lauantai 14. syyskuuta 2019

Martha Stewart innostaa askartelemaan

Haluaisin olla Martha Stewart. En pilaile. Olisi ihanaa olla yhtä luova, pursuta ideoita ja nauttia täysin rinnoin kaikenlaisesta näpertelystä, askartelusta ja käsillä tekemisestä. Valitettavasti en ole Martha Stewart. Mielikuvitukseni ei näe pahvilaatikossa, talouspaperirullan hylsyssä tai jäätelötikuissa potentiaalia. Jos askartelen, tarvitsen mallin tai ohjeen.

Onneksi Martha Stewart on tehnyt palveluksen kaltaisilleni wannabe-askartelijoille ja julkaissut Lasten suuren askartelukirjan. Paksun kirjan (350 sivua) 175 projektista löytyy taatusti tekemistä kaikentasoisille askartelijoille. 


Esipuheessaan Martha kirjoittaa:

"Uskon, monien kaltaisteni 'tekijöiden' lailla, että lapset vaativat jatkuvasti virikkeitä, alituista innostusta ja selkeitä ohjeita. He tarvitsevat projekteja sekä käsille että aivoille. Tässä teoksessa on 175 erinomaista 'reseptiä', jotka auttavat heitä kukoistamaan."

Kesällä tyttäreni viettää suunnilleen kaiken vapaa-aikansa ulkona, mutta uskoisin, että kun syksy tästä pimenee ja säät muuttuvat kurjemmiksi, hänkin alkaa viihtyä paremmin kotona. On juuri sopiva aika askarrella ja testata Marthan projekteja.

Kirjan ensimmäisessä ja mielestämme kiinnostavimmassa luvussa luodaan erilaisia hahmoja. Materiaaliksi kelpaa mikä tahansa: paperi, piippurassit, pumpulipallot, kivet, munat, simpukat, kävyt, karamellit tai marengit.


Marthan ohjeella taiteltu origamikettu

Marthan ohjeella koottuja pyykkipoikaeläimiä

Toisessa luvussa luodaan pienoismaailmoja. Miltä kuulostaisi jäätelötikuista kyhätty jäätelökioski tai syötävän ihana keksimökki? Pahvilaatikkoon voi rakentaa minkä tahansa maailman: kodin, ladon tai luokkahuoneen.


Marthan juomapilleistä ja kartongista askarreltu korttitalo näytti omaa tekelettämme huomattavasti paremmalta


Kolmannessa luvussa kodin arkiset taloustavarat muuttuvat persoonallisiksi leluiksi, kuten autoiksi, avaruusaluksiksi, lennokeiksi, soittimiksi tai peleiksi.

Neljännessä luvussa kokeillaan muotisuunnittelijana oloa. Näperrellään koruja, asusteita ja hiuskoristeita, tuunataan vaatteita ja opitaan sitomaan kengännauhat uudella twistillä.

Viidennessä luvussa innoituksena toimii luonto ja tiede. Puhalletaan jättisaippuakuplia, rakennetaan tuuliviiri ja kokonainen aurinkokunta. Prässätään lehtiä ja istutetaan ikkunapuutarha.

Kuudennessa luvussa paneudutaan säilytysratkaisuihin. Valmistetaan leikekirjoja ja rasioita. Tehdään matkamuistoista asetelmia ja purkeista säästöpossuja.

Seitsemännessä luvussa annetaan ideoita käsintehtyjä lahjoja varten. Itselleni kelpaisi personoidut makeispussit tai lumiukkosuklaa. Postimerkkitaide näyttää myös kivalta. 

Kirjassa opitaan monenlaisia tekniikoita. Martha opettaa mm. huovuttamaan, kirjailemaan ristipistoin ja solmuvärjäämään t-paitoja. Kirjan lopussa on esitelty kattavasti erilaisia työvälineitä ja materiaaleja.

Kirjasta riittää iloa pitkäksi aikaa. On aika päästää sisäinen askartelija valloilleen!


Martha Stewart: Lasten suuri askartelukirja
Englanninkielinen alkuteos: Martha Stewart's Favorite Crafts for Kids
Suomennos: Laura Haavisto
Kustantaja: Readme.fi 2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti