Koulutielle

Uusi kouluvuosi alkaa huomenna. Sen johdosta luin useamman koulun aloittamista käsittelevän kirjan ja järkytyin vähän siitä, millainen kuva koulun aloittamisesta annetaan. Kirjoissa koulun aloittaminen nähdään jotenkin ongelmallisena. Olisin kaivannut vähän positiivisempaa ja kannustavampaa näkökulmaa.

Omasta lapsuudestani säilynyt Jane Carruthin kirjoittama ja Tony Hutchingsin kuvittama Ensimmäinen koulupäivä esittelee päähenkilön Samuli-oravan, joka ei kerta kaikkiaan halua mennä kouluun. Hän repii ja töhrii äidin ostaman uuden kouluvihkon. Hän murjottaa ja on koko koulumatkan surkean näköinen. Luokassa hän ei uskalla liittyä piiriin toisten kanssa, vaan jurottaa yksin nurkassa.

Samuli vihaa koulua, eikä halunnut tulla sinne. Hän ei saa aikuisilta juurikaan apua tunteidensa käsittelyyn. Kun hän kertoo opettajalle repineensä vihkonsa, koska ei halunnut tulla kouluun, opettaja vain toteaa: "Sinun olisi ensin pitänyt ottaa selvää, millaista täällä koulussa oikein on." Pikkuhiljaa Samuli sentään oivaltaa, että kenties jostakin, josta ei pidä, voi oppia tykkäämään.

 

Lena Vahteran kirjassa Koulu alkaa, Hiski! Hiski-hiiri lähetetään koulumatkalle yksin heti ensimmäisenä aamuna. Häntä jännittää, mutta hän menee kouluun periaatteessa mielellään. Luokassa hän joutuu heti todistamaan parin pojan tappelua. Kotimatkalla luokan häirikkö Matti vohkii Hiskin ostaman jäätelön ja uhkaa haluavansa jäätelöä huomennakin.

"Äidin silmissä huolen häivä,
'Mitenkäs sujui koulupäivä?'
Hiski vaivoin itkunsa peitti.
'Ihan hyvin', hän äidille heitti."

Hiski joutuu kiristyskierteeseen ja elää jatkuvassa väkivallan pelossa. Hän ei saa aikuisilta tukea tilanteeseen, koska ei kerro kenellekään vaikeuksistaan. Kiusaajan hän saa karistettua niskastaan vain suuttumalla lopulta niin pahasti, että Matti hellittää. 

Eräänä päivänä Hiski pelastaa veteen pudonneen Matin hengen. Sen jälkeen Matti avautuu ja Hiski pääsee kuulemaan syitä kiusaajan käytöksen takana. Taustalla on mm. köyhyyttä ja osattomuutta.

Koululaisten keskuudessa varmasti esiintyy kiusaamista, mutta ei ehkä ole järkevää pelotella sillä koulutiensä aloittavaa lasta.

Rakentavampaa suhtautumista koulun aloitukseen löytyi ruotsalaiskirjailijoilta. Gunilla Bergströmin kirja Mikko Mallikas menee kouluun on loistava esimerkki ruotsalaisesta keskustelukulttuurista, jossa kaikista vaikeista asioista täytyy aina diskuteerata.

Mikko jännittää koulun alkua niin kovasti, ettei hän ole ollenkaan oma huolimaton itsensä. Hän tekee mukisematta, mitä isä käskee. Siitä isä arvaa, että kaikki ei ole kunnossa. Illalla on pienen juttutuokion paikka. Mikon isällä on tarjota pienelle koulun aloittajalle aivan loistavia sanoja:

"Edellisenä iltana ennen koulun alkua isä kysyy. 'Arvaas kuka pelkää juuri nyt?'
'E-enhän minä', Mikko sanoo ja on tuumivinaan ankarasti.
'Semmoisia on monta, kokonainen liuta!' isä sanoo silloin.
'Kaikki seitsenvuotiaat, joiden koulu alkaa huomenna. Jok'ikinen on nyt peloissaan ja utelias ja levoton! Ajatteles vaikka meidän talon seitsenvuotiaita... he makaavat hereillä - juuri nyt. Täsmälleen tällä hetkellä! Ja ihmettelevät, kuinka kaikki sujuu aamulla. Että koulu alkaa...
...ja kaikki pelkäävät toisiaan!
Jok'ikinen on peloissaan ja utelias ja levoton.
He eivät taida ajatella, että joku toinen valvoo seinän toisella puolella - joku joka myös makaa ja ihmettelee...'" 

Eikä siinä kaikki, huolestuneita seitsenvuotiaita on muuallakin kuin omassa talossa: kaupungissa ja koko maassa. Kaikki valvovat ja jännittävät. Joskus tekee hyvää oivaltaa, ettei ole ainoa, joka tuntee niin kuin tuntee.

Valoisimmin koulun aloitukseen suhtautuu ruotsalainen Dunne Rose Lagercrantzin kirjoittamassa ja Eva Erikssonin kuvittamassa kirjassa Onnentyttö Dunne. Dunne on odottanut kouluun pääsyä koko ikänsä. Hän on niin onnellinen päästessään ensimmäiselle luokalle. Hän on nyt iso tyttö. Mutta kyllä Dunneakin vähän pelottaa kouluun kävellessään.

Illalla kotona Dunne kertoi Kissalle ensimmäisestä koulupäivästään:

"'Koulussa ei ollut yhtään kamalaa', Dunne selitti sille, 'vain vähän jännää ja tosi kivaa!'"

Superkivaa koulusta tulee, kun Dunne saa oman ystävän, parhaan ystävän. Mutta on huolia tiedossa Dunnellekin. Kevätlukukauden alkaessa paras ystävä muuttaa pois. Dunne ei enää ole onnellinen.

Vihdoin Dunne ymmärtää, että ehkä riittää, että luokassa hänellä on monta ystävää, vaikka ei enää olekaan sitä omaa parasta ystävää. Paras ystävä asuu muualla, mutta onneksi siellä voi vierailla.

Toivotan kaikille pienille koulun aloittajille oikein mukavaa ja onnellista koulutietä!  Jos (ja kun) koulun aloitus jännittää, kannattaa muistaa, että kaikkia muitakin jännittää. Ehkä olo helpottuu, jos kokeilee Dunnen keinoa: Dunnella on tapana laskea niitä kertoja, jolloin hän on ollut onnellinen.


Jane Carruth: Ensimmäinen koulupäivä
Kuvitus: Tony Hutchings
Suomennos: Jukka Torvinen
Kustantaja: Satukustannus Ky
© 1984

Lena Vahtera (teksti ja kuvat): Koulu alkaa, Hiski!
Kustantaja: Oy Satusiivet - Sagovingar Ab / Lasten Parhaat Kirjat 2001

Gunilla Bergström (teksti ja kuvat): Mikko Mallikas menee kouluun
Ruotsinkielinen alkuteos: Var är bus-Alfons?
Suomennos: Kaija Pakkanen
Kustantaja: Tammi 2017
7. painos

Rose Lagercrantz: Onnentyttö Dunne
Kuvitus: Eva Eriksson
Ruotsinkielinen alkuteos: Mitt lyckliga liv
Suomennos: Raija Rintamäki
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2016

Viikonloppulomalla kaupungin kesässä

Tiedätkö, missä rakastettu kissakaksikko Miina ja Manu asuu? Asia selviää kirjasta Miina ja Manu kaupungin kesässä (Satukustannus 2009). Miinan ja Manun 25-vuotisjuhlan kunniaksi ilmestyneessä Jari Koiviston kirjoittamassa ja kuvittamassa kirjassa paljastetaan, että Miina ja Manu asuvat Tampereella.

Miina ja Manu kaupungin kesässä -kirjassa Miinan ja Manun serkku Mikko saapuu kylään maalta. Yhdessä Sulo-enon ja Heikki Hiiren kanssa Miina ja Manu kierrättävät Mikkoa kesäisessä Tampereen kaupungissa. Matkalla rannasta Tallipihan museoalueelle ystävykset ohittavat suihkukaivon, jonka patsaat ovat Emil Wikströmin veistämät. 

Ostettuaan suklaata Tallipihan suklaapuodista ystävykset jatkavat Finlaysonin tehdasalueen läpi Tampereen Keskustorille. Sieltä matka jatkuu kalaostoksille Kauppahalliin. Kalamarkkinoilla toisella torilla Mikko katoaa, mutta löytyy sentään lopuksi.

Kävimme viime viikonloppuna Tampereella ja matkaan valmistauduttiin lukemalla Miina ja Manu kaupungin kesässä -kirja. Emme kuitenkaan kulkeneet Tampereella Miinan ja Manun jalanjäljissä, sillä meidän matkamme pääkohde oli Tove Janssonin muumikirjoja esittelevä Muumimuseo. Vaikka olemme käyneet siellä jo useita kertoja, se jaksaa aina viehättää.

Muumimuseon kuvauspaikka. Sisällä museossa ei saa kuvata.

Museossa on näytteillä Tove Janssonin alkuperäisiä muumikirjojen kuvituspiirroksia ja maalauksia. Näyttelyn parasta antia ovat kuvaelmat, joita Tuulikki Pietilä on rakentanut pohjautuen Janssonin muumisarjakuviin ja -kirjoihin. Niiden äärellä voi pysähtyä kuuntelemaan dramatisoituja katkelmia kirjojen kohtauksista.

Vaihtuvassa näyttelyssä esiteltiin tällä kertaa muumitarinoista tehtyjä televisioanimaatioita. Uusin niistä on tältä vuodelta, mutta vanhin jo 60 vuoden takaa. Sitä ei koskaan esitetty Länsi-Saksan ulkopuolella. Ensimmäinen japanilainenkin animaatio tehtiin jo 50 vuotta sitten, mutta Tove Jansson ei pitänyt siitä lainkaan ja kielsi sen esittämisen Japanin ulkopuolella.

Museon myymälässä minuun iski taas kerran kirjahimo. Olisin halunnut täydentää muumikirjakokoelmaamme sekä ostaa Tuula Karjalaisen elämäkerran Tove Janssonista Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta (Tammi 2013). Olin lueskellut kirjaa aiemmin samalla viikolla HAM:ssa eli Helsingin kaupungin taidemuseossa, jossa olimme katsomassa Tove Janssonin seinämaalauksia. Kirja vaikutti todella kiinnostavalta.

Olkapääni vaikeroivat jo valmiiksi liian painavan repun alla, joten jouduin surukseni toteamaan, etten mitenkään voisi ostaa kirjoja raahattavakseni. Eniten jäi harmittamaan kirja, johon oli koottu koko Muumimuseon näyttely kansien väliin. Kirjaa ei ole saatavilla mistään muualta, enkä edes muista sen nimeä. 

Viisivuotiaani kaipailee usein Muumimuseoon, mutta emme tietenkään voi jatkuvasti matkustaa Tampereelle. Silloin olisi kätevä vetää esiin tuo kirja ja palata sen kautta museon tunnelmiin.

Koska en voinut ostaa kirjoja, pysähdyimme hetkeksi lukemaan Muumimuseon Lukukirjastoon. Kirjastosta löytyy muumikirjoja lähes 30 kielellä sekä Tove Janssonista kertovia teoksia. Kirjasto sijaitsee Tampere-talon aulassa ja sinne voi poiketa, vaikkei ostaisikaan lippua museoon.

Muumimuseon Lukukirjasto Tampere-talolla

Illalla hotellihuoneeseen päästyämme käperryimme pehmeälle sängylle lukemaan Tove Janssonin kirjaa Muumipeikko ja pyrstötähti. Muumimuseon nostattaman innostuksen vallassa uskalsimme aloittaa ensimmäisen pitkän muumiromaanimme. Aiemmin olemme lukeneet vain Janssonin kuvakirjoja muumeista sekä lyhyemmän kertomuksen Muumit ja suuri tuhotulva.

Majoituimme Suomen korkeimmassa hotellissa, 25-kerroksissa ja 88 m korkeassa hotelli Torni Tampereessa. Hotellin toiminta-ajatukseen kuului kulttuurin, kuten musiikin, taiteen, kirjallisuuden ja urheilun huomioiminen. 

Hotellihuoneesta löytyi hylly, jolla oli kirjoja ja CD-levy ostettavaksi mukaan kotiin. Tampereen urheiluhistoriaa käsittelevä Tuomo Kamisen toimittama Sata vuotta sankaruutta olisi irronnut vajaalla parillakympillä. Novellikokoelman Rikospaikka Tampere olisi saanut omakseen 8,80 eurolla. Kirjat olivat sen verran pölyisiä, ettei kukaan ollut ainakaan lähiaikoina tarttunut koukkuun.

Myytäviä kirjoja hotellihuoneessa

Kirjallisten harrastusten lisäksi matkaamme kuului muun muassa leikkipuistokäyntejä. Pikku Kakkosen puisto on pakollinen kohde, jossa käymme aina Tampereella ollessamme. Kävellessämme Sorsapuistosta Aaltosen puistoon leikittelimme ajatuksella, että entäpä jos Veera Salmen Sorsa Aaltonen olikin kotoisin täältä, Tampereen Sorsapuistosta.

Sorsapuiston leikkipuisto Tampereella

Sorsapuisto Tampereella

Lainan päivänä kannattaa suunnata kirjastoon

Tänään on Lainan nimipäivä. Monet kirjastot ympäri Suomea viettävät juhlapäivää Lainan päivänä.

Pääkaupunkiseudun kirjastoissakin on tänään monenlaista ohjelmaa. Monissa kirjastoissa myydään poistolehtiä ja -kirjoja. Joissain kirjastoissa tarjotaan aamukahvit. Viikin kirjastossa voi askarrella ystävänpäiväkortteja kirjaston tarjoamista materiaaleista klo 14-17.

Lainan päivän kunniaksi luemme tänään Miina ja Manu kirjastossa -kirjaa, jonka on kirjoittanut Tuula Puranen ja kuvittanut Kristian Huitula. Kyseessä on selkokirja, mikä tarkoittaa sitä, että sen kieli on yleiskieltä helpommin luettavaa ja ymmärrettävää niin sanastonsa kuin rakenteensakin puolesta. Selkokirjat sopivat erityisen hyvin esim. kehitysvammaisille, lukihäiriöistä kärsiville, maahanmuuttajille tai lukemaan opetteleville lapsille.

Myönnän olleeni hiukan ennakkoluuloinen ennen kirjan lukemista. Ajattelin, että selkokieli olisi ehkä niin pelkistettyä, että se tuntuisi liian yksinkertaiselta ja vivahteettomalta. Selkokielen tarkoitus ei kuitenkaan ole tehdä tekstistä tylsää. Miina ja Manu kirjastossa -kirjassa teksti on mielestäni onnistunutta. Teksti on selkeää ja kulkee hyvin eteenpäin. 

Teksti on ladottu kapeiksi palstoiksi, mikä helpottaa tekstin hahmottamista. Tarina on aika pitkä, joten siinä mielessä se ei päästä lukijaa helpolla.

Manu löytää maasta oudon esineen. Onko se maljakko vai mammutin syöksyhammas? Asiaa mennään selvittämään kirjastoon. 

Kirjastonhoitaja lähtee oppaaksi näyttämään tietä mammuteista kertovien kirjojen hyllylle. Matkan varrella tulee tutuiksi kirjaston rakenne ja erilaiset toiminnot. Kirjastossa voi lukea kirjoja, käyttää tietokonetta ja kuunnella musiikkia kuulokkeilla. Miinan ja Manun kirjastossa on jopa kahvila ja piano, jota asiakkaat voivat soittaa.

"Miina ja Manu saapuvat 

kirjojen lainaustiskille.

- Ja tässäkö maksetaan, 

Manu tiedustelee reippaasti.

- Lainaaminen ei maksa mitään,

kirjastonhoitaja kertoo.

Miina asettaa tiskille

mammuttikirjan ja äänilevyn.

Sitten hän antaa kirjastokortin

kirjastonhoitajalle.

Kun Miina on lainannut

mammuttikirjan ja äänilevyn,

lapset sanovat näkemiin

ja astelevat ulos."

Loppujen lopuksi selviää, ettei outo esine ollutkaan mikään mammutin syöksyhammas. Kirjastossa oli silti hauska käydä.

Kirja sopii erinomaisesti esimerkiksi maahanmuuttajille johdatukseksi suomalaiseen kirjastoon. Olemme todella onnekkaita, kun meillä on ilmainen kirjastojärjestelmä. Arvostakaamme sitä lainaamalla ahkerasti kirjastosta!

Miina ja Manu kirjastossa

Teksti: Tuula Puranen

Kuvitus: Kristian Huitula

Kustantaja: Satukustannus Oy 2014