maanantai 29. heinäkuuta 2019

Kesäyö mökillä

Kesällä lasten kanssa voi törmätä monenlaisiin tilanteisiin. Matkaillaan ja mökkeillään, mutta nukkuminen vieraassa paikassa voi olla lapsille haastavaa. Tähän ongelmaan pureudutaan Anna Dunérin kirjoittamassa ja Kirsten Raagaardin kuvittamassa kirjassa Elina ja kesäyö.


Elinan perhe on lähtenyt mökille kesäloman viettoon. Mökillä on ihan erilaista kuin kotona. Kaikki toiminnot tapahtuvat yhdessä huoneessa. Elinan ja pikkusiskon Sissin pitäisi käydä nukkumaan, mutta on vaikea saada unenpäästä kiinni, kun isä ja äiti vielä puuhailevat samassa huoneessa. Elina ei malta millään maata paikallaan, ja hän rupeaa villitsemään myös pikkusiskoa.

Vanhempia ei lasten leikki naurata. He pyytelevät olemaan hiljaa. Lopulta äiti suuttuu ja lapset itkevät. Vanhempien ratkaisu on erottaa tytöt toisistaan. Isä jää sisälle nukuttamaan Sissiä ja äiti vie Elinan ulos.

Elina istuu portailla äidin sylissä. Kesäilta näyttää itsestään parhaimmat puolet. On vielä valoisaa. Linnut livertävät, pensaat rapisevat ja lehdet havisevat. Lepakot viheltävät ja hyttyset inisevät. Äiti rauhoittuu, eikä ole enää vihainen.

"Nyt kuuluu vain äidin hengitys. Vesipisara putoaa. Hämärtää. Oksat vilisevät väsyneen Elinan silmissä. Silmiä kutittaa. Elina ummistaa silmänsä ja nukahtaa äidin syliin, joka on lämmin kuin leppeä kesäilta."

Elina ja kesäyö on suloinen pieni kesäkertomus. Elina näyttää kuvissa noin kolmivuotiaalta ja sen ikäiselle kirjaa hyvin voi lukea.

On helpottavaa lukea kirjoja, joissa äidit kuvataan inhimillisinä. On hyvä muistaa, ettei ole ainoa äiti, joka silloin tällöin suuttuu. Onneksi riidat voi sopia.

Elina-kirjoja on ilmestynyt muitakin, mutta kirjailija on kertonut blogissaan tämän olevan niistä hänen henkilökohtainen suosikkinsa. Painos on valitettavasti myyty loppuun jo aikoja sitten, mutta ainakin meidän kirjastostamme tämä vielä löytyy.


Anna Dunér: Elina ja kesäyö
Kuvitus: Kirsten Raagaard
Ruotsinkielinen alkuteos: Emilia tittar på natten
Suomennos: Pirjo Rintakoski
Kustantaja: Kustannus Oy Kolibri 1996

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti