Näytetään tekstit, joissa on tunniste isovanhemmat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste isovanhemmat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. elokuuta 2020

Kutkuttava kirja Milla Marmorista jätti toivomaan jatkoa

Iltasatu oli luettu. Tytär oli kömpinyt omaan sänkyynsä, ja valot oli sammutettu. Hetken kuluttua pimeydestä kuului: "Äiti, se kirja, mikä me luettiin, oli tosi kiva."

Tämänkaltaiset kehut ovat harvinaisia kuusivuotiaani suusta. Toki hän useimmiten pitää lukemistamme kirjoista. Huomaan sen hänestä, tai hän vastaa, kun kysyn asiaa, mutta on harvinaista, että hän itse kehuu kirjaa.

Sami Järven kirjoittama ja Minttu Wikbergin kuvittama Milla Marmori ja kadonneen mummon mysteeri (Cozy Publishing 2017) oli siis kirja, josta tytär todella piti. Seuraavana päivänä hän nimittäin vielä kysyi, onko ilmestynyt muita Milla Marmori -kirjoja (ilmeisesti ei).

 

Kirja kertoo pienestä Milla-työstä, joka haaveilee yksityisetsivän ammatista. Kun isä lähtee työmatkalle, Milla menee mummolaan. Siellä vastassa on mysteeri, jota reipas tyttö ryhtyy selvittämään. Mummo on kadonnut. Milla löytää punaisen johtolangan, mutta sitä seuraamalla löytyy vain uusi mysteeri. 

Lankaa seuratessaan Milla humpsahtaa mummon tapetin läpi kukkaniitylle Kudelma-nimiseen paikkaan. Siellä asustaa varsin persoonallisia eläimiä. Millan mummo on kutonut jokaiselle hienot vaatteet, mutta joku kurjimus on varastanut ne. Milla lupaa selvittää arvoituksen.

"Milla oli lukenut monia tarinoita suurista seikkailuista, joille sankarit lähtivät.

Hän tiesi, että tämä oli oikea seikkailu.

Mummo sanoi, että sankari tekee sen, mikä on oikein ja mikä täytyy tehdä. - - Nyt Millakin tunsi itsensä sankariksi."

Eihän tämä olisi kirja eikä mikään, jos mysteeri ei selviäisi. Juhlittuaan ja tanssittuaan eläinten kanssa ratkaistun mysteerin kunniaksi, Millan on palattava mummolaan. Siellä odottaa yllätys.

Ymmärrän hyvin, miksi tyttäreni rakastui kirjaan. Arkitodellisuudesta irtaannuttava jännitävä tarina kutkuttaa, ja kuvitus on juuri tyttären tyyliä, koska siinä näkyy käsityön jälki.

Kirjoittaja Sami Järvi on käsikirjoittanut maailmalla palkittuja videopelejä ja kuvittaja Minttu Wikberg on palkittu tekstiili- ja vaatesuunnittelija. Heidän yhteistyönään on syntynyt erinomainen teos. 

Vain yksi asia häiritsi itseäni: teksti oli ladottu tosi pienellä fontilla. Keski-ikäistyvät silmäni eivät pitäneet siitä ollenkaan. Luulisi, että kohtalaisen suurikokoisessa kirjassa olisi voinut edes hiukan kasvattaa fonttikokoa.

Tytärkin löysi yhden napinan aiheen. Kirjassa oli kyljelleen keikautettu aukeama, ja sellaiset ovat hänen inhokkejaan.

Kaikesta huolimatta suosittelemme kirjaa lämpimästä kaikille, jotka pitävät mysteereistä, saduista, vinksahtaneesta huumorista, laadukkaasta kuvituksesta, mummoista, mummoloista, villapaidoista tai neulomisesta. Ja kaikille muillekin!


Milla Marmori ja kadonneen mummon mysteeri
Teksti: Sami Järvi
Kuvitus: Minttu Wikberg
Kustantaja: Cozy Publishing 2017 



keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Myrsky on paras kohdata kahden

Kesäajan lukemistoomme kuuluu Lena Andersonin iki-ihana Storm-Stina. Toin kirjan aikoinaan tuliaisiksi Tukholmasta, joten meillä se on vain ruotsiksi. Kirja on kyllä suomennettukin nimellä Myrsky-Mari.



Lainasin kirjastosta yhteisniteen Myrsky-Marin saari, jossa on samoissa kansissa kirjat Myrsky-Mari ja sen jatko-osa Mari ja Märssy-Mikko.



Mari on pikkuinen tyttö, joka viettää kesät vaarinsa luona saaristossa pienellä saarella. Leppoisaan elämään kuuluu meren tuomien aarteiden keräilyä rannalta, verkkojen kokemista ja kala-aterioita.

Iltaisin vaari kuuntelee radiosta merisään. Eräänä iltana yöksi luvataan myrskyä, oikeaa rajuilmaa. Mari on innoissaan. Vihdoinkin jotain jännitystä elämään! Vaarille hän väittää menevänsä ajoissa nukkumaan, mutta puikahtaakin salaa ulos myrskyä katselemaan. Vaari tietysti hätääntyy huomattuaan Marin olevan poissa.

"Vaari viskasi lehden kädestään ja juoksi ulos. Oli kaamea rajuilma. Sade löi kasvoihin.
'Mari!' vaari huusi, mutta meri möyrysi ja tuuli ulvoi niin ettei ääni kantanut. 'Mari!' vaari huuteli.
Mari istui ison kiven takana. Häntä palelsi ja pelotti. Hän oli tullut ulos katsomaan myrskyä, mutta kaikki oli niin pimeää ja kamalaa." 

Pidän siitä, ettei vaari suutu, kun hän vihdoin löytää läpimärän ja pelokkaan tytön rannasta. Vaari näyttää, miten myrsky oikeasti pitää kohdata. Myrskyyn saa lähteä vain kaksin ja oikein varustautuneena. Tarvitaan öljytakki, sydvesti ja kumisaappaat.

Vaari on oikeassa. Myrsky on paljon parempi kohdata kahden. Kun aallot vielä heittävät rantaan hienon aarteen, voisiko Mari olla onnellisempi.

Myrsky-Marin jatko-osassa Mari ja Märssy-Mikko vaari haluaa käydä tervehtimässä vanhaa ystäväänsä Märssy-Mikkoa, koska on Mikon nimipäivä. Mikko asuu niemen nokassa, jota kutsuu Jumalan peukaloksi.

Märssy-Mikko on kuulemma usein surullinen. Mari ja vaari löytävätkin hänet vuoteesta peiton alta, vaikka päivä on jo pitkällä. Mikko piristyy kuultuaan, että vieraat ovat tuoneet mukanaan hänen herkkuaan: hunajaleipiä. Hetkessä hänen mielialansa heilahtaa ääripäästä toiseen.

Kahvipöydässä Mikko on mahdottoman hyvällä tuulella ja kertoilee uskomattoman kuuloisia juttuja meriltä. Vaari kuuntelee niitä kommentoiden vain välillä lakonisesti "Jassoo", mutta Maria jutut kiinnostavat kovasti.

Kun Marin ja vaarin tulee aika palata kotiin, Märssy-Mikko kömpii takaisin peiton alle. Kotiinviemiseksi Mari saa Märssy-Mikolta hienon pesusoikon. Sille hän keksii heti käyttöä.


Lena Anderson (teksti ja kuvat): Myrsky-Marin saari
Ruotsinkielinen alkuteos: Boken om Stina
Suomennos: Jukka Kemppinen
Kustantaja: Otava 1998

Lena Anderson (text och bild): Storm-Stina
Utgiven av: Rabén & Sjögren 2016
Andra upplagan


maanantai 1. heinäkuuta 2019

Toivo ja mummon lintu

Miltä tuntuisi viettää kesää pienellä luodolla kaukana kaikesta? Tylsäähän se on, ainakin Toivon mielestä.

Benji Daviesin rakastetut kuvakirjat Toivo ja valas sekä Toivo ja talviyö ovat saaneet jatkoa. Kirjassa Toivo ja mummon lintu seurataan Toivon kesänviettoa mummon luona pienessä mökissä ulkomeren ympäröimänä. Luodolla ei ole paljonkaan tekemistä. Vähän höpsähtäneen oloisella mummolla on jatkuvasti kädet täynnä työtä eikä aikaa leikkiä Toivon kanssa.

Kuva: Karisto Oy
 
Eräänä päivänä laskuveden aikaan Toivo näkee kaukana hiekalla jotain kiinnostavaa. Vihdoin jotain, mistä innostua! Toivo lähtee tutkimusretkelle. 

Meren äärellä kasvaneena Toivon pitäisi tietää, että meri voi olla petollinen. Sää voi muuttua hetkessä. Kamppaillessaan myrskyssä liukkaita kiviä pitkin takaisin kohti luotoa veden noustessa koko ajan, Toivo taitaa jo luulla hetkensä koittaneen. Onneksi mummo on tilanteen tasalla.

Myrsky lähentää Toivoa ja mummoa. Kokemuksen jälkeen mummolla on enemmän aikaa lapsenlapselleen.

"Toivo mietti, miten yksin mummo olikaan ollut.
Koko loppukesän he olivat yhdessä ja tutkivat joka ikisen kiven ja kallion."

Kun kesän päätyttyä Toivon on aika palata kotiin, jääkö mummo taas ihan yksin? Vai onko mahdollista, että hänelle olisi löytynyt uusi ystävä?

Benji Daviesin kirjat kertovat suurista asioista vähäeleisen rauhallisesti. Kirjailijan rakkaus merta kohtaan välittyy hyvin kirjan sivuilta. Suosittelen lämpimästi.


Benji Davies (teksti ja kuvat): Toivo ja mummon lintu
Englanninkielinen alkuteos: Grandma Bird
Suomennos: Sanna Niemi
Kustantaja: Karisto 2019


perjantai 4. tammikuuta 2019

Miljan ja vaarin talvisia iloja


Vasta satanut lumi on parhaita asioita mitä tiedän. Yöllä on taas pyryttänyt lisää lunta. Niin ihanaa kuin puhdas lumi onkin, se ei yleensä säily koskemattomana kovin kauaa. Meidänkin pihalle on jo ilmestynyt eläinvieraiden jalanjälkiä. 




On juuri sopiva hetki kaivaa kirjahyllystä esiin Reetta Niemelän kirjoittama ja Leena Lumpeen kuvittama Miljan talvi. Tytär tiirailee siitä kaikkein mieluiten juuri eläinten jalanjälkiä. Omalla pihallamme näkyy yleensä jäniksen (tai rusakon), oravan ja lintujen jälkiä. Joskus pihalla on tassutellut kissa ja joskus hiiri (vai rotta, yök!). Eilen aamulla näin muuten ketun juoksevan tien yli ihan lähellä kotiamme. Se on harvinaista.



Milja-sarja kuuluu kestosuosikkeihimme. Sitä luetaan uudestaan ja uudestaan. Ostin vuodenaikoja käsittelevät kirjat omaan hyllyymme, kun huomasin, että ne olivat meillä jatkuvasti lainassa kirjastosta. 

Voi olla, että kirjat puhuttelevat minua siksi, että niiden kerrontaan on kivasti yhdistetty kansanperinnettä. Niemelä on opiskellut kansatiedettä aivan kuten minäkin. Tyttäreni pitää Milja-kirjoissa eniten ehkä luonnon havainnoinnista. Leena Lumpeen kuvitus on ansiokkaan tarkkaa ja realistista.

Pidämme molemmat Milja-kirjoissa siitä, että päähenkilöinä ovat Milja ja hänen vaarinsa. Ei niin kovin tavallinen asetelma lastenkirjassa. Päähenkilöiden nimet ovat herkulliset: Milja Mansikka ja Ukko Mansikka.

Miljan talvi -kirjassa Milja ja Ukko käyvät helmikuussa mökillä. Mökkielämä on hiukan erilaista talvella kuin kesällä. Talvisessa luonnossa riittää paljon katseltavaa ja tummalla taivaalla tähdet ja tähtikuviot näkyvät hienosti. 

"Ukko näytti Miljalle kirkkaana vilkuttavan Pohjantähden. Hän näytti mustanpimeältä taivaalta myös Suuren karhun ja Pienen karhun. Ja Joutsenen. Ja Väinämöisen viikatteen. Ja taivaan kuningattaren Kassiopeian. Milja ei kyllä ollut ihan varma, näkikö hän oikeat tähdet. Yhtäkkiä taivaan yli leiskahti tähdenlento. Silloin sai toivoa jotakin. Mutta ennen kuin toivoi ei saanut puhua, eikä toivetta saanut paljastaa muille. Milja toivoi salaisesti, että oppisi joskus tunnistamaan kaikki tähtikuviot." 

Kirjan teksti on jaettu mukavasti lyhyehköiksi tarinoiksi. Tarinat sopivat hyvin esimerkiksi luettavaksi yksi kerrallaan iltasatuina. Kirjan takakannessa teosta suositellaan viisivuotiaasta eteenpäin, mutta tyttäreni nautti Milja-kirjoista jo kolmivuotiaana.

Ennen Miljan talvea samoilta tekijöiltä oli samana vuonna ilmestynyt Miljan kesä -kirja, jossa Miljan ja vaarin touhuja seurataan samalla mökillä kesäaikaan. Sittemmin ilmestyivät myös Miljan syksy (Otava 2003) ja Miljan kevät (Otava 2004). Ja vaikka vuodenajat tulivat jo käytyä läpi, eivät tekijät siihen lopettaneet. Sarjassa on ilmestynyt myös Miljan puutarha (Otava 2005), Miljan kaupunki (Otava 2007) ja Milja nikkaroi (Otava 2009), joista Miljan kaupunki kiinnostaa meitä eniten.

Miljan kesä ja Miljan talvi olivat Finlandia Junior -palkintoehdokkaina vuonna 2002, ja jos minä olisin ollut päättämässä, ne olisivat myös palkinnon saaneet.
 
Reetta Niemelä: Miljan talvi
Kuvitus: Leena Lumme
Kustantaja: Otava 2002