Lastenkirjakevät 2020 - Kiinnostavimmat jatko-osat

Kustantamoiden uutuusluetteloiden selailu on koukuttavaa ajanvietettä. Kevään uutuuksia esittelevät katalogit ilmestyivät niin aikaisin syksyllä, etten ollenkaan ehtinyt paneutua niihin silloin. Olinhan vielä fiiliksissä syksyn uutuuskirjoista, ja sitten painoivatkin jo joulukirjat päälle. Uudenvuoden jälkeen on ollut vihdoin aikaa selailla luetteloita.
 
Todella monet hyväksi havaitut kuvakirjasarjat saavat jatkoa. Jatko-osissa on se hyvä puoli, että suunnilleen tietää jo ennalta mitä tulee saamaan. Kivoille kirjoille monesti toivookin jatkoa. Tietenkään kaikki sarjat eivät ole onnistuneita. On inhottavaa, jos sarjan uudet osat tuntuvat vain vanhan toistolta. Pahinta on, jos tytär pitää sarjasta, jota ei itse jaksaisi lukea.

Nyt alkuvuodesta on ilmestymässä tosi paljon kiinnostavia jatko-osia, joita minäkin odotan innolla. Niinpä tämä postaus on omistettu kokonaan jatko-osille.

Sanna Pelliccionin kirjassa Onni-poika osoittaa mieltä (Etana Editions 2020) Onni ryhtyy puolustamaan rakasta puistoaan, joka aiotaan jyrätä autotien ja raitiovaunukiskojen tieltä.

Sanna Iston ja Eppu Nuotion kirjoittamassa ja Sari Airolan kuvittamassa Typy ja nokkela noita -kirjassa (Bazar 2020) vauhdikas ja hyvällä mielikuvituksella varustettu Typy kohtaa leikkipuistossa luudalla lentävän noidan.

Riikka Jäntin ihastuttavan Pikku Hiiri -sarjan kuudennessa osassa Pikku Hiiren hellekesä (Tammi 2020) Hiiru ja äiti viettävät kesälomaa kaupungissa. Helteisiin päiviin mahtuu monenlaista hauskaa puuhaa.

Eppu Nuotion kirjoittama ja Saara Vallinevan jännittävästi kuvittama Pikkusaari-sarja täydentyy kolmannella osalla. Kirjassa Paola Pääsky ja kadonnut soittorasia (Bazar 2020) Paola Pääsky perheineen saapuu Andalusiasta kesänviettoon Pikkusaarelle. Yksi matkalaukuista katoaa ja sen mukana soittorasia, jota ilman perheen pienokaiset eivät saa unta iltaisin. Löytyykö soittorasia öisestä saaresta?

Tytär onkin jo kysellyt jatkoa Veera Salmen kirjoittamaan ja Elina Warstan kuvittamaan Päiväkoti Heippakamu -sarjaan. Nyt sellainen tulee. Päiväkoti Heippakamu — Hung ja pantteripako (Otava 2020) kertoo päiväkodin hymysuusta Hungista, josta tulee päiväkodin hulinassa hurja pantteri Pampam. Pampamin on pakko päästä pakoon.

Anneli Kannon kirjoittama ja Noora Katon kuvittama Viisi Villiä Virtasta -sarja täydentyy jo yhdennellätoista osalla. Veera Virtanen ja kiusaaja -kirjassa (Karisto 2020) Veera alkaa saada ilkeitä viestilappuja. Kuka Veeraa oikein kiusaa ja miksi? 

Touhukaverukset päättävät perustaa uuden kaikille avoimen museon Ninni Oljemarkin kirjassa Touhukaverukset — Museo kaikille (Otava 2020). Villisika haluaisi esitellä kaupunkilaisille itse maalaamaansa taulua, mutta entä jos kukaan ei pidäkään siitä. Rohkaistuuko Villisika?

Johanna Hulkon luoma ja Marjo Nygårdin kuviksi herättämä ihana, hurja Maija pohtii kirjasarjan kolmannessa osassa Pieni Maija (Karisto 2020), onko hän pieni vai iso. Pohdinta kumpuaa siitä, että Maijasta on tulossa isosisko.

Nelli Hietalan luoma Kerttu on aiemmin tavattu tutustumassa kärpäseen. Kirjasarjan toisessa osassa Kerttu ja murkku (Karisto 2020) vuorossa on muurahainen. Löytyykö Kertun palikkataloon muuttaneelle murkulle kaveria? Ihastuttava kuvitus on Sari Airolan. 

Pipsa Pentin esikoisteoksessa Lyyli pelasti hurjan paperihukan sieppaamia paperiprinsessoja. Kirjassa Lyyli ja karmea värinkäsitys (Otava 2020) Lyylin kekseliäisyys joutuu taas koetukselle pahanilmanlintujen hyökätessä. Pentti on loihtinut viisaan sadun väreistä ja niiden mahdollisuuksista.

Kirsti Kurosen ja Karoliina Pertamon kehuttu kirja Kerro minulle kaunis sana saa jatkoa. Ilmapiiri päähenkilö Jaakon kotona ei ole muuttunut onnellisemmaksi sitten edellisen kirjan. Uutuuskirjassa Näytä minulle hassu ilme (Karisto 2020) Jaakko lähtee keräämään iloisempia ilmeitä isän pikakamera apunaan.

Taaperoita ja vanhempia ihastuttaneesta Anna Krogeruksen kirjoittamasta ja Erika Kallasmaan kuvittamasta Muttinen ja äiti -kirjasta tuttu Muttinen seikkailee vaarinsa kanssa kirjasarjan toisessa osassa Muttinen ja vaari (WSOY 2020). Vaari hoitaa Muttista — vai onko se sittenkin toisinpäin?

Kun hammas heiluu ja putoaa

Viisivuotiaalta tyttäreltäni lähti äskettäin ensimmäinen hammas. "Ehkä olen nyt niin iso, että se lähti", hän totesi lakonisesti tapauksesta, joka äidin mielestä tuntui valtavalta virstanpylväältä.

Heti kun hammas alkoi heilua, luimme kirjan Pablo ja heiluvat hampaat. Se kuuluu fanittamaamme Päiväkoti Heippakamu -sarjaan, jonka on kirjoittanut Veera Salmi ja kuvittanut Elina Warsta.

Kirja kuvaa viisivuotiaan Pablo-pojan päiväkotipäivää. Päivästä tekee erikoisen se, että Pablon hammas heiluu. Hän ei ole innokas kertomaan asiasta kenellekään, sillä hän ei yleensäkään pidä meteliä itsestään. Tyttärenikään ei kertonut asiasta heti, vaan vasta seuraavana päivänä.

Iltapäivällä Pablon hammas irtoaa, eikä hän edelleenkään kerro kenellekään.

"Jos mama ja Ulla olisivat nähneet irronneen hampaan, he olisivat alkaneet kiljua kovaa: - ONNEA, ONNEA, ISO POIKA!"

Päiväkodissa putosi tyttärenikin hammas. "Mä olin leikkimässä pikkutaloilla, kun se vaan lähti", hän kertoi kotona.

"Kerroitko sitten aikuiselle?" kysyin.

"En, mutta ope huomasi."

Hammas oli pakattu tarhassa siististi pieneen kirjekuoreen. Illalla se laitettiin tietysti tyynyn alle hammaskeijua odottamaan. 

Iltasaduksi luettiin Tiuku, pieni hammaskeiju -kirja. Kirjan on kirjoittanut Lulu Frost ja kuvittanut Lorna Brown sekä Fran Brylewska. Kirjan etukannessa on pieni pussukka, jonne lapsen ensihampaat voi säilöä.

"Tiuku oli hammaskeiju.
Iltaisin hän kiersi keräämässä maitohampaat, jotka lapset olivat jättäneet tyynyjensä alle, ja sujautti tilalle kimaltavan kolikon."

Eräänä iltana Tiukulle sattuu virhe, jollaista hammaskeijulle ei koskaan pitäisi tapahtua. Pienen Kristan huoneessa hän pudottaa kolikon lattialle ja se katoaa. Krista herää kolahdukseen ja tuhertaa itkua huomatessaan hampaansa kadonneen, vaikkei mitään ole tullut tilalle.

Lohduttaakseen Kristaa hammaskeiju lupaa toteuttaa yhden Kristan toiveen. Millainen yö siitä tuleekaan! Unohtumaton niin Kristalle kuin hammaskeijullekin.

Tyttäreni kohdalla kaikki sujui perinteisemmin. Aamulla hammas oli poissa ja tilalla oli kolikko. Tosin tyttäreni ei ole vielä huomannut sitä hämmästyttävää seikkaa, että jossain välissä hammaskeiju on käynyt tuomassa hänen hampaansa takaisin tuohon kirjan etukannessa olevaan pussukkaan.

Onneksi meille ei käynyt niin kuin prinsessalle Tony Rossin kirjassa Tahdon hampaani.

Pikku prinsessalla on hurmaavat hampaat. Iiiik, eräänä päivänä yksi hampaista alkaa heilua! Ja eräänä kauheana päivänä se on poissa!

"Koko palatsi etsi kadonnutta hammasta...
mutta sitä ei löytynyt mistään.
'TAHDON HAMPAANI!' pikku prinsessa huusi."

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Hammas löytyy. Vai löytyykö? Ei ainakaan kovin todennäköisestä paikasta.

Nyt tyttärelläni heiluu jo toinen hammas ja olemme jatkaneet hammastarinoiden parissa.  Olemme tutustuneet ensimmäisen hampaansa menettäneeseen Pipsa Possuun.

Kirjassa Pipsa Possu - Hammaskeiju Pipsa päättää valvoa koko yön, jotta näkisi hammaskeijun.

"'Minä en nukahda... minä en... nukahda. Minä... krooh' ja sitten Pipsa jo nukahtaa ja kuorsaa possumaisesti. Kun huoneessa on hiljaista, jotain ilmestyy ikkunalle. Hammaskeiju on saapunut... Mutta Pipsa nukkuu sikeästi."

Aamulla Pipsa ilahtuu kolikosta, mutta päättää vakaasti pysyä seuraavalla kerralla hereillä. 

Kirjahyllystämme löysin vielä yhden hammaskirjan, jota en muistanut olevan olemassakaan, enkä voinut käsittää, mistä ja koska se oli ilmaantunut. Viveca Sundvallin kirjoittama ja Eva Erikssonin kuvittama kirja Mimmi ja heiluva hammas kertoo kuusivuotiaasta Mimmistä, joka asuu ruotsalaisessa pikkukaupungissa. Alhaalta joen rannasta nenään leijuu Henryn keksi- ja leipätehtaan tuoksu.

Eräänä aamuna Mimmin päiväkotiryhmä pääsee vierailemaan Henryn keksitehtaalle. Päivä on Mimmille muutenkin erityinen, sillä hänellä on alkanut heilua ensimmäinen hammas. Tehdasvierailu ei ole lapsista ihan niin hauska kuin kuvitella olisi saattanut, mutta saapahan jokainen sentään kotiin viemisiksi pussillisen vanhoja murentuneita keksejä sekä yhden tuoreen pullan.

"Haukkasin pullaa tehtaan aidan takana, ja heiluva hampaani tarttui siihen kiinni. Pulla tuli vähän veriseksi, ja melkein koko tarharyhmä pyörtyi kadulle. Työnsin hammaspullan taskuun, ja kun pääsin kotiin pistin koko pullan isoon vesilasiin."

"Kun hammas irtoaa, se pitää panna vesilasiin. Siinä se muuttuu kruunun kolikoksi."

Näin siis Ruotsissa.

Seuraavan hammaskirjan olen jo varannut kirjastosta, mutta se ei ole vielä ehtinyt tulla. Lucy Cousinsin kirjassa Maisa, Keke ja heiluva hammas (WSOY 2006) Keke krokotiili kamppailee heiluvan hampaan kanssa ja käy hammaslääkärissä.

 
Veera Salmi: Päiväkoti Heippakamu - Pablo ja heiluvat hampaat
Kuvitus: Elina Warsta
Kustantaja: Otava 2017

Tiuku, pieni hammaskeiju
Teksti: Lulu Frost
Kuvitus: Lorna Brown ja Fran Brylewska
Alkuteos englanninkielinen
Suomennos: Sari Luhtanen
Kustantaja: Gummerus 2016

Tony Ross: Tahdon hampaani
Englanninkielinen alkuteos: I Want My Tooth
Suomennos: Arja Kanerva
Kustantaja: Lasten Keskus 2002

Pipsa Possu - Hammaskeiju
Englanninkielinen alkuteos ilmestynyt 2003
Kustantaja: Suomen Pelimiehet Oy

Viveca Sundvall: Mimmi ja heiluva hammas
Kuvitus: Eva Eriksson
Ruotsinkielinen alkuteos: Mimmi och kexfabriken
Suomennos: Paula Kalrsson
Kustantaja: WSOY 1989
 

Päiväkodin loistavimmat tähdet

"Äiti, koska pääsen taas tarhaan?" tyttäreni on jo ennättänyt kyselemään. 

Elämme nyt niitä aikoja, kun monet pienet lomalaiset palaavat päiväkoteihin. Tyttäreni kesäloma venyy tänä vuonna yli seitsenviikkoiseksi, joten ei ihme, että ikävä on jo ollut.

Orientoituaksemme taas päiväkotielämään olemme lueskelleet Päiväkoti Heippakamu -sarjaa. Tämä Veera Salmen kirjoittama ja Elina Warstan kuvittama kirjasarja kuvaa aivan erinomaisesti nykyajan päiväkotielämää. Veera Salmi onkin työskennellyt itse lastentarhanopettajana, joten hänellä on omakohtaista kokemusta päiväkotimaailmasta. Se välittyy lukijalle hienosti.

Suosikkimme on sarjan uusin kirja Isabella ja tuikkiva tyttö. Kirjan päähenkilö on villi ja vapaa Isabella, jonka paras ystävä on Puuro Suklaatukka - hänen oma sormensa. Isabella on tottunut samaan osakseen huomiota. Hän joutuukin pienoiseen kriisiin, kun ryhmään tulee uusi tyttö, joka ainakin hetkellisesti valloittaa kaikkien huomion.

Uudella tytöllä on ihana nimi: Stella, joka tarkoittaa tähteä. Tytön silmät tuikkivatkin kuin tähdet silmälasien takana. Ulkona kun kaikki touhuavat omissa leikeissään, Stella seisoo yksinään keskellä pihaa loistaen kuin tähti.

Kun välipalan jälkeen askarrellaan kimaltavia kortteja, Isabella saa ajatuksen. Askarteluhileiden ansiosta hänestä itsestäänkin voi tulla loistavan kimaltava tähti. Kimalletta lentää kaikkialle Isabellan päälle ja muuallekin. Se on mahtavaa - kunnes sitä menee silmiin. Silloin itkettää. Onneksi päiväkodissa on ihania aikuisia, jotka osaavat auttaa.

Onko mahdollista, että Isabellasta ja Stellasta voisi tulla ystävät? Heidän nimensäkin rimmaavat niin kauniisti.

Tyttärelläni on tiedossa kovasti muutoksia tarharyhmässään tänä syksynä. Melkein kaikki muut ryhmän lapset lähtivät esikouluun, joten ryhmään on tulossa PALJON uusia lapsia. 

Tämän kirjan avulla olemme päässeet keskustelemaan siitä, miltä tuntuu olla yksi alkuperäisistä lapsista, kun ryhmään tulee uusia ja pienempiä lapsia, jotka tarvitsevat ainakin aluksi enemmän aikuisten tukea kuin vanhat lapset. Näkökulma on tärkeä. Voi olla yhtä vaikeaa olla vanha lapsi kuin uusi.


Veera Salmi: Päiväkoti Heippakamu - Isabella ja tuikkiva tyttö
Kuvitus: Elina Warsta
Kustantaja: Otava 2018

 

Lentämään oppii lentämällä

Ne aikuiset, jotka eivät lue lapsilleen, koska se on kuulemma tylsää ja lapsellista ja koska lastenkirjat eivät kiinnosta heitä, ovat väärässä. Tai sitten heidän kirjavalintansa ovat olleet huonoja. 

Onneksi nykyaikana löytyy paljon lastenkirjoja, jotka puhuttelevat niin lasta kuin aikuista ja usein hyvin eri tasoilla. Veera Salmen kirjoittama ja Matti Pikkujämsän kuvittama Sorsa Aaltonen ja lentämisen oireet on hyvä esimerkki tällaisesta kirjasta. Se sai pääni kuhisemaan ajatuksia.

Sorsa Aaltonen on elämässään ei-niin-menestynyt pullasorsa. Muiden lintujen seurassa se on vetäytyvä ja hiljainen. Ei sen jutut ketään kiinnostasikaan, sillä Sorsa Aaltonen ei ole tehnyt mitään eikä käynyt missään. Se pelkää lentämistä ja lääkäriä, mutta unelmoi lentämisestä ja etelästä. Se ihailee joutsenten sulokasta tanssia. Se käy katselemassa joutsenia rannassa salaa puun takana piileskellen keittiöverhosta tekemäänsä joutsenhameeseen pukeutuneena.

Eräänä päivänä tapahtuu jotain, joka saa Sorsa Aaltosen suuntaamaan lääkäriin, vaikka sitä hirvittääkin. Lääkäri antaa nimen sen oireille: lentämisen oireet. Se kuulostaa upealta! Parannuskeinokin on yksinkertainen: lentämään oppii lentämällä.

Sorsa Aaltonen ryhtyy määrätietoisesti vahvistamaan siipilihaksiaan. Joutsenten lähdettyä etelään se uskaltautuu itse rantaveteen tanssimaan. Pian se huomaa puun takana jonkun katselevan itseään. Se kutsuu aran sorsan mukaan tanssiin, ja lopulta kaksikko kohoaa uljaasti taivaalle ja suuntaa kaukomaille.

Lukiessani tyttärelleni tätä mukavaa lintutarinaa itsensä voittamisesta ja unelmien tavoittelusta aivoni kehittelivät omaa tulkintaa kertomuksesta. Nyt on tilaisuus päästä kurkistamaan pääni sisään. Seuraavaksi on luvassa lainauksia kirjasta ja omaa tajunnanvirtaani tekstistä. Jos haluat mieluummin ensin muodostaa oman käsityksen kirjasta, kannattaa lopettaa lukeminen tähän.

"Maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin Sorsa Aaltonen meni pullajonoon, Sieltä saivat päivän pulla-annoksen sellaiset linnut, joiden unelmista ei ollut tullut totta."

Miten hienosti sanottu! Tulee mieleen Hurstin ja Pelastusarmeijan leipäjonot Kalliossa. Nämä linnut voisivat olla tyyppejä Kallion kaduilta. Itse asiassa tunnistan tässä koko kertomuksessa Kallion hengen. Eikös Veera Salmen Puluboi asu samoilla huudeilla? Hakaniemen torilla. Täytyykin googlata, asuuko Veera Salmi itse Kalliossa. [Googlasin myöhemmin. Asuu Otavan mukaan Kalliossa.] 

"Linnut aloittivat tanssin. Ne venyttivät hitaasti kaulaansa, ne kaarsivat kaulansa alas.
   Ne käänsivät nokkaansa kohti taivasta, ja käänsivät nokkaansa alas.
   Sorsa Aaltonen huokasi puun takana ja toisteli joutsenten liikkeitä."

Jos Sorsa Aaltonen asuu Kalliossa, se käy varmaan Töölönlahdella katselemassa joutsenia. Juuri siellä Oopperan kupeessa voisi kuvitellakin näkevänsä ihanaa tanssia.

"Nyt kiukusta sisuuntunut Sorsa Aaltonen suuntasi lääkäriasemalle, vaikka lääkäri sitä ihan hirveästi hirvittikin."

Fobiat rajoittavat tämän sorsan elämää. Se saattaa olla myös vähän masentunut, kun ei pysty ponnistamaan pois pullajonosta. Ehkä se pelkää lääkäriä juuri siksi, että se tajuaa tarvitsevansa ammattilaisen apua, mutta ei ole aiemmin ollut valmis muutokseen.

"[Lääkäri] kuulosteli pum pada pum pum pum Sorsan pelokkaasti pamppailevaa sydäntä ja totesi totisena:
   - Lentämisen oireet."

"Nyt Sorsa Aaltonen oli ihmeissään. Lentämisen oireet. Miten upealta se kuulosti!"

Paranemisprosessin kannalta on tosi tärkeää, että saa diagnoosin, nimen oireilleen. Asiaa on helpompi lähteä työstämään, kun tietää, mistä todellisuudessa on kyse. 

"Keskiviikon ja torstain sorsa jumppasi ja vahvisti lihaksiaan. Se lauloi käheästi kväh kväh kväh ja venytteli kaulaansa vetreäksi. Pyöritti olkiaan ja heilutti siipiään."

Mahtavaa, että tää sorsa lähtee niin määrätietoisesti kehittämään itseään. Kenenkään ei tarvitse tyytyä osaansa, vaan aina on mahdollista kehittyä. Itseään kehittämällä voi saada sen elämän, josta haaveilee. Tietysti se vaatii ponnisteluja. 

"- Helou! Sorsa Aaltonen huusi. - Tule tänne.
   Toinen sorsa käveli ujosti rantaan ja hypähti kevyesti veteen. Ne katsoivat toisiinsa, totesivat olevansa aika samanlaisia, ja jatkoivat tanssia."

Okei, näähän on molemmat urossorsia. Siitäkö tässä siis oli kyse? Että Sorsa Aaltosen kamppailu oman sukupuoli-identiteettinsä kanssa oli saanut sen tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi?

"- Katsokaas! Ketkä lentävät tuolla noin upeasti, kiitävät kuin koneet? kysyi talonmiehen Ankka.
   Kaikki kääntyivät katsomaan kohti taivasta. Siellä kaksi sorsaa lensi kohti aurinkoa."

Mahtavaa, miten itsensä löytäminen ja unelmiensa todeksi eläminen saavat Sorsan kukoistamaan. Kun on itse iloinen ja onnellinen, sillä ei oikeasti ole kauheasti väliä, mitä muut ajattelevat. 


Veera Salmi: Sorsa Aaltonen ja lentämisen oireet
Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Kustantaja: Otava 2019

 

Lastenkirjakevät

Helsingin Sanomat yllätti minut eilen iloisesti julkaisemalla kulttuurisivuillaan laajan katsauksen kevään lastenkirjatarjontaan. Olen pitkään valittanut, etteivät tiedotusvälineet Suomessa yleensä noteeraa lastenkirjallisuutta. Olin siis kuin seitsemännessä taivaassa nähdessäni Hesarin peräti kolmelle sivulle levittäytyneen artikkelin. Vihdoin joku kirjoittaa jotain, jota oikeasti haluan lukea.

Helsingin Sanomat esittelee artikkelissa peräti 24 lasten- ja nuortenkirjaa. Joukossa on kuvakirjoja pienille lapsille, lastenromaaneja alakoululaisille ja nuortenkirjoja yläkoululaisille. On kotimaisia kirjoja ja käännöskirjallisuutta. Nelivuotiaan äitinä minua kiinnostaa eniten kuvakirjat, mutta toki muistakin kirjoista oli kiinnostavaa lukea.

Miltä lastenkirjakevät sitten näyttää? Hyvältä. Vaikuttaa siltä, että lapsille kirjoittavat osaavat ottaa nykyisin hyvin huomioon myös kirjoja lukevat aikuiset. Hyvä lastenkirja kiinnostaa, koskettaa ja puhuttelee niin lasta kuin aikuista.

Muistisairautta käsittelevä Clare Helen Welshin ja Ashling Lindsayn kuvakirja Päivä rannalla (Mäkelä) meni heti hankintalistalle. Aihe koskettaa läheltä, kuten varmasti muitakin lapsiperheitä yhä enenevässä määrin. Haikean kaunis tarina kertoo lapsesta ja vaarista, joka ei enää muista niin kuin ennen. Vaarin muistot ovat kuin vuorovesi - välillä lähellä ja välillä kaukana.

Elina Lappalaisen ja Ilona Partasen kirjan Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset (Tammi) varasin samantien kirjastosta. Olemme puhuneet tyttäreni kanssa viime aikoina Minna Canthista, koska Minnan syntymästähän tulee tänä vuonna kuluneeksi 175 vuotta. Sen kunniaksi on ilmestynyt/ilmestyy useita kiinnostavia teoksia. Yhden ehdin jo ostaa (siitä lisää Minna Canthin päivänä), mutta tämäkin vaikutti potentiaaliselta ostettavalta. Kirja on tosin kuulemma suunnattu alakouluikäisille, joten se ei välttämättä vielä sovellu sellaisenaan tyttärelleni. Kirjan mukana tulee kuitenkin paperinukkeja, joten hauskaa puuhailtavaa sen parissa saattaisi nelivuotiaskin keksiä.

Kaisa Happosen ja Anne Vaskon Mur-kirjat saavat jatkoa. Maaliskuussa ilmestyy Mur ja tähti (Tammi). Murin päässä on suuria kysymyksiä. Koko elämän kiertokulku on tarkastelun kohteena. Mutta miksi muut eivät halua keskustella kysymyksistä Murin kanssa? Miksi pitäisi vain olla hiljaa? Tyttäreni on kovasti pitänyt parista aiemmasta Mur-kirjasta, joten tämä täytyy ehdottomasti lukea.

Itse pidän suunnattomasti Katri Kirkkopellon kuvituksista. Hänen Soiva metsä on yksi kauneimmista lastenkirjoista, jonka tiedän. Odotan siis malttamattomana helmikuussa ilmestyvää kirjaa Lintu sininen (Lasten keskus). Kirkkopellon kuvittama ja kertoma tarina on uusi versio Topeliuksen tutusta, samannimisestä sadusta. Aivan kuten Soivaan metsään, tähänkin kirjaan kuuluu CD-levy. Levyllä kuullaan Jonne Valtosen varta vasten tätä projektia varten säveltämä teos Lintu sininen. Voin jo sieluni silmin kuvitella, miten ihanan kokonaistaideteoksen tarina, kuvat ja musiikki tulevat muodostamaan. Tämä kirja on pakko saada!

Keskiviikkona kirjoitin Matti Pikkujämsästä. Maaliskuussa ilmestyy hänen kuvittamansa ja Veera Salmen kirjoittama Sorsa Aaltonen ja lentämisen oireet (Otava). Se kertoo lentopelosta kärsivästä pullasorsasta, joka ihailee joutsenten uljaita liikkeitä ja haaveilee salassa pystyvänsä lentämään samalla tavalla. Varmasti tutustumisen arvoinen teos.

Lastenkirjakeväässä on tarjolla paljon muutakin kiinnostavaa. Hesarin artikkeli innosti minut selaamaan kustantamoiden katalogeja. Siinä saakin helposti vierähtämään muutaman tunnin.


Arla Kanerva: Mitä tehdä, kun vaarilta menee muisti? Piereskelevätkö käärmeet? HS kokosi 24 uutta lasten- ja nuortenkirjaa, jotka kannattaa ottaa lukulistalle. Helsingin Sanomat 25.1.2019.

Kustantamoiden katalogit, kevät 2019.

Kuvat kustantamoiden sivuilta.