"Karkausyönä kaupunki ei kuulu ihmisille"

"Karkauspäivänä joka neljäs vuosi tytöt kosivat poikia", kertoo Richard Scarry kirjassaan Iloinen esikoulu (Tammi 1986). Tästähän karkauspäivä kai yleensä tunnetaan. Nykyisin ajatus tuntuu vähän vanhentuneelta, kun samaa sukupuolta olevien avioliitotkin ovat mahdollisia, eivätkä kaikki edes ole varmoja omasta sukupuolestaan.

Vanhalle kansalle ajatus tytöstä kosimassa oli absurdi. Naisten mahdollisuus kosia karkauspäivänä oli vain osoitus siitä, että karkauspäivää pidettiin nurinkurisuuksien päivänä, ja maailman kirjat olivat silloin muutoinkin sekaisin.

Annina Holmbergin kirjoittama ja Virpi Talvitien kuvittama Karkausyön ratikkamatka (WSOY 2010) leikittelee juuri nurinkurisuuksilla. Karkauspäivänä mikään ei ole niin kuin pitäisi.

"Karkausyönä kaikki on ylösalaisin.
Pöllöt nukkuvat, murmelit valvovat.
Linnanmäki on auki, Nukkumatin maa kiinni.
Karkausyö koittaa vain joka neljäs vuosi.
Karkausyönä kaupunki ei kuulu ihmisille."

Tuomiokirkon kellon lyödessä kaksitoista kertaa alkaa taika-aika, ja kaupunki vapautuu rajoituksistaan. Vihreä ratikka ajelee ympäri kaupunkia ja näkee ihmeellisiä asioita. Katajanokalle on kerääntynyt patsaita eri puolilta kaupunkia patsaiden paljastustilaisuuteen. Siellä ne paljastavat kuulemiaan salaisuuksia toisilleen.

Linnunlaulussa laulaa riemukas böördikööri. Hietaniemen hautausmaalla kalmistot aukeavat ja kummitukset karkeloivat hautakivien välissä. Kaivopuistossa kaupungin eläimet juhlivat ja herkuttelevat vappumaisissa tunnelmissa.

Töölössä ratikka tapaa hevoskastanjan, joka varistelee oksiltaan hölynpölyä ja saa kaupungin nauramaan. Kun oopperatalo päättää pulahtaa uimaan Töölönlahteen, en voi muuta kuin pyöritellä päätä. Välillä tuntuu, että koko kirja on kuin yksi pitkä nonsense-runo. Kieli on lyyristä ja sointuvaa, paikoin jopa lorumaista:

"Muodoton mopsi mussutti munkkeja.
Roteva rotta rohmusi rosollia." 

Karkausyön ollessa kyseessä on rakkauttakin ilmassa. Ratikka rakastuu amaryllikseen, ja liikennevalo ja lyhtypylväs kokevat salamarakkauden. Nähdäänpä kirjassa häätkin. Jäänmurtajat Tarmo ja Sisu solmivat avioliiton.

Parasta kirjassa on se, että teos on ylistyslaulu kotikaupungilleni. Virpi Talvitien kiinnostavassa raapetekniikalla toteutetussa kuvituksessa kaupunki näyttäytyy tunnistettavana. Värit hehkuvat hurmaavina.

Tarinan opetukseksi kiertyy oivallus, että kaupungin henki syntyy tunteista. Suureen kaupunkiin mahtuu monenlaisia tunteita: kaipuuta, riemua, haikeutta, murjotusta, hilpeyttä, levollisuutta, vallattomuutta ja rakkautta.

Käpylän käpylehmät tuntevat itsensä tyytyväisiksi kotikaupungissaan:

"'Mistähän karkausyö on saanut nimensä?' ne miettivät. 'Emme me ainakaan halua karata. Minne me menisimme? Missä muka viihtyisimme paremmin kuin kotinurkissamme?'"

Ratikkaa puolestaan ajatus irtiotosta kiehtoo. Amarylliksen kanssa voisikin karata, vaikka kotikaupunki on tärkeä.

"Sillä paitsi toisiaan, ne rakastivat kaupunkiaan, joka hengitti jo kevättä.

Ja sen kaupungin nimi oli Helsinki."


Annina Holmberg: Karkausyön ratikkamatka
Kuvitus: Virpi Talvitie
Kustantaja: WSOY 2010

Vaihtoehtoisia kulkuneuvoja autottomana päivänä

Jos olet tottunut hurauttamaan paikasta toiseen autolla, tänään se ei käy. Nyt vietetään nimittäin auton vapaapäivää ja on aika pohtia vaihtoehtoisia kulkuneuvoja. Jos oma pää lyö tyhjää, onneksi lastenkirjallisuudesta löytyy runsaasti vinkkejä.

Polkupyörä

Kun Siiran on päästävä sirkusesitykseen metsän laitaan, se kaivaa kellarista esiin vanhan polkupyöränsä. Pyörää ei selvästikään ole käytetty pitkään aikaan, sillä siinä on paljon kunnostamista. Jyrkässä, kuoppaisessa alamäessä kannattaa olla varovainen, ettei romuta pyöräänsä yhtä pahoin kuin Siira. Istuttuaan iltaa sirkusväen kanssa Siiralta luonnistuu jo yksipyöräiselläkin polkeminen!

Reetta Niemelä & Salla Savolainen: Siiran sirkusmatka. Otava 2017.

Raitiovaunu

Helsingissä, varsinkin kantakaupungin alueella, ratikka on kätevimpiä kulkuneuvoja. Vihreät ratikat kolistelevat päivästä toiseen kiskoillaan Kauppatorilta Ullanlinnaan tai Katajanokalta Töölöön tai Käpylästä Kallioon. Kyytiin nousee mummoja ja mammoja, neitejä ja herroja, tätejä ja setiä. Jos osuu ratikan kyytiin karkausyönä, kaikki on ylösalaisin ja silkkaa taikaa. Ratikan ikkunasta voi nähdä vaikkapa jäänmurtajien häät tai Hietaniemen kalmistoista nousseet haamut!

Annina Holmberg & Virpi Talvitie: Karkausyön ratikkamatka. WSOY 2010.

Juna

Kun Onni-poika lähtee yökylään mummon ja papan luo, matka taitetaan junalla. Junassa on hauskaa. Konduktööriltä Onni saa oman lipun ja ravintolavaunussa voi juoda pillimehua. Isi kertoo Onnille, että he äidin kanssa tapasivat junassa. Mummolassa Onnille tulee vähän koti-ikävä, mutta onneksi seuraavana päivänä juna tuo hänet taas kotiin.

Sanna Pelliccioni: Onni-poika menee mummolaan. Minerva 2016. 3. painos.

Soutuvene

Setä Sininen on hankkinut uuden soutuveneen ja vie Petterin ja Lotan sekä täti Vihreän, täti Ruskean ja täti Sinipunaisen souturetkelle. Aikuisten ottaessa nokoset ruoan päälle, Petteri ja Lotta päättävät harjoitella soutamista keskenään. Mutta lasten ei pitäisi päästä vesille yksin. Petteri ja Lotta hukkaavat airot ja kököttävät sitten veneessä avuttomina. Pulassa ovat Setä Sininen ja täditkin, jotka jäävät saarelle jumiin ilman venettä. Tarinalla on onneksi onnellinen loppu, mutta pelastusliivit sentään olisi kannattanut kaikilla olla.

Elsa Bescow: Setä Sinisen uusi vene. Gummerus 1979. 2. painos.

Lautta

Helsingin saarikaupunginosaan Suomenlinnaan matkataan lautalla, kuten Viidakkorumpu-orkesteri tekee mennessään keikalle Suomenlinnaan. Lauttalaiturilla ei kannata säheltää, ettei putoa veteen. Muuten saattaa joutua uimaan koko matkan, kuten Aarne Alligaattori!

Macke Granberg & Erika Weiste: Aarne Alligaattori ja keikka Suomenlinnassa. Arne Alligator Brands Oy 2013.

Laiva

Jos on tarve matkustaa vähän pidemmälle, laiva on oiva valinta. Aino matkustaa perheineen Tanskaan vuorenkokoisella laivalla, joka tärisee merta kyntäessään. Ikkunasta näkyy vain merta ja pieniä purjeveneitä. Hytti alkaa nopeasti tuntua ahtaalta ja tukalalta. Johtuneeko liiasta karkinsyönnistä vai laivan keinunnasta, että Nyytin vatsaa alkaa vääntää.

Kristiina Louhi: Aino matkustaa. Tammi 2004. 5. painos.

Hevosrattaat

Kun Koiramäen lapset Elsa ja Kille lähtevät sukuloimaan kaupunkiin, matka taitetaan hevoskärryillä. Kaupungissa riittää maalaislapsille ihmeteltävää. Kaupungin kaduilla kolistelee monenlaisia hevoskärryjä, -vaunuja ja -kiesejä. 

Tämän kulkuneuvon ongelmana on, että se kuuluu niin selkeästi menneeseen maailmaan. Nykyaikana hevoskärryjä voi olla vaikea löytää.

Mauri & Tarja Kunnas: Koiramäen lapset kaupungissa. Otava 1984. 5. painos.

Kuumailmapallo 

Mansikkahaltijatar haluaa matkustaa mansikkakilpailuun Viherhaltijattaren ruohoaavalle. Hän lähtee matkaan kuumailmapallolla Bibo Perhosen ja pienen haltijalapsi Marjan kanssa. Kuumailmapallot ovat oikukkaita kapistuksia. Matka katkeaa heti alkuunsa, kun kuumailmapallo rysähtää päin puuta ja juuttuu kahden oksan väliin. Törmäys on niin voimakas, että Mansikkahaltijatar, Marja ja Bibo syöksyvät pää edellä linnunpesään. Mansikkahaltijatar ei huonosta kokemuksesta pelästy, vaan kirjan lopussa hän taas nousee kuumailmapallonsa kyytiin.

Stefanie Dahle: Mansikkataikaa Haltijamaassa. Aurinko Kustannus 2015.

Lentokone

Ilmojen halki matkattaessa lentokone lienee kuumailmapalloa käytännöllisempi kulkuneuvo. Ruu matkustaa äidin kanssa lentokoneella lämpimään maahan. Mutta ennen lentokoneeseen pääsyä on selvittävä läpi lentokentän kummallisuuksien. Siihen kuuluu paljon jonottamista ja odottelua. Ruu sentään pääsee lentokoneeseen ensimmäisenä, koska on lapsi. Koneen laskeutuessa Ruun korviin sattuu, mutta banaanin syönti auttaa.

Annakarin Garhamn: Ruu lentomatkalla. Otava 2018.

Avaruusalus 

Jos mielii vielä kauemmas kuin minne lentokoneella pääsee, taitaa vaihtoehdoksi jäädä avaruusalus. Barbapapa perheineen matkustaa avaruuteen, sillä Barbapinko on napannut viestin Marsista. Marsissa kuulostaisi asuvan muusikoita. Asiaa täytyy tutkia henkilökohtaisesti. Matka sujuu hyvin ja löytyyhän Marsista elämää. Barbaperhe kuitenkin melkein tuhoaa planeetan tuomalla sinne vieraslajin.

Annette Tison & Talus Taylor: Barbapapa avaruudessa. Otava 2006.

Lentomatkalla koalaperheen mukana

Kesälomakausi alkaa ja monet perheet lähtevät lomalle lentäen. Meilläkin on tänä kesänä tiedossa Kreikan matka. Lapselleni lentomatkat ovat suht' harvinaisia ja vähän jännittäviäkin tapahtumia, joten niihin täytyy valmistautua hyvin. Meillä valmistautuminen tarkoittaa aina myös aiheeseen liittyvien kirjojen lukemista.

Tänään esittelyssä on mukavasti lentomatkustamista käsittelevä lastenkirja: Päivä eläinten lentoasemalla. Sen on kirjoittanut ja kuvittanut Sharon Rentta. 

Koalaperhe on lähdössä mummolaan Koala Lumpuriin. Sinne matkustetaan lentokoneella. Koalaperheen rinnalla seurataan lentoaseman toimintoja. Tutuksi tulee niin lähtöselvitys kuin turvatarkastuskin. Sen jälkeen tehdään tax-free-ostoksia ja syödään lounasta. Kahvilan ikkunasta on hauska katsella nousevia ja laskeutuvia koneita.

Lounaan jälkeen perhe nukahtaa nokosille ja vasta viimeinen kuulutus lennolle Koala Lumpuriin saa heidät havahtumaan. Tulee kova kiire koneeseen. Pian jo rullataan pitkin kiitorataa ja noustaan pilvien päälle.

Tällä lennolla matkustajille vielä jaetaan ruokatarjottimet. Tosielämässä se alkaa jo olla harvinaista luksusta.

"Aterian jälkeen Kimi ja Kiira keksivät itselleen tekemistä sillä välin, kun äiti ja isä nukkuvat päiväunet.
Ensin Kimi ja Kiira kokeilevat uusia tussikyniään.
Sitten ne laulavat lempilaulujaan.
Ne ovat juuri kehittäneet uuden hienon tanssin, kun...
...lentokoneessa kuuluu kapteeni Haukun kuulutus.
- Laskeudumme pian Koala Lumpuriin. Olkaa hyvät ja kiinnittäkää istuinvyönne!" 

Koala Lumpurin lentoasemalla haetaan matkatavarat matkatavarakarusellista ja sitten ollaan valmiit tapaamaan innokkaasti vilkuttava koalamummo. 

Rentan yksityiskohtaiset kuvat ovat kiinnostavaa katseltavaa. Joka aukeamalta löytyy jotain hauskaa ja humoristista tutkittavaa.

Kirjassa nähdään monenlaisia eläinhahmoja, ei pelkkiä koaloita. Tutustutaan myös moniin ammattiryhmiin. Nähdään esim. lähtöselvitysvirkailija, matkatavarankäsittelijä, lennonjohtaja, asematasovalvoja, kapteeni, perämies ja matkustamohenkilökuntaa.

Päivä eläinten lentoasemalla soveltuu jo melko nuorillekin lapsille.


Sharon Rentta: Päivä eläinten lentoasemalla
Englanninkielinen alkuteos: A Day at the Animal Airport
Suomennos: Terhi Leskinen
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2015 
 

VINKKI

Tässä muita lentomatkustamiseen liittyviä kuvakirjoja:

• Annakarin Garhamn: Ruu lentomatkalla. Otava 2018.
• Kerttu Ruuska & Nadja Sarell: Elsa ja Lauri matkustavat. Sanoma Pro Oy 2015.
• Pierre Winters & Tineke Meirink: Hui, me lennetään! Lasten Keskus 2011.

Sanaton kirja toimii yli kielirajojen

Teimme talvilomamatkan Berliiniin, enkä tietenkään välttynyt tuomasta sieltä tuliaisena kirjaa. Saksantaitoni on hiukan ruosteessa, joten luulin, ettei tältä matkalta tarttuisi mukaan kirjoja. Tekniikan museon (Deutsches Technikmuseum Berlin) museokaupasta löytyi kuitenkin teos, jota en voinut vastustaa.

Julie Völkin Guten Morgen, kleine Straẞenbahn! on sanaton kirja. Minun ei siis tarvitsekaan osata saksaa, sillä kuvat kertovat tarinan. Sanattoman kirjan ideana on, että lukijat sepittävät itse kertomuksen kuvien pohjalta. Tarinaa ei anneta valmiina, vaan lapsi saa käyttää omaa mielikuvitustaan ja harjoitella kertojanlahjojaan.

Teimme tyttäreni kanssa niin, että katsoimme ensin yhdessä kirjan läpi. Tutkimme kuvia ja mitä niissä näkyy. Hahmottelimme hiukan juonta, joka kuvien pohjalta olisi mahdollista rakentaa. Sitten tyttäreni halusi katsoa kirjan uudelleen läpi yksin. Tämän jälkeen hän "luki" kirjan minulle. 

Hän onnistui erinomaisesti tavoittamaan kirjasta oleellisen. Olemme tutustuneet sanattomiin kirjoihin aiemminkin ja tyttärelläni on ollut vaikeuksia löytää omaa ääntään. Olinkin äärettömän ilahtunut, kun kehitystä oli nyt selvästi tapahtunut.

Guten Morgen, kleine Straẞenbahn! kertoo pienestä raitiovaunusta, joka kuljettaa matkustajia suloisessa pikku kaupungissa. Aamulla aikaisin raitiovaununkuljettaja herää – raitiovaunussaan! Koko kaupunki heräilee. Leipomo avaa ovensa ja lehtikioskin luukut avataan. 

Pian ensimmäiset matkustajat nousevat kyytiin: kalanainen, kutova mummo ja koulupoika, joka on löytänyt maasta maailmanpyörälelun. Kalanainen jää pois kalakioskin luona, ja lisää matkustajia nousee kyytiin, mm. äiti lapsikatraan ja lastenvaunujen kanssa. Kutovan mummon punainen kutomus edistyy matkan aikana huimaa vauhtia. Hän jää pois Eläintarhan pysäkillä ja pian kirahvin kaulassa nähdään uusi punainen kaulaliina.

Jokaisella sivulla on mielenkiintoista ja humorististakin havaittavaa. Bongasimme eräässä ikkunassa aaveen, ja erilaisia eläimiä kurkistelee vähän siellä sun täällä. Yksi niistä näyttää täsmälleen samalta kuin leijona kirjassa Das Löwenmädchen (Gerstenberg 2014), joka on Völkin ensimmäinen kirjankuvitus Kim Fupz Aakesonin tekstiin.

Loppua kohti kirja käy yhä karnevalistisemmaksi. Vai mitä sanotte jäätelöä ostavasta pingviinistä ja kahvilassa istuvasta krokotiilista?

Völkin kuvitustyyli erottuu massasta. Lyijykynällä piirretyt kuvat ovat vain osin väritettyjä. Pieni raitiovaunu nähdään joka aukeamalla keltaisen ja punaisen väreissä, mutta muuten Völk on valinnut maisemasta vain muutamia yksityiskohtia korostettavaksi värein. Keltaista nähdään paljon. Heräävän kaupungin lyhdyt, lamput ja muut valonlähteet hehkuvat keltaisina ja luovat vaikutelman aamuhämärästä. Kaiken kaikkiaan kirjan värimaailma on rauhallinen ja maanläheinen.

Völk sai kirjallaan vuonna 2017 itävaltalaiselle lasten- tai nuortenkirjalle myönnettävän valtionpalkinnon Österreichischer Kinder- und Jugendbuchpreis. Samana vuonna saksalainen Stiftung Buchkunst valitsi kirjan kauneimpien saksalaisten kirjojen joukkoon: die schönsten deutschen Bücher 2017.

Olin hiukan pettynyt, kun tajusin, ettei kirjailija itse asiassa olekaan saksalainen vaan itävaltalainen. Saksan matkalta olisi ollut kiva tuoda saksalainen kirja. No, kustantamo sentään on saksalainen. 

Itävaltalainen Völk on syntynyt Wienissä, ja raitiovaunu, jonka hän on ikuistanut kirjaansa on wieniläinen "Bim". Wien sai ensimmäisen raitiovaunulinjansa jo vuonna 1865, joten vuonna 2015 oli wieniläisen raitiovaunun 150-vuotisjuhlavuosi. Liekö Völk saanut siitä idean kirjaansa?

Julie Völk: Guten Morgen, kleine Straẞenbahn!
Kustantaja: Gerstenberg 2016

2. painos 2018

VINKKI

Tässä muutamia muita sanattomia kirjoja:

• Molly Idle: Flora and the Flamingo, Chronicle Books LLC 2013
• Joanne Liu: My Museum, Prestel Junior 2017
• Leena Mäkinen, Anne Suvanto ja Soile Ukkola: Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat - Lapsen kerrontataitoja kehittävä satukirja, PS-kustannus 2017
• Sanna Pelliccioni: Meidän piti lähteä, S&S 2018