3 helppolukuista pupukirjaa

Ekaluokkalaiseni valitsi tänään kirjastosta itselleen pari pupukirjaa, koska mikäpä olisi parempi aika lukea pupuista kuin pääsiäinen. 

Molemmat hänen valitsemansa kirjat ovat ilmestyneet Mäkelän tavutetussa Pikku Lukuavain -sarjassa. Sarja on suunnattu lukemisen parissa ensiaskeleitaan ottaville lapsille. Tyttäreni ei oikeastaan kuulu enää tähän ryhmään, mutta koska hän on vähän laiskanpuoleinen lukija, hän valitsee usein itse luettavakseen kirjoja, jotka saa luettua kerralla ja mahdollisimman vähällä vaivalla. Siihen tarkoitukseen Pikku Lukuavaimet ovat loistavia.

Tyttäreni suosikkeja ovat Eeli- ja Omar-nimisistä ystävyksistä kertovat Helena Brossin kirjat. Niissä on Kadri Ilveksen runsas, mukavan näköinen värikuvitus. Ensimmäistä luokkaa käyvät Eeli ja Omar asuvat samassa talossa ja ovat parhaita kavereita.

Kani karkuteillä

Kirjassa Kani karkuteillä (Mäkelä 2021) Eeli ja Omar haaveilevat omasta lemmikistä. Kuin tilauksesta he löytävät puistosta pienen, suloisen kanin. Eeli vie sen kotiinsa ja haluaisi kovasti pitää sen, mutta kania varmasti kaipaillaan jossain. Kanin oikea omistaja täytyy löytää. Odotellessa Eeli sentään saa hoivata pörröturkkia.

Hyppää, Hopsu!

Margareta Nordqvistin kirjassa Hyppää, Hopsu! (Mäkelä 2022) tavataan sisarukset Onni ja Oona, joilla on kanit Hopsu ja Ruska. Ruska on niin kova hyppelemään, että lapset päättävät rakentaa kaneille esteradan. Ruska rakastaa sitä, mutta Hopsu ei suostu millään hyppäämään. Lopulta se karkaa metsikköön, jossa vaanii kettu! Ehtivätkö lapset ajoissa apuun?

Hyppää, Hopsu! kuuluu Pikku Lukuavaimen Eläinystävät-sarjaan. Sarjan kirjat kertovat maalla asuvista Onnista, Oonasta, Pihlasta, Aaposta ja Ellasta sekä monenlaisista eläimistä, joita lapset hoitavat.

Olafin pentupäiväkirjat — Pitelemätön pitkäkorva

Kolmas helppolukuinen pupukirja on Helena Wariksen ja kuvittaja Mirjami Mannisen Pitelemätön pitkäkorva (Otava 2022), joka on ilmestynyt Olafin pentupäiväkirjat -sarjassa. Saimme kirjan kustantajalta arvostelukappaleena ja luimme sen jo jonkin aikaa sitten. Se ei siis tänä vuonna kuulu pääsiäisajan lukemistoomme. Ehkä se jo ensi vuonna kestäisi uuden lukukerran...

Olafin pentupäiväkirjat -sarjassa seurataan maatilan elämää Olaf-nimisen koiranpennun näkövinkkelistä. Maatilalla asustaa monenlaisia eläimiä, joihin Olaf tutustuu. Pitelemättömässä pitkäkorvassa Olaf ratkoo kanitarhaan liittyvää arvoitusta ja tekee tuttavuutta uusien aasi-tulokkaiden kanssa.

Olafin pentupäiväkirjat ovat ilmestyneet Otavan Lue itse -sarjassa ja nekin on tarkoitettu melko äskettäin lukemaan oppineille. Tekstiä on huomattavasti enemmän kuin Pikku Lukuavain -sarjassa — tyttäreni mielestä liikaa, jotta hän viitsisi itse lukea. Ei sen pitäisi kuitenkaan olla hänelle mahdotonta. Kiinnostava tarina pitää hyvin otteessaan ja mustavalkokuvitus tukee lukemista.

Meistä Olafin pentupäiväkirjat ovat aivan valloittavia. Ehkäpä siksi, että Olaf-koira ystävineen on oikeastikin olemassa ja tarinat pohjautuvat tositapahtumiin. Seuraava seikkailu ilmestyy syyskuussa. Kirjassa Maailman paras laumanvartija jännitetään uuden vuoden iltana koittavaa ilotulitusta.

Syksyllä Mimmi Lehmä päätti rakentaa majan

"Mimmi Lehmä seisoi laitumella. 'Kyllä syksykin menettelee', se ajatteli. 'Nuo värikkäät lehdet näyttävät mukavilta.'"

Olen samaa mieltä Mimmi Lehmän kanssa. Parasta syksyssä on ruska. Sitä on kiva ihailla luonnossa, mutta sateisena, harmaana päivänä on yhtä mukavaa käpertyä viltin alle sohvan nurkkaan ja tuoda syksyn värit kotiin kuvakirjojen kautta.

Sven Nordqvistin kuvat hehkuvat ihanaa syksyistä keltaa Jujja ja Tomas Wieslanderin kirjassa Lehmä rakentaa majan (Kustannus-Mäkelä 1995).

Mimmi Lehmä innostuu nähdessään lasten puuhun rakentaman majan. Se päättää rakentaa itsekin majan puuhun. 

Vaikka Varis osuvasti huomauttaa, etteivät lehmät rakenna majoja, se ei estä Mimmi Lehmää. Sille mikään ei ole mahdotonta, eikä se suostu kuuntelemaan muiden mielipiteitä siitä, mitä voi ja mitä ei voi tehdä. Kieltämättä hyvä asenne elämään, vaikka muiden mielestä se välillä sortuukin ylilyönteihin.

"— No mutta! huusi Varis. — Eihän sinulla ole käsiäkään. Sinulla on neljä jalkaa. Ethän sinä saa edes otetta vasarasta."

Eihän majan rakentaminen tietenkään helppoa ole neljällä sorkalla, mutta maja kuitenkin valmistuu. Variksen mielestä se on pelkkä vino lautakasa, joten sen täytyy tietysti näyttää, miten rakennetaan paremmin...

Mutta mitäs sitten kun maja on valmis? Mitä sen jälkeen voi tehdä?

Mimmi Lehmästä ja Variksesta kertovat kuvakirjat ovat saavuttaneet klassikon aseman. Kirjoista on otettu useita painoksia ja kirjoja on käännetty yli kolmellekymmenelle kielelle.

Ensimmäinen kirja tästä valloittavasta parista ilmestyi vuonna 1991, joten omassa lapsuudessani en ehtinyt kirjoista nauttia. Muistan, että seitsemän vuotta nuoremmalla pikkuveljelläni jo oli Mimmi Lehmä ja Varis -kirjoja. 

Tyttäreni hurahti niihin pienenä leikki-ikäisenä nähtyään näytelmän Mimmi Lehmästä ja Variksesta. Jokunen kirja hyllystämme yhä löytyy, vaikka seitsenvuotias alkaa jo olla kohderyhmää vanhempi.

Jujja ja Tomas Wieslander: Lehmä rakentaa majan
Ruotsinkielinen alkuteos: Mamma Mu bygger koja
Suomennos: Pirjo Santonen
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 1995

Siistissä metsässä on mukava olla — Pikkulikin sen tietää

On ollut mukava huomata, kuinka hyvin metsää hyödynnetään opetuksessa tyttäreni koulussa. Metsä sopii niin liikuntatuntien kuin ympäristöopin tuntien tapahtumapaikaksi. Sieltä haetaan materiaalia kuvataide- ja käsityötunneille. Jopa matematiikan tunnilla voidaan mennä metsään laskemaan keppejä ja käpyjä.

Metsä virkistää ja rauhoittaa. Metsällä on todettuja terveysvaikutuksia. Mutta yksi asia on tärkeä muistaa: metsässä ei roskata. Sotkuisen metsän vaikutus mielialaan ei vedä vertoja puhtaalle metsälle.

Metsämarja Aittokosken kuvakirjassa Pidä metsä siistinä, Pikkuli (Mäkelä 2020) on tärkeä sanoma. Aurinkonummen metsässä valmistaudutaan metsäjuhlaan. Kaikki metsän asukkaat valmistelevat juhlia innokkaina ja iloisina, kunnes Pikkuli tekee järkyttävän löydön. Metsä on täynnä rikkinäistä rojua.

Pikkulin mielestä sotkua täytyy heti ryhtyä siivoamaan. Jotkut haraavat vastaan. Miksi pitäisi siivota, kun ei ole sotkenutkaan?

— Jos jätämme roskat tänne, muut luulevat, että niitä saa heitellä mielin määrin, Myyrä selittää.
— Ja ensimmäisen roskan heittäminen puhtaaseen metsään tuntuisi paljon pahemmalta kuin se, että heittäisi yhden roskan jo valmiiseen sotkuun, Sisko jatkaa.

Yhteistyöllä metsä siivotaan. Jätteet lajitellaan lajinsa mukaan, ja löytyypä joukosta jotain korjaamiskelpoistakin. Peltipurkeille löytyy uusiokäyttöä. Niistä saadaan hienot rummut illan juhliin.

Siistissä metsässä on hauska juhlia. Mutta mitä luulet, osaavatko eläimet juhlia roskaamatta?

Pikkuli-kirjat ovat suosittuja. Keväällä lahjoitin yhden eskariin (Pelko pois, Pikkuli, josta kirjoitin alkuvuodesta) ja vastaanotto oli kuulemma ollut loistava. Kirjan ääreen olivat löytäneet sellaisetkin pojat, joita kirjat eivät yleensä niin kiinnosta. Pikkuli kun oli heille tuttu hahmo peleistä.

Lokakuussa ilmestyy kaksi uutta Pikkuli-kirjaa: Pikkuli tahtoo lomalle ja Pikkulin vekkuli lemmikki (Kustannus-Mäkelä). Leikki-ikäisille suunnatut kuvakirjat sopivat niin iltasaduiksi kuin keskustelun herättäjiksi.

Kirjassa Pikkuli tahtoo lomalle perhe haaveilee lomasta jossain kaukaisessa, eksoottisessa paikassa. Mutta entä jos matka on liian pitkä lennettäväksi eikä lentolippuihin ole varaa?

Kirjassa Pikkulin vekkuli lemmikki selviää, millainen lemmikki pörröinen toukka on. Miten Pikkuli pärjää toukan kanssa, joka nakertaa kaikkea ja kakkii ympäriinsä? Ja mitä sitten, kun toukan on aika aikuistua?

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

Kymmenen vuotta Pikkuli-kirjoja — ja lisää on luvassa

Eräänä iltana tyttärelläni oli käynnissä Pikkuli-maraton. Hän katseli YLE Areenalta Pikkuli-sarjaa jakson toisensa perään. Tiesin heti, minkä kirjan valitsisin iltasaduksi. Meillä on ollut lukupinossa jo jonkin aikaa kaikkien joulukirjojen alle hautautuneena pari Metsämarja Aittokosken Pikkuli-kirjaa.

Pikkuli-kirjat täyttävät tänä vuonna 10 vuotta, sillä ensimmäinen Pikkuli-kirja Lennä Pikkuli, lennä ilmestyi vuonna 2011 (Aurinko Kustannus). Sittemmin kustantajaksi vaihtui Kustannus Mäkelä, ja tähän mennessä leikki-ikäisille suunnattuja Pikkuli-kuvakirjoja on ilmestynyt kaikkiaan seitsemän. Lisäksi on ilmestynyt Pikkuli-puuhakirja.

Helmikuussa myös taaperot pääsevät tutustumaan Pikkuli-kirjoihin. Silloin ilmestyy kaksi pahvista ensikirjaa: Pikkuli oppii värejä ja Pikkuli oppii numeroita (Kustannus Mäkelä).

Kymmenessä vuodessa Pikkuli-hahmon ympärille on muodostunut kokonainen Pikkuli-maailma. Vuonna 2015 päivänvalon näki Pikkuli-animaatio, jota Suomessa on esitetty Pikku Kakkosessa ja Buu-klubbenissa. Sarjan äänimaailma on muuta kuin varsinaista puhetta. Ehkä se on avittanut sarjan kansainväliseen menestykseen. Ohjelmaa nimittäin esitetään ympäri maailmaa.

Vuodesta 2016 alkaen kirjailija Metsämarja Aittokoski on puolisonsa graafikko ja kuvittaja Antti Aittokosken kanssa tehnyt Pikkulin Laululeikkishowta. Shown voi tilata vaikkapa päiväkotiin tai kouluun, mutta sitä on esitetty myös esimerkiksi kirjamessuilla ja ostoskeskuksissa. Showssa Pikkuli tulee henkilökohtaisesti paikalle! Ja tietysti sitä saa myös käydä halaamassa (jos koronatilanne antaa myöten).

Pikkulilla on oma verkkosivusto, josta löytyy esimerkiksi puuhaa, pelejä ja värityskuvia sekä tietoa Pikkulista. Pikkuli on monessa mukana.

Ensimmäinen Pikkuli-kirja, jonka me kuusivuotiaani kanssa luimme, oli Pelko pois, Pikkuli! (Kustannus Mäkelä 2020, arvostelukappale kustantajalta). Kirja on omistettu "kaikille, joita jokin asia pelottaa".

Kirjassa on nukkumaanmenoaika. Pikkuli ei haluaisi valojen sammuvan, sillä sitä pelottaa pimeässä. Pikkulia pelottaa, vaikka se on vuoteessa siskon ja veljen välissä. Pikkulia pelottaa vielä sittenkin, kun se pääsee isän ja äidin väliin.

Päivällä Pikkuli joutuu taas vastatusten pimeänpelkonsa kanssa pudottuaan pimeään kuoppaan. Ensin se on kauhuissaan, mutta ystävänsä Myyrän avustuksella Pikkuli oppii, ettei pimeää tarvitse pelätä, jos siihen tutustuu. Vaikka puunjuurakko, jota ei tulisi mieleenkään pelätä valoisassa, saattaa pimeässä näyttää pelottavalta, se on silti se aivan sama puunjuurakko.

"Myyrä kohottaa lyhtyä naamansa eteen.
— Näetkö minut nyt kunnolla?
— Näen tietenkin, vastaa Pikkuli.
— Kuka minä olen? kysyy Myyrä.
— Sinä olet Myyrä, minun ystäväni, tokaisee Pikkuli.
Myyrä puhaltaa lyhdyn sammuksiin. Tulee aivan pimeää.
— Kuka minä nyt olen? kysyy Myyrä uudestaan.
Pikkulia alkaa naurattaa.
— No tietenkin sinä olet vieläkin Myyrä, minun ystäväni! se kikattaa."

Tarinalla on onnellinen loppu. Pikkuli pääsee pelostaan ja oivaltaa, että ilman pimeää monenlaiset seikkailut saattaisivat jäädä kokematta — ja tähdet näkemättä.

Kuusivuotiaani piti kovasti kirjasta. Kuvat ovat värikkäät ja täyttävät usein koko aukeaman. Erityisesti tytär ihastui kanteen. Osa muuten mattapintaisen kannen kuvasta ja tekstistä on korostettu kiiltopainatuksella. Sitä näytti olevan niin hauska hypistellä.

Metsämarja Aittokoski: Pelko pois, Pikkuli!
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2020

Joulumatka 1800-luvun tyyliin

Inger Rydénin kertomus Joelin talvimatka (Kustannus-Mäkelä 1993) on menneeseen aikaan sijoittuva tunnelmallinen joulukertomus. 

 

Jouluun on aikaa muutama päivä, kun vaarilla on erikoisia uutisia. Hän aikoo matkustaa toisen poikansa luokse Siltakylään joulun viettoon. Eletään 1800-luvun loppua, joten matkustaminen ei ole erityisen vaivatonta. Siksi kaikki hämmästyvät. Vaari kuitenkin pitää päänsä ja mukaansa hän aikoo ottaa kuusivuotiaan pojanpoikansa Joelin.

Joel on haltioissaan. Hän palaa innosta päästä näkemään kaupunki ja matkustamaan junalla. Niin lähdetään matkaan. Ennen kuin päästään juna-asemalle asti on käveltävä ja kauan. Kaksi yötä joudutaan yöpymään matkan varrella olevissa taloissa.

Kolmantena päivänä Joelin into alkaa jo laantua. Entä jos mitään junaa ei ole olemassakaan? Onko vaari puhunut pötyä?

Illalla kuitenkin vihdoin päästään kaupunkiin. Niin paljon taloja, ihmisiä ja rekiä Joel ei ole koskaan nähnyt! Seuraavana päivänä hän pääsee lopulta näkemään junankin. Koko junamatkan Joel on innoissaan, mutta kuinka vaari voi vaan torkkua!

Vihdoin päästään perille Siltakylään. On jo joulu. Matka on ollut Joelille valtava elämys ja hieno joululahja, mutta löytyypä vaarin repusta vielä joulupakettikin Joelille — jotain mitä Joel on kauan toivonut.

Historia ja entisaikoihin sijoittuvat kirjat kiinnostavat minua erityisesti. Nautin kirjasta ja tyttärenikin piti siitä. 

Kuvat tarjosivat kansatieteilijälle kiinnostavaa katseltavaa. Kuvat ovat realistisia ja täynnä yksityiskohtia. Tupamiljöissä näkyy vanhaa esineistöä, jota kuusivuotiaanikin katseli mielellään. Hän bongasi kuvista esineitä, joita oli nähnyt Seurasaaressa tai muissa museoissa, ja kyseli vieraammista esineistä, mitä ne olivat.


Inger Rydén: Joelin talvimatka
Ruotsinkielinen alkuteos: Joels julfärd
Suomennos: Auli Hurme-Keränen
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 1993

 

 

Keinotekoinen vs. aito joulu

Karhu valmistautuu viettämään rauhallista joulua itsekseen kaukana kaupungin hälystä Tracey Corderoyn kirjoittamassa ja Tony Nealin kuvittamassa kirjassa Hotelli Jouluntaika (Kustannus-Mäkelä 2018).

Kohtalo puuttuu kuitenkin peliin, kun sen ovelle saapuu pahasti eksynyt sammakko. Sammakko on matkalla hotelli Jouluntaikaan, jonka esitteessä lupaillaan mahtavia elämyksiä: laulava joulukuusi, ääntä nopeampi kelkka, huikeat jouluvalot ja Korvatunturin aamiaisbaari.

 

Käy selväksi, ettei sammakko enää ehdi hotelliin jouluksi. Karhun käy häntä sääliksi, joten se kutsuu Sammakon luokseen viettämään joulua. Karhulla ei ole tarjottavana vieraalleen samanlaisia kokemuksia kuin hotellissa olisi ollut. Sen sijaan se pystyy antamaan aitoja elämyksiä, jotka useimmiten ovat ilmaisia ja silti mahtavia.

Mitäpä sanoisitte vaikka koko taivaan kannella leimuavista revontulista? Eiköhän ne voita mennen tullen hotelli Jouluntaian välkkyvät ja vilkkuvat valonauhat. Laulavaa joulukuustakaan Karhulla ei ole, mutta pihalla kasvaa suuri kaunis kuusi, jonka huurre saa kimaltamaan.

Karhu vie vieraansa eväsretkelle metsään, jossa ne näkevät oikeita poroja ja leikkivät lumisotaa.

"'Lumisota! Hurraa!' riemuitsi Sammakko. 'Eikä tätä edes mainittu esitteessä!'"

Pääsee Sammakko kokemaan vähän sitä joulun taikaakin. Vai mikä muuten selittäisi helinän katolla?

"'Saanko tulla ensi vuonnakin? Sinun jouluhotellisi on MAAILMAN PARAS!'"  

 

Kirjan opetuksena lienee keinotekoisten ja aitojen kokemusten vertailu. Emme välttämättä tarvitse mainosmiesten ja markkinointiväen tarjoamaa kuvaa joulusta. Kun maltamme rauhoittua ja katsella ympärillemme, löydämme jotain parempaa. 

 

Tämä on sellaisia peruskuvakirjoja, joissa on kiva, lämminhenkinen kertomus ja nätit kuvat. Se on kaiken kaikkiaan siisti kokonaisuus. Kirja on hauska lukea, mutta ei se sykähdytä mitenkään erityisesti eikä jää mieleen. Vuoden välein joulun aikaan sen kyllä voi lukea uudestaan.

Tracey Corderoy: Hotelli Jouluntaika
Kuvitus: Tony Neal
Englanninkielinen alkuteos: The Christmas Extravaganza Hotel
Suomennos: Raija Rintamäki
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2018

 

Mikä on rakkaampi kuin joulu?

Karhuperheessä valmistaudutaan joulunviettoon Ellie Hattien kirjoittamassa ja Tim Warnesin kuvittamassa kirjassa Rakkaampi kuin joulu (Kustannus-Mäkelä 2020).

Jouluiset puuhat, kuten lahjojen paketointi, koristelu ja leipominen, sujuvat iloisesti laulellen.

"'Laatikot kun vielä paistan, sitten kaikki herkut maistan.
Vatsan täyteen syön ja ahmin vaikka koko yön!
Pöydän koreaksi laitan joka joulu minä.
Rakkaampi kuin joulu olet mulle silti —'"

Aina tapahtuu jotain niin, että laulut keskeytyvät samaan kohtaan ja viimeinen sana jää kuulematta. Milloin posteljooni tulee tuomaan joulukortteja, milloin isä rymistelee sisään suuren kuusen kanssa tai milloin laulajat saapuvat oven taa ilahduttamaan jouluisilla sävelillä.

Läpi kirjan siis jännitetään, mikä voi olla rakkaampi kuin joulu. Kuusivuotiaani sen toki hyvissä ajoin arvasikin.

Kirja sopii parhaiten ehkä vähän nuoremmille lapsille, sillä teksti on aika lyhyt ja yksinkertainen. Sympaattiset, värikkäät kuvat ovat siloista katseltavaa. Kirja on kuin kiiltokuva.

Sen lisäksi että laulujen puuttuva riimi selviää, viimeisellä sivulla paljastetaan, mikä on joulun paras lahja. Se alkaa R:llä ja päättyy S:ään.

Ellie Hattie: Rakkaampi kuin joulu
Kuvitus: Tim Warnes
Englanninkielinen alkuteos: I Love You More Than Christmas
Suomennos: Raija Rintamäki
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä 2020

 

Lehtirosvoko vie lehdet puista?

Maisema kotitalomme ympärillä on muuttunut syksyiseksi ja lehtiä varisee maahan yhä kiihtyvällä tahdilla. Yksi syksyisistä puheenaiheista pienen lapsen kanssa on, miksi lehdet puissa muuttavat väriä ja putoavat maahan.

Tukea keskustelulle saa Alice Hemmingin kirjoittamasta ja Nicola Slaterin kuvittamasta kirjasta Lehtirosvo (Kustannus-Mäkelä 2020). Päähenkilö on orava, jonka nauttii väriloistossa kylpevästä kotipuustaan.

"Miten upea vuodenaika! Tässä minä pötköttelen kotioksalla vatsa täynnä pähkinöitä. Aurinko paistaa lehvistön läpi ja saa värit hehkumaan... punaista, kultaa, oranssia... punaista, kultaa, oranssia..." 

Idylli särkyy, kun orava huomaa, että yksi kotipuun lehdistä on kadonnut! Seuraavana aamuna lehtiä puuttuu taas ja sitä seuraavana aamuna vieläkin enemmän. Lehtirosvo on iskenyt! Orava on siitä varma. Se kulkee pitkin metsää syyttelemässä muita eläimiä lehtirosvoiksi.

Lintu yrittää muistuttaa oravaa siitä, että näin kävi viime vuonnakin. Se ehdottaa oravaa rauhoittumaan kotipesän suojissa. 

Taidan kokeilla oravan rentoutuskeinoja, kun jokavuotinen syksyinen alakulo iskee ja muutun rauhattomaksi ja miltei ahdistuneeksi. Rauhallista liikuntaa, hengitysharjoituksia, lihasten rentouttamista ja kylvyssä loikoilua kirjan kanssa, ehkä niistä on apua.

Tai sitten ei. Seuraavana päivänä orava nimittäin säntäilee taas edestakaisin suunniltaan. Nicola Slaterin ilmeikäs kuvitus onnistuu hienosti tuomaan esiin eläinten tunteita. Eri kokoiset fontit osoittavat, millä äänenpainoilla repliikit lausutaan.

Lintu auttaa oravaa ymmärtämään, mikä oikeasti saa lehdet putoamaan syksyisin. Orava huojentuu suuresti tajutessaan, ettei mitään lehtirosvoa ole olemassakaan. Juuri kun kaikki näyttää olevan kunnossa, odottaa oravaa seuraavana aamuna ulkona vielä suurempi yllätys!

Pelkäsin, että kirja olisi ollut kuusivuotiaalleni jo vähän yksinkertainen, mutta ihan mielellään hän sen kuunteli. Hän taisi tuntea pienoista ylemmyydentuntoa ollessaan oravaa fiksumpi.

Viimeisellä aukeamalla kerrotaan vielä faktatietoa siitä, mitä luonnossa syksyllä tapahtuu. Tästä tytär kovasti piti. Hänestä oli ihmeellistä ajatella, että eteläisellä pallonpuoliskolla syksy alkaa maaliskuussa!

Lehtirosvo
Teksti: Alice Hemming
Kuvitus: Nicola Slater
Englanninkielinen alkuteos: The Leaf Thief
Suomennos: Sinikka Sajama
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä 2020

3 kiinnostavaa lokakuussa ilmestyvää lastenkirjaa

Pidän jatkuvasti silmällä kustantamoiden tarjontaa löytääkseni kiinnostavia kirjoja luettavaksi kuusivuotiaalleni. Poimin tähän kolme kiinnostavaa lokakuussa ilmestyvää kuvakirjaa.

Pisara kuonolta, Mur

Kaisa Happosen ja Anne Vaskon viisas ja suloinen kuvakirjasarja pienestä Mur-karhusta on ihastuttanut niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Avausosan Mur, eli karhu käännösoikeudet on myyty jo yli kymmenelle kielelle. Pisara kuonolla, Mur (Tammi 2020) on sarjan neljäs osa.

Kirjan teemana on kaipaus. Murin kuonolle putoava sadepisara saa karhunpennun pohtimaan yhdessä- ja erossaoloa. Sadepisara on samaa vettä kuin vesi meressä. Vaikka meri on kaukana, kuonon päällä oleva pisara on ihan lähellä. Onko mahdollista olla yhtä aikaa sekä kaukana ja lähellä?

Pidän Mur-kirjoista, koska ne laittavat aivot töihin ja herättelevät keskustelua lapsen kanssa. Anne Vaskon kuvitukset ovat aivan ihania.

Inka ja unikerttu

Lauri Hirvosen kolmannessa Inka-kirjassa Inka ja unikerttu (Kustannus-Mäkelä 2020) podetaan koti-ikävää. Inka pääsee mummilaan yökylään, kun äiti ja isä lähtevät konserttiin. Inkan rakas Höttö-jääkarhu on kuitenkin unohtunut kotiin pihakuuseen. Nukkumisesta ei tule mitään.

Isovanhemmat ottavat tilanteen haltuun ja osaavat käsitellä hienosti ikävän vaivaamaa lasta. Hämärässä yössä Inka ihmettelee isovanhempien kanssa maailman suurimpia puita, kurkistaa karhunpesään ja pohtii, mikä oli maailman ensimmäinen sana.

 

Maisa käy kirjakaupassa

 

Lucy Cousinsin rakastettu Maisa-hiiri täyttää tänä vuonna jo 30 vuotta. Maisa-kirjoja on ilmestynyt valtava määrä, sillä Cousins on tehtaillut 30 vuoden aikana joka vuosi useamman kirjan. 

Lokakuussa ilmestyvässä uutuudessa Maisa käy kirjakaupassa (Kustannus-Mäkelä 2020) suunnataan kirjaostoksille. Maisa haluaa ostaa uuden kirjan itselleen ja toisen lahjaksi Tellulle. Kauppa on täynnä kiehtovia kirjoja. 

Myös Keke, Nipa ja Arttu sattuvat olemaan yhtä aikaa kirjaostoksilla. Jokainen löytää mieluista luettavaa, ja päivän kruunaa ystävysten yhteinen lukuhetki.

Niin kuviltaan kuin tarinoiltaankin selkeät, värikkäät Maisa-kirjat olivat meillä kovassa huudossa tyttären taaperoaikoina. Maisa käy kirjakaupassa -kirjaan tutustumme varmasti menneiden aikojen muistoksi, koska sen aihe on niin lähellä sydäntäni.

3 kiinnostavaa elokuussa ilmestyvää lastenkirjaa

Elokuussa on ilmestymässä niin paljon kiinnostavia lastenkirjoja, että en tiedä, minkä lukisimme ensin. Valitsin tähän postaukseen kolme kirjaa, jotka ovat ennakkotietojen mukaan ilmestymässä elokuussa. Sattumalta kaikki ovat Kustannus-Mäkelän kustantamia.

Elsa ja Lauri kierrättävät

Kerttu Rahikan (ent. Ruuska) luomien leikki-ikäisten sisarusten avulla on jo opittu vaikka minkälaisia taitoja, kuten luistelemaan, käymään uimahallissa ja matkustamaan lentokoneella. Sarjan uusimmassa osassa Elsa ja Lauri kierrättävät (Kustannus-Mäkelä 2020) opetellaan kierrättämään.

Lapset vievät vanhoja tavaroitaan kirpputorille ja auttavat isää laatimaan myynti-ilmoituksen nettiin. He käyvät kierrätyskeskuksessa ja askartelevat kierrätysmateriaalista. Kirjassa juhlitaan tupaantulijaisia, sillä sisarukset saavat omat huoneet. Niissä onkin mukava asustella, kun on päässyt turhasta rojusta eroon.

Kirjan mukava kuvitus on tuttuun tapaan Nadja Sarellin käsialaa.

Hilja ja täydellinen talvipäivä

Kesäkuussa aloimme lukea kuusivuotiaani kanssa Heidi Viherjuuren Hilja-sarjaa. Ensimmäinen kesäinen osa kietoi pauloihinsa, ja heti syksyn koittaessa ahmaisemme pari seuraavaa syksyistä osaa. Myös jouluksi on jo hyllyssämme odottamassa sarjan jouluosa.

Siitä on hyvä jatkaa sarjan viidenteen, uusimpaan osaan Hilja ja täydellinen talvipäivä (Kustannus-Mäkelä 2020). Martti-serkku saapuu viettämään lomaa vihreään taloon, ja Hilja ja Taimi ovat niin innoissaan, että mahtaako yhdestä serkusta riittää molemmille.

Loma on täynnä hauskaa talvipuuhaa. Luistellaan, hiihdetään, lasketaan mäkeä ja leikitään lumessa. Vaarin kanssa ehditään pilkkikisoihinkin.

Tämänkin kirjan on kuvittanut Nadja Sarell.

Hyvä kun on rakkautta

Ihanaakin ihanampi Rose Lagercrantzin kirjoittama ja Eva Erikssonin kuvittama Dunne-sarja on saapunut päätökseensä. Seitsemännessä ja viimeisessä osassa Hyvä kun on rakkautta
(Kustannus-Mäkelä 2020) valmistaudutaan häihin.

Dunnen isä on menossa naimisiin, ja Dunne pitää sitä kokonaan omana ansionaan. Mutta miten ihmeessä isä ei suostu kutsumaan häihinsä Dunnen parasta ystävää Ella Fridaa? Se jos mikä on huutava vääryys. Mitä Ella Fridakin asiasta ajattelee?

Dunne-sarja on ehdottomasti niitä sarjoja, jotka täytyy kerätä kokonaan omaan hyllyyn.

Tyttö ja mummi mökillä Suomen suloisessa kesässä

Koivut vihannoivat ja Suomen suvi näyttäytyy kauniina Lauri Hirvosen kuvakirjassa Inka ja saunaflamingo (Kustannus-Mäkelä 2016).

Kirja on kertomus kesäisistä lomapäivistä mökillä. Samalla se on mitä suurimmassa määrin kertomus pienen Inka-tytön ja hänen mumminsa suhteesta.

Suloista lomatunnelmaa varjostaa vähän se, että Inkan rakas pehmojääkarhu Höttö Nuoskanen on kadonnut. Onneksi mummin kanssa on niin hauska viettää aikaa, ettei Inka pahemmin ehdi surra.

Sitä paitsi Inka osaa ja jaksaa olla kiinnostunut kaikesta ympärillä tapahtuvasta, kuten mistä sade tulee. Onko sauna tehty oikeista puista? Mitä järven pohjassa on? Kuinka isoja ötököitä voi olla?

Myös tarinat vanhoista ajoista kiinnostavat, varsinkin mummin kertomat.

"Inka loikkaa patjalle.

'Kerro joku juttu', hän pyytää.

Näistä hetkistä Inka pitää. Mummilla on ihan hullut jutut. Kun se oli lapsi, niin oli kaikkea hassua. Niin kuin karanneita lehmiä ja televisioita, joissa ei ollut ollenkaan värejä."

Kirja on suloinen muistutus siitä, kuinka tärkeä ja merkityksellinen lapsen ja isovanhemman suhde voi olla.

Tyttäreni S on ollut mummunsa kanssa hyvin läheinen syntymästään saakka, ja he ovat tavanneet vähintään kerran viikossa — kunnes tuli korona. Viime viikolla S tapasi mummun ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun alun. Vaikka ikävä oli varmasti ollut kova molemmin puolin, yhdessäolo jatkui luontevasti kuin taukoa ei olisi ollutkaan.

Inka ja saunaflamingo kuuluu meillä joka kesäiseen lukemistoon. Se on ihana kesäkirja, jossa ainoastaan kirjan nimi vähän häiritsee. Saunaflamingo-sana on poimittu kirjan yhdestä yksittäisestä kohtauksesta, eikä välttämättä sovi kovin hyvin kuvailemaan koko kirjaa.

Inka on sittemmin seikkailut myös kirjassa Inka ja kutitustiikeri (Kustannus-Mäkelä 2017). Syksyllä ilmestyy kolmas Inka-kirja Inka ja unikerttu. Siinä Höttö-jääkarhu on taas jäänyt omille teilleen, ja mummilassa yökylässä oleva Inka kaipaa sitä kovasti.

Lauri Hirvonen (teksti ja kuvat): Inka ja saunaflamingo

Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2016

Pieni Helmet-lukuhaaste 2020 
Merkitsen kirjan listallemme kohtaan 23 "kirjassa on isovanhempia". Ukki tosin vilahtaa tässä kirjassa vain silloin, kun ukin ja mummin auto kurvaa mökin pihaan. On ollut ihmeellisen hankalaa löytää kuvakirjaa, jossa olisi molemmat isovanhemmat. Syksyllä ilmestyvässä Inka ja unikerttu -kirjassa ukki taitaa saada vähän suuremman roolin.

Kuinka monta mahtuu yhdelle luudalle?

Tänään on se päivä, jolloin pieniä noitia normaalioloissa saattaisi ilmestyä ovelle virpomaan. Nykyisissä olosuhteissa tuskin. Nautitaan siis noidista kirjojen välityksellä.

Pienelle leikki-ikäiselle voi valita vaikkapa Julia Donaldsonin kirjoittaman ja Axel Schefflerin kuvittaman kirjan Onko luudalla tilaa? (Kustannus-Mäkelä 2016). Kirjan on suomeksi riimitellyt Hannele Huovi.

Syylänenäinen noita-akka lentelee onnellisena luudalla kissansa kanssa. Yläilmoissa tuuli on kuitenkin villi ja sieppaa noidalta mitä milloinkin. Milloin on hukassa hattu, milloin lettinauha tai taikasauva.

"'Alas!' kirkaisee noita, 
maahan tömähtää luuta. 
Eipä löydykään sauvaa 
ihan ilman muuta."

Onneksi noita saa apua ystävällisiltä eläimiltä ja kaikki kadonneet esineet löytyvät. Auttajilla on kaikilla sama pyyntö:

"'Olen tomera koira,
tomerampi kuin kukaan.
Onko luudalla tilaa?
minä tahtoisin mukaan.'"

Juu, vastaa noita jokaiselle. Vaan kun luudalla on jo neljä eläintä ja noita, tapahtuu kauheita: luuta napsahtaa poikki. Ja jotta onnettomuus olisi maksimaalisen hirveä, noita on vähällä päätyä lohikäärmeen kitaan.

Vain nokkelien eläinystävien ansiosta noita pelastuu ahdingosta. Kiitokseksi noita varmistaa, että uusi luuta kestää koko poppoota ja kaikilla on siinä mukava matkustaa.

Kuusivuotiaalleni kirja alkoi jo olla liian simppeli. Ja koska hän ei pidä riimikirjoista, lukuelämys ei ollut varsinaisesti menestys. Kuvat sentään olivat hänestäkin hauskat. Uskoisin, että vähän nuoremmille leikki-ikäisille kirja toimii hyvin.


Julia Donaldson: Onko luudalla tilaa?
Kuvitus: Axel Scheffler
Englanninkielinen alkuteos: Room of the Broom
Suomeksi riimitellyt: Hannele Huovi
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2016. 2. p.

 

Kuinka uimahallissa toimitaan

En oikein pidä uimisesta ja niinpä tyttäreni pääsi uimahalliin ensimmäisen kerran vasta viisivuotiaana. Valmistauduimme käyntiin lukemalla Kerttu Rahikan kirjoittaman ja Nadja Sarellin kuvittaman kirjan Elsa ja Lauri uimahallissa (Kustannus-Mäkelä 2019).

Päähenkilö Elsakin on viisivuotias lähtiessään äitinsä ja pikkuveljensä Laurin kanssa ensimmäistä kertaa uimahalliin. Iloinen kertomus uimahallireissusta toimii samalla opaskirjana siitä, mitä uimahallissa tapahtuu ja miten siellä toimitaan.

Pääsymaksun jälkeen pääsee pukuhuoneeseen riisuutumaan. Tavarat jätetään lukittavaan kaappiin ja kaapin avain sujautetaan nilkkaan kumilenkistä. Ennen uimapuvun laittoa peseydytään suihkun alla, jottei uimaveteen menisi likaa. 

Uimahallin puolella kuljetaan rauhallisesti. Juosta ei saa, ettei liukastu märällä lattialla. Altaaseen mennään vain yhdessä vanhemman kanssa. 

Uimavalvojan tehtävänä on katsoa, että kaikki sujuu hyvin ja jokaisella on turvallista olla uimahallissa. Elsan uimahallista löytyy vesiliukumäki, josta on hauska laskea. Elsa opettelee uimaan uimalaudan kanssa.

Kun kaikki ovat saaneet tarpeeksi uimisesta ja polskuttelusta, palataan pesuhuoneeseen, jossa käydään suihkussa ja saunassa. Sitten mennään pukuhuoneeseen kuivaamaan ja pukeutumaan. Uidessa tuli nälkä ja jano. Onpa hyvä, että äiti otti eväät mukaan. Ne voi syödä uimahallin aulassa.

Kirjan lopussa on infoaukeamia, joissa kerrotaan sanoin ja kuvin, mitä uimahalliin tarvitsee ottaa mukaan, mitkä ovat uimahallin säännöt, miten veteen voi totutella, millaisia uintityylejä on olemassa ja millaisia vesiliikuntamuotoja altaassa voi harrastaa.

Kirjailija Kerttu Rahikka on varhaiskasvatuksen opettaja. Hän osaa selittää uudet asiat taidokkaasti ja lapsentasoisesti kertomukseksi puettuna. Hänen kirjojensa avulla olemme valmistautuneet muun muassa luistelukentälle menoon (Elsa luistelemassa) ja ensimmäiseen lentomatkaan (Elsa ja Lauri matkustavat). 

Tosin noiden kirjojen ilmestyessä kirjailijan nimi oli vielä Kerttu Ruuska, ja kirjat kustansi Sanoma Pro Oy osana Oppi & ilo -sarjaansa. Myös Elsa ja Lauri uimahallissa on aikaisemmin ilmestynyt Oppi & ilo -sarjassa nimellä Elsa uimahallissa (Sanoma Pro Oy 2014).

Kerttu Rahikka: Elsa ja Lauri uimahallissa
Kuvitus: Nadja Sarell
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2019


VINKKI

Uimateemasta löytyy muitakin kirjoja. Vast'ikään ilmestyneessä Günther Jacobsin kuvakirjassa Kaakatikvaak — Uiminen on kivaa! (Kustannus-Mäkelä 2020) tavataan vettä pelkäävä Eemil-ankka, jonka Henri-joutsen vie uimahalliin harjoittelemaan.

Huhtikuussa ilmestyy Helena Brossin kirjoittama ja Kadri Ilveksin kuvittama helppolukuinen, tavutettu kirja Uimakoulussa (Kustannus-Mäkelä 2020), jossa koululuokka menee uimakouluun.

Meillä on tykätty Anneli Kannon kirjoittamasta ja Noora Katon kuvittamasta Vilma Virtanen ja uimataito (Karisto 2011). Siinä viisivuotias Vilma osallistuu uimakouluun, joka järjestetään rannalla luonnonvesistössä.

Arni hyppää kirjan kyytiin

Viisivuotiaani osoittaa orastavia merkkejä siitä, että lukutaidon opettelu alkaa kiinnostaa. Olen tyytyväinen, koska viisivuotiaanahan opin itsekin lukemaan. Mitä tulee oppimiseen, olen sitä mieltä, että lapsen luontaiset herkkyyskaudet tulee huomioida. Eli opetellaan niitä asioita, jotka lasta itseään kulloinkin kiinnostaa.

Aloin siis miettiä, miten voisin tukea lastani lukemisen opettelussa. Tärkeimpänä asiana nousi esiin tikkukirjaimin kirjoitettujen kirjojen tarjoaminen. Tyttäreni ei osaa pienaakkosia. Ne suorastaan hämmentävät häntä, joten jotta hän pystyisi edes yrittämään sanojen lukemista, niiden tulisi olla kirjoitettuna tikkukirjaimin.

Tuntumani oli, ettei suuraakkosin kirjoitettuja kirjoja ole järin paljon. Omasta hyllystämme sellaisia löytyi vain pari. Oli suunnattava siis kirjastoon. Kirjastosta löysin helppolukuisten kirjojen hyllyn, ja siellähän olikin pitkissä riveissä kaikenlaista helppolukuista luettavaa: suuraakkosin kirjoitettuja, tavutettuja, osin tavutettuja jne.

Nämä kirjat olivat kuitenkin tarkoitettu lapsille, jotka ovat jo juuri oppineet lukemaan. Aloittelijan näkökulmasta ne näyttävät liian haastavilta. Niiden pieni, "oikean kirjan kaltainen" koko luo illuusion siitä, että tekstiä on paljon. Todellisuudessa kirjat ovat runsaasti kuvitettuja eikä tarina suinkaan ole niin pitkä kuin miltä vaikuttaa.

Lainasin kokeeksi yhden tikkukirjaimin kirjoitetun teoksen: Andy Elkertonin Arni ja kultainen kirja (Kustannus-Mäkelä 2018). Se kuuluu Elkertonin Viikinkiseikkailuja-sarjaan. Kustannus-Mäkelä on julkaissut sen osana helppolukuista Hyppää kirjan kyytiin -sarjaansa.

Kirja on läpeensä värikkäästi kuvitettu. Lukuihin jaettu teksti on painettu suuraakkosin ilman tavuviivoja. Paikoin luettavuutta haittasi tekstin latominen kuvan päälle.

Tarina kertoo pienestä viikinkipojasta Arnista. Hänen isänsä, viikinkipäällikkö Harald Haaraparta tuo seikkailuiltaan ryöstösaaliinsa joukossa vanhan kirjan. Koska se on lukittu, hän pitää sitä arvottomana ja antaa Arnin pitää sen. Skaldin avustuksella kirja aukeaa.

"ARNI JA SKALDI HAUKKOIVAT HENKEÄ. SIVUT OLIVAT TÄYNNÄ KAUNIITA KUVIA JA KUVIOITA, JOTKA KIMALTELIVAT LAMPUN VALOSSA. OUDOT KIRJAIMET HOHTIVAT KUIN KULTA.
— NÄMÄ OVAT RIIMUJA, SKALDI HENKÄISI. — KIRJAIMIA, JOTKA JUMALAT OVAT ANTANEET MEILLE!
SKALDI RAAPI LEUKAANSA, JA HÄNEN OTSANSA KURTISTUI. ARNI TIESI SEN TARKOITTAVAN, ETTÄ HÄN MIETTI ANKARASTI. 
— MINUSTA TUNTUU, ETTÄ TÄMÄ ON TAIKAKIRJA, POIKASENI! SKALDI TOTESI VIIMEIN."

Sinä iltana lukiessaan kirjaa sängyssään Arni tempautuu kirjan sisään mitä ihmeellisimpään seikkailuun. Hän muun muassa tapaa itsensä Odinin, kiipeilee maailmanpuun oksilla, liukuu alas sateenkaarta ja päätyy lohikäärmeen kitaan. Jännittäviä käänteitä on luvassa.

Kritiikkiä voisi antaa siitä, että osa kirjan sanastosta tuntuu liian haastavalta juuri lukemaan oppineelle. Itsekin nikottelin lausuessani sellaisia sanoja kuin Yggdrasil tai Nidhöggr, eikä skaldikaan välttämättä ole kovin vaivattomasti luettavissa.

Luin kirjan tyttärelleni ja kannustin häntä seuraamaan tekstiä samalla, kun luin, osoittamalla välillä helppoja sanoja. Hän oppi hahmottamaan, kuinka Arni kirjoitetaan. Hänen tarharyhmässään on poika nimeltään Aarni, ja nyt hän oivalsi kuinka kirjoitetaan Aarnin nimi.

Vaikka kirjan teksti on jaettu viiteen lukuun, me luimme sen yhdeltä istumalta. Väittäisin, ettei kirjassa ollut tekstiä yhtään tavanomaista kuvakirjaa enempää.


Andy Elkerton (teksti ja kuvat): Arni ja kultainen kirja
Englanninkielinen alkuteos: Oolaf and the Golden Book
Suomennos: Terhi Leskinen
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2018

Pieni Helmet-lukuhaaste 2020
Merkitsen kirjan listallemme kohtaan 8 "Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli".

Elmeri ja valkoparta herätti ajatuksia

"— Oletko sinä nähnyt Valkoparran?" kyselivät norsulapset, kun kirjava norsu Elmeri vei ne kuusenhakumatkalle David McKeen kirjassa Elmeri ja Valkoparta.

Norsujen joulusta löytyy paljon samaa kuin ihmisten joulusta. On kuusi, koristeita, lahjoja ja Valkoparta — myyttinen hahmo, jonka voi nähdä vain jouluna. Kirjassa ei itse asiassa mainita lainkaan sanaa joulu — se on vain oma tulkintani tilanteesta. Näin kirja sopii myös niille, joiden uskontoon tai elämänkatsomukseen ei varsinainen joulunvietto sovi.

Ennen Valkoparran tuloa norsuilla on valtavasti tekemistä. Pitääkseen norsulapset poissa jaloista Elmeri vie ne kuusenhakumatkalle. Ihmeellisesti viidakko muuttuu ennen pitkää kuusimetsäksi ja pian norsulapset jo näkevät ensimmäistä kertaa elämässään lunta. Lumileikit luonnollisesti tempaavat mukaansa, ja kuusen valinta jää Elmerin tehtäväksi. Elmerin valintakriteeri on liikuttavan ihana:

"Elmeri valitsi kuusen, joka olisi helppo istuttaa takaisin myöhemmin."

Kotona kuusi koristellaan kauniisti. — Äiti, mistä norsut saivat koristeita? kysyi tyttäreni Ässä.

— Ne ovat kukkia ja hedelmiä, vastasin.

— Ei sinisiä hedelmiä ole olemassa, Ässä huomautti. — Mistä ne saivat maaleja hedelmien maalaamiseksi?

— Ehkä ne tekivät maalit itse, arvelin.

Seuraavalla aukeamalla kuusen alla nähdään valtava röykkiö lahjoja. Lahjat on pakattu hienoihin kirjaviin lahjapapereihin.

— Äiti, mistä norsut saivat lahjapaperia?

— Kaupasta.

— Ei norsuilla ole kauppoja.

Ihmetys lahjapapereista unohtui, kun selvisi, mitä lahjapaketeille tapahtui. Olivatko ne norsulapsille, kuten olisi saattanut luulla? No, eivät. Kun Valkoparta ilmestyi lentävien hirvien vetämässä reessään, lahjat pakattiin Valkoparran rekeen, ja Valkoparta nousi yläilmoihin lahjat mukanaan.

Norsulapset, jotka olivat seuranneet Valkoparran käyntiä salaa lehvien suojista, ryntäsivät esiin. Olivatko ne pettyneitä, kun lahjat katosivat taivaan tuuliin? No, eivät. Ne olivat innoissaan, kun olivat nähneet Valkoparran.

"Elmeri nauroi. — Tämä on antamisen aikaa. Me annamme lahjoja, ja Valkoparta vie lahjat niille, jotka tarvitsevat niitä eniten." 

Mutta ei hätää, oli Valkoparta sentään jättänyt jokaiselle norsulapselle yhden pienen lahjan.

Ajatuksia herättävä kirja ei ollut ihan perinteinen joulukirja, mutta juuri siksi innostava. Suosittelen lämpimästi.

David McKeen luoma kirjava norsu Elmeri muuten täytti tänä vuonna 30 vuotta. Kirjoitin uusimmasta Elmeri-kirjasta Elmerin syntymäpäivä lokakuussa.


David McKee (teksti ja kuvat): Elmeri ja Valkoparta
Englanninkielinen alkuteos: Elmer and Papa Red
Suomennos: Terhi Leskinen
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä 2010

Maailman paras lahja ei ole paketoitavissa

Miten joulupukki selviää, jos jonkun lahjatoiveena on ystävä? Eihän ystävyyttä voi kääriä lahjapakettiin. Vai voiko? Mark Sperringin kirjoittamassa ja Lucy Flemingin kuvittamassa kirjassa Maailman paras lahja joulupukki selviää oikein hyvin.

Kun Isla ja Karhu löysivät jouluna kuusen alta paketin, joka ei ollut kummallekaan heistä, he tuskin arvasivat, että kyseessä oli ehkä maailman nerokkain lahja. Pakettikortissa luki: "Pikku Pupuselle Joulupukilta". Vaikka Karhua houkutti lahjan avaaminen, Islan mielestä heidän piti etsiä lahjan oikea saaja.

Ystävykset lähtivät siis tarpomaan ulos lumeen. Melko helposti he löysivät Pikku Pupusen talolle osoittavan kyltin. Tie Pikku Pupusen talolle ei kuitenkaan ollut helppo. Oli kuljettava Petollista polkua, halki ulvovan myrskytuulen ja upottavien kinosten.

Perillä suloisen lämpimässä talossa he kohtasivat Pikku Pupusen, joka ei ollut saanut yhden yhtäkään lahjaa. Olipa hyvä, etteivät ystävykset luovuttaneet kesken matkan.

No, mitä siellä paketissa sitten oli? Joko arvaat?

Ei mitään. Se oli tyhjä lukuunottamatta pientä viestiä joulupukilta.

Varsinainen lahja Pikku Pupuselle oli lahjan tuojat: Isla ja Karhu eli uudet ystävät. Luonnollisesti ystävykset hieman hämmästyivät asiasta kuultuaan, mutta onneksi joulupukki oli valinnut oikeat tyypit tehtävään. Pikku Pupunen sai kuin saikin, mitä oli pyytänyt.

Herttaisesti kuvitetun kirjan sanomana on, että ystävyys on maailman paras lahja. On hyvä kuitenkin huomata, että ystävyyden polku ei ole aina helppo. Se kannattaa silti kulkea, sillä se on sen arvoista.


Mark Sperring: Maailman paras lahja
Kuvitus: Lucy Fleming
Englanninkielinen alkuteos: The Most Wonderful Gift in the World
Suomennos: Raija Rintamäki
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2019 

Susanna - tavallisen erilainen tyttö

Tyttäreni puheissa on viime aikoina esiintynyt pyörätuolissa oleva mielikuvitusystävä. Olen varma, että yhtenä innoittajana hahmoa luotaessa on toiminut Jeanne Willisin kirjoittama ja Tony Rossin kuvittama kirja Susanna nauraa. Halusin esitellä kirjan tänään, kun vietetään kansainvälistä vammaisten päivää.

Susanna on kuin kuka tahansa pieni tyttö. Kirjassa hänestä nähdään tuokiokuvia monenlaisissa puuhissa ja eri tunnetilojen vallassa. Susanna nauraa, keinuu, tanssii, istuu isän olkapäillä, pyörii leikkipuiston karusellissa, ratsastaa, maalaa jne.

Susanna on kiltti ja joskus tuhma. Hän on iloinen ja välillä surullinen. Susanna vaikuttaa aivan tavalliselta tytöltä. Viimeisellä sivulla paljastuu kirjan yllätys: Susanna istuu pyörätuolissa.

Muistan, kuinka hämmästynyt olin ensimmäisellä lukukerralla. Jouduin palaamaan taaksepäin ja katsomaan, miten Susanna muka pystyy tanssimaan tai pyörimään puistossa karusellissa. Vastaus löytyy kuvista, vaikken aluksi huomannutkaan katsoa kuvia siltä kannalta, että Susanna olisi liikuntavammainen.

Kannatan lämpimästi kaikkia lastenkirjoja, jotka tuovat näkyväksi erilaisuutta. Yleensähän on niin, että ne "erilaisetkin" lapset ovat loppujen lopuksi hyvin samanlaisia kuin muutkin.


Jeanne Willis: Susanna nauraa
Kuvitus: Tony Ross
Englanninkielinen alkuteos: Susan Laughs
Suomennos: Atso Mäkelä
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2000


VINKKI

Tässä muutama muu kansainväliseen vammaisten päivään sopiva lastenkirja:

Tuula Kallioniemi - kuv. Terese Bast: Neljä muskelisoturia. Karisto 2018.

• Kuvakirja, jonka päähenkilö on downin syndromaa sairastava poika.

Heini Saraste & Kalle Könkkölä - kuv. Väinö Heinonen: Voihan vammainen - Lasten kuvasanakirja vammaisuudesta. Into 2017.

• Tietokirja, jossa tehdään lapsentasoisesti tutuksi erinäisiä vammoja ja niihin liittyviä asioita ja käsitteitä.

Marianne Kulmala - kuv. Kirsi Tapani: Saku, spesiaali lapsi. Aivoliitto ry 2014.

• Vertaistukea tarjoava kirja asperger-diagnoosin saaneesta pojasta. Kaksiosaisen kirjan ensimmäisessä, lapsen ja vanhemman yhdessä luettavassa osassa seurataan selkokielellä Sakun päivää. Toinen osa on tarkoitettu vanhemmille, ja siinä Sakun äiti kertoo kokemuksiaan aspergerin oireyhtymää sairastavan lapsen äitinä.

Marianne Kulmala - kuv. Kirsi Tapani: Rufus, spesiaali lapsi. Aivoliitto ry 2015.

• Edellisen kaltainen kaksiosainen selkokirja. Päähenkilöllä Rufuksella on Touretten oireyhtymä.