perjantai 22. marraskuuta 2019

Toivo ja talviyö vie etsintäretkelle jäätyvälle merelle

Talven tulo pääsee yllättämään Benji Daviesin kirjassa Toivo ja talviyö. Kirja on itsenäinen jatko-osa kirjalle Toivo ja valas, jossa Toivo pelasti rannalle ajautuneen valaanpoikasen. 


Toivo on pieni poika, joka asuu kalastajaisänsä kanssa rannikolla. Isä suuntaa vielä merelle kalastusveneellään, vaikka meri alkaa jo jäätyä.

Kun isää ei vielä pimeälläkään kuulu takaisin kotiin, on Toivo kovasti huolissaan. Ei varmasti ole hyvä ajatus lähteä yksin jäätyneelle merelle pimeässä ja sankassa lumipyryssä, mutta Toivon on pakko lähteä etsimään isää.

Kuin ihmeen kaupalla isän kalastusalus löytyy jäihin juuttuneena, mutta se on tyhjä. Ei merkkiäkään isästä! Kun Toivo tuntee itsensä aivan neuvottomaksi, hän saa apua yllättävältä taholta. Toivon pelastama valas on palannut perheineen. Valaiden avustukselle laiva saadaan irti jäistä ja rantaan.

Isäkin löytyy hyvässä kunnossa majakalta, joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

Rakastan meriaiheisia kirjoja, joten tämä vetosi minuun suuresti. Daviesin kuvitustyyli on hurmaava. Vaikka kuvat ovat kokonaisilmeeltään selkeitä, kuvissa löytyy kiinnostavia yksityiskohtia. 

Ainoa asia, joka minua kuvituksessa häiritsee, on nappisilmäisen Toivon ilmeettömät kasvot. Kirjassa koetaan valtavia tunteita: huolta, pelkoa, neuvottomuutta, jälleennäkemisen riemua ja helpotusta, mutta Toivon kasvot pysyvät peruslukemilla.

Kirjan teksti on melko lyhyt, joten se sopii luettavaksi myös aika pienelle kuulijalle. Viisivuotiaani yleensä valittaa tämänpituisista kirjoista, että ne ovat liian lyhyitä. Omasta mielestäni kirja on juuri sopivanpituinen luettavaksi iltasaduksi silloin, kun ilta on venynyt vähän liian pitkäksi ja lukemiselle ei jää kauheasti aikaa. Tarina vetoaa kyllä viisivuotiaaseenkin.


Benji Davies (teksti ja kuvitus): Toivo ja talviyö
Englanninkielinen alkuteos: The Storm Whale in Winter
Suomennos: Sanna Niemi
Kustantaja: Karisto 2017


LUE MYÖS TÄMÄ

Uusimmassa Toivosta kertovassa kirjassa Toivo ja mummon lintu (Karisto 2019) seurataan Toivon kesää mummon luona pienellä luodolla. Kirjoitin kirjasta heinäkuussa.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti