Pahvinen metsä Lapsen oman metsäkirjan innoittamana

Tämä postaus on osa Kirja + askartelu -sarjaa, jossa ensin

esitellään kirja ja sitten neuvotaan kirjaan liittyvä askartelu.

Metsä on tänä keväänä inspiroinut meitä valtavasti. Lapsen oma metsäkirja (Minerva 2020) oli loistava ostos. Kirjassa on Titta Kuisman teksti ja Laila Nevakiven kuvitus. Kirjan avulla olemme sukeltaneet syvälle Suomen metsien salaisuuksiin. Olemme oppineet paljon uutta ja nauttineet mukavasta tarinasta.

Kirjoitin Lapsen omasta metsäkirjasta toukokuussa.

Kirja innoitti meitä askartelemaan ihan ikioman metsän. Tässä tämänpäiväisessä kirja + askartelu -sarjan postauksessa kerron, miten sinäkin voit tehdä oman metsän.

Tarvitset:

• vessapaperirullia
• kartonkia
• jäykkää ruskeaa huopaa
• vihreää paperia, lankaa, huopaa, kreppipaperia, silkkipaperia tms.
• ruskeaa paperia
• askartelumaalia tai peitevärit
• sakset
• liimaa

Metsä koostuu puista. Pahvista ja kartongista askarrellaan niin monta puuta, kun jaksaa tehdä.

Käytimme runkoina vessapaperirullia ja jäykästä huovasta taivutettuja rinkuloita. Latvustot leikkasimme kartongista. Vihreä kartonki kelpasi sellaisenaan, mutta muunvärisiin kartonkeihin liimasimme mitä tahansa vihreää materiaalia, mitä meillä sattui olemaan.

Puita tehdessä saa käyttää mielikuvitusta!

Leikkasimme latvustojen alalaitaan viillot, joista ne sai kiinnitettyä runkoon.

Kokosimme askartelemamme puut yhteen, ja pieni metsämme oli valmis. Metsä oli pitkään työpöytäni laidalla ja se sai minut iloiselle mielelle.

Liito-orava tutustuttaa lapset monimuotoiseen metsään

Metsästä on tullut meille entistä tärkeämpi henkireikä tänä poikkeusaikana. Metsän siimeksessä sielu lepää ja virkistyy. Kun on saanut samoilla vähän aikaa havuntuoksuisessa hämyssä, jaksaa taas paremmin olla kotona. Titta Kuisman kirjoittama ja Laila Nevakiven kuvittama Lapsen oma metsäkirja (Minerva 2020) ilmestyi hyvään saumaan.

Koska olen kasvanut kivitalojen ja asfaltin keskellä, metsä ei ole minulle entuudestaan kovin tuttu. Nykyisin pääsen metsään lähes suoraan omalta pihalta, mistä olen äärettömän onnellinen.

Koronakevät on vienyt minut ja tyttäreni entistä useammin metsään. Tuntuu kurjalta, kun en osaa vastata moniinkaan kysymyksiin, joita kuusivuotiaalleni metsässä herää. Lapsen oman metsäkirjan avulla voimme yhdessä tutustua metsiin ja siihen, mitä ne pitävät sisällään.

Lapsen oman metsäkirja on ihastuttava tietokirja, jossa satu ja fakta nivoutuvat yhteen. Kirjan tarinoissa seikkailee Nuppu-niminen liito-orava, joka lähtee lapsuuden pesästään maailmalle etsimään omaa metsää ja omaa kotia. Liito-oraville sopivia metsiä on lähistöllä jäljellä vain vähän, joten Nuppu saa etsiä pitkään.

Matkallaan se näkee erilaisia metsiä ja monipuolista metsäluontoa. Kirjassa esitellään yli sata erilaista eliölajia. Nuppu kohtaa nisäkkäitä, lintuja ja muita eläimiä, hyönteisiä, puita, sieniä ja sammalia.

Faktojen lisäksi tutustutaan uskomuksiin. Vanhan kansan mukaan metsässä on asustellut menninkäisiä, maahisia, haltijoita, tonttuja, metsänneitoja ja keijukaisia. Muinaissuomalaisten metsän kuningas oli Tapio.

Lopulta Nupun vaellus päättyy, kun se löytää mukavan rauhallisen metsän. Onni-haapa on Nupulle loistava kotipuu, sillä sen rungossa on valmis tikankolo, juuri sopiva Nupulle pesäksi. Nuppu sisustaa sen naavalla ja sammalella, joista se saa talvipakkasilla lämpöä ja suojaa.

Osaakohan se vielä aavistaa, että kevään tullen sillä on jo pesäkolossa kaksi pikkuliituria hoivattavanaan?

Tytärtä kiinnosti erityisesti eläinten jätöksiä esittelevä aukeama. Hän myös ilahtui, kun löysi nimen kääville, joita olemme viime aikoina bonganneet siellä täällä: taulakääpä. Opimme, että hevosen kaviota muistuttava taulakääpä elää koivun rungolla ja lahottaa puuta.

Tämä runko oli täynnä taulakääpiä

Itse nautin erityisesti Laila Nevakiven kuvituksesta. Nevakivi on kuvittanut lukuisia luontoaiheisia lasten tietokirjoja, ja hänet on myös palkittu kuvituksistaan. Hänen kuvansa ovat aina ilo silmälle!

Kirjassa annettiin korona-aikaan hyvin sopiva vinkki: "Halataan puuta!" Kun ihmiskontakteja joutuu välttämään, puun halaaminen alkaakin tuntua ihan järkevältä käytökseltä, vaikka ennen olen sellaiselle hymähdellyt.

"Halaamisesta tulee kiva olo. Puussa tuntuu olevan ihmeellistä energiaa.

Onko sinulla omaa halauspuuta? Tiedetään, että kasvit tuntevat myös kosketuksen. Mahtaisiko puu tykätä sinun halauksestasi?"

Täältä voit katsoa ja kunnella, kun Titta Kuisma esittelee kirjansa ja lukee siitä ensimmäisen tarinan.

Lapsen oma metsäkirja

Teksti: Titta Kuisma

Kuvitus: Laila Nevakivi

Kustantaja: Minerva 2020

Pieni Helmet-lukuhaaste 2020

Merkitsen kirjan listallemme kohtaan 19 "kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana".

Leppäkerttu vessapaperirullasta — Kirja + askartelu osa 8

Miksi leppäkertulla on pilkut? kysytään Suvi Vehmasen kirjoittaman ja Laila Nevakiven kuvittaman lasten tietokirjan nimikkeessä (Minerva 2009). Kirja innoitti meitä askartelemaan oman leppäkertun.

Ennen sitä tutkimme kuitenkin tietokirjan äärellä leppäkerttuja ja monia muita lasta kiinnostavia luontokysymyksiä.

Opimme, että leppäkertun kirkkaan värityksen tarkoituksena on viestiä saalistajille, että leppäkertut ovat kitkerän ja pahan makuisia.

Saimme kirjasta vastauksen muun muassa siihen, miksi nokkonen polttaa tai miksi ukkonen jyrisee. Opimme, miten sateenkaari syntyy ja miksi jänis on talvella valkoinen.

Miksi leppäkertulla on pilkut? yhdistää satua ja tutkittua tietoa. Luontoa ihmetellään yhdessä vaivaishiiri Hillevin kanssa. Pikkuisella hiirellä on utelias mieli ja halu tutkia maailmaa. Hauskasti Hillevi johdattaa erilaisten luonnonilmiöiden äärelle.

Leppäkerttuaskarteluun käytimme tyttären lempimateriaalia: vessapaperirullaa.

Tarvitset:

• vessapaperirullan hylsyn
• mustaa villalankaa
• punaista paperia
• askartelusilmät (tai leikkaa silmät paperista)
• mustia piippurasseja
• mustia tarraympyröitä pilkuiksi (pilkut voi myös piirtää)
• haaranastan

Kieritä vessapaperirullan hylsyn ympärille mustaa villalankaa niin, että koko hylsy peittyy.

Leikkaa punaisesta paperista ympyrä ja leikkaa se kahtia. Liimaa puoliskoihin mustia tarraympyröitä pilkuiksi. Kiinnitä puoliskot haaranastalla vessapaperirullan hylsyyn siiviksi.

Kiinnitä askartelusilmät.

Kierrä piippurasseista jalat leppäkertulle.

Suvi Vehmanen: Miksi leppäkertulla on pilkut? — Lapsi kysyy luonnosta
Kuvitus: Laila Nevakivi
Kustantaja: Minerva 2009. 2. p.

 

Top 3 - Kesäkuun nautittavimmat kirjat

Kuten viime kuussa, päätin tässäkin kuussa esitellä kolme kirjaa, joista nautimme tyttäreni kanssa eniten. Tälläkin kertaa valintaa tehdessä on huomioitu vain kirjat, joista en ole kirjoittanut jo omaa postausta.

