Nukkekodin Nelli joutuu pelastusretkelle

Yksi lapsuuteni parhaiten mieleen jääneistä joulukirjoista on Faith Jaquesin Nukkekodin Nellin joulu. Riemukseni se löytyi vielä vanhempieni kirjahyllystä.

Pieni puinen nukkeneiti valmistautuu viettämään joulua yhdessä ystävänsä karhuherra Elmerin kanssa. Kaikki on valmista, vain joulukuusi puuttuu, sillä Elmeri on luvannut tuoda kuusen. Elmeriä ei vaan ala kuulua. Nelli tietää, että lapset veivät Elmerin mukaansa kauppa-asioille, mutta miksei Elmeri ole palannut, vaikka kaupat ovat jo kiinni. Nelli on huolissaan.

Kun Elmeri ei ole ilmaantunut vielä seuraavana aamunakaan, päättää Nelli lähteä etsimään sitä. Nelli on kooltaan pikkiriikkinen, nukkekodin nukke. Sille on valtava ponnistus selvittää tiensä kaupalle. Jalkakäytävällä se on vähällä tulla tallotuksi ja autotien ylittäminen tuntuu lähes ylivoimaiselta. Onneksi Nelli on nokkela nukke, eikä luovuta helposti.

Se saapuu vihdoin kauppaan ja äkkää Elmerin istumassa ylähyllyllä vihannesvaa'an vierellä. Ihmisvilinässä pelastusoperaatioon ei auta ryhtyä. Vasta kaupan sulkeuduttua se uskaltaa huutaa Elmerille. Mutta kuinka Elmeri saadaan alas? Se on aika kömpelö karhu. Vaivalloisten vaiheiden kautta Elmeri selviää takaisin maankamaralle.

Kaiken kokemansa jälkeenkään se ei ole unohtanut lupaustaan joulukuusesta ja kerää sylinsä täyteen kuusenoksia. Ulkona on alkanut sataa lunta, ja Nellille lumessa kahlaaminen on uuvuttavaa. Onneksi Elmerikin osaa olla nokkela tarvittaessa. Tyhjästä taatelilaatikosta muodostamassaan pulkassa Elmeri vetää pelastajansa kotiin.

"Nelli touhusi ja hääräsi onnellisena päästyään taas kotiin. Elmeri asetteli kuusenoksat pöydälle pullonkorkkiin, ja Nelli kiinnitti niihin kultaisia tähtiä.
   — Oikea joulukuusi! Nelli henkäisi aivan haltioissaan.
   Elmerinkin kasvot säteilivät. — Saamme viettää joulun yhdessä hän sanoi. — Kuinka urhea sinä olitkaan tullessasi pelastamaan minua, Nelli!"

Kirja on kaunis jouluinen kuvaus ystävyydestä, rohkeudesta ja itsensä voittamisesta.

Parasta kirjassa on kuvitus. Pikkutarkat kuvat kuvaavat meidän maailmaamme lilliputin näkökulmasta. Perspektiivi on harvinainen ja siksi niin kiehtova. Erityisesti nukkekodeista kiinnostuneille kuvat ovat elämys.


Faith Jaques (teksti ja kuvat): Nukkekodin Nellin joulu
Englanninkielinen alkuteos: Tilly's Rescue
Suomennos: Maria Mikkola
Kustantaja: Otava 1981 

Naistenviikko: Reeta löytää merestä nallen

Vanha kansa sanoi, että "Reetan päivänä aina sataa tai kumminkin pilvi jonkin piskon heittää". Märkiin tunnelmiin sopii erinomaisesti Elina Karjalaisen rakastettu klassikkoteos Uppo-Nalle, jossa esiintyy pieni tyttö nimeltään Reeta.

Uppo-Nalle kuului alkujaan pikkupojalle, joka suutuspäissään heitti sen laivasta meren aaltoihin. Myrskyjen ja sateiden melkein upottamana nalle nimesi itsensä Uppo-Nalleksi. Ajelehtiessaan se päätti ryhtyä runoilijaksi. Kokonaisen vuoden se ui maailman meriä toivoen päätyvänsä rannalle jonkun ystävällisen luo.

Kun aallot viimein tuovat Uppo-Nallen rantaan, Reeta on siellä odottamassa syli avoinna. Merenrannalla kesäänsä viettävä Reeta on jo pidempään toivonut itselleen ystävää, jota halia ja hoivata. Hänellä kylläkin on Laulava Lintukoira, joka ei seiso eikä nouda, mutta osaa laulaa. Se vaan on niin villi, ettei sille oikein saa osoitettua hellyyttä.

" - Mitä sinulla on sylissäsi? äiti kysyi.
  - Tämä on minun ystäväni Uppo-Nalle, joka tuli luokseni merta pitkin, Reeta sanoi ripustaessaan Uppo-Nallea pyykkipoikien avulla narulle."

Heti kohta merestä pelastumisensa jälkeen Uppo-Nalle joutuu myrskyn riepoteltavaksi. Sitten käydään Lentävän Lintukoiran kanssa eläinlääkärissä.

Kirjassa käydään läpi erilaisia tunteita: pelkoa, iloa, pahantuulisuutta ja rakkautta. Uppo-Nalle pelkää peipposia ja ikkunan takana häilyvien oksien varjoja. Iloisissa tunnelmissa ollaan, kun isoäiti tulee käymään tai kun ahmitaan masu täyteen pannukakkuja tai vietetään syntymäpäivää suuren mansikkakakun kera.

Aina elo ei ole silkkaa auvoa. Reetan känkkäränkkäpäivänä hän riitautuu Uppo-Nallen kanssa ja kaikki on kamalaa.

"Reeta istui hiekalla ja sanoi kaksitoista hyvin tuhmaa sanaa peräkkäin. Hänen sielunsa oli ihan musta ja täynnä hämähäkkejä, joita hän inhosi. Hetken mietittyään hän peruutti kaikki tuhmat sanat sanomalla ne takaperin, mutta siitäkään ei ollut apua. Sitten hän yritti ajatella kauniita asioita, kuten enkeleitä, mutta niitä ei ollut missään, mörköjä vain."

Tilanne helpottuu vasta, kun Reeta saa pyydettyä Uppo-Nallelta anteeksi.

Kirjassa seikkaillaan. Uppo-Nalle pääsee ajamaan junaa, kohtaa katujyrän ja pojan, joka luulee olevansa intiaani. Uppo-Nalle etsii aarretta ja unelmoi.

Lopulta kesä päättyy ja on aika palata merenrannalta kaupunkiin.

"Reeta ei oikeastaan tiennyt, pitikö hänen olla iloinen vai surullinen kesän päättymisestä. Hän päätti olla iloinen, sillä hänhän menisi kouluun, ja jos laki sallisi, hän ottaisi Uppo-Nallen mukaan ja he molemmat oppisivat kaikenlaista hyödyllistä, jonka avulla tullaan eläintenystäväksi." 

Muistan, että äitini luki minulle Uppo-Nallea ääneen. Tarina keskeytyi tavantakaa Uppo-Nallen runoihin tai Lentävän Lintukoiran lauluihin. Se oli mielestäni ärsyttävää. Toisaalta tiedän niitäkin, jotka rakastavat Uppo-Nallea juuri värssyjen takia.

Hannu Tainan kuvitusta kirjaan Uppo-Nalle, WSOY 1979.

Kirjassa on vain niukka mustavalkokuvitus, joten kovin nuorelle lukijalle se ei välttämättä sovellu. Kuvitus on Hannu Tainan käsialaa.

Uppo-Nallen ystäville riittää lukemista, sillä Uppo-Nalle -kirjoja on ilmestynyt kaikkiaan 22. 


Elina Karjalainen: Uppo-Nalle
Kuvitus: Hannu Taina
Kustantaja: WSOY 1979

Osallistun postauksella Tuijatan naistenviikkohaasteeseen

Päivä pulkassa - talvinen tarina ystävyydestä

Pehmolelut ovat pääosassa Hannu Hirvosen kirjoittamassa ja Virpi Pennan kuvittamassa talvisessa kirjassa Päivä pulkassa. Tyttäreni huokasi monta kertaa: "Ihana kirja", kun olin sen hänelle lukenut. Sitten hän selasi sen vielä itsekseen hartaasti läpi.

Kirja kertoo Annin pehmoeläimistä: mäyräkoira Eerik Eerikinpojasta, nyrkkeilyhanskaisesta Päkästä ja pinkkiharjaisesta kukkaishevospojasta nimeltään Reima. Pehmot viettävät uneliasta talvipäivää sisällä Annin remutessa ulkona. Eerik ei pidä talvesta ja Päkä voisi nukkua talvella kaiken aikaa.

Pehmoihin tulee eloa, kun Annin kaupunkilaisystävät tuovat mukaan vierailulle omat pehmonsa: Sirahvi Kirahvin ja suden. Sievä Sirahvi Kirahvi kiinnostuu heti Päkästä. Susi puolestaan julistaa olevansa kiltti vain kun saa kahvia.

Kun lapset vievät pehmot pulkkamäkeen, viimeisetkin uneliaisuuden rippeet karisevat. Mäenlaskun jälkeen rakennetaan lumilinna, jossa jokaisella pehmoeläimellä on oma huoneensa. Kun päivä on pulkassa, on saunan vuoro. Saunasta löytyykin iloinen yllätys: Alli-lintu, jonka luultiin matkustaneen talveksi etelään.

Kirjan teksti ja kuvitus vie mukaviin talvitunnelmiin. Tämä on kirja talvesta ja ystävyydestä. 

"- Minä en tiennyt, että talvellakin voi saada uusia ystäviä, Alli sanoi.
   - Tietenkin voi, Reima sanoi. - Tyttöjä tai poikia...
   - ...ja etenkin kirahveja, Päkä jatkoi unisena." 

Tyttäreni elää nyt kautta, jossa pehmolelut ovat hänelle todella tärkeitä, joten ei ole ihme, että kirja kiinnosti. Joululahjaksi tyttäreni sai Kiiltosilmäksi nimetyn pehmosuden, jota ilman hän tuskin voi olla hetkeäkään. Siksi hän innostui, kun kirjassakin oli susipehmolelu. Tosin liila, suurisilmäinen Kiiltosilmä on huomattavasti kesymmän näköinen kuin kirjan harmaa susi, joka esittelee itsensä seuraavasti:

"- Minä olen susi. Nimeä minulla ei ole. Ja olen vähän vaarallinen."

Kiiltosilmä

Kävimme viikonloppuna minilomalla Hämeenlinnassa ja tyttäreni raahasi Kiiltosilmän mukaan sinnekin. Siellä susi-raukalle oli vähällä käydä hullusti. Se nimittäin unohtui Hämeenlinnan pääkirjastoon. Onneksi kirjasto oli juuri vielä auki, kun isä ritarillisesti kiirehti sen pelastamaan.


Hannu Hirvonen: Päivä pulkassa
Kuvitus: Virpi Penna
Kustantaja: Karisto 2016