Suomessa on heitäkin, jotka kaipaavat kotia

Tänään on YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen päivä ja kansallinen Asunnottomien yö. Tämä on jo 20. kerta, kun Asunnottomien yötä vietetään Suomessa.

Ensimmäisen Asunnottomien yön aikaan vuonna 2002 asunnottomia oli Suomessa lähes 9 600. Kahdessa vuosikymmenessä kehitystä on onneksi tapahtunut, mutta Suomessa on yhä lähes 4 000 ihmistä vailla vakinaista asuntoa. Heistä noin 650 majoittuu kokonaan ulkona, rappukäytävissä ja ensisuojissa.

Tänään Helsingin Kansalaistorilla Eduskuntataloa vastapäätä järjestetään Asunnottomien yön 20-vuotispäätapahtuma. Tapahtumalla halutaan muistuttaa sekä kansalaisille että päättäjille, että asunto on perusoikeus ja kaikilla on oikeus omaan kotiin.

Asunnottomuudesta voi jutella myös lasten kanssa. Tomi Kontion ja kuvittaja Elina Warstan pari vuotta sitten ilmestynyt kuvakirja Koira nimeltään Kissa kaipaa kotia (Teos 2020) on aivan loistava lapsentasoisesti kirjoitettu tarina asunnottomuudesta.

Kirjassa seikkailevat samat henkilöt, joista on päästy lukemaan jo parissa aiemmassakin Kontion ja Warstan kuvakirjassa, eli koira nimeltään Kissa, kissa nimeltään Koira ja puliukko nimeltään Näätä. Tämän kolmannen kirjan alkaessa kolmikko on pitänyt yhtä jo kokonaisen vuoden.

Koko Helsinki, sen metrot, ratikat, juna-asemat ja kauppakeskukset, ovat heidän kotinaan. Päärautatieaseman suuri, kivinen sali on kodittomien graniittilinna, joka suo hetkeksi lämpöä ja suojaa.

Kissa selittää kolmikon tilannetta:

"Me nukumme milloin missäkin, siltojen alla, hylätyissä taloissa, rappukäytävissä ja roskakatosten alla.
Mutta usein joku ajaa meidät pois yöpaikoistamme."

Eräs kohtaaminen on Kissalle merkityksellinen. Ihmisvilinässä pikku tyttö tulee sen luokse ja esittää pysäyttävän kysymyksen: "Missä sinun kotisi on, koirakulta? - - Eikö sinulla ole kotia?"

Vasta tytön kysymyksen jälkeen Kissa oivaltaa jotain: "Minä taidan kaivata kotia."

Jokainen lapsi pystynee ymmärtämään Kissan tunteen. Ajatus siitä, ettei jollain ole omaa kotia, voi olla lapselle uusi, outo ja jopa vähän pelottava. Asiasta on hyvä keskustella yhdessä lapsen kanssa.

Näädästä kodin puuttuminen ei ole mikään ongelma. Sen mielestä koti voi hyvin olla kaikkialla, kunhan on ystävyyttä ja rakkautta. Koska Kissa ja Koira kuitenkin ovat sitä mieltä, että koti olisi hyvä saada ennen syksyn viileitä öitä, Näätä suostuu lähtemään asuntoesittelyihin. Löytyisikö koti roskakatoksesta, ulkoilmamuseon hirsirakennuksesta tai vanhasta bunkkerista?

Lopulta sopiva paikka löytyy, paikka, joka tuntuu kodilta. Kissa, Koira ja Näätä ovat tyytyväisiä.

Taitaa kuitenkin olla, että tilastoissa heidät edelleen luokiteltaisiin asunnottomiksi. Mutta eihän sitä tarvitse lapsille kertoa. Paras vain nauttia lopun lämpimästä ja raukeasta tunnelmasta.

Isäni on hipsteri on paras kirja maailmassa — ainakin jos uskoo 8-vuotiastani

"Kaikista paras kirja maailmassa, mikä me ollaan luettu", oli kahdeksanvuotiaani ensireaktio, kun saimme loppuun Tomi Kontion ja kuvittaja Elina Warstan lastenromaanin Isäni on hipsteri (Teos 2022). Muutaman päivän päästä hän vielä spontaanisti tarkensi arviotaan: "Se oli ehkä kivoin pitkä kirja, joka me ollaan luettu."

Se on aika paljon sanottu lapselta, joka yleensä kirja-arviota kysyttäessä kohauttaa välinpitämättömästi olkapäitään ja sanoo: "Ihan kiva". Viime aikoina hänen suustaan on kuulunut muutamia kertoja jopa: "Tylsä."

Mutta kyllähän tyttärestä koko ajan lukiessa näki, että hän todella piti kirjasta. Luimme 112-sivuisen kirjan kahdessa erässä, sillä ääneni ei kestänyt sen lukemista yhtä kyytiä. Muuten olisimme varmaan lukeneet saman tien koko kirjan.

Myös minun mielestäni Isäni on hipsteri on hyvä. Se kuuluu ehdottomasti sellaisiin kirjoihin, joista lapsi ja aikuinen molemmat nauttivat. Kirjassa meitä huvittivat ja koskettivat ehkä vähän eri asiat, mutta kumpikin löysi itseään kiinnostavan tason.

Kirja kertoo neljäsluokkalaisesta Nuutista, joka saa mysteerin ratkaistavakseen. Hänen luokkatoverinsa Selman äiti on Selman mukaan sanonut, että Nuutin isä on hipsteri. Koska ei Nuutti eikä Selmakaan tiedä, mitä hipsteri tarkoittaa, asia pohdituttaa. Vähän kuin huomaamatta Selma alkaa lyöttäytyä yhä useammin Nuutin seuraan.

Kirja etenee vähän salapoliisitarinan tapaan. Lapset kuulustelevat tahoillaan "epäiltyä" ja "todistajaa" ja painavat mieleensä hipsterin tuntomerkkejä:

• punainen kustoo (Cousteau)-pipo
• parta
• kummallinen polkupyörä
• outo työ englanninkielisine ammattinimikkeineen...

Nuutti ja Selma yrittävät kerätä tietoa, vaikka välillä tuntuu, että olisi vain paras luovuttaa. Mutta eihän se käy! "Hipsterit ovat alkaneet kiehtoa minua", päättäväisellä luonteella varustettu Selma tokaisee.

Täytyy siis ottaa käyttöön järeämmät keinot ja varjostaa "epäiltyä". Nuutti ja Selma vakoilevat Nuutin isää agentti Hillaksi ja agentti Mansikaksi muuntautuneina. 

Agenttileikeistä seuraa ikävyyksiä, mutta lopulta hipsteriasia selviää. Ja kenties seikkailu on ikävyyksistä huolimatta alku jollekin hyvälle ja suurenmoiselle.

Mikä kirjasta sitten teki niin erinomaisen? Syitä on monia. Tässä joitain niistä:

1. Tomi Kontio on loistava kirjoittaja. Pidän myös hänen tavastaan katsoa maailmaa. Olemme lukeneet aiemmin Kontion kirjoittamia kuvakirjoja koirasta nimeltään Kissa, kissasta nimeltään Koira ja miehestä nimeltään Näätä. Olemme pitäneet kovasti niistäkin. Elina Warsta on kuvittanut myös kuvakirjasarjan. Varmaan siitä syystä Nuutin isä muistutti tyttäreni mielestä Näätää.
   
   
2. Salapoliisitarinan kaltainen rakenne kirjassa oli kiehtova, vaikkei mistään varsinaisesta dekkarista ollutkaan kyse.
   
   
3. Tekstissä oli hienoa leikittelyä kielellä. Tytär nautti oppiessaan uusia sanoja ja käsitteitä. Paikoitellen kieli oli runollisen kaunista.
   
   
4. Kirjassa käsiteltiin hipsteriteeman lisäksi syviä tunteita, ja ne oli kuvattu koskettavasti. Rivien väleistä pystyi lukemaan paljon sellaista, mitä ei sanottu suoraan.
   
   
5. Kirjan sukupuoliroolit tuntuivat raikkailta. Äidit olivat poliiseja ja muurareita. Isä konmaritti, hoiti säntillisesti kotityöt ja etsi pumpulinpehmeitä nautintoja.
   
   
6. Hipsterit ovat ihania! Mahtavaa, että heistä on kirjoitettu oma lastenkirja.

Sitten on vielä kirjan miljöö. 

"Minä asun Kalliossa. Kallio on kaupunginosa Helsingissä. Kalliossa on korkea kirkontorni, joka on kuin kalliota itsekin. Se näyttää harmaalta kivipaadelta. Aivan kuin jättiläinen olisi joskus ottanut kouriensa väliin kalliota ja puristanut sen tuommoiseksi rosoiseksi torniksi."

Mietin, paljonko myönteiseen arvioomme vaikutti se, että kirja sijoittuu Helsingin Kallioon. Kallio on se paikka maailmassa, jota minä pidän kotiseutunani, josta minä olen kotoisin. Sinne olen syntynyt ja siellä asunut suurimman osan elämästäni. Esivanhempiani asui Kalliossa jo ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Tyttäreni ei ole koskaan asunut Kalliossa, mutta siellä on hänen mummolansa ja siellä asuu hänen isosiskonsa.

On selvä, että kirjan kuvaukset miljööstä puhuvat eri tavalla meille kuin jollekin, joka lukee teosta toisella puolella Suomea.

Pystyin näkemään koulun ja koulun pihan, kun isä kuljetti Nuutin kouluun erikoisen polkupyöränsä suurella tarakalla. Kun Nuutti käveli koulumatkallaan vanhojen tavaroiden kaupan ohi, luulin tietäväni, mikä kauppa se oli. Näin sieluni silmin Nuutin ja Selman istumassa Karhupuistossa ja keinumassa Linnunlaulussa.

Teksti muuttui päässäni niin visuaaliseksi, että jossain vaiheessa sanoin tyttärelleni: "Tästä kirjasta pitäisi tehdä elokuva! Mä pystyn niin selvästi jo näkemään sen."

Minä siis toivon elokuvaa. Tytär toivoo kirjalle jatko-osaa. Sellaista, jossa Nuutti ja Selma menisivät luontoleirille.

Oma luontosuhteeni on aika samanlainen kuin Nuutin isällä, jolla on tapana sanoa: "Minä suojelen mielelläni luontoa, mutta minua pitää suojella luonnolta." Tyttäreni on saanut minua luonnonläheisemmän lapsuuden ja arvostaa luontoa eri tavalla. Mukavaa, että pojasta (tytöstä) polvi paranee.

Lastenkirjasyksy 2019

Helsingin Sanomat esitteli eilen kulttuurisivuillaan 20 syksyn lastenkirjauutuutta. Rakastan tällaisia artikkeleita. On ihanaa, kun lastenkirjat näkyvät lehtien sivuilla. Hesarin jutussa oli kirjoja vauvaiästä yläkouluikäisille. Joukossa oli pari kirjaa, joita olen jo kovasti odottanut, ja yksi, jonka jo sain kirjastosta.

Hesarin innoittamana päätin tehdä oman katsauksen syksyn lastenkirjauutuuksiin. Osa esittelemistäni kirjoista on jo ilmestynyt ja osa on vielä tulossa. Koska tyttäreni on leikki-ikäinen, keskityn tämän ikäryhmän kirjoihin. Tosin jotkin esittelemistäni kirjoista soveltuvat hyvin myös alakouluikäisille. Kirjojen kansikuvat ovat peräisin kustantajien verkkosivuilta.

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Ellen! - Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit (Teos)
Helsingin kaupungin taidemuseossa vaihtuvan näyttelyn aiheena on parhaillaan Ellen Thesleff. Olemme käyneet tyttären kanssa jo pari kertaa ihailemassa Thesleffin töitä. Hyvään saumaan siis ilmestyy Virtasen ja Pelliccionin toinen lapsille suunnattu kuvitettu elämäkerta Suomen supernaisia -sarjassa. Ellen oli rohkea oman tiensä kulkija, joka eli sellaista elämää kuin tahtoi aikana, jolloin naisen asema ei yleisesti ollut vielä kovin vapaa. Ellen halusi olla taiteilija eikä muuta. Hän uudisti rohkeasti maalaustaiteen värimaailmaa ja oli aikaansa edellä. Kun arvostelijat eivät ymmärtäneet häntä, hän piti oman päänsä. Hyvä niin, sillä hänen maalauksensa elävät yhä.

Tomi Kontio & Elina Warsta: Koira nimeltä Kissa tapaa kissan (Teos)
Spurgun kanssa ystävystyvästä yksinäisestä koirasta kertova Koira nimeltä Kissa on ollut suuri suosikkimme, joka on tänäkin vuonna lainattu kirjastosta jo useamman kerran. Kirja on saanut nyt jatkoa. Koira nimeltä Kissa ja ihminen nimeltä Näätä viettävät kiireetöntä aikaa katsellen hyörinää satamassa, kun huomaavat eräästä laivasta puikahtavan kissan. Koirasta kissa on lumoava ja salaperäinen, mutta sitä jännittää tavata tuo olento, joka tulee pelottomasti kohti. Kertomuksen teemoja ovat rajoja murtava ystävyys, lempeys maailmaa ja kaikkia sen asukkeja kohtaan sekä pelot ja niiden voittaminen.

Minna Honkasalo & Janina Ahlfors: MUUMI Museokirja (WSOY)
MUUMI Museokirja on lapsen oma opas taiteeseen ja Tampereen Muumimuseoon. Interaktiivinen tietokirja innostaa katsomaan taidetta avoimin mielin ja kaikin aistein. Kirjan sanoma on: taidetta on kaikkialla ja taide on kaikkien. Kirjassa otetaan selvää, mikä museo on ja miksi museoita on olemassa. Mikä on näyttely tai teos? Kuka on Tove Jansson? Tämän kirjan taidan kääriä muumeja ja museoita isosti fanittavalle tyttärelleni joululahjapakettiin.

Hannamari Ruohonen: Kaisan ja Oskarin retkikirja (S&S)
Puuvärein kuvittavan Ruohosen tyyli viehättää meitä kovasti. Tässä kirjassa tavataan Kaisa ja Oskari, jotka ovat tutut jo Kaisan ja Oskarin lempikirjasta. Nyt on aika retkeillä. Retken toteuttamiseen ei vaadita paljon muuta kuin vähän mielikuvitusta. Retkelle voi lähteä milloin ja minne vain. Haluttaisiko samota heinikkoviidakossa vai käydä aaveretkellä kellarissa? Jos retkeilee naapurin ovelle, saattaa saada kutsun sisään.

Saara Vallineva: Ihmeellinen siemen (Bazar)
Olemme ihastuneet Saara Vallinevan kuvituksiin Eppu Nuotion kirjoittamissa kirjoissa Pirkko Punarinta ja kadonnut polkupyörä sekä Kauko Kivitasku ja kadonnut onnenkivi. Vallinevan kuvitukset ovat valokuvia hänen rakentamistaan pienoismaailmoista ja nukkehahmoista. Nyt Vallineva debytoi kirjoittajana. Hänen kertomuksessaan ystävykset Takku ja Mau yrittävät saada isosedän matkapäiväkirjan välistä löytyneen siemenen itämään. Kun siemen ei lähde versomaan, ystävykset päättävät matkata Kaukomaahan etsimään Tiikeriä, joka saattaa tietää, kuinka siemen itäisi. Löytyykö Tiikeri ja selviääkö siemenen arvoitus? Teoksen teemoja ovat kärsivällisyys, ennakkoluulojen murtaminen ja ystävyys.

Kuva: © Bazar Kustannus

Ninni Oljemark: Touhukaverukset - Yllätysjuhlat (Otava)
Kirja aloittaa uuden Touhukaverukset-sarjan, jossa seikkailevat Hupilassa asuvat Kani, Susi ja Nalle. Ystävykset haluavat tehdä maailmasta hauskemman paikan elää. Kun Hupilaan muuttaa uusi asukas, pieni Olga Possu, ystävykset päättävät järjestää tämän kunniaksi yllätysjuhlat. Mutta juhlien järjestäminen salassa on hankalaa, kun Olga tekee kaikkensa tutustuakseen uusiin naapureihinsa. Olemme tutustuneet Touhukaverukset-kirjoihin ruotsiksi (Vännerna fixar). Kiva, että ensimmäinen on nyt suomennettu. Ensi keväänä on luvassa toinen suomennos, jossa Kani, Susi ja Nalle järjestävät museon kaikille hupilaisille.

Taru Viinikainen & Oili Kokkonen: Tiltu ja Lettu - Kadonneet puutarhatontut (WSOY)
Pienten sisarusten Tiltun ja Letun edesottamuksia on saatu seurata jo kahden kirjan verran. Tässä kolmannessa kirjassa sisarukset ja näiden pihalla asusteleva puutarhatonttu pertinjuntti ovat kiperän ongelman äärellä: naapurustoa näyttää piinaavan puutarhatonttuja ryöstelevä sarjavaras. Sisarukset ja pertinjuntti perustavat salapoliisitoimiston, joka pääseekin rosvon jäljille. Nuuskijoille on luvassa jymy-yllätys.

Riikka Jäntti: Pikku Hiiru ja paukkupakkanen (Tammi)
Pikku Hiirusta kertova sarja on edennyt viidenteen osaansa, ja Hiiru on jo eskarilainen. Tässä kirjassa eletään talvista arkea. Talvella voi tehdä vaikka mitä. Hiiru luistelee, leipoo, käy kirjastossa ja opettelee soittamaan pianoa. Hiirun ja äidin elämästä kertovissa kauniisti kuvitetuissa kirjoissa on mukava tunnelma.

Isabel Thomas & Marianna Madriz: Stephen Hawking - Opas suureen elämään (Etana Editions)
Uusi tietopohjainen Opas suureen elämään -sarja kertoo historian inspiroivista merkkihenkilöistä alakoululaisille sopivalla tavalla. Ensimmäisenä sarjassa ilmestyy kolme kirjaa: Stephen Hawking, Frida Kahlo ja Maya Angelou. Näistä meitä kiinnostaa eniten tähtitieteilijä Stephen Hawkingin elämä. Vaikeasta halvaannuttavasta sairaudestaan huolimatta Hawking nousi alallaan maailman huipulle. Hänen uraauurtavat tutkimuksensa mustista aukoista ja alkuräjähdyksestä ovat muuttaneet tapaa, jolla ajattelemme maailmankaikkeudesta.

Top 3 - Kesäkuun nautittavimmat kirjat

Kuten viime kuussa, päätin tässäkin kuussa esitellä kolme kirjaa, joista nautimme tyttäreni kanssa eniten. Tälläkin kertaa valintaa tehdessä on huomioitu vain kirjat, joista en ole kirjoittanut jo omaa postausta.

Kauko Kivitasku ja kadonnut onnenkivi
 

Viime kesän paras lastenkirjaostokseni on Eppu Nuotion kirjoittama ja Saara Vallinevan kuvittama Pirkko Punarinta ja kadonnut polkupyörä (Bazar Kustannus 2018). Kun samoilta tekijöiltä ilmestyi tänä vuonna toinen teos, Kauko Kivitasku ja kadonnut onnenkivi, minun oli PAKKO saada se. Molemmissa kirjoissa on samantyyppinen juoni. On merensaarella asuva tai mökkeilevä lintu, jolta katoaa jotakin. Tuota jotain sitten etsitään ja kirjan lopussa se löytyy.

Kauko Kivitasku on kadottanut onnenkivensä. Hän on saanut sen jo pikkupoikana vaariltaan tuliaiseksi kaukomailta. Se on aina hänen taskussaan, paitsi nyt tasku on tyhjä. Kauko etsii kaikkialta. Hän palaa niihin paikkoihin, joissa on ehtinyt saarelle tultuaan käydä, kuten kaupassa ja jäätelökioskilla. Saarelaiset auttavat etsinnöissä, mutta kivi pysyy piilossa. Kirjalla on hiukan yllättävä, onnellinen päätös.

Kirjoista tekee erityisen niiden kuvitus. Kuvataiteilija ja kuvittaja Saara Vallineva on rakentanut teosten pienoismaailmat. Kirjojen kuvat ovat valokuvia Vallinevan rakennelmista. Olen hulluna nukkekoteihin ja kaikenlaisiin muihinkin pienoismaailmoihin ja siksi jaksan väsymättömästi ihailla näitäkin kuvia.

Tyttäreni piti kirjasta niin paljon, että hän pyysi minua lukemaan sen myös parhaalle kaverilleen.

Eppu Nuotio: Kauko Kivitasku ja kadonnut onnenkivi

Kuvitus: Saara Vallineva

Kustantaja: Bazar Kustannus 2019 

Koira nimeltään Kissa

 

Runoilija Tomi Kontion kirjoittamassa ja Elina Warstan kuvittamassa kirjassa Koira nimeltään Kissa tavataan sekarotuinen koira, jolle äiti on antanut nimen Kissa, koska kissat ovat itsenäisiä. Itsenäisyyttä Kissa tarvitseekin, sillä sen isä on häipynyt jo ennen sen syntymää ja äitikin häipyy sen ollessa vielä nuori.

Koettuaan monenlaista torjutuksi tulemista Kissa päätyy Helsinkiin, jossa oppii elämään itsenäisesti.

"Minä olin itsenäinen, niin kuin kissat, vaikka omasta mielestäni olin ehkä sittenkin yksinäinen. Enkä minä olisi halunnut olla yksinäinen, enkä ehkä itsenäinenkään, jos se merkitsi yksinäisyyttä."

Kaikki muuttuu, kun Kissa tapaa spurgun, joka makaa pusikossa pahvilaatikoiden alla. Mies ja koira huomaavat olevansa aika samanlaisia ja siihen loppuu molempien yksinäisyys. Vaikka äiti opetti Kissan olemaan luottamatta kehenkään, se oppii luottamaan mieheen, lapsiin, ihmisiin, eläimiin ja maailmaan.

Itse pidin Tomi Kontion hienosta kielestä ja moniulotteisesta tarinasta. Pidin myös siitä, kuinka kotikaupunkini Helsinki oli vahvasti läsnä kirjassa. Tytärtä nauratti ajatus koirasta nimeltään Kissa, ja lausetta toisteltiin kertomuksessa tavan takaa. Pidimme molemmat Elina Warstan seesteisestä mutta äärimmäisen ilmaisuvoimaisesta kuvituksesta. 

Tomi Kontio: Koira nimeltään Kissa
Kuvitus: Elina Warsta
Kustantaja: Teos 2016
2. painos 

Piikkipallo ihan pihalla

 

Luontoaiheiset lasten tietokirjat ovat meillä suosittua lukemista. Tässä kuussa ihastuimme Tuula Nyströmin kirjoittamaan ja Laila Nevakiven kuvittamaan kirjaan Piikkipallo ihan pihalla. Kirja on kattava tietopaketti siilistä. Se kertoo siilin keväästä, kesästä, syksystä ja talvesta. Se kertoo sen syntymästä ja elintavoista. Se kertoo ihmisen roolista siilin auttajana. Siili nimittäin elelee mieluiten siellä, missä ihminenkin.

Jotta kirja ei olisi silkkaa tiukkaa asiaa, siinä tavataan Venni ja Tuisku -nimiset lapset, joiden kanssa yhdessä lukija voi tutustua siiliin ja rakentaa vaikkapa siilille talvipesän Vennin opastuksella.

Opin kirjasta jotain aivan uuttakin. Minulle on aina opetettu, että siili on Suomessa vieraslaji. Niin ei välttämättä olekaan. Vaikka siilejä tuotiinkin Suomeen 1800-luvulla Balttiasta ja Ruotsista, siilejen tiedetään asuneen Suomessa jo ennen jääkautta.

"On mahdollista, että siili on selvinnyt jääkaudesta jossakin puolella Suomea, sillä se on elänyt Suomessa jo ennen jääkautta. Ehkä siili ei olekaan vieraslaji, kuten sanotaan eläimistä tai kasveista, jotka eivät ole alkuperältään suomalaisia."

Itse pidin varsinkin kuvituksesta. Laila Nevakiven kuvitukset jaksavat aina ihastuttaa minua. Kirja on muutenkin ulkoisesti miellyttävä. Suuri kiitos oikeasta kluuttiselästä.

Tuula Nyström: Piikkipallo ihan pihalla
Kuvitus: Laila Nevakivi
Kustantaja: Maahenki 2017  


LUE MYÖS TÄMÄ:

Top 3 - Toukokuun nautittavimmat kirjat