Vanha kansa sanoi, että "Reetan päivänä aina sataa tai kumminkin pilvi jonkin piskon heittää". Märkiin tunnelmiin sopii erinomaisesti Elina Karjalaisen rakastettu klassikkoteos Uppo-Nalle, jossa esiintyy pieni tyttö nimeltään Reeta.
Uppo-Nalle kuului alkujaan pikkupojalle, joka suutuspäissään heitti sen laivasta meren aaltoihin. Myrskyjen ja sateiden melkein upottamana nalle nimesi itsensä Uppo-Nalleksi. Ajelehtiessaan se päätti ryhtyä runoilijaksi. Kokonaisen vuoden se ui maailman meriä toivoen päätyvänsä rannalle jonkun ystävällisen luo.
Kun aallot viimein tuovat Uppo-Nallen rantaan, Reeta on siellä odottamassa syli avoinna. Merenrannalla kesäänsä viettävä Reeta on jo pidempään toivonut itselleen ystävää, jota halia ja hoivata. Hänellä kylläkin on Laulava Lintukoira, joka ei seiso eikä nouda, mutta osaa laulaa. Se vaan on niin villi, ettei sille oikein saa osoitettua hellyyttä.
" - Mitä sinulla on sylissäsi? äiti kysyi.
- Tämä on minun ystäväni Uppo-Nalle, joka tuli luokseni merta pitkin, Reeta sanoi ripustaessaan Uppo-Nallea pyykkipoikien avulla narulle."
Heti kohta merestä pelastumisensa jälkeen Uppo-Nalle joutuu myrskyn riepoteltavaksi. Sitten käydään Lentävän Lintukoiran kanssa eläinlääkärissä.
Kirjassa käydään läpi erilaisia tunteita: pelkoa, iloa, pahantuulisuutta ja rakkautta. Uppo-Nalle pelkää peipposia ja ikkunan takana häilyvien oksien varjoja. Iloisissa tunnelmissa ollaan, kun isoäiti tulee käymään tai kun ahmitaan masu täyteen pannukakkuja tai vietetään syntymäpäivää suuren mansikkakakun kera.
Aina elo ei ole silkkaa auvoa. Reetan känkkäränkkäpäivänä hän riitautuu Uppo-Nallen kanssa ja kaikki on kamalaa.
"Reeta istui hiekalla ja sanoi kaksitoista hyvin tuhmaa sanaa peräkkäin. Hänen sielunsa oli ihan musta ja täynnä hämähäkkejä, joita hän inhosi. Hetken mietittyään hän peruutti kaikki tuhmat sanat sanomalla ne takaperin, mutta siitäkään ei ollut apua. Sitten hän yritti ajatella kauniita asioita, kuten enkeleitä, mutta niitä ei ollut missään, mörköjä vain."
Tilanne helpottuu vasta, kun Reeta saa pyydettyä Uppo-Nallelta anteeksi.
Kirjassa seikkaillaan. Uppo-Nalle pääsee ajamaan junaa, kohtaa katujyrän ja pojan, joka luulee olevansa intiaani. Uppo-Nalle etsii aarretta ja unelmoi.
Lopulta kesä päättyy ja on aika palata merenrannalta kaupunkiin.
"Reeta ei oikeastaan tiennyt, pitikö hänen olla iloinen vai surullinen kesän päättymisestä. Hän päätti olla iloinen, sillä hänhän menisi kouluun, ja jos laki sallisi, hän ottaisi Uppo-Nallen mukaan ja he molemmat oppisivat kaikenlaista hyödyllistä, jonka avulla tullaan eläintenystäväksi."
Muistan, että äitini luki minulle Uppo-Nallea ääneen. Tarina keskeytyi tavantakaa Uppo-Nallen runoihin tai Lentävän Lintukoiran lauluihin. Se oli mielestäni ärsyttävää. Toisaalta tiedän niitäkin, jotka rakastavat Uppo-Nallea juuri värssyjen takia.
 |
| Hannu Tainan kuvitusta kirjaan Uppo-Nalle, WSOY 1979. |
Kirjassa on vain niukka mustavalkokuvitus, joten kovin nuorelle lukijalle se ei välttämättä sovellu. Kuvitus on Hannu Tainan käsialaa.
Uppo-Nallen ystäville riittää lukemista, sillä Uppo-Nalle -kirjoja on ilmestynyt kaikkiaan 22.
Elina Karjalainen: Uppo-Nalle
Kuvitus: Hannu Taina
Kustantaja: WSOY 1979
 |
| Osallistun postauksella Tuijatan naistenviikkohaasteeseen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti