Keväällä tarkkaillaan lintuja ja rakennetaan niille pönttöjä

Mitä lintuja naapurustossanne liikkuu? Nyt on juuri oikea aika selvittää asia ja lähteä kenties vähän pidemmällekin linturetkelle. Tällä viikolla vietetään nimittäin BirdLife Suomen ja Luonto-Liiton joka toukokuista Lasten lintuviikkoa.

Sen kunniaksi kaivoin esiin toissa vuonna ilmestyneen Aira Savisaaren kirjoittaman ja Hannamari Ruohosen kuvittaman kirjan Niilo rakentaa pöntön (Karisto 2019).

Kirjan alussa Niilo on linturetkellä isänsä ja ystävänsä Hillan kanssa. Kolmikko on kiivennyt lintutorniin, josta on hyvät näköalat.

"Niilo ja Hilla bongaavat lintuja.
Se tarkoittaa sitä, että Niilo ja Hilla katsovat tarkasti ympärilleen.
Isä kirjoittaa havaintovihkoon kaikki linnut, jotka Niilo ja Hilla näkevät."

Aika monta lintua Niilo ja Hilla havaitsevatkin, ainakin talitintin, västäräkin, kalalokin, variksen, laulujoutsenen ja harakan.

Kiikareita on vain yhdet ja niistä tulee välillä riitaa, kun molemmat lapset haluaisivat katsoa yhtä aikaa. Enimmäkseen retkellä on kuitenkin hauskaa. Mukana repussa on eväsleipiä ja pillimehua.

Kotona lintuteema jatkuu. Niilo ja Hilla pääsevät nimittäin rakentamaan Niilon isän kanssa linnuille kodin eli linnunpöntön. Kolmikon rakennuspuuhat on esitetty niin havainnollisesti, että niiden avulla aloitteleva pöntön rakentajakin onnistuisi varmasti nikkaroimaan linnuille kelpo asumuksen. Varmuuden varalta kirjan taakse on kirjoitettu vielä havainnollisemmat ohjeet. Niistä opin muutaman käytännön vinkin, joita en olisi tullut itse ajatelleeksi.

Tiedätkö, miksi pöntön rakennusmateriaalina tulee käyttää karkeaa, höyläämätöntä lautaa?
- Näin poikaset pääsevät kiipeämään aikanaan helpommin ulos pöntöstä.

Tiedätkö, miksi lentoaukko tulee porata lievästi yläviistoon?
- Näin sadevesi ei pääse valumaan pönttöön.

Tiedätkö, miksi kattoa ei kannata naulata paikoilleen vaan kiinnittää rautalangalla?
- Näin pöntön puhdistus onnistuu kätevästi, kun katon voi irrottaa.

Pöntön rakennettuaan Niilo ja Hilla ryhtyvät itsekin linnuiksi. Suuresta pahvilaatikosta tulee heille sopiva pönttö, jossa nälkäiset poikaset ahmivat Niilon äidin syöttämiä kurkunsuikaleita. Hyvinsyöneet poikaset oppivat ennen pitkää lentämään.

"Hui-ii-iii, miten hienoa on lentää!
Niilo ja Hilla liitelevät pihalla.

He ajavat siivet selällään toisiaan takaa
puiden ja pensaiden keskellä."

Savisaaren teksti on selkeää ja kuvaa suloisella tavalla lasten ja vanhempien arkisia kevätpuuhia. Ruohosen puuvärikuvat ovat juuri niin ihania kuin Ruohoselta osaa odottaakin. 


Aira Savisaari: Niilo rakentaa pöntön
Kuvitus: Hannamari Ruohonen
Kustantaja: Karisto 2019 

 

3 kiinnostavaa kesäkuussa ilmestyvää lastenkirjaa

Mielenkiintoisia kirjoja ilmestyy kaiken aikaa. Poimin kustantajien katalogeista kolme kiinnostavaa lastenkirjaa, jotka ovat ennakkotietojen mukaan ilmestymässä kesäkuussa.

Tuikku ja pimeän mörkö

Viime vuoden lopulla tarkastellessani vuoden varrella lukemiamme kirjoja nostin Johanna Lestelän esikoisteoksen Tuikun tärkeä tehtävä (Otava 2019) kymmenen parhaiten mieleenjääneen teoksen joukkoon. Nyt teos saa jatkoa.

Kirjassa Tuikku ja pimeän mörkö (Otava 2020) afrikkalaispiirteinen suomalaislapsi Tuikku jatkaa arkisia touhujaan. Tällä kertaa kipuillaan nukkumaanmenon kanssa. Miksi aikuiset aina komentavat nukkumaan, kun leikit ovat ihan kesken?

Tuikun ilta ei suju oikein hyvin. Puuro ei maistu ja yöpuku, jonka Tuikku haluaa, on pyykissä.

Olo ei helpotu edes sänkyyn päästyä. Mitä jos sängyn alla piilottelee mörkö? Onneksi Tuikulla on viisas äiti, joka keksii keinot.

Niilo ja supersynttärit

Leikki-ikäisen lapsen arkisia touhuja seurataan myös Aira Savisaaren kirjoittamassa ja Hannamari Ruohosen kuvittamassa Niilo-sarjassa. Niilo ja supersynttärit (Karisto 2020) on jo sarjan viides osa.

Tällä kertaa valmistellaan Niilon syntymäpäiväjuhlia. Niilolla on paljon ideoita sirkusteemaisiin juhliin. Ainakin tarvitaan taikureita, pellejä ja hurjaa ratsastusta keppareilla. Kaikki halukkaat vieraatkin saavat esiintyä.

Myös isä ja äiti innostuvat juhlajärjestelyistä. Tehtävää on paljon. Onneksi naapurin Hilla auttaa. Synttäreistä tulee oikeat supersynttärit. Tärkeintä kaiken tohinankin keskellä on ilo ja hauskuus.

Kuten Niilo-kirjoissa yleensä, tässäkin annetaan vinkkejä käytännön tekemiseen. Mukavan tarinan lisäksi kirja on tietopaketti lastenjuhlien järjestämisestä kotona.

Älä vihaa minua

Odotan jännityksellä Reetta Niemelän ja Sanna Pelliccionin kirjemuotoista kirjaa Älä vihaa minua (Karisto 2020). Teosta on kuvailtu erilaiseksi ja uraauurtavaksi lasten luontokirjaksi. Se antaa äänen Suomen luonnon pelätyille ja vihatuille luontokappaleille, kuten kyylle, rotalle, sudelle, puutiaiselle, ampiaiselle ja hämähäkille.

Kirjan tarkoituksena on ylistää luonnon monimuotoisuutta ja jakaa tietoa käyttäen hyväksi myös aivan uusimpia tutkimustuloksia. Kiinnostaa nähdä, onnistuuko teos vähentämään vastakkainasettelua, ja onko mahdollista oppia ymmärtämään näiden pelättyjen ja vihattujen lajien elämää.

Krokotiili, kummitus, joulupukki - Retkellä voi tulla vastaan mitä vaan

Kaisa ja Oskari pitävät retkeilystä yli kaiken. Mitä tapahtuu, kun he eräänä kesänä eksyvät retkillään joulupukin ovelle?

Hannamari Ruohosen luoma sisaruspari Kaisa ja Oskari jatkavat seikkailujaan Kaisan ja Oskarin retkikirjassa (S&S 2019). Lapset seikkailevat rappukäytävässä ja kuuntelevat talon ääniä. Jostain kantautuu laulua. Laulu kuuluu asunnosta, jonka ovessa on tonttu-ukko keskellä kesää. Lapset päättävät mennä sinne kylään.

Oven avaa joulupukki, vanha valkohapsinen mies, joka kutsuu lapset mehulle. Mehun kanssa tarjotut korput muistuttavat lapsista veneitä. Korput päätyvätkin uiskentelemaan joulupukin vessan altaaseen, kunnes painuvat vettyneenä mössönä lavuaarin pohjaan.