Kauko Kivitasku ja kadonnut onnenkivi
 

Viime kesän paras lastenkirjaostokseni on Eppu Nuotion kirjoittama ja Saara Vallinevan kuvittama Pirkko Punarinta ja kadonnut polkupyörä (Bazar Kustannus 2018). Kun samoilta tekijöiltä ilmestyi tänä vuonna toinen teos, Kauko Kivitasku ja kadonnut onnenkivi, minun oli PAKKO saada se. Molemmissa kirjoissa on samantyyppinen juoni. On merensaarella asuva tai mökkeilevä lintu, jolta katoaa jotakin. Tuota jotain sitten etsitään ja kirjan lopussa se löytyy.

Kauko Kivitasku on kadottanut onnenkivensä. Hän on saanut sen jo pikkupoikana vaariltaan tuliaiseksi kaukomailta. Se on aina hänen taskussaan, paitsi nyt tasku on tyhjä. Kauko etsii kaikkialta. Hän palaa niihin paikkoihin, joissa on ehtinyt saarelle tultuaan käydä, kuten kaupassa ja jäätelökioskilla. Saarelaiset auttavat etsinnöissä, mutta kivi pysyy piilossa. Kirjalla on hiukan yllättävä, onnellinen päätös.

Kirjoista tekee erityisen niiden kuvitus. Kuvataiteilija ja kuvittaja Saara Vallineva on rakentanut teosten pienoismaailmat. Kirjojen kuvat ovat valokuvia Vallinevan rakennelmista. Olen hulluna nukkekoteihin ja kaikenlaisiin muihinkin pienoismaailmoihin ja siksi jaksan väsymättömästi ihailla näitäkin kuvia.

Tyttäreni piti kirjasta niin paljon, että hän pyysi minua lukemaan sen myös parhaalle kaverilleen.

Eppu Nuotio: Kauko Kivitasku ja kadonnut onnenkivi

Kuvitus: Saara Vallineva

Kustantaja: Bazar Kustannus 2019 

Koira nimeltään Kissa

 

Runoilija Tomi Kontion kirjoittamassa ja Elina Warstan kuvittamassa kirjassa Koira nimeltään Kissa tavataan sekarotuinen koira, jolle äiti on antanut nimen Kissa, koska kissat ovat itsenäisiä. Itsenäisyyttä Kissa tarvitseekin, sillä sen isä on häipynyt jo ennen sen syntymää ja äitikin häipyy sen ollessa vielä nuori.

Koettuaan monenlaista torjutuksi tulemista Kissa päätyy Helsinkiin, jossa oppii elämään itsenäisesti.

"Minä olin itsenäinen, niin kuin kissat, vaikka omasta mielestäni olin ehkä sittenkin yksinäinen. Enkä minä olisi halunnut olla yksinäinen, enkä ehkä itsenäinenkään, jos se merkitsi yksinäisyyttä."

Kaikki muuttuu, kun Kissa tapaa spurgun, joka makaa pusikossa pahvilaatikoiden alla. Mies ja koira huomaavat olevansa aika samanlaisia ja siihen loppuu molempien yksinäisyys. Vaikka äiti opetti Kissan olemaan luottamatta kehenkään, se oppii luottamaan mieheen, lapsiin, ihmisiin, eläimiin ja maailmaan.

Itse pidin Tomi Kontion hienosta kielestä ja moniulotteisesta tarinasta. Pidin myös siitä, kuinka kotikaupunkini Helsinki oli vahvasti läsnä kirjassa. Tytärtä nauratti ajatus koirasta nimeltään Kissa, ja lausetta toisteltiin kertomuksessa tavan takaa. Pidimme molemmat Elina Warstan seesteisestä mutta äärimmäisen ilmaisuvoimaisesta kuvituksesta. 

Tomi Kontio: Koira nimeltään Kissa
Kuvitus: Elina Warsta
Kustantaja: Teos 2016
2. painos 

Piikkipallo ihan pihalla

 

Luontoaiheiset lasten tietokirjat ovat meillä suosittua lukemista. Tässä kuussa ihastuimme Tuula Nyströmin kirjoittamaan ja Laila Nevakiven kuvittamaan kirjaan Piikkipallo ihan pihalla. Kirja on kattava tietopaketti siilistä. Se kertoo siilin keväästä, kesästä, syksystä ja talvesta. Se kertoo sen syntymästä ja elintavoista. Se kertoo ihmisen roolista siilin auttajana. Siili nimittäin elelee mieluiten siellä, missä ihminenkin.

Jotta kirja ei olisi silkkaa tiukkaa asiaa, siinä tavataan Venni ja Tuisku -nimiset lapset, joiden kanssa yhdessä lukija voi tutustua siiliin ja rakentaa vaikkapa siilille talvipesän Vennin opastuksella.

Opin kirjasta jotain aivan uuttakin. Minulle on aina opetettu, että siili on Suomessa vieraslaji. Niin ei välttämättä olekaan. Vaikka siilejä tuotiinkin Suomeen 1800-luvulla Balttiasta ja Ruotsista, siilejen tiedetään asuneen Suomessa jo ennen jääkautta.

"On mahdollista, että siili on selvinnyt jääkaudesta jossakin puolella Suomea, sillä se on elänyt Suomessa jo ennen jääkautta. Ehkä siili ei olekaan vieraslaji, kuten sanotaan eläimistä tai kasveista, jotka eivät ole alkuperältään suomalaisia."

Itse pidin varsinkin kuvituksesta. Laila Nevakiven kuvitukset jaksavat aina ihastuttaa minua. Kirja on muutenkin ulkoisesti miellyttävä. Suuri kiitos oikeasta kluuttiselästä.

Tuula Nyström: Piikkipallo ihan pihalla
Kuvitus: Laila Nevakivi
Kustantaja: Maahenki 2017  


LUE MYÖS TÄMÄ:

Top 3 - Toukokuun nautittavimmat kirjat


  

Metsänhaltijan seikkailu vesistöissä

YK viettää tänään maailman vesipäivää. Sen kunniaksi kaivoin hyllystä esiin Lapsen oman vesikirjan. Se kuuluu biologi, lastenkirjailija ja kuvittaja Suvi Vehmasen sekä kuvittaja Laila Nevakiven luomaan sarjaan, jossa Miihkali Metsänhaltija tutustuttaa lapsia Suomen luontoon. Olen aiemmin esitellyt sarjasta Lapsen oman talvikirjan. Kirjoja ei tarvitse lukea osana sarjaa, vaan ne sopivat myös itsenäisesti luettaviksi.

Sarjan muiden osien tapaan Lapsen oma vesikirja on mielenkiintoinen sekoitus tietokirjaa ja satukirjaa. Siinä on toisaalta hyvin tarkkaa ja pätevää kuvausta vesistöistä ja vedessä tai veden partaalla viihtyvistä eläimistä ja eliöistä. Toisaalta siinä on täysin mielikuvituksellisia, kansanperinteestä kumpuavia hahmoja, kuten metsänhaltija, vedenneito, Ilmatar, Ahti ja hiisi.

Sadun lomassa käydään läpi eri vesistöjä: avomeri, ulkosaaristo, merenranta, jokisuisto, joki koskineen, oja, järvi, puro, lampi, lähde ja pohjavesi. Taidokas kuvitus loihtii silmien eteen kullekin vesistölle tyypillistä elämää: vesilintuja ja -nisäkkäitä, kaloja, hyönteisiä, leviä ja muita vesikasveja.

Kirjasta voi oppia monia mielenkiintoisia asioita, kuten kuinka sadepilvet syntyvät, miksi maa kohoaa tai kuinka ihmeellisellä tavalla särmäneula lisääntyy.

"Aallot keinuttivat rakkoleviä ja kasvien seassa huojuvia oksia. Vedenneito puikkelehti väleistä, mutta Miihkali tavoitteli kädellään heiluvaa keppiä. Haltijan ällistykseksi se sujahti pakosalle!
   - Särmäneulaa sopiikin ihmetellä, vedenneito nauroi.
   - Sen kummallisempaa kalaa ei liene toista. Sen poikaset kasvavat kuin ihmislapset, paitsi että poikasia odottaakin isä! Naaras laittaa munat koiraan vatsapussiin, missä ne saavat ravintoa vatsapussin seinän kautta." 

Kustantamon sivujen mukaan kirja sopii 5-10-vuotiaille. Tyttäreni oli vielä neljä, kun tammikuussa luin kirjan hänelle ensimmäistä kertaa. Hän ihastui siihen kovasti. Kirja on aika pitkä, 69 sivua. Se on jaettu lukuihin, joten sitä voi lukea pätkissä, esim. iltasatuina. Joka kerta kun yritin lopettaa lukemisen, tyttäreni vaati vielä jatkamaan. Lopulta luimme kirjan yhdellä kertaa, vaikka äänihuuleni eivät siitä pitäneet.

Kirjassa käytetään rikasta kieltä. Sanavarasto on laaja ja teksti soljuu eteenpäin lukijan mielenkiinnon vangiten. Paikoin teksti on kuin taidetta.

Tytär tutustuu mereen kesällä 2018

Tytär tutustuu järveen kesällä 2018

Suvi Vehmanen & Laila Nevakivi: Lapsen oma vesikirja - Veden ihmeet luonnossa
Kustantaja: Minerva Kustannus Oy 2009

Talvinen luonto haltijatytön silmin

Tänään luetaan Lapsen omaa talvikirjaa, jonka on kirjoittanut Suvi Vehmanen ja kuvittanut Laila Nevakivi. Samoilta tekijöiltä on aiemmin ilmestynyt myös Lapsen oma luontokirja, Lapsen oma vesikirja ja Lapsen oma petokirja.

Vehmanen on koulutukseltaan biologi, mutta Lapsen omassa talvikirjassa ote ei ole tieteellinen. Kirja on yhtä aikaa sekä satukirja että tietokirja. Luontotietous on nivottu kertomusten sisään. Kirja koostuu useista löyhästi toisiinsa liittyvistä lyhyistä kertomuksista ja saduista. Kirjassa lainataan myös suomalaisia kansantarinoita ja kalevalaisia kansanrunoja. Kokonaisuus ei ole erityisen yhtenäinen, mutta pala kerrallaan luettuna se on mielenkiintoista luettavaa. 

Esittelytekstin mukaan kirja sopii 6-11-vuotiaille lapsille, mutta olen lukenut sitä jo nelivuotiaalleni. Hyvin on toiminut, kun olen lukenut vain kertomuksen kerrallaan, enkä ole yrittänytkään lukea koko kirjaa samaan syssyyn. Kirja sopii hyvin esimerkiksi iltasatukirjaksi.

Kirja kertoo haltijatyttö Pulmusta, joka on saanut nimensä kevään ensimmäisten muuttolintujen pulmusten mukaan. Keskellä luontoa elävän haltijatytön kera tarkkaillaan luonnon valmistautumista talveen ja tehdään havaintoja luonnosta talven aikana.
Pulmu näkee muuttolintujen lähtevän etelään ja eläinten keräävän talvivarastoja.

”Närhi käy noukkimassa pähkinöitä pihalta ja piilottaa ne metsän koloihin. Oravakin ahkeroi. Laskin, että se teki tänään kaksikymmentä käpykätköä! Yksi kerrallaan se kävi kaivamassa ne piiloon metsän sammalikkoon.

Metsämyyrä oli tehnyt puolukoista sievän keon mättään juurelle. Näin kuinka se vilisti taitavasti raidan runkoa pitkin ylös latvukseen ja katosi vanhaan linnunpesään. Kävin kurkistamassa pesään, ja se oli täynnä luppojäkälistä pyöriteltyjä, sieviä pallosia! Niitä kelpaa myyrän nakertaa ensi talven tuiskuissa.”

Kertomusten välissä on sivuja Pulmun vihosta, johon hän on kirjoittanut luontohavaintojaan. 

Tyttäreni kysyi minulta jokin aika sitten, mitä lumen alla on. En sillä hetkellä osannut vastata kamalan järkevästi, mutta onneksi Pulmun vihosta löytyi oiva vastaus:

”Hangen alla on hämärää, lämmintä ja kosteaa: suvikeli keskellä talvea, kun ilmassa paukkuu pakkanen.”

”Hangen alta löytyy pienoismaailma, oma ekosysteemi.”

Hangen alla liikkuu kuulemma myyriä ja päästäisiä, kovakuoriaisia, hämähäkkejä, toukkia ja pikkuruisia hyppyhäntäisiä. Hangen alla käy vilske talvellakin.

Kirjan lopussa on talven viikkokalenteri, joka alkaa vanhan ajanlaskutavan mukaan lokakuun 14. päivästä ja loppuu huhtikuun 14. päivään. Jokaiselle viikolle on oma kansanperinteestä kumpuava teemansa. Tällä viikolla on jänisviikko.

Talven viikkokalenterissa on myös tilaa kirjata omia luontohavaintoja. Se kannustaa katsomaan luonnossa asioita, jotka muuten kenties jäisivät huomaamatta. Tällä viikolla kehotetaan tarkkailemaan jäniksen jälkiä, papanoita ja syöntijälkiä puissa ja piirtämään miltä jäniksen jäljet näyttävät. Siinäpä haaste itse kullekin. Meidän pihapiirissämme se on helppo toteuttaa, kuten alla oleva tänään napattu kuva todistaa.

Suvi Vehmanen: Lapsen oma talvikirja
Kuvitus: Laila Nevakivi
Kustantaja: Minerva Kustannus Oy 2017