Luopumisen tuskaa

Luopumisen tuska apeuttaa mieltäni. Olen yrittänyt valita kirjoja kirpparille, mutta miksi se on niin vaikeaa? Kirjat ovat rakkaita ystäviä. Rakastan niitä ihanina esineinä. Rakastan niiden kertomuksia. Pelkään, etteivät muut arvosta niitä niin kuin minä. Liimaan kirjoihin yhden tai kahden euron hintalappuja ja mietin, että kirjat ovat oikeasti paljon enemmän arvoisia. 

Luopumisen tekee kaikkein vaikeimmaksi kirjoihin sitoutuneet muistot.

Paulette Bourgeous & Brenda Clark: Franklin ukkosmyrskyssä
Salamat halkoivat äkillisesti tummentunutta taivasta ja ukkosen jyrähtelyt tuntuivat olevan aivan päällämme. Tyttären pieni olkapää nojasi minuun luottavaisesti, kun loikoilimme sängyllä lukemassa Franklinista ukkosessa.

G. Caviezel & C. Mesturini: Ballerina
Viikosta toiseen raahasin puolitoistavuotiastani taaperotanssiin. Tanssitunnin jälkeen hän oli niin täpinöissään, ettei olisi malttanut olla aloillaan bussissa. Silloin vaunulaukusta otettiin esiin ballerinanmuotoinen kirja. Voi ihastusta! Sitä hypistellen ja tutkien matka sujui siedettävämmin. 

Ulla-Maija Aaltonen & Julia Vuori: Jennin talo
Tytär selittämässä innostuneena silmät säihkyen, millaisen talon hän suunnittelee itselleen kymmenvuotiaana, kun hänestä on tullut muotisuunnittelija. Äidillekin on talossa varattu oma paikka vierailuja varten, eikä haittaa vaikka talon alla asuisi rottia.

Ulrika Widmark & Ingrid Vang-Nyman: Piia ja Piki puutarhureina
Koko kaupunginosamme muuttuneena jättimäiseksi piha- ja kadunvarsikirppariksi. Tytär mankumassa milloin mitäkin lelua ja härpäkettä, joita en halunnut kotiimme. Jokaisen kirjan, jonka hän halusi, kuitenkin ostin.

Michael P. Fertig & Dean Kleven, Nadeem Zaidi: Pienten piilokuvia
Lapsen löytämisen riemua ja iloa, kun onnistuu paljastamaan kuvista kätketyt asiat. Äidin onnea, kun keskittymishäiriöinen lapsi malttaa kerrankin pysähtyä ja tutkia rauhassa kuvia.

Walt Disney: Akun lomaristeily - Seikkailu Kreikassa
Veneretkellä Styks-joella Kreikan lämmössä olimme erikoisten tummansinisten perhosten ympäröimiä. "Äiti, tää on kuin siitä kirjasta, jossa Aku kävi perhoslaaksossa", kailotti tytär.

Sandrine Deredel Rogeon & Gustavo Mazali: Pyry on syönyt liikaa makeisia
Miten pahalta olo voikaan tuntua, kun on vetänyt monta päivää pääsiäismunasuklaata. Kirja ei moiti, vaan tarjoaa ihanaa vertaistukea.

Lisa Maurer & Peter Friedl: Päiväkodissa
Ennen päiväkodin aloitusta luimme valtavasti päiväkotiaiheisia kirjoja. Tämä liikkuvine kuvineen oli suosikki. Vaikka kuinka hyvin olimme valmistautuneet, ensimmäisenä aamuna päiväkodin portin sulkeutuessa nousivat kyyneleet silmiin – ei lapsella vaan äidillä.

Lulu Frost, Fran Brylewska & Lorna Brown: Pieni hammaskeiju
Kuinka onnelliseksi tunsin itseni, kun tytär halusi ensimmäisen kerran viedä lelupäivänä tarhaan kirjan. Kirja on ajanvietteistä parhain.

Miksi näistä kirjoista täytyy luopua, oi miksi? Vastaus on selvä. Kirjahyllyt huokailevat ylimitoitetun lastinsa alla, eikä kaikille kirjoille siltikään ole paikkaa hyllyssä. Yritän ajatella, että nyt joku muu saa mahdollisuuden luoda muistoja kirjojemme avulla. Eikö se ole hyvä? Paljon parempi kuin, että ne lojuvat ahtaasti hyllyssämme. Silti luopuminen kirpaisee.

Olisiko sinusta uudeksi ystäväksi kirjoillemme – näille tai monille, monille muille?

Vekarakirppis
Helsinki
Pöytä nro 32
29.9.-12.10.2019

Milloin lapselle voi alkaa lukea?

Tänään vietetään kolmatta vuotta peräkkäin valtakunnallista vauvan päivää Vauva Suomi ry:n aloitteesta. Päivä sijoittuu vuosittain syyskuun viimeiselle perjantaille. Teemapäivän tarkoituksena on saada huomiota vauvoille yhteiskunnassamme. 

Päivä kirvoitti minut muistelemaan tyttäreni vauva-aikaa. Koska lastenkirjablogissa ollaan, lähestyn aihetta lukemisen näkökulmasta.

Otsikon kysymyksen esitti tuttavani kauan sitten, kun lapsemme olivat vielä vauvoja. Häkellyin kysymyksestä täysin. En ymmärtänyt, mitä hän oikein tarkoitti. Kuvitteliko hän, että pitäisi odottaa jotain tiettyä ikää, ennen kuin lapselle voi alkaa lukea?

Ensimmäinen muistoni minusta lukemassa tyttärelleni sijoittuu synnytyssairaalaan. Olin saanut sairaalasta esitteen, jossa kerrottiin vauvan hoidosta: syöttämisestä, navan puhdistuksesta ja sen semmoisesta. Muistan lukeneeni sitä ääneen tyttärelleni. Olin todella huonossa kunnossa synnytyksen jälkeen ja lukeminen rauhoitti minua itseäni.

Sairaalasta kotiin päästyämme tutustuimme äitiyspakkauksesta tulleeseen Tittamari Marttisen ja Anne Vaskon kirjaan Iloinen lorutoukka. Siinä oli mukavia värssyjä loruteltavaksi yhdessä vauvan kanssa.

Yksi varhaisimmista yhteisistä lukumuistoista sijoittuu aikaan, jolloin tyttäreni oli kolmikuinen. Hän sätki jalkojaan viltin päällä terassin lattialla ja minä istuin ja luin hänelle ääneen Helsingin Sanomia. Olimme molemmat täydellisen tyytyväisiä.

Tyttäreni ensimmäiset omat kirjat olivat kankaisia rapisevia pehmokirjoja. Varsinkin yksi niistä oli hänen lempilelunsa pitkän aikaa.

Hänen ensimmäinen pahvisivuinen kirjansa oli Vaunukaveri Muumi, jossa oli tarralenkki, mistä sen sai kiinnitettyä vaunuihin. Kirjassa ei ollut lainkaan tekstiä, pelkkiä kuvia vain, mutta siitä huolimatta kirjaa luettiin tytölle jossain vaiheessa päivittäin. Miehenikin oli erityisen tykästynyt tähän kirjaan.

Itse kaipasin vaihtelua ja aloin pian kiertää kirpputoreja etsien pahvisivuisia vauvakirjoja. Niitä kertyikin melkoisesti. Pelastusarmeijan myymälässä oli sinä kesänä tarjous: seitsemän kirjaa eurolla! Arvaa vaan, montako seitsemän kirjan erää raahasin meille sinä kesänä. Aika monta.

Vauvavuonna harvoin varsinaisesti luin kirjoja vauvalleni, vaan tutkimme yhdessä kuvia. Nimesin niistä esineitä ja asioita ja kertoilin tarinoita omin sanoin. Siksi kelpuutin ostoskoriini myös vieraskielisiä kirjoja, jotka olivat usein suomenkielisiä halvempia.

Tyttäreni varmaan nautti yhteisistä lukuhetkistämme, mutta sitä enemmän hän piti kirjojen tuhoamisesta. Hän napsautti yleensä pahvikirjoista selän rikki ja pureskeli kulmat tuusannuuskaksi. Suurin osa hänen kirjoistaan oli ennen pitkää moneen kertaan teippailtuja ja aika harva niistä päätyi enää takaisin kiertoon.

Tyttäreni täytettyä vuoden aloin jo lukea hänelle kunnon kirjoja ja tarinoita. Beatrix Potterin Petteri Kaniini oli hänen ensimmäisiä lempikirjojaan. Siitä postasinkin jo aiemmin tässä kuussa.

Niin että jos mietit, milloin lapselle voi alkaa lukea, etkä ole vielä aloittanut, jospa aloittaisit tänään.

Menovinkki: Lasten karnevaalit Akateemisessa

Huomio kaikki pääkaupunkiseudulla asuvat! Kiinnostaisiko tavata Supermarsu tai Risto Räppääjä? 

Tänä viikonloppuna Helsingin keskustan Akateemisessa kirjakaupassa vietetään Lasten karnevaalia. Lauantaina Supermarsu ja Risto Räppääjä saapuvat tapaamaan fanejaan. Ohjelmassa on lisäksi tiedossa muun muassa kirjailijavierailijoita. Itseäni kiinnostaisi kuulla erityisesti Johanna Lestelän haastattelu. Kirjoitin Lestelän kivasta esikoiskirjasta Tuikun tärkeä tehtävä elokuussa.

Kiinnostavaa sanottavaa on varmaan myös ilmastonmuutoksesta lasten tietokirjan kirjoittaneilla Laura Ertimolla ja Mari Ahokoivulla. Ihme ilmat! - Miksi ilmasto muuttuu -kirjaa (Into Kustannus 2019) hehkutetaan lajissaan ensimmäiseksi. Lapsille suunnattua tietokirjaa ilmastonmuutoksesta ei ole aiemmin julkaistu (ainakaan Suomessa). Kirja on aivan tuore. Sen julkistamistilaisuus pidetään Lasten karnevaalien yhteydessä.

Ilmastokysymystä käsitellään myös Mikko Pelttarin ja Jenna Kunnaksen kanssa. Pelttari on kirjoittanut ja Kunnas kuvittanut vasta ilmestyneen kirjan Näkymätön myrsky (Otava 2019). Näkymätön myrsky on alakoululaisille tarkoitettu seikkailukirja ilmastonmuutoksen maailmasta. Siinä lapset ottavat ohjat käsiinsä, kun aikuiset eivät tunnu ymmärtävän heidän huoltaan luonnossa tapahtuvista kummallisuuksista ja oudoista säistä.

Koko perheen kivikirjan kirjoittanut Saija Saarni osoittanee haastattelussa, että kivetkin voivat olla äärettömän kiinnostava ilmiö. Hänen kirjansa Kiviä taskussa (Nemo 2019) antaa vinkkejä kivikokoelman perustamiseen, ja sen valokuvien avulla voi opetella tunnistamaan eri kivilajeja. Kirjasta oppii ihan mielettömiä faktoja. Tiesitkö, että Suomessa on ollut tulivuoria tai että Puijon tornin paikalla on ollut Himalajaa korkeampi vuoristo tai että Kolin rotkolaakso on syntynyt valtavassa maanjäristyksessä? Uskoisitko, että kallioperästämme löytyy kultaa, hopeaa, timantteja, rubiineja, safiireja ja topaaseja?

Sunnuntaina Lasten karnevaaleilla on luvassa improvisaatioteatteria. Teatteri ILMI Ö. esittää: Kirjailija Päivikki Paadensuu ja kadonneet kirjan sivut. Esityksessä kirjailijaa on kohdannut kaamea epäonni: syystuuli vei hänen kirjojensa sivut mennessään ja jäljelle on jäänyt vain kannet! Yleisö saa auttaa kirjailijaa kirjoittamaan kirjoihin uutta sisältöä tarinoiden ja improvisaation avulla.

Lisätietoa Lasten karnevaaleista löytyy Akateemisen kirjakaupan verkkosivuilta.

Muoti ja Pariisi

Parhaillaan käynnissä olevan Pariisin muotiviikon kunniaksi päätin esitellä tänään kaksi uutta lasten kuvakirjaa, jotka sijoittuvat Pariisiin ja muodin maailmaan. Valitettavasti kirjoja ei ole suomennettu, joten esittelyssä ovat alkukieliset versiot.

Megan Hessin kirjoittama ja kuvittama Claris the Chicest Mouse in Paris – Fashion Show Fiasco on jatkoa Hessin esikoisteokselle Claris – The Chicest Mouse in Paris, josta kirjoitin hiukan elokuussa.

Kirjassa on meneillään Pariisin muotiviikko (tosin keväinen). Äskettäin Pariisiin muuttanut pikku hiiri Claris saa kuulla kissaystävältään Monsieurilta, että Pariisin muotiviikko on kova juttu.

"Monsieur beamed at Claris. 'This week's a big deal!
You should dream up some looks with dramatic reveal.
For when you're in Paris and it's Fashion week,
you might see a show and you cannot look meek.'" 

Claris seuraa lattianrajasta, kuinka Madame, jonka seinänkolossa hän asuu, on saanut kutsun Chanelin muotinäytökseen. Kun perhe suuntaa kohti näytöstä, Claris huomaa, että kutsu on jäänyt lattialle lojumaan. Ilman kutsua perhe ei pääse sisään ja Madame jää paljosta paitsi! Clarisin täytyy toimittaa kutsu Madamelle.

Näytös pidetään kaukana, aivan toisella puolella kaupunkia. Kuinka pikku Claris sinne pääsee? Rohkeasti hän lähtee matkaan ystävänsä Monsieurin kanssa. Onni on myötä ja Claris ennättää pelastamaan päivän juuri ajoissa.

Ja tottahan Claris pääsee sitten itsekin seuraamaan näytöstä. Pariisista tuskin löytyy onnellisempaa hiirtä!

Muotipiirtäjänä maailman kuuluisimmille brändeille ja suunnittelijoille työskennelleen Hessin kuvitus on kaunista katseltavaa. Tyttäreni viihtyi loputtomasti kirjan äärellä tutkien kaikkia niitä ihania pukuja, joita kirjan sivuilla näkyi. Kullan kimmellys kirjan kansissa, puhumattakaan kullatuista sivunreunoista on omiaan lisäämään kultaa rakastavan tyttäreni intoa kirjaa kohtaan.

Clarisin ystäviä ilahduttaa ehkä tietää, että kirjasarja täydentyy yhä. Ensi vuonna ilmestyy kolmas Clarisista kertova kuvakirja. Siinä Claris seikkailee Rivieralla.

