Hannamari Ruohosen luoma sisaruspari Kaisa ja Oskari jatkavat seikkailujaan Kaisan ja Oskarin retkikirjassa (S&S 2019). Lapset seikkailevat rappukäytävässä ja kuuntelevat talon ääniä. Jostain kantautuu laulua. Laulu kuuluu asunnosta, jonka ovessa on tonttu-ukko keskellä kesää. Lapset päättävät mennä sinne kylään.
Oven avaa joulupukki, vanha valkohapsinen mies, joka kutsuu lapset mehulle. Mehun kanssa tarjotut korput muistuttavat lapsista veneitä. Korput päätyvätkin uiskentelemaan joulupukin vessan altaaseen, kunnes painuvat vettyneenä mössönä lavuaarin pohjaan.
Olin vähän järkyttynyt siitä, kuinka lapset touhusivat vieraassa asunnossa mitä tahansa. Kuvassa näkyy, että lapset ovat napanneet keittiön pöydältä tulitikut mukaan veneleikkiinsä. Onneksi he eivät ilmeisesti ole sytyttäneet niitä, vaan laittanneet nekin kellumaan veteen. Vanha mies — joka ei kai ollutkaan joulupukki — taisi olla hiukan dementoitunut, eikä pystynyt valvomaan lasten touhuja.
Niinhän siinä sitten kävi, että lapset saivat aikaan pahempaakin tuhoa kuin korppupuuron lavuaariin. Oskari pudotti ikkunalaudalla nököttäneen kauniin posliinisen koirapatsaan, ja siltä irtosi pää. Hän sovitteli pään paikoilleen ja toivoi, ettei mies huomaisi mitään.
Kotona syyllisyys kuitenkin painoi niin, ettei Oskari saanut syötyä. (Samoin muuten kävi Tuikulle Johanna Lestelän kirjassa Tuikun tärkeä tehtävä. Äiti huomasi, ettei kaikki ollut hyvin, kun Tuikku ei saanut syötyä.) Oskarinkin isä arvasi, että jotain oli sattunut. Kun Oskari sai asian kerrottua, lähdettiin sitä selvittämään joulupukin luo. Kuten tiedetään, joulupukki on leppoisa hahmo, jolla ei ole tapana suuttua. Asiat järjestyivät paremmin kuin hyvin.
Retkillä voi siis sattua kaikenlaista. Kirjassa kerrotaan Kaisan ja Oskarin muistakin retkistä. Kerran he retkeilivät äidin kanssa suurelle ojalle. Kaisa kuuli vedestä mulskahduksen. Ehkä se oli hauki — tai krokotiili!
Retkellä pimeässä kellarissa Kaisa esitti kummitusta niin vakuuttavasti, että Oskaria alkoi pelottaa. Oskari pitää eniten pienistä ja mukavista retkistä. On esimerkiksi hauska istuskella mummun kanssa puistopenkillä ja syöttää lintuja.
Kaisa haaveilee jännittävästä retkestä synkkään, suureen metsään. Olisi mukava vähän eksyä. Onneksi Kaisalla on nerokas pelastuskeino mietittynä valmiiksi.
Ruohosen omintakeisella ja viehättävällä tyylillä piirretyt kuvat kertovat tekstiäkin enemmän. Pidin kovasti siitä, että tässä kirjassa vauvanuken hoivaaja on Oskari ja Kaisa puolestaan nähdään eräässä kuvassa spiderman-puvussa.
Ihmiset näyttävät luonnollisilta ja inhimillisiltä. Oskarilla on silmälasit ja mummu on rehevän pullea. Mummun varpaankynnet on lakattu punaisiksi ja olkavarressa on tatuointi. "Joulupukin" paidassa on tahra ja hän istuu nojatuolissa katselemassa televisiota, kun lapset hääräävät hänen asunnossaan.
Kirjan luettuamme kysyin tyttäreltäni S:ltä, mikä kirjassa oli parasta.
S: Kuvat. Ne on piirretty puuväreillä.
Äiti: Minustakin ne ovat hienot. Piditkö jostain kuvasta erityisesti?
S kääntää esiin kuvan Kaisasta spiderman-puvussa. Sitten hän huomaa samassa kuvassa lastenhuoneen lattialla lojuvan olennon.
S: Katso, Kaisa ja Oskari ovat varmaan tehneet tämän itse.
Ä: Totta. Se näyttää vessapaperirullasta askarrellulta.
S: Äiti, voinko mä tehdä tällaisen huomenna?
Ä: Totta kai, kulta. Tee vaan.
Kirja, joka käynnistää lapsen omat luomisvoimat, on ihan paras!
Hannamari Ruohonen (teksti ja kuvat): Kaisan ja Oskarin retkikirja
Kustantaja: S&S 2019
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti