Muumien tarina alkoi jo 75 vuotta sitten. Tove Janssonin ensimmäinen muumikirja Muumit ja suuri tuhotulva ilmestyi vuonna 1945 ruotsiksi nimellä Småtrollen och den stora översvämningen.
Kirjassa Muumipeikko ja Muumipeikon äiti etsivät "mukavaa lämpöistä paikkaa, johon rakentaa talo ja ryömiä siihen sisään ennen talven tuloa."
Muumipeikon isä oli levoton sielu, joka ei viihtynyt missään. Eräänä päivänä hän sitten oli lähtenyt pikku vaeltajien, hattivattien matkaan. Muumipeikon äidin mielestä tunteettomat hattivatit narrasivat Muumipapan mukaansa.
Nyt Muumimamma kulki kodittomana pitkin maita ja mantuja pikku poikansa kanssa toivoen löytävänsä miehensä ja peläten, ettei niin kävisikään. Matkaa mutkistaa suuri tuhotulva, joka on ajanut muutkin kodeistaan, ja kuljettanut näiden omaisuuden aaltojen mukana ties minne.
Tove Jansson alkoi kirjoittaa tarinaa sotatalvena 1939, kun hänen oli mahdoton keskittyä taiteilijantyöhönsä. Värit tuntuivat kadonneet, ja hän halusi kirjoittaa jotain, jossa olisi onnellinen loppu. Sota-ajan vaikutus paistaa selvästi tarinasta: pakolaisuutta, poissaoleva isä ja tulvana hyökyvä uhka.
Jansson viimeisteli ja kuvitti tarinansa jatkosodan lopulla, ja Söderström & Co. julkaisi sen sodan päätyttyä syksyllä 1945. Teos ei saanut juurikaan huomiota ilmestyessään. Siitä kirjoitettiin vain yksi arvostelu, joka sentään oli positiivinen. Myyntiluvutkaan eivät päätä huimanneet, sillä vuonna 1946 kirjaa myytiin vain 219 kappaletta.
Suomenkieliset lukijat joutuivat odottamaan käännöstä melkein puoli vuosisataa. Jaakko Anhavan suomennos ilmestyi vasta vuonna 1991. Tämä selittää, miksi en muista kirjaa omasta lapsuudestani, vaikka minulle luettiin paljon muumeja. Suomennoksen ilmestyessä lapsuuteni muumikausi oli jo ohi.
Sittemmin on tullut toisia muumikausia, sillä muumikirjat puhuttelevat yhtä lailla lasta kuin aikuista. Se juuri on muumikirjojen vahvuus. Kustantajat tosin alkuun nikottelivat. Kirja joka on kirjoitettu sekä aikuisille että lapsille! Eihän sellainen ole tapana!
Omalle tyttärelleni Muumit ja suuri tuhotulva oli ensimmäinen oikea muumikirja, jonka luimme. Se valikoitui ensimmäiseksi lähinnä siksi, että tarina on lyhyempi kuin muissa muumikirjoissa ja kuvitusta on runsaammin. Kaunis kuvitus on tyyliltään erilainen kuin myöhemmissä muumikirjoissa.
Tyttärelleni Muumit ja suuri tuhotulva on muumikirjoista rakkain. Olemme molemmat tyttäreni kanssa hyvin vaihtelunhaluisia lukijoita. Meillä onkin aika vähän kirjoja, joita luemme uudestaan ja uudestaan, mutta tätä kirjaa on luettu meillä paljon.
Muumipeikko ja Muumipeikon äiti saavat kirjassa matkalleen seuraksi aran pikku otuksen, Nipsun ja tytön nimeltään Tulppaana, jonka siniset hiukset hehkuvat ihmeellistä valoa.
Seurueen matka on enimmäkseen vaarallinen ja raskas. Kärsitään vilua ja nälkää, ja Muumimamma on syvästi huolissaan ja murheellinen Muumipapan kohtalosta. Matkan varrelle osuu useita avuliaita olentoja, joiden myötävaikutuksella matka jatkuu.
Yksi ystävällinen henkilö on vanha herra, joka kutsuu seurueen ihmeelliseen vuoren sisään rakentamaansa maailmaan. Paikka on kuin Vili Vonkan suklaatehdas Roald Dahlin kirjassa Jali ja suklaatehdas (1964). Tove Jansson tosin loi herkkumaailmansa ensin.
Nurmikko kehrätystä sokerista, maito- ja limonaatipuroja, marsipaanikiviä, jäätelölunta, suklaapalloja ja karamelleja notkuvia puita... Alkuun tuntuu kuin olisi tullut paratiisiin, mutta ennen pitkää seurue toteaa, ettei voi elää ilman oikeaa aurinkoa. Sitä paitsi liiasta makeansyönnistä saa vain vatsansa kipeäksi.
Matka jatkuu. Ihan Suomen maisemissa ei taideta liikkua, sillä vastaan tulee palmuja, kaktuksia ja vanha marabuherra.
Vaarat ja kurjuus eivät ole vielä ohi, ja seikkailu saa uuden käänteen, kun Nipsu löytää tulvan nostamasta vedestä pullopostia. Pullon sisältä paljastuu Muumipeikon isän kirjoittama avunpyyntö. Kirje saa Muumimamman purskahtamaan itkuun.
"— Voi minun pikku Muumipeikko parkaani, sinun isäsi on varmaan hukkunut jo kauan sitten!
— Älä itke, sanoi Muumipeikko. — Ehkä hän istuu puussaan jossakin ihan lähellä. Vesihän laskee kaiken aikaa.
Niin kuin laskikin. Siellä täällä pisti vedestä jo esiin kukkuloita, kattoja ja seipäitä, ja linnut lauloivat täyttä kurkkua. Heidän nojatuolinsa kellui hitaasti kohti kukkulaa, jolle oli kerääntynyt paljon väkeä, ja kaikki juoksentelivat ympäriinsä pelastamassa tavaroita vedestä."
Vaikka tarinassa on synkkiä sävyjä, siinä korostuu toivo ja usko paremmasta huomisesta. Lopussa kaikki selviää paremmin kuin hyvin. Kuten Tove Jansson sanoi esipuheessansa: "tämä oli tarinoitteni ensimmäinen happy end!"
Teoksessa selviää, kuinka perhe löytää tiensä Muumilaaksoon ja millaisen talon Muumipeikon isä on perheelleen rakentanut.
"Lopulta he tulivat pieneen laaksoon, ja mitään niin kaunista he eivät olleet nähneet koko päivänä. Ja siellä, niityn keskellä, oli talo, joka oli melkein kuin kaakeliuuni, hyvin hieno ja siniseksi maalattu."
Pakolaiset olivat löytäneet kotiin.
Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva
Ruotsinkielinen alkuteos: Småtrollen och den stora översvämningen
Suomennos: Jaakko Anhava
Kustantaja: WSOY 2015
Pieni Helmet-lukuhaaste 2020
Merkitse kirjan listallemme kohtaan 1 "kirja on vanhempi kuin sinä".
Muumi-kirjojen -lukuhaaste
Osallistun tällä postauksella Luetaanko tämä? -blogin Kian muumi-kirjojen -lukuhaasteeseen. Kia haastaa suojelemaan Itämerta lukemalla muumikirjoja. Haaste on osa #MEIDÄNMERI-kampanjaa. Kampanjassa kerätään rahaa sinilevän poistamiseksi Itämerestä. Kia lupaa lahjoittaa jokaista lukemaansa muumikirjaa kohti kaksi euroa osoitteessa https://oursea.fi/fi. Jokainen saa päättää lahjoitettavan summan itse. Kymmenellä eurolla Itämerestä voidaan poistaa 40 kiloa sinilevää.
