sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Luopumisen tuskaa

Luopumisen tuska apeuttaa mieltäni. Olen yrittänyt valita kirjoja kirpparille, mutta miksi se on niin vaikeaa? Kirjat ovat rakkaita ystäviä. Rakastan niitä ihanina esineinä. Rakastan niiden kertomuksia. Pelkään, etteivät muut arvosta niitä niin kuin minä. Liimaan kirjoihin yhden tai kahden euron hintalappuja ja mietin, että kirjat ovat oikeasti paljon enemmän arvoisia. 

Luopumisen tekee kaikkein vaikeimmaksi kirjoihin sitoutuneet muistot.

Paulette Bourgeous & Brenda Clark: Franklin ukkosmyrskyssä
Salamat halkoivat äkillisesti tummentunutta taivasta ja ukkosen jyrähtelyt tuntuivat olevan aivan päällämme. Tyttären pieni olkapää nojasi minuun luottavaisesti, kun loikoilimme sängyllä lukemassa Franklinista ukkosessa.



G. Caviezel & C. Mesturini: Ballerina
Viikosta toiseen raahasin puolitoistavuotiastani taaperotanssiin. Tanssitunnin jälkeen hän oli niin täpinöissään, ettei olisi malttanut olla aloillaan bussissa. Silloin vaunulaukusta otettiin esiin ballerinanmuotoinen kirja. Voi ihastusta! Sitä hypistellen ja tutkien matka sujui siedettävämmin. 



Ulla-Maija Aaltonen & Julia Vuori: Jennin talo
Tytär selittämässä innostuneena silmät säihkyen, millaisen talon hän suunnittelee itselleen kymmenvuotiaana, kun hänestä on tullut muotisuunnittelija. Äidillekin on talossa varattu oma paikka vierailuja varten, eikä haittaa vaikka talon alla asuisi rottia.



Ulrika Widmark & Ingrid Vang-Nyman: Piia ja Piki puutarhureina
Koko kaupunginosamme muuttuneena jättimäiseksi piha- ja kadunvarsikirppariksi. Tytär mankumassa milloin mitäkin lelua ja härpäkettä, joita en halunnut kotiimme. Jokaisen kirjan, jonka hän halusi, kuitenkin ostin.



Michael P. Fertig & Dean Kleven, Nadeem Zaidi: Pienten piilokuvia
Lapsen löytämisen riemua ja iloa, kun onnistuu paljastamaan kuvista kätketyt asiat. Äidin onnea, kun keskittymishäiriöinen lapsi malttaa kerrankin pysähtyä ja tutkia rauhassa kuvia.



Walt Disney: Akun lomaristeily - Seikkailu Kreikassa
Veneretkellä Styks-joella Kreikan lämmössä olimme erikoisten tummansinisten perhosten ympäröimiä. "Äiti, tää on kuin siitä kirjasta, jossa Aku kävi perhoslaaksossa", kailotti tytär.



Sandrine Deredel Rogeon & Gustavo Mazali: Pyry on syönyt liikaa makeisia
Miten pahalta olo voikaan tuntua, kun on vetänyt monta päivää pääsiäismunasuklaata. Kirja ei moiti, vaan tarjoaa ihanaa vertaistukea.



Lisa Maurer & Peter Friedl: Päiväkodissa
Ennen päiväkodin aloitusta luimme valtavasti päiväkotiaiheisia kirjoja. Tämä liikkuvine kuvineen oli suosikki. Vaikka kuinka hyvin olimme valmistautuneet, ensimmäisenä aamuna päiväkodin portin sulkeutuessa nousivat kyyneleet silmiin ei lapsella vaan äidillä.



Lulu Frost, Fran Brylewska & Lorna Brown: Pieni hammaskeiju
Kuinka onnelliseksi tunsin itseni, kun tytär halusi ensimmäisen kerran viedä lelupäivänä tarhaan kirjan. Kirja on ajanvietteistä parhain.



Miksi näistä kirjoista täytyy luopua, oi miksi? Vastaus on selvä. Kirjahyllyt huokailevat ylimitoitetun lastinsa alla, eikä kaikille kirjoille siltikään ole paikkaa hyllyssä. Yritän ajatella, että nyt joku muu saa mahdollisuuden luoda muistoja kirjojemme avulla. Eikö se ole hyvä? Paljon parempi kuin, että ne lojuvat ahtaasti hyllyssämme. Silti luopuminen kirpaisee.

Olisiko sinusta uudeksi ystäväksi kirjoillemme näille tai monille, monille muille?

Vekarakirppis
Helsinki
Pöytä nro 32
29.9.-12.10.2019


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti