Anne Frank koskettaa myös sarjakuvana

Tiesitkö, että Anne Frankin päiväkirja on saatavilla myös sarjakuvaversiona? Minä en tiennyt vielä vähän aikaa sitten, vaikka sarjakuva Anne Frankin päiväkirja (Tammi 2019) ilmestyi suomeksi jo pari vuotta sitten.

 

Näin vainojen uhrien muistopäivänä on hyvä hetki paneutua teokseen, sillä Anne Frank on se henkilö, joka nousee päällimmäisenä mieleeni, kun vainojen uhrit tulevat puheeksi. Luin hänen päiväkirjansa ensimmäistä kertaa teinityttönä, ja se teki minuun syvän vaikutuksen. Sittemmin olen lukenut sen uudestaan useammankin kerran.

Sarjakuva sai alkunsa Anne Frank -säätiön pyynnöstä. Israelilainen ohjaaja ja käsikirjoittaja Ari Folman sai tehtäväkseen sovittaa alkuperäisen tekstin sarjakuvaa varten. Tehtävä ei suinkaan ollut helppo, sillä kaikkea ei mitenkään voinut mahduttaa mukaan. Paljon oli karsittava ja merkintöjä oli yhdisteltävä, ja kuitenkin koko ajan oli yritettävä säilyttää Annen oma ääni.

 

Kuvituksen piirsi ukrainalaissyntyinen israelilaiskuvittaja David Polonsky. Hän on ottanut riemastuttavia vapauksia tuomalla mukaan mielikuvituksellisia ja unenomaisia elementtejä. Annen teksti on paikoin hyvin humoristista, ja tästä Polonsky ottaa kaiken irti.

 

Vaikka sarjakuvaversiosta on jouduttu jättämään paljon pois, kirjassa on kunnioitettavat 157 sivua. Teosta ei ole tarkoitettu pienille lapsille.

 

Anne alkoi pitää päiväkirjaa 13-vuotiaana. Hän sai ruutukantisen kirjan syntymäpäivälahjaksi, ja nimesi sen Kittyksi. Vilkasta sosiaalista elämää viettävä Anne ei vielä osannut aavistaa, että Kittystä tulisi hänen tärkein uskottunsa ja ystävänsä. Pian perhe nimittäin joutui painumaan maan alle natsien juutalaisvainojen takia, eikä Anne voinut enää tavata tovereitaan.

Niinpä hän täytti päivänsä kirjoittamalla. Ruutukantisessa kirjassa sivu toisensa jälkeen täyttyi dokumentoiden elämää ja nuoren tytön ajatuksia Salaisessa siivessä piilossa natseilta. Päiväkirjamerkinnät ovat kiehtovaa luettavaa. Annen pohdinnat ovat hämmästyttävän kypsiä.

Elämä Salaisessa siivessä soljui eteenpäin usein yksitoikkoisena, kunnes piilopaikka paljastui. Kaikki sen asukkaat vietiin keskitysleirille. Annen isä Otto oli heistä ainoa henkiinjäänyt.

Keskiviikkona 29. maaliskuuta 1944 Anne kirjoitti:

 

"Rakas Kitty, eilisiltana ministeri Bolkenstein sanoi BBC:n hollantilaisessa radiolähetyksessä, että tämän sodan aikana pidetyt päiväkirjat ja kirjeet kootaan yhteen sodan jälkeen. Tietenkin kaikki syöksyivät minun päiväkirjani kimppuun. Kuvittelehan, kuinka mielenkiintoista olisi, jos minä julkaisisin romaanin Salaisesta siivestä."

 

Romaania Anne ei koskaan päässyt julkaisemaan, mutta hänen päiväkirjaansa ovat lukeneet miljoonat ihmiset ympäri maapalloa. Se löytää yhä uuden sukupolven lukijoita ja koskettaa ajallisesta ja kulttuurisesta etäisyydestä huolimatta.

 

Sarjakuvaversio on esikuvalleen uskollinen, ja siitä tavoittaa saman hengen kuin alkuperäisistä teksteistä. Se vangitsee yhtä lailla lukijansa ja onnistuu koskettamaan. Suosittelen!

Anne Frankin päiväkirja muistuttaa näin vainojen uhrien muistopäivänä historiassa tapahtuneista ihmisoikeusloukkauksista. Vaikka toinen maailmansota julmuuksineen on onneksi kaukana takana, on tärkeä muistaa, että vielä tänä päivänäkin maailmassa on lapsia, joiden ihmisoikeuksia rikotaan. Työ tasa-arvoisemman ja inhimillisemmän maailman saavuttamiseksi ei ole ohi.

Anne Frankin päiväkirja
Sarjakuvasovitus: Ari Folman
Kuvitus: David Polonsky
Kuvakäsikirjoitus: Yoni Goodman
Englanninkielinen alkuteos: The Diary of the Young Girl
Suomennos: Anita Odé
Kustantaja: Tammi 2019

Lapsentasoinen kertomus juutalaisvainoista

Onko pienille lapsille mahdollista tehdä kuvakirjaa juutalaisvainoista ja keskitysleireistä? Kyllä on, ja näin vainojen uhrien muistopäivänä on sopiva hetki esitellä tällainen kirja. Keskitysleiriltä selvinneen Hédi Friedin ja kuvittaja Stina Wirsénin yhteistyössä syntynyt kirja Historien om Bodri oli mielestäni yksi parhaimmista viime vuonna julkaistuista kuvakirjoista. Se ei tosin ilmestynyt Suomessa vaan Ruotsissa, mutta löytyy ainakin Helmet-kirjastoista.

Tositapahtumiin perustuvan kirjan kertojahahmona on pieni tyttö, jota ei kirjassa nimetä. Kutsuttakoon häntä Hédiksi, koska kirja perustuu Hédi Friedin omiin kokemuksiin. Hédin parhaat ystävät olivat perheen ruskea koira Bodri ja naapurintyttö Marika ja tämän Baldi-koira. 

Hédi ja Marika olivat aivan samanlaisia tyttöjä. Molemmat pitivät koirista ja kermavaahdosta. He pitivät puissa kiipeilystä ja molemmilla oli aina polvet ruvilla. Ulkoisesti tytöissä ei näyttänyt olevan mitään eroa. Ainoa ero oli se, että Marika kävi kirkossa ja Hédi synagogassa. Hédi oli juutalainen.

Eräänä päivänä Hédi kuuli radiossa miehen huutavan vihaisesti. Miehen nimi oli Adolf Hitler. Äiti ja isä arvelivat, ettei Hitleristä olisi haittaa heidän maassaan. Sitä paitsi eiväthän he olleet tehneet mitään väärää. Ei heidän siis tarvitsisi pelätäkään.

Pian kuitenkin syttyi sota ja Hitlerin sotilaat saapuivat myös Hédin kaupunkiin. Juutalaisten elämää rajoitettiin, eikä Hédi olisi saanut enää leikkiä Marikan kanssa. He kuitenkin leikkivät yhdessä — salaa. Mutta eräänä päivänä Hitler päätti, etteivät juutalaiset saisi enää asua omissa kodeissaan.

”Pappas händer darrade när han packade våra väskor. Mamma var blek. Jag hade aldrig tänkt på att mammor och pappor kunde vara rädda. Jag förstod att nu var det farligt.”

Sotilaat kuljettivat Hédin perheen juna-asemalle. Kun juutalaisilla lastattu juna ajoi pois, Bodri juoksi perässä niin kauan kuin jaksoi.

Keskitysleirillä aikuiset katosivat, ja lapsillakin oli niin kurjat olot, että he hädin tuskin säilyivät kiinni elämässä. Hédi sai voimaa Bodrin ajattelemisesta. Hän kuvitteli Bodrin asuvan metsässä muiden juutalaisilta jääneiden koirien kanssa. Hän arveli, että koirat auttavat toinen toisiaan ja jakavat keskenään löytämänsä ruoan.

Lopulta sota loppui ja Hédi sekä hänen sisarensa Livia vapautuivat keskitysleiriltä. Kirja päättyy tytön ja koiran tunteikkaaseen jälleennäkemiseen.

Tekijät ovat ottaneet teoksessa taiteellisia vapauksia. He ovat muuttaneet tapahtumien kulkua tehdäkseen tarinasta selkeämmän ja yleispätevämmän. Huomionarvoista on, että nyt 95-vuotias Hédi Fried ei tosiasiassa sodan syttyessä enää ollut itse mikään pikkutyttö.

Vaikka kirja on aika surullinen ja kertoo vaikesta aiheesta, se on loistavasti kirjoitettu ja kuvitettu. Kertomus on kirjoitettu kiihkottomasti ja lapsentasoisesti. Wirsénin herkkä ja äärimmäisen viehättävä akvarellikuvitus huokuu 1930-40-lukujen henkeä.

Luettuani itse kirjan olin sitä mieltä, että minun täytyisi ehdottomasti lukea se tyttärellenikin. Pelkäsin kyllä, että saattaisin herkistyä liiaksi sitä lukiessani. Ja eipä aikaakaan, kun itkeä pillitin oikein tosissani. Tyttäreni katseli minua suurin, vakavin silmin. Kun itku lopulta kuristi kurkkuani niin, että tuskin sain sanaa suustani, mieheni sanoi: "Ei tuollaista kirjaa pidä lapselle lukea."

Mutta kyllä pitää. Ehdottomasti pitää. Me emme saa unohtaa historiassa tapahtuneita vääryyksiä. Niistä täytyy kertoa, jotta ihmiset eivät tekisi samoja virheitä uudelleen. Hédi Fried sanoo kirjan esipuheessa osuvasti:

"Det som hände sen är svårt att berätta om och svårt att lyssna på. Jag vill ändå berätta och jag vill att du lyssnar. För vi människor kan göra så mycket ont men också mycket gott. Vi har alla ett val, vi kan välja det goda."

Kun lukemisen jälkeen keskustelin kirjasta viisivuotiaani kanssa, hän halusi tietää, miksi Hitler teki niinkuin teki. Miksi hän vei juutalaiset pois kodeistaan?

Miksi tosiaan? En voi ymmärtää sitä yhtään sen paremmin kuin kirjan kertojakaan:

"Hitler hatade mig fast han inte kände mig. Han hatade mig och min familj för att vi var judar. Det gick inte att förstå."

Sodan jälkeen Hédi Fried sai uuden elämän Ruotsissa. Hänestä tuli arvostettu psykologi ja kirjailija. Myöhemmällä iällään hän on omistautunut jakamaan tietoa ajastaan keskitysleirillä ja toiminut rasismin ehkäisemiseksi. Historien om Bodri on hänen ensimmäinen lastenkirjansa.


Hédi Fried: Historien om Bodri
Kuvitus: Stina Wirsén
Kustantaja: Natur & Kultur 2019

Pieniä ihmisiä, suuria unelmia

Tänään vietetään vainojen uhrien muistopäivää. Monissa maissa päivää vietetään nimenomaan holokaustin uhrien muistoksi, mutta Suomessa määrittely on laajempi kattaen kaikki vainojen uhrit, kuten esimerkiksi armeenien kansanmurhan uhrit 1915 ja Stalinin vainojen uhrit 1930-luvulla. Päivämäärä on kuitenkin valittu sen mukaan, että Auschwitzin keskitysleiri vapautettiin 27. tammikuuta 1945.

Holokaustista puhuttaessa mieleeni nousee aina ensimmäiseksi Anne Frankin kohtalo. Kävimme viime vuonna Amsterdamissa, ja silloin Anne Frank tuli puheeksi myös tyttäreni kanssa. 

Ilahduin, kun sittemmin löysin Anne Frankista leikki-ikäisille soveltuvan elämäkerran. Tosin se on englanninkielinen. Isabel Sanchez Vegaran kirjoittama ja Sveta Doroshevan kuvittama kirja Anne Frank kuuluu sarjaan Little people, big dreams. Kirjasarjassa julkaistaan tunnettujen henkilöiden elämäkertoja pienille lapsille sopivina kuvakirjoina.

Anne oli iloinen pieni saksalaistyttö. Pahaksi onnekseen hän sattui olemaan myös juutalainen. Kun Saksassa nousi valtaan juutalaisia vihaava Hitler, perhe muutti Hollantiin. Kaikki sujui hyvin, kunnes saksalaiset valloittivat puolet Euroopasta, myös Hollannin. Perhe vetäytyi piiloon salaiseen siipeen, jossa uskolliset ystävät huolehtivat heistä.

"Anne's diary kept her company and she wrote in it for hours. She wanted to publish a book and become a famous writer."

Ennen pitkää natsit löysivät Frankien salaisen piilopaikan ja perhe kuljetettiin leirille, joka oli pahin kuviteltavissa oleva paikka maan päällä. Vain isä Otto selvisi sodasta. Hän julkaisi tyttärensä päiväkirjan, ja niin Anne Frankista tuli kuin tulikin kuuluisa kirjailija. Miljoonat ihmiset ovat lukeneet hänen kirjoituksiaan ja itkeneet hänen kohtalonsa liikuttamana. Älkäämme koskaan unohtako Annea ja hänen kohtalotovereitaan!

Tarina Anne Frankista on ehkä koskettavin Little people, big dreams -sarjan kirjoista. Sarja on juuri sitä, mitä olen kaivannut suurena elämäkertojen ystävänä. 

Viime aikoina lastenkirjallisuudessa on eletty oikeaa elämäkertabuumia ja on ilmestynyt paljon lapsille suunnattuja elämäkertakirjoja, kuten Iltasatuja kapinallisille tytöille, Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa ja Itsenäisiä naisia - 70 suomalaista esikuvaa. Ne eivät välttämättä sovi aivan yhtä nuorille kuin Little people, big dreams -sarjan kirjat, jotka ovat tarinaltaan hyvin selkeitä ja lyhyitä kuvakirjoja.

  

Little people, big dreams -sarjan kirjoissa on lopussa hieman yksityiskohtaisempi, aukeaman pituinen tiivistelmä henkilön elämästä. Se sopii loistavasti esim. aineistoksi kouluesitelmää tekevälle lapselle. Harmi, ettei kirjoja ole suomennettu. Ruotsiksi niitä on jo käännetty. 

Tutustuin Little people, big dreams –sarjaan alun perin, kun näin tallinnalaisessa kirjakaupassa Marie Curiesta kertovan lastenkirjan. Alan Bradleyn kirjoittamien Flavia de Luce –dekkareiden ihailijana mieleeni juolahti silloin, että mitä minä äitinä olen tehnyt kannustaakseni tytärtäni kiinnostumaan luonnontieteistä. En kovinkaan paljoa, totesin surullisena. Kiikutin siis Marie Curie –kirjan kassalle onnellisena ajatuksesta, että näin tyttäreni saisi hienon esikuvan elämäänsä.

Yhä täydentyvässä sarjassa julkaistiin alkuun vain merkittävien naisten elämäkertoja. Yksi kirjoista kertoo tunnetusta suffragettijohtajasta Emmeline Pankhurstista, mikä ilmentänee sarjan alkuperäistä pyrkimystä tuoda esiin juuri naisnäkökulmaa ja naisesikuvia. Monissa kirjoissa kuvataan esteitä, joita naisten etenemisessä yhteiskunnassa on ollut. Marie Curie -kirjassakin kerrotaan, ettei Marie päässyt yliopistoon kotimaassaan Puolassa, vaan joutui siksi muuttamaan Pariisiin. 

Ollenkaan väheksymättä naisia ja heidän tarinoitaan, olen ilahtuneena pannut merkille, että nyt sarjassa on ilmestynyt muutaman miehenkin elämänkerta. Näin on päästy lähemmäs todellista tasa-arvoa, jossa sukupuolen ei pitäisi olla määrittävä tekijä. 

Tyttäreni ihastui ensimmäiseksi hankkimaani Marie Curie –kirjaan niin kovasti, että nykyisin hyllystämme löytyy useita Little people, big dreams –sarjan kirjoja. Marie Curien ja Anne Frankin lisäksi tyttäreni on päässyt tutustumaan Jane Austeniin, Agatha Christieen, Audrey Hepburniin ja Ada Lovelaceen. Seuraavaksi hankintalistalle taitaa mennä kirja Stephen Hawkingista.


Isabel Sanchez Vegara: Little People, Big Dreams - Anne Frank
Kuvitus: Sveta Dorosheva
Espanjankielinen alkuteos: Pequeña & Grande Anne Frank
Kustantaja: Lincoln Children's Books, London 2018