Oodin Kirjataivas ei taivaalta tuntunutkaan

Häpeäkseni joudun myöntämään, että sitten Helsingin uuden keskustakirjasto Oodin avajaisten en ole käynyt Oodissa kertaakaan ennen eilistä. Kävimme kirjastossa avajaisten aikaan itsenäisyyspäivänä, mutta silloin siellä oli niin kamalasti ihmisiä, että minun oli vaikea hahmottaa tilaa kunnolla.

Kuulin avajaisissa ihmisten kommentoivan, että tässä on kirjasto, jossa kirjat ovat sivuseikka. En ihan silloin ymmärtänyt kommentteja, sillä itse näin vain kirjat. Hyllyt olivat vielä täynnä, ja minun oli helppo löytää kirjoja, joita olin jo pitkään halunnut lainata. Kaikki kirjat olivat ihan uusia ja lukemattomia. 

Meihin iski silloin tyttäreni kanssa suorainen hulluus, kun kahmimme kirjoja hyllyistä, kunnes emme enää jaksaneet kantaa niitä. Sitten päätimme laittaa osan takaisin hyllyyn, mutta pian näimme taas jotain kiinnostavaa, joka oli ihan pakko saada lainata. Paluumatkan kotiin hoipuin valtavan painava kirjareppu selässäni.

Eilen kun olimme kirjastossa paremmalla ajalla ilman valtavaa tungosta, pystyin tarkastelemaan rakennusta ja sen toimintoja selvemmin. Kirjaston kolmannen kerroksen Kirjataivas on valtava yhtenäinen tila täynnä kirjoja. Ensi silmäyksellä se vaikuttaa todella taivaalta. Suurista ikkunoista on hienot näköalat.

Mutta sitten alkaa huomata epäkohtia. Kirjoja ei ole kuin valtavan rakennuksen ylimmässä kerroksessa. Kaksi alempaa kerrosta on täynnä jotain muuta. Älkää kysykö mitä. Se ei oikein selvinnyt minulle. 

Jos menen kirjastoon, toivoisin pääseväni heti ovesta astuttuani kirjojen äärelle. Nyt joudun selvittämään tieni ylimpään kerrokseen, jossa lastenkirjat on tungettu ulko-ovista nähden kaikkein kauimmaiseen nurkkaan. Tyttäreni ehti jo hermostua vaeltaessamme pitkän matkan lastenkirjojen äärelle. Toisaalta hänestä oli hauska nousta liukuportaita. Tämä on varmaan Helsingin ainoa kirjasto, jossa on liukuportaat.

Kirjahyllyt ovat tosi matalia. Tavallaan se on ihanaa, sillä siten ne eivät peitä näkymää komeassa suuressa tilassa, mutta eihän niin mataliin hyllyihin mahdu kauheasti kirjoja. Luin joulukuussa Helsingin Sanomista, että Oodin kokoelmiin kuuluu vajaa 90 000 kirjaa. Sehän kyllä kuulostaa paljolta, mutta todellisuudessa jopa Itäkeskuksen kirjastossa on enemmän kirjoja kuin Oodissa.[1]

Alimmat hyllyt ovat aivan lattian rajassa, ja koska kumarteleminen on minulle yleensä hankalaa, koin sen tosi epämiellyttävänä. Lapsille ja perusterveille matalalle sijoitetut kirjat eivät kenties ole niin suuri ongelma kuin minulle.

Tytär lastenkirjahyllyn edessä Oodin avajaisissa

Lastenosastolla on matalia kirjalaareja, jotka mahdollistavat sen, että lapset pääsevät helposti itse penkomaan kirjoja. Ja sen näköisiä laarit todellakin olivat. Kirjat olivat aivan sekaisin. Aloin heti järjestellä laareissa olevia kirjoja, kunnes huomasin työn olevan mahdoton. Kirjat olivat täysin vinksinvonksin. Kirjoja lojui myös lattialla. Jos etsii jotain tiettyä kirjaa, se on varmasti hankalaa.

Oli tavallinen heinäkuinen arkipäivä, mutta kirjastossa kävi vilske. Lastenosaston oleskelualueelle oli leiriytynyt kymmenittäin vauvoja äiteineen (muutama isäkin vilahti joukossa). Turisteja, turistiryhmiä ja muita uteliaita vaelsi taivastelemassa kirjaston arkkitehtuuria. Kirjojen keskelle sijoitettu kahvila ja sen terassi olivat täynnä. Kaikki työskentelypisteet olivat käytössä.

En vaan ymmärrä, kuka kirjastossa pystyy työskentelemään, sillä suuressa tilassa oli korvia huumaava hälinä. Yleensä madallan ääntäni kirjastossa, mutta täällä se ei onnistunut. Oli puhuttava kovaa, jos halusi tyttären ylipäätään kuulevan. Avara tila levitti hälinän kaikkialle.

Käyntimme aikana aloin ymmärtää paremmin avajaisissa kuulemiani kommentteja kirjastosta, jossa kirjat ovat sivuseikka. Oodi on mielestäni hyvin onnistunut lyömään itsensä läpi kaupunkilaisten olohuoneena, mutta kirjastona se on surkea.

Yleensä kirjastosta lähtiessäni tunnen itseni onnelliseksi ja virkistyneeksi, Oodista lähtiessä olin uupunut ja pahantuulinen. Uupumus johtui siitä hälinästä, jota olin Kirjataivaassa joutunut sietämään sekä siitä, että tila ja siellä vallitseva rauhattomuus saivat tyttäreni ADHD-piirteet kukoistamaan. 

Hän juoksi onnellisena ympäri valtavaa tilaa ja minä yritin pysyä perässä painavien kirjojen kanssa ja hillitä häntä. Lopulta hän kirjaimellisesti hyppi seinille satuhuoneessa, joka luultavasti oli tarkoitettu lasten ja vanhempien yhteisiin lukuhetkiin ja rauhoittumiseen.

Jos haluan ihastella upeaa arkkitehtuuria tai kahvitella hienoissa maisemissa kirjojen äärellä, Oodi on hyvä valinta. Mutta jos haluan käydä keskustassa kirjastossa lukemassa ja lainaamassa kirjoja, valitsen vanhan rakkaan Rikhardinkadun kirjaston. Se saa edelleen olla minun keskustakirjastoni.
 

VIITTEET:
[1] Vesa Sirén: Miksi Oodissa on niin vähän kirjoja? Helsingin Sanomat 16.12.2018.


VINKKI

Kristiina Louhen uusimmassa Tomppa-kirjassa Tomppa ja Kerttu-kirjatoukka Tomppa ja Kerttu pääsevät isän kanssa retkelle kirjastoon, nimittäin uuteen kirjasto Oodiin. Ihmeellisesti kuvissa kirjasto Oodi näyttäytyy aivan näköisenä, vaikka kirja ilmestyi jo ennen Oodin avajaisia.


Kristiina Louhi (teksti ja kuvat): Tomppa ja Kerttu-kirjatoukka
Kustantaja: Tammi 2018