Rosvoilua, kriittistä ajattelua ja keskiajan elämää — Kahdeksanvuotiaan lahjakirjat

Tyttäreni S täytti kahdeksan vuotta puolisentoista viikkoa sitten. Lahjaksi tuli totta kai myös kirjoja. Tänään käydään läpi lahjakirjapinoa.

Lollit paljettisateessa

Ensimmäisen synttärilahjakirjan S sai jo hyvissä ajoin etukäteen helmikuussa. Hän kuulemma välttämättä tarvitsi Catherine Kalengulan L.O.L. Surprise! Talvinen seikkailu -kirjan (WSOY 2022) hiihtolomaksi, koska hän halusi lukea sen erääseen koulun lukuhaasteen kohtaan.

L.O.L.-kirjasarja ei omasta mielestäni ole kirjallisilta ansioiltaan mitenkään loistokas, mutta olen vain tyytyväinen, kun löytyy kirjoja, jotka innostavat lasta lukemaan.

Talvisessa seikkailussa Dollface avaa uuden muotiliikkeen, mutta mainostamisen kanssa on ongelmia. Onneksi on avuliaita ystäviä.

Hiukan meitä kylläkin järkytti, kun yhtenä mainostemppuna kirjassa lennätettiin katolta ilmaan kasapäin paljetteja. Mitä roskaamista! Paljetit eivät todellakaan kuulu luontoon!

Raaputuskirjasta paljastuu lolleja

S:llä oli L.O.L.-aiheiset synttärijuhlat, joten lahjaksikin tuli paljon L.O.L.-tavaraa. Yhdeltä ystävältään S sai L.O.L. Surprise! Väritä ja raaputa -puuhakirjan (WSOY 2022). Kirjan mukana tulevan raaputustikun avulla mustilta sivuilta saa raaputettua esiin L.O.L.-kuvia. S innostui tästä kovasti ja kirjan sivuilta on paljastunut jo vaikka mitä.

Sotkuvaroitus! Sitä mustaa purua on sitten kaikkialla!

Seikkailu Matiaksenmetsässä

Aina keväisin mielessäni herää halu kaivaa esiin Astrid Lindgrenin iki-ihana klassikko Ronja, ryövärintytär (WSOY 1981) ja lukea Ronjan keväthuudosta. Ongelmana on vain ollut se, ettei hyllyssämme ole ollut Ronja, ryövärintytärtä. Kirja onkin ollut hankintalistallani jo pitkään. Nyt tuntui sopivalta hetkeltä saada se omaan hyllyyn.

Olen lukenut kirjan viimeksi lapsena, enkä suoraan sanoen muista siitä enää paljonkaan. Odotan innolla pääseväni seikkailemaan Matiaksenmetsään yhdessä Ronjan ja Birkin kanssa.

Kirja saattaisi sopia loistavasti Pienen Helmet -lukuhaasteen kohtaan 3 "kirja kertoo ystävyydestä".

Ronja Ryövärintyttären keväthuuto. Ilon Wiklandin kuvitus.

Rosvosuvun nuori vesa ei halua olla hurja ja hirmuinen

Roope Lipastin Rudolf Rosvo ja hirveä suku (Gummerus 2021) tarttui kirjakaupasta mukaani samalla kerralla, kun olin ostamassa Ronja Ryövärintytärtä. Kassalla myyjä totesikin, että minulla näkyy olevan rosvoteema. Niin kai sitten, vaikka se olikin tiedostamatonta.

Rudolf Rosvo on ollut tbr-listallani syksystä asti. Silloin näin Kirjamessuilla Roope Lipastin kertomassa kirjastaan. Kirjailijan kannalta torstai keskellä päivää ei ollut otollisin aika esitellä lastenromaania, kun lapsia ei messuilla silloin juurikaan näkynyt. Muutenkin yleisöä oli harmillisen vähäisesti.

Minua esitys kyllä kiinnosti, mutta kun päätin kuunnellessani haukata vähän välipalaa, kirjailijaparka varmaan luuli minunkin istahtaneen alas vain eväsleipien takia. Yleisökadosta huolimatta Lipasti kertoili kirjasta viihdyttävällä tavallaan.

Kirja kertoo hirmuisen rosvosuvun nuoresta vesasta Rudolf Rosvosta. Toisin kuin äitinsä ja isoäitinsä pikkupoika ei itse ole ollenkaan hurja tai hirmuinen. Hän haaveilee kouluun pääsystä (mikä ei rosvoille kuulemma sovi) ja rakastaa lukemista ja sellon soittoa. Rudolfin elämä muuttuu, kun hän tapaa Matleena-nimisen tytön.

Kirjan on kuvittanut Roope Lipastin poika Anton Lipasti. Isä ja poika ovat jo vuosia tehneet yhdessä Kimmo Kotka -sarjakuvaa, ja ennen Rudolf Rosvoa Anton kuvitti pari Roopen Oskari Onnistosta kertovaa teosta. Isä kuvaili yhteistyön sujuvan erinomaisesti.

Oli huvittavaa kuulla kirjailijan nimenneen Rudolf Rosvon äidin Raisan oman äitinsä mukaan. Luulisi kunnian olevan vähän kyseenalainen, sillä Raisa Rosvo on melkoinen matami.

Tarina Rudolf Rosvosta on ilmestynyt alun perin kahdeksanosaisena Storytel Original -äänikirjana ja sellaiseksi seikkailukertomus varmasti hyvin sopiikin. Painettuna on ilmestynyt nyt kaksi osaa: Rudolf Rosvo ja hirveä suku sekä Rudolf Rosvo koulussa (Gummerus 2022).

Roope Lipasti Helsingin Kirjamessuilla lokakuussa 2021

Tiedekasvatusta ötökkämaailmaan sijoittuvan tarinan lomassa

Veljeni jatkoi hyväksi havaitulla linjalla ja lahjoitti S:lle Jukka Laajarinteen ja kuvittaja Mari Luoman uusimman kuvakirjan Mansikkamysteeri — Tarina tiedon etsimisestä (Gaudeamus 2022). Se on itsenäinen jatko-osa samojen tekijöiden kirjoille Mahdottoman suuri puu ja Kadonneen madon jäljillä, jotka S on saanut enoltaan jo aiemmin. 

Kaikissa kolmessa kirjassa seikkailevat pienet ötökät Riikkinen ja Oukka. Sarjan kirjojen tarkoituksena on tukea oppimista ja herätellä kiinnostusta tieteeseen noin 6-9-vuotiaille lapsille sopivan tarinan lomassa. Teokset on ideoitu yhdessä Helsingin yliopiston tiedekasvatuksen asiantuntijoiden kanssa. 

Ensimmäisessä osassa tutkittiin äärettömän käsitettä (olen kirjoittanut kirjasta täällä). Toisessa osassa tutustuttiin luonnon monimuotoisuuteen. Tässä kolmannessa osassa teemana on tiedon luotettavuus, kriittinen ajattelu ja tieteellisen tutkimuksen perusasiat. Hurjan kiinnostava ja tärkeä aihe!

Kirjat sopivat erinomaisesti Pienen Helmet -lukuhaasteen kohtaan 1 "kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota".

Elämää keskiaikaisessa kylässä

Mummulta S sai museokaupasta ostetun Annan ja Olofin kylässä — Puuhakirja keskiajasta (Espoon kaupunginmuseo 2008). Vihkomainen kirja vie satojen vuosien taakse 1400-luvun espoolaiseen Mankbyn kylään, jonka elämään tutustutaan sisarusten Annan ja Olofin kanssa.

Kirjasessa on Minna Venton ja Karoliina Salmelaisen kirjoittamia tarinoita ja niihin liittyviä tehtäviä. Kuvituksen ovat tehneet Satu Törmälä ja Karoliina Salmelainen. Kiinnostaa kovasti päästä uppoutumaan keskiajan elämään.

Lasse-Maijan etsivätoimisto -kirjat eivät koskaan petä

S sai mummulta myös Martin Widmarkin ja kuvittaja Helena Willisin Lasse-Maijan etsivätoimisto -sarjaan kuuluvan kirjan Polkupyörän arvoitus (Tammi 2016). Lasse-Maijan etsivätoimisto -kirjat ovat S:lle varma valinta. Kelpaavat aina. Vaikka kirjat ovat varsin helppolukuisia, S ei ole vielä rohkaistunut lukemaan niitä itse. Ei kylläkään haittaa, sillä näitä on kiva lukea ääneen.

Nostalgiamatka paperinukkejen maailmaan

Lopuksi S sai vielä pari paperinukkekirjaa. Ne ovat ilmestyneet jo 1990-luvulla. Tällaisia kirjoja ei ehkä enää paineta, sillä nykyajan lapset eivät taida pahemmin paperinukkeja harrastaa. Minä kyllä leikin lapsena paperinukeilla. Säilytin niitä kenkälaatikossa kirjahyllyn alla.

Jännä nähdä innostuuko S paperinukeista. 1950-luvun tyyliset nuket ja vaatteet ovat suloiset.

Tieteen päivillä pääsee Mahdottoman suuri puu -virtuaaliseikkailulle

Tänään on käynnistynyt suuri tiedetapahtuma Tieteen päivät. Helsingissä Tieteen päivät järjestetään joka toinen vuosi tammikuussa viisipäiväisinä. Tänä vuonna ne ovat siis 13.-17.1.2021. Pandemian takia Tieteen päivät ja niiden sisartapahtuma Tieteiden yö järjestetään verkossa.

Ohjelmassa on valtavasti mielenkiintoista kuunneltavaa. Myös lapsille löytyy omaa ohjelmaa ainakin Tieteiden yön puitteissa.

Erityisesti haluan vinkata Mahdottoman suuri puu -virtuaaliseikkailusta. Kyseessä on 6–9-vuotiaille suunnattu itsenäisesti toteutettava työpaja, jossa ihmetellään erilaisia ötököitä ja niiden elinympäristöjä ja rakennetaan kotipuun kartta.

Virtuaaliseikkailu perustuu Jukka Laajarinteen ja Mari Luoman Mahdottoman suuri puu -kirjaan (Gaudeamus 2020), josta kirjoitin viime maaliskuussa. Kirjassa tutkitaan äärettömän käsitettä Kekomielen hyönteisyhteiskunnasta kertovan tarinan kautta.

 

Kirja on tosi kiinnostava, ja se on saanut meidät pohdiskelemaan asioita pitkin vuotta. Aina kun meillä tulee kuusivuotiaani kanssa puhetta äärettömästä (ja yllättävän usein tulee), kaivan kirjan esiin. Aiomme ehdottomasti osallistua myös virtuaaliseikkailuun.

Alun perin aiheesta oli tarkoitus olla ihan fyysinen työpaja Annantalossa, mutta vallitsevassa tilanteessa se ei ole mahdollista. Harmi!

Jos Mahdottoman suuri puu -kirja kiinnostaa, niin se näyttää olevan Tieteen päivien tarjouksessa Gaudeamuksen verkkokaupassa, eikä postikulujakaan tarvitse nyt maksaa.

Ohjelmassa on toinenkin lapsille (6-10-vuotiaille) suunnattu verkkotapahtuma, joka kiinnostaa meitä suuresti: Professorin kirjastoarvoitus. Kyseessä on on jännittävä kirjastoleikki, jossa yritetään auttaa professoria. Professorin viimeinen kokeilu on mennyt aivan pieleen. Nyt hän tarvitsee apua. Löytyykö ratkaisu professorin salaisesta kirjastosta?

 

Kuinka paljon on ääretön? Voiko sitä selittää lapselle?

Kuinka paljon on ääretön? Miljardibiljarditsiljoonaa vai enemmän? Entä paljonko on ääretön plus yksi? Voiko asiaa selittää lapselle?

Tyttäreni sai fyysikkoveljeltäni syntymäpäivälahjaksi Jukka Laajarinteen tuoreen kirjan Mahdottoman suuri puu — Tarina äärettömästä (Gaudeamus 2020). Kirjan hieno kuvitus on Mari Luoman käsialaa. Kyseessä on lasten kuvakirja ja tietokirja, jossa pohditaan äärettömän käsitettä tarinan lomassa.

Teos aloittaa Gaudeamus-kustantamon ja Helsingin yliopiston Tiedekasvatuskeskuksen lasten tiedekirjojen sarjan, joka tuo tutkittua tietoa lasten ulottuville pirteässä, houkuttelevassa ja uteliaisuutta herättävässä muodossa. Sarjan kirjojen tarkoituksena on tukea oppimista ja kiinnostusta tieteeseen. En malta odottaa, mitä muita kirjoja on tulossa.

Takakannen mukaan teos on suunnattu 6-9-vuotiaille, mutta sopii herättelemään kaikenikäisten ajatuksia.

Minua kiinnosti suuresti nähdä, millä tavoin Laajarinne pystyy käsittelemään lapsille sopivalla tavalla näin abstraktia ja filosofistakin asiaa. Lopputulos on hieno.

Kirjassa sukelletaan hyönteismaailmaan. Pikkuisista otuksista koostuvan Kekomielen pesä on ison puun juurella, aurinkoisella puolella. Sen asukkaat ovat yksinään aika hölmöjä, mutta isossa joukossa, tuntosarvet yhteen lyötyinä ne pystyvät järkevään ajatteluun.

Eräänä päivänä Kekomielessä syntyy kiistaa siitä, mikä on maailman suurin luku. Munimisen työläännyttämä kuningatar ei jaksa kuunnella parven hälinää, vaan määrä otukset tutkimusmatkalle yllä levittäytyvään puuhun. Alkaa todellinen seikkailu, kun Kekomieli lähtee kartoittamaan puun tuntemattomia oksia.

Seikkailun varsinaiset sankarit ovat mittarimato Oukka ja parven pienin jäsen Riikkinen, joka pienestä koostaan huolimatta taitaa olla fiksumpi kuin Kekomielen jäsenet keskimäärin.

Riikkisen ja Oukan syventyessä henkevään keskusteluun ne eksyvät muista parven jäsenistä. Parvi jakautuu muutenkin, sillä aina kohdatessaan oksan haaran puolet ryhmästä lähtee vasemmalle ja puolet oikealle. Ja haaroja puussa tuntuu riittävän, lähes loputtomasti.

Matkalla Riikkinen ja Ouka tapaavat monia kiintoisia olioita ja joutuvat ratkomaan erikoisia kysymyksiä.

Mököjäkäräinen on masentunut sukunsa katoamisesta. Sillä on ollut esivanhempia jokaisessa edellisessä polvessa tuplasti enemmän kuin seuraavassa, joten yhdeksän sukupolvea sitten esivanhempia oli 1024 ja 50 sukupolvea sitten varmaan yli tuhat biljoonaa.

Esivanhempia on täytynyt olla 92 polvea sitten niin paljon, että ne ovat painaneet yhtä paljon kuin koko maapallo. Vai kuinka? Nyt mökömäkäräisiä on kuitenkin vain muutama siellä täällä. Eikö se ole merkki uhkaavasta sukupuutosta?

Mäihämainareita puolestaan näyttää yhä olevan valtavan monta. Ne vakuuttavatkin, että niitä on ääretön määrä. Silti niiltä onnistuu jako kahteen joukkueeseen jalkapallon peluuta varten.

"'Omituista', Riikkinen mutisi.
'Jos tuo oli sinusta omituista, niin mitäpä sanot tästä? Ne, jotka olivat saaneet parittoman luvun — ykkönen, kolmonen, viitonen ja niin edelleen — astuivat vasemmalle. Parilliset — kakkonen, nelonen, kuutonen ja niin edelleen — astuivat oikealle. Saatiin kaksi joukkuetta. Kumpikin jono oli päättymätön. Niissäkään ei ollut loppua. Kumpikin joukkue oli siis aivan yhtä suuri kuin alkuperäinen jono oli ollut. Mäihämainarit eivät jakamalla vähene!'"

Moninaisten mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen tutkimusmatka päättyy onnellisesti. Kaikki palaavat Kekomieleen viisastuneina, mutta toisaalta pää täynnä kysymyksiä, jotka jäivät vaille vastausta. Tutkimusretket eivät koskaan lopu. Uteliaille mielille on aina olemassa löydettävää.

Kirja oli juuri sellainen, josta olisi pitänyt keskustella lapsen kanssa lukemisen jälkeen, mutta se veti meidät molemmat aika sanattomiksi. Minulla oli vähän samanlainen olo kuin Riikkisellä:

"Kohta illan ensimmäiset tähdet jo tuikkivat taivaalla. Niitä katsellessaan Riikkinen tunsi itsensä hirmuisen pieneksi. Riikkinen oli hirmuisen pieni. Miten valtava maailmankaikkeus olikaan!
    Riikkinen tunsi kaikkien selkäkarvojensa nousevan ihmetyksestä pystyyn. Vai johtuiko se sittenkään ihmetyksestä? Ilma oli viilentynyt nopeasti auringon laskettua. Ehkä Riikkisellä olikin kylmä!"

Kietouduin lämpimästi peittooni ja yritin kysellä tyttäreltä, mitä mieltä hän oli kirjasta. Tarina oli kuulemma kiva, mutta luulenpa, että tieteellinen aspekti jäi vähän hämäräksi. [Niklas, ehkä sun täytyy itse tulla keskustelemaan tästä kirjasta S:n kanssa — sitten kun vierailuja taas voi tehdä.]

Jukka Laajarinteen aiemmatkin teokset ovat viehättäneet meitä. Lasten Finlandia-palkintoehdokkaanakin olleesta kirjasta Isä vaihtaa vapaalle (WSOY 2013) pidimme tosi paljon. Myös kirja Multakutri ja suon salaisuus (WSOY 2017) kiinnosti kovasti.

Tämän uusimman kirjan aihe kummunnee Jukka Laajarinteen kirjailijanuraa edeltävästä elämästä. Hän nimittäin toimi aiemmin matemaattisten aineiden ja filosofian opettajana.

Teoksen ideoinnissa on ollut mukana asiantuntijoita Helsingin yliopiston tiedekasvatuskeskuksesta. Keskuksessa tutkitaan, toteutetaan ja kehitetään tutkimuspohjaista tiedekasvatustoimintaa. Keskuksen yhtenä tavoitteena on innostaa ja kannustaa luonnontieteellisten sekä matemaattisten alojen opiskeluun.

Innostuin lukiessani, että keskus järjestää lapsille muun muassa tiedeteemaisia syntymäpäiväjuhlia. Olisikohan tässä teema tyttären synttäreille ensi vuodeksi?


Jukka Laajarinne: Mahdottoman suuri puu - Tarina äärettömästä
Kuvitus: Mari Luoma
Kustantaja: Gaudeamus 2020


Pieni Helmet-lukuhaaste 2020 
Merkitsen kirjan listallemme kohtaan 24 "vuonna 2020 julkaistu kirja".