keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Muoti ja Pariisi

Parhaillaan käynnissä olevan Pariisin muotiviikon kunniaksi päätin esitellä tänään kaksi uutta lasten kuvakirjaa, jotka sijoittuvat Pariisiin ja muodin maailmaan. Valitettavasti kirjoja ei ole suomennettu, joten esittelyssä ovat alkukieliset versiot.

Megan Hessin kirjoittama ja kuvittama Claris the Chicest Mouse in Paris Fashion Show Fiasco on jatkoa Hessin esikoisteokselle Claris The Chicest Mouse in Paris, josta kirjoitin hiukan elokuussa.



Kirjassa on meneillään Pariisin muotiviikko (tosin keväinen). Äskettäin Pariisiin muuttanut pikku hiiri Claris saa kuulla kissaystävältään Monsieurilta, että Pariisin muotiviikko on kova juttu.

"Monsieur beamed at Claris. 'This week's a big deal!
You should dream up some looks with dramatic reveal.
For when you're in Paris and it's Fashion week,
you might see a show and you cannot look meek.'" 

Claris seuraa lattianrajasta, kuinka Madame, jonka seinänkolossa hän asuu, on saanut kutsun Chanelin muotinäytökseen. Kun perhe suuntaa kohti näytöstä, Claris huomaa, että kutsu on jäänyt lattialle lojumaan. Ilman kutsua perhe ei pääse sisään ja Madame jää paljosta paitsi! Clarisin täytyy toimittaa kutsu Madamelle.

Näytös pidetään kaukana, aivan toisella puolella kaupunkia. Kuinka pikku Claris sinne pääsee? Rohkeasti hän lähtee matkaan ystävänsä Monsieurin kanssa. Onni on myötä ja Claris ennättää pelastamaan päivän juuri ajoissa.

Ja tottahan Claris pääsee sitten itsekin seuraamaan näytöstä. Pariisista tuskin löytyy onnellisempaa hiirtä!

Muotipiirtäjänä maailman kuuluisimmille brändeille ja suunnittelijoille työskennelleen Hessin kuvitus on kaunista katseltavaa. Tyttäreni viihtyi loputtomasti kirjan äärellä tutkien kaikkia niitä ihania pukuja, joita kirjan sivuilla näkyi. Kullan kimmellys kirjan kansissa, puhumattakaan kullatuista sivunreunoista on omiaan lisäämään kultaa rakastavan tyttäreni intoa kirjaa kohtaan.

Clarisin ystäviä ilahduttaa ehkä tietää, että kirjasarja täydentyy yhä. Ensi vuonna ilmestyy kolmas Clarisista kertova kuvakirja. Siinä Claris seikkailee Rivieralla.

Hessin englanninkielinen teksti on kirjoitettu riimimuotoon. Koska emme ole tyttäreni kanssa riimikirjojen ystäviä, simultaanitulkkauksessani karistan riimit sumeilematta pois.

Kirja tarttui mukaani viime viikolla kirjakaupasta Tallinnasta, mutta se on myös tilattavissa useista verkkokirjakaupoista.  

Samalta reissulta löytyi toinenkin Pariisiin ja muodin maailmaan sijoittuva kuvakirja: Eva Byrnen Along Came Coco. Kaunis kirja tutustuttaa leikki-ikäiset muoti-ikoni Coco Chanelin elämään.



Kirja on amerikkalainen, ja juuri amerikkalaisia tuntuu kiehtovan tämäntyyppiset "ryysyistä rikkauksiin" -kertomukset, joissa vaatimattomista oloista oleva yksilö ponnistaa itsensä omalla työllään huipulle ja materiaaliseen menestykseen.

Cocon lapsuus ei tosiaan ollut ruusuilla tanssimista. Hän vietti useita vuosia nunnien ylläpitämässä orpokodissa, josta muodikkuus oli kaukana ja jossa elämää sääteli lukemattomat tiukat säännöt. Coco oli huono noudattamaan sääntöjä. Oliko järkeä esimerkiksi siinä, että tyttöjen oli joka päivä harjattava hiuksiaan sata harjanvetoa riippumatta siitä, olivatko hiukset ohuet ja suorat vai paksut ja kiharaiset? Coco vannoi, että jonain päivänä hän leikkaisi hiuksensa lyhyiksi, kuten hän sitten aikuisena tekikin.

Luostarin varjoista Coco pääsi välillä vierailuille sukulaistensa luo. Hänen Louise-tätinsä muokkasi tavanomaisista hatuista upeita muotiluomuksia. Coco kykeni näkemään oman tulevaisuutensa samanlaisena.

Orpokodista päästyään hän avasikin hattukaupan, jossa myi naisille tyylikkäitä mutta käytännöllisiä hattuja. Luostarin orpokodissa opitut ompelutaidot tulivat tarpeeseen, kun hän pian alkoi suunnitella ja ommella myös naisten vaatteita. Hän saavutti menestystä ja laajensi valikoimaansa mm. koruihin ja parfyymeihin. Ennen pitkää hänen muotihuoneellaan oli kokonainen rakennus rue Cambonin varrella.

Kaikkea Cocon tekemistä leimasi käytännöllisyys sekä täydellinen piittaamattomuus olemassa olevia sääntöjä kohtaan. Hänen mielestään myös naiset ansaitsivat käyttää mukavia vaatteitatyylistä tinkimättä. Coco hylkäsi korsetin ja toi naisten pukeutumiseen miesten urheiluvaatteissa käytetyn mukavan jersey-kankaan. Ensimmäisenä maailmassa hän laittoi taskut naistenkin vaatteisiin, ja kun hän vielä lisäsi käsilaukkuihin olkahihnan, naisten kädet vapautuivat.

Coco tunnetaan myös pikkumustan keksijänä. Hänen mielestään jokaisen naisen tuli omistaa musta mekkovaate, joka on yksinkertaisuudessaan tyylikäs ja dramaattinen.

"Has there ever been a little french girl with such a big imagination who has made breaking the rules look so good?"

Eva Byrnen vesiväreillä ja musteella toteutettu kuvitus on hurmaava. Viisivuotiaani, jolle muotisuunnittelijan ura on yksi tulevaisuuden skenaario, piti kuvituksesta ja koko kirjastakin kovasti. Byrnen Coco on varsin itsetietoisen näköinen tyttö/nainen, joka tietää mitä tahtoo eikä piittaa muiden mielipiteestä.


Megan Hess (teksti ja kuvat): Claris the Chicest Mouse in Paris - The Fashion Show Fiasco
Kustantaja: Hardie Grant Egmont, Richmond 2019

Eva Byrne (teksti ja kuvat): Along Came Coco - A Story About Coco Chanel
Kustantaja: Abrams Books For Young Readers, New York 2019


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti