Paula Nivukosken kirjaa Onnelliset aakkoset (Otava 2021) on hehkutettu niin paljon, että avasin sen kannet varovaisen toiveikkaana. Löytäisinkö täältä Tove-tunnelman? Voi, kunpa en joutuisi taas pettymään.
Tove Jansson on yksi kaikkien aikojen lempikirjailijoitani. Hänen tuotantoonsa palaan aina uudestaan. Hänelle ominaista tyyliä etsin muista kirjoista, mutten löydä, koska Tove on aivan omaa luokkaansa. Hänen tavassaan kirjoittaa... ajatella... katsoa maailmaa... elää... on jotain jäljittelemättömän hienoa.
Nyt on myönnettävä, että Paula Nivukoski on onnistunut. Hänen teksteissään on vahvasti läsnä Toven henki, vaikka Nivukoski kirjoittaa omalla tyylillään ja äänellään. Siitä huolimatta, että ollaan tunnistettavasti Toven maailmassa, ei tule sellainen olo, että tässä nyt yritetään matkia Tovea. Tulos on aidosti upea.
Nivukoski ammentaa innoituksensa Muumilaaksosta. Hän käyttää Toven luomia hahmoja, paikkoja ja tapahtumia ja muovaa niistä jotain uutta ja hienoa. Kirjan kuvitus perustuu Toven alkuperäiskuviin, mikä ilman muuta auttaa pääsemään aitoon tunnelmaan.
Kirja on eräänlainen aakkoskirja. Nivukoski on kirjoittanut jokaiselle aakkoselle oman runonsa, joka vilisee kyseistä kirjainta. Esimerkiksi F:n kohdalla Fredriksson paikkaa falskaavan fregattinsa palalla toffeeta. L:n kohdalla laakso lepää lumen alla ja lumilyhdyn kynttilän liekin lämpö pelottaa vilun loitommalle. V:n kohdalla väärin tehdyt virheet hävettävät Vilijonkkaa.
Nivukoski onnistuu loistavasti kaikkein vaikeimpienkin kirjainten kohdalla. Q:sta hän kirjoittaa:
"Muoto kuin muumilla ja pikkuinen häntä.
Kumma, kuuma kirjain, kuulemma
kysytty kaukomailla."
Ja Å:nkin Nivukoski hoitaa tyylikkäästi:
"Åmena.
Muumimamma kirjoitti majakan ikkunalautaan tahallaan väärin. Ruotsalainen å, isoäiti oli kertonut siitä joskus. Siinä oli kaunis pieni rengas A:n yläpuolella. - - Mutta näin kaukana merellä ei kai ollut väliä, millaisella kirjaimella omenansa pyöräytti."
Kirjassa tanssitaan uimahuoneen laiturilla, vietetään lettukestejä puutarhassa, vingutetaan gramofonia salongin piirongilla, uneksitaan vedenneidoista, merihevosista ja näkinkengistä ja herätään myrskyn ryminään.
Kirjassa on jopa ajatuksia herättävää tovemaista filosofiaa. Tähtitaivaan alla Nuuskamuikkunen on levollinen, vaikka maailmassa on niin paljon vierasta — sellaista, jota ei tunne edes nimeltä. Ja silti... "Tässä hetkessä kaikki."
Kun Drontti Edward vuodattaa rakkaudentunnustuksen Primadonnalle, daami hätkähtää, "oli odottanut rakkauden toisenlaiseksi."
Kurakylpy virkistää kiukkuista Pikku Myytä niin kummasti, että voi kauhistus... "Hukkasin kiukkuni."
Nyyti menettää leijansa, mutta löytää ilon uudelleen suurta punaista ilmapalloa lennättämällä. "Nyyti oli kovin pikkuinen, silti ilon näkivät kaikki."
Olen aivan mykistynyt ja hurmaantunut. Miten ihanaa sanojen käyttöä. Miten ihana tunnelma.
"Tarvitaan vain sana, ja saat astua satuun." Onpa mahtavaa, että joillain totisesti on taito käyttää sanoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti