirjapaino Livonia Print Latviassa osallistuu painamalla kirjan ilmaiseksi. Kirjavälitys hoitaa kirjan jakelun kuluitta. Oman kappaleeni ostin Suomalaisesta Kirjakaupasta, joka ei kerää kirjasta myyntituottoa.

Kahdeksanvuotiaani piti kovasti kirjasta. Hänestä oli kai mukava saada konkretiaa siihen, millaisille lapsille hänen lahjoittamansa vaatteet ovat kenties menneet.

Ukko Kukon pääsiäiseen kuuluu ikiaikainen kertomus ja syntymän ihme

Millainen mahtaa olla pääsiäinen kanalassa? Se selviää Meiju Bonsdorffin ja Mantsi Rapelin kuvakirjasta Ukko Kukon pääsiäinen (Kirjapaja 1989). Parasta kirjassa ovat ihanat, suuret kuvat, jotka johdattavat pääsiäistunnelmaan.

Kirjan päähenkilö on Ukko Kukko, maalaistalon kanatarhan itseoikeutettu valtias.

"— Taas on se aika vuodesta, tuumaili kukko tärkeän näköisenä. Tavallisesti talon emäntä keräsi kaikki munat koriinsa, mutta nyt yksi kanarouvista sai hautoa pesällisen munia poikasiksi asti. Se onni oli osunut Kana Kanelille. Sitä tiesi, että oli tulossa pääsiäinen."

Maatilalla odotetaan jännittyneinä kuuden suklaanruskean munan kuoriutumista. Muiden kanojen munat saavat lasten käsissä hienot maalipinnat. Ukko Kukon tehtävänä on munia lasten tyynyjen alle makeisyllätyksiä. Tärkeimpänä tehtävänään se pitää kuitenkin pääsiäiskertomuksen esittämistä. Joka vuosi se kertoo kanakatraalleen kertomuksen Pyhästä miehestä, joka asui kauan sitten kaukana täältä.

Kertomuksessa esiintyy kukkokin, sillä Pyhä mies sanoi oppilaalleen Pietarille: "— Ennen kuin kukko kolmesti laulaa olet sinä kieltänyt minut."

Vaikka Pietari ei uskonut Pyhän miehen sanoja, niin kuitenkin kävi. Kun kukko aamuvarhain kiekaisi komeasti, oli Pietari peloissaan jo kolmesti ehtinyt väittää, ettei tunne koko Pyhää miestä.

Kun Pietari sitten sai kuulla Pyhän miehen kuolleen, oli hän aivan murtunut. Kolmantena päivänä Pyhä mies kuitenkin nousi haudastaan, ja Pietari tapasi hänet. Pyhä mies antoi Pietarille anteeksi.

"Siitä asti on pääsiäistä vietetty iloisen ihmeen päivänä ja kerrottu tätä tarinaa kaikkialla, kanaloissa ja kaupungeissa, aina siellä missä on ollut kuulevia korvia koolla."

Kirjan tarina huipentuu siihen, kun kanalassa koetaan uuden elämän ihme. Rits, rats rasahtelevat rikki Kana Kanelin suklaanruskeat munat, ja kuusi kullankeltaista, puhtoista untuvikkoa saapuu maailmaan.

Ukko Kukon pääsiäinen on hieno kirja niille, jotka haluavat pääsiäisen aikaan muistaa myös pääsiäisen todellisen merkityksen.

Kahdeksanvuotiasta vähän häiritsi, että Ukko Kukon pääsiäiskertomuksessa puhuttiin vain Pyhästä miehestä. "Miksei voitu sanoa, että se oli Jeesus?" hän ihmetteli. Niin juuri, mitäpä sitä peittelemään.

3 helppolukuista pupukirjaa

Ekaluokkalaiseni valitsi tänään kirjastosta itselleen pari pupukirjaa, koska mikäpä olisi parempi aika lukea pupuista kuin pääsiäinen. 

Molemmat hänen valitsemansa kirjat ovat ilmestyneet Mäkelän tavutetussa Pikku Lukuavain -sarjassa. Sarja on suunnattu lukemisen parissa ensiaskeleitaan ottaville lapsille. Tyttäreni ei oikeastaan kuulu enää tähän ryhmään, mutta koska hän on vähän laiskanpuoleinen lukija, hän valitsee usein itse luettavakseen kirjoja, jotka saa luettua kerralla ja mahdollisimman vähällä vaivalla. Siihen tarkoitukseen Pikku Lukuavaimet ovat loistavia.

Tyttäreni suosikkeja ovat Eeli- ja Omar-nimisistä ystävyksistä kertovat Helena Brossin kirjat. Niissä on Kadri Ilveksen runsas, mukavan näköinen värikuvitus. Ensimmäistä luokkaa käyvät Eeli ja Omar asuvat samassa talossa ja ovat parhaita kavereita.

Kani karkuteillä

Kirjassa Kani karkuteillä (Mäkelä 2021) Eeli ja Omar haaveilevat omasta lemmikistä. Kuin tilauksesta he löytävät puistosta pienen, suloisen kanin. Eeli vie sen kotiinsa ja haluaisi kovasti pitää sen, mutta kania varmasti kaipaillaan jossain. Kanin oikea omistaja täytyy löytää. Odotellessa Eeli sentään saa hoivata pörröturkkia.

Hyppää, Hopsu!

Margareta Nordqvistin kirjassa Hyppää, Hopsu! (Mäkelä 2022) tavataan sisarukset Onni ja Oona, joilla on kanit Hopsu ja Ruska. Ruska on niin kova hyppelemään, että lapset päättävät rakentaa kaneille esteradan. Ruska rakastaa sitä, mutta Hopsu ei suostu millään hyppäämään. Lopulta se karkaa metsikköön, jossa vaanii kettu! Ehtivätkö lapset ajoissa apuun?

Hyppää, Hopsu! kuuluu Pikku Lukuavaimen Eläinystävät-sarjaan. Sarjan kirjat kertovat maalla asuvista Onnista, Oonasta, Pihlasta, Aaposta ja Ellasta sekä monenlaisista eläimistä, joita lapset hoitavat.

Olafin pentupäiväkirjat — Pitelemätön pitkäkorva

Kolmas helppolukuinen pupukirja on Helena Wariksen ja kuvittaja Mirjami Mannisen Pitelemätön pitkäkorva (Otava 2022), joka on ilmestynyt Olafin pentupäiväkirjat -sarjassa. Saimme kirjan kustantajalta arvostelukappaleena ja luimme sen jo jonkin aikaa sitten. Se ei siis tänä vuonna kuulu pääsiäisajan lukemistoomme. Ehkä se jo ensi vuonna kestäisi uuden lukukerran...

Olafin pentupäiväkirjat -sarjassa seurataan maatilan elämää Olaf-nimisen koiranpennun näkövinkkelistä. Maatilalla asustaa monenlaisia eläimiä, joihin Olaf tutustuu. Pitelemättömässä pitkäkorvassa Olaf ratkoo kanitarhaan liittyvää arvoitusta ja tekee tuttavuutta uusien aasi-tulokkaiden kanssa.

Olafin pentupäiväkirjat ovat ilmestyneet Otavan Lue itse -sarjassa ja nekin on tarkoitettu melko äskettäin lukemaan oppineille. Tekstiä on huomattavasti enemmän kuin Pikku Lukuavain -sarjassa — tyttäreni mielestä liikaa, jotta hän viitsisi itse lukea. Ei sen pitäisi kuitenkaan olla hänelle mahdotonta. Kiinnostava tarina pitää hyvin otteessaan ja mustavalkokuvitus tukee lukemista.

Meistä Olafin pentupäiväkirjat ovat aivan valloittavia. Ehkäpä siksi, että Olaf-koira ystävineen on oikeastikin olemassa ja tarinat pohjautuvat tositapahtumiin. Seuraava seikkailu ilmestyy syyskuussa. Kirjassa Maailman paras laumanvartija jännitetään uuden vuoden iltana koittavaa ilotulitusta.

Pääsiäiskirjoja on vaikea saada kirjastosta — ranskankielinen löytyi

Olin tyytyväinen itseeni, kun tänä vuonna muistin laittaa kirjastoon varaukset pääsiäiskirjoista hyvissä ajoin. Joitain vanhoja pääsiäisaiheisia kuvakirjoja on Helsingin seudun kirjastoissa vain muutama kappale, joten ne saadakseen on oltava sopivaan aikaan liikkeellä.

Vaikka kirjoihin oli ehtinyt tulla varauksia jo ennen minua, laskeskelin, että minun pitäisi ehtiä saada ne juuri sopivasti ennen pääsiäistä. Ja niin olisin saanutkin, jos ihmiset olisivat palauttaneet kirjat ajallaan. Mutta ei, he hilloavat yhä itsellään kirjoja, jotka olisi pitänyt palauttaa jo maaliskuun lopulla.

Pääsiäiskirjojen sesonki on vuodessa todella lyhyt, ja pääkaupunkiseudulla riittää varmasti kirjoille potentiaalisia lukijoita pilvin pimein. Täytyy sanoa, että on aika itsekästä pitää kirjoja vain itsellään ja riistää muilta lukumahdollisuus.

Jouduin sitten tyytymään ranskankieliseen pääsiäiskirjaan. Sinänsä minusta on mukava välillä lukea tyttärelleni ranskaksikin. Hän aloitti syksyllä ranskan opinnot ja on niistä innoissaan, mutta ranskankieltä kuulee Suomessa niin vähän. Siksi luen hänelle välillä yksinkertaisia kuvakirjoja niin että luen ensin ääneen pätkän ranskaksi ja tulkkaan sen sitten suomeksi.

Thierry Courtinin pienten lasten kuvakirja T'choupi cherche les œufs de Pâques (Éditions Nathan 2017) kertoo pääsiäisen munajahdista. Pieni ihmismäinen pingviini T'choupi saa etsiä pääsiäismunia puutarhasta.

Kuvituksessa nurmikko ja puut ovat ihan vihreitä, kukat kukkivat ja salaatti rehottaa. T'choupi pärjää ulkona sisävaatetuksessa. Tulen ihan kateelliseksi, kun vertaan T'choupin puutarhaa omaan yhä lumen alla olevaan pihaan. Meillä ei tosiaankaan etsitä tänä vuonna munia pihan puolelta.

"— Où sont les œufs? demande T'choupi. Je n'en vois aucun.
— Tu es sûr, T'choupi? Regarde bien!"

"— Missä munat ovat? kysyy T'choupi. En näe yhtäkään.
— Oletko varma, T'choupi? Katsopa tarkkaan!"

Pienen leikki-ikäisen kanssa olisi varmasti hauska kokeilla, löytääkö lapsi munat kuvista ennen T'choupia.

Lopulta munia löytyy niin paljon, ettei T'choupi voi syödä niitä kaikkia kerrallaan. Mitä hän mahtaa tehdä lopuille?

T'choupista kertovia kirjoja on olemassa paljon (ranskaksi). Pidän niiden selkeistä, värikkäistä kuvista ja helposta kielestä, jota on helppo ymmärtää vähän ruostuneellakin kielitaidolla. Tarinoiden aiheet ovat usein tuttuja lapsen omasta arjesta, mikä tekee niistä helposti samaistuttavia.

Kahdeksanvuotiaaseeni ainakaan tämä T'choupi-kirja ei tehnyt suurtakaan vaikutusta, mutta se olisi varmasti toiminut loistavasti kolme–neljä vuotta sitten.

"Pääsiäinen on oikeata noitien ruuhka-aikaa"

"Pääsiäinen on, kuten kaikki satuihin uskovat tietävät, oikeata noitien ruuhka-aikaa", kertoo Anneli Pikkanen kirjassa Pääsiäisyön luutaralli (Vaasa Oy 1981).

Kirjassa käsitellään noitien varsin tuntematonta pääsiäisperinnettä. Pääsiäisyönä järjestetään nimittäin Pääsiäisyön luutaralli, jonka kerrotaan olevan vähintään yhtä tärkeä kilpailu kuin ihmisten Monte Carlon ralli.

Kilpailu starttaa Ruparilammen jäältä pääsiäislauantain iltana noitakissan paukautettua nuijalla taikapadan kanteen. Voi ihmettä, jos joku sattuisi näkemään taivaalle pelmahtavan parven. Niin suurta määrää noitia ei usein kerralla näekään. 

Luudillaan lentävät noidat kisaavat siitä, kuka ehtii ensimmäisenä maaliin. Matkan varrella täytyy selvitä taitolento-osuudesta, kuviolennosta ja luutalaskusta hyppyrimäestä.

Havereiltakaan ei vältytä kisan tuoksinnassa, mutta onneksi maahisten huoltojoukko on tilanteen tasalla. Huoltopisteillä luudan korjausta odotellessaan voi nauttia vaikkapa mukillisen virkistävää sammakonkutujuomaa.

Voittaja palkitaan pajunkissaseppeleellä. Vasta sellainen noita, joka on saanut pajunkissaseppeleen kaulaansa Pääsiäisyön luutarallissa, on huipputekijä luudalla lennossa.

Pääsiäisyön luutaralli on ilmestynyt Talli-iltain tarinoita -sarjassa ja se kuuluu helppolukuiseen Lukutalli-sarjaan. Ensimmäisen aukeaman johdantoa lukuun ottamatta teksti on painettu suuraakkosin ja tavutettu, joten se sopii hienosti itse luettavaksi aloittelevalle lukijalle.

Kirjan ilmeikkään kuvituksen on tehnyt Matti Louhi. Kuvia on joka aukeamalla, mikä helpottaa vähän heikompaa lukijaa.

P.S. Muistakaahan olla kilttejä niille pikku noidille, joita ovellenne ehkä tänä palmusunnuntaina ilmaantuu.

 

Onnellisissa aakkosissa tavoitin tovemaisen tunnelman

Paula Nivukosken kirjaa Onnelliset aakkoset (Otava 2021) on hehkutettu niin paljon, että avasin sen kannet varovaisen toiveikkaana. Löytäisinkö täältä Tove-tunnelman? Voi, kunpa en joutuisi taas pettymään.

Tove Jansson on yksi kaikkien aikojen lempikirjailijoitani. Hänen tuotantoonsa palaan aina uudestaan. Hänelle ominaista tyyliä etsin muista kirjoista, mutten löydä, koska Tove on aivan omaa luokkaansa. Hänen tavassaan kirjoittaa... ajatella... katsoa maailmaa... elää... on jotain jäljittelemättömän hienoa. 

Nyt on myönnettävä, että Paula Nivukoski on onnistunut. Hänen teksteissään on vahvasti läsnä Toven henki, vaikka Nivukoski kirjoittaa omalla tyylillään ja äänellään. Siitä huolimatta, että ollaan tunnistettavasti Toven maailmassa, ei tule sellainen olo, että tässä nyt yritetään matkia Tovea. Tulos on aidosti upea.

Nivukoski ammentaa innoituksensa Muumilaaksosta. Hän käyttää Toven luomia hahmoja, paikkoja ja tapahtumia ja muovaa niistä jotain uutta ja hienoa. Kirjan kuvitus perustuu Toven alkuperäiskuviin, mikä ilman muuta auttaa pääsemään aitoon tunnelmaan.

Kirja on eräänlainen aakkoskirja. Nivukoski on kirjoittanut jokaiselle aakkoselle oman runonsa, joka vilisee kyseistä kirjainta. Esimerkiksi F:n kohdalla Fredriksson paikkaa falskaavan fregattinsa palalla toffeeta. L:n kohdalla laakso lepää lumen alla ja lumilyhdyn kynttilän liekin lämpö pelottaa vilun loitommalle. V:n kohdalla väärin tehdyt virheet hävettävät Vilijonkkaa.

Nivukoski onnistuu loistavasti kaikkein vaikeimpienkin kirjainten kohdalla. Q:sta hän kirjoittaa:

"Muoto kuin muumilla ja pikkuinen häntä.
Kumma, kuuma kirjain, kuulemma
kysytty kaukomailla."

Ja Å:nkin Nivukoski hoitaa tyylikkäästi:

"Åmena.
Muumimamma kirjoitti majakan ikkunalautaan tahallaan väärin. Ruotsalainen å, isoäiti oli kertonut siitä joskus. Siinä oli kaunis pieni rengas A:n yläpuolella. - - Mutta näin kaukana merellä ei kai ollut väliä, millaisella kirjaimella omenansa pyöräytti."

Kirjassa tanssitaan uimahuoneen laiturilla, vietetään lettukestejä puutarhassa, vingutetaan gramofonia salongin piirongilla, uneksitaan vedenneidoista, merihevosista ja näkinkengistä ja herätään myrskyn ryminään.

Kirjassa on jopa ajatuksia herättävää tovemaista filosofiaa. Tähtitaivaan alla Nuuskamuikkunen on levollinen, vaikka maailmassa on niin paljon vierasta — sellaista, jota ei tunne edes nimeltä. Ja silti... "Tässä hetkessä kaikki."

Kun Drontti Edward vuodattaa rakkaudentunnustuksen Primadonnalle, daami hätkähtää, "oli odottanut rakkauden toisenlaiseksi."

Kurakylpy virkistää kiukkuista Pikku Myytä niin kummasti, että voi kauhistus... "Hukkasin kiukkuni."

Nyyti menettää leijansa, mutta löytää ilon uudelleen suurta punaista ilmapalloa lennättämällä. "Nyyti oli kovin pikkuinen, silti ilon näkivät kaikki."

Olen aivan mykistynyt ja hurmaantunut. Miten ihanaa sanojen käyttöä. Miten ihana tunnelma. 

"Tarvitaan vain sana, ja saat astua satuun." Onpa mahtavaa, että joillain totisesti on taito käyttää sanoja.