2 kuvakirjaa, joissa hajuaisti on tärkeässä osassa

Tänään esittelen kaksi viehättävää kuvakirjaa, joissa molemmissa käytetään hajuaistia. Kirjoituskurssillani oli syyskuussa yhden kerran teemana aistit, ja minua kiehtoi eniten nimenomaan hajuaisti. Hajut ja tuoksut harvemmin välittyvät teksteistä. Olikin kiinnostavaa pohtia, miten kirjoittaja voisi paremmin tuoda ne esiin.

Sitten löysin kirjastosta pari kuvakirjaa, joissa hajuaisti on onnistuttu nostamaan merkittävään roolin. On ihan pakko esitellä ne teille.

Heitä minulle hyvä haju

"Kotona haisee. Ainakin minun nenääni.
On hyviä hajuja ja pahoja hajuja. Äiti sanoo hyviä hajuja tuoksuiksi. Minusta nekin ovat hajuja."

Jaakon kotona haisee kaali, kertoo Kirsti Kuronen Karoliinan Pertamon kuvittamassa kuvakirjassa Heitä minulle hyvä haju (Karisto 2021). Jaakon äiti ja isä ovat hurahtaneet kaaliruokiin, eikä kaalin hajua pääse karkuun minnekään.

"Yritän sulkeutua omaan huoneeseen, mutta sinnekin kaalinketale kiemurtelee oven alta."

Jaakko päättää lähteä ulos keräämään parempia hajuja. Avuksi hän ottaa papan kanssa askartelemansa haamuimurin. Ehkä sillä voi imeä hajujakin. Vastaantulijoille Jaakolla on yksi pyyntö: "Heitä minulle hyvä haju."

Alkaahan hyviä tuoksuja löytyä: mansikkainen huulirasva, tuore kanelipulla, kielo, vastaleikattu ruoho... Mutta onko vauvan kakka hyvä vai huono haju? Ainakin parempi kuin isän kakka.

Jaakko löytää myös abstrakteja tuoksuja. Miltä haisee kesä tai annos aurinkoa?

Ensi viikolla Jaakko päättää lähteä imuroimaan lisää hyviä hajuja. Minkä hajun sinä hänelle heittäisit?

Heitä minulle hyvä haju on kolmas osa Jaakosta kertovassa kirjasarjassa. Aiemmissa osissa on käytetty kuuloaistia (Kerro minulle kaunis sana) ja näköaistia (Näytä minulle hassu ilme). Uusimmassa, neljännessä osassa paneudutaan makuaistiin (Anna minulle mainio maku).

Kirsti Kuronen kirjoittaa kauniisti ja Karoliina Pertamon kuvat ovat ihania. Pidän kirjoista kovasti. Aistit kirjasarjan aiheena on hieno oivallus. Onkohan seuraavaksi luvassa tuntoaisti?

.

Mur ja mitä tuuli toi

"Jokin jännittävä tuoksu kantautui tuulen mukana juuri siihen kohtaan, missä Mur seisoi.
Mur nuuhki.
Tuoksu oli uusi, aivan erilainen kuin mikään aikaisempi."

Kaisa Happosen ja kuvittaja Anne Vaskon uusimmassa Mur-karhusta kertovassa kuvakirjassa Mur ja mitä tuuli toi (Tammi 2022) Mur-karhu saa ilmasta vainun. Sen on pakko seurata tuoksua.

"Tuoksu oli kuin näkymätön lanka, josta Mur piti kuonollaan tiukasti kiinni."

Kuten Mur-kirjoissa aina, Kaisa Happosen sanat ovat todellisia helmiä, tarkkaan harkittuja ja hiottuja, kauniita ja ilmaisuvoimaisia. Hyvin vähällä määrällä tekstiä muotoutuu hieno, voimakas ja koskettava tarina.

Anne Vaskon kuvitus on juuri niin ihanaa kuin aina. Kuinka ilmeikkäältä hän onkaan saanut Murin näyttämään ja kuinka viehättävä hänen metsänsä on.

Ja sitten yhtäkkiä metsä on poissa. Mur ei ymmärrä, mitä on tapahtunut. Se seisoo Vaskon upeassa kuvassa ihan pienenä keskellä valtavaa hakkuuaukeaa. Ilman puita ja lehvistöjä tuuli pyörii vinhasti ympäri aukeaa.

"Ilman puita
         tuuli eksyy."

Metsää ei enää ole, mutta Mur on karhu ja metsän pitäisi olla siellä, missä se on.

Hakkuuaukealta Mur löytää sen, minkä se haistoi. Mahtavan yllätyksen, jonkun Toisen.

Kirja on varsin kantaaottava, mutta kantaaottava taso avautuu ehkä kuitenkin vain aikuislukijalle. Lapsi saa rauhassa nauttia suloisesta eläinsadusta.

"Taivaalta sataa kultalantit"

Joskus kirjasta lukee niin hyvän ajatuksen, että sen muistaa pitkänkin ajan päästä. Eikä pelkästään muista, vaan ottaa sen omakseen, antaa sille oman elämän, tekee siitä sanonnan.

 

Viime aikoina mielessäni on pyörinyt paljon Katri Tapolan ja Karoliina Pertamon kuvakirjasta Lyhtyjen maa (Etana Editions 2020) peräisin oleva säe:

"Taivaalta sataa kultalantit,
syksy on tullut tupaan."

Säe kiteyttää jotain olennaisen ihanaa syksystä. Syksy ja minä emme oikein tule toimeen, mutta jos mitään syksyssä rakastan, niin ruskan värjäämiä lehtiä, joita tuuli ravisuttaa puista.

Lyhtyjen maan luettuani ajattelin, että ai näinkin voi runoteoksen tehdä.

Katri Tapola on kirjoittanut todella kauniin syksyisen runon ja Karoliina Pertamo on loihtinut upean tummasävyisen, syksyisen kuvituksen. Runo on paloiteltu kirjan sivuille kuvituksen päälle, niin että kullakin aukeamalla on vain säe tai pari. 

Lukija kutsutaan astumaan taotusta portista hämärään pihaan. Kuu, tähdet, kiiltomadot ja hämärän kutojan sytyttämät lamput antavat puutarhaan pehmeää valoa. Lukija pääsee juhlimaan kasvitarhan pienimpien kanssa.

"Nyt saa kiiltomatokarnevaalit alkaa!

Vaeltajat saapuvat saman tulen piiriin.
Pitkänokat, lepattajat, lyhtykirjan lukijat,
kaikkien silmissä valo."

Lyhtyjen maa on kirja, joka sopii monenikäisille. Sitä voi tutkia jo yhdessä taaperon kanssa (kustantajan suositusikä on 1+), mutta se onnistuu koskettamaan myös kaltaistani keski-ikäistä naista. Ja mikseipä sitä voisi lukea ääneen vaikka vanhainkodissa.

Kirjan avulla pääsee taatusti suloiseen syystunnelmaan.

Hassuja ilmeitä luonnon materiaaleista — Kirja + askartelu osa 5

Tänään Kirja + askartelu -sarjassa suunnataan ulos luontoon. Luonto on aarreaitta, joka tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia, vaikka askartelutarvikkeet olisivat kotoa lopussa. Itse ainakin huomasin askartelulaatikoita järjestellessäni, että koronakausi on verottanut kovalla kädellä askartelumateriaalejamme.

Me lähdimme tyttären kanssa ulos taltioimaan hassuja ilmeitä. Innoituksen lähteenä toimi Kirsti Kurosen kirjoittama ja Karoliina Pertamon kuvittama kirja Näytä minulle hassu ilme (Karisto 2020).

Kirjassa päiväkoti-ikäinen Jaakko lähtee etsimään hassuja ilmeitä isän pikakamera apunaan. Kotona vanhemmat mököttävät, joten iloisemmille ilmeille olisi kysyntää.

Lisää kirjasta voi lukea täältä.

Jaakko kuvasi kahdeksan hassua ilmettä, ja me päätimme tehdä samoin. Sen sijaan että olisimme Jaakon tavoin vain etsineet hassuja ilmeitä, päätimme luoda ne itse. Materiaali löytyi luonnosta.

Alla on kahdeksan hassua ilmettämme. Tällä kertaa en anna mitään ohjeita. Kuvat puhuvat puolestaan. Niitä voi käyttää inspiraationa luodessa omia ilmeitä. Tärkeintä on antaa mielikuvituksen lentää.

Näytä minulle hassu ilme
Teksti: Kirsti Kuronen
Kuvitus: Karoliina Pertamo
Kustantaja: Karisto 2020

Hassut ilmeet tuottavat iloa ja saavat hymyilemään

Koronakriisi on tuonut huolestuttavasti esille sen, ettei koti ole kaikille lapsille hyvä tai onnellinen paikka olla.

Tällaisiin lapsiin taitaa lukeutua päiväkoti-ikäinen Jaakko, joka seikkailee Kirsti Kurosen kirjoittamissa ja Karoliina Pertamon kuvittamissa kirjoissa Kerro minulle kaunis sana (Karisto 2019) ja Näytä minulle hassu ilme (Karisto 2020).

Kirjoista löytyy Youtubesta viehättävät trailerit, joiden videototeutuksesta vastaa Carlos da Cruz:
Kerro minulle kaunis sana -traileri
Näytä minulle hassu ilme -traileri

Ensimmäisessä kirjassa elettiin talvea, ja ilmapiiri Jaakon kotona oli hyinen. Isä ja äiti rääkyivät toisilleen niin inhottavia sanoja, että Jaakko päätti lähteä yksin pakkaseen keräämään kauniimpia sanoja mummon antamaan lippaaseen. (Voit lukea kirjasta lisää täältä.)

Toisessa, äskettäin ilmestyneessä kirjassa Näytä minulle hassu ilme on kesä, mikä tekee tunnelmasta vähän valoisamman. Jaakon kotona kuitenkin mökötetään. Vanhemmilla on meneillään mykkäkoulu.

Jaakko lähtee ulos omille teilleen. Isän pikakamera apunaan hän ryhtyy etsimään hauskempia ilmeitä.

Ensiksi vastaan tuleva tuttu Eppu-vaari suostuu mielellään poseeraamaan kameralle. Tuntemattomia ihmisiä on vaikeampi — vaikkakaan ei mahdoton — pyytää kuvaan.

Onneksi Jaakko kekseliäänä poikana näkee hassuja ilmeitä muuallakin kuin ihmisten kasvoilla. Malliksi kelpaavat hyvin puiston sorsa ja naapurin karkuteille lähtenyt koira. Löytyisikö luonnostakin iloisia ilmeitä?

"Hieraisen silmiäni, katson uudelleen vielä tarkemmin ja toivon:
'Näytä minulle hassu ilme.'

Pilvet kuin silmät.
Aurinko kuin nenä.
Järven kimallus kuin pisamat.
Poukama kuin hymyilevä suu.
Ihmiset kuin parransänki.

Maisema kuin kasvot!

SKRUU-UKS.

Kaikkein kaunein kesäilme on tässä."

Lopulta Jaakolla on kasassa hyvä kokoelma mukavia ilmeitä. Naapurin tädin mielestä yksi ilme kuitenkin puuttuu joukosta. Mikähän se mahtaa olla?

Kotona isä ja äiti ovat jo rauhoittuneet. Jaakon kuvaamat iloiset ilmeet saavat heidät innostumaan, ja mykkäkoulukin murtuu. Ehkä Jaakon kotiolot eivät olekaan ihan niin onnettomat kuin alkuun pelkäsin.

Kirsti Kurosen tarina saa hyvälle mielelle. Karoliina Pertamon ihastuttavat kuvat hehkuvat upeissa väreissä.

Pertamon kuvitustyyli on hyvin tunnistettavaa. Tyttäreni oli bongaavinaan yhdeltä aukeamalta Olga Oravan, josta kerrotaan Mila Teräksen ja Pertamon kirjassa Olga Orava ja metsän salaisuus (Lasten Keskus 2014). Tehtyään vertailuja hän totesi, ettei tämä orava olekaan Olga itse vaan kuulemma Olgan poikanen.

Sen jälkeen kun yli 70-vuotiaat määrättiin karanteenioloihin, meiltä on lähtenyt sunnuntaisin isovanhempien iloksi joukko valokuvia tyttärestä viikon varrelta. Kuvissa pyrimme näyttämään, mitä on puuhailtu, ja millaista on ollut tyttären arki ilman päiväkotia.

Tuntuu, että kuvamme alkavat jo toistaa itseään. On vaikea keksiä enää mitään puuhaa, mitä ei olisi jo kokeiltu. Ehkäpä ensi viikolla pitäisi tehdä jotain aivan erilaista. Kuvata vaikka hassuja ilmeitä Jaakon tapaan.

Millaisen ilmeen sinä loihtisit kasvoillesi, jos Jaakko kameroineen tulisi sinun luoksesi?


Näytä minulle hassu ilme
Teksti: Kirsti Kuronen
Kuvitus: Karoliina Pertamo
Kustantaja: Karisto 2020 


* Arvostelukappale kustantajalta *


Pieni Helmet-lukuhaaste 2020
Merkitsen kirjan listallemme kohtaan 3 "kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi".

Kaunis äidinkieli täynnä kauniita sanoja

Onko äidinkieli kaunis sana? On, ainakin ajatuksen tasolla. Näin kansainvälisen äidinkielen päivän kunniaksi ajattelin tänään maistella suomenkielen kauniita sanoja.

Ajatus on lähtöisin Kirsti Kurosen kirjoittamasta ja Karoliina Pertamon kuvittamasta kirjasta Kerro minulle kaunis sana. Teoksessa etsitään kauniita sanoja. 

Kirsti Kuronen on Topelius-palkittu kirjailija, jolle Kerro minulle kaunis sana on ensimmäinen kuvakirjateksti. Kuvat ovat Karoliina Pertamon taattua laatua. Kerro minulle kaunis sana nimettiin Runeberg Junior 2020 -palkintoehdokkaaksi, ja se ehdottomasti ansaitsi ehdokkuuden.

Kirjasta on tehty ihastuttava traileri, jonka voi katsoa täältä.

Kirjan päähenkilön, päiväkoti-ikäisen Jaakon koti on niin täynnä rumia sanoja, ettei pää tahdo kestää. Jaakko lähtee keräämään kauniita sanoja mummon antamaan lippaaseen. Niin naapurin Salli, kirjastosetä, lumihevonen kuin päiväkodin Pipsakin saavat kukin kertoa omasta mielestään kauniin sanan. Lippaaseen kertyy sellaisia sanoja kuin lumihiutale, Arsenal, kiitos, lukutoukka, maukas, lauantai ja ilo.

Jaakon katoaminen ja löytyminen saa isän ja äidin hellittämään rumien sanojen nakkelun — ainakin hetkellisesti. Jaakko arvaa, että hän joutuu vielä toistekin tekemään keruutyötä.

"Ensi viikolla lähden keräämään lisää kauniita sanoja meidän kotiin. Lupaan tulla ensimmäisenä sinun luoksesi. 

'Kerro minulle kaunis sana.'"

Päätin ottaa kiinni Jaakon haasteesta ja pohdin, minkä sanan kertoisin, jos Jaakko todella osuisi tielleni. Tehtävä on vaikea. Kauniita sanoja on niin paljon. Ja mikä oikeastaan tekee sanasta kauniin? Tekeekö sanasta