Muumikirjojen lukuhaaste innosti suojelemaan Itämerta

Tove Janssonin muumikirjat ovat viihdyttäneet lapsia ja aikuisia jo 75 vuoden ajan, eli muumeilla on meneillään juhlavuosi. Koko juhlavuoden ajan on käynnissä Moomin Charactersin ja John Nurmisen säätiön kampanja, jossa kerätään rahaa Itämeren suojelemiseksi.

Itämeri oli Tove Janssonille tärkeä innoituksen lähde, ja meri on suuressa osassa muumikirjoissa. Itämeren puhdistamiseksi tehtävä työ on mitä sopivin tapa huomioida juhlavuosi.

Kampanja on lähtenyt hienosti käyntiin. Eilen rahaa oli kerätty jo 288 536 euroa! Sillä summalla Itämerestä voidaan poistaa 1 154 tonnia sinilevää!

Lisää kampanjasta voi lukea kampanjasivuilta: https://oursea.fi/fi

Tutustuin itse kampanjaan Luetaanko tämä? -blogin kautta. Kia haastoi helmikuussa suojelemaan Itämerta lukemalla muumikirjoja. Rakastan muumikirjoja, joten ilmoittauduin mukaan. Haasteaika on nyt ohi, ja on aika tehdä yhteenveto.

Haasteeseen kelpasivat mitkä tahansa muumikirjat. Yllätyin vähän huomatessani, että niistä neljästä kirjasta, joista bloggasin, vain yksi oli Tove Janssonin itsensä kirjoittama.

Tässä linkit haasteaikana kirjoittamiini postauksiin:

• Janina Ahlfors & Minna Honkasalo — kuv. Päivi Arenius: Muumimuseokirja. WSOY 2019.
• Katariina Heilala & Leena Järvenpää — kuv. Riina & Sami Kaarla: Muumimamman laukku. Tammi 2015.
• Emily Ford, Lorna Scobie, Liz Adcock et al.: MUUMI Askartelukirja. WSOY 2019.
• Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva. WSOY 2015.

Lisäksi luin haasteaikana kaksi muuta muumikirjaa, joista en nyt blogannut, koska olin kirjoittanut niistä jo aikaisemmin. Tässä linkit noihinkin postauksiin:

• Tove Jansson — kuv. Per Olov Jansson: Outo vieras muumitalossa. WSOY 1981.
• Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti. WSOY 2010. 24. p.

Kialle kiitos mukavasta ja hyödyllisestä haasteesta!

Merten pohjassa makaa aarrelaivoja

Viime vuonna tyttärelläni oli vaikuttava kokemus. Hän näki Ruotsin risteilyllä mummun ja vaarin kanssa sateenkaaren, joka päättyi mereen. Sen jälkeen hänen ajatuksensa ovat tavan takaa palanneet tapahtumaan. Merenpohjassa täytyy nimittäin olla aarrelaiva!

Kun huomasin, että Raili Mikkaselta oli ilmestynyt uusi teos Suomen lasten aarrelaivat (Minerva 2019), ostin sen näyttääkseni tyttärelleni, että aarrelaivoja todellakin saattaa maata merten pohjassa.

Teos esittelee todellisia aarrelaivoja, joita on löydetty Suomen aluevesiltä. Joidenkin lasti on ollut arvokkaampi kuin toisten, mutta kyllä kai vaikkapa 1700-luvun arkisia esineitäkin voi tänä päivänä pitää aarteina.

Kirjassa esitellään kymmenen uponnutta laivaa. Vanhin laiva on 1400-luvulta ja nuorin 1800-luvulta. Jokainen laiva on saanut oman lukunsa. Luvut ovat itsenäisiä tarinoita. 

Asiaa lähestytään hyvin vaihtelevasti. Välillä kertojahahmona on lapsi menneisyydestä, välillä nykyisyydestä ja yhdessä tarinassa jopa hylky itse. Välillä keskitytään kuvailemaan enemmän nykyajan sukellusharrastusta ja välillä laivan uppoamisajan historiaa.

Jokaisen tarinan jälkeen on inforuutu, jossa kerrotaan, mitä laivasta tiedetään, ja kuinka hylky löytyi.

Luimme kirjan tarinat iltasatuina, yhden kerrallaan. Joka ilta lopetellessani lukemista sain kuulla saman virren: "Lue vielä toinen. Lue edes vähän vielä. Mä haluan vielä kuulla."

Kiinnostavimmat tarinat olivat tyttäreni mielestä ensimmäinen ja viimeinen. Ensimmäinen kertoi vuonna 1468 uponneesta Hanneke Vromesta, Itämeren suurimmasta laivasta omana aikanaan. Sen matkustajien joukossa olivat Raaseporin linnanherran Lauri Akselinpoika Tottin puoliso Katariina ja poika Akseli.

Olimme jo lukeneet Raili Mikkasen Suomen lasten linnakirjasta (Minerva 2017), kuinka Katariina-rouvalle ja pikku Akselille kävi laivan upottua myrskyssä Raaseporin lähellä. Yksikään laivassa olleista ei pelastunut. Katariina-rouvan ja pikku Akselin haamut kummittelevat yhä Raaseporin linnassa. Kuutamoöinä linnasta voi kuulla leikkivän pojan naurua, kuten kirjoitin lokakuisessa postauksessani.

Hanneke Vromen hylkyä ei ole vielä löydetty, vaikka sitä on kovasti etsitty. Jossain merenpohjassa makaa melkoinen kulta-aarre. Laivan lasti oli nimittäin tavanomaista arvokkaampi.

Viimeinen kertomus kertoi vuonna 1859 Oulun lähistöllä uponneesta Sophia Mariasta. Se oli matkalla hakemaan Oulusta tervalastia, kun upposi myrskyssä. Sophia Maria kiinnosti meitä eritysesti siksi, että olimme jo tutustuneen sen tarinaan käydessämme Oulussa Pohjois-Pohjanmaan museossa. Näimme museossa hylystä nostettua esineistöä. 

Tämä tarina oli siitä onnellinen, että koko miehistö pelastui.  Miehet eivät kuitenkaan ehtineet ottaa laivasta mukaansa yhtään mitään, joten löytynyt esineistö antaa hyvän kuvan 1800-luvun merimiesten elämästä.

Kirjan luettuani alkoi ihan harmittaa, etten valinnut yliopistossa meriarkeologian kursseja. Jotkut opiskelutoverini olivat niistä hyvin innoissaan. Nyt vasta ymmärsin, miksi.


Raili Mikkanen: Suomen lasten aarrelaivat
Kuvitus: Laura Haapamäki
Kustantaja: Minerva Kustannus Oy 2019 


Pieni Helmet-lukuhaaste 2020
Merkitsen kirjan listallemme kohtaan 9 "sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja".

Kestävän kehityksen teemoja lastenkirjoissa

Tyttäreni valittiin oppilasjäseneksi päiväkodin kestävän kehityksen työryhmään. Olin aivan innoissani. Vaikka minulla ei ollut mitään käsitystä, millaisia asioita työryhmän kokouksissa käsiteltäisiin, halusin valmistaa viisivuotiastani hänen elämänsä ensimmäiseen kokoukseen. Meillä osa valmistautumista on aina — olipa asia mikä tahansa — aiheeseen liittyvien kirjojen lukeminen.

Onni-pojan kierrätyskirja

Aloitimme Sanna Pelliccionin Onni-pojan kierrätyskirjasta (Minerva 2008). Kirjassa on kolme teemaa:

1. Jätteiden lajittelu
Onni-poika osaa lajitella roskat oikeisiin jäteastioihin.

2. Jätteen uusiokäyttö
Onni-poika rakentaa isän kanssa suuresta pahvilaatikosta laivan. Vessapaperirullista ja maitotölkistä saadaan laivaan tuikitarpeellisia osia.

3. Käyttökelpoisen tavaran kierrätys
Onni-pojan kotipihalla järjestetään pihakirppis. Tavarat vaihtavat omistajaa pientä maksua vastaan tai jopa täysin ilmaiseksi. Onni-poika saa hienon merimieslakin.

Miina ja Manu kierrättävät

Kierrätysteema jatkuu Juha Henttosen kirjoittamassa ja Tuomas Mäkelän kuvittamassa kirjassa Miina ja Manu kierrättävät (Satukustannus 2016). Kierrätyksestä ja ympäristöasioista kertova kirja sopii päiväkoti-ikäisille. 

Miinan ja Manun päiväkotiryhmä aikoo viettää mukavan retkipäivän rannalla, mutta joku on sotkenut rannan perusteellisesti. Onneksi Nelly-tädillä on mielessä hauska leikki, jonka avulla ranta saadaan siistiksi, ja lapset oppivat kierrätystä.

Puhtaalla rannalla on paljon hauskempi leikkiä ja syödä eväitä.

Roska-Reima ja jätevuoren valloitus

Roskia lajitellaan myös Marika Kokkosen kirjoittamassa ja Kati Närhen kuvittamassa kirjassa Roska-Reima ja jätevuoren valloitus (WSOY 2005). 

Nuppulan pienessä kylässä metsän keskellä asuu tyytyväisiä eläimiä. Joka päivä Roska-Reima kerää heidän jätteensä ja kuljettaa ne kylän taakse Sottamäelle. Muut eläimet eivät uhraa ajatustakaan sille, mitä roskille tapahtuu.

Kun Reima loukkaa jalkansa eikä voi hoitaa työtään, muille paljastuu, kuinka paljon roskaa Sottamäelle on kertynyt.

Eläimet päättävät, että Sottavuori on siivottava. Jätteet lajitellaan lajinsa mukaan eri kasoihin. Joukossa on paljon käyttökelpoistakin tavaraa, ja melkein kaikelle jätteelle löytyy uusiokäyttöä. Eläimet innostuvat kompostoimaan ja korjaamaan rikkinäisiä tavaroita.

Onnistuneen siivouksen kunniaksi järjestetään juhlat tavaranvaihtoteemalla. Jokainen saa tuoda ja ottaa tavaroita ilmaiseksi. Toisen roska voi olla toisen aarre.

Matilda pelastaa maailman

Seuraavaksi luimme Juha-Pekka Koskisen kirjoittaman ja Paula Melan kuvittaman Matilda pelastaa maailman (Karisto 2018).

Hanna ja Juhani Virtanen ovat aivan tavallinen pariskunta, joka ei pahemmin mieti tekojensa ympäristövaikutuksia. Kaikki muuttuu, kun heille syntyy pikkuinen tyttö. Matilda osoittautuu aivan varhaisesta lapsuudestaan alkaen erittäin ympäristötietoiseksi. Aika ajoin hänen päänsä ympärille tiivistyy musta pilvi, kun hän saarnaa vanhemmilleen ympäristöasioista.

Matilda opettaa vanhemmilleen, että roskat täytyy kierrättää, tonnikalaa ei saa syödä, rikkinäiset vaatteet voi paikata ja biojätteet kompostoida.

Myös päiväkodissa Matilda on tarmokas. Hänestä kaikki jogurttipurkit ja maitotölkit täytyy säästää askartelupäiviä varten.

Matilda pelastaa maailman oli mielestäni alleviivaavan opettavainen. En kauheasti pitänyt sen saarnaavasta sävystä. Olisikohan syynä ollut se, että kirja onnistui syyllistämään myös omasta paheestani: pitkistä lämpimistä suihkuista.

Petyin siihen, ettei kirja tuominnut voimakkaammin yksityisautoilua. Matilda kyllä peräänkuulutti kimppakyytejä, muttei vaatinut luopumaan autosta. En lämpene yksityisautoilulle, eikä minulla edes ole ajokorttia. Lähtökohtaisesti mielestäni Helsingissä ei ole tarvetta omalle autolle, ellei satu olemaan liikuntarajoitteinen.

Mato ja meri

Kierrätysteemasta siirryimme merten suojeluun. Merten huonoon tilaan kiinnitetään huomioita Jenni Erkintalon kirjassa Mato ja meri (Etana Editions 2019). Kirjoitin kirjasta kesäkuussa. Opimme kirjasta, että mereen joutunut muovipullo tai -pussi saattaa kellua siellä ikuisesti!

Meren maha on kipeä

Tänä vuonna ilmestyi toinen merten tilaa käsittelevä lastenkirja. Pirjo Havian kirjoittama ja Viktor Amoussoun kuvittama Meren maha on kipeä (Lasten Keskus 2020) kertoo afrikkalaisista kaksosista, jotka havahtuvat meren huonoon tilaan. Kaksosten johdolla koko perhe oppii elämään kestävämmin. Itse odotan kirjaa vielä kirjastosta, mutta Luetaanko tämä? -blogin Kia julkaisi jokin aika sitten kirjasta kiinnostavan postauksen.

Tyttären kestävän kehityksen työryhmän kokouksen jälkeen selvisi, etteivät kirjavalintamme olleet osuneet ihan nappiin. Kokouksessa ei oltu käsitelty merten suojelua eikä kierrätystä. Kierrätys oli kuulemma ollut teemana syyslukukaudella. Nyt aiheena oli ollut metsien suojelu.

Osaako joku vinkata metsien suojeluun liittyviä lastenkirjoja?


Sanna Pelliccioni (teksti ja kuvat): Onni-pojan kierrätyskirja
Kustantaja: Minerva Kustannus Oy 2008
Ilmestynyt myös osana julkaisua Onni-pojan seikkailut (Minerva 2015).

Juha Henttonen: Miina ja Manu kierrättävät
Kuvitus: Tuomas Mäkelä
Kustantaja: Satukustannus 2009

Marika Kokkonen: Roska-Reima ja jätevuoren valloitus
Kuvitus: Kati Närhi
Kustantaja: WSOY 2005

Juha-Pekka Koskinen: Matilda pelastaa maailman
Kuvitus: Paula Mela
Kustantaja: Karisto 2018

Jenni Erkintalo (teksti ja kuvat): Mato ja meri
Kustantaja: Etana Editions 2019

Pirjo Havia: Meren maha on kipeä
Kuvitus: Viktor Amoussou
Kustantaja: Lasten Keskus 2020 

Hiihtoretki majakalle

Tänä talvena Helsingissä on ollut turha haaveilla hiihtämisestä. Näin lumetonta talvea en muista nähneeni koskaan ennen. Onneksi hiihtämään pääsee edes kirjojen kautta.

Pia Staffin kirja Augustin Lokki ja majakkasaaren talvi (Tammi 1999) kertoo Augustin-nimisestä lokista ja hänen lokkiystävistään Valpurista, Gastonista, Brunosta ja pikku-Pultista. Ystävykset ovat lähdössä hiihtoretkelle Vilkkusaaren majakalle, jonne on melkoinen taival. Pultti lähtee rivakasti matkaan, vaikka Augustin varoittelee kuluttamasta kaikkia voimia heti alkuun.

Pian kaikkien matkanteko hidastuu, kun alkaa pyryttää lunta. Pyry käy niin sakeaksi, että näkyvyys menee todella huonoksi. Saa olla tarkkana, ettei eksy. Onneksi on kompassi matkassa.

Eräästä saaresta löytyy hylätty mökki, jonne matkalaiset pääsevät suojaan. Kamiinan lämmössä on hyvä odotella sään paranemista, ja matkaa päätetään jatkaa vasta aamulla. Aamulla rannalta löytyy yllätys: orpo kuutti. Eihän sitä voi jättää oman onnensa nojaan. Ehkä Vilkkusaaren majakanvartijat ottaisivat hylkeenpojan kasvatikseen. Näin tapahtuu. Jostain löytyy vanha tuttipullo, jolla pienokaista ruokitaan.

Hiihtoseurue on tervetullut majakalle, jossa varsinkin talvisaikaan on hiljaista. Majakan tornista voi tähystää laivoja ja hylkeitä, ja riippumatoissa on jännittävä nukkua. Retkeläiset viihtyvät majakalla kokonaisen viikon ennen kuin on aika lähteä myötätuulen saattelemana kotimatkalle.

Augustin Lokki ja majakkasaaren talvi on mukava ja viihdyttävä talvikertomus. Olen majakkafani, joten siksi kirja kiinnosti minua erityisesti. Pidän kirjan herkästä, melko vaaleansävyisestä kuvituksesta. 

Pia Staff on sekä kertonut että kuvittanut tarinan. Augustin Lokista kerrotaan myös kirjassa Augustin Lokin suuri sukellus (Tammi 1998).


Pia Staff (teksti ja kuvat): Augustin Lokki ja majakkasaaren talvi
Kustantaja: Tammi 1999


Pieni Helmet-lukuhaaste 2020
Merkitsen kirjan listallemme kohtaan 13 "kirjassa ollaan saarella".

Myrsky on paras kohdata kahden

Kesäajan lukemistoomme kuuluu Lena Andersonin iki-ihana Storm-Stina. Toin kirjan aikoinaan tuliaisiksi Tukholmasta, joten meillä se on vain ruotsiksi. Kirja on kyllä suomennettukin nimellä Myrsky-Mari.

Lainasin kirjastosta yhteisniteen Myrsky-Marin saari, jossa on samoissa kansissa kirjat Myrsky-Mari ja sen jatko-osa Mari ja Märssy-Mikko.

Mari on pikkuinen tyttö, joka viettää kesät vaarinsa luona saaristossa pienellä saarella. Leppoisaan elämään kuuluu meren tuomien aarteiden keräilyä rannalta, verkkojen kokemista ja kala-aterioita.

Iltaisin vaari kuuntelee radiosta merisään. Eräänä iltana yöksi luvataan myrskyä, oikeaa rajuilmaa. Mari on innoissaan. Vihdoinkin jotain jännitystä elämään! Vaarille hän väittää menevänsä ajoissa nukkumaan, mutta puikahtaakin salaa ulos myrskyä katselemaan. Vaari tietysti hätääntyy huomattuaan Marin olevan poissa.

"Vaari viskasi lehden kädestään ja juoksi ulos. Oli kaamea rajuilma. Sade löi kasvoihin.
'Mari!' vaari huusi, mutta meri möyrysi ja tuuli ulvoi niin ettei ääni kantanut. 'Mari!' vaari huuteli.
Mari istui ison kiven takana. Häntä palelsi ja pelotti. Hän oli tullut ulos katsomaan myrskyä, mutta kaikki oli niin pimeää ja kamalaa." 

Pidän siitä, ettei vaari suutu, kun hän vihdoin löytää läpimärän ja pelokkaan tytön rannasta. Vaari näyttää, miten myrsky oikeasti pitää kohdata. Myrskyyn saa lähteä vain kaksin ja oikein varustautuneena. Tarvitaan öljytakki, sydvesti ja kumisaappaat.

Vaari on oikeassa. Myrsky on paljon parempi kohdata kahden. Kun aallot vielä heittävät rantaan hienon aarteen, voisiko Mari olla onnellisempi.

Myrsky-Marin jatko-osassa Mari ja Märssy-Mikko vaari haluaa käydä tervehtimässä vanhaa ystäväänsä Märssy-Mikkoa, koska on Mikon nimipäivä. Mikko asuu niemen nokassa, jota kutsuu Jumalan peukaloksi.

Märssy-Mikko on kuulemma usein surullinen. Mari ja vaari löytävätkin hänet vuoteesta peiton alta, vaikka päivä on jo pitkällä. Mikko piristyy kuultuaan, että vieraat ovat tuoneet mukanaan hänen herkkuaan: hunajaleipiä. Hetkessä hänen mielialansa heilahtaa ääripäästä toiseen.

Kahvipöydässä Mikko on mahdottoman hyvällä tuulella ja kertoilee uskomattoman kuuloisia juttuja meriltä. Vaari kuuntelee niitä kommentoiden vain välillä lakonisesti "Jassoo", mutta Maria jutut kiinnostavat kovasti.

Kun Marin ja vaarin tulee aika palata kotiin, Märssy-Mikko kömpii takaisin peiton alle. Kotiinviemiseksi Mari saa Märssy-Mikolta hienon pesusoikon. Sille hän keksii heti käyttöä.


Lena Anderson (teksti ja kuvat): Myrsky-Marin saari
Ruotsinkielinen alkuteos: Boken om Stina
Suomennos: Jukka Kemppinen
Kustantaja: Otava 1998

Lena Anderson (text och bild): Storm-Stina
Utgiven av: Rabén & Sjögren 2016
Andra upplagan

Toivo ja mummon lintu

Miltä tuntuisi viettää kesää pienellä luodolla kaukana kaikesta? Tylsäähän se on, ainakin Toivon mielestä.

Benji Daviesin rakastetut kuvakirjat Toivo ja valas sekä Toivo ja talviyö ovat saaneet jatkoa. Kirjassa Toivo ja mummon lintu seurataan Toivon kesänviettoa mummon luona pienessä mökissä ulkomeren ympäröimänä. Luodolla ei ole paljonkaan tekemistä. Vähän höpsähtäneen oloisella mummolla on jatkuvasti kädet täynnä työtä eikä aikaa leikkiä Toivon kanssa.

Kuva: Karisto Oy

 
Eräänä päivänä laskuveden aikaan Toivo näkee kaukana hiekalla jotain kiinnostavaa. Vihdoin jotain, mistä innostua! Toivo lähtee tutkimusretkelle. 

Meren äärellä kasvaneena Toivon pitäisi tietää, että meri voi olla petollinen. Sää voi muuttua hetkessä. Kamppaillessaan myrskyssä liukkaita kiviä pitkin takaisin kohti luotoa veden noustessa koko ajan, Toivo taitaa jo luulla hetkensä koittaneen. Onneksi mummo on tilanteen tasalla.

Myrsky lähentää Toivoa ja mummoa. Kokemuksen jälkeen mummolla on enemmän aikaa lapsenlapselleen.

"Toivo mietti, miten yksin mummo olikaan ollut.
Koko loppukesän he olivat yhdessä ja tutkivat joka ikisen kiven ja kallion."

Kun kesän päätyttyä Toivon on aika palata kotiin, jääkö mummo taas ihan yksin? Vai onko mahdollista, että hänelle olisi löytynyt uusi ystävä?

Benji Daviesin kirjat kertovat suurista asioista vähäeleisen rauhallisesti. Kirjailijan rakkaus merta kohtaan välittyy hyvin kirjan sivuilta. Suosittelen lämpimästi.

Benji Davies (teksti ja kuvat): Toivo ja mummon lintu
Englanninkielinen alkuteos: Grandma Bird
Suomennos: Sanna Niemi
Kustantaja: Karisto 2019

Meri tarvitsee apuamme

Etana Editions on tällä hetkellä se kustantamo, jonka uutuuskirjoja odotan malttamattomimmin. Kustantamon tämän vuoden uutuuksista juuri tänään esiteltäväksi sopii Jenni Erkintalon kirjoittama ja kuvittama Mato ja meri. Tänään vietetään nimittäin maailman ympäristöpäivää. Kirjan teema sopii päivään erinomaisesti.

Kirja kertoo Madosta, joka kaihoaa meren aavalle ulapalle. Kun laineet keinuttavat rantaan pullon, jonka kylkeen on kirjoitettu avunpyyntö, Mato päättää lähteä apuun. Se tarvitsee tietysti kulkuneuvon, ja kuinka ollakaan, sellainen ajelehtii vastaan. Reippaasti Mato hyppää kumiveneeseen, joka osoittautuu kuitenkin hitaaksi ja epäkäteväksi kulkupeliksi. Löytyisiköhän parempi?

Löytyy toki. Aina löytyy parempi, isompi ja nopeampi alus. Matoon iskee vauhtisokeus. Vaihtaessaan alusta aina vaan parempaan ja parempaan se unohtaa, miksi edes lähti koko matkalle. Seistessään jättimäisen risteilijän kannella Matoon iskee tyhjyys. Mitä voi enää valloittaa, kun on jo saanut kaiken?

Vasta nyt Mato havahtuu katselemaan merta, joka on täynnä ihanissa väreissä hehkuvia kaloja. Matkan varsinainen tarkoitus muistuu taas mieleen ja avuntarvitsijakin löytyy. Mato saa kuulla, että merenelävät eivät ole onnellisia. Ei, ne ovat ahdingossa.

"Ja niin Keltainen kertoo Madolle kalojen ongelmista. Ennen ei ollut laivoja, ei veneitä, ei jatkuvaa pörinää, bensaa ja liikennettä. Ennen ei ollut meri täynnä muovia, roskaa ja reheviä kasveja. Keltaisilla ja muun värisillä oli yllin kyllin tilaa ympärillään. Pikku hiljaa keltaisen on ollut pakko muuttaa yhä kauemmaksi, sopeutua yhä pienempään tilaan ja vaatimattomaan elämään.

Mutta nyt sen mitta on täynnä! Tämä ei vetele. Aina tulee isompi vene, lautta, öljynporauslautta, lentotukikohta."

On hienoa, että kuultuaan kalojen ongelmista, Mato ryhtyy välittömästi toimiin helpottaakseen niiden elämää. Sitten se tajuaa, että sen on aika palata kotiin ja lopettaa maailman merien valloittaminen. Mato saa Keltaisesta uuden ystävän, mikä tuottaa sille enemmän iloa ja tyydytystä kuin mikään niistä hienoista aluksista, joilla se seilasi maailman meriä.

Kotimatkalla Mato huomaa, miten ikäviltä maisemat paikoin näyttävät. Vedessä kelluu muovia ja muuta roskaa. Vauhtisokeuden keskellä merten todellinen tila jäi siltä huomaamatta. Kirjan sanoma on hyvä ja tarpeellinen. Tarvitsemme myös tiedostavaa ja valistavaa lastenkirjallisuutta.

Viikko sitten osallistuimme tyttäreni S:n kanssa pihatalkoisiin. Keräsimme roskia ympäristöstä ja muoviroskaa löytyi ikävän paljon. S päivitteli asiaintilaa ja osasi asiantuntevan kuuloisesti paasata, kuinka muovi voi päätyä mereen ja tappaa eläimiä. 

Mato ja meri -kirjan lopusta luimme, että mereen joutuva muovipullo tai -pussi saattaa kellua siellä ikuisesti. Pysäyttävä ajatus!

Muovi ei kuulu mereen, mutta ei se kuulu muuallekaan luontoon. Päätin, etten osta enää yhtä ainuttakaan muovista hiekkalelua. Viime kesänä ostamani muovilelut olivat säpäleinä pitkin pihoja ja pientareita. Tästä lähtien hiekkalaatikollamme leikitään vain kestävillä metallisilla leluilla. Vanhat kakkuvuoat, kulhot ja jauhokauhat sopivat tarkoitukseen erinomaisesti.

Tämä päätös on minun ekotekoni tänään maailman ympäristöpäivänä. Mikä on sinun ekotekosi?


Jenni Erkintalo (teksti ja kuvat): Mato ja meri
Kustantaja: Etana Editions 2019