Julia Vuoren ronskisti piirretty värikylläinen kuvitus ei ole ihan minun makuuni, vaikka näyttääkin oikein pirteältä. Kuvat on selvästi väritetty tietokoneella, kun taas itse arvostan enemmän käsityötä.
Kirja kertoo viisivuotiaasta Jennistä, jonka perheeseen ja sukuun kuuluu paljon jäseniä. Sen luulisi olevan hyvä asia, mutta ongelmana on, että perheessä on yksi jäsen liikaa: vauva. Vauva vie äidin ajan ja huomion, ja Jenni taitaa olla melkoisen mustasukkainen. Ei auta, vaikka äiti selittää, että Jennikin sai vauvana paljon huomiota.
Äiti sentään ymmärtää, että hänen täytyy välillä antaa Jennille kahdenkeskistä aikaa. He lähtevät kahdestaan eväsretkelle metsään. Äiti tekee kuitenkin pahan virheen jäädessään suustaan kiinni juttelemaan naapurin tädin kanssa vauvasta. Silloin Jenni päättää lähteä. Mummun luo on kilometrin matka ja sinne Jenni kipittää.
Jennillä on selvät suunnitelmat tulevaisuutensa varalle ja hän kertoo niistä mummulleen. Hän aikoo tehdä oman talon.
"Minun taloni tehdään ihan pian. Minä otan lapsilisät pankista ja tyhjennän kaikki omat pikkurahapankit. Niissä on seteleitäkin, laskeskelee Jenni."
"Jenni on päättänyt muuttaa kotoa pois nyt kun vauva on pieni ja haitallinen."
Jennin talo on aivan erityislaatuinen. Siinä on paljon tilaa eläimille. On eläinsuojia ja koirien kerhohuone. Jennille on tähtitorni, teatteri, sauna ja uima-allas, kirjasto, piirustushuone ja kummitushuone. Aikuisille tehdään pihalle mökki, jossa ne voivat tehdä aikuisten asioita, kuten katsoa uutiset telkkarista tai siivota.
Niin hauskaa kuin unelmointi onkin, ennen pitkää totuus valkenee mummullekin. Jenni on karkumatkalla ja häntä on etsitty metsästä ja haettu ympäri kylää. Jenni taitaa olla oikein tyytyväinen aikaansaamastaan hälinästä.
Kirjan varsinaisena tarkoituksena on auttaa lasta käsittelemään tunteita, joita uuden perheenjäsenen saapuminen voi aiheuttaa. Kateuden ja hylätyksitulemisen tunteet ovat luonnollisia, kun ei enää itse olekaan perheen keskipiste.
Ainoana lapsena tyttäreni ei ole joutunut käsittelemään tällaisia tunteita ja hän ohitti kokonaan tämän sanoman. Sen sijaan kirja pisti hänen mielikuvituksensa laukkaamaan ja hän alkoi suunnitella, millainen olisi hänen oma talonsa. Kirjat, jotka saavat lapsen mielikuvituksen liikkeelle, ovat ihan parhaita!
Näin viisivuotiaani kertoo omasta talostaan:
"Siellä on parvekkeella oleva makkari, mutta mä en nuku siellä talvella. Talvella sinne on varattu onnen huone, jossa on Frozen-sänky. Mulla on siellä yölamppu. Se ei oo kirkas, vaan tosi himmeä.
Sitten sinne tulee kirjastohuone, jossa ois paljon kirjoja ja kauniit hyllyt ja kauniit kirjojen kannet. Mä teen itse ne kannet, että ne on kauniit.
Siellä on kolmiohuone, jossa on leikkihuone. Ympyrähuoneessa voi juosta ympyrää tai leikkiä pehmoilla tai tehdä jekkuja. On myös tanssihuone ja huone, jossa on ihania mekkoja. Musta tulee kymmenvuotiaana muotisuunnittelija. Mä suunnittelen mekkoja, kaulahuiveja, kankaita ja maitotölkkejä. Sulle mä teen lehmämekon.
Se talo tulee mulle kymmenvuotiaana. Siinä on kaikkia sateenkaarenvärejä, ja valkoista ja mustaa, jotka ei oo oikeasti värejä. Siellä on sulle vierashuone, jonne sä voit tulla kylään. Mä voin suunnitella sulle ihanan peiton, luumunliilan.
Mä en rakenna omaa taloa. Mä etsin vapaan talon. Voin suunnitella ja ostaa sinne huonekaluja. Mua ei haittaa, vaikka sen talon alla asuisi rottia."
Ulla-Maija Aaltonen: Jennin talo
Kuvitus: Julia Vuori
Kustantaja: Otava 1990
 |
| Osallistun postauksella Tuijatan naistenviikkohaasteeseen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti