tiistai 10. maaliskuuta 2020

Tutustu museoihin muumien avulla

Suomessa vallitsee museobuumi. Se näkyy museokäyntien huiman lisääntymisen lisäksi esimerkiksi siinä, että lapsille ilmestyi viime vuonna ainakin pari kiinnostavaa museoaiheista kirjaa. Museokortti, jota lienee kiittäminen koko buumista, sai alkuvuodesta nimikkokirjan nimeltään Museoseikkailu, ja loppuvuodesta ilmestyi Muumimuseokirja.




Janina Ahlforsin ja Minna Honkasalon Muumimuseokirja on kattava tietopaketti museoista, varsinkin taidemuseoista. Teoksen runsaasta piirroskuvituksesta vastaa Päivi Arenius. Lisäksi kuvitusta on täydennetty joillakin valokuvilla Tove Janssonista ja hänen töistään. Arenius onnistuu Muumimuseokirjan kuvituksessa hienosti. Aiemmin hän on kuvittanut muun muassa kirjat Päivä Kansallismuseossa (Tammi 2016) ja Päivä Linnanmäellä (Tammi 2015) sekä muumikuvakirjoja ja -kartonkikirjoja.

Teoksen esimerkkimuseoksi on valittu Tampereella sijaitseva Muumimuseo, varmaan koska Honkasalo on museolehtori kyseisessä museossa. (Taide)museoita tarkastellaan kuitenkin laajemmastakin näkökulmasta.

Selkeisiin osioihin (tai lukuihin) jaetussa kirjassa selvitetään ensin nuorelle lukijalle, mikä taidemuseo ylipäätään on, ja mikä on taidemuseon tehtävä. Sitten tutustutaan erilaisiin museorakennuksiin ympäri maailmaa, ja opitaan toimimaan museossa.

Taidemuseoilla on omat kokoelmansa. Muumimuseon kokoelmakeskukseen päästään kurkistamaan Areniuksen kuvituksen kautta. Kokoelman teokset säilytetään tarkkaanvalvotuissa olosuhteissa.

Kokoelma koostuu yksittäisistä teoksista. Kirjasta selviää, kuinka moninainen on taideteosten kirjo. Muumimuseon kokoelmaan kuuluu muun muassa yli 2 000 Tove Janssonin lahjoittamaa taideteosta, joiden joukossa on kuvituspiirroksia ja -luonnoksia, maalauksia, sarjakuvia ja muumikuvaelmia. Lisäksi kokoelma sisältää arkistomateriaalia ja kirjoja. 

Museon kokoelmista valitaan esineitä näyttelyihin. Museoissa on usein pysyvä näyttely sekä vaihtuvia näyttelyitä.

Museoissa työskentelee monenlaisia työntekijöitä. Museokävijä tapaa yleensä asiakaspalveluhenkilökuntaa, kuten oppaita ja näyttelyvalvojia, mutta taustalla vaikuttaa useita ammattilaisia museonjohtajasta konservaattoriin ja näyttelysuunnittelijasta museomestariin.

Tärkeitä museoille ovat tietysti taiteilijat, jotka tuottavat esillä olevat teokset. Kirja tutustuttaa eri alojen taiteilijoihin. Jopa kuvataiteilijoissa on hyvin eri tavoin työskenteleviä taiteentekijöitä. Syvemmin perehdytään Tove Janssonin elämään ja uraan.

Muumimuseokirja ei ole ainoastaan tietopaketti, vaan interaktiivinen teos, joka pyrkii osallistamaan lukijan. Sivuilta löytyy useita toimintaehdotuksia. Miltä kuulostaisi oman kokoelman perustaminen? Jos keräily on jo päässyt käyntiin, voi keräilyharrastuksen viedä astetta pidemmälle luetteloimalla keräilyesineet. Sitten voikin laittaa pystyyn oman näyttelyn. Kirjassa annetaan seikkaperäiset ohjeet näyttelyn pystyttämiseen. Keitä kutsuisit avajaisiin?

Kun on saanut omasta näyttelytoiminnastaan rohkaisevia kokemuksia, on aika miettiä, olisiko itsestä taiteilijaksi. Mikä taiteenlaji tuntuisi omimmalta? Kirjassa on hyviä vinkkejä, millaisia teoskokeiluja voi tehdä.

Muumimuseokirja haastaa pohtimaan asioita itse lukuisien kysymysten avulla. Lukijaa pyydetään esimerkiksi tarkastelemaan museorakennusta monelta kantilta, tutustumaan taiteilijaan syvällisesti ja muodostamaan oma mielipide teoksesta.

Tuijota teosta -osiossa neuvotaan tarkastelemaan teoksessa seuraavanlaisia asioita:
  • muoto
  • väri
  • viiva
  • sommittelu
  • rytmi
  • tunnelma
  • tunne

Viisivuotiaani, joka mielellään analysoi kuvakirjojen kuvituksia, sai luvusta uusia ideoita analyyseihinsä.

Kirjan lopusta löytyy oma museopäiväkirja, johon mahtuu raportti kolmesta taidemuseokäynnistä. Tekijät ehdottavat: "Ota kirja mukaan seuraavalle museovierailulle ja kirjaa museopäiväkirjaan ajatuksiasi taiteesta ja huomioitasi erilaisista museoista ja teoksista." 

Ajatus on hauska, mutta 117-sivuinen, kovakantinen Muumimuseokirja on sen verran painava kannettava, etten kauhean helposti suostu raahaamaan sitä museoreissulle mukaan. Minähän sen joutuisin joka tapauksessa kantamaan, sillä tyttäreni väsyy kantohommiin yleensä samantien. Paras siis on täyttää päiväkirja vasta kotiin palattua.

Lainasimme Muumimuseokirjan ensin kirjastosta. Totesin, että tähän teokseen täytyy palata usein, joten kirja hankittiin omaan hyllyyn.


Janina Ahlfors & Minna Honkasalo: Muumimuseokirja
Kuvittanut: Päivi Arenius
Kustantaja: WSOY 2019


Muumi-kirjojen -lukuhaaste

Osallistun tällä postauksella Luetaanko tämä? -blogin Kian muumi-kirjojen -lukuhaasteeseen. Kia haastaa suojelemaan Itämerta lukemalla muumi-kirjoja. Haaste on osa #MEIDÄNMERI-kampanjaa. Kampanjassa kerätään rahaa sinilevän poistamiseksi Itämerestä. Kia lupaa lahjoittaa jokaista lukemaansa muumi-kirjaa kohti kaksi euroa osoitteessa https://oursea.fi/fi. Jokainen osallistuja saa päättää lahjoitettavan summan itse. Kymmenellä eurolla Itämerestä voidaan poistaa 40 kiloa sinilevää.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti