Useimmat lapset kokevat varmaan jossain vaiheessa pimeänpelkoa – toiset lievempänä ja toiset voimakkaampana. Monella pelko kulminoituu nukkumaanmenoon ja yöaikaan. Aihetta onkin käsitelty moninaisissa lastenkirjoissa.
Omasta kirjahyllystämmekin löytyy muutamia, vaikka en itse muista kärsineeni lapsena öisestä pimeänpelosta, eikä tyttärenikään pelkää öisin. Päinvastoin, mitä pimeämpää on, sitä paremmin nukumme. Valoisina kesäöinä nukun yleensä aika huonosti, mutta syksyllä sikeästi.
Tyttäreni ei mielellään mene yksin pimeään huoneeseen tai ulkoile pimeällä. Vaikken itse pelkää pimeää, en siitä totisesti pidäkään. Se tekee minut väsyneeksi ja alakuloiseksi. Jos herään keskellä yötä kipuihin tai huoliin, ne tuntuvat monin verroin pahemmilta pimeässä kuin päivänvalossa.
Luin tätä postausta varten kolme pimeänpelkoa käsittelevää kirjaa. Omasta lapsuudestani on säilynyt Anna Carin Eureliuksen kirjoittama ja Monika Lindin kuvittama Lasse pelkää pimeää. On nukkumaanmenoaika, mutta 5-vuotias Lasse ei saa unta. Ikkunan takana huutaa kaameita hirviöitä, jotka ovat tulossa syömään Lassen.
Nukkumaanmenoaika on myös Nina Haikon kirjassa Mörön unisukat. Päähenkilö on pieni Jussi-niminen pupu, joka ei tiedä tarkalleen, kuinka monta mörköä mahtuu sysipimeään makuuhuoneeseen.
Anneli Kannon kirjoittamassa ja Noora Katon kuvittamassa kirjassa Paavo Virtanen ja pimeys viisivuotias Paavo on palaamassa synttärijuhlista pikkuveljensä Pertun kanssa pimeänä talvi-iltana. Vaikka matka on lyhyt ja tie tuttu, Perttua pelottaa. Paavo yrittää olla urhea ja tuhahtaa, että vain pikkuipanat pelkäävät pimeää. Lopulta pelko tarttuu Paavoonkin.
Hahmottelin kolme kysymystä, joihin hain kirjoista vastausta.
1. Mikä pimeässä pelottaa?
Pohjimmiltaan on kai kyse siitä, että kaikki tuttu katoaa, kun pimeys peittää sen.
"Kakki tuttu ja turvallinen häviää näkyvistä. Tutusta huoneesta tulee musta ja vieras ja siellä heilahtelee outoja varjoja. Kuuluu kummallisia ääniä: tuulen vonkunaa, pöllön siipien hiljaista suhahtelua, lukinlankojen kutomisen lousketta." (Nina Haiko: Mörön unisukat, Lasten Keskus 2007)
Kun ympäristöä ei voi nähdä selkeästi, mielikuvitus saa vallan. Lapsilla mielikuvitus laukkaa aikuisia voimakkaampana. Lasse pelkää pimeää -kirjan takakannessa huomautetaan, etteivät aikuiset aina muista, kuinka todelliselta mielikuvitusmaailma lapsesta tuntuu.
2. Mitä pelko aiheuttaa?
Pelko voi tuntua fyysisesti. On epämiellyttävä olla. Keho on jännittynyt. Voi jähmettyä paikoilleen.
Se saattaa johtaa myös muihin tunteisiin, kuten suuttumukseen ja vihaan.
"Äiti ei ymmärrä mitä hän tarkoittaa vaan puhuu niin kuin ei olisi koskaan kuullutkaan kummituksista, möröistä ja luurangoista. Lasse suuttuu äidille. Mutta samalla kun hän on hirveän vihainen hän tuntee itsensä niin surulliseksi, että hänen tekee mieli itkeä." (Anna Carin Eurelius: Lasse pelkää pimeää, WSOY 1974)
Voi käydä hassusti, jos ei uskalla toimia. Perttu kuvailee kirjassa Paavo Virtanen ja pimeys: "On kauhea pissahätä enkä uskalla mennä vessaan. Jos siellä on vaikka mörkö."
3. Miten pelko voitetaan?
Lasse pelkää pimeää -kirjassa lähdetään etsimään pelottaville äänille loogista selitystä. Ikkunaan koputtavat hirviöt ovatkin vain tuulessa heiluva irtonainen antennijohto ja hirviön huuto on se ääni, joka syntyy kun lasketaan vettä putkistossa.
Entä jos mitään konkreettista ja loogista syytä ei ole löydettävissä ja silti pelottaa? Mörön unisukat -kirjassa pimeä personoidaan. Herra Pimeä on mukava teetä hörppivä herra, joka kerää yöksi maailman värit viittansa helmaan nukkumaan. Hän kertoo yöllä olevan pimeää siksi, että silloin hän ottaa koko maailman syliinsä ja halaa sitä. Ei kovin pelottavaa!
Kirjassa yritetään myös asettua mörön asemaan. Sen täytyy olla yksinäinen, kun kaikki pelkäävät sitä ja juoksevat karkuun. Möröstä tulee pelottavan sijaan säälittävä.
Mörköön voi myös yhdistää asioita, jotka eivät ole pelottavia. Mörön unisukat -kirjassa mörkö hoitelee lampaita ja neuloo villasukkia. Voiko sellainen hahmo olla pelottava?
Lassen möröt kantavat laukuissaan vaarallisia esineitä. Äiti ja isä auttavat Lassea kuvittelemaan, että laukuissa voikin oikeasti olla jotain hassunkurista eikä lainkaan vaarallista, kuten maksapasteijavoileipiä tai kakkakikkaroita, sata cowboyhattua tai tuhat pottaa.
Yksi keino voittaa pimeänpelko voi olla yrittää nähdä kauneus pimeässä. Paavo Virtanen ja pimeys -kirjassa Veera auttaa veljiään huomaamaan, ettei pimeä taivas olekaan itse asiassa musta, vaan tummansininen ja se on täynnä tähtiä. Hän neuvoo pojille Pohjantähden, joka näyttää aina tien kotiin.
"Pimeä on hieno juttu. Kotipiha on salaperäinen viidakko. Tuttu huone muuttuu jännittäväksi. Kissasta tulee leopardi ja vaatekasasta kummitus. Pimeä on maailman toinen puoli, outo ja tuntematon." (Anneli Kanto: Paavo Virtanen ja pimeys, Karisto 2014)
Lasse-kirjasta opin, että loppujen lopuksi tärkeintä lapselle taitaa olla, että hän saa vanhemmilta myötätuntoa, huomiota ja ymmärrystä. Vaikka vanhempi tietää, ettei pimeässä oikeasti ole mitään pelättävää, tulee lapsen huoli ottaa tosissaan.
"[H]än kumminkin haluaisi nukkua tänä yönä isän ja äidin sängyssä. Ja niin tehdään. Lasselle tulee hyvä olo. Äidin ja isän huoneen ikkunan takana ei ole mörköjä. Niin kuin ei missään muuallakaan." (Anna Carin Eurelius: Lasse pelkää pimeää, WSOY 1974)
Anna Carin Eurelius: Lasse pelkää pimeää
Ruotsinkielinen alkuteos: Lasse är mörkrädd
Suomennos: Risto Kautto
Kustantaja: WSOY 1974
Nina Haiko (teksti ja kuvat): Mörön unisukat
Kustantaja: Lasten Keskus 2007
Anneli Kanto: Paavo Virtanen ja pimeys
Kuvitus: Noora Katto
Kustantaja: Karisto 2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti