Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tove Jansson. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tove Jansson. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. huhtikuuta 2022

Onnellisissa aakkosissa tavoitin tovemaisen tunnelman


Paula Nivukosken kirjaa Onnelliset aakkoset (Otava 2021) on hehkutettu niin paljon, että avasin sen kannet varovaisen toiveikkaana. Löytäisinkö täältä Tove-tunnelman? Voi, kunpa en joutuisi taas pettymään.

Tove Jansson on yksi kaikkien aikojen lempikirjailijoitani. Hänen tuotantoonsa palaan aina uudestaan. Hänelle ominaista tyyliä etsin muista kirjoista, mutten löydä, koska Tove on aivan omaa luokkaansa. Hänen tavassaan kirjoittaa... ajatella... katsoa maailmaa... elää... on jotain jäljittelemättömän hienoa. 

Nyt on myönnettävä, että Paula Nivukoski on onnistunut. Hänen teksteissään on vahvasti läsnä Toven henki, vaikka Nivukoski kirjoittaa omalla tyylillään ja äänellään. Siitä huolimatta, että ollaan tunnistettavasti Toven maailmassa, ei tule sellainen olo, että tässä nyt yritetään matkia Tovea. Tulos on aidosti upea.

Nivukoski ammentaa innoituksensa Muumilaaksosta. Hän käyttää Toven luomia hahmoja, paikkoja ja tapahtumia ja muovaa niistä jotain uutta ja hienoa. Kirjan kuvitus perustuu Toven alkuperäiskuviin, mikä ilman muuta auttaa pääsemään aitoon tunnelmaan.

Kirja on eräänlainen aakkoskirja. Nivukoski on kirjoittanut jokaiselle aakkoselle oman runonsa, joka vilisee kyseistä kirjainta. Esimerkiksi F:n kohdalla Fredriksson paikkaa falskaavan fregattinsa palalla toffeeta. L:n kohdalla laakso lepää lumen alla ja lumilyhdyn kynttilän liekin lämpö pelottaa vilun loitommalle. V:n kohdalla väärin tehdyt virheet hävettävät Vilijonkkaa.

Nivukoski onnistuu loistavasti kaikkein vaikeimpienkin kirjainten kohdalla. Q:sta hän kirjoittaa:

"Muoto kuin muumilla ja pikkuinen häntä.
Kumma, kuuma kirjain, kuulemma
kysytty kaukomailla."

Ja Å:nkin Nivukoski hoitaa tyylikkäästi:

"Åmena.
Muumimamma kirjoitti majakan ikkunalautaan tahallaan väärin. Ruotsalainen å, isoäiti oli kertonut siitä joskus. Siinä oli kaunis pieni rengas A:n yläpuolella. - - Mutta näin kaukana merellä ei kai ollut väliä, millaisella kirjaimella omenansa pyöräytti."

Kirjassa tanssitaan uimahuoneen laiturilla, vietetään lettukestejä puutarhassa, vingutetaan gramofonia salongin piirongilla, uneksitaan vedenneidoista, merihevosista ja näkinkengistä ja herätään myrskyn ryminään.

Kirjassa on jopa ajatuksia herättävää tovemaista filosofiaa. Tähtitaivaan alla Nuuskamuikkunen on levollinen, vaikka maailmassa on niin paljon vierasta — sellaista, jota ei tunne edes nimeltä. Ja silti... "Tässä hetkessä kaikki."

Kun Drontti Edward vuodattaa rakkaudentunnustuksen Primadonnalle, daami hätkähtää, "oli odottanut rakkauden toisenlaiseksi."

Kurakylpy virkistää kiukkuista Pikku Myytä niin kummasti, että voi kauhistus... "Hukkasin kiukkuni."

Nyyti menettää leijansa, mutta löytää ilon uudelleen suurta punaista ilmapalloa lennättämällä. "Nyyti oli kovin pikkuinen, silti ilon näkivät kaikki."

Olen aivan mykistynyt ja hurmaantunut. Miten ihanaa sanojen käyttöä. Miten ihana tunnelma. 

"Tarvitaan vain sana, ja saat astua satuun." Onpa mahtavaa, että joillain totisesti on taito käyttää sanoja.




tiistai 23. maaliskuuta 2021

Seitsenvuotiaan 9 synttärilahjakirjaa


 

Seitsenvuotiaani sai syntymäpäivälahjaksi hyvän pinon kirjoja. Tänään käyn läpi lahjakirjakasaa.

Muumipappa muistelee myrskyistä nuoruuttaan


Tove Janssonin Muumipapan urotyöt
oli ainoa muumikirja, joka hyllystämme vielä puuttui. Se on hiukan erilainen kuin muut muumikirjat, sillä se kuvaa Muumipapan nuoruutta. Muumipappa kertoo seikkailuistaan minä-muodossa.

Itseäni tämä muumikirja on aina kiinnostanut vähiten, mistä syystä se onkin jäänyt hankkimatta omaan hyllyyn. Tytär puolestaan on rakastanut eniten juuri tähän kirjaan pohjautuvia piirrossarjan jaksoja. Jossain vaiheessa hän katsoi Muumipapan muistelmia niin usein, että jouduimme välillä piilottamaan DVD:n.

Vuoden 2018 painoksessa on aivan ihana kansi. Olen niin fiiliksissä kluuttiselästä. Se tekee kirjasta arvokkaan näköisen. Haluttaisi kovasti kerätä koko sarja kluuttiselkäisenä. Ainakin parin pokkarin tilalle taidan ostaa kunnon kovakantiset kirjat.

 


Lollit juhlivat uutta vuotta


Catherine Kalengulan
kirjoittama L.O.L. Surprise! Uusi vuosi, uudet kujeet (WSOY 2021) oli tyttären toivomuslistalla. Hän odotti kovasti tätä kirjaa ja oli sen saamisesta kaikkein iloisin. Luimmekin kirjan ensimmäiseksi. Etukäteen tytär oli varma, että kirja olisi maailman paras! 

Itse en odottanut kirjaa innolla, sillä lollit vaan ovat ihan järkyttäviä pissiksiä. Ääneenlukeminen oli kauheaa, sillä lolleilla oli suomalaiseen suuhun huonosti taipuvia nimiä, kuten Her Majesty, Shimone Queen, Splatters, Daring Diva ja pahin kaikista: Sk8er Grrrl.

En tykännyt kirjasta yhtään ja toin sen lukiessani myös ilmi, mikä taatusti pilasi tyttären lukunautinnon. Luulen, että hän muutenkin kyllä tajusi, ettei teos ollut kirjallisilta ansioiltaan sentään maailman huippua.

Ainoa plussapuoli kirjassa on, että se keskittyy uuteen vuoteen. Vuotuisjuhliin liittyvät kirjat kun sattuvat olemaan heikkouteni.

 

Taikuudella höystetyssä mysteerissä pelastetaan karkkitehdasta


Seuraava kirja, jota aloimme lukea, oli ihana! David O'Connellin Karkkitehtaan kummitus (Kumma 2021) on jännittävä ja mukaansatempaava tarina. Se kertoo tuiki tavallisesta Achie-pojasta, joka yllättäen saa tietää perineensä isosetänsä koko valtavan omaisuuden, mm. hulppean Hunajakiven kartanon ja McArkin maailmankuulun karkkitehtaan.

Testatakseen perillistään isosetä on jättänyt Archien ratkottavaksi joukon arvoituksia. Kahden uuden ystävänsä kanssa Archie ryhtyy selvittämään vihjeitä. Vaakalaudalla on koko tehtaan tulevaisuus, eikä Archie pääse helpolla. Ilmassa on uhkaa, ja Archiella taitaa olla vastustajia.

Kirja oli pidempi, mihin olemme tottuneet (208 sivua). Kirjassa oli jonkin verran Claire Powellin taiteilemaa mustavalkoista kuvitusta, mutta ei läheskään niin paljon kuin lukemissamme kirjoissa yleensä. Onneksi tarina oli niin hyvä, ettei tytär huomannut kaipailla kuvia.

Lukemista ei olisi malttanut keskeyttää. Pari kertaa luin niin kauan, että ääni meinasi mennä. Kieli oli hienoa ja sitä oli ilo lukea ääneen. Kääntäjä (Annukka Kolehmainen) oli tehnyt upeaa työtä suomentaessaan kirjaa varten keksittyjä sanoja.



Keijumetsässä leivotaan kadotuskakkua


Seuraavana pinossa on Cristal Snown Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku (Tammi 2020). Kirja on saanut valtavasti hyvää palautetta, ja se kisasi tämän vuoden Runeberg Junior ja Arvid Lydecken -palkinnoista. Emme ole vielä ehtineet lukea kirjaa, mutta odotukset ovat korkealla.

Tarina kertoo Tuulenpesän metsässä asuvasta pienestä keijusta nimeltään Penni Pähkinäsydän. Pennillä on suuri, pähkinänkokoinen sydän, joka särkyy helposti. Eräänä kesänä Pennin naapuriin muuttaa kaikkitietävä keijupoika Markka Meritähti. Sietämättömästä pojasta on päästävä eroon, joten Penni ystävineen alkaa leipoa kadotuskakkua pojan pään menoksi.

Tytär oli superinnoissaan siitä, että kirjassa oli kansipaperi! Hän on pannut merkille, että monissa ulkolaisissa lastenkirjoissa, jopa kuvakirjoissa, on usein kansipaperi, mutta suomalaisista lastenkirjoista kansipaperi yleensä puuttuu.


Lastenvahti osoittautuu puoli-ihmiseksi eli möröksi


Luulen, että seuraavaksi aloitamme Tuutikki Tolosen Mörkövahti-kirjan (Tammi 2015). Se kertoo Hellemaan kolmesta sisaruksesta, jotka saavat lastenvahdikseen takkuturkkisen, perunakellarinhajuisen mörön. Kolmiosaisen kirjasarjan aloittanut teos palkittiin vuonna 2016 Arvid Lydecken -palkinnolla. 

Kiinnostuin sarjasta luettuani viime vuonna Roihuvuoren kylälehdestä Tuutikki Tolosen haastattelun. Siinä hän kertoi, että sarjan keskeiset tapahtumapaikat sijoittuvat Helsingin Roihuvuoreen. Paikat tuntevien on kuulemma helppo seurata, missä mennään. Haaveilen, että kirjan luettuamme lähdemme kävelylle Roihuvuoreen ja tutkimme kirjassa mainittuja paikkoja.



Japanilainen kokeshi-nukke menee naamiaisiin


Annelore Parotin
pienten lasten kuvakirja Yumi (WSOY 2009) oli tyttären toivomuslistalla. Parotin Yumi ja Aoki ovat kirjoja, joita lainailimme kirjastosta, kunnes löysin Aokin omaan hyllyymme. Ennen synttäreitään tytär toivoi saavansa myös Yumin. Onneksi löysin kirjan divarista.

Kirjassa seikkailee pieni kokeshi-nukke Yumi, joka valmistautuu ystävänsä Sakumin kanssa illalla pidettäviin naamiaisiin. Kirja on mielestäni tarkoitettu varsin pienille leikki-ikäisille, mutta Japani-teema kiehtoo myös seitsenvuotiastani.

Luimme kirjan ulkona saadaksemme Pienen Helmet -lukuhaasteen kohdan 11 "kirja jota luet ulkona" täytettyä. Ei ollut kauhean hyvä kokemus kylmänä ja lumisena päivänä. Onneksi kirjassa ei ollut paljon tekstiä!




Harry Potter tiivistetyssä muodossa


Viime aikoina olen kamppaillut itseni kanssa. Milloin on sopiva aika lukea tyttären kanssa ensimmäinen Harry Potter -kirja? Tiedän aika monia, jotka ovat lukeneet Harry Pottereita jo kuusivuotiailleen. Omasta mielestäni eskari-ikäinen on vielä liian nuori. Harry Potterithan ovat tosi pelottavia!

Toisaalta haluan ehdottomasti, että tytär kuulee ensimmäisen Harry Potter -kirjansa minun lukemanani. Olisi hirveää, jos esimerkiksi koulu spoilaisi lukuilomme ehtimällä lukea kirjan ennen minua. Siksi olin vähän kallistumassa ajatukseen, että lukisimme jo ensimmäisen Harry Potterin.

Sitten muistin sen inhon ja kauhun, jota koin professori Oraven kääriessä turbaaninsa auki Harry Potter ja viisasten kivi -kirjan lopussa. Ja minä sentään olen lukenut Harry Potterit vasta aikuisena! Ei, en vain voi lukea kirjaa eskarilaiselle.

Äitini antoi lahjaksi kirjan, joka oli täydellinen kompromissi tilanteeseemme. Harry Potter — Harryn oma kirja (Readme.fi 2016) kertoo tiivistetysti Harry Potterin tarinan alusta aina viimeiseen taisteluun asti hienolla elokuvakuvituksella höystettynä. Teksti on sen verran ympäripyöreää, ettei se viimeistä taistelua lukuunottamatta toimi spoilerina, vaikkei kirjoja olisi vielä lukenutkaan. Ääneenlukiessani jätin loppuratkaisun avoimeksi.

Nyt tyttärellä on hyvä käsitys siitä, kuka Harry Potter on, ja hän ymmärtää paremmin Harry Pottereita koskevat viittaukset, joita minulla nähtävästi on tapana tehdä. Hän oli sen verran innoissaan kirjasta, että ehkä emme kuitenkaan kauhean kauaa voi enää lykätä oikean Harry Potterin lukemista.



Ratkaistavana ei enempää eikä vähempää kuin maailmankaikkeuden salaisuus


Veljelläni on ilmiömäinen kyky poikkeuksetta antaa lahjaksi hyviä lastenkirjoja. Tällä kertaa hän lahjoitti Elina Hiltusen ja Minna Palmrothin kirjan Prinsessa, leijona ja maailmankaikkeuden salaisuus (Otava 2020). Sen on kuvittanut yksi lempikuvittajistamme: Sari Airola.

Emme ole vielä ehtineet lukea kirjaa, mutta se vaikuttaa todella kiinnostavalta. Emma ja Sofia aikovat selvittää maailmankaikkeuden salaisuuden! Paljastuuko salaisuus koskaan, kun pihan kiukuiset Temppeliherrat pistävät kapuloita rattaisiin, ja tytöt joutuvat kohtaamaan vieläpä lapsia syövät noita-Akateemikot?

Minna Palmroth on Helsingin yliopiston avaruusfysiikan professori ja Elina Hiltunen tulevaisuuden tutkija, kemian diplomi-insinööri ja kauppatieteiden tohtori. Ensimmäisessä lastenkirjassaan he haluavat innostaa lapsia tutkimaan luonnonilmiöitä leikkien lomassa.



Mistä löytyy Tampereen linna?


Karo Hämäläisen kirjoittamaa ja Ilpo Koskelan kuvittamaa Tampereen Linna -kirjaa (Tammi 2020) odotin jo kauan ennen sen ilmestymistä. Silti emme ole vieläkään lukeneet sitä. Nyt kun se on omassa hyllyssä, se varmasti tulee pian luettua.

Sisarukset Akseli ja Elina ovat lähdössä retkelle Tampereelle. He kuulevat, että Tampereen Linna on maankuulu. Mikä linna? Siitä on otettava selvää. Tarinan edetessä tutuksi tulee kirjailija Väinö Linna, hänen tuotantonsa ja pitkäaikainen kotikaupunkinsa.

Tarinat oikeista ihmisistä kiehtovat minua. Tämä on hyvä lisä kokoelmaamme.



Oletko lukenut jonkin näistä kirjoista? Mitä pidit? Tai haluaisitko lukea jonkin näistä? Miksi?

 


 

sunnuntai 16. elokuuta 2020

Kansallismuseon muuminäyttely oli superkiva!


Perjantaina Kansallismuseossa Helsingissä avautui muuminäyttely. Rohkeus, rakkaus, vapaus! Muumit 75 -näyttely on kunnianosoitus 75 vuotta täyttäville muumeille. Ensimmäisen muumikirjan julkaisemisesta tulee nimittäin tänä vuonna kuluneeksi 75 vuotta.

Lähdimme kuusivuotiaani kanssa käymään näyttelyssä lauantaina. Kuten kuulin erään isän kommentoivan näyttelyn päätteeksi, taisi olla lapselle viikon kohokohta.

Ensimmäinen muumikirja Muumit ja suuri tuhotulva ei ala kovin valoisissa tunnelmissa. Muumimamma ja Muumipeikko vaeltavat kodittomina pimeässä metsässä etsiskellen paikkaa, johon asettua. Maa on tulvan vallassa ja Muumipappa teillä tietymättömillä.

Näyttelyvieras astuu pimeään satumetsään. Tuolla häämöttävät Yksinäiset vuoret. Tuolla seinältä tuijottavat suuren, pelottavan merikäärmeen kammottavat silmät.

Ensimmäinen muumikirja päättyy onnellisesti. Muumipappa löytyy ja yhdistynyt perhe saapuu ihanaan laaksoon, jonne asettuu asumaan. Muumipapan rakentama hyvin hieno, kaakeliuunin kaltainen, siniseksi maalattu talo on ajautunut laaksoon tulvan mukana.

Seuraavaan näyttelyhuoneeseen astuttaessa päästäänkin pimeydestä valoon. Muumilaaksossa on kesä. Mamman ruusut kukkivat hehkuvanpunaisina näkinkenkien ympäröimissä kukkapenkeissä. Papan rakentama sininen muumitalo on juuri sellainen kuin pitääkin.

Tuollahan on pappa itsekin. Hän loikoilee puussa Agatha Christien romaania lueskellen. Täydellistä kesäpuuhaa!

Laakson halki kiemurtelee joki. Joen yli kaartuvalla sillalla Muumipeikko odottaa. Hän odottaa Nuuskamuikkusta, joka on luvannut saapua kevään ensimmäisenä päivänä.

Maasta löytyy taikurin hattu, joka tuo laaksoon ripauksen taikaa. Muumipeikko ja Niiskuneiti lentelevät katon rajassa pehmoisilla pilvillä, ja huoneen nurkkaan on kasvanut ihmeellinen viidakko, joka liaaneineen tarjoaa mahdollisuuden loputtomiin Tarzan-leikkeihin. Mutta tuolla lentää jo taikuri mustalla pantterillaan. Hän saapunee hakemaan hattuaan.

Yhdessä nurkassa on muistutus siitä, ettei idylli ole koskaan ikuista. On tulvia, tulta syökseviä vuoria ja putoavia pyrstötähtiä. Joskus on paettava turvaan kallioluolaan, mutta ehkä se ei ole niin kamalaa, jos mukana on jättimäinen täytekakku.

Tyttäreni tutki kakkua hyvin tarkkaan ja halusi tietää, onko se oikea. "Ei ole", totesin. "Ei oikea kakku kestäisi täällä näyttelyssä."

"Koska tämä näyttely avautui?" tytär kysyi.

"Eilen."

"No, sitten se voi olla oikea", tytär arveli. "Ei se vielä ole ehtinyt pilaantua."

Seuraavassa näyttelyhuoneessa tulva on heittänyt muumiperheen tutusta rakkaasta laaksosta aivan vieraaseen ympäristöön. Kelluva teatteri syvänpunaisine samettiesirippuineen ei olisi omasta mielestäni ollenkaan hullumpi paikka viettää aikaa luonnonkatastrofin aikana.

Teatterin takahuoneessa riippui rooliasuja ja peruukkeja, joita tytär ihaili huokaillen. Meistä oli ihan mahtavaa, että teatterin lava keinahteli askelten alla. Aivan kun olisi ollut oikeasti laineilla!

Jos luonnonmullistukset eivät tule katkaisemaan auvoista eloa auringonpaisteisessa laaksossa, voi käydä niin, että alkaa itse kaivata vaihtelua. Arkeen ja omaan tarpeettomuuteensa kyllästynyt Muumipappa vie perheensä asumaan majakkasaarelle. 

Näin hän täyttää Tove Janssonin oman unelman. Tove haaveili majakkasaarella asumisesta. Lapsuudenkesinä hänen perheensä teki retkiä Glosholmin majakkasaarelle. Majakka räjäytettiin talvisodan mainingeissa, mikä on harmi, sillä se oli kuin ilmetty muumitalo!

Minuakin majakat ovat aina kiehtoneet. Ihastuin ikihyviksi astuessani näyttelyhuoneeseen, jossa harmaalla rantakalliolla seisoi ylväs majakka ja meri ympäröi joka seinällä. Olisin voinut jäädä nauttimaan meritunnelmasta vaikka koko loppupäiväksi, mutta tyttäreni halusi eteenpäin.

Viimeisessä näyttelyhuoneessa talvi on laskeutunut Muumilaaksoon. Muumit ovat syöneet vatsansa täyteen kuusenneulasia ja paneutuneet talviunille. Se on perinne. Niin heidän esi-isänsäkin ovat aina tehneet.

Perinteet voi tietysti murtaa, ja niin Muumipeikko tekeekin herätessään kesken talven. Sen sijaan, että kääntäisi kylkeä ja nukahtaisi uudelleen, hän lähtee ulos ja tutustuu talveen, joka on hänelle aivan vieras maailma.

Tyttäreni rakasti talvihuonetta, jota hallitsi valtava lumihevonen. Tytär heittäytyi onnellisena valkoiselle kummulle, heitteli "lumi"palloja ja rakensi suurista palloista lumiukkoja. 

Muuminäyttely oli suunnattu kaikenikäisille. Aikuinenkin sai näyttelystä paljon irti. Näyttelytilan seiniä kiertävät sitaatit saivat pohtimaan muumifilosofiaa ja muumitarinoiden välittämiä arvoja. 

Erityisen hauska toiminnallinen näyttely oli kuitenkin lapsille. Toiminnallisuus on tietysti haaste koronaepidemian taas voimistuessa. Katselin mummia joka epätoivoisesti jankutti pienelle lapsenlapselleen toistuvasti: "Äiti sanoi, ettet saa koskea mihinkään. Lupasin äidille."

Kun itse yritin sanoa kuusivuotiaalleni, että älä turhaan koske mihinkään, hän katsoi minua pilkallisesti ja heitti muutaman kieltokyltin kokkoon. Sitten hän kipusi taikurin hatun sisään ja kävi keinumassa hurjasti viidakon liaaneilla. 

Piisamirotan riippumatossa hän ei suinkaan tyytynyt rauhalliseen filosofointiin, vaan keinutti riippumattoa niin kovasti, että minua alkoi jo hirvittää. Kuulemma riippumatto oli parasta koko näyttelyssä.

Tytär yritti väkisin saada minut kokeilemaan, kuinka pehmeältä ja sileältä teatterin samettinen esirippu tuntui ja pettyi, kun en suostunut koskemaan siihen.

Näyttelyyn kerrallaan pääsevien vieraiden määrää seurattiin tarkasti. Pääsimme suoraan sisään, mutta näyttelytilassa oli mielestäni sen verran tungosta, että vedin saman tien maskin kasvoilleni.

Viivyimme muuminäyttelyssä reilusti yli tunnin, aina museon sulkemisaikaan asti. Kannatti käydä!

 


sunnuntai 9. elokuuta 2020

Liputuspäivän saanut Tove Jansson oli merkittävä taiteilija

Liput liehuvat saloissa tänään Tove Janssonin kunniaksi. Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen päivää juhlitaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa Toven syntymäpäivänä.

Sopivasti löysin äskettäin tutkielman, jonka kirjoitin Tove Janssonista koulussa kauan sitten. Sitä referoiden on tänään tiedossa asiaa Tove Janssonista.


Kuva: © Moomin Characters™


Taiteilijakodin kasvatti


Kerran lapsena raitiovaunussa Tove päätti, että hänestä tulee taiteilija. Taiteilijakodin kasvatille se oli kai luonteva päätös. Toven isä oli kuvanveistäjä Viktor Jansson ja äiti piirtäjä ja kuvittaja Signe Hammersten-Jansson, jonka kätten jälkeä olivat mm. klassiset leijonapostimerkit.

Tovella oli kaksi pikku veljeä, Per Olov ja Lars, joista myös tuli molemmista taiteilijoita.

Toven äiti oli salliva ja hauska, ihmeellinen tarinankertoja ja loistava lohduttaja – aivan kuin muumimamma. Muistelmateoksessaan Kuvanveistäjän tytär (Schildts 1968, suom. WSOY 1969) Tove kuvaa äitinsä kanssa vietettyjä satuhetkiä:

"Kun valkea palaa, me vedämme ison tuolin esille. Ateljeen valot sammutetaan ja me istumme valkean edessä ja äiti sanoo: 'Oli kerran pieni tyttö, joka oli niin tavattoman kaunis, ja hänen äitinsä piti hänestä niin tavattomasti...' Lempeä, verkkainen ääni lämpimässä pimeydessä, ja minä tuijotan tuleen eikä mikään ole vaarallista. Kaikki muu on ulkona eikä pääse sisään."

Toven isä puolestaan oli kuin muumipappa. Hän rakasti kaikkea hurjaa ja vaarallista. Aina kun annettiin palohälytys, isä, Faffan, herätti koko perheen.

Toven lapsuudessa saaressa Helsingin edustalla tapahtui ammusvaraston räjähdys. Faffan veti Tovea kelkassa katsomaan tapahtunutta. Ihmiset juoksentelivat ympäriinsä kovasti huudellen. Talviöinen taivas kumotti punaisena. Jäällä lojui mustia ja teräviä kranaatin kappaleita. Tove nosti yhden syliinsä, ja se oli yhä lämmin!

Kesäisin Faffan jumaloi myrskyjä ja ukonilmoja. Aina kun tuli ankara sää, hän vei perheensä merelle. He purjehtivat villeihin ja autioihin saariin, joissa olisi hyvin voinut kuvitella asuvan vaikkapa vaarallisia hattivatteja. He yöpyivät purjeesta tehdyssä teltassa ukonilmoilla, jotka olivat mahtavampia ja pelottavampia kuin koskaan myöhemmin.

Joskus kun vesi alkoi nousta ja kaikki ennakoi rajuilmaa, Faffan ilostui ja sanoi: "Pelkäänpä pahinta."

Janssoneilla oli kesäpaikka Pellingin saarella Porvoon edustalla. Saaren kesytön luonto ja sankka metsä vetosivat lasten mielikuvitukseen.

Tove on kuvaillut Pellingin seikkailujaan esseessään Verraton Tarzan, joka sisältyy kokoelmaan Lapsuuden rajamaat (1990):

"Maailma jonka olimme luoneet, oli ylimielinen, se uhmasi kaikkea. Me soudimme kauas kovassa tuulessa, menimme luolaan, missä kummitteli, jos uskalsi huutaa oman nimensä hämärässä... Me rullasimme valtavia kiviä vainoojiemme päälle, suoraan venesillan alla olevaan syvyyteen. Meidän nuolemme, meidän keihäämme osuivat harhaan harvoin, meistä tuli vahvoja, ruskeita ja pelottomia."

Kaikkein parasta oli kuitenkin Tarzan-leikki. Siitä Tove on sanonut samassa kokoelmassa seuraavasti:

"Luulen, että Tarzan oli tärkein siksi, että hän lahjoitti minulle oman aarniometsän ja ensimmäisen kerran juovuttavan tunteen uskaltamisesta, vahvempana olemisesta kuin olin tiennytkään."


Koulua ja opintoja


Tove ei pitänyt koulusta. Koulutunnit hiljaa sisällä luokassa olivat hänelle vapauden menettämistä. Tove oli hyvä ainoastaan aineiden kirjoittamisessa ja niitä luettiinkin usein ääneen.

Viisitoistavuotiaana Tove lopetti koulun ja matkusti Ruotsiin opiskelemaan piirtämistä. Vihdoin Tove tunsi viihtyvänsä koulussa. Oppiaineet olivat tarkoituksenmukaisia ja hauskoja. Oli mainospiirustusta, vapaan käden piirustusta, keramiikkatyötä, kirjankuvitusta, tekstinsijoittelua ja vesivärityötä.

Tove asui Einar-enonsa luona ja teki usein näpistysretkiä ruokakaapeille. Silloin eno varoitteli, että komerossa lymyilee pikkuinen peikko. Jos sen tielle sattuu, se painaa kylmän nenänsä ihmissääreen ja puhaltaa niskaan kylmää huurua. Kun Tove kysyi, millainen peikko se mahtoi olla, eno vastasi: "Se on muu-u-u-mipeikko."

Kahdeksantoistavuotiaana Tove jätti Tukholman ja palasi takaisin Suomeen. Hän opiskeli taidetta Ateneumissa.

Nuorena taiteilijana Toven oli tehtävä mitä erilaisimpia töitä hankkiakseen leipänsä. Hän maalasi, teki kirjanpäällyksiä, kuvitti kirjoja, piirsi kukkakortteja ja piirsi kuvia Garm-nimiseen poliittiseen pilalehteen.

Pilapiirroksensa Tove signeerasi usein kiukkuisen näköisellä pikku otuksella, jolle oli antanut nimen Snork eli Niisku.


Muumipeikko syntyy


Ensimmäisenä epätoivoisena sotatalvena maalaaminen ei tahtonut luonnistua. Värit vain kuolivat. Kaikki muuttui harmaaksi.

Silloin Toven valtasi halu elää uudelleen lapsuutensa kesiä ja etsiä suojaa lapsuuden turvallisuudesta. Hän muisti äitinsä kanssa vietetyt satuhetket ja kertomukset, jotka olivat alkaneet: "Oli kerran pieni tyttö, joka oli niin tavattoman kaunis, ja hänen äitinsä piti hänestä niin tavattomasti..."

Kertomuksen piti aina alkaa samalla tavalla, mutta sitten sai tapahtua ihan mitä tahansa.

Tove halusi kirjoittaa tarinan, jolla saattaisi lohduttaa niin lapsia kuin aikuisiakin sota-aikana, jolloin ihmisten elämä oli ankeaa ja vaarallista.

Alun perin oli selvää, että mistään prinsseistä ja prinsessoista hän ei taatusti kirjoittaisi. Hänen mieleensä juolahti pikkuinen, äärettömän ruma hahmo, jonka hän oli eräänä kaukaisena kesänä piirtänyt ulkohuoneen seinään suututtuaan veljelleen. Hän huomasi sen muistuttavan Niiskua, rumaa otusta, jolla hän signeerasi pilapiirroksensa.

Mieleen juolahti myös Einar-enon komerossa lymyillyt muumipeikko. Hahmo ja nimi sulautuivat yhteen ja Muumipeikko oli syntynyt.

Ensimmäinen muumikirja, Småtrollen och den stora svämningen (Muumit ja suuri tuhotulva) ilmestyi vuonna 1945. Siinä kerrottiin Muumipeikosta ja hänen äidistään, jotka etsivät kadonnutta isää.

Sota-ajan jälkeen Tove kirjoitti lisää muumikirjoja. Vuonna 1946 ilmestyi Muumipeikko ja pyrstötähti. Se oli ensimmäinen suomeksi ilmestynyt muumikirja (suom. 1955). Kirja on täynnä luonnonmullistuksia. Ne ovat pelottavia, mutta jollain tapaa kiehtovia ja suurenmoisia.

"Pieni vihainen laine pärskähti ylös ja äkkiä meri oli täynnä kelluvia jääsaaria, jotka sekopäisinä töykkivät toisiaan vasten. Pikku Myy seisoi eräällä saarella ja näki veden aukenevan ympärillään yhä leveämmäksi. Mutta pahastikaan pelkäämättä hän ajatteli: 'Tämä on ihana juttu.'" (Muumipeikko ja pyrstötähti)

Tove on sanonut: "Lastenkirjoissa pitää olla kohta, jossa kirjailija pysähtyy ja lapsi kulkee eteenpäin. Jokin uhka tai ihanuus, jota ei koskaan selitetä. Kasvot, jotka eivät koskaan näy kokonaan."

Kun Tove oli aloittanut muumikirjojen teon, hänen täytyi jatkaa. Kirjoihin sisältyi paljon hänen omaa lapsuuttaan.

Tordis Ørjasaeterin kirjoittamassa elämäkerrassa Tove Jansson, Muumilaakson luoja (WSOY 1987) Tove on sanonut Taikurin hatusta (1948, suom. 1958):

"Taikurin hattu on lähimpänä suoraa kuvausta kesäisestä lapsuudesta, joka oli todella hyvin onnellinen. Se onkin onnellisin kirjoittamistani kirjoista. Muumipeikko on juuri siinä iässä, jolloin kesät ovat pitkiä ja vesi lämmintä, ja koko ajan tapahtuu jotakin uutta."

Toven lapsuuden kesien Tarzan-leikit Pellingissä näkyvät Taikurin hatussa. Kirjassa Muumilaaksoon kasvaa oikea viidakko, ja Muumipeikko ystävineen saa leikkiä Tarzania sydämensä kyllyydestä.

Muumikirjat otettiin hyvin vastaan ja niitä ilmestyi pian lisää. Vuonna 1952 ilmestynyt Kuinkas sitten kävikään? oli ensimmäinen kuvakirja muumeista.


Tove ja teatteri


Seuraavaan kirjaansa Vaarallinen juhannus (1954, suom. 1957) Tove sai vaikutteita teatterimaailmasta, johon hän oli tutustunut ystävystyttyään sodan jälkeen Lilla Teaternin silloisen johtajan Vivica Bandlerin kanssa.

Yhdessä Vivican kanssa Tove sovitti Helsingin ruotsalaiselle teatterille näytelmäksi kirjan Muumipeikko ja pyrstötähti.

Sitä seurasi Toven kirjoittama näytelmä Muumipeikko kulisseissa (1958), joka esitettiin Lilla Teaternissa. Myöhemmin Tove sovitti sen Tukholman Dramatenille, jossa oli pyörönäyttämö ja muita kohuttuja teknisiä ihmeitä.

Tove on sovittanut joitakin muumitarinoitaan myös nukketeatteriksi, jotta pikkulapsillekin olisi jotain muumihupia.

Tove on kirjoittanut myös useita televisioteatterinäytelmiä ja radiokuunnelmia.

Näytelmien kirjoittaminen oli aivan toisenluonteista kuin kirjojen sepittäminen, mutta Vivica johdatteli Toven sisälle teatterityöhön ja auttoi sekä tuki häntä.

Vaarallinen juhannus sijoittuu pääasiassa teatterin näyttämölle. Muumipappa sepittää siinä näytelmää ja Muumimamma yrittää rohkaista häntä työssään. Teatterirotta Emma selittää teatteria Muumimammalle seuraavasti:

"Teatteri on tärkein asia maailmassa, sillä siellä näytetään kaikille millaisia he voisivat olla ja millaisia he tahtoisivat olla vaikka eivät uskalla, ja millaisia he ovat."


Muumit valloittavat maailmaa


Vuonna 1953 Tove pestattiin brittilehti Evening Newsin sarjakuvapiirtäjäksi, ja miljoonat saivat lukea päivittäin muumifilosofiaa. Konserni myi sarjakuvaoikeuksia edelleen, eikä aikaakaan kun muumit olivat kiertäneet maailman ympäri. Ruotsissa sarjaa julkaisi valtalehti Svenska Dagbladet.

Kun ensimmäinen muumikirja Muumipeikko ja pyrstötähti suomennettiin vuonna 1955, oli Tove jo maailmannimi.

On outoa, että muumikirjat saivat odottaa suomentamista niin kauan. Ilmeisesti suomenruotsalainen vapaamielisyys ja keveän taiturillinen psykologia eivät oikein solahtaneet jähmeämpään ja selvästi opettavaisempaan suomenkieliseen lastenperinteeseen.

Nykyisin muumikirjoja on käännetty yli 50 kielelle, ja Tove Jansson on kenties Suomen käännetyin kirjailija.

Usein kouluaikanaan Tove tunsi itsensä yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Silloin hän rukoili: "Rakas Jumala tee minusta suosittu. Rakas Jumala, anna muiden huomata, että minä olen olemassa."

Ennen pitkää hän saikin kaiken, mainetta ja kuuluisuutta. Toimittajat ympäri maailmaa halusivat tulla esittämään hänelle lukuisia kysymyksiä.

Kaikesta huolimatta Tove onnistui aina pitämään jalat maassa. Onnellisin hän oli karulla merenluodolla ulkosaaristossa, jossa vietti kesänsä vielä yli 80-vuotiaanakin. Saarella kasvoi vain yksi puu — pihlaja mökin kupeessa.


Ylistyslauluja kesälle, luonnolle ja lapsuudelle


On sanottu, että muumikirjat syntyivät Toven halusta elää uudelleen lapsuuden kesiä ja niiden järisyttävän ihania kauhunhetkiä.

Onnellisimpaan lapsuuteen kuuluu Toven mukaan sekä seikkailuja että turvallisuutta. Siksi hänen kirjoissaan Muumilaakson idyllistä elämää uhkaavat tulvat, tulivuorenpurkaukset, pyörremyrskyt ja muut luonnonvoimat. Lopussa käy kuitenkin aina hyvin.

Kirjassa Vaarallinen juhannus muumiperhe joutuu kokemaan suuria vastoinkäymisiä, mutta viimein Muumipeikko voi huokaista: "Minusta tuntuu, että me selviämme."

"Tietenkin me selviämme", vastasi Muumimamma. "Minä istun tässä odottamassa uutta kotiamme. Vain lurjuksille käy huonosti."

Tove on kirjoittanut kaksitoista muumikirjaa. Ne ovat ylistyslauluja kesälle, luonnolle ja ihanalle lapsuudelle. Mutta niidenkään idylli ei ole ikuista. Viiden ensimmäisen kirjan jälkeen tyyneys alkaa säröillä.

Taikatalvessa (1957, suom. 1958) ikuinen kesä on vääjäämättä ohi. Muumipeikko havahtuu kesken talviuniensa lumiseen maisemaan ja elää talven ilman Muumimammaa. Muumipeikon on selviydyttävä yksin, mutta hän oppii, että epävarmuudessakin voi elää. Kirja kuvaa Muumipeikon itsenäistymistä. Lapsenkengistä ulos astuminen alkaa.

Muumipeikon mukana kirjatkin muuttuvat. Ensimmäiset ovat vauhdikkaita seikkailuja, kun taas viimeisissä on enemmän tunnelmaa ja ajatuksia.

Kirjassa Muumilaakson marraskuu (1970) jätetään lopulliset jäähyväiset. Tunnelma on syksyinen.


Ei ainoastaan lastenkirjailija


Vaikka maailma tuntee Toven ennen kaikkea muumien keksijänä ja lastenkirjailijana, muumikirjojen jälkeen hän kirjoitti lähinnä aikuisille ja loi mainetta ennen muuta novellistina.

Nuorena taideopiskelijana Tove tuskin uskoi valloittavansa maailman lastenkertojana. Muumitarinoiden kirjoittaminen oli hauskaa ja kuvittajantyö tarjosi leipäpuun, mutta hänen kutsumuksensa oli maalaaminen. Taidemaalari hän oli ja sillä siisti.
 
Tove oli lahjakas kuvataiteilija. Hänen tuotantoonsa kuuluu monin eri tekniikoin toteutettuja töitä, jotka ovat saaneet inspiraatiota eri tyylisuuntauksista. Hän maalasi ja järjesti näyttelyitä. Hän toteutti julkisia tilaustöitä, kuten Auroran lastensairaalan seinämaalauksen, Helsingin Kaupungintalon freskon Juhlat kaupungissa ja Teuvan kirkon alttaritaulun. Hän loi myös paljon grafiikkaa.

Tove olisi varmasti onnellinen, jos tietäisi, että tänään hänen syntymäpäivänään liputetaan paitsi hänen itsensä niin suomalaisen taiteen kunniaksi.



Lähteet


Tämä postaus perustuu 1990-luvulla kirjoittamaani äidinkielen tutkielmaan Tove Jansson, Taiteilijakodin kasvatista maailmankuuluksi kirjailijaksi.
 
Tove Janssonin omien teosten lisäksi käytin tutkielmassa lähteinäni tietosanakirjaa Facta 2001 (WSOY 1981) ja Tordis Ørjasæterin kirjaa Tove Jansson, Muumilaakson luoja (WSOY 1987).
Lisäksi käytössäni olivat seuraavat lehtiartikkelit, joiden julkaisuajat eivät valitettavasti enää ole tiedossani:
  • Korolainen, Tuula: Kuka Muumipappa oikeasti oli? Koululainen.
  • Koskela, Hannu: Tällaisia muumit ovat. Apu.
  • Ruotsi, Suvi: Milloin ja miten muumit syntyivät? Koululainen.
  • Valkonen, Kaija: Tove Jansson täyttää 80 vuotta. Kotiliesi.



sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Muumikirjojen lukuhaaste innosti suojelemaan Itämerta



Tove Janssonin muumikirjat ovat viihdyttäneet lapsia ja aikuisia jo 75 vuoden ajan, eli muumeilla on meneillään juhlavuosi. Koko juhlavuoden ajan on käynnissä Moomin Charactersin ja John Nurmisen säätiön kampanja, jossa kerätään rahaa Itämeren suojelemiseksi.

Itämeri oli Tove Janssonille tärkeä innoituksen lähde, ja meri on suuressa osassa muumikirjoissa. Itämeren puhdistamiseksi tehtävä työ on mitä sopivin tapa huomioida juhlavuosi.

Kampanja on lähtenyt hienosti käyntiin. Eilen rahaa oli kerätty jo 288 536 euroa! Sillä summalla Itämerestä voidaan poistaa 1 154 tonnia sinilevää!

Lisää kampanjasta voi lukea kampanjasivuilta: https://oursea.fi/fi

Tutustuin itse kampanjaan Luetaanko tämä? -blogin kautta. Kia haastoi helmikuussa suojelemaan Itämerta lukemalla muumikirjoja. Rakastan muumikirjoja, joten ilmoittauduin mukaan. Haasteaika on nyt ohi, ja on aika tehdä yhteenveto.




Haasteeseen kelpasivat mitkä tahansa muumikirjat. Yllätyin vähän huomatessani, että niistä neljästä kirjasta, joista bloggasin, vain yksi oli Tove Janssonin itsensä kirjoittama.

Tässä linkit haasteaikana kirjoittamiini postauksiin:


Lisäksi luin haasteaikana kaksi muuta muumikirjaa, joista en nyt blogannut, koska olin kirjoittanut niistä jo aikaisemmin. Tässä linkit noihinkin postauksiin:


Kialle kiitos mukavasta ja hyödyllisestä haasteesta!


perjantai 24. huhtikuuta 2020

75 vuotta muumikirjoja



Muumien tarina alkoi jo 75 vuotta sitten. Tove Janssonin ensimmäinen muumikirja Muumit ja suuri tuhotulva ilmestyi vuonna 1945 ruotsiksi nimellä Småtrollen och den stora översvämningen.

Kirjassa Muumipeikko ja Muumipeikon äiti etsivät "mukavaa lämpöistä paikkaa, johon rakentaa talo ja ryömiä siihen sisään ennen talven tuloa."

Muumipeikon isä oli levoton sielu, joka ei viihtynyt missään. Eräänä päivänä hän sitten oli lähtenyt pikku vaeltajien, hattivattien matkaan. Muumipeikon äidin mielestä tunteettomat hattivatit narrasivat Muumipapan mukaansa.

Nyt Muumimamma kulki kodittomana pitkin maita ja mantuja pikku poikansa kanssa toivoen löytävänsä miehensä ja peläten, ettei niin kävisikään. Matkaa mutkistaa suuri tuhotulva, joka on ajanut muutkin kodeistaan, ja kuljettanut näiden omaisuuden aaltojen mukana ties minne. 

Tove Jansson alkoi kirjoittaa tarinaa sotatalvena 1939, kun hänen oli mahdoton keskittyä taiteilijantyöhönsä. Värit tuntuivat kadonneet, ja hän halusi kirjoittaa jotain, jossa olisi onnellinen loppu. Sota-ajan vaikutus paistaa selvästi tarinasta: pakolaisuutta, poissaoleva isä ja tulvana hyökyvä uhka.

Jansson viimeisteli ja kuvitti tarinansa jatkosodan lopulla, ja Söderström & Co. julkaisi sen sodan päätyttyä syksyllä 1945. Teos ei saanut juurikaan huomiota ilmestyessään. Siitä kirjoitettiin vain yksi arvostelu, joka sentään oli positiivinen. Myyntiluvutkaan eivät päätä huimanneet, sillä vuonna 1946 kirjaa myytiin vain 219 kappaletta.

Suomenkieliset lukijat joutuivat odottamaan käännöstä melkein puoli vuosisataa. Jaakko Anhavan suomennos ilmestyi vasta vuonna 1991. Tämä selittää, miksi en muista kirjaa omasta lapsuudestani, vaikka minulle luettiin paljon muumeja. Suomennoksen ilmestyessä lapsuuteni muumikausi oli jo ohi.

Sittemmin on tullut toisia muumikausia, sillä muumikirjat puhuttelevat yhtä lailla lasta kuin aikuista. Se juuri on muumikirjojen vahvuus. Kustantajat tosin alkuun nikottelivat. Kirja joka on kirjoitettu sekä aikuisille että lapsille! Eihän sellainen ole tapana!

Omalle tyttärelleni Muumit ja suuri tuhotulva oli ensimmäinen oikea muumikirja, jonka luimme. Se valikoitui ensimmäiseksi lähinnä siksi, että tarina on lyhyempi kuin muissa muumikirjoissa ja kuvitusta on runsaammin. Kaunis kuvitus on tyyliltään erilainen kuin myöhemmissä muumikirjoissa.

Tyttärelleni Muumit ja suuri tuhotulva on muumikirjoista rakkain. Olemme molemmat tyttäreni kanssa hyvin vaihtelunhaluisia lukijoita. Meillä onkin aika vähän kirjoja, joita luemme uudestaan ja uudestaan, mutta tätä kirjaa on luettu meillä paljon.

Muumipeikko ja Muumipeikon äiti saavat kirjassa matkalleen seuraksi aran pikku otuksen, Nipsun ja tytön nimeltään Tulppaana, jonka siniset hiukset hehkuvat ihmeellistä valoa.

Seurueen matka on enimmäkseen vaarallinen ja raskas. Kärsitään vilua ja nälkää, ja Muumimamma on syvästi huolissaan ja murheellinen Muumipapan kohtalosta. Matkan varrelle osuu useita avuliaita olentoja, joiden myötävaikutuksella matka jatkuu.

Yksi ystävällinen henkilö on vanha herra, joka kutsuu seurueen ihmeelliseen vuoren sisään rakentamaansa maailmaan. Paikka on kuin Vili Vonkan suklaatehdas Roald Dahlin kirjassa Jali ja suklaatehdas (1964). Tove Jansson tosin loi herkkumaailmansa ensin.

Nurmikko kehrätystä sokerista, maito- ja limonaatipuroja, marsipaanikiviä, jäätelölunta, suklaapalloja ja karamelleja notkuvia puita... Alkuun tuntuu kuin olisi tullut paratiisiin, mutta ennen pitkää seurue toteaa, ettei voi elää ilman oikeaa aurinkoa. Sitä paitsi liiasta makeansyönnistä saa vain vatsansa kipeäksi.

Matka jatkuu. Ihan Suomen maisemissa ei taideta liikkua, sillä vastaan tulee palmuja, kaktuksia ja vanha marabuherra.

Vaarat ja kurjuus eivät ole vielä ohi, ja seikkailu saa uuden käänteen, kun Nipsu löytää tulvan nostamasta vedestä pullopostia. Pullon sisältä paljastuu Muumipeikon isän kirjoittama avunpyyntö. Kirje saa Muumimamman purskahtamaan itkuun.

"— Voi minun pikku Muumipeikko parkaani, sinun isäsi on varmaan hukkunut jo kauan sitten!
     — Älä itke, sanoi Muumipeikko. — Ehkä hän istuu puussaan jossakin ihan lähellä. Vesihän laskee kaiken aikaa.
     Niin kuin laskikin. Siellä täällä pisti vedestä jo esiin kukkuloita, kattoja ja seipäitä, ja linnut lauloivat täyttä kurkkua. Heidän nojatuolinsa kellui hitaasti kohti kukkulaa, jolle oli kerääntynyt paljon väkeä, ja kaikki juoksentelivat ympäriinsä pelastamassa tavaroita vedestä."

Vaikka tarinassa on synkkiä sävyjä, siinä korostuu toivo ja usko paremmasta huomisesta. Lopussa kaikki selviää paremmin kuin hyvin. Kuten Tove Jansson sanoi esipuheessansa: "tämä oli tarinoitteni ensimmäinen happy end!"

Teoksessa selviää, kuinka perhe löytää tiensä Muumilaaksoon ja millaisen talon Muumipeikon isä on perheelleen rakentanut.

"Lopulta he tulivat pieneen laaksoon, ja mitään niin kaunista he eivät olleet nähneet koko päivänä. Ja siellä, niityn keskellä, oli talo, joka oli melkein kuin kaakeliuuni, hyvin hieno ja siniseksi maalattu."

Pakolaiset olivat löytäneet kotiin.


Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva
Ruotsinkielinen alkuteos: Småtrollen och den stora översvämningen
Suomennos: Jaakko Anhava
Kustantaja: WSOY 2015


Pieni Helmet-lukuhaaste 2020

Merkitse kirjan listallemme kohtaan 1 "kirja on vanhempi kuin sinä".


Muumi-kirjojen -lukuhaaste

Osallistun tällä postauksella Luetaanko tämä? -blogin Kian muumi-kirjojen -lukuhaasteeseen. Kia haastaa suojelemaan Itämerta lukemalla muumikirjoja. Haaste on osa #MEIDÄNMERI-kampanjaa. Kampanjassa kerätään rahaa sinilevän poistamiseksi Itämerestä. Kia lupaa lahjoittaa jokaista lukemaansa muumikirjaa kohti kaksi euroa osoitteessa https://oursea.fi/fi. Jokainen saa päättää lahjoitettavan summan itse. Kymmenellä eurolla Itämerestä voidaan poistaa 40 kiloa sinilevää.





 

tiistai 7. huhtikuuta 2020

Muumien satumaailma herää eloon käsin tekemällä

Muumilaakson asukkaiden tavoin Tove Jansson rakasti kauniita esineitä. Meri huuhtoi hänen löydettäväkseen näkinkenkiä, kiviä ja ajopuita. Käsin tekeminen oli Tovelle tärkeää. Hän muun muassa rakensi valtavan hienon Muumitalon yhdessä kumppaninsa Tuulikki Pietilän ja ystävänsä Pentti Eistolan kanssa. Muumitalo on nykyisin ihailtavana Tampereella Muumimuseon sydämessä.

Askartelu, näpertely ja uuden luominen on siis täysin Tove Janssonin hengen mukaista. Viime kesänä ilmestynyt MUUMI Askartelukirja (WSOY 2019) neuvoo askartelemaan Tove Janssonin luoman satumaailman innoittamana.

Nyt kun suurin osa lapsista viettää päivänsä kotona, askarteluunkin luulisi olevan aikaa. Ainakin meillä askartelutarvikelaatikkoja pöllytetään päivittäin. Välillä askartelu sujuu tyttäreltä kuin vettä vaan, mutta välillä tarvitaan inspiraatiota. Nyt on askartelukirjoille kysyntää.




MUUMI Askartelukirja on laajan ulkolaisen tekijäkaartin luomus. Tekijöiksi on mainittu Emily Ford, Lorna Scobie, Liz Adcock, Amanda Li ja Grace Gleave. Sen lisäksi kirjaa on tehnyt kolme valokuvaajaa ja kuusi askartelijaa.

Teoksessa on monentasoisia töitä, mutta aloitteville askartelijoille kirjaa ei varsinaisesti ole suunnattu. Monet projekteista vaativat aika hyviä käsityötaitoja. Muumihenkisiä käsitöitä toteutetaan muun muassa neulomalla, virkkaamalla, ompelemalla ja huovuttamalla.

Kirjassa neuvotaan esimerkiksi, kuinka neulotaan muumilapaset, virkataan Tuu-tikin lakki, ommellaan Pikku Myy -patalappu tai huovutetaan kaveriksi pieni Muumipeikko.

Jos perustaidot ovat hallussa, selkeiden ohjeiden seuraaminen on helppoa. Hyvät valokuvat avittavat ohjeiden ymmärtämistä. Sivuja on koristeltu Tove Janssonin omilla piirroksilla, jotka tuovat kirjaan aitoa Muumilaakson tunnelmaa.

Kuusivuotiaani oli ensin vähän pettynyt, kun monikaan kirjan töistä ei soveltunut hänen ikäisensä toteutettaviksi. Ihanasti hän kuitenkin osasi käyttää kirjaa inspiraation lähteenä ja luoda sitten itse jotain aivan omanlaistaan.

Joitain kirjan töistä pystyisi kyllä pienikin lapsi toteuttamaan yhdessä vanhemman kanssa. Kirjassa neuvotaan esimerkiksi muuttamaan kivet, simpukankuoret ja oksanpätkät kauniiksi koriste-esineiksi maalaamalla ne iloisilla väreillä.

Itse ihastuin huopakankaasta ommeltuun taikapilvinauhaan, joka olisi loistava koriste lastenhuoneeseen. Valkoisia pilviä ja musta taikurin hattu, ah miten suloinen.

Pohdin myös tarvitsisinko samanlaisen esiliinan kuin Muumimammalla. Se olisi varsin yksinkertainen toteuttaa. Ehkä punavalkoraidallinen esiliina ylläni muuttuisin yhtä luovaksi kuin Muumimamma.

"Ja sitten äiti alkoi maalata kukkia majakan seiniin. Niistä tuli suuria ja voimakkaita, sillä siveltimet olivat isot, verkkoväri imeytyi suoraan kalkkiin ja näytti syvältä ja läpikuultavalta — voi, niistä tuli ihmeen kauniita! Tämä oli tuhat kertaa hauskempaa kuin halkojen sahaaminen. Kukka toisensa jälkeen puhkesi seinään, ruusuja, kehäkukkia, orvokkeja, pioneja... Äiti melkein pelästyi nähdessään, miten kauniisti hän osasi maalata."

(Tove Jansson — suom. Laila Järvinen: Muumipappa ja meri. WSOY 2008. 23. p.)


Emily Ford, Lorna Scobie, Liz Adcock et al.: MUUMI Askartelukirja
Englanninkielinen alkuteos: MOOMIN Craft Book
Suomennos: Susanna Paarma
Kustantaja: WSOY 2019


Muumi-kirjojen -lukuhaaste

Osallistun tällä postauksella Luetaanko tämä? -blogin Kian muumi-kirjojen -lukuhaasteeseen. Kia haastaa suojelemaan Itämerta lukemalla muumi-kirjoja. Haaste on osa #MEIDÄNMERI-kampanjaa. Kampanjassa kerätään rahaa sinilevän poistamiseksi Itämerestä. Kia lupaa lahjoittaa jokaista lukemaansa muumi-kirjaa kohti kaksi euroa osoitteessa https://oursea.fi/fi. Jokainen saa päättää lahjoitettavan summan itse. Kymmenellä eurolla Itämerestä voidaan poistaa 40 kiloa sinilevää.



 

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Muumimamman käsilaukusta löytyy apu joka tilanteeseen

Tämä viikko on alkanut poikkeuksellisissa merkeissä. Olen siirtynyt pääsääntöisesti tekemään etätöitä kotona, eikä tyttäremme enää toistaiseksi käy päiväkodissa.

Ajatukseni tuntuvat yhdeltä sotkuiselta möykyltä, enkä ole jaksanut keksittyä ollenkaan blogiin tai blogitekstien kirjoittamiseen. Ajattelin jo pitää vähän taukoa blogista, kunnes tutkin eilen kävijätilastoja.

Lukijoita on ollut tavallista enemmän. Ehkä nyt kun ihmiset viettävät enemmän aikaa kotona, blogien lukeminen näyttäytyy hyvänä ajanvietteenä. Postauksille on selvästi tilausta, joten tauolle ei ole perusteita.

En ole kovin hyvässä kirjoittamisvireessä. Yleensä kirjoitan aamuisin, jolloin saan olla rauhassa, kun tytär vielä nukkuu ja mies on jo lähtenyt töihin. Nyt teen aamusta vimmaisesti töitä, jotta ehdin saada mahdollisimman paljon aikaan, ennen kuin tytär herää.

Onneksi siis olen ollut alkuvuodesta ahkera ja kirjoittanut runsaasti postauksia varastoon. Tästäkin näkee, että varastoja on hyvä olla olemassa pahanpäivän varalle. Niiden turvin tämä blogi saadaan pyörimään entiseen malliin, kunnes taas löydän kirjoitusintoni.

Poikkeusoloissa on mukava palata vanhojen, tuttujen ja rakkaiden kirjojen pariin. Huomasin, että sekä minä että tyttäreni käännyimme muumikirjojen puoleen. Itseäni puhuttelee juuri nyt ensimmäinen muumitarina Muumit ja suuri tuhotulva, joka muuten täyttää tänä vuonna 75 vuotta.

Muumit, jos ketkä, ovat tottuneet selviämään katastrofeista. Tulvan vietäviksi he joutuvat myös kirjassa Vaarallinen juhannus, ja Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjassa ollaan varsinaisissa maailmanlopun tunnelmissa, kun Muumilaaksoa uhkaa komeetta. Jälkimmäisestä kirjasta kirjoitin elokuussa.

Tytär kaivoi hyllystä esiin oman taaperoaikansa suosikkikirjan Muumimamman laukku (Tammi 2015). Hänen mieleensä oli ehkä iskostunut ajatus, että Muumimamman käsilaukusta löytyy apu tilanteeseen kuin tilanteeseen.



Kirjan ainoana sisältönä on esitellä aukeama toisensa jälkeen, mitä Muumimamman laukun sisältä löytyy. Kirja toimii eräänlaisena kuvasanakirjana. Vauva tai taapero voi sen avulla oppia uusia sanoja.

Muistan, miten suurta hämmennystä "puuterihuisku" aiheutti taaperossani. Hän ei millään meinannut ymmärtää, mikä se on ja mihin sitä käytetään, koska itse en sellaista koskaan käytä.

Kirjassa ei ole muuta tekstiä kuin otsikoita ja kuvia selittäviä yksittäisiä sanoja. Tekstistä ja suunnittelusta vastaa Katariina Heilala ja Leena Järvenpää. Kirjan kuvituksen on tehnyt Riina ja Sami Kaarla.

Tukevassa kartonkisivuisessa kirjassa on kantokahva, josta kirjaa on helppo kantaa mukana pikku käsillä.



Mitä sieltä Muumimamman laukusta sitten löytyy? Vaikka mitä, kuten:

  • kaikkea tarpeellista
  • kaikille kaunistusta
  • lääke joka vaivaan
  • mukavaa tekemistä
  • apu joka pulmaan

Laukussa on hakaneuloja ja nappeja, ongenkoukku ja siimaa, kampa ja nenäliina, yskänlääkettä ja vatsatautipulveria, villalankaa ja virkkuukoukku, kuivat sukat ja huuliharppu sekä paljon, paljon muuta.

Löytyypä sieltä uinumassa eräs pieni tuittupäinen punapääkin punaisessa mekossaan. Pikku Myy! Hänen näkemisensä herätti taaperossani aina suurta riemua.

Aukeama kirjasta Muumimamman laukku (Tammi 2015)


Melkein kaikki taaperokirjamme ovat lähteneet jo aikaa sitten kiertoon, mutta tämä on yhä hyllyssämme. Tytär ei anna laittaa sitä pois.


Muumimamman laukku
Kuvitus: Riina ja Sami Kaarla
Graafinen suunnittelu: Riikka Turkulainen ja Laura Lyytinen
Tekstit ja suunnittelu: Katariina Heilala ja Leena Järvenpää
Kustantaja: Tammi 2015
© Moomin Characters™
 


Muumi-kirjojen -lukuhaaste

Osallistun tällä postauksella Luetaanko tämä? -blogin Kian muumi-kirjojen -lukuhaasteeseen. Kia haastaa suojelemaan Itämerta lukemalla muumi-kirjoja. Haaste on osa #MEIDÄNMERI-kampanjaa. Kampanjassa kerätään rahaa sinilevän poistamiseksi Itämerestä. Kia lupaa lahjoittaa jokaista lukemaansa muumi-kirjaa kohti kaksi euroa osoitteessa https://oursea.fi/fi. Jokainen saa päättää lahjoitettavan summan itse. Kymmenellä eurolla Itämerestä voidaan poistaa 40 kiloa sinilevää.



tiistai 10. maaliskuuta 2020

Tutustu museoihin muumien avulla

Suomessa vallitsee museobuumi. Se näkyy museokäyntien huiman lisääntymisen lisäksi esimerkiksi siinä, että lapsille ilmestyi viime vuonna ainakin pari kiinnostavaa museoaiheista kirjaa. Museokortti, jota lienee kiittäminen koko buumista, sai alkuvuodesta nimikkokirjan nimeltään Museoseikkailu, ja loppuvuodesta ilmestyi Muumimuseokirja.




Janina Ahlforsin ja Minna Honkasalon Muumimuseokirja on kattava tietopaketti museoista, varsinkin taidemuseoista. Teoksen runsaasta piirroskuvituksesta vastaa Päivi Arenius. Lisäksi kuvitusta on täydennetty joillakin valokuvilla Tove Janssonista ja hänen töistään. Arenius onnistuu Muumimuseokirjan kuvituksessa hienosti. Aiemmin hän on kuvittanut muun muassa kirjat Päivä Kansallismuseossa (Tammi 2016) ja Päivä Linnanmäellä (Tammi 2015) sekä muumikuvakirjoja ja -kartonkikirjoja.

Teoksen esimerkkimuseoksi on valittu Tampereella sijaitseva Muumimuseo, varmaan koska Honkasalo on museolehtori kyseisessä museossa. (Taide)museoita tarkastellaan kuitenkin laajemmastakin näkökulmasta.

Selkeisiin osioihin (tai lukuihin) jaetussa kirjassa selvitetään ensin nuorelle lukijalle, mikä taidemuseo ylipäätään on, ja mikä on taidemuseon tehtävä. Sitten tutustutaan erilaisiin museorakennuksiin ympäri maailmaa, ja opitaan toimimaan museossa.

Taidemuseoilla on omat kokoelmansa. Muumimuseon kokoelmakeskukseen päästään kurkistamaan Areniuksen kuvituksen kautta. Kokoelman teokset säilytetään tarkkaanvalvotuissa olosuhteissa.

Kokoelma koostuu yksittäisistä teoksista. Kirjasta selviää, kuinka moninainen on taideteosten kirjo. Muumimuseon kokoelmaan kuuluu muun muassa yli 2 000 Tove Janssonin lahjoittamaa taideteosta, joiden joukossa on kuvituspiirroksia ja -luonnoksia, maalauksia, sarjakuvia ja muumikuvaelmia. Lisäksi kokoelma sisältää arkistomateriaalia ja kirjoja. 

Museon kokoelmista valitaan esineitä näyttelyihin. Museoissa on usein pysyvä näyttely sekä vaihtuvia näyttelyitä.

Museoissa työskentelee monenlaisia työntekijöitä. Museokävijä tapaa yleensä asiakaspalveluhenkilökuntaa, kuten oppaita ja näyttelyvalvojia, mutta taustalla vaikuttaa useita ammattilaisia museonjohtajasta konservaattoriin ja näyttelysuunnittelijasta museomestariin.

Tärkeitä museoille ovat tietysti taiteilijat, jotka tuottavat esillä olevat teokset. Kirja tutustuttaa eri alojen taiteilijoihin. Jopa kuvataiteilijoissa on hyvin eri tavoin työskenteleviä taiteentekijöitä. Syvemmin perehdytään Tove Janssonin elämään ja uraan.

Muumimuseokirja ei ole ainoastaan tietopaketti, vaan interaktiivinen teos, joka pyrkii osallistamaan lukijan. Sivuilta löytyy useita toimintaehdotuksia. Miltä kuulostaisi oman kokoelman perustaminen? Jos keräily on jo päässyt käyntiin, voi keräilyharrastuksen viedä astetta pidemmälle luetteloimalla keräilyesineet. Sitten voikin laittaa pystyyn oman näyttelyn. Kirjassa annetaan seikkaperäiset ohjeet näyttelyn pystyttämiseen. Keitä kutsuisit avajaisiin?

Kun on saanut omasta näyttelytoiminnastaan rohkaisevia kokemuksia, on aika miettiä, olisiko itsestä taiteilijaksi. Mikä taiteenlaji tuntuisi omimmalta? Kirjassa on hyviä vinkkejä, millaisia teoskokeiluja voi tehdä.

Muumimuseokirja haastaa pohtimaan asioita itse lukuisien kysymysten avulla. Lukijaa pyydetään esimerkiksi tarkastelemaan museorakennusta monelta kantilta, tutustumaan taiteilijaan syvällisesti ja muodostamaan oma mielipide teoksesta.

Tuijota teosta -osiossa neuvotaan tarkastelemaan teoksessa seuraavanlaisia asioita:
  • muoto
  • väri
  • viiva
  • sommittelu
  • rytmi
  • tunnelma
  • tunne

Viisivuotiaani, joka mielellään analysoi kuvakirjojen kuvituksia, sai luvusta uusia ideoita analyyseihinsä.

Kirjan lopusta löytyy oma museopäiväkirja, johon mahtuu raportti kolmesta taidemuseokäynnistä. Tekijät ehdottavat: "Ota kirja mukaan seuraavalle museovierailulle ja kirjaa museopäiväkirjaan ajatuksiasi taiteesta ja huomioitasi erilaisista museoista ja teoksista." 

Ajatus on hauska, mutta 117-sivuinen, kovakantinen Muumimuseokirja on sen verran painava kannettava, etten kauhean helposti suostu raahaamaan sitä museoreissulle mukaan. Minähän sen joutuisin joka tapauksessa kantamaan, sillä tyttäreni väsyy kantohommiin yleensä samantien. Paras siis on täyttää päiväkirja vasta kotiin palattua.

Lainasimme Muumimuseokirjan ensin kirjastosta. Totesin, että tähän teokseen täytyy palata usein, joten kirja hankittiin omaan hyllyyn.


Janina Ahlfors & Minna Honkasalo: Muumimuseokirja
Kuvittanut: Päivi Arenius
Kustantaja: WSOY 2019


Muumi-kirjojen -lukuhaaste

Osallistun tällä postauksella Luetaanko tämä? -blogin Kian muumi-kirjojen -lukuhaasteeseen. Kia haastaa suojelemaan Itämerta lukemalla muumi-kirjoja. Haaste on osa #MEIDÄNMERI-kampanjaa. Kampanjassa kerätään rahaa sinilevän poistamiseksi Itämerestä. Kia lupaa lahjoittaa jokaista lukemaansa muumi-kirjaa kohti kaksi euroa osoitteessa https://oursea.fi/fi. Jokainen osallistuja saa päättää lahjoitettavan summan itse. Kymmenellä eurolla Itämerestä voidaan poistaa 40 kiloa sinilevää.






sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Näkymätön Ninni kuvakirjana

Kuinka kukaan uskaltaa kajota Tove Janssonin teksteihin, oli ensimmäinen ajatukseni, kun näin kirjan Muumipeikko ja näkymätön vieras. Ruotsalaiskaksikko Cecilia Davidsson ja Filippa Widlund ovat uskaltaneet. Davidsson on sovittanut kuvakirjaksi Tove Janssonin rakastetun novellin Kertomus näkymättömästä lapsesta. Runsas värikuvitus on Filippa Widlundin.


Tyttäreni sai kirjan joululahjaksi. Tutustuttuani siihen oivalsin, että juuri tällaiselle kirjalle meillä olisi ollut pari vuotta sitten huutava tarve. Nyt on tavallaan liian myöhäistä, sillä viisivuotiaani jaksaa jo kuunnella aitojakin Tove Janssonin teoksia. Toisin oli pari vuotta sitten, jolloin runsaan värikuvituksen tuoma tuki lukutilanteessa olisi ollut korvaamaton.

Jouduin silloin lukemaan muiden kirjailijoiden kirjoittamia "tekomuumeja". Usein kirosin mielessäni, sillä tekstit eivät tavoittaneet Tove Janssonin henkeä, eivätkä yltäneet hänen tasolleen. Jotkut kertomukset tuntuivat silkalta roskalta.

Siksi Muumipeikko ja näkymätön vieras on niin kaivattu teos. Se lähtee Janssonin omasta tekstistä. Kuvitus rikastaa kertomuksen, niin että se saavuttaa helpommin myös pienet kuulijat.

Tarina, joka on varmasti kaikille tuttu, on äärimmäisen koskettava. Pieni Ninni-tyttö on asunut julman tätinsä kanssa, ja häntä on kohdeltu niin huonosti, että hän on muuttunut vallan näkymättömäksi. Tuu-tikki tuo Ninnin muumiperheen hoiviin. Hieman hupsu mutta oikein mukava muumiperhe on kenties juuri sitä, mitä Ninni tarvitsee tullakseen taas näkyväksi.

Muumimamma lääkitsee Ninniä isoäidin lääkkeellä, mutta muuten Ninnin näkymättömyydestä ei tehdä suurta numeroa. Hänet otetaan mukaan perheen arkisiin puuhiin. Jos hänelle sattuu vahinko, siihen suhtaudutaan ymmärtäväisesti.

"Yhtäkkiä kuului räsähdys!
   Keskellä puutarhakäytävää oli iso läjä sosetta, jossa törrötti lasinsirpaleita. Ja kasan vieressä seisoivat Ninnin tassut, jotka nopeasti haalistuivat ja katosivat.
   — Jaaha, Muumimamma sanoi. — Se olikin juuri se purkki, jonka annamme aina kimalaisille. Nyt meidän ei tarvitse kantaa sitä niitylle.
   Ninnin tassut tulivat takaisin, ja niiden yläpuolelle ilmestyi pari kapeita sääriä! Jalkojen yläpuolella häämötti ruskean mekon helma."

Pikku hiljaa edistystä tapahtuu ja yhä enemmän Ninniä tulee taas näkyväksi. Hän alkaa myös puhua. Pikku Myy taitaa olla aivan oikeassa sanoessaan Ninnille, ettei tämä koskaan voi saada kasvojaan näkymään, ellei opi suuttumaan. Kunnon vihastuminen siihen vaaditaan, että tyttö näkyy taas kokonaan. 

Cecilia Davidsson on ruotsalainen kirjailija, joka on julkaissut 1990-luvulta alkaen novellikokoelmia ja romaaneja. Lisäksi hän on muuttanut helppolukuisiksi useita muiden kirjailijoiden teoksia, esimerkiksi Selma Lagerlöfin, August Strindbergin ja Vilhelm Mobergin tekstejä. 

Wikipedian mukaan Davidsson on kertonut klassikoiden työstämisprosessistaan seuraavasti: “Luen alkuperäisteoksen hitaasti läpi lyijykynän kanssa ja yritän alleviivata ne kohdat, jotka eivät ole välttämättömiä tarinan kannalta. Suurilta osin kyse on siis asioiden poistamisesta.” 

Muumeihin hän tarttui muutama vuosi sitten ja ensimmäinen mukautettu teos Joulu saapuu Muumilaaksoon ilmestyi vuonna 2018 Ruotsissa Bonnier Carlsenin ja Suomessa Tammen kustantamana.

Viime vuonna ilmestyi Muumipeikko ja näkymätön vieras -kirjan lisäksi Muumilaakson kertomuksia, johon on koottu kolme tarinaa: Matka Muumilaaksoon, Hattivattien saari ja Muumipeikko ja taikahattu. Uusi kuvakirja Muumipeikko ja lohikäärme ilmestyy helmikuussa.


Muumipeikko ja näkymätön vieras
Teksti: Cecilia Davidsson Tove Janssonin kertomuksen mukaan
Kuvitus: Filippa Widlund
Ruotsinkielinen alkuteos: Mumintrollen och den osynliga gästen
Suomennos: Katariina Heilala
Kustantaja: Tammi 2019