Äänestin Kettujuttuja yleisöäänestyksessä ja olin vähän pettynyt, kun se ei menestynyt. Yleisö äänesti lasten- ja nuortenkirjallisuuden ehdokkaista suosikikseen Tomi Kontion kirjoittaman ja Elina Warstan kuvittaman kuvakirjan Koira nimeltä Kissa tapaa kissan (Teos 2019).
Itse en kyseiselle teokselle niinkään lämmennyt. Kun samojen tekijöiden Koira nimeltä Kissa ilmestyi vuonna 2015, hullaannuin siihen täysin. Koira nimeltä Kissa tapaa kissan ei kuitenkaan yltänyt mielestäni samalle tasolle.
Kettujuttuja vangitsi minut otteeseensa heti ensimmäisellä sivulla, jossa Kettu päättää ryhtyä taiteilijaksi. Taidehistoriaakin opiskelleena innostun aina taideaiheisista kirjoista. Pian ilmeni, ettei tämä ollut mikä tahansa taideaiheinen tarina, vaan hyvin syvä ja oivaltava kertomus elämästä.
Kolmeksi tarinaksi tai luvuksi jaetussa kertomuksessa seurataan Ketun elämää vuodenajasta toiseen. Teksti ei kaiken kaikkiaan ole kovin pitkä, joten ainakin meillä koko kirja luettiin yhdellä kertaa.
Ensimmäisessä kesäisessä tarinassa Kettu kohtaa vaikeuksia taiteilijan tiellään, löytää uuden ystävän ja oppii suhtautumaan maalaamiseen rentoutuneesti.
"Se ei enää ajanut jäniksiä ja mäyränpentuja pois. Siitä oli mukava maalata maisemaa, jossa oli elämää."
Toisen tarinan alkaessa taitaa olla syksy. Kettu haluaa olla yksin. Se käpertyy kotiinsa, eikä halua tavata ketään.
"Kettu ei tiennyt, mikä sitä vaivasi. - - Välillä se nosti katseensa kirjasta ja katsoi hiljaista huonetta: mattoa, tauluja, nojatuolia.
— Kaikki on hyvin, se mietti. — Mutta olen silti levoton."
Tämän toisen luvun koin itse hyvin samaistuttavana. Näin syksyn synkän pimeyden keskellä minulla on täsmälleen samanlainen olo kuin Ketulla. Kaikki on hyvin, ja silti kuitenkaan ei ihan... Kaamosmasennus.
Talvella hiihtolenkki hohtavilla hangilla auringonpaisteessa ja ystävän yllättävä ilmestyminen nostavat Ketun ylös yksinäisyyden alhosta.
Kolmannessa tarinassa Ketulla on taas tarmoa. Se istuttaa ruusuja ilveksen kanssa. On kuitenkin vaikea saada vallattomat ruusut kasvamaan riveissä ja kaarissa kukkapenkin sisäpuolella. Mutta vihdoin työ palkitaan ja ruusut kukkivat ihanasti.
Synkkiä hetkiä on kuitenkin luvassa. Naapurin mäyränpoika sairastuu ja kuolee. Kettu tekee surutyötä. Kaikki on kuvattu vähäeleisen kauniisti.
En voi mitään sille, että kuolemasta lukiessani alan aina itkeä pillittää, mikä ei ole kauhean kivaa ääneenlukiessa. Tytär tuntuu katselevan minua siten kuin sanoisi: "Äiti, etkö ymmärrä, että tämä on satua."
Kesän surtuaan Kettu päättää järjestää maalauksistaan taidenäyttelyn.
"Maalausten puut olivat nyt tuuheampia ja maisemat muuttuneet. Eläimet olivat kasvaneet, ja joku oli jo poissa."
Maalauksissa kaikki Ketulle rakas on kuitenkin vielä tallella eikä häviäisi koskaan.
Kettujuttuja on arkistonhoitajana työskentelevän Kaija Pannulan esikoiskirja. Vahva avaus! Tekstiä on hiottu ajan kanssa. Pannula on työstänyt tekstiään kustannustoimittajan kanssa jo vuodesta 2016 alkaen. [1]
Kuvittaja Netta Lehtola ryhtyi kuvitustöihin viime syksynä. Lehtola on vast'ikään Lahden muotoiluinstituutista valmistunut graafinen suunnittelija. Hän teki kuvituksen opinnäytetyönään. [2] Kuvitus on täydellinen!
Suosittelen kirjaa lämpimästi. Teos puhuttelee niin lasta kuin aikuista. Tässä on oiva vinkki pukinkonttiin.
Kaija Pannula: Kettujuttuja — Kolme hännäkästä tarinaa
Kuvitus: Netta Lehtola
Kustantaja: WSOY 2019
VIITTEET
[1], [2] Kouvolalainen esikoiskirjailija Kaija Pannula ehdolla lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi. Kouvolan Sanomat 5.11.2019, muokattu 6.11.2019. Viitattu 25.11.2019.
