Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonnonsuojelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonnonsuojelu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Mur Karhun kuusipajassa istutettiin kuusia ja keskusteltiin uudesta iltasatukirjasta


Olen onnellinen, että satuimme olemaan Helsingin Kirjamessuilla juuri silloin, kun Kaisa Happonen ja Anne Vasko esiintyivät siellä. Parivaljakko kuuluu lempikirjantekijöihini, ja heidän Mur-nimisestä pikku karhusta kertova kirjasarjansa on hurmaava.

Mur-sarjassa on juuri ilmestynyt viides osa Mur ja metsän ilta (Tammi 2021). Kirja poikkeaa edellisistä osista. Siinä missä neljässä ensimmäisessä kuvakirjassa kerrottiin yksittäinen ja lyhyt tarina, viidennessä kirjassa tarinoita on useita. 


Aloite iltasatukirjasta lähti kustantajalta, mutta Happonen ja Vasko ovat hienosti kyenneet vastaamaan haasteeseen. Mur ja metsän ilta on kaunis kirja, josta huokuu satumaista viisautta.

Kyseessä on iltasatukokoelma, jossa on peräti 176 sivua. Välissä on kylläkin paljon kuvasivuja ja kokonaisia aukeamiakin, joilla on pelkkä kuva. Anne Vaskon kollaasitekniikalla toteutetut kuvat ovat suorastaan pakahduttavan hyviä. Ei mikään ihme, että hänet on nimetty ALMA 2022 -palkintoehdokkaaksi. Astrid Lindgren Memorial Award on maailman suurin lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkinto.

Happonen on sanankäytön mestari, joka osaa kiteyttää juuri olennaisen. Hänellä on erinomainen taito kirjoittaa niin, ettei yksikään sana ole turha tai ylimääräinen.

Metsän illan tunnelmaan päästäkseen Kaisa Happonen kirjoitti ensin Iltalaulu-runon, vaikkei heti tiennyt päätyisikö se kirjaan asti. Sittemmin Olavi Uusivirta ja Ringa Manner ovat säveltäneet ja esittäneet runon. Laulu kuullaan äänikirjan lopussa ja on myös löydettävissä kaikista musiikin yleisimmistä jakelukanavista. Kuulimme laulun kirjamessuilla, ja kyllä se oli ihana.

Mur ja metsän ilta -kirjassa Happonen ja Vasko pääsevät tuomaan esiin Murin metsän asukkaita paljon laajemmin kuin kuvakirjoissa, joiden henkilögalleria on monesti ollut varsin suppea. Murin lisäksi tarinoissa tavataan esimerkiksi tuulihaukka joka on lakannut lentämästä, susi jota kuun valo häikäisee ja hirvi joka ei uskalla kulkea metsäaukion poikki.

Sadun lomasta aikuislukija saattaa löytää hienovaraisesti esitettyjä ajatuksia Suomen metsäluonnon tilasta. Mikäpä muu olisi se metsäaukio, jota hirvi ei uskalla ylittää, kuin avohakkuualue. Miksipä muuten hömötiaista näkee harvoin kuin siksi, että se on käynyt maassamme harvinaiseksi.

Lapsilukijaa ei kuitenkaan huolestuteta. Murin havuntuoksuinen metsä on tarinoiden metsä, joka saattelee rauhallisille yöunille.

Happonen ja Vasko tunnustavat, että metsä on heille suuri inspiraation lähde. He haluavat säilyttää sen myös tuleville sukupolville ja ovat muun muassa ostaneet metsää suojelutarkoituksissa. Kirjamessuilla he olivat pistäneet pystyyn Mur Karhun pienen kuusipajan, mikä oli loistava ajatus. Lapset — ja mikseivät aikuisetkin — saivat istuttaa oman kuusen ja ottaa sen mukaansa kotiin.

Jälkeenpäin seitsenvuotiaani muisteli tätä yhtenä messujen kohokohtana, vaikka työpajassa häneen iskikin kamala ujouden puuska, eikä hän olisi millään uskaltanut mennä hakemaan multaa ja siementä Anne Vaskolta. Lopulta hän sai siemenen onnistuneesti multaan ja koristeli purkin kuljettamiseen tarkoitetun paperipussin. Olisipa ihanaa, jos siemen itäisi ja saisimme vielä joskus pihallemme Mur Karhun kuusen!





torstai 1. lokakuuta 2020

Kansalaisvaikuttamista voi oppia jo lastenkirjoista

Näin Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivänä esiteltäväksi sopii hyvin Sanna Pelliccionin uusin Onni-poika-kirja Onni-poika osoittaa mieltä (Etana Editions 2020). Kirjan sanomana on, että pienikin lapsi voi yrittää vaikuttaa kotikaupunkinsa asioihin.


Onni-pojan kodin lähellä on ihana puisto. Siellä voi bongata lintuja, pupuja, oravia, siilejä, hyönteisiä tai vaikkapa äidin puistojumpassa. Onnin perhe osaa nauttia kaupunkiluonnosta ja niin monet muutkin, sillä puistossa on aina ihmisiä kävelyllä.

Kaupunki on kuitenkin päättänyt jyrätä puiston ja rakentaa sen tilalle autotien ja ratikkalinjan, jotta työmatkaliikenne nopeutuisi minuutilla!

"— Meidän pitää pelastaa se puisto! Olavi päättää."

"— No, ei kai tässä auta sitten muu kuin nousta barrikadeille, isi naurahtaa.
—
Barrikadeille, mitä se tarkoittaa? Onni kysyy.
—
No sitä että sanoo mielipiteensä. Ihan vain rauhassa mutta niin että kuuluu, äiti vastaa."

Siis tuumasta toimeen. Naapurien avustuksella Onnin perhe alkaa puuhata mielenilmausta Laaksopuiston säilyttämisen puolesta. Lapset askartelevat pahvilaatikoista mielenosoituskylttejä.

Mielenosoitukseen saapuu paljon ihmisiä, ja paikallislehden toimittaja levittää heidän sanomaansa laajemmallekin yleisölle.

Puistonpelastuspullan voimin jaksaa huudella iskulauseita:

"Puisto luonnolle.
Puisto lapsille.
Puisto meille kaikille."

Joukossa on voimaa, jota päättäjätkään eivät voi täysin jättää huomiotta, vaikka loppu jätetäänkin fiksusti vähän avoimeksi.

Väistämättä tulee mieleen, että tarinassa taitaa olla totta toinen puoli. Tapaus muistuttaa suuresti Vallilanlaakson raitiotiesuunnitelmaa, jota on täällä Helsingissä vastustettu kovasti. Tosielämässä loppu ei taida olla onnellinen, sillä kaupunginvaltuusto on päättänyt, että uusi raitiolinja saa halkoa Vallilanlaakson puistoaluetta.

Kuusivuotiaani on valtava Onni-poika-fani, joten tämä kirja piti ostaa omaan hyllyyn heti kun se ilmestyi. Olen alkanut yhä useammin kertoa tyttärelleni etukäteen tulossa olevista kirjoista, joista tiedän hänen pitävän. Näin kirjan odotuksesta tulee osa kirjan viehätystä. Ah, miten ihanaa onkaan saada kirja, jota on kovasti odottanut.

Onni-poika osoittaa mieltä lunasti kaikki tyttären odotukset. Kirjan yksi suuri plussa on, että se on kirjoitettu tikkukirjaimin, joten kuusivuotiaani pystyy lukemaan sitä jonkin verran itsekin.

Puistonpelastusteemaa käsitellään myös Inari ja Leena Krohnin 50 vuotta täyttävässä klassikkokuvakirjassa Vihreä vallankumous, josta Tammi on juuri julkaissut uusintapainoksen.

Riioraan kaupungin lapset taistelevat säilyttääkseen puiston, jonka tilalle kaupunginvaltuutetut ovat päättäneet rakentaa pysäköintitalon ja autotehtaan.

Krohnien kirjassakin sanomana on, että oma mielipide kannattaa sanoa niin, että se kuullaan. Siten voi päästä haluttuun lopputulokseen.


Sanna Pelliccioni (teksti ja kuvat): Onni-poika osoittaa mieltä
Kustantaja: Etana Editions 2020



perjantai 5. kesäkuuta 2020

Maapallolla on synkkä tulevaisuus edessään — vai onko?

Tänään on maailman ympäristöpäivä. On juuri sopiva hetki pohtia, miltä näyttää maapallomme tulevaisuus.

Debi Gliori on hahmotellut yhdenlaisen tulevaisuudennäkymän kuvakirjassaan Mullin mallin maailma (WSOY 2008). Kirja on satuun verhottu riimimuotoinen puheenvuoro ympäristön puolesta. 

Teoksen alaotsikkona on Tarina maapallostamme. Gliori on kuitenkin etäännyttänyt tarinan arkitodellisuudestamme käyttämällä henkilöhahmoina lohikäärmeitä.




Lohikäärmeet ovat itsekeskeisiä hölmöjä. Ensin ne liikakansoittavat maailman ja sitten ylikuluttavat resursseja, kunnes koko maapallo voi todella huonosti. Puut hakataan, ilmakehä on täynnä reikiä, jäät sulavat, merenpinta nousee ja maa aavikoituu.

Tulevaisuudenkuva on melko lohduton:

"Ypöyksin ne jäivät — ei missään kukkia, puita.
Vain lohikäärmeitä kaikkialla, ei ketään muita.
Ei lintuja, kaloja eikä yhtään ruokaa,
kun maapallo tuhon edessä huokaa."

Synkät harmaansävyiset kuvat tehostavat sanomaa.

Mutta eipä kaikki olekaan vielä menetettyä. Ennen pitkää lohikäärmeet oivaltavat oman typeryytensä ja ovat valmiita kuuntelemaan muuta eläinkuntaa. Kirjan loppuosa valaa uskoa siihen, että maapallo voi vielä pelastua. Kuvatkin muuttuvat taas iloisen värikkäiksi.

Gliori antaa jopa käytännön vinkkejä, miten omalla toiminnalla voi säästää ympäristöä. Syömällä kasvispitoista lähiruokaa, liikkumalla jalan, kierrättämällä ja hankkimalla uutta vain harkiten voi tehdä jo paljon.

Kirjan sanoma on tärkeä. Gliori huomauttaa lukijoille:

"Jos emme näe miten juttu liittyy meihin,
päädymme niin kuin lohikäärmeet tuhon syövereihin."

Tämä on kirja, josta on välttämätöntä keskustella lapsen kanssa lukemisen jälkeen. Kirjassa näytetyt uhkakuvat maapallon tulevaisuudesta saattavat jäädä vaivaamaan lasta, jos toivon sanomaa ei korosta. 

Nykyisin jo pienetkin lapset voivat kokea ilmastoahdistusta. Aikuisen tehtävänä on huolehtia, ettei huoli tulevaisuudesta lannista lasta. Ilmastoasioista voi puhua lapsen kanssa järkevästi ja pelottelematta. Tärkeintä on, että lapsen turvallisuudentunne säilyy kaikissa tilanteissa.

Tulin lainanneeksi kirjan yksinomaan Pienen Helmet-lukuhaasteen ansiosta. Haasteen kohdassa 14 kehotetaan lukemaan tulevaisuudesta kertova kirja. Tämä kirja voidaan sellaiseksi mielestäni katsoa.

Kirjoitin tämän postauksen alun perin juuri ennen kuin korona poikkeusaikoineen iski. Kaiken sen hätäännyksen ja huolen keskellä tuntui mahdottomalta julkaista mitään maailmanloppuun viittaavaa. Nyt alkaa jo tuntua siltä, että koronasta selvitään, ja että on hyvä muistaa, että maailmalla on pandemiaa suurempiakin uhkia.


Debi Gliori (teksti ja kuvat): Mullin mallin maailma — Tarina maapallostamme
Englanninkielinen alkuteos: The Trouble With Dragons
Suomennos: Teija Rekola
Kustantaja: WSOY 2008


Pieni Helmet-lukuhaaste 2020
Merkitsen kirjan listallemme kohtaan 14 "tulevaisuudesta kertova kirja".

Toinen lastenkirja, joka erinomaisesti sopisi tähän kohtaan on Måns Jonassonin ja Emily Ryanin Framtidsboken (Rabén & Sjögren 2019). Siinä pohdiskellaan, miltä maailma näyttää 70 vuoden kuluttua. Kirjassa ei pelätä maailmanloppua, vaan innostutaan esimerkiksi robottien mukanaan tuomista mahdollisuuksista.


sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Muumikirjojen lukuhaaste innosti suojelemaan Itämerta



Tove Janssonin muumikirjat ovat viihdyttäneet lapsia ja aikuisia jo 75 vuoden ajan, eli muumeilla on meneillään juhlavuosi. Koko juhlavuoden ajan on käynnissä Moomin Charactersin ja John Nurmisen säätiön kampanja, jossa kerätään rahaa Itämeren suojelemiseksi.

Itämeri oli Tove Janssonille tärkeä innoituksen lähde, ja meri on suuressa osassa muumikirjoissa. Itämeren puhdistamiseksi tehtävä työ on mitä sopivin tapa huomioida juhlavuosi.

Kampanja on lähtenyt hienosti käyntiin. Eilen rahaa oli kerätty jo 288 536 euroa! Sillä summalla Itämerestä voidaan poistaa 1 154 tonnia sinilevää!

Lisää kampanjasta voi lukea kampanjasivuilta: https://oursea.fi/fi

Tutustuin itse kampanjaan Luetaanko tämä? -blogin kautta. Kia haastoi helmikuussa suojelemaan Itämerta lukemalla muumikirjoja. Rakastan muumikirjoja, joten ilmoittauduin mukaan. Haasteaika on nyt ohi, ja on aika tehdä yhteenveto.




Haasteeseen kelpasivat mitkä tahansa muumikirjat. Yllätyin vähän huomatessani, että niistä neljästä kirjasta, joista bloggasin, vain yksi oli Tove Janssonin itsensä kirjoittama.

Tässä linkit haasteaikana kirjoittamiini postauksiin:


Lisäksi luin haasteaikana kaksi muuta muumikirjaa, joista en nyt blogannut, koska olin kirjoittanut niistä jo aikaisemmin. Tässä linkit noihinkin postauksiin:


Kialle kiitos mukavasta ja hyödyllisestä haasteesta!


maanantai 2. maaliskuuta 2020

Kestävän kehityksen teemoja lastenkirjoissa

Tyttäreni valittiin oppilasjäseneksi päiväkodin kestävän kehityksen työryhmään. Olin aivan innoissani. Vaikka minulla ei ollut mitään käsitystä, millaisia asioita työryhmän kokouksissa käsiteltäisiin, halusin valmistaa viisivuotiastani hänen elämänsä ensimmäiseen kokoukseen. Meillä osa valmistautumista on aina — olipa asia mikä tahansa — aiheeseen liittyvien kirjojen lukeminen.

Onni-pojan kierrätyskirja


Aloitimme Sanna Pelliccionin Onni-pojan kierrätyskirjasta (Minerva 2008). Kirjassa on kolme teemaa:
1. Jätteiden lajittelu
Onni-poika osaa lajitella roskat oikeisiin jäteastioihin.

2. Jätteen uusiokäyttö
Onni-poika rakentaa isän kanssa suuresta pahvilaatikosta laivan. Vessapaperirullista ja maitotölkistä saadaan laivaan tuikitarpeellisia osia.

3. Käyttökelpoisen tavaran kierrätys
Onni-pojan kotipihalla järjestetään pihakirppis. Tavarat vaihtavat omistajaa pientä maksua vastaan tai jopa täysin ilmaiseksi. Onni-poika saa hienon merimieslakin.


Miina ja Manu kierrättävät


Kierrätysteema jatkuu Juha Henttosen kirjoittamassa ja Tuomas Mäkelän kuvittamassa kirjassa Miina ja Manu kierrättävät (Satukustannus 2016). Kierrätyksestä ja ympäristöasioista kertova kirja sopii päiväkoti-ikäisille. 

Miinan ja Manun päiväkotiryhmä aikoo viettää mukavan retkipäivän rannalla, mutta joku on sotkenut rannan perusteellisesti. Onneksi Nelly-tädillä on mielessä hauska leikki, jonka avulla ranta saadaan siistiksi, ja lapset oppivat kierrätystä.

Puhtaalla rannalla on paljon hauskempi leikkiä ja syödä eväitä.


Roska-Reima ja jätevuoren valloitus


Roskia lajitellaan myös Marika Kokkosen kirjoittamassa ja Kati Närhen kuvittamassa kirjassa Roska-Reima ja jätevuoren valloitus (WSOY 2005). 

Nuppulan pienessä kylässä metsän keskellä asuu tyytyväisiä eläimiä. Joka päivä Roska-Reima kerää heidän jätteensä ja kuljettaa ne kylän taakse Sottamäelle. Muut eläimet eivät uhraa ajatustakaan sille, mitä roskille tapahtuu.

Kun Reima loukkaa jalkansa eikä voi hoitaa työtään, muille paljastuu, kuinka paljon roskaa Sottamäelle on kertynyt.

Eläimet päättävät, että Sottavuori on siivottava. Jätteet lajitellaan lajinsa mukaan eri kasoihin. Joukossa on paljon käyttökelpoistakin tavaraa, ja melkein kaikelle jätteelle löytyy uusiokäyttöä. Eläimet innostuvat kompostoimaan ja korjaamaan rikkinäisiä tavaroita.

Onnistuneen siivouksen kunniaksi järjestetään juhlat tavaranvaihtoteemalla. Jokainen saa tuoda ja ottaa tavaroita ilmaiseksi. Toisen roska voi olla toisen aarre.


Matilda pelastaa maailman


Seuraavaksi luimme Juha-Pekka Koskisen kirjoittaman ja Paula Melan kuvittaman Matilda pelastaa maailman (Karisto 2018).

Hanna ja Juhani Virtanen ovat aivan tavallinen pariskunta, joka ei pahemmin mieti tekojensa ympäristövaikutuksia. Kaikki muuttuu, kun heille syntyy pikkuinen tyttö. Matilda osoittautuu aivan varhaisesta lapsuudestaan alkaen erittäin ympäristötietoiseksi. Aika ajoin hänen päänsä ympärille tiivistyy musta pilvi, kun hän saarnaa vanhemmilleen ympäristöasioista.

Matilda opettaa vanhemmilleen, että roskat täytyy kierrättää, tonnikalaa ei saa syödä, rikkinäiset vaatteet voi paikata ja biojätteet kompostoida.

Myös päiväkodissa Matilda on tarmokas. Hänestä kaikki jogurttipurkit ja maitotölkit täytyy säästää askartelupäiviä varten.

Matilda pelastaa maailman oli mielestäni alleviivaavan opettavainen. En kauheasti pitänyt sen saarnaavasta sävystä. Olisikohan syynä ollut se, että kirja onnistui syyllistämään myös omasta paheestani: pitkistä lämpimistä suihkuista.

Petyin siihen, ettei kirja tuominnut voimakkaammin yksityisautoilua. Matilda kyllä peräänkuulutti kimppakyytejä, muttei vaatinut luopumaan autosta. En lämpene yksityisautoilulle, eikä minulla edes ole ajokorttia. Lähtökohtaisesti mielestäni Helsingissä ei ole tarvetta omalle autolle, ellei satu olemaan liikuntarajoitteinen.



Mato ja meri


Kierrätysteemasta siirryimme merten suojeluun. Merten huonoon tilaan kiinnitetään huomioita Jenni Erkintalon kirjassa Mato ja meri (Etana Editions 2019). Kirjoitin kirjasta kesäkuussa. Opimme kirjasta, että mereen joutunut muovipullo tai -pussi saattaa kellua siellä ikuisesti!


Meren maha on kipeä


Tänä vuonna ilmestyi toinen merten tilaa käsittelevä lastenkirja. Pirjo Havian kirjoittama ja Viktor Amoussoun kuvittama Meren maha on kipeä (Lasten Keskus 2020) kertoo afrikkalaisista kaksosista, jotka havahtuvat meren huonoon tilaan. Kaksosten johdolla koko perhe oppii elämään kestävämmin. Itse odotan kirjaa vielä kirjastosta, mutta Luetaanko tämä? -blogin Kia julkaisi jokin aika sitten kirjasta kiinnostavan postauksen.


Tyttären kestävän kehityksen työryhmän kokouksen jälkeen selvisi, etteivät kirjavalintamme olleet osuneet ihan nappiin. Kokouksessa ei oltu käsitelty merten suojelua eikä kierrätystä. Kierrätys oli kuulemma ollut teemana syyslukukaudella. Nyt aiheena oli ollut metsien suojelu.

Osaako joku vinkata metsien suojeluun liittyviä lastenkirjoja?


Sanna Pelliccioni (teksti ja kuvat): Onni-pojan kierrätyskirja
Kustantaja: Minerva Kustannus Oy 2008
Ilmestynyt myös osana julkaisua Onni-pojan seikkailut (Minerva 2015).

Juha Henttonen: Miina ja Manu kierrättävät
Kuvitus: Tuomas Mäkelä
Kustantaja: Satukustannus 2009

Marika Kokkonen: Roska-Reima ja jätevuoren valloitus
Kuvitus: Kati Närhi
Kustantaja: WSOY 2005

Juha-Pekka Koskinen: Matilda pelastaa maailman
Kuvitus: Paula Mela
Kustantaja: Karisto 2018

Jenni Erkintalo (teksti ja kuvat): Mato ja meri
Kustantaja: Etana Editions 2019

Pirjo Havia: Meren maha on kipeä
Kuvitus: Viktor Amoussou
Kustantaja: Lasten Keskus 2020 


keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Meri tarvitsee apuamme

Etana Editions on tällä hetkellä se kustantamo, jonka uutuuskirjoja odotan malttamattomimmin. Kustantamon tämän vuoden uutuuksista juuri tänään esiteltäväksi sopii Jenni Erkintalon kirjoittama ja kuvittama Mato ja meri. Tänään vietetään nimittäin maailman ympäristöpäivää. Kirjan teema sopii päivään erinomaisesti.


Kirja kertoo Madosta, joka kaihoaa meren aavalle ulapalle. Kun laineet keinuttavat rantaan pullon, jonka kylkeen on kirjoitettu avunpyyntö, Mato päättää lähteä apuun. Se tarvitsee tietysti kulkuneuvon, ja kuinka ollakaan, sellainen ajelehtii vastaan. Reippaasti Mato hyppää kumiveneeseen, joka osoittautuu kuitenkin hitaaksi ja epäkäteväksi kulkupeliksi. Löytyisiköhän parempi?

Löytyy toki. Aina löytyy parempi, isompi ja nopeampi alus. Matoon iskee vauhtisokeus. Vaihtaessaan alusta aina vaan parempaan ja parempaan se unohtaa, miksi edes lähti koko matkalle. Seistessään jättimäisen risteilijän kannella Matoon iskee tyhjyys. Mitä voi enää valloittaa, kun on jo saanut kaiken?

Vasta nyt Mato havahtuu katselemaan merta, joka on täynnä ihanissa väreissä hehkuvia kaloja. Matkan varsinainen tarkoitus muistuu taas mieleen ja avuntarvitsijakin löytyy. Mato saa kuulla, että merenelävät eivät ole onnellisia. Ei, ne ovat ahdingossa.

"Ja niin Keltainen kertoo Madolle kalojen ongelmista. Ennen ei ollut laivoja, ei veneitä, ei jatkuvaa pörinää, bensaa ja liikennettä. Ennen ei ollut meri täynnä muovia, roskaa ja reheviä kasveja. Keltaisilla ja muun värisillä oli yllin kyllin tilaa ympärillään. Pikku hiljaa keltaisen on ollut pakko muuttaa yhä kauemmaksi, sopeutua yhä pienempään tilaan ja vaatimattomaan elämään.

Mutta nyt sen mitta on täynnä! Tämä ei vetele. Aina tulee isompi vene, lautta, öljynporauslautta, lentotukikohta."

On hienoa, että kuultuaan kalojen ongelmista, Mato ryhtyy välittömästi toimiin helpottaakseen niiden elämää. Sitten se tajuaa, että sen on aika palata kotiin ja lopettaa maailman merien valloittaminen. Mato saa Keltaisesta uuden ystävän, mikä tuottaa sille enemmän iloa ja tyydytystä kuin mikään niistä hienoista aluksista, joilla se seilasi maailman meriä.

Kotimatkalla Mato huomaa, miten ikäviltä maisemat paikoin näyttävät. Vedessä kelluu muovia ja muuta roskaa. Vauhtisokeuden keskellä merten todellinen tila jäi siltä huomaamatta. Kirjan sanoma on hyvä ja tarpeellinen. Tarvitsemme myös tiedostavaa ja valistavaa lastenkirjallisuutta.

Viikko sitten osallistuimme tyttäreni S:n kanssa pihatalkoisiin. Keräsimme roskia ympäristöstä ja muoviroskaa löytyi ikävän paljon. S päivitteli asiaintilaa ja osasi asiantuntevan kuuloisesti paasata, kuinka muovi voi päätyä mereen ja tappaa eläimiä. 

Mato ja meri -kirjan lopusta luimme, että mereen joutuva muovipullo tai -pussi saattaa kellua siellä ikuisesti. Pysäyttävä ajatus!

Muovi ei kuulu mereen, mutta ei se kuulu muuallekaan luontoon. Päätin, etten osta enää yhtä ainuttakaan muovista hiekkalelua. Viime kesänä ostamani muovilelut olivat säpäleinä pitkin pihoja ja pientareita. Tästä lähtien hiekkalaatikollamme leikitään vain kestävillä metallisilla leluilla. Vanhat kakkuvuoat, kulhot ja jauhokauhat sopivat tarkoitukseen erinomaisesti.

Tämä päätös on minun ekotekoni tänään maailman ympäristöpäivänä. Mikä on sinun ekotekosi?


Jenni Erkintalo (teksti ja kuvat): Mato ja meri
Kustantaja: Etana Editions 2019