Sanattomasti pakolaisuudesta

Tänään on YK:n kansainvälinen pakolaispäivä. Päivän teemaan sopii erinomaisesti Sanna Pelliccionin kirja Meidän piti lähteä. 

Meidän piti lähteä on sanaton kirja, jossa on siis vain kuvat eikä lainkaan tekstiä. Kuvat kertovat erään perheen tarinan. Syttyy sota. Omassa kodissa ja kotimaassa ei ole enää turvallista asua. Perheen täytyy lähteä pitkälle pakomatkalle, joka on täynnä raskaita hetkiä. Lopulta he löytävät uuden kodin toisesta maasta, jossa on turvallista. 

Kuvat välittävät todella voimakkaita tunteita, ja auttavat tuntemaan myötätuntoa pakolaisia kohtaan. Katseltuani kirjan yhdessä tyttäreni kanssa meitä molempia ihan itketti. On ihmeellistä, kuinka suuri voima voi olla pelkillä kuvilla.

Sanattomat kirjat ovat olleet viime vuosina tapetilla. Vuonna 2012 IBBYn (International Board on Books for Young People) Italian jaosto aloitti projektin ”Silent Books, from the World to Lampedusa and Back” reaktiona Afrikasta ja Lähi-idästä tulevaan pakolaistulvaan. Projektin tarkoituksena oli tarjota pakolaislapsille kielestä riippumatonta laadukasta lastenkirjallisuutta. Sanattomia kuvakirjoja kertyikin projektin aikana yli sata eri maista.*

Pelliccioni sai ajatuksen sanattoman kirjan laatimisesta Italiassa juuri IBBYn lehtisestä, jossa esiteltiin projektia.* Hän on onnistunut erinomaisesti tavoittamaan kuvissaan niitä tuntoja, joita pakolaiset tuntenevat.

Kirjan lopussa on sanattoman kirjan "käyttöohjeita". Sanattoman kirjan hyötyjä kuvaillaan seuraavasti:

"Tarinankerronta lisää yhteisöllisyyttä. Se aktivoi sekä kehittää kieltä ja mielikuvitusta. Sanaton kirja voi nostaa lapsen päärooliin kirjahetkessä, eikä sen yhdessä tutkiminen vaadi välttämättä yhteistä kieltä."

Sanatonta kirjaa tutkitaan yhdessä lapsen kanssa houkuttelemalla esimerkiksi kysymyksin lasta rakentamaan itse tarina kuvien pohjalta.


Sanna Pelliccioni: Meidän piti lähteä
Kustantaja: S & S 2018



VIITTEET
* https://ibbyfinland.wordpress.com/2018/03/21/sanattomat-kirjat-saapuivat-lampedusasta-helsinkiin-silent-books-nayttelya-varten/


VINKKI
Tässä muutama muu pakolaispäivään sopiva lastenkirja:

• Rose Lagercrantz & Ilon Wikland: Pitkä, pitkä matka. WSOY 2003. 2. painos.
• Henrik Wallnäs & Matilda Ruta: Bussimatka. Natur & Kultur 2018.
• Tove Jansson: Muumipeikko ja suuri tuhotulva. WSOY 2015.
  
• Rania Issa & Sawsan Nourallah: Lamma tarat al-khaymah = Det flygande tältet - Drömmar från ett flyktingläger. Bonnier Carlsen 2016.
• Marjan Svab & Saga Bergebo: Stjärnorna ser likadana ut överallt. Rabén & Sjögren 2018.

 LUE MYÖS:

Sanaton kirja toimii yli kielirajojen

Kirjat ilman tekstiä

Kirjat ilman tekstiä

Tänään on Flooran päivä ja sen kunniaksi kaivoin hyllystämme esiin ihanan Molly Idlen kirjan Flora and the Flamigo. Flora and the Flamingo on ensimmäinen sanaton kirja, johon tutustuin.

Sanaton kirja (engl. silent book) on kuvakirja, jossa on vain kuvia, muttei lainkaan tekstiä. Konsepti haastaa miettimään omia tarinan kerronnan konventioita. Useimmat vanhemmat nykyaikana kai pitävät selvänä, että tarinankerronta lapselle on nimen omaan lukemista. Lukeminen on kuitenkin aika uusi ilmiö Suomen historian perspektiivistä katsottuna. Eivät esivanhempamme lukeneet. He kertoivat tarinoita suullisesti joko toistaen kuulemaansa tai keksien itse.

Sanaton kirja ei päästä helpolla. Ei voi vain laittaa aivoja narikkaan ja lukea lapselle mekaanisesti. Tarina täytyy rakentaa itse yhdessä lapsen kanssa kuvien pohjalta. Tarkoituksena on juurikin herätellä lapsen omia kertojanlahjoja. Sanattomat kirjat toimivat hienosti pohjana lapsen omalle luovuudelle.

Tyttäreni S ei ole ollut koskaan mikään suuri kertoja. Hänen ystävänsä "luki" kirjoja jo kolmivuotiaana eli otti kirjan käteensä ja kertoi tarinaa kuvien ja kuulemansa pohjalta. Olin vähän pahoillani, ettei S osoittanut samanlaista kiinnostusta.

Kun S täytti neljä, annoin hänelle Oppi & ilon Minä itse kerron tarinan -kortit (Sanoma Pro 2017). Pakkauksessa on sata kuvakorttia, joiden avulla voi keksiä ja kertoa omia tarinoita.

Sitten kuulin sanattomista kirjoista ja innostuin ajatuksesta. Flora and the Flamingo oli ensimmäinen sanaton kirja, jonka hankin.

Kirjassa on vain kaksi henkilöä: uimapukuun, uimalakkiin ja räpylöihin pukeutunut Flora-tyttö sekä vaaleanpunainen flamingo. Yhdessä he tekevät kuvissa tanssiliikkeitä. Välillä pyllähdetään ja murjotetaan, mutta sitten taas jatketaan. Kirjan lopussa hypätään veteen ja Floran ja flamingon peittelemätön riemu välittyy hienosti kuvista.

Kirjan kuvat ovat herkkiä. Sivut ovat yleisilmeeltään aika valkoiset. Hahmojen kuvaamiseen on käytetty vain muutamaa vaaleahkoa väriä. Ilmeet ja eleet on kuvattu niin osuvasti, että päähenkilöiden tunnetiloihin on helppo samaistua. 

Oman mielenkiintonsa tuovat useimmilla aukeamilla olevat luukut, joiden takaa paljastuu meneillään olevan liikesarjan seuraava vaihe. Tanssia harrastava S on ihastunut kirjaan. Hänestä Flora on ballerina, eikä hän ollenkaan pidä kummallisena sitä, että tällä on räpylät jalassa. Flora taitaa kuitenkin olla kuviouimari. 

Molly Idle on myöhemmin julkaissut muitakin kirjoja samalla periaatteella. Itseäni kiinnostaisi ainakin Flora and the Peacocks.

Sanattoman kirjan virkaa voisi toimittaa myös vieraskielinen kirja, jonka kieltä ei ymmärrä. Äitini toi S:lle Israelin matkalta tuliaisiksi hepreankielisen lastenkirja. Se on meille kirjaimellisesti täyttä hepreaa, ja olemme yrittäneet selvittää tarinaa kuvien pohjalta. Ongelmallista on, että kuvittaja ei ole ajatellut, ettei lukijalla olisi käytössään tekstiä. Vaikka kuvat periaatteessa ovat selkeät ja runsaat, on kertomus jäänyt meille vähän hämäräksi.

IBBY Sverige on julkaissut oppaan sanattomien kirjojen käytöstä lasten kanssa. Kannattaa vilkaista.

Molly Idle: Flora and the Flamigo

Kustantaja: Chronicle Books LLC 2013

LUE MYÖS

Kirjoitin eräästä toisesta sanattomasta kirjasta helmikuussa:
Guten Morgen, kleine Straẞenbahn!

Sanaton kirja toimii yli kielirajojen

Teimme talvilomamatkan Berliiniin, enkä tietenkään välttynyt tuomasta sieltä tuliaisena kirjaa. Saksantaitoni on hiukan ruosteessa, joten luulin, ettei tältä matkalta tarttuisi mukaan kirjoja. Tekniikan museon (Deutsches Technikmuseum Berlin) museokaupasta löytyi kuitenkin teos, jota en voinut vastustaa.

Julie Völkin Guten Morgen, kleine Straẞenbahn! on sanaton kirja. Minun ei siis tarvitsekaan osata saksaa, sillä kuvat kertovat tarinan. Sanattoman kirjan ideana on, että lukijat sepittävät itse kertomuksen kuvien pohjalta. Tarinaa ei anneta valmiina, vaan lapsi saa käyttää omaa mielikuvitustaan ja harjoitella kertojanlahjojaan.

Teimme tyttäreni kanssa niin, että katsoimme ensin yhdessä kirjan läpi. Tutkimme kuvia ja mitä niissä näkyy. Hahmottelimme hiukan juonta, joka kuvien pohjalta olisi mahdollista rakentaa. Sitten tyttäreni halusi katsoa kirjan uudelleen läpi yksin. Tämän jälkeen hän "luki" kirjan minulle. 

Hän onnistui erinomaisesti tavoittamaan kirjasta oleellisen. Olemme tutustuneet sanattomiin kirjoihin aiemminkin ja tyttärelläni on ollut vaikeuksia löytää omaa ääntään. Olinkin äärettömän ilahtunut, kun kehitystä oli nyt selvästi tapahtunut.

Guten Morgen, kleine Straẞenbahn! kertoo pienestä raitiovaunusta, joka kuljettaa matkustajia suloisessa pikku kaupungissa. Aamulla aikaisin raitiovaununkuljettaja herää – raitiovaunussaan! Koko kaupunki heräilee. Leipomo avaa ovensa ja lehtikioskin luukut avataan. 

Pian ensimmäiset matkustajat nousevat kyytiin: kalanainen, kutova mummo ja koulupoika, joka on löytänyt maasta maailmanpyörälelun. Kalanainen jää pois kalakioskin luona, ja lisää matkustajia nousee kyytiin, mm. äiti lapsikatraan ja lastenvaunujen kanssa. Kutovan mummon punainen kutomus edistyy matkan aikana huimaa vauhtia. Hän jää pois Eläintarhan pysäkillä ja pian kirahvin kaulassa nähdään uusi punainen kaulaliina.

Jokaisella sivulla on mielenkiintoista ja humorististakin havaittavaa. Bongasimme eräässä ikkunassa aaveen, ja erilaisia eläimiä kurkistelee vähän siellä sun täällä. Yksi niistä näyttää täsmälleen samalta kuin leijona kirjassa Das Löwenmädchen (Gerstenberg 2014), joka on Völkin ensimmäinen kirjankuvitus Kim Fupz Aakesonin tekstiin.

Loppua kohti kirja käy yhä karnevalistisemmaksi. Vai mitä sanotte jäätelöä ostavasta pingviinistä ja kahvilassa istuvasta krokotiilista?

Völkin kuvitustyyli erottuu massasta. Lyijykynällä piirretyt kuvat ovat vain osin väritettyjä. Pieni raitiovaunu nähdään joka aukeamalla keltaisen ja punaisen väreissä, mutta muuten Völk on valinnut maisemasta vain muutamia yksityiskohtia korostettavaksi värein. Keltaista nähdään paljon. Heräävän kaupungin lyhdyt, lamput ja muut valonlähteet hehkuvat keltaisina ja luovat vaikutelman aamuhämärästä. Kaiken kaikkiaan kirjan värimaailma on rauhallinen ja maanläheinen.

Völk sai kirjallaan vuonna 2017 itävaltalaiselle lasten- tai nuortenkirjalle myönnettävän valtionpalkinnon Österreichischer Kinder- und Jugendbuchpreis. Samana vuonna saksalainen Stiftung Buchkunst valitsi kirjan kauneimpien saksalaisten kirjojen joukkoon: die schönsten deutschen Bücher 2017.

Olin hiukan pettynyt, kun tajusin, ettei kirjailija itse asiassa olekaan saksalainen vaan itävaltalainen. Saksan matkalta olisi ollut kiva tuoda saksalainen kirja. No, kustantamo sentään on saksalainen. 

Itävaltalainen Völk on syntynyt Wienissä, ja raitiovaunu, jonka hän on ikuistanut kirjaansa on wieniläinen "Bim". Wien sai ensimmäisen raitiovaunulinjansa jo vuonna 1865, joten vuonna 2015 oli wieniläisen raitiovaunun 150-vuotisjuhlavuosi. Liekö Völk saanut siitä idean kirjaansa?

Julie Völk: Guten Morgen, kleine Straẞenbahn!
Kustantaja: Gerstenberg 2016

2. painos 2018

VINKKI

Tässä muutamia muita sanattomia kirjoja:

• Molly Idle: Flora and the Flamingo, Chronicle Books LLC 2013
• Joanne Liu: My Museum, Prestel Junior 2017
• Leena Mäkinen, Anne Suvanto ja Soile Ukkola: Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat - Lapsen kerrontataitoja kehittävä satukirja, PS-kustannus 2017
• Sanna Pelliccioni: Meidän piti lähteä, S&S 2018