Hessin englanninkielinen teksti on kirjoitettu riimimuotoon. Koska emme ole tyttäreni kanssa riimikirjojen ystäviä, simultaanitulkkauksessani karistan riimit sumeilematta pois.

Kirja tarttui mukaani viime viikolla kirjakaupasta Tallinnasta, mutta se on myös tilattavissa useista verkkokirjakaupoista.  

Samalta reissulta löytyi toinenkin Pariisiin ja muodin maailmaan sijoittuva kuvakirja: Eva Byrnen Along Came Coco. Kaunis kirja tutustuttaa leikki-ikäiset muoti-ikoni Coco Chanelin elämään.

Kirja on amerikkalainen, ja juuri amerikkalaisia tuntuu kiehtovan tämäntyyppiset "ryysyistä rikkauksiin" -kertomukset, joissa vaatimattomista oloista oleva yksilö ponnistaa itsensä omalla työllään huipulle ja materiaaliseen menestykseen.

Cocon lapsuus ei tosiaan ollut ruusuilla tanssimista. Hän vietti useita vuosia nunnien ylläpitämässä orpokodissa, josta muodikkuus oli kaukana ja jossa elämää sääteli lukemattomat tiukat säännöt. Coco oli huono noudattamaan sääntöjä. Oliko järkeä esimerkiksi siinä, että tyttöjen oli joka päivä harjattava hiuksiaan sata harjanvetoa riippumatta siitä, olivatko hiukset ohuet ja suorat vai paksut ja kiharaiset? Coco vannoi, että jonain päivänä hän leikkaisi hiuksensa lyhyiksi, kuten hän sitten aikuisena tekikin.

Luostarin varjoista Coco pääsi välillä vierailuille sukulaistensa luo. Hänen Louise-tätinsä muokkasi tavanomaisista hatuista upeita muotiluomuksia. Coco kykeni näkemään oman tulevaisuutensa samanlaisena.

Orpokodista päästyään hän avasikin hattukaupan, jossa myi naisille tyylikkäitä mutta käytännöllisiä hattuja. Luostarin orpokodissa opitut ompelutaidot tulivat tarpeeseen, kun hän pian alkoi suunnitella ja ommella myös naisten vaatteita. Hän saavutti menestystä ja laajensi valikoimaansa mm. koruihin ja parfyymeihin. Ennen pitkää hänen muotihuoneellaan oli kokonainen rakennus rue Cambonin varrella.

Kaikkea Cocon tekemistä leimasi käytännöllisyys sekä täydellinen piittaamattomuus olemassa olevia sääntöjä kohtaan. Hänen mielestään myös naiset ansaitsivat käyttää mukavia vaatteita – tyylistä tinkimättä. Coco hylkäsi korsetin ja toi naisten pukeutumiseen miesten urheiluvaatteissa käytetyn mukavan jersey-kankaan. Ensimmäisenä maailmassa hän laittoi taskut naistenkin vaatteisiin, ja kun hän vielä lisäsi käsilaukkuihin olkahihnan, naisten kädet vapautuivat.

Coco tunnetaan myös pikkumustan keksijänä. Hänen mielestään jokaisen naisen tuli omistaa musta mekko – vaate, joka on yksinkertaisuudessaan tyylikäs ja dramaattinen.

"Has there ever been a little french girl with such a big imagination who has made breaking the rules look so good?"

Eva Byrnen vesiväreillä ja musteella toteutettu kuvitus on hurmaava. Viisivuotiaani, jolle muotisuunnittelijan ura on yksi tulevaisuuden skenaario, piti kuvituksesta ja koko kirjastakin kovasti. Byrnen Coco on varsin itsetietoisen näköinen – tyttö/nainen, joka tietää mitä tahtoo eikä piittaa muiden mielipiteestä.


Megan Hess (teksti ja kuvat): Claris the Chicest Mouse in Paris - The Fashion Show Fiasco
Kustantaja: Hardie Grant Egmont, Richmond 2019

Eva Byrne (teksti ja kuvat): Along Came Coco - A Story About Coco Chanel
Kustantaja: Abrams Books For Young Readers, New York 2019

Lastenkirjasyksy 2019

Helsingin Sanomat esitteli eilen kulttuurisivuillaan 20 syksyn lastenkirjauutuutta. Rakastan tällaisia artikkeleita. On ihanaa, kun lastenkirjat näkyvät lehtien sivuilla. Hesarin jutussa oli kirjoja vauvaiästä yläkouluikäisille. Joukossa oli pari kirjaa, joita olen jo kovasti odottanut, ja yksi, jonka jo sain kirjastosta.

Hesarin innoittamana päätin tehdä oman katsauksen syksyn lastenkirjauutuuksiin. Osa esittelemistäni kirjoista on jo ilmestynyt ja osa on vielä tulossa. Koska tyttäreni on leikki-ikäinen, keskityn tämän ikäryhmän kirjoihin. Tosin jotkin esittelemistäni kirjoista soveltuvat hyvin myös alakouluikäisille. Kirjojen kansikuvat ovat peräisin kustantajien verkkosivuilta.

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Ellen! - Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit (Teos)
Helsingin kaupungin taidemuseossa vaihtuvan näyttelyn aiheena on parhaillaan Ellen Thesleff. Olemme käyneet tyttären kanssa jo pari kertaa ihailemassa Thesleffin töitä. Hyvään saumaan siis ilmestyy Virtasen ja Pelliccionin toinen lapsille suunnattu kuvitettu elämäkerta Suomen supernaisia -sarjassa. Ellen oli rohkea oman tiensä kulkija, joka eli sellaista elämää kuin tahtoi aikana, jolloin naisen asema ei yleisesti ollut vielä kovin vapaa. Ellen halusi olla taiteilija eikä muuta. Hän uudisti rohkeasti maalaustaiteen värimaailmaa ja oli aikaansa edellä. Kun arvostelijat eivät ymmärtäneet häntä, hän piti oman päänsä. Hyvä niin, sillä hänen maalauksensa elävät yhä.

Tomi Kontio & Elina Warsta: Koira nimeltä Kissa tapaa kissan (Teos)
Spurgun kanssa ystävystyvästä yksinäisestä koirasta kertova Koira nimeltä Kissa on ollut suuri suosikkimme, joka on tänäkin vuonna lainattu kirjastosta jo useamman kerran. Kirja on saanut nyt jatkoa. Koira nimeltä Kissa ja ihminen nimeltä Näätä viettävät kiireetöntä aikaa katsellen hyörinää satamassa, kun huomaavat eräästä laivasta puikahtavan kissan. Koirasta kissa on lumoava ja salaperäinen, mutta sitä jännittää tavata tuo olento, joka tulee pelottomasti kohti. Kertomuksen teemoja ovat rajoja murtava ystävyys, lempeys maailmaa ja kaikkia sen asukkeja kohtaan sekä pelot ja niiden voittaminen.

Minna Honkasalo & Janina Ahlfors: MUUMI Museokirja (WSOY)
MUUMI Museokirja on lapsen oma opas taiteeseen ja Tampereen Muumimuseoon. Interaktiivinen tietokirja innostaa katsomaan taidetta avoimin mielin ja kaikin aistein. Kirjan sanoma on: taidetta on kaikkialla ja taide on kaikkien. Kirjassa otetaan selvää, mikä museo on ja miksi museoita on olemassa. Mikä on näyttely tai teos? Kuka on Tove Jansson? Tämän kirjan taidan kääriä muumeja ja museoita isosti fanittavalle tyttärelleni joululahjapakettiin.

Hannamari Ruohonen: Kaisan ja Oskarin retkikirja (S&S)
Puuvärein kuvittavan Ruohosen tyyli viehättää meitä kovasti. Tässä kirjassa tavataan Kaisa ja Oskari, jotka ovat tutut jo Kaisan ja Oskarin lempikirjasta. Nyt on aika retkeillä. Retken toteuttamiseen ei vaadita paljon muuta kuin vähän mielikuvitusta. Retkelle voi lähteä milloin ja minne vain. Haluttaisiko samota heinikkoviidakossa vai käydä aaveretkellä kellarissa? Jos retkeilee naapurin ovelle, saattaa saada kutsun sisään.

Saara Vallineva: Ihmeellinen siemen (Bazar)
Olemme ihastuneet Saara Vallinevan kuvituksiin Eppu Nuotion kirjoittamissa kirjoissa Pirkko Punarinta ja kadonnut polkupyörä sekä Kauko Kivitasku ja kadonnut onnenkivi. Vallinevan kuvitukset ovat valokuvia hänen rakentamistaan pienoismaailmoista ja nukkehahmoista. Nyt Vallineva debytoi kirjoittajana. Hänen kertomuksessaan ystävykset Takku ja Mau yrittävät saada isosedän matkapäiväkirjan välistä löytyneen siemenen itämään. Kun siemen ei lähde versomaan, ystävykset päättävät matkata Kaukomaahan etsimään Tiikeriä, joka saattaa tietää, kuinka siemen itäisi. Löytyykö Tiikeri ja selviääkö siemenen arvoitus? Teoksen teemoja ovat kärsivällisyys, ennakkoluulojen murtaminen ja ystävyys.

Kuva: © Bazar Kustannus

Ninni Oljemark: Touhukaverukset - Yllätysjuhlat (Otava)
Kirja aloittaa uuden Touhukaverukset-sarjan, jossa seikkailevat Hupilassa asuvat Kani, Susi ja Nalle. Ystävykset haluavat tehdä maailmasta hauskemman paikan elää. Kun Hupilaan muuttaa uusi asukas, pieni Olga Possu, ystävykset päättävät järjestää tämän kunniaksi yllätysjuhlat. Mutta juhlien järjestäminen salassa on hankalaa, kun Olga tekee kaikkensa tutustuakseen uusiin naapureihinsa. Olemme tutustuneet Touhukaverukset-kirjoihin ruotsiksi (Vännerna fixar). Kiva, että ensimmäinen on nyt suomennettu. Ensi keväänä on luvassa toinen suomennos, jossa Kani, Susi ja Nalle järjestävät museon kaikille hupilaisille.

Taru Viinikainen & Oili Kokkonen: Tiltu ja Lettu - Kadonneet puutarhatontut (WSOY)
Pienten sisarusten Tiltun ja Letun edesottamuksia on saatu seurata jo kahden kirjan verran. Tässä kolmannessa kirjassa sisarukset ja näiden pihalla asusteleva puutarhatonttu pertinjuntti ovat kiperän ongelman äärellä: naapurustoa näyttää piinaavan puutarhatonttuja ryöstelevä sarjavaras. Sisarukset ja pertinjuntti perustavat salapoliisitoimiston, joka pääseekin rosvon jäljille. Nuuskijoille on luvassa jymy-yllätys.

Riikka Jäntti: Pikku Hiiru ja paukkupakkanen (Tammi)
Pikku Hiirusta kertova sarja on edennyt viidenteen osaansa, ja Hiiru on jo eskarilainen. Tässä kirjassa eletään talvista arkea. Talvella voi tehdä vaikka mitä. Hiiru luistelee, leipoo, käy kirjastossa ja opettelee soittamaan pianoa. Hiirun ja äidin elämästä kertovissa kauniisti kuvitetuissa kirjoissa on mukava tunnelma.

Isabel Thomas & Marianna Madriz: Stephen Hawking - Opas suureen elämään (Etana Editions)
Uusi tietopohjainen Opas suureen elämään -sarja kertoo historian inspiroivista merkkihenkilöistä alakoululaisille sopivalla tavalla. Ensimmäisenä sarjassa ilmestyy kolme kirjaa: Stephen Hawking, Frida Kahlo ja Maya Angelou. Näistä meitä kiinnostaa eniten tähtitieteilijä Stephen Hawkingin elämä. Vaikeasta halvaannuttavasta sairaudestaan huolimatta Hawking nousi alallaan maailman huipulle. Hänen uraauurtavat tutkimuksensa mustista aukoista ja alkuräjähdyksestä ovat muuttaneet tapaa, jolla ajattelemme maailmankaikkeudesta.

Vaihtoehtoisia kulkuneuvoja autottomana päivänä

Jos olet tottunut hurauttamaan paikasta toiseen autolla, tänään se ei käy. Nyt vietetään nimittäin auton vapaapäivää ja on aika pohtia vaihtoehtoisia kulkuneuvoja. Jos oma pää lyö tyhjää, onneksi lastenkirjallisuudesta löytyy runsaasti vinkkejä.

Polkupyörä

Kun Siiran on päästävä sirkusesitykseen metsän laitaan, se kaivaa kellarista esiin vanhan polkupyöränsä. Pyörää ei selvästikään ole käytetty pitkään aikaan, sillä siinä on paljon kunnostamista. Jyrkässä, kuoppaisessa alamäessä kannattaa olla varovainen, ettei romuta pyöräänsä yhtä pahoin kuin Siira. Istuttuaan iltaa sirkusväen kanssa Siiralta luonnistuu jo yksipyöräiselläkin polkeminen!

Reetta Niemelä & Salla Savolainen: Siiran sirkusmatka. Otava 2017.

Raitiovaunu

Helsingissä, varsinkin kantakaupungin alueella, ratikka on kätevimpiä kulkuneuvoja. Vihreät ratikat kolistelevat päivästä toiseen kiskoillaan Kauppatorilta Ullanlinnaan tai Katajanokalta Töölöön tai Käpylästä Kallioon. Kyytiin nousee mummoja ja mammoja, neitejä ja herroja, tätejä ja setiä. Jos osuu ratikan kyytiin karkausyönä, kaikki on ylösalaisin ja silkkaa taikaa. Ratikan ikkunasta voi nähdä vaikkapa jäänmurtajien häät tai Hietaniemen kalmistoista nousseet haamut!

Annina Holmberg & Virpi Talvitie: Karkausyön ratikkamatka. WSOY 2010.

Juna

Kun Onni-poika lähtee yökylään mummon ja papan luo, matka taitetaan junalla. Junassa on hauskaa. Konduktööriltä Onni saa oman lipun ja ravintolavaunussa voi juoda pillimehua. Isi kertoo Onnille, että he äidin kanssa tapasivat junassa. Mummolassa Onnille tulee vähän koti-ikävä, mutta onneksi seuraavana päivänä juna tuo hänet taas kotiin.

Sanna Pelliccioni: Onni-poika menee mummolaan. Minerva 2016. 3. painos.

Soutuvene

Setä Sininen on hankkinut uuden soutuveneen ja vie Petterin ja Lotan sekä täti Vihreän, täti Ruskean ja täti Sinipunaisen souturetkelle. Aikuisten ottaessa nokoset ruoan päälle, Petteri ja Lotta päättävät harjoitella soutamista keskenään. Mutta lasten ei pitäisi päästä vesille yksin. Petteri ja Lotta hukkaavat airot ja kököttävät sitten veneessä avuttomina. Pulassa ovat Setä Sininen ja täditkin, jotka jäävät saarelle jumiin ilman venettä. Tarinalla on onneksi onnellinen loppu, mutta pelastusliivit sentään olisi kannattanut kaikilla olla.

Elsa Bescow: Setä Sinisen uusi vene. Gummerus 1979. 2. painos.

Lautta

Helsingin saarikaupunginosaan Suomenlinnaan matkataan lautalla, kuten Viidakkorumpu-orkesteri tekee mennessään keikalle Suomenlinnaan. Lauttalaiturilla ei kannata säheltää, ettei putoa veteen. Muuten saattaa joutua uimaan koko matkan, kuten Aarne Alligaattori!

Macke Granberg & Erika Weiste: Aarne Alligaattori ja keikka Suomenlinnassa. Arne Alligator Brands Oy 2013.

Laiva

Jos on tarve matkustaa vähän pidemmälle, laiva on oiva valinta. Aino matkustaa perheineen Tanskaan vuorenkokoisella laivalla, joka tärisee merta kyntäessään. Ikkunasta näkyy vain merta ja pieniä purjeveneitä. Hytti alkaa nopeasti tuntua ahtaalta ja tukalalta. Johtuneeko liiasta karkinsyönnistä vai laivan keinunnasta, että Nyytin vatsaa alkaa vääntää.

Kristiina Louhi: Aino matkustaa. Tammi 2004. 5. painos.

Hevosrattaat

Kun Koiramäen lapset Elsa ja Kille lähtevät sukuloimaan kaupunkiin, matka taitetaan hevoskärryillä. Kaupungissa riittää maalaislapsille ihmeteltävää. Kaupungin kaduilla kolistelee monenlaisia hevoskärryjä, -vaunuja ja -kiesejä. 

Tämän kulkuneuvon ongelmana on, että se kuuluu niin selkeästi menneeseen maailmaan. Nykyaikana hevoskärryjä voi olla vaikea löytää.

Mauri & Tarja Kunnas: Koiramäen lapset kaupungissa. Otava 1984. 5. painos.

Kuumailmapallo 

Mansikkahaltijatar haluaa matkustaa mansikkakilpailuun Viherhaltijattaren ruohoaavalle. Hän lähtee matkaan kuumailmapallolla Bibo Perhosen ja pienen haltijalapsi Marjan kanssa. Kuumailmapallot ovat oikukkaita kapistuksia. Matka katkeaa heti alkuunsa, kun kuumailmapallo rysähtää päin puuta ja juuttuu kahden oksan väliin. Törmäys on niin voimakas, että Mansikkahaltijatar, Marja ja Bibo syöksyvät pää edellä linnunpesään. Mansikkahaltijatar ei huonosta kokemuksesta pelästy, vaan kirjan lopussa hän taas nousee kuumailmapallonsa kyytiin.

Stefanie Dahle: Mansikkataikaa Haltijamaassa. Aurinko Kustannus 2015.

Lentokone

Ilmojen halki matkattaessa lentokone lienee kuumailmapalloa käytännöllisempi kulkuneuvo. Ruu matkustaa äidin kanssa lentokoneella lämpimään maahan. Mutta ennen lentokoneeseen pääsyä on selvittävä läpi lentokentän kummallisuuksien. Siihen kuuluu paljon jonottamista ja odottelua. Ruu sentään pääsee lentokoneeseen ensimmäisenä, koska on lapsi. Koneen laskeutuessa Ruun korviin sattuu, mutta banaanin syönti auttaa.

Annakarin Garhamn: Ruu lentomatkalla. Otava 2018.

Avaruusalus 

Jos mielii vielä kauemmas kuin minne lentokoneella pääsee, taitaa vaihtoehdoksi jäädä avaruusalus. Barbapapa perheineen matkustaa avaruuteen, sillä Barbapinko on napannut viestin Marsista. Marsissa kuulostaisi asuvan muusikoita. Asiaa täytyy tutkia henkilökohtaisesti. Matka sujuu hyvin ja löytyyhän Marsista elämää. Barbaperhe kuitenkin melkein tuhoaa planeetan tuomalla sinne vieraslajin.

Annette Tison & Talus Taylor: Barbapapa avaruudessa. Otava 2006.

"Minä olen sinun muistisi" - muistisairaudet lastenkirjoissa

Huomenna on Maailman Alzheimer-päivä ja Muistiliitto viettää parhaillaan muistiviikkoa. Väestön ikääntyessä muistisairaudet tuntuvat lisääntyvän koko ajan. Todennäköisesti ne koskettavat myös monia lapsia isovanhemman tai isoisovanhemman sairastuessa.

Aloin viime vuonna miettiä miten ja missä vaiheessa vaarin muistisairaus pitäisi ottaa puheeksi tyttäreni kanssa. Vaarin kohdalla tilanne ei ole vielä huono. Hän on omatoiminen eikä tauti rajoita elämää. Diagnoosi saatiin varhaisessa vaiheessa, joten hän ehtii hyötyä tautia jarruttavasta lääkityksestä. Mielestäni tyttäreni oli kuitenkin hyvä tietää, että vaarin muisti heikkenee.

Aloin siis etsiä muistisairauksia käsitteleviä lastenkirjoja, sillä kirjan ääressä on kokemukseni mukaan helppo ottaa puheeksi vaikeampiakin asioita.

Epäilin ensin mahtaisiko aiheesta löytyä lastenkirjallisuutta, mutta sitten aloin muistella, että olimme tainneet jo joskus lainatakin kirjastosta pari kirjaa, joissa mummin muisti ei ollut entisellään. Aivan oikein, lähikirjaston hyllystä löytyi useampikin kuvakirja aiheesta.

Mummin mehevä omenapiirakka

Laura Langstonin kirjoittamassa ja Lindsey Gardinerin kuvittamassa kirjassa Mummin mehevä omenapiirakka Reetan mummi on muuttanut Reetan perheen luokse asumaan, koska hänen muistinsa ei enää toimi kovin hyvin. Se huononee päivä päivältä. 

Kirja kuvailee suloisella tavalla mummin ja lapsenlapsen yhteisiä puuhia. He voivat tehdä paljon asioita yhdessä, vaikka mummi muistaakin paremmin höyryjunat, maitotonkat ja pula-ajan kuin vaikkapa sen, miten mennään kotiin. Kirjassa kuvaillaan myös, miten kipeältä lapsenlapsesta tuntuu, kun mummi ei eräänä päivänä muistakaan hänen nimeään eikä koko tyttöä. Mummi lähtee myös välillä viikoksi pois ja isä selittää perheen tarvitsevan taukoa. Kirja loppuu lohdullisesti, kun Reetta pääsee sinuiksi vaikean tilanteen kanssa ja julistaa mummille: ”Minä olen sinun muistisi.”

Laura Langston: Mummin mehevä omenapiirakka
Englanninkielinen alkuteos: Mile-High Apple Pie
Kuvitus: Lindsey Gardiner
Kustantaja: Lasten Keskus 2004

Mummin muisti oikkuilee

Martina Baumbachin kirjoittamassa ja Michaela Heitmannin kuvittamassa kirjassa Mummin muisti oikkuilee asetelma on samankaltainen. Mummi muuttaa Samu-pojan luo asumaan. Samu on innoissaan, mutta huomaa pian, että mummi tekee ihan kummallisia asioita. Vanhemmat selittävät, että mummi on sairas. 

Samu joutuu käymään läpi mummin sairauden aiheuttamia omia tunteitaan. Välillä hävettää, kun mummi käyttäytyy hassusti kaverin nähden, välillä mietityttää voiko mummin kummallisille edesottamuksille nauraa, välillä kiukuttaa, kun mummi ei kerta kaikkiaan muista mitään, ja välillä saa olla huolissaan kun mummi on kadonnut. 

Kaikesta huolimatta Samu rakastaa mummiaan, ja sen dementiaan vajonnut mummikin ymmärtää: ”Tämän pojan kanssa on helppo jutella, ajattelee mummi hymyssä suin. Hän ehti jo unohtaa pojan nimen, mutta on siitä huolimatta juuri nyt universumin onnellisin asukas."

 

Martina Baumbach: Mummin muisti oikkuilee
Saksankielinen alkuteos: Kuddelmuddel in Omas Kopf
Kuvitus: Michaela Heitmann
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2015

Mummun kaikki rahat

Ulf Nilssonin kirjoittamassa ja Eva Erikssonin kuvittamassa kirjassa Mummun kaikki rahat tarinan kertoja, kuusivuotias poika, joutuu pahaan tilanteeseen, kun yhtenä päivänä mummusta on yllättäen tullut aivan höperö. Hän haluaa nostaa kaikki rahansa pankista ja piilottaa ne patjan alle ja ties mihin piiloihin kotona. Poika-parka ei voi muuta kuin seurata mummua ja vartioida häntä jousipyssynsä kanssa. ”Minä tottelin vaikka sydäntä särki, kun hän ei tiennyt, mikä minun nimeni oli.” 

Onneksi pankkivirkailija on valppaana ja hälyttää lääkärin katsomaan mummua. Selviää että mummun höperyys on johtunut vain tulehduksesta, ja hoituu penisilliinillä. Paha virtsatietulehdus tosiaan voi aiheuttaa vanhuksilla sekavuutta ja dementiaan sekoitettavia oireita. Kirja loppuu onnellisesti mummun palatessa ennalleen lääkettä saatuaan.

Ulf Nilsson: Mummun kaikki rahat
Ruotsinkielinen alkuteos: Farmors alla pengar
Kuvitus: Eva Eriksson
Kustantaja: Mäkelä 2007

Mummin muisti karkuteillä 

Kirjastosta löytyi kotimainenkin kirja muistamattomasta mummosta. Riitta-Liisa Heikkisen kirjoittama ja Kati Vuorennon kuvittama Mummin muisti karkuteillä kertoo Annista ja Topista, jotka matkustavat kesällä mummin luo mökille. 

Lapset huomaavat heti, ettei kaikki ole kohdallaan, sillä mummi on unohtanut tulla bussipysäkille heitä vastaan. Muutenkin mummi vaikuttaa hajamieliseltä ja muistamattomalta. Viimeistään silloin kun mummi aiheuttaa palohälytyksen käräyttämällä piirakan, lapset tajuavat, ettei kaikki ole kunnossa.

"'Jos mummi ei muista tarpeeksi.'
'Mitäs me sitten tehdään?'...
'Pitäisikö kertoa isälle ja äidille?' mietti Anni.
'Jospa mummi ei tykkäisi siitä', vastasi Topi.”
 
En pitänyt kirjan lopusta ollenkaan. Lapset matkustavat takaisin kotiin ja jättävät mummin selviytymään itsekseen. Tietysti lapselle voi olla hämmentävä tilanne nähdä mummissa tapahtunut muutos, mutta juuri siksi asiasta pitäisi ehdottomasti kertoa aikuiselle, joka pystyisi paremmin päättämään, mitä tehdä. Onko tässä kyse nyt jostain yksityisyyden suojan korostamisesta, joka on mielestäni viety Suomessa monesti liian pitkälle?

Isäni lääkäri oli todella tyytyväinen, että isä tuli äitini painostamana vastaanotolle heti muistisairauden varhaisvaiheessa. Yleensä ihmiset tulevat kuulemma liian myöhään, jolloin he eivät enää hyödy taudin etenemistä hidastavasta lääkityksestä. Tulemalla ajoissa lääkityksen piiriin isälläni on kuulemma mahdollisuus vielä moniin hyviin vuosiin. Siksi kirjan loppu tuntuu mielestäni vähän vastuuttomalta.

Heikkinen Riitta-Liisa: Mummin muisti karkuteillä
Kuvitus: Kati Vuorento
Kustantaja: WSOY 2010

Vanha kunnon leijonavaari

Lopulta löysin sellaisenkin lastenkirjan, jossa muisti on mennyt vaarilta eikä mummilta. Julia Jarmanin kirjoittamassa ja Susan Varleyn kuvittamassa kirjassa Vanha kunnon leijonavaari seikkailee viidakon eläimiä. Lenni-pojan vaari on leijonakuningas, mutta hänen muistinsa reistailee. Hän ei muista Lennin nimeä eikä muista mikä jalkapallo on. Kruununsa ja jotain muutakin tarpeellista hän on heittänyt roskakoriin. 

Eläimet havaitsevat leijonakuninkaassa tapahtuneen muutoksen. Simpanssia vaarin käytös naurattaa, mutta virtahepo ymmärtää, mistä on kyse: ”Hänen aivonsa eivät enää toimi yhtä hyvin kuin ennen. Siksi hän unohtelee asioita.” 

Lenni haluaa auttaa vaaria, ja eläimet oivaltavat, että vaari muistaa paremmin vanhoja asioita kuin nykyisiä. Niinpä he käyvät usein leijonavaarin luona menneitä muistelemassa. ”Heistä oli paljon apua, mutta vaarin muistamattomuudelle he eivät mahtaneet mitään. Vanhat aivot väsyivät vääjäämättä.” 

Kirja loppuu siihen, että Lenni on kuningas ja hänellä on jo oma poika. ”Hän saattaa joskus unohtaa asioita, mutta vaariaan hän ei unohda ikinä. Hän pitää huolen siitä, että hänen valtakunnassaan kaikki eläimet ovat kilttejä vaareilleen ja mummuilleen."

Julia Jarman: Vanha kunnon leijonavaari
Englanninkielinen alkuteos: Lovely Old Lion
Kuvitus: Susan Varley
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2015

Päivä rannalla

 
Muisti on mennyt vaarilta myös Clare Helen Welshin kirjoittamassa ja Ashling Lindsayn kuvittamassa kirjassa Päivä rannalla. Tänä vuonna ilmestynyt kuvakirja on lämminhenkinen kuvaus pienen tytön, tämän äidin ja vaarin päivästä uimarannalla. Vaari unohtelee asioita ja häntä täytyy siksi pitää silmällä. Muuten hän voi tehdä hassuja juttuja, kuten kaivaa eväsleivät hiekkaan.

"Äiti sanoo, että vaarin muistot ovat kuin vuorovesi. Toisinaan lähellä ja täynnä elämää. Toisinaan kaukana poissa."

Tyttö on kirjan kertojahahmo, ja hän erittelee tunteitaan, joita vaarin muistamattomuus aiheuttaa. Joskus kiukuttaa, mutta silloin tyttö yrittää muistaa, että voi tuntua pelottavalta unohtaa asioita. Joskus pelottaa, että vaari unohtaa hänet. Olisi kauheaa unohtaa joku, jota rakastaa. Mutta tyttö rakastaa vaaria ja vaari tyttöä, ja se on tärkeintä.

Vaarin sairaudesta huolimatta he voivat nauttia hetkestä rannalla: rakentaa hiekkalinnoja, etsiä meritähtiä, hypellä kiveltä kivelle, syödä jäätelöä, seurata nousuveden tuloa, tanssia aalloissa ja olla onnellisia.

Clare Helen Welsh: Päivä rannalla
Kuvitus: Ashling Lindsay 
Englanninkielinen alkuteos: The Tide
Suomennos: Raija Rintamäki
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2019

102 askelta mummilaan

Mummin heikkenevästä muistista on olemassa myös melko tuore lastenromaani: Mari Kujanpään 102 askelta mummilaan. Se on suunnattu kouluikäisille lapsille. Päähenkilö Akseli on koulussa toisella luokalla. Hän on päivittäin tekemisissä mumminsa kanssa ja joutuu seuraamaan, kuinka muistisairauteen sairastuminen muuttaa mummin käytöstä.

Sivuja romaanissa on 203, joten ihan pienen lapsen kanssa sitä ei kannata kahlata läpi, vaikka kirjassa onkin lukemista tukeva Paula Melan mustavalkoinen kuvitus.

Romaani oli ehdolla tämänvuotisen Arvid Lydecken -palkinnon saajaksi.

Mari Kujanpää: 102 askelta mummilaan
Kuvitus: Paula Mela
Kustantaja: Otava 2018

Kirjailijakohtaamisia ja rohkeutta uskaltaa

Kirjailijan kohtaaminen saattaa olla lukemista harrastavalle merkittävä tapaus. Päätin tänään muistella paria omalle kohdalle sattunutta kohtaamista.

Nuorena olin peruskoulun työelämään tutustumisjaksolla Kirjailijatalo Villa Kivessä Helsingin Linnunlaulussa. Tapasin siellä useitakin kirjailijoita, mutta vain yksi kohtaamisista on painunut mieleeni.

Istuin vanhanaikaisen kirjoituskoneen ääressä naputtelemassa osoitteita kirjekuoriin, kun runoilija Tommy Tabermann astui huoneeseen. Energia huoneessa muuttui heti. Hän oli valtavan karismaattinen. En muista lainkaan, mitä hän puhui. Sen muistan, että hän lahjoitti minulle postikortin, johon oli painettu eräs hänen runonsa. Kortti on minulla vieläkin jossain tallessa.

Olin lukenut Tabermannin runoja ja osasin yhden niistä ulkoakin. Mietin, pitäisikö minun esittää se runoilijalle, mutten sentään tehnyt sitä.

Toinen mieleenjäänyt tapaaminen kirjailijan kanssa tapahtui muutama vuosi sitten jossain messuilla. Lastenkirjailija Pipsa Pentti oli siellä markkinoimassa kirjaansa Lyyli ja hurja paperihukka. Hän piti minulle erittäin vaikuttavan myyntipuheen kirjansa puolesta. En kuitenkaan silloin tarttunut onkeen, mutta siemen oli istutettu päähäni ja ostin kirjan myöhemmin.

Viime vuoden maaliskuussa Pentti tuli kirjailijavieraaksi lähikirjastoomme. Yllätyin huomatessani, että tyttäreni tunsi kirjailijan tyttären. Pentti luki ensin kirjansa Lyyli ja hurja paperihukka, ja kertoi sen jälkeen kirjan teosta. Hän sanoi haaveilleensa lastenkirjan tekemisestä kymmenen vuotta. Sinä aikana hän kehitteli monenlaisia ideoita ja kirjoitti ja kuvitti niitä pöytälaatikkoon. 

Oikeastaan hän ei halunnut saada kirjaa valmiiksi, koska häntä pelotti. Häntä pelotti, että hänen pitäisi tarjota valmista kirjaa kustantajalle. Häntä pelotti, että kustantaja lyttäisi kirjan ja hänen unelmansa menisi murskaksi. 

Neljän lapsen äitinä hän lopulta päätti lakata pelkäämästä, teki kirjan valmiiksi ja kiikutti sen Otavalle. Kustantaja ihastui kirjaan ja Lyyli ja hurja paperihukka ilmestyi vuonna 2016. 

Koko kirjan teema liittyykin uskaltamiseen ja jonkin sellaisen tekemiseen, mikä on vaikeaa. Päähenkilö Lyyli pelkää vähän kaikkea ja viettää mieluiten päivät omassa huoneessaan piirtelemässä prinsessoita. Paperiprinsessat ovat hänelle ystäviä.

Eräänä päivänä Paperi-Hukka on siepannut prinsessa Paperiinaa lukuunottamatta muut prinsessat ja on ilmeisesti kuljettamassa niitä kaatopaikalle. Vaikka Lyyliä pelottaa, ei auta muu kuin lähteä prinsessoja pelastamaan. ”Olo tuntui yllättävän rohkealta. Tärkeän asian edessä sitä kai käy niin.”

Matkalla tulee vastaan melkoisia vastoinkäymisiä, mutta lopulta päästään kaatopaikalle. On aika kohdata kauhea Paperi-Hukka. Hukka on juuri uhkailemassa paperiprinsessoja nitojalla ja rei'ittäjällä. Lyylin onnistuu vangita Paperi-Hukka tarrapaperin avulla ja sulkea se kirjekuoreen, joka on mitä mainioin vankila. Sitten vaan lähetetään kuori autiomaahan, jossa ei kasva puita eli ei ole paperiakaan eli ei löydy hukalle kiusattavia.

Lyyli ja prinsessat ovat pelastuneet. ”Lyyli hyppeli kevein askelin koko kotimatkan. Tältä siis tuntui olla rohkea – kun tiesi selviytyneensä aikaisemmista haasteista, tiesi selviytyvänsä myös tulevista.”

Ja niinhän siinä sitten kävi, ettei Lyyli enää nyhjännyt kaikkia päiviä huoneessaan, vaan uskaltautui ulos maailmaan. ”Jos ei uskaltaudu seikkailuun, ei voi koskaan tietää, kuinka rohkea onkaan.”

Olimme lukeneet kirjan tyttäreni kanssa jo aiemminkin, mutta siellä kirjastossa kirjailijaa kuunnellessani jokin kolahti. Päätin silloin, että kyllä, minä aloitan lastenkirjablogin. Olin ajatellut asiaa jo pitkään, mutta en ollut ihan varma, uskaltaisinko ryhtyä puuhaan. Pipsa Pentin ja Lyylin innoittamana päätin olla rohkea ja yrittää. Jos kukaan ei lukisi blogiani tai siitä ei pidettäisi, niin ainakin olisin kokeillut.

Vaikka päätös syntyi siis jo viime vuoden maaliskuussa, meni monta kuukautta suunnitteluun ja teknisten taitojen opetteluun. Välillä meinasin luovuttaa, mutta vuodenvaihteeseen tultaessa blogin aloittaminen tuntui hyvältä uudenvuodenlupaukselta. Onneksi uskalsin. Itselläni on ollut hauskaa. Toivottavasti myös lukijoilla.


Pipsa Pentti: Lyyli ja hurja Paperi-Hukka
Kustantaja: Otava 2016

Mammuttitunnelmissa

Olen viime päivinä käynyt läpi ja järjestellyt kesän valokuvia. Syksyn edetessä on hauska vielä muistoissa viivähtää kesässä. Kesälomamme huipentui tänä vuonna Itä-Suomeen suuntautuneeseen road tripiin. Nähtyä tuli Lappeenrannan satama ja linnoitus, Joensuun tori ja ihana taidemuseo, loputon määrä pikkukyliä ja niiden kirjastoja ja, ah, Koli. 

En yhtään ihmettele, miksi taiteen kulta-ajan kareliaanit ihastuivat Koliin. Onhan se upea! Tytärkin oli innoissaan, sillä Pikku Kakkosessa oli juuri kesällä saatu seurata Jarin ja Karin seikkailua Kolille. Noita jaksoja piti sitten illalla katsella Areenasta hotellihuoneessa.

Pisimpään viihdyimme Nilsiässä. En tiennyt paikkakunnasta ennalta oikeastaan mitään muuta kuin että sieltä löytyi vuonna 1873 mammutin poskihammas. Löytö oli Suomen toinen tiedossa oleva mammuttilöytö. Majoituimme Nilsiässä juuri hampaan löytösijoille Tahkolle Syvärijärven rannalle.

Nilsiä ei ole unohtanut mammuttiaan vajaassa 150 vuodessa. Jäljennös hampaasta on nähtävissä Nilsiän kotiseutumuseossa (alkuperäinen on Helsingissä Kansallismuseon kokoelmissa). Tahkon lähiliikuntapuistossa lapset leikkivät mammutinmuotoisissa leikkivälineissä ja kirjaston lastenosastolla istui pehmomammutti. Kun kahvittelimme nilsiäläisten luona, mammutin hammas tuli sielläkin puheeksi.

Mammutinmuotoinen kiipeilyteline/liukumäki Tahkolla

Mammutti koristaa hyllyä Nilsiän kirjaston lastenosastolla

Hotellimme leikkihuoneesta löytyi kirja Mammutti Putkonen Nilsiässä. Se oli minulle ennalta tuttu, sillä ostin sen joskus divarista.

Kirjan on kirjoittanut Marja-Kaarina Koskinen ja kuvittanut Minna Hiltunen. Teoksen kohderyhmänä ovat erityisesti Nilsiän koululaiset, joille teos toimii eräänlaisena kotiseutuoppaana. Teoksen taustalla on kokonainen projektiryhmä.

Hotellin leikkihuoneessa

Kirja kertoo pienestä mammutista, jolta irtoaa maitohammas. Hammaskeiju lupaa sille yhden toiveen ja mammutti toivoo pääsevänsä näkemään, millaista sen kotiseuduilla on "tuhatsataykskymmenen vuoden päästä". Niinpä se putkahtaa 2000-luvun Nilsiään.

Mammutti Putkonen tutustuu Nilsiän pieniin koululaisiin ja pääsee koululaisten mukana luokkaretkelle. Retkellä käydään mm. ihailemassa maisemia Pisan vuorella ja kuuntelemassa oppaan selostusta vanhoista ajoista niin Nilsiän kotiseutumuseossa kuin Paavo Ruotsalaisen kotimökissä Aholansaaressakin. Mammutti Putkonen seikkailee seudulla myös itsekseen ja näkee monia kiinnostavia kohteita, kuten Nilsiän kirkon, Kinahmin selänteen ja Tahkon golfkentän. 

Itse tarinaa ei ole kuormitettu liioilla yksityiskohdilla, mutta kirjan loppuun on koottu yksityiskohtaisempaa tietoa kohteista. Kirja sopii kaikille, jotka haluavat oppia enemmän Nilsiästä tai nauttivat mammuttikertomuksista, joihin on sotkettu aikamatkailua ja taikuutta Nilsiä-tietoudella höystettynä. 

Nilsiän kirjastossa lueskelimme toista mammuttikirjaa: Jeanne Willisin kirjoittamaa ja Tony Rossin kirjoittamaa kirjaa Mammuttipiirakka. Siinä tavataan luolamies Og, jonka tekee mieli mammuttipiirakkaa. 

"Vuoren huipulla eli lihava mammutti. Alhaalla laaksossa eli laiha luolamies. Luolamiehellä oli nälkä. Hirmuinen nälkä. Hän näki mammutin ja nuolaisi huuliaan.

Hän oli kyllästynyt kasviksiin. Hän oli tympääntynyt hedelmiin. 'Luolamies tahtoo lihaa!' sanoi Og. 'Pyydystän tuon mammutin ja teen siitä piirakkaa!'" 

Pian Og toteaa, ettei pysty kaatamaan mammuttia yksin. Hän oppiikin tekemään yhteistyötä muiden kivikauden ihmisten kanssa saadakseen lihaa. Mutta mahtaako mammutti kuitenkaan olla niin vain kellistettävissä?

Lyhyt kertomus sopii jo pienelle leikki-ikäiselle. Kertomuksen äärellä voi yhdessä pohtia yhteistyön merkitystä ja ehkäpä sitäkin, onko eläinten syöminen oikein, kun kasvisruokaa kuitenkin on tarjolla.

Mammuttipiirakka-kirja Nilsiän kirjaston lastenosastolla

Mammuteista kertoo myös Jane Chapmanin kuvakirja Iso niin kuin sinä! Kirjassa seurataan mammuttilauman pienintä jäsentä Murua, joka haluaisi olla yhtä suuri kuin isä ja osata tehdä samoja asioita kuin isä. Isä on Murun sankari. On niin vaikea odottaa, että kasvaisi samanlaiseksi kuin isä.

"'Iskän pieni ilopilleri', isä nauroi ja pörrötti Murun turkkia.

'Mutta minä en halua olla pieni', niiskahti Muru. 'Haluan olla suuri ja vahva kuin sinä!'

'Niin sinusta aikuisena tuleekin', isä sanoi. 'Mutta siihen asti äiti ja minä pidämme sinusta huolta.'"

Eräänä päivänä isä vie Murun pitkälle retkelle, jonka aikana Muru ymmärtää, että isäkin on ollut kerran pieni, jopa pienempi kuin Muru nyt. Jokainen on ensin pieni.

Kepoisen kuvakirjan jälkeen tuli tunne, että nyt täytyisi saada luettavaksi jokin kunnollinen tietokirja mammuteista. Ehkä lainaamme seuraavaksi Tom Björklundin kuvittaman ja Seppo Vuokon kirjoittaman Mammutin aika - elämää jääkaudella (Tammi 2009). 

Peräti 192-sivuinen tuhti kirja ei kerro pelkästään mammuteista, vaan muustakin jääkauden eliöstöstä. Tyttäreni onkin äärettömän kiinnostunut jääkaudesta ja on jatkuvasti näkevinään luonnossa jääkauden merkkejä.


Marja-Kaarina Koskinen: Mammutti Putkonen Nilsiässä
Kuvitus: Minna Hiltunen
Omakustanne?
Painopaikka: Gummerus Kirjapaino Oy 2007

Jeanne Willis: Mammuttipiirakka
Kuvitus: Tony Ross
Englanninkielinen alkuteos: Mammoth Pie
Suomennos: Raija Viitanen
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2008

Jane Chapman (teksti ja kuvitus): Iso niin kuin sinä!
Englanninkielinen alkuteos: Just Like You!
Suomennos: Raija Rintamäki
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2018


LUE MYÖS TÄMÄ:

Pikku jääkarhu löytää mammutin