Leppäkerttu vessapaperirullasta — Kirja + askartelu osa 8

Miksi leppäkertulla on pilkut? kysytään Suvi Vehmasen kirjoittaman ja Laila Nevakiven kuvittaman lasten tietokirjan nimikkeessä (Minerva 2009). Kirja innoitti meitä askartelemaan oman leppäkertun.

Ennen sitä tutkimme kuitenkin tietokirjan äärellä leppäkerttuja ja monia muita lasta kiinnostavia luontokysymyksiä.

Opimme, että leppäkertun kirkkaan värityksen tarkoituksena on viestiä saalistajille, että leppäkertut ovat kitkerän ja pahan makuisia.

Saimme kirjasta vastauksen muun muassa siihen, miksi nokkonen polttaa tai miksi ukkonen jyrisee. Opimme, miten sateenkaari syntyy ja miksi jänis on talvella valkoinen.

Miksi leppäkertulla on pilkut? yhdistää satua ja tutkittua tietoa. Luontoa ihmetellään yhdessä vaivaishiiri Hillevin kanssa. Pikkuisella hiirellä on utelias mieli ja halu tutkia maailmaa. Hauskasti Hillevi johdattaa erilaisten luonnonilmiöiden äärelle.

Leppäkerttuaskarteluun käytimme tyttären lempimateriaalia: vessapaperirullaa.

Tarvitset:

• vessapaperirullan hylsyn
• mustaa villalankaa
• punaista paperia
• askartelusilmät (tai leikkaa silmät paperista)
• mustia piippurasseja
• mustia tarraympyröitä pilkuiksi (pilkut voi myös piirtää)
• haaranastan

Kieritä vessapaperirullan hylsyn ympärille mustaa villalankaa niin, että koko hylsy peittyy.

Leikkaa punaisesta paperista ympyrä ja leikkaa se kahtia. Liimaa puoliskoihin mustia tarraympyröitä pilkuiksi. Kiinnitä puoliskot haaranastalla vessapaperirullan hylsyyn siiviksi.

Kiinnitä askartelusilmät.

Kierrä piippurasseista jalat leppäkertulle.

Suvi Vehmanen: Miksi leppäkertulla on pilkut? — Lapsi kysyy luonnosta
Kuvitus: Laila Nevakivi
Kustantaja: Minerva 2009. 2. p.

 

Metsänhaltijan seikkailu vesistöissä

YK viettää tänään maailman vesipäivää. Sen kunniaksi kaivoin hyllystä esiin Lapsen oman vesikirjan. Se kuuluu biologi, lastenkirjailija ja kuvittaja Suvi Vehmasen sekä kuvittaja Laila Nevakiven luomaan sarjaan, jossa Miihkali Metsänhaltija tutustuttaa lapsia Suomen luontoon. Olen aiemmin esitellyt sarjasta Lapsen oman talvikirjan. Kirjoja ei tarvitse lukea osana sarjaa, vaan ne sopivat myös itsenäisesti luettaviksi.

Sarjan muiden osien tapaan Lapsen oma vesikirja on mielenkiintoinen sekoitus tietokirjaa ja satukirjaa. Siinä on toisaalta hyvin tarkkaa ja pätevää kuvausta vesistöistä ja vedessä tai veden partaalla viihtyvistä eläimistä ja eliöistä. Toisaalta siinä on täysin mielikuvituksellisia, kansanperinteestä kumpuavia hahmoja, kuten metsänhaltija, vedenneito, Ilmatar, Ahti ja hiisi.

Sadun lomassa käydään läpi eri vesistöjä: avomeri, ulkosaaristo, merenranta, jokisuisto, joki koskineen, oja, järvi, puro, lampi, lähde ja pohjavesi. Taidokas kuvitus loihtii silmien eteen kullekin vesistölle tyypillistä elämää: vesilintuja ja -nisäkkäitä, kaloja, hyönteisiä, leviä ja muita vesikasveja.

Kirjasta voi oppia monia mielenkiintoisia asioita, kuten kuinka sadepilvet syntyvät, miksi maa kohoaa tai kuinka ihmeellisellä tavalla särmäneula lisääntyy.

"Aallot keinuttivat rakkoleviä ja kasvien seassa huojuvia oksia. Vedenneito puikkelehti väleistä, mutta Miihkali tavoitteli kädellään heiluvaa keppiä. Haltijan ällistykseksi se sujahti pakosalle!
   - Särmäneulaa sopiikin ihmetellä, vedenneito nauroi.
   - Sen kummallisempaa kalaa ei liene toista. Sen poikaset kasvavat kuin ihmislapset, paitsi että poikasia odottaakin isä! Naaras laittaa munat koiraan vatsapussiin, missä ne saavat ravintoa vatsapussin seinän kautta." 

Kustantamon sivujen mukaan kirja sopii 5-10-vuotiaille. Tyttäreni oli vielä neljä, kun tammikuussa luin kirjan hänelle ensimmäistä kertaa. Hän ihastui siihen kovasti. Kirja on aika pitkä, 69 sivua. Se on jaettu lukuihin, joten sitä voi lukea pätkissä, esim. iltasatuina. Joka kerta kun yritin lopettaa lukemisen, tyttäreni vaati vielä jatkamaan. Lopulta luimme kirjan yhdellä kertaa, vaikka äänihuuleni eivät siitä pitäneet.

Kirjassa käytetään rikasta kieltä. Sanavarasto on laaja ja teksti soljuu eteenpäin lukijan mielenkiinnon vangiten. Paikoin teksti on kuin taidetta.

Tytär tutustuu mereen kesällä 2018

Tytär tutustuu järveen kesällä 2018

Suvi Vehmanen & Laila Nevakivi: Lapsen oma vesikirja - Veden ihmeet luonnossa
Kustantaja: Minerva Kustannus Oy 2009

Talvinen luonto haltijatytön silmin

Tänään luetaan Lapsen omaa talvikirjaa, jonka on kirjoittanut Suvi Vehmanen ja kuvittanut Laila Nevakivi. Samoilta tekijöiltä on aiemmin ilmestynyt myös Lapsen oma luontokirja, Lapsen oma vesikirja ja Lapsen oma petokirja.

Vehmanen on koulutukseltaan biologi, mutta Lapsen omassa talvikirjassa ote ei ole tieteellinen. Kirja on yhtä aikaa sekä satukirja että tietokirja. Luontotietous on nivottu kertomusten sisään. Kirja koostuu useista löyhästi toisiinsa liittyvistä lyhyistä kertomuksista ja saduista. Kirjassa lainataan myös suomalaisia kansantarinoita ja kalevalaisia kansanrunoja. Kokonaisuus ei ole erityisen yhtenäinen, mutta pala kerrallaan luettuna se on mielenkiintoista luettavaa. 

Esittelytekstin mukaan kirja sopii 6-11-vuotiaille lapsille, mutta olen lukenut sitä jo nelivuotiaalleni. Hyvin on toiminut, kun olen lukenut vain kertomuksen kerrallaan, enkä ole yrittänytkään lukea koko kirjaa samaan syssyyn. Kirja sopii hyvin esimerkiksi iltasatukirjaksi.

Kirja kertoo haltijatyttö Pulmusta, joka on saanut nimensä kevään ensimmäisten muuttolintujen pulmusten mukaan. Keskellä luontoa elävän haltijatytön kera tarkkaillaan luonnon valmistautumista talveen ja tehdään havaintoja luonnosta talven aikana.
Pulmu näkee muuttolintujen lähtevän etelään ja eläinten keräävän talvivarastoja.

”Närhi käy noukkimassa pähkinöitä pihalta ja piilottaa ne metsän koloihin. Oravakin ahkeroi. Laskin, että se teki tänään kaksikymmentä käpykätköä! Yksi kerrallaan se kävi kaivamassa ne piiloon metsän sammalikkoon.

Metsämyyrä oli tehnyt puolukoista sievän keon mättään juurelle. Näin kuinka se vilisti taitavasti raidan runkoa pitkin ylös latvukseen ja katosi vanhaan linnunpesään. Kävin kurkistamassa pesään, ja se oli täynnä luppojäkälistä pyöriteltyjä, sieviä pallosia! Niitä kelpaa myyrän nakertaa ensi talven tuiskuissa.”

Kertomusten välissä on sivuja Pulmun vihosta, johon hän on kirjoittanut luontohavaintojaan. 

Tyttäreni kysyi minulta jokin aika sitten, mitä lumen alla on. En sillä hetkellä osannut vastata kamalan järkevästi, mutta onneksi Pulmun vihosta löytyi oiva vastaus:

”Hangen alla on hämärää, lämmintä ja kosteaa: suvikeli keskellä talvea, kun ilmassa paukkuu pakkanen.”

”Hangen alta löytyy pienoismaailma, oma ekosysteemi.”

Hangen alla liikkuu kuulemma myyriä ja päästäisiä, kovakuoriaisia, hämähäkkejä, toukkia ja pikkuruisia hyppyhäntäisiä. Hangen alla käy vilske talvellakin.

Kirjan lopussa on talven viikkokalenteri, joka alkaa vanhan ajanlaskutavan mukaan lokakuun 14. päivästä ja loppuu huhtikuun 14. päivään. Jokaiselle viikolle on oma kansanperinteestä kumpuava teemansa. Tällä viikolla on jänisviikko.

Talven viikkokalenterissa on myös tilaa kirjata omia luontohavaintoja. Se kannustaa katsomaan luonnossa asioita, jotka muuten kenties jäisivät huomaamatta. Tällä viikolla kehotetaan tarkkailemaan jäniksen jälkiä, papanoita ja syöntijälkiä puissa ja piirtämään miltä jäniksen jäljet näyttävät. Siinäpä haaste itse kullekin. Meidän pihapiirissämme se on helppo toteuttaa, kuten alla oleva tänään napattu kuva todistaa.

Suvi Vehmanen: Lapsen oma talvikirja
Kuvitus: Laila Nevakivi
Kustantaja: Minerva Kustannus Oy 2017