keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Pienet vai suuretko asiat tekevät joulusta täydellisen?

Kun ensimmäisen kerran näin Réka Királyn kirjan Pieni suuri tarina joulusta, ajattelin vähän pettyneenä, ettei se näytä kovin jouluiselta. Perinteet ovat minulle joulussa tärkeitä, eikä Királyn teos ole ulkoisesti erityisen perinteinen. Siinä on käytetty tuoretta kuvitustyyliä ja laajaa väripalettia. Toisella lukukerralla olin jo innoissani. Onhan kirja kuitenkin hieno!



 
Kettu, Jänis, Hiiri ja Siili valmistautuvat viettämään joulua. Joulu tulee vähän varkain tavallisen arjen keskelle. Vaikka jouluun on enää yksi yö, kaikki on vielä kesken (tuttu tunne!). Jänis huomaa, että talosta puuttuu joulukuusi. Kaikki ovat sitä mieltä, että ilman kuusta ei tule joulua.

"Siili on huolissaan.
— Ruoka on tekemättä, talo koristelematta, ja lisäksi pitäisi hakea kuusi Karhulta. Joulusta ei tule täydellistä, sanon minä!"

Oli miten oli, joulukuusenhakumatkalle lähdetään. Kaikki vähän pelkäävät Karhua ja matkan aikana ystävyksistä yksi jos toinenkin saa syyn kääntyä takaisin ja palata kotiin. Lopulta enää Siili on yksin matkalla Karhun luo. Se aivan vapisee pelosta, mutta unelma joulukuusesta ajaa sitä eteenpäin.

Kun suuri ja karvainen karhu osoittautuukin reiluksi tyypiksi, Siilin päähän pälkähtää ajatus pyytää Karhua mukaan joulua juhlimaan. Karhu on heti valmis.

Toki se kuusikin saadaan. Király on kuvannut sen ruukusta törröttäväksi pieneksi taimeksi, josta harottaa vain muutama oksa. Se ei oikein vastaa minun käsitystäni kunnon joulukuusesta, mutta eläimet ovat eri mieltä.

"— Juuri sellainen kuin kuvittelin, Jänis sanoo.
— Täydellinen, Kettu ihailee puuta.
— Komea se on, Hiiri seisoo suu auki ja tuijottaa Karhua ja joulukuusta."

Sitten päästään joulunviettoon. Ketun kolo on vielä sikin sokin, mutta ystävykset istuvat yhdessä nauraen ja laulaen ja viettävät omasta mielestään aivan täydellistä joulua.

Kertomuksen opetuksena on, ettei ole niin väliä, miltä joulu näyttää, ja onko kaikki täydellistä. Tärkeämpää on yhdessäolo ja tunnelma, joka syntyy ihmisistä eikä puitteista.


Réka Király (teksti ja kuvat): Pieni suuri tarina joulusta
Kustantaja: Etana Editions 2018 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti