Asia konkretisoitui minulle, kun löysin kirpparilta Gunilla Hanssonin kivan kesäkirjan Retki uimarannalle. Tyttäreni S huomasi heti, että kirjassa nähtävät lapset parrakkaan isänsä kanssa esiintyvät parissa muussakin meillä olevassa kirjassa.
Aivan oikein. Meillä on Gunilla Hanssonin ruotsinkielinen Godnatt har jag satt. Siinä lasten alkukieliset nimet ovat Max ja Mia. Meillä on myös näiden lasten joulusta kertova kirja Sallan ja Samulin joulutouhut, jossa nimet on siis suomennettu Sallaksi ja Samuliksi. Uimaranta-kirjassa lapset ovatkin yhtäkkiä Sini ja Simo.
S vaati, että Uimaranta-kirjaa luettaessa lasten nimet on luettava Sallana ja Samulina. Tuohduin, koska minusta ne olisi pitänyt lukea Miana ja Maxina, jos ne ylipäätään piti muuttaa.
Närkästystäni lisäsi se, että Mia on yksi omista nimistäni ja se oli myös isoäitini nimi. Miksei se ole kelvannut suomalaiseen kirjaan? Ymmärtäisin, jos nimi olisi suomennettu muotoon Miia tai vaikkapa Milla - mutta Salla tai Sini!? Mikä neronleimaus siinä piilee takana?
Max x-kirjaimineen saattaa kuulostaa vähän eksoottiselta, mutta tunnen kyllä supisuomalaisen Max-pojan, enkä olisi itse nähnyt tarpeelliseksi muuttaa nimeä. Olisi kiva tietää, kuka tällaisista päätöksistä yleensä on vastuussa. Onko syyttäminen suomentajaa vai laittaako kustantaja lusikkansa soppaan?
Päästyäni vihdoin yli nimiharmistuksesta pystyin keskittymään kirjan tarinaan. On kesäinen aamu ja Sini ja Simo ovat lähdössä isän kanssa uimarannalle. Mukaan pakataan uimakamppeet ja reilusti evästä.
Sitten viiletetään isän pyörän kyydissä halki vehreiden maisemien. Kenelläkään ei ole pyöräilykypärää päässään. Kirja on sen verran vanha, etteivät pyöräilykypärät valitettavasti olleet tuolloin kovinkaan yleisiä.
Meri on suuri ja upea, mutta rannalla tulee. Sini on aivan kuin minä. Hän palelee, kääriytyy kylpytakkiin eikä haluaisi millään mennä veteen. Simo on aivan kuin tyttäreni. Hän polskii vedessä loputtomasti.
"Tule! isä huutaa. Nyt juoksemme veteen.
Mutta aivan veden rajassa Sinin jalat juuttuvat paikoilleen.
Simo ei palele koskaan. Hän voi olla vedessä kuinka kauan tahansa. Mutta hän ei osaa uida.
Hän ei tee oikeita uimaliikkeitä.
Hän vain polskuttelee jaloilla."
Retki saa vähän ikävän päätöksen, kun Sini astuu terävään näkinkenkään ja saa haavan jalkapohjaansa. Salaa Sini taitaa vain olla hyvillään, kun isä sanoo, että nyt hän ei voi mennä uimaan ainakaan viikkoon.
Gunilla Hanssonin teksti on yksinkertaista ja selkeää, eikä tarina ole kovin pitkä, joten kirjaa voi hyvin lukea jo kolmivuotiaalle. Yksinkertaisuudestaan huolimatta kertomuksessa ja kuvituksessa on jotain lämminhenkistä, arkista ja tunnistettavaa, johon on helppo samaistua. Siksi kirja on kestänyt aikaa, ja siksi se puhuttelee vielä viisivuotiastanikin.
Tänään on Jaakon päivä, jolloin vanhan sanonnan mukaan Jaakko heittää veteen kylmän kiven. Uimavesien uskotaan alkavan viiletä Jaakon päivästä. Ainakin täällä etelässä on helteistä, joten uimaan vielä ehtii, jos tahtoo.
Gunilla Hansson (teksti ja kuvat): Retki uimarannalle
Ruotsinkielinen alkuteos: Snart ska vi simma
Suomennos: Leena Järvenpää
Kustantaja: Oy Satusiivet-Sagovingar Ab / Satusiivet-kerho 1992
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti