Olen onnellinen, että satuimme olemaan Helsingin Kirjamessuilla juuri silloin, kun Kaisa Happonen ja Anne Vasko esiintyivät siellä. Parivaljakko kuuluu lempikirjantekijöihini, ja heidän Mur-nimisestä pikku karhusta kertova kirjasarjansa on hurmaava.
Mur-sarjassa on juuri ilmestynyt viides osa Mur ja metsän ilta (Tammi 2021). Kirja poikkeaa edellisistä osista. Siinä missä neljässä ensimmäisessä kuvakirjassa kerrottiin yksittäinen ja lyhyt tarina, viidennessä kirjassa tarinoita on useita.
Aloite iltasatukirjasta lähti kustantajalta, mutta Happonen ja Vasko ovat hienosti kyenneet vastaamaan haasteeseen. Mur ja metsän ilta on kaunis kirja, josta huokuu satumaista viisautta.
Kyseessä on iltasatukokoelma, jossa on peräti 176 sivua. Välissä on kylläkin paljon kuvasivuja ja kokonaisia aukeamiakin, joilla on pelkkä kuva. Anne Vaskon kollaasitekniikalla toteutetut kuvat ovat suorastaan pakahduttavan hyviä. Ei mikään ihme, että hänet on nimetty ALMA 2022 -palkintoehdokkaaksi. Astrid Lindgren Memorial Award on maailman suurin lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkinto.
Happonen on sanankäytön mestari, joka osaa kiteyttää juuri olennaisen. Hänellä on erinomainen taito kirjoittaa niin, ettei yksikään sana ole turha tai ylimääräinen.
Metsän illan tunnelmaan päästäkseen Kaisa Happonen kirjoitti ensin Iltalaulu-runon, vaikkei heti tiennyt päätyisikö se kirjaan asti. Sittemmin Olavi Uusivirta ja Ringa Manner ovat säveltäneet ja esittäneet runon. Laulu kuullaan äänikirjan lopussa ja on myös löydettävissä kaikista musiikin yleisimmistä jakelukanavista. Kuulimme laulun kirjamessuilla, ja kyllä se oli ihana.
Mur ja metsän ilta -kirjassa Happonen ja Vasko pääsevät tuomaan esiin Murin metsän asukkaita paljon laajemmin kuin kuvakirjoissa, joiden henkilögalleria on monesti ollut varsin suppea. Murin lisäksi tarinoissa tavataan esimerkiksi tuulihaukka joka on lakannut lentämästä, susi jota kuun valo häikäisee ja hirvi joka ei uskalla kulkea metsäaukion poikki.
Sadun lomasta aikuislukija saattaa löytää hienovaraisesti esitettyjä ajatuksia Suomen metsäluonnon tilasta. Mikäpä muu olisi se metsäaukio, jota hirvi ei uskalla ylittää, kuin avohakkuualue. Miksipä muuten hömötiaista näkee harvoin kuin siksi, että se on käynyt maassamme harvinaiseksi.
Lapsilukijaa ei kuitenkaan huolestuteta. Murin havuntuoksuinen metsä on tarinoiden metsä, joka saattelee rauhallisille yöunille.
Happonen ja Vasko tunnustavat, että metsä on heille suuri inspiraation lähde. He haluavat säilyttää sen myös tuleville sukupolville ja ovat muun muassa ostaneet metsää suojelutarkoituksissa. Kirjamessuilla he olivat pistäneet pystyyn Mur Karhun pienen kuusipajan, mikä oli loistava ajatus. Lapset — ja mikseivät aikuisetkin — saivat istuttaa oman kuusen ja ottaa sen mukaansa kotiin.
Jälkeenpäin seitsenvuotiaani muisteli tätä yhtenä messujen kohokohtana, vaikka työpajassa häneen iskikin kamala ujouden puuska, eikä hän olisi millään uskaltanut mennä hakemaan multaa ja siementä Anne Vaskolta. Lopulta hän sai siemenen onnistuneesti multaan ja koristeli purkin kuljettamiseen tarkoitetun paperipussin. Olisipa ihanaa, jos siemen itäisi ja saisimme vielä joskus pihallemme Mur Karhun kuusen!