Olin vähän järkyttynyt siitä, kuinka lapset touhusivat vieraassa asunnossa mitä tahansa. Kuvassa näkyy, että lapset ovat napanneet keittiön pöydältä tulitikut mukaan veneleikkiinsä. Onneksi he eivät ilmeisesti ole sytyttäneet niitä, vaan laittanneet nekin kellumaan veteen. Vanha mies — joka ei kai ollutkaan joulupukki — taisi olla hiukan dementoitunut, eikä pystynyt valvomaan lasten touhuja.

Niinhän siinä sitten kävi, että lapset saivat aikaan pahempaakin tuhoa kuin korppupuuron lavuaariin. Oskari pudotti ikkunalaudalla nököttäneen kauniin posliinisen koirapatsaan, ja siltä irtosi pää. Hän sovitteli pään paikoilleen ja toivoi, ettei mies huomaisi mitään.

Kotona syyllisyys kuitenkin painoi niin, ettei Oskari saanut syötyä. (Samoin muuten kävi Tuikulle Johanna Lestelän kirjassa Tuikun tärkeä tehtävä. Äiti huomasi, ettei kaikki ollut hyvin, kun Tuikku ei saanut syötyä.) Oskarinkin isä arvasi, että jotain oli sattunut. Kun Oskari sai asian kerrottua, lähdettiin sitä selvittämään joulupukin luo. Kuten tiedetään, joulupukki on leppoisa hahmo, jolla ei ole tapana suuttua. Asiat järjestyivät paremmin kuin hyvin.

Retkillä voi siis sattua kaikenlaista. Kirjassa kerrotaan Kaisan ja Oskarin muistakin retkistä. Kerran he retkeilivät äidin kanssa suurelle ojalle. Kaisa kuuli vedestä mulskahduksen. Ehkä se oli hauki — tai krokotiili!

Retkellä pimeässä kellarissa Kaisa esitti kummitusta niin vakuuttavasti, että Oskaria alkoi pelottaa. Oskari pitää eniten pienistä ja mukavista retkistä. On esimerkiksi hauska istuskella mummun kanssa puistopenkillä ja syöttää lintuja.

Kaisa haaveilee jännittävästä retkestä synkkään, suureen metsään. Olisi mukava vähän eksyä. Onneksi Kaisalla on nerokas pelastuskeino mietittynä valmiiksi.

Ruohosen omintakeisella ja viehättävällä tyylillä piirretyt kuvat kertovat tekstiäkin enemmän. Pidin kovasti siitä, että tässä kirjassa vauvanuken hoivaaja on Oskari ja Kaisa puolestaan nähdään eräässä kuvassa spiderman-puvussa.

Ihmiset näyttävät luonnollisilta ja inhimillisiltä. Oskarilla on silmälasit ja mummu on rehevän pullea. Mummun varpaankynnet on lakattu punaisiksi ja olkavarressa on tatuointi. "Joulupukin" paidassa on tahra ja hän istuu nojatuolissa katselemassa televisiota, kun lapset hääräävät hänen asunnossaan.

Kirjan luettuamme kysyin tyttäreltäni S:ltä, mikä kirjassa oli parasta.

S: Kuvat. Ne on piirretty puuväreillä.
Äiti: Minustakin ne ovat hienot. Piditkö jostain kuvasta erityisesti?

S kääntää esiin kuvan Kaisasta spiderman-puvussa. Sitten hän huomaa samassa kuvassa lastenhuoneen lattialla lojuvan olennon.

S: Katso, Kaisa ja Oskari ovat varmaan tehneet tämän itse.
Ä: Totta. Se näyttää vessapaperirullasta askarrellulta.
S: Äiti, voinko mä tehdä tällaisen huomenna?
Ä: Totta kai, kulta. Tee vaan.

Kirja, joka käynnistää lapsen omat luomisvoimat, on ihan paras!


Hannamari Ruohonen (teksti ja kuvat): Kaisan ja Oskarin retkikirja
Kustantaja: S&S 2019

 

Lastenkirjasyksy 2019

Helsingin Sanomat esitteli eilen kulttuurisivuillaan 20 syksyn lastenkirjauutuutta. Rakastan tällaisia artikkeleita. On ihanaa, kun lastenkirjat näkyvät lehtien sivuilla. Hesarin jutussa oli kirjoja vauvaiästä yläkouluikäisille. Joukossa oli pari kirjaa, joita olen jo kovasti odottanut, ja yksi, jonka jo sain kirjastosta.

Hesarin innoittamana päätin tehdä oman katsauksen syksyn lastenkirjauutuuksiin. Osa esittelemistäni kirjoista on jo ilmestynyt ja osa on vielä tulossa. Koska tyttäreni on leikki-ikäinen, keskityn tämän ikäryhmän kirjoihin. Tosin jotkin esittelemistäni kirjoista soveltuvat hyvin myös alakouluikäisille. Kirjojen kansikuvat ovat peräisin kustantajien verkkosivuilta.

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Ellen! - Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit (Teos)
Helsingin kaupungin taidemuseossa vaihtuvan näyttelyn aiheena on parhaillaan Ellen Thesleff. Olemme käyneet tyttären kanssa jo pari kertaa ihailemassa Thesleffin töitä. Hyvään saumaan siis ilmestyy Virtasen ja Pelliccionin toinen lapsille suunnattu kuvitettu elämäkerta Suomen supernaisia -sarjassa. Ellen oli rohkea oman tiensä kulkija, joka eli sellaista elämää kuin tahtoi aikana, jolloin naisen asema ei yleisesti ollut vielä kovin vapaa. Ellen halusi olla taiteilija eikä muuta. Hän uudisti rohkeasti maalaustaiteen värimaailmaa ja oli aikaansa edellä. Kun arvostelijat eivät ymmärtäneet häntä, hän piti oman päänsä. Hyvä niin, sillä hänen maalauksensa elävät yhä.

Tomi Kontio & Elina Warsta: Koira nimeltä Kissa tapaa kissan (Teos)
Spurgun kanssa ystävystyvästä yksinäisestä koirasta kertova Koira nimeltä Kissa on ollut suuri suosikkimme, joka on tänäkin vuonna lainattu kirjastosta jo useamman kerran. Kirja on saanut nyt jatkoa. Koira nimeltä Kissa ja ihminen nimeltä Näätä viettävät kiireetöntä aikaa katsellen hyörinää satamassa, kun huomaavat eräästä laivasta puikahtavan kissan. Koirasta kissa on lumoava ja salaperäinen, mutta sitä jännittää tavata tuo olento, joka tulee pelottomasti kohti. Kertomuksen teemoja ovat rajoja murtava ystävyys, lempeys maailmaa ja kaikkia sen asukkeja kohtaan sekä pelot ja niiden voittaminen.

Minna Honkasalo & Janina Ahlfors: MUUMI Museokirja (WSOY)
MUUMI Museokirja on lapsen oma opas taiteeseen ja Tampereen Muumimuseoon. Interaktiivinen tietokirja innostaa katsomaan taidetta avoimin mielin ja kaikin aistein. Kirjan sanoma on: taidetta on kaikkialla ja taide on kaikkien. Kirjassa otetaan selvää, mikä museo on ja miksi museoita on olemassa. Mikä on näyttely tai teos? Kuka on Tove Jansson? Tämän kirjan taidan kääriä muumeja ja museoita isosti fanittavalle tyttärelleni joululahjapakettiin.

Hannamari Ruohonen: Kaisan ja Oskarin retkikirja (S&S)
Puuvärein kuvittavan Ruohosen tyyli viehättää meitä kovasti. Tässä kirjassa tavataan Kaisa ja Oskari, jotka ovat tutut jo Kaisan ja Oskarin lempikirjasta. Nyt on aika retkeillä. Retken toteuttamiseen ei vaadita paljon muuta kuin vähän mielikuvitusta. Retkelle voi lähteä milloin ja minne vain. Haluttaisiko samota heinikkoviidakossa vai käydä aaveretkellä kellarissa? Jos retkeilee naapurin ovelle, saattaa saada kutsun sisään.

Saara Vallineva: Ihmeellinen siemen (Bazar)
Olemme ihastuneet Saara Vallinevan kuvituksiin Eppu Nuotion kirjoittamissa kirjoissa Pirkko Punarinta ja kadonnut polkupyörä sekä Kauko Kivitasku ja kadonnut onnenkivi. Vallinevan kuvitukset ovat valokuvia hänen rakentamistaan pienoismaailmoista ja nukkehahmoista. Nyt Vallineva debytoi kirjoittajana. Hänen kertomuksessaan ystävykset Takku ja Mau yrittävät saada isosedän matkapäiväkirjan välistä löytyneen siemenen itämään. Kun siemen ei lähde versomaan, ystävykset päättävät matkata Kaukomaahan etsimään Tiikeriä, joka saattaa tietää, kuinka siemen itäisi. Löytyykö Tiikeri ja selviääkö siemenen arvoitus? Teoksen teemoja ovat kärsivällisyys, ennakkoluulojen murtaminen ja ystävyys.

Kuva: © Bazar Kustannus

Ninni Oljemark: Touhukaverukset - Yllätysjuhlat (Otava)
Kirja aloittaa uuden Touhukaverukset-sarjan, jossa seikkailevat Hupilassa asuvat Kani, Susi ja Nalle. Ystävykset haluavat tehdä maailmasta hauskemman paikan elää. Kun Hupilaan muuttaa uusi asukas, pieni Olga Possu, ystävykset päättävät järjestää tämän kunniaksi yllätysjuhlat. Mutta juhlien järjestäminen salassa on hankalaa, kun Olga tekee kaikkensa tutustuakseen uusiin naapureihinsa. Olemme tutustuneet Touhukaverukset-kirjoihin ruotsiksi (Vännerna fixar). Kiva, että ensimmäinen on nyt suomennettu. Ensi keväänä on luvassa toinen suomennos, jossa Kani, Susi ja Nalle järjestävät museon kaikille hupilaisille.

Taru Viinikainen & Oili Kokkonen: Tiltu ja Lettu - Kadonneet puutarhatontut (WSOY)
Pienten sisarusten Tiltun ja Letun edesottamuksia on saatu seurata jo kahden kirjan verran. Tässä kolmannessa kirjassa sisarukset ja näiden pihalla asusteleva puutarhatonttu pertinjuntti ovat kiperän ongelman äärellä: naapurustoa näyttää piinaavan puutarhatonttuja ryöstelevä sarjavaras. Sisarukset ja pertinjuntti perustavat salapoliisitoimiston, joka pääseekin rosvon jäljille. Nuuskijoille on luvassa jymy-yllätys.

Riikka Jäntti: Pikku Hiiru ja paukkupakkanen (Tammi)
Pikku Hiirusta kertova sarja on edennyt viidenteen osaansa, ja Hiiru on jo eskarilainen. Tässä kirjassa eletään talvista arkea. Talvella voi tehdä vaikka mitä. Hiiru luistelee, leipoo, käy kirjastossa ja opettelee soittamaan pianoa. Hiirun ja äidin elämästä kertovissa kauniisti kuvitetuissa kirjoissa on mukava tunnelma.

Isabel Thomas & Marianna Madriz: Stephen Hawking - Opas suureen elämään (Etana Editions)
Uusi tietopohjainen Opas suureen elämään -sarja kertoo historian inspiroivista merkkihenkilöistä alakoululaisille sopivalla tavalla. Ensimmäisenä sarjassa ilmestyy kolme kirjaa: Stephen Hawking, Frida Kahlo ja Maya Angelou. Näistä meitä kiinnostaa eniten tähtitieteilijä Stephen Hawkingin elämä. Vaikeasta halvaannuttavasta sairaudestaan huolimatta Hawking nousi alallaan maailman huipulle. Hänen uraauurtavat tutkimuksensa mustista aukoista ja alkuräjähdyksestä ovat muuttaneet tapaa, jolla ajattelemme maailmankaikkeudesta.

Äitienpäivän ahdistus

Tänään vietetään äitienpäivää. Jostain syystä äitienpäivä ei ole koskaan ollut suosikkijuhlani. Ehkä se liittyy siihen, että jouduin odottamaan äitiyttä niin kauan. Monen vuoden ajan tuo juhla oli minulle ahdistava muistutus siitä, mitä elämästäni puuttui.

Ensimmäinen äitienpäiväni äitinä ei sujunut hyvin sekään. Tyttäreni oli silloin parikuinen. Olin epäonnistunut imetyksessä, ja taisin olla aika väsynyt. Suurimman osan päivästä itkin.

En ole vieläkään päässyt oikein sinuiksi äitienpäivän kanssa. En kai koe ansaitsevani juhlintaa, kun en aina jaksa tai osaa olla täydellinen äiti.

Äitienpäivästä vähän ahdistuneena en halua esitellä mitään suloista kirjaa, jossa äitiys esitetään kiiltokuvamaisen ihanana. 

Ajattelin ensin ottaa käsittelyyn Annamari Ruohosen kirjan Kadonnut äitini. Siinä pienen kertojahahmon isi ja äiti ovat riidelleet, ja yön aikana äiti on häipynyt kotoa. Lapsi yrittää selvitä ahdistavista ja surullisista tunteistaan tappelemalla suuren mielikuvituskoiran kanssa. Vaikka kirja on tavallaan hieno, se on myös kamala, ja itkin sitä lukiessani. 

Päätin, ettei tämä kirja sovi minulle äitienpäiväkirjaksi, sillä se ei kuvaa minua millään tavalla. En ikinä jättäisi lastani, eikä meillä mieheni kanssa ole tapana riidellä.

Halusin kuitenkin löytää kirjan, jossa äiti nähdään totutusta poikkeavassa roolissa. Ulf Starkin kirjoittama ja Mati Leppin kuvittama Kun äiti karkasi kotoa sopii mielentilaani hyvin.

Kirjan kertojahahmo on pieni poika, joka ryhtyy eräänä kesäpäivänä intiaaniksi. Keittiössä hän kohtaa äidin, joka on paistamassa possunkyljyksiä.

"– Oletko sinä edelleen intiaani?

  – Joo, sanoin. – Pieni Mykkäjalka. Entä sinä?

  – Minä olen Suuri Surullinen Rasvankäry, äiti huokasi ja käänsi toisen kyljyksen. –⁠ Kalpeanaamojen kesäorja.

  – Okei, sitten minä vapautan sinut, sanoin ja nousin.

  Ja niin minä vapautin.

  Mutta ensin äiti riisui esiliinan, pesi naamansa vesiämpärissä ja iski isoisän puoliksi paistetut kyljykset isän puukolla keittiön oveen.

  'Menee myöhään! Rasvankäry' hän kirjoitti lapulle.

  Ja pudotti lapun paistinpannuun." 

Äiti ja poika lähtevät yhdessä seikkailemaan. He lainaavat luvatta venettä, koska tänään on äidin mukaan päivä, jolloin saa tehdä mitä vaan. 

He löytävät rauhallisen lahdenpoukaman, jossa äiti vapautuu. Yhtäkkiä äidillä, jolla yleensä aina on kauheasti muita hommia, on aikaa olla läsnä lapselleen. Hänen mieleensä muistuu oman lapsuuden intiaanileikit.

Karkumatka yhdessä lapsen kanssa saa äidin virkistymään ja kestämään taas paremmin arkea.

Jos joskus tarvitsen itse irtiottoa, niin juuri näin haluan sen tehdä – yhdessä lapsen kanssa. En niin kuin Ruohosen kirjassa – lapsen hyläten. Sillä kun ihminen on tullut äidiksi, ei äitiys hänestä lähde enää pois, eikä äidin roolista voi niin vain kävellä ulos. 


Ulf Stark: Kun äiti karkasi kotoa

Kuvitus: Mati Lepp
Ruotsinkielinen alkuteos: När mamma var indian
Suomennos: Marja Kyrö
Kustantaja: Tammi 2002

Hannamari Ruohonen (teksti ja kuvat): Kadonnut äitini
Kustantaja: S&S 2017

Polkupöyrää huoltamaan

Talvikelit ovat enää muisto vaan. Hiekat on lakaistu pois kaduilta, ja yhä useampi on siirtynyt taas polkupyörän selkään. Tyttärenikin kaivoi pyörälliset menopelinsä esiin heti, kun se suinkin oli mahdollista. Viime sunnuntaina hän ennätti jo oppia ajamaan ilman apupyöriä. Se kävi tuosta vain, yhtäkkiä, ilman minkäänlaisia vaikeuksia.

Talven jälkeen yleensä huomaa, että pyörässä on huollettavaa. Meillä mieheni hoitaa pyörien huollot, mutta mikäpä estää ottamasta lasta mukaan touhuihin. Lapsille on olemassa mukava kirja, jossa näytetään, kuinka pyörän keväthuolto tehdään. 

Aira Savisaaren kirjoittama ja Hannamari Ruohosen kuvittama Niilo korjaa pyörää on viihdyttävä kertomus täynnä asiaa. Tekijät ovat saaneet kirjaa varten apurahan mm. Suomen tietokirjailijat ry:ltä, mikä kertonee, että kirjan faktat ovat kohdillaan. 

Pidän kovasti Ruohosen puuvärikuvituksesta. Kirjan taakse sisäkansiin hän on piirtänyt havainnollisen mustavalkoisen pyöränkorjaajan muistilistan.

Niilo on pieni poika, joka on perustanut pihalleen Niilon pyöräkorjaamon. Naapurin Hilla pääsee mukaan touhuamaan, kun Niilo vanhempiensa avustuksella huoltaa perheen ja Hillan pyörät.

"Niilo kertoo Hillalle, että pyöräkorjaamossa tehdään polkupyörille keväthuolto. Silloin saa vääntää muttereita ja jynssätä likaa pois pyöristä. Lopuksi pumpataan vielä renkaat täyteen ilmaa!"

Pyörien huolto on hauskaa hommaa. Lapset ovat innoissaan puhdistaessaan polkupyöriä vanhoilla tiski- ja hammasharjoilla. Isä hoitaa ketjujen öljyämisen. Sotkua saattaa syntyä, joten parhaissa vaatteissa ei kannata ryhtyä toimeen.

Kun kaikki mutterit ja ruuvit on kiristetty ja renkaat pumpattu, on testiajon aika. Pihalle syntyy kiemurainen testirata. Vasta pyörän selässä saa tuntuman siitä, onko satula oikealla korkeudella.

Touhutessa tulee nälkä. Onneksi Hillan isä on ottanut sen asian huomioon ja järjestänyt ahkerille pyöränkorjaajille maistuvan yllätyksen.

Niilon arkisista touhuista on ilmestynyt useampiakin kirjoja. Niissä on kaikissa käsillä tekemisen meininki. Niilo on aiemmissa kirjoissa nikkaroinut, leiponut ja valmistanut keppihevosen. 

Uusin Niilo-kirja Niilo rakentaa pöntön on ilmestynyt tänä vuonna. Sekin sopii erinomaisesti keväällä luettavaksi, sillä siinä tarkkaillaan lintuja ja rakennetaan linnuille pönttö.


Aira Savisaari: Niilo korjaa pyörää
Kuvitus: Hannamari Ruohonen
Kustantaja: Karisto Oy 2018