Tyttäreni sai fyysikkoveljeltäni syntymäpäivälahjaksi Jukka Laajarinteen tuoreen kirjan Mahdottoman suuri puu — Tarina äärettömästä (Gaudeamus 2020). Kirjan hieno kuvitus on Mari Luoman käsialaa. Kyseessä on lasten kuvakirja ja tietokirja, jossa pohditaan äärettömän käsitettä tarinan lomassa.
Teos aloittaa Gaudeamus-kustantamon ja Helsingin yliopiston Tiedekasvatuskeskuksen lasten tiedekirjojen sarjan, joka tuo tutkittua tietoa lasten ulottuville pirteässä, houkuttelevassa ja uteliaisuutta herättävässä muodossa. Sarjan kirjojen tarkoituksena on tukea oppimista ja kiinnostusta tieteeseen. En malta odottaa, mitä muita kirjoja on tulossa.
Takakannen mukaan teos on suunnattu 6-9-vuotiaille, mutta sopii herättelemään kaikenikäisten ajatuksia.
Minua kiinnosti suuresti nähdä, millä tavoin Laajarinne pystyy käsittelemään lapsille sopivalla tavalla näin abstraktia ja filosofistakin asiaa. Lopputulos on hieno.
Kirjassa sukelletaan hyönteismaailmaan. Pikkuisista otuksista koostuvan Kekomielen pesä on ison puun juurella, aurinkoisella puolella. Sen asukkaat ovat yksinään aika hölmöjä, mutta isossa joukossa, tuntosarvet yhteen lyötyinä ne pystyvät järkevään ajatteluun.
Eräänä päivänä Kekomielessä syntyy kiistaa siitä, mikä on maailman suurin luku. Munimisen työläännyttämä kuningatar ei jaksa kuunnella parven hälinää, vaan määrä otukset tutkimusmatkalle yllä levittäytyvään puuhun. Alkaa todellinen seikkailu, kun Kekomieli lähtee kartoittamaan puun tuntemattomia oksia.
Seikkailun varsinaiset sankarit ovat mittarimato Oukka ja parven pienin jäsen Riikkinen, joka pienestä koostaan huolimatta taitaa olla fiksumpi kuin Kekomielen jäsenet keskimäärin.
Riikkisen ja Oukan syventyessä henkevään keskusteluun ne eksyvät muista parven jäsenistä. Parvi jakautuu muutenkin, sillä aina kohdatessaan oksan haaran puolet ryhmästä lähtee vasemmalle ja puolet oikealle. Ja haaroja puussa tuntuu riittävän, lähes loputtomasti.
Matkalla Riikkinen ja Ouka tapaavat monia kiintoisia olioita ja joutuvat ratkomaan erikoisia kysymyksiä.
Mököjäkäräinen on masentunut sukunsa katoamisesta. Sillä on ollut esivanhempia jokaisessa edellisessä polvessa tuplasti enemmän kuin seuraavassa, joten yhdeksän sukupolvea sitten esivanhempia oli 1024 ja 50 sukupolvea sitten varmaan yli tuhat biljoonaa.
Esivanhempia on täytynyt olla 92 polvea sitten niin paljon, että ne ovat painaneet yhtä paljon kuin koko maapallo. Vai kuinka? Nyt mökömäkäräisiä on kuitenkin vain muutama siellä täällä. Eikö se ole merkki uhkaavasta sukupuutosta?
Mäihämainareita puolestaan näyttää yhä olevan valtavan monta. Ne vakuuttavatkin, että niitä on ääretön määrä. Silti niiltä onnistuu jako kahteen joukkueeseen jalkapallon peluuta varten.
"'Omituista', Riikkinen mutisi.
'Jos tuo oli sinusta omituista, niin mitäpä sanot tästä? Ne, jotka olivat saaneet parittoman luvun — ykkönen, kolmonen, viitonen ja niin edelleen — astuivat vasemmalle. Parilliset — kakkonen, nelonen, kuutonen ja niin edelleen — astuivat oikealle. Saatiin kaksi joukkuetta. Kumpikin jono oli päättymätön. Niissäkään ei ollut loppua. Kumpikin joukkue oli siis aivan yhtä suuri kuin alkuperäinen jono oli ollut. Mäihämainarit eivät jakamalla vähene!'"
Moninaisten mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen tutkimusmatka päättyy onnellisesti. Kaikki palaavat Kekomieleen viisastuneina, mutta toisaalta pää täynnä kysymyksiä, jotka jäivät vaille vastausta. Tutkimusretket eivät koskaan lopu. Uteliaille mielille on aina olemassa löydettävää.
Kirja oli juuri sellainen, josta olisi pitänyt keskustella lapsen kanssa lukemisen jälkeen, mutta se veti meidät molemmat aika sanattomiksi. Minulla oli vähän samanlainen olo kuin Riikkisellä:
"Kohta illan ensimmäiset tähdet jo tuikkivat taivaalla. Niitä katsellessaan Riikkinen tunsi itsensä hirmuisen pieneksi. Riikkinen oli hirmuisen pieni. Miten valtava maailmankaikkeus olikaan!
Riikkinen tunsi kaikkien selkäkarvojensa nousevan ihmetyksestä pystyyn. Vai johtuiko se sittenkään ihmetyksestä? Ilma oli viilentynyt nopeasti auringon laskettua. Ehkä Riikkisellä olikin kylmä!"
Kietouduin lämpimästi peittooni ja yritin kysellä tyttäreltä, mitä mieltä hän oli kirjasta. Tarina oli kuulemma kiva, mutta luulenpa, että tieteellinen aspekti jäi vähän hämäräksi. [Niklas, ehkä sun täytyy itse tulla keskustelemaan tästä kirjasta S:n kanssa — sitten kun vierailuja taas voi tehdä.]
Jukka Laajarinteen aiemmatkin teokset ovat viehättäneet meitä. Lasten Finlandia-palkintoehdokkaanakin olleesta kirjasta Isä vaihtaa vapaalle (WSOY 2013) pidimme tosi paljon. Myös kirja Multakutri ja suon salaisuus (WSOY 2017) kiinnosti kovasti.
Tämän uusimman kirjan aihe kummunnee Jukka Laajarinteen kirjailijanuraa edeltävästä elämästä. Hän nimittäin toimi aiemmin matemaattisten aineiden ja filosofian opettajana.
Teoksen ideoinnissa on ollut mukana asiantuntijoita Helsingin yliopiston tiedekasvatuskeskuksesta. Keskuksessa tutkitaan, toteutetaan ja kehitetään tutkimuspohjaista tiedekasvatustoimintaa. Keskuksen yhtenä tavoitteena on innostaa ja kannustaa luonnontieteellisten sekä matemaattisten alojen opiskeluun.
Innostuin lukiessani, että keskus järjestää lapsille muun muassa tiedeteemaisia syntymäpäiväjuhlia. Olisikohan tässä teema tyttären synttäreille ensi vuodeksi?
Jukka Laajarinne: Mahdottoman suuri puu - Tarina äärettömästä
Kuvitus: Mari Luoma
Kustantaja: Gaudeamus 2020
Pieni Helmet-lukuhaaste 2020
Merkitsen kirjan listallemme kohtaan 24 "vuonna 2020 julkaistu kirja".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti