Kekri seikkailukirjan teemana

Hyvää pyhäinpäivää! Kuten aiemmin viikolla lupasin, esittelen pyhäinpäivän kunniaksi kekriaiheisen kirjan.

Kekri on vanha, jo pakanallisella ajalla vietetty vuotuisjuhla. Maatalousyhteisössä se oli vuoden tärkein juhla. Syksyisin vietetty kekri oli eräänlainen sadonkorjuujuhla, joka päätti maatalousvuoden ja aloitti uuden vuoden. Monet kekriin liittyvät tavat ja perinteet ovat sittemmin kekrin menetettyä merkitystään siirtyneet joulun ja uudenvuoden juhlintaan.

Kun kristinusko vakiintui Suomeen, kirkko ei katsonut pakanallisia juhlia hyvällä. Ajankohtaan sijoitettiin pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistolle omistettu muistopäivä.

Vanha kansa ajatteli kuolleiden olevan liikkeellä kekrinä. Tämä uskomus on olennainen osa tämänpäiväistä kirjaa. Kyseessä on Kreetta Onkelin kirjoittama ja Jussi Kaakisen kuvittamalastenromaani Ahmattien yö - Kekriseikkailu. 

Bongasin kirjan divarista viime vuonna juuri ennen pyhäinpäivää. Kekri-sana kirjan kannessa herätti huomioni. Koska vuotuisjuhliin liittyvät lastenkirjat ovat addiktioni, ostin kirjan välittömästi. 

En ollut ajatellut lukea kirjaa vielä silloin tyttärelleni, sillä se oli selvästi tarkoitettu vanhemmille lapsille. Päähenkilöinä on mummo ja kolme serkusta, jotka lähtevät kekrin aikaan laittamaan mökkiä talvikuntoon. Lapset ovat iältään 8, 10 ja 18. Vaikka kirjassa on runsas ja värikäs kuvitus, nelivuotiaani ei taatusti ollut kohderyhmää. Suosittelisin kirjaa kouluikäisille.

Kävi kuitenkin niin, että tyttäreni näki minun lukevan kirjaa ja vaatimalla vaati, että luen sen hänelle. Lopulta taivuin lukemaan sieltä täältä lyhennellen.

Kertomus on vähän hurja, muttei onneksi säikyttänyt kummitustarinoista pitävää tytärtäni. Kirjassa esiintyy mm. päätön kekripukki ja kekriaterialle saapuneita haudasta nousseita sukulaisia. Kuvia näistä hirvityksistä nelivuotiaani tutki ainoastaan kiinnostuneena. Iloisen värikylläinen kuvitus ei olekaan kamalan pelottava.

Itseäni teos kiinnosti erityisesti siksi, että siihen on nivottu mukaan vanhaa suomalaista kansanperinnettä. Entisenä kansatieteen ja folkloristiikan opiskelijana arvostan sellaista. Kirjassa kiitetäänkin muun muassa SKS:n Kansanrunousarkistoa, eli kirjailija on tehnyt taustatutkimuksensa kunnolla.

Vaikka teos sijoittuu nykyaikaan, siinä esiintyy henkilöitä, jotka joko tuntevat kekriperinnettä tai viettävät kekriä itse. Se vaikutti minusta hiukan epäuskottavalta. En ole koskaan kuullut kenenkään viettävän kekriä, mutta minä olenkin stadilainen. Ehkä maaseudulla on toisin? [Muokkaus 6.11.2019: Joudun hiukan korjaamaan sanojani, sillä todistettavasti ainakin Lähiömutsin perheessä vietettiin viikonloppuna kekriä.]

Kirjan päähenkilötkin ovat kaupunkilaisia, mutta pääsevät nopeasti mukaan kekrin pyörteisiin. Serkuksista vanhin, Tapsa, osallistuu vapaaherra von Laipion kartanossa illallisille, joissa on vieraana myös von Laipion kuolleita sukulaisia.

Nuoremmat serkukset, Kake ja Liisa, päätyvät kylätalolle kekrijuhliin leikkimään vanhoja kekrileikkejä.

Entäs mummo sitten? Hänet nähdään muun muassa ratsastamassa hajareisin lentävällä sialla, sillä kekriyönä mikä tahansa on mahdollista.

"Kekriyö oli mennyt Mummolle päähän. Hän oli heittäytynyt yön tapahtumiin kuin lapsi."

Lopulta sentään päästään sinne mökillekin, mutta moni asia on kekriyön jälkeen muuttunut.


Kreetta Onkeli: Ahmattien yö - Kekriseikkailu
Kuvitus: Jussi Kaakinen
Kustantaja: Maahenki 2013

Metsänhaltijan seikkailu vesistöissä

YK viettää tänään maailman vesipäivää. Sen kunniaksi kaivoin hyllystä esiin Lapsen oman vesikirjan. Se kuuluu biologi, lastenkirjailija ja kuvittaja Suvi Vehmasen sekä kuvittaja Laila Nevakiven luomaan sarjaan, jossa Miihkali Metsänhaltija tutustuttaa lapsia Suomen luontoon. Olen aiemmin esitellyt sarjasta Lapsen oman talvikirjan. Kirjoja ei tarvitse lukea osana sarjaa, vaan ne sopivat myös itsenäisesti luettaviksi.

Sarjan muiden osien tapaan Lapsen oma vesikirja on mielenkiintoinen sekoitus tietokirjaa ja satukirjaa. Siinä on toisaalta hyvin tarkkaa ja pätevää kuvausta vesistöistä ja vedessä tai veden partaalla viihtyvistä eläimistä ja eliöistä. Toisaalta siinä on täysin mielikuvituksellisia, kansanperinteestä kumpuavia hahmoja, kuten metsänhaltija, vedenneito, Ilmatar, Ahti ja hiisi.

Sadun lomassa käydään läpi eri vesistöjä: avomeri, ulkosaaristo, merenranta, jokisuisto, joki koskineen, oja, järvi, puro, lampi, lähde ja pohjavesi. Taidokas kuvitus loihtii silmien eteen kullekin vesistölle tyypillistä elämää: vesilintuja ja -nisäkkäitä, kaloja, hyönteisiä, leviä ja muita vesikasveja.

Kirjasta voi oppia monia mielenkiintoisia asioita, kuten kuinka sadepilvet syntyvät, miksi maa kohoaa tai kuinka ihmeellisellä tavalla särmäneula lisääntyy.

"Aallot keinuttivat rakkoleviä ja kasvien seassa huojuvia oksia. Vedenneito puikkelehti väleistä, mutta Miihkali tavoitteli kädellään heiluvaa keppiä. Haltijan ällistykseksi se sujahti pakosalle!
   - Särmäneulaa sopiikin ihmetellä, vedenneito nauroi.
   - Sen kummallisempaa kalaa ei liene toista. Sen poikaset kasvavat kuin ihmislapset, paitsi että poikasia odottaakin isä! Naaras laittaa munat koiraan vatsapussiin, missä ne saavat ravintoa vatsapussin seinän kautta." 

Kustantamon sivujen mukaan kirja sopii 5-10-vuotiaille. Tyttäreni oli vielä neljä, kun tammikuussa luin kirjan hänelle ensimmäistä kertaa. Hän ihastui siihen kovasti. Kirja on aika pitkä, 69 sivua. Se on jaettu lukuihin, joten sitä voi lukea pätkissä, esim. iltasatuina. Joka kerta kun yritin lopettaa lukemisen, tyttäreni vaati vielä jatkamaan. Lopulta luimme kirjan yhdellä kertaa, vaikka äänihuuleni eivät siitä pitäneet.

Kirjassa käytetään rikasta kieltä. Sanavarasto on laaja ja teksti soljuu eteenpäin lukijan mielenkiinnon vangiten. Paikoin teksti on kuin taidetta.

Tytär tutustuu mereen kesällä 2018

Tytär tutustuu järveen kesällä 2018

Suvi Vehmanen & Laila Nevakivi: Lapsen oma vesikirja - Veden ihmeet luonnossa
Kustantaja: Minerva Kustannus Oy 2009

Talvinen luonto haltijatytön silmin

Tänään luetaan Lapsen omaa talvikirjaa, jonka on kirjoittanut Suvi Vehmanen ja kuvittanut Laila Nevakivi. Samoilta tekijöiltä on aiemmin ilmestynyt myös Lapsen oma luontokirja, Lapsen oma vesikirja ja Lapsen oma petokirja.

Vehmanen on koulutukseltaan biologi, mutta Lapsen omassa talvikirjassa ote ei ole tieteellinen. Kirja on yhtä aikaa sekä satukirja että tietokirja. Luontotietous on nivottu kertomusten sisään. Kirja koostuu useista löyhästi toisiinsa liittyvistä lyhyistä kertomuksista ja saduista. Kirjassa lainataan myös suomalaisia kansantarinoita ja kalevalaisia kansanrunoja. Kokonaisuus ei ole erityisen yhtenäinen, mutta pala kerrallaan luettuna se on mielenkiintoista luettavaa. 

Esittelytekstin mukaan kirja sopii 6-11-vuotiaille lapsille, mutta olen lukenut sitä jo nelivuotiaalleni. Hyvin on toiminut, kun olen lukenut vain kertomuksen kerrallaan, enkä ole yrittänytkään lukea koko kirjaa samaan syssyyn. Kirja sopii hyvin esimerkiksi iltasatukirjaksi.

Kirja kertoo haltijatyttö Pulmusta, joka on saanut nimensä kevään ensimmäisten muuttolintujen pulmusten mukaan. Keskellä luontoa elävän haltijatytön kera tarkkaillaan luonnon valmistautumista talveen ja tehdään havaintoja luonnosta talven aikana.
Pulmu näkee muuttolintujen lähtevän etelään ja eläinten keräävän talvivarastoja.

”Närhi käy noukkimassa pähkinöitä pihalta ja piilottaa ne metsän koloihin. Oravakin ahkeroi. Laskin, että se teki tänään kaksikymmentä käpykätköä! Yksi kerrallaan se kävi kaivamassa ne piiloon metsän sammalikkoon.

Metsämyyrä oli tehnyt puolukoista sievän keon mättään juurelle. Näin kuinka se vilisti taitavasti raidan runkoa pitkin ylös latvukseen ja katosi vanhaan linnunpesään. Kävin kurkistamassa pesään, ja se oli täynnä luppojäkälistä pyöriteltyjä, sieviä pallosia! Niitä kelpaa myyrän nakertaa ensi talven tuiskuissa.”

Kertomusten välissä on sivuja Pulmun vihosta, johon hän on kirjoittanut luontohavaintojaan. 

Tyttäreni kysyi minulta jokin aika sitten, mitä lumen alla on. En sillä hetkellä osannut vastata kamalan järkevästi, mutta onneksi Pulmun vihosta löytyi oiva vastaus:

”Hangen alla on hämärää, lämmintä ja kosteaa: suvikeli keskellä talvea, kun ilmassa paukkuu pakkanen.”

”Hangen alta löytyy pienoismaailma, oma ekosysteemi.”

Hangen alla liikkuu kuulemma myyriä ja päästäisiä, kovakuoriaisia, hämähäkkejä, toukkia ja pikkuruisia hyppyhäntäisiä. Hangen alla käy vilske talvellakin.

Kirjan lopussa on talven viikkokalenteri, joka alkaa vanhan ajanlaskutavan mukaan lokakuun 14. päivästä ja loppuu huhtikuun 14. päivään. Jokaiselle viikolle on oma kansanperinteestä kumpuava teemansa. Tällä viikolla on jänisviikko.

Talven viikkokalenterissa on myös tilaa kirjata omia luontohavaintoja. Se kannustaa katsomaan luonnossa asioita, jotka muuten kenties jäisivät huomaamatta. Tällä viikolla kehotetaan tarkkailemaan jäniksen jälkiä, papanoita ja syöntijälkiä puissa ja piirtämään miltä jäniksen jäljet näyttävät. Siinäpä haaste itse kullekin. Meidän pihapiirissämme se on helppo toteuttaa, kuten alla oleva tänään napattu kuva todistaa.

Suvi Vehmanen: Lapsen oma talvikirja
Kuvitus: Laila Nevakivi
Kustantaja: Minerva Kustannus Oy 2017  

 

Miljan ja vaarin talvisia iloja

Vasta satanut lumi on parhaita asioita mitä tiedän. Yöllä on taas pyryttänyt lisää lunta. Niin ihanaa kuin puhdas lumi onkin, se ei yleensä säily koskemattomana kovin kauaa. Meidänkin pihalle on jo ilmestynyt eläinvieraiden jalanjälkiä. 

On juuri sopiva hetki kaivaa kirjahyllystä esiin Reetta Niemelän kirjoittama ja Leena Lumpeen kuvittama Miljan talvi. Tytär tiirailee siitä kaikkein mieluiten juuri eläinten jalanjälkiä. Omalla pihallamme näkyy yleensä jäniksen (tai rusakon), oravan ja lintujen jälkiä. Joskus pihalla on tassutellut kissa ja joskus hiiri (vai rotta, yök!). Eilen aamulla näin muuten ketun juoksevan tien yli ihan lähellä kotiamme. Se on harvinaista.

Milja-sarja kuuluu kestosuosikkeihimme. Sitä luetaan uudestaan ja uudestaan. Ostin vuodenaikoja käsittelevät kirjat omaan hyllyymme, kun huomasin, että ne olivat meillä jatkuvasti lainassa kirjastosta. 

Voi olla, että kirjat puhuttelevat minua siksi, että niiden kerrontaan on kivasti yhdistetty kansanperinnettä. Niemelä on opiskellut kansatiedettä aivan kuten minäkin. Tyttäreni pitää Milja-kirjoissa eniten ehkä luonnon havainnoinnista. Leena Lumpeen kuvitus on ansiokkaan tarkkaa ja realistista.

Pidämme molemmat Milja-kirjoissa siitä, että päähenkilöinä ovat Milja ja hänen vaarinsa. Ei niin kovin tavallinen asetelma lastenkirjassa. Päähenkilöiden nimet ovat herkulliset: Milja Mansikka ja Ukko Mansikka.

Miljan talvi -kirjassa Milja ja Ukko käyvät helmikuussa mökillä. Mökkielämä on hiukan erilaista talvella kuin kesällä. Talvisessa luonnossa riittää paljon katseltavaa ja tummalla taivaalla tähdet ja tähtikuviot näkyvät hienosti. 

"Ukko näytti Miljalle kirkkaana vilkuttavan Pohjantähden. Hän näytti mustanpimeältä taivaalta myös Suuren karhun ja Pienen karhun. Ja Joutsenen. Ja Väinämöisen viikatteen. Ja taivaan kuningattaren Kassiopeian. Milja ei kyllä ollut ihan varma, näkikö hän oikeat tähdet. Yhtäkkiä taivaan yli leiskahti tähdenlento. Silloin sai toivoa jotakin. Mutta ennen kuin toivoi ei saanut puhua, eikä toivetta saanut paljastaa muille. Milja toivoi salaisesti, että oppisi joskus tunnistamaan kaikki tähtikuviot." 

Kirjan teksti on jaettu mukavasti lyhyehköiksi tarinoiksi. Tarinat sopivat hyvin esimerkiksi luettavaksi yksi kerrallaan iltasatuina. Kirjan takakannessa teosta suositellaan viisivuotiaasta eteenpäin, mutta tyttäreni nautti Milja-kirjoista jo kolmivuotiaana.

Ennen Miljan talvea samoilta tekijöiltä oli samana vuonna ilmestynyt Miljan kesä -kirja, jossa Miljan ja vaarin touhuja seurataan samalla mökillä kesäaikaan. Sittemmin ilmestyivät myös Miljan syksy (Otava 2003) ja Miljan kevät (Otava 2004). Ja vaikka vuodenajat tulivat jo käytyä läpi, eivät tekijät siihen lopettaneet. Sarjassa on ilmestynyt myös Miljan puutarha (Otava 2005), Miljan kaupunki (Otava 2007) ja Milja nikkaroi (Otava 2009), joista Miljan kaupunki kiinnostaa meitä eniten.

Miljan kesä ja Miljan talvi olivat Finlandia Junior -palkintoehdokkaina vuonna 2002, ja jos minä olisin ollut päättämässä, ne olisivat myös palkinnon saaneet.

 

Reetta Niemelä: Miljan talvi
Kuvitus: Leena Lumme
Kustantaja: Otava 2002