Vakiinnuttavatko adventtikirjat paikan suomalaistenkin joulun odotuksessa?

Joka vuosi minun on tehnyt mieli päästä lukemaan tyttärelleni joulukalenterikirjaa eli 24:ään lukuun jaettua teosta, joka johdattelee kohti jouluaattoa jouluisen tarinan myötä. Tänä vuonna arvelin, että kuusivuotiaan kanssa tällainen jo onnistuisi.

Ruotsissa 24-lukuiset adventtikirjat (adventsbok) ovat jo pitkään olleet suosittuja. Carolan Barnboggsbloggenista voi käydä kurkkimassa, millaisia kalenterikirjoja Ruotsissa on tänä vuonna ilmestynyt. 

Nyt kalenterikirjat ovat rantautuneet Suomeenkin, ja niitä on alettu tehdä suomalaisin voimin. On kiinnostavaa nähdä, vakiinnuttavatko ne paikkansa suomalaisessa joulun odotuksessa.

Yöjuna

 

Ahvenanmaalaisen Karin Erlandssonin Nattexpressen eli Yöjuna (S&S 2020) on ensimmäinen suomenruotsalainen adventtikirja. Se julkaistiin yhtä aikaa Ruotsissa ja Suomessa (suomennos Anu Koivula). Maaginen seikkailukertomus on koukuttavaa luettavaa. Luvut loppuvat juuri niin jännittävästi, että seuraavan päivän lukuhetkeä odottaa malttamattomana. 

Kirja on saanut erinomaisen vastaanoton, ja se on luettu ja esitelty jo monessa kirjablogissa. Kirjassa on Peter Bergtingin sarjakuvamainen kuvitus.

Teos on ansaitusti valittu Runeberg Junior -palkintoehdokkaaksi. Perusteluissa sanottiin mm. seuraavasti:"Nattexpressen on rikastuttava lukukokemus. Se on kiehtova, jännittävä ja monitasoinen kirja, joka vie lukijansa aivan uusiin ulottuvuuksiin. Kirja antaa lukijalleen tilaa luoda sisäisiä kuvia."

Kuusivuotiaalle Yöjuna ei kuitenkaan vielä sovellu, joten selvittelin muita vaihtoehtoja.

Pandakaksoset joulun jäljillä

 

 
Tänä vuonna on ilmestynyt myös suomalainen adventtikirja Pandakaksoset joulun jäljillä (Otava 2020). Sen on kirjoittanut Kirsti Manninen ja kuvittanut Ninka Reittu. Kirjan 24 lukua johdattavat pienet joulun odottajat kohti aattoa pandakaksosten Bain ja Hein seurassa. Kuumailmapallolla Suomeen saapuneet pandat tarvitsevat Joulupukin apua. Matkalla kohti pohjoista ne tutustuvat suomalaisiin jouluperinteisiin ja ottavat osaa jouluvalmisteluihin. Mutta pääsevätkö ne Joulupukin luo?

Suuren metsän joulu

 

Kirja pandakaksosista olisi ehkä uponnut hyvin kuusivuotiaaseeni, mutta päädyin kuitenkin valitsemaan ruotsalaisen Ulf Starkin kirjoittaman ja Eva Erikssonin kuvittaman adventtikirjan Suuren metsän joulu (WSOY 2014, suomennos Kati Valli), koska se löytyi valmiiksi hyllystämme, emmekä olleet sitä vielä koskaan lukeneet.

Kirja kertoo perinteisestä kotitontusta, sellaisesta satoja vuosia vanhasta ukkelista, joka joskus oli menestyvän maatilan haltia. Nyt se on yksinäinen, äreä ukko, joka asustaa autioituneella tilalla. Ihmiset ovat muuttaneet pois, ja portissa roikkuu kulunut kyltti, jossa lukee: "Tarjoa! Hieno tont". Viimeisen tavun t ja i ovat aikojen saatossa murtuneet pois.

Kirja kertoo myös metsän eläimistä, erityisesti kaniiniperheestä, joiden kotikolon tienoille myrskytuuli eräänä päivänä kyseisen kyltin lennättää. Aikansa asiaa selviteltyään ja muita eläimiä konsultoituaan kaniinit tulevat siihen tulokseen, että hieno tonttu on tulossa käymään ja sille täytyy tarjota hyvää ruokaa.

Kaniinit eivät ole koskaan kuulleet joulusta, mutta muilta eläimiltä ne saavat selville, että joulu on aikaa, jolloin tontut liikkuvat. Lukiessa mieleeni tuli Tove Janssonin Kuusi-novelli ja muumiperhe, joka ei myöskään tiennyt mikä joulu on — varsinkin kun kaniini-isälläkin on korkea musta silinterihattu.

Kaninkolossa alkaa kiivas valmistautuminen tontun tuloon. Mutta tuleeko tonttu? Voiko ärtyisästä kotitontusta sukeutua kovasti odotettu hieno joulutonttu?

Joulukuun ensimmäisenä päivänä luimme kalenterikirjan ensimmäisen luvun.

"Noin, se oli ensimmäinen luku", sanoin. "Huomenna jatketaan."

"Lue vielä", kuusivuotiaani pyysi. "Lue edes ihan vähän."

"No, jos ihan pikkuisen..." epäröin. "Mutta sitten huomiselle jää vähemmän luettavaa."

"Lue!" tytär komensi topakasti.

Ja kuinkas sitten kävikään? Joka kerta kun yritin lopettaa, tytär määräsi: "Lue!" Ja hupsis, sitten koko kirja olikin jo luettu. Luimme 101-sivuisen kalenterikirjan yhdellä kertaa heti joulukuun ensimmäisenä päivänä. Adventtikirjat eivät taida oikein olla meidän juttumme. Emme malta lopettaa lukemista ajoissa.

Tarinaan olimme molemmat tyytyväisiä. Kirja oli myös visuaalisesti viehättävä. Pidän yleensäkin Eva Erikssonin kuvituksista ja tämäkin kuvitus oli onnistunut. Erityistä kiitosta annan kirjan oikeasta kluuttiselästä.

Onko teillä kokemuksia adventtikirjoista?

3 kiinnostavaa elokuussa ilmestyvää lastenkirjaa

Elokuussa on ilmestymässä niin paljon kiinnostavia lastenkirjoja, että en tiedä, minkä lukisimme ensin. Valitsin tähän postaukseen kolme kirjaa, jotka ovat ennakkotietojen mukaan ilmestymässä elokuussa. Sattumalta kaikki ovat Kustannus-Mäkelän kustantamia.

Elsa ja Lauri kierrättävät

Kerttu Rahikan (ent. Ruuska) luomien leikki-ikäisten sisarusten avulla on jo opittu vaikka minkälaisia taitoja, kuten luistelemaan, käymään uimahallissa ja matkustamaan lentokoneella. Sarjan uusimmassa osassa Elsa ja Lauri kierrättävät (Kustannus-Mäkelä 2020) opetellaan kierrättämään.

Lapset vievät vanhoja tavaroitaan kirpputorille ja auttavat isää laatimaan myynti-ilmoituksen nettiin. He käyvät kierrätyskeskuksessa ja askartelevat kierrätysmateriaalista. Kirjassa juhlitaan tupaantulijaisia, sillä sisarukset saavat omat huoneet. Niissä onkin mukava asustella, kun on päässyt turhasta rojusta eroon.

Kirjan mukava kuvitus on tuttuun tapaan Nadja Sarellin käsialaa.

Hilja ja täydellinen talvipäivä

Kesäkuussa aloimme lukea kuusivuotiaani kanssa Heidi Viherjuuren Hilja-sarjaa. Ensimmäinen kesäinen osa kietoi pauloihinsa, ja heti syksyn koittaessa ahmaisemme pari seuraavaa syksyistä osaa. Myös jouluksi on jo hyllyssämme odottamassa sarjan jouluosa.

Siitä on hyvä jatkaa sarjan viidenteen, uusimpaan osaan Hilja ja täydellinen talvipäivä (Kustannus-Mäkelä 2020). Martti-serkku saapuu viettämään lomaa vihreään taloon, ja Hilja ja Taimi ovat niin innoissaan, että mahtaako yhdestä serkusta riittää molemmille.

Loma on täynnä hauskaa talvipuuhaa. Luistellaan, hiihdetään, lasketaan mäkeä ja leikitään lumessa. Vaarin kanssa ehditään pilkkikisoihinkin.

Tämänkin kirjan on kuvittanut Nadja Sarell.

Hyvä kun on rakkautta

Ihanaakin ihanampi Rose Lagercrantzin kirjoittama ja Eva Erikssonin kuvittama Dunne-sarja on saapunut päätökseensä. Seitsemännessä ja viimeisessä osassa Hyvä kun on rakkautta
(Kustannus-Mäkelä 2020) valmistaudutaan häihin.

Dunnen isä on menossa naimisiin, ja Dunne pitää sitä kokonaan omana ansionaan. Mutta miten ihmeessä isä ei suostu kutsumaan häihinsä Dunnen parasta ystävää Ella Fridaa? Se jos mikä on huutava vääryys. Mitä Ella Fridakin asiasta ajattelee?

Dunne-sarja on ehdottomasti niitä sarjoja, jotka täytyy kerätä kokonaan omaan hyllyyn.

Kun hammas heiluu ja putoaa

Viisivuotiaalta tyttäreltäni lähti äskettäin ensimmäinen hammas. "Ehkä olen nyt niin iso, että se lähti", hän totesi lakonisesti tapauksesta, joka äidin mielestä tuntui valtavalta virstanpylväältä.

Heti kun hammas alkoi heilua, luimme kirjan Pablo ja heiluvat hampaat. Se kuuluu fanittamaamme Päiväkoti Heippakamu -sarjaan, jonka on kirjoittanut Veera Salmi ja kuvittanut Elina Warsta.

Kirja kuvaa viisivuotiaan Pablo-pojan päiväkotipäivää. Päivästä tekee erikoisen se, että Pablon hammas heiluu. Hän ei ole innokas kertomaan asiasta kenellekään, sillä hän ei yleensäkään pidä meteliä itsestään. Tyttärenikään ei kertonut asiasta heti, vaan vasta seuraavana päivänä.

Iltapäivällä Pablon hammas irtoaa, eikä hän edelleenkään kerro kenellekään.

"Jos mama ja Ulla olisivat nähneet irronneen hampaan, he olisivat alkaneet kiljua kovaa: - ONNEA, ONNEA, ISO POIKA!"

Päiväkodissa putosi tyttärenikin hammas. "Mä olin leikkimässä pikkutaloilla, kun se vaan lähti", hän kertoi kotona.

"Kerroitko sitten aikuiselle?" kysyin.

"En, mutta ope huomasi."

Hammas oli pakattu tarhassa siististi pieneen kirjekuoreen. Illalla se laitettiin tietysti tyynyn alle hammaskeijua odottamaan. 

Iltasaduksi luettiin Tiuku, pieni hammaskeiju -kirja. Kirjan on kirjoittanut Lulu Frost ja kuvittanut Lorna Brown sekä Fran Brylewska. Kirjan etukannessa on pieni pussukka, jonne lapsen ensihampaat voi säilöä.

"Tiuku oli hammaskeiju.
Iltaisin hän kiersi keräämässä maitohampaat, jotka lapset olivat jättäneet tyynyjensä alle, ja sujautti tilalle kimaltavan kolikon."

Eräänä iltana Tiukulle sattuu virhe, jollaista hammaskeijulle ei koskaan pitäisi tapahtua. Pienen Kristan huoneessa hän pudottaa kolikon lattialle ja se katoaa. Krista herää kolahdukseen ja tuhertaa itkua huomatessaan hampaansa kadonneen, vaikkei mitään ole tullut tilalle.

Lohduttaakseen Kristaa hammaskeiju lupaa toteuttaa yhden Kristan toiveen. Millainen yö siitä tuleekaan! Unohtumaton niin Kristalle kuin hammaskeijullekin.

Tyttäreni kohdalla kaikki sujui perinteisemmin. Aamulla hammas oli poissa ja tilalla oli kolikko. Tosin tyttäreni ei ole vielä huomannut sitä hämmästyttävää seikkaa, että jossain välissä hammaskeiju on käynyt tuomassa hänen hampaansa takaisin tuohon kirjan etukannessa olevaan pussukkaan.

Onneksi meille ei käynyt niin kuin prinsessalle Tony Rossin kirjassa Tahdon hampaani.

Pikku prinsessalla on hurmaavat hampaat. Iiiik, eräänä päivänä yksi hampaista alkaa heilua! Ja eräänä kauheana päivänä se on poissa!

"Koko palatsi etsi kadonnutta hammasta...
mutta sitä ei löytynyt mistään.
'TAHDON HAMPAANI!' pikku prinsessa huusi."

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Hammas löytyy. Vai löytyykö? Ei ainakaan kovin todennäköisestä paikasta.

Nyt tyttärelläni heiluu jo toinen hammas ja olemme jatkaneet hammastarinoiden parissa.  Olemme tutustuneet ensimmäisen hampaansa menettäneeseen Pipsa Possuun.

Kirjassa Pipsa Possu - Hammaskeiju Pipsa päättää valvoa koko yön, jotta näkisi hammaskeijun.

"'Minä en nukahda... minä en... nukahda. Minä... krooh' ja sitten Pipsa jo nukahtaa ja kuorsaa possumaisesti. Kun huoneessa on hiljaista, jotain ilmestyy ikkunalle. Hammaskeiju on saapunut... Mutta Pipsa nukkuu sikeästi."

Aamulla Pipsa ilahtuu kolikosta, mutta päättää vakaasti pysyä seuraavalla kerralla hereillä. 

Kirjahyllystämme löysin vielä yhden hammaskirjan, jota en muistanut olevan olemassakaan, enkä voinut käsittää, mistä ja koska se oli ilmaantunut. Viveca Sundvallin kirjoittama ja Eva Erikssonin kuvittama kirja Mimmi ja heiluva hammas kertoo kuusivuotiaasta Mimmistä, joka asuu ruotsalaisessa pikkukaupungissa. Alhaalta joen rannasta nenään leijuu Henryn keksi- ja leipätehtaan tuoksu.

Eräänä aamuna Mimmin päiväkotiryhmä pääsee vierailemaan Henryn keksitehtaalle. Päivä on Mimmille muutenkin erityinen, sillä hänellä on alkanut heilua ensimmäinen hammas. Tehdasvierailu ei ole lapsista ihan niin hauska kuin kuvitella olisi saattanut, mutta saapahan jokainen sentään kotiin viemisiksi pussillisen vanhoja murentuneita keksejä sekä yhden tuoreen pullan.

"Haukkasin pullaa tehtaan aidan takana, ja heiluva hampaani tarttui siihen kiinni. Pulla tuli vähän veriseksi, ja melkein koko tarharyhmä pyörtyi kadulle. Työnsin hammaspullan taskuun, ja kun pääsin kotiin pistin koko pullan isoon vesilasiin."

"Kun hammas irtoaa, se pitää panna vesilasiin. Siinä se muuttuu kruunun kolikoksi."

Näin siis Ruotsissa.

Seuraavan hammaskirjan olen jo varannut kirjastosta, mutta se ei ole vielä ehtinyt tulla. Lucy Cousinsin kirjassa Maisa, Keke ja heiluva hammas (WSOY 2006) Keke krokotiili kamppailee heiluvan hampaan kanssa ja käy hammaslääkärissä.

 
Veera Salmi: Päiväkoti Heippakamu - Pablo ja heiluvat hampaat
Kuvitus: Elina Warsta
Kustantaja: Otava 2017

Tiuku, pieni hammaskeiju
Teksti: Lulu Frost
Kuvitus: Lorna Brown ja Fran Brylewska
Alkuteos englanninkielinen
Suomennos: Sari Luhtanen
Kustantaja: Gummerus 2016

Tony Ross: Tahdon hampaani
Englanninkielinen alkuteos: I Want My Tooth
Suomennos: Arja Kanerva
Kustantaja: Lasten Keskus 2002

Pipsa Possu - Hammaskeiju
Englanninkielinen alkuteos ilmestynyt 2003
Kustantaja: Suomen Pelimiehet Oy

Viveca Sundvall: Mimmi ja heiluva hammas
Kuvitus: Eva Eriksson
Ruotsinkielinen alkuteos: Mimmi och kexfabriken
Suomennos: Paula Kalrsson
Kustantaja: WSOY 1989
 

Koiran elämää kaupungissa

Millaista on koiran elämä kaupungissa? Se selviää Barbro Lindgrenin kirjoittamasta ja Eva Erikssonin kuvittamasta kirjasta Raisu Roosa muuttaa kaupunkiin.

Roosa muuttaa maalta kaupunkiin "tätinsä" kanssa ja opettelee uuden asuinpaikan tavoille. Kirja on kirjoitettu koiran näkökulmasta, mikä tekee siitä kiinnostavan.

Roosa oppii pian tuntemaan naapuruston muut koirat, jotka ovat kaikki erilaisia. Joku on villi ja toinen nopea. Joku haukkuu kaikkea ja toinen pelkää Roosaa. Joku on menettänyt tappelussa toisen silmänsä ja toinen on vanhuuttaan melkein sokea. Liikuttavin on kuvaus pitkäkarvaisesta mäyräkoirasta Liisasta, joka hoivailee vanhaa ruskeaa sukkaa kuvitellen sitä omaksi koiravauvakseen.

Vaikka Roosa ei aina oikein pidä kävelyretkistä ja saattaa jäädä kesken kaiken maahan makaamaan, niin onhan ulkona mielenkiintoisiakin asioita. Rattaissa kulkevien pienokaisten naamaa on hauska päästä nuolemaan, ja kadut tuntuvat olevan täynnä hotkittavaa: purukumeja, kiviä, pullonkorkkeja, nakkisämpylän paloja ja makkarankuoria.

Ihan kaikkea ei kannattaisi nielaista. Sen saa Roosa-parka kokea. Eräänä yönä se sairastuu. Vatsa on niin kipeä, että täti vie sen samantien eläinsairaalaan. Röntgenkuvassa Roosan mahassa näkyy jotain sinne kuulumatonta.

"Meidän täytyy leikata sen maha auki ja ottaa ne pois, siellä sanottiin.
Roosaa pelotti hirveästi.
Se ei halunnut, että sen maha leikattaisiin auki.
Mutta sitten se sai pienen ruiskeen, joka vei sen unten maille.
Kun se jälleen heräsi, leikkaus oli jo ohi."

Roosa ei käsitä, miksi sille on laitettu iso tötterökaulus. Se on kuitenkin hyvillään, kun pääsee taas kotiin tädin kanssa. Mahtoiko se oppia läksynsä?

"Onko nämä väritetty puuväreillä?" tyttäreni kysyi tutkiessaan kirjan kuvia, kun olimme lukeneet kirjan. Onhan ne. Eva Eriksson viehättävä, realistinen kuvitus on piirretty puuvärein. 

Eriksson on hienosti onnistunut kuvamaan niin koirien kuin ihmistenkin ilmeitä. Niistä välittyy monenlaisia tunteita. Kirjan maisemista näkee, että Ruotsissa liikutaan.

Käydessämme Junibackenissa vapun alla tutustuin siellä itselleni ennalta tuntemattomaan kirjailijaan Barbro Lindgreniin. Kun sitten näin tämän hänen kirjansa kirjastossa, päätin lainata sen. Teos oli tutustumisen arvoinen.

Barbro Lindgren on ruotsalainen kirjailija, jonka tuotantoon kuuluu niin lasten-, nuorten- kuin aikuistenkin kirjoja. Tunnetuin hän on ehkä pikkulapsille suunnatuista katselukirjoistaan. 

Lindgrenin kirjailijan ura alkoi jo 1960-luvun puolivälissä, ja hän on yhä yli 80-vuotiaana kirjallisesti aktiivinen.

Vuonna 2014 Barbro Lindgren palkittiin maailman suurimmalla lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnolla eli Astrid Lindgrenin muistopalkinnolla (ALMA-palkinnolla). Lindgren on myös palkittu vuonna 1973 Astrid Lindgren -palkinnolla eli kustantamo Rabén & Sjögrenin perustamalla lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnolla.


Barbro Lindgren: Raisu Roosa muuttaa kaupunkiin
Kuvitus: Eva Eriksson
Ruotsinkielinen alkuteos: Rosa flyttar till stan
Suomennos: Anna Warras
Kustantaja: Tammi 1997 


LUE MYÖS TÄMÄ

Junibacken avaa oven satumaailmaan

Koulutielle

Uusi kouluvuosi alkaa huomenna. Sen johdosta luin useamman koulun aloittamista käsittelevän kirjan ja järkytyin vähän siitä, millainen kuva koulun aloittamisesta annetaan. Kirjoissa koulun aloittaminen nähdään jotenkin ongelmallisena. Olisin kaivannut vähän positiivisempaa ja kannustavampaa näkökulmaa.

Omasta lapsuudestani säilynyt Jane Carruthin kirjoittama ja Tony Hutchingsin kuvittama Ensimmäinen koulupäivä esittelee päähenkilön Samuli-oravan, joka ei kerta kaikkiaan halua mennä kouluun. Hän repii ja töhrii äidin ostaman uuden kouluvihkon. Hän murjottaa ja on koko koulumatkan surkean näköinen. Luokassa hän ei uskalla liittyä piiriin toisten kanssa, vaan jurottaa yksin nurkassa.

Samuli vihaa koulua, eikä halunnut tulla sinne. Hän ei saa aikuisilta juurikaan apua tunteidensa käsittelyyn. Kun hän kertoo opettajalle repineensä vihkonsa, koska ei halunnut tulla kouluun, opettaja vain toteaa: "Sinun olisi ensin pitänyt ottaa selvää, millaista täällä koulussa oikein on." Pikkuhiljaa Samuli sentään oivaltaa, että kenties jostakin, josta ei pidä, voi oppia tykkäämään.

 

Lena Vahteran kirjassa Koulu alkaa, Hiski! Hiski-hiiri lähetetään koulumatkalle yksin heti ensimmäisenä aamuna. Häntä jännittää, mutta hän menee kouluun periaatteessa mielellään. Luokassa hän joutuu heti todistamaan parin pojan tappelua. Kotimatkalla luokan häirikkö Matti vohkii Hiskin ostaman jäätelön ja uhkaa haluavansa jäätelöä huomennakin.

"Äidin silmissä huolen häivä,
'Mitenkäs sujui koulupäivä?'
Hiski vaivoin itkunsa peitti.
'Ihan hyvin', hän äidille heitti."

Hiski joutuu kiristyskierteeseen ja elää jatkuvassa väkivallan pelossa. Hän ei saa aikuisilta tukea tilanteeseen, koska ei kerro kenellekään vaikeuksistaan. Kiusaajan hän saa karistettua niskastaan vain suuttumalla lopulta niin pahasti, että Matti hellittää. 

Eräänä päivänä Hiski pelastaa veteen pudonneen Matin hengen. Sen jälkeen Matti avautuu ja Hiski pääsee kuulemaan syitä kiusaajan käytöksen takana. Taustalla on mm. köyhyyttä ja osattomuutta.

Koululaisten keskuudessa varmasti esiintyy kiusaamista, mutta ei ehkä ole järkevää pelotella sillä koulutiensä aloittavaa lasta.

Rakentavampaa suhtautumista koulun aloitukseen löytyi ruotsalaiskirjailijoilta. Gunilla Bergströmin kirja Mikko Mallikas menee kouluun on loistava esimerkki ruotsalaisesta keskustelukulttuurista, jossa kaikista vaikeista asioista täytyy aina diskuteerata.

Mikko jännittää koulun alkua niin kovasti, ettei hän ole ollenkaan oma huolimaton itsensä. Hän tekee mukisematta, mitä isä käskee. Siitä isä arvaa, että kaikki ei ole kunnossa. Illalla on pienen juttutuokion paikka. Mikon isällä on tarjota pienelle koulun aloittajalle aivan loistavia sanoja:

"Edellisenä iltana ennen koulun alkua isä kysyy. 'Arvaas kuka pelkää juuri nyt?'
'E-enhän minä', Mikko sanoo ja on tuumivinaan ankarasti.
'Semmoisia on monta, kokonainen liuta!' isä sanoo silloin.
'Kaikki seitsenvuotiaat, joiden koulu alkaa huomenna. Jok'ikinen on nyt peloissaan ja utelias ja levoton! Ajatteles vaikka meidän talon seitsenvuotiaita... he makaavat hereillä - juuri nyt. Täsmälleen tällä hetkellä! Ja ihmettelevät, kuinka kaikki sujuu aamulla. Että koulu alkaa...
...ja kaikki pelkäävät toisiaan!
Jok'ikinen on peloissaan ja utelias ja levoton.
He eivät taida ajatella, että joku toinen valvoo seinän toisella puolella - joku joka myös makaa ja ihmettelee...'" 

Eikä siinä kaikki, huolestuneita seitsenvuotiaita on muuallakin kuin omassa talossa: kaupungissa ja koko maassa. Kaikki valvovat ja jännittävät. Joskus tekee hyvää oivaltaa, ettei ole ainoa, joka tuntee niin kuin tuntee.

Valoisimmin koulun aloitukseen suhtautuu ruotsalainen Dunne Rose Lagercrantzin kirjoittamassa ja Eva Erikssonin kuvittamassa kirjassa Onnentyttö Dunne. Dunne on odottanut kouluun pääsyä koko ikänsä. Hän on niin onnellinen päästessään ensimmäiselle luokalle. Hän on nyt iso tyttö. Mutta kyllä Dunneakin vähän pelottaa kouluun kävellessään.

Illalla kotona Dunne kertoi Kissalle ensimmäisestä koulupäivästään:

"'Koulussa ei ollut yhtään kamalaa', Dunne selitti sille, 'vain vähän jännää ja tosi kivaa!'"

Superkivaa koulusta tulee, kun Dunne saa oman ystävän, parhaan ystävän. Mutta on huolia tiedossa Dunnellekin. Kevätlukukauden alkaessa paras ystävä muuttaa pois. Dunne ei enää ole onnellinen.

Vihdoin Dunne ymmärtää, että ehkä riittää, että luokassa hänellä on monta ystävää, vaikka ei enää olekaan sitä omaa parasta ystävää. Paras ystävä asuu muualla, mutta onneksi siellä voi vierailla.

Toivotan kaikille pienille koulun aloittajille oikein mukavaa ja onnellista koulutietä!  Jos (ja kun) koulun aloitus jännittää, kannattaa muistaa, että kaikkia muitakin jännittää. Ehkä olo helpottuu, jos kokeilee Dunnen keinoa: Dunnella on tapana laskea niitä kertoja, jolloin hän on ollut onnellinen.


Jane Carruth: Ensimmäinen koulupäivä
Kuvitus: Tony Hutchings
Suomennos: Jukka Torvinen
Kustantaja: Satukustannus Ky
© 1984

Lena Vahtera (teksti ja kuvat): Koulu alkaa, Hiski!
Kustantaja: Oy Satusiivet - Sagovingar Ab / Lasten Parhaat Kirjat 2001

Gunilla Bergström (teksti ja kuvat): Mikko Mallikas menee kouluun
Ruotsinkielinen alkuteos: Var är bus-Alfons?
Suomennos: Kaija Pakkanen
Kustantaja: Tammi 2017
7. painos

Rose Lagercrantz: Onnentyttö Dunne
Kuvitus: Eva Eriksson
Ruotsinkielinen alkuteos: Mitt lyckliga liv
Suomennos: Raija Rintamäki
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2016

Lähtisitkö kanssani telttaretkelle?

Kesä ei olisi kesä ilman telttaretkeä. Koska itselleni maan tasalla kovalla ja epätasaisella alustalla nukkuminen alkaa olla vaikeaa ja tuskallista, lähden telttailemaan mukavasti nojatuolissa istuen kirja sylissäni. Onneksi on olemassa useita kuvakirjoja, joiden kautta pääsee telttaretkitunnelmaan.

Sylvi Kepposen hukkaretki

Sylvi Kepponen saapuu äidin kanssa papan luo maalle kesäloman viettoon Marika Maijalan ja Juha Virran kirjassa Sylvi Kepposen hukkaretki. Naapuriin on muuttanut uusi tyttö, josta Sylvi saa välittömästi ystävän. Saparopäinen Orvokki harrastaa luonnon havainnointia. Sylvistä hänen muistiinpanonsa näyttävät oikein tieteellisiltä. Orvokki uskoo jopa nähneensä suden.

"Enska-pappa alkoi muistella nuoruutensa telttaretkiä. 'Nuorena miehenä sitä jaksoi valvoa vaikka koko yön, kerrankin ihan suden hetkeen asti.'
   'Mihin ihmeen suden hetkeen?' Sylvi kysyi, mutta Enska tarinoi täyttä päätä jo toisesta retkestä.
   'Silloin voi varmaan nähdä suden', Orvokki innostui. 'Valvotaan ensi yönä aamuun asti!'"

Illalla tytöt majoittuvat pihalle telttaan. Öinen ulvonta ja metsässä vilkkuvat oudot valot saavat tytöt säntäämään suinpäin pimeään metsään. Sudenko silmät puiden lomassa kiiluivat vai tekevätkö tytöt silkan hukkaretken? Ja minkä eläimen varjo heijastuu telttakankaaseen aamun sarastaessa? Fiksu lapsi löytää vastauksia Marika Maijalan kiehtovasti toteutettua kuvitusta tutkimalla.

Kirja on formaatiltaan erikoinen: pitkä ja kapea. Poikkeavan ulkomuotonsa ansiosta sen alunperin kirjastosta bongasinkin. Kirja on ollut meillä jo monta kertaa lainassa, sillä olemme molemmat Sylvi Keppos-faneja.

Sylvi Kepposen hukkaretki
Teksti: Juha Virta
Kuvitus: Marika Maijala
Kustantaja: Otava 2010

Siri ja erämaan kutsu

 

Takapihalla telttaillaan myös Leea Simolan kirjoittamassa kirjassa Siri ja erämaan kutsu. Siri ja Siina ovat vihdoin saaneet isiltä luvan nukkua yön teltassa kotipihalla. Sopivaa teltanpaikkaa saa vähän haeskella, mutta vihdoin kaikki on valmista öistä seikkailua varten.

Mielikuvituksissaan tytöt päätyvät seikkailemaan keskelle jylhää erämaata. Kaikki on mahdollista omalla pihalla, jos omaa hyvän mielikuvituksen.

"Melomme aivan järven keskelle ja annamme erämaatuulen tuivertaa hiuksiamme. 'Kylläpä ilma on raikasta erämaassa!' hihkumme ja ihailemme jylhiä maisemia."

Kukapa olisi uskonut, että tytöt näkevät karhun ja joutuvat pakenemaan henkensä edestä villisikoja.

Leikki ja tosi lomittuvat kirjassa hauskasti. Iltatoimien ajaksi erämaaseikkailu täytyy laittaa tauolle. Kun hampaat on pesty (ulkona, jee!), jatkuu erämaassa samoilu. Tytöt uskaltautuvat aina peräerämaahan saakka (ihastuimme sanaan).

Vihdoin seikkailun uuvuttamat tytöt kääriytyvät makuupusseihinsa ja katselevat kuinka kuu nousee peräerämaan takaa.

Leea Simola (teksti ja kuvat): Siri ja erämaan kutsu
Kustantaja: Myllylahti 2018
 

Varo krokotiilia!

Isällä alkaa kesäloma ja hän on luvannut viedä Nooran telttaretkelle katsomaan villejä eläimiä kirjassa Varo krokotiilia! Vuonna 2013 ilmestynyt kirja oli ruotsalaisen Lisa Moronin debyyttikirja. Sen on kuvittanut hänen äitinsä, laajalti tunnettu ja palkittu lastenkirjakuvittaja Eva Eriksson.

"Viimein he saapuvat metsään. Missä ne kaikki villieläimet nyt ovat?
   - Täytyy katsoa hyvin tarkkaan, isä sanoo. - Niitä ei aina ole helppo huomata."

Kun villieläimiä ei rupea näkymään, Nooran täytyy ottaa mielikuvitus avuksi. Yhtäkkiä ruotsalaismetsä alkaakin vilistä boakäärmeitä, kirahveja, leijonia, virtahepoja ja krokotiileja. Eikä siinä kaikki, Noora huomaa myös peikkoja ja usvassa tanssivia keijuja.

Iskä, joka on Nooran mielestä varsinainen tylsiskä, ei alkuun näe eläimiä eikä peikkoja. Onneksi kesälomatunnelma pikkuhiljaa valtaa isän ja hän pystyy vapautumaan ja virittäytymään lapsen aaltopituudelle, sillä Noora olisi varmasti joutunut krokotiilin kitaan, jos isä ei olisi pelastanut häntä viime hetkellä!

Kun Noora illalla syö nuotiolla paistettuja makkaroita ennen telttaan kömpimistä ja katselee järvessä nukkuvaa lohikäärmettä isää vasten nojautuen, hän on jo sitä mieltä, että hänellä on maailman paras iskä!

Viisivuotiaani nautti kirjasta. Eva Erikssonin kuvista voi muuten bongata ihan oikeita Ruotsin (ja Suomen) luonnossa näkyviä eläimiäkin, mutta kuten Nooran isä sanoi, täytyy katsoa hyvin tarkkaan.

Lisa Moroni: Varo krokotiilia!
Kuvittanut: Eva Eriksson
Ruotsinkielinen alkuteos: Se upp för krokodilen!
Suomennos: Raija Rintamäki
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2014

Boris telttaretkellä

Rouva Kanasen luokka on lähdössä telttaretkelle Carrie Westonin kirjoittamassa ja Tim Warnesin kirjoittamassa kirjassa Boris telttaretkellä. Luokanjäsenet ovat hyvin erikokoisia ja -näköisiä eläimiä. On pikkuruisia hiiriä, myyrä, kani, ketunpoika ja suuren suuri karhu nimeltään Boris.

Suurikokoinen Boris saa retkellä vastuulleen melkoisesti kantamista. Kun Boris-parka vieläpä kastuu joessa, tuntuu siltä, ettei retki ole hänen osaltaan ehkä kaikkein onnistunein.

Teltta ei ole mikä tahansa teltta, vaan kunnon intiaaniteltta, tiipii, jonka lapset saavat itse koristella. Kun tiipii myöhemmin kohtaa ilkivaltaa, Boris pelastaa päivän.

Retkiohjelma on perinteinen. Poimitaan marjoja, paahdetaan vaahtokarkkeja nuotiossa ja lauletaan opettajan säestäessä kitaralla. Boris simahtaa ensimmäisenä, sillä "[o]li rankkaa olla suuri urhea karhu".

Boris telttaretkellä on sellainen peruskuvakirja, joka on ihan kiva lukea, mutta unohtuu samantien. Mitään suuria tunteita tämä ei herättänyt minussa eikä tyttäressä.

Carrie Weston: Boris telttaretkellä
Kuvitus: Tim Warnes
Englanninkielinen alkuteos: Boris Goes Camping
Suomennos: Raija Rintamäki
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2018