Onni-pojan pääsiäinen on monikulttuurinen

Mitä yhteistä on suomalaisella pääsiäisellä ja persialaisella uudenvuoden juhlalla, nowruzilla, jota vietetään kevätpäivän tasauksen aikaan? Minä en tiennyt, ennen kuin luin Sanna Pelliccionin kirjan Onni-poika saa uuden ystävän.

Kirja ilmestyi alun perin vuonna 2012 Minervan kustantamana. Vuonna 2019 Etana Editions julkaisi sen osana kokoomateosta Onni-poika ja ystävät.

Kirjassa Onni-pojan rappuun muuttaa uusia asukkaita. Onni ja Olavi ystävystyvät nopeasti Aram-pojan kanssa, vaikka yhteistä kieltä ei ole. Aram ja hänen äitinsä Bahar ovat tulleet Suomeen Iranista pakolaisina.

Elämä uudessa maassa alkaa luistaa, kun Bahar ja Aram saavat Onnin perheestä ystäviä ja Bahar saa vieläpä työpaikankin.

Pääsiäinen lähestyy, ja Onni ja Olavi ottavat Aramin mukaan pääsiäisvalmisteluihin. Yhdessä kasvatetaan rairuohoa ja maalataan kananmunia.

"— Mitä ihmettä? Vietättekö tekin nowruzia? Aramin äiti kysyy, kun hän näkee maalatut munat ja rairuohon siemenet.
— Kohta on pääsiäinen, niin otettiin pääsiäiskoristeet esille. Mikä se nowruz on? Onnin äiti kysyy.
Aramin äiti kertoo Iranin nowruzista, jota juhlitaan juuri nyt ja samoin koristein kuin pääsiäistä.— Uskomatonta, ihan kuin kaukana kotona! Aramin äidin silmät kostuvat."

Kaksi perhettä päättää yhdistää voimat ja juhlia yhdessä. Siitä tulee unohtumattoman mukava pääsiäis- ja nowruzjuhla.

Kirjan loppusanoissa Pelliccioni listaa rairuohon ja maalattujen munien lisäksi muitakin yhtäläisyyksiä näiden kahden juhlan välillä. Pajunkissoja ja narsisseja käytetään koristeluun molempien juhlien yhteydessä. Virpominen kuuluu myös nowruzin juhlintaan. Ja juhlapöydästä löytyy nowruzin aikaan mämmintapaista imellytettyä puuroa. Onpa maailma pieni!

Tänä vuonna nowruz ehti jo mennä ennen pääsiäistä, mutta siitä huolimatta sale no mobarak! Ja hyvää pääsiäistä!


Sanna Pelliccioni: Onni-poika saa uuden ystävän
Kustantaja: Minerva 2012

Sanna Pelliccioni: Onni-poika ja ystävät
Kustantaja: Etana Editions 2019
Sisältää kirjat Onni-poika saa uuden ystävän ja Onni-poika tahtoo kaiken.

Mia Tiu - kiinalaistyttö kuvakirjan päähenkilönä

Kowloon on kaupunki, jonka nimi tarkoittaa pilviin kurkottavaa lohikäärmeen pyrstöä. Pilviin äärimmäisen korkeasti ja tiheästi rakennettu kaupunki kurkottaakin. Yksi sen asukkaista on tyttö nimeltään Mia Tiu. Hän osaa lukea, kirjoittaa nimensä ja laskea sataan, mutta hän ei puhu.

Sari Airolan Mia Tiu ja sata sanaa on kaunis kertomus Kiinasta. Pääasiassa mustan ja punaisen sävyin kuvitettu kirja on visuaalisesti vaikuttava.

Äiti haluaa ostaa Mia Tiulle lintutorilta puhuvan linnun, jotta se innostaisi tyttöä puhumaan. Lintu ei kuitenkaan puhu sen enempää kuin Mia Tiukaan. Silti Mia Tiusta ja punaisesta Vai Ti -linnusta tulee heti sydänystävät. Ne lörpöttelevät toisilleen ummet ja lammet, vaikka juttelu taidetaan käydä vain Mia Tiun pään sisällä.

Eräänä päivänä Vai Ti sairastuu. Väsyneenoloisen linnun sulat alkavat putoilla. Se on vietävä parantajalle. Viisas Hoi Va osaa parantaa mitä vaan. Klinikalle on kuitenkin pitkä matka: kolme metromatkaa, yksi raitiovaunumatka ja paljon kävelyä. Matkan varrella tulee tilanne, jossa Mia Tiun olisi välttämättä kysyttävä neuvoa. Saako hän suunsa auki? Pystyykö hän puhumaan?

Kun selviää, että Vai Tin paraneminen edellyttäisi linnusta luopumista, pystyykö Mia Tiu tekemään oikein? Vai Ti on sen ainoa todellinen ystävä ahtaassa kaupungissa. Joskus joudumme tekemään vaikeita ratkaisuja. Onneksi kirja päättyy valoisan toiveikkaasti.

Saatuamme kirjastosta lainaamamme kirjan luettua tyttäreni tokaisi: "Mä haluan tän kirjan omaksi". Vaikkei hän osannutkaan selittää, mikä kirjassa niin kovasti kiehtoi, hän piti kirjasta todella paljon. Niin pidin minäkin. Tämä on juuri sentyyppinen kirja, josta pidän eniten: loistavan monitulkintainen ja monitahoinen – kirja joka puhuttelee niin lasta kuin aikuista. Kirjaa voi lukea monella eri tasolla.

Kirja oli kuvittajana työskennelleen Airolan ensimmäinen oma teksti. Hän työsti tämän kirjan asuessaan Hongkongissa. Siksi kirjassa on autenttisen aasialainen tunnelma. 

Annan suuren plussan siitä, että kirjassa on kiinalaisennäköinen päähenkilö. Etniset päähenkilöt ovat suomalaisissa lastenkirjoissa harvinaisia. Kaikennäköisten lasten tulisi kuitenkin löytää itsensä lastenkirjojen kuvista. Jos omannäköisiä lapsia ei löydy kuvista, se saa tuntemaan itsensä arvottomaksi – melkein kuin ei olisi ollenkaan olemassa.

Jos suomalaisissa lastenkirjoissa on etnisiä lapsia, he ovat yleensä sivuosassa. Päiväkoti Heippakamu -sarjaan kuuluvat kirjat ovat virkistävä poikkeus. Veera Salmen kirjoittamissa, Elina Warstan kuvittamissa ja Otavan kustantamissa kirjoissa nähdään jos jonkinnäköisiä ja -nimisiä lapsia – myös päähenkilöinä.

Vihdoin on ilmestynyt kotimainen lasten kuvakirja, jossa nähdään afrikkalaistaustainen päähenkilö. Johanna Lestelän esikoiskirjassa Tuikun tärkeä tehtävä (Otava 2019) Tuikulla on tumma iho ja ihan mahtavat korkeana kekona kohoavat käkkärähiukset.


Sari Airola (teksti ja kuvat): Mia Tiu ja sata sanaa
Kustantaja: WSOY 2006


Pieni Helmet-lukuhaaste 2020
Kirja sopii kohtaan 4 "kirjassa kohdataan pelkoja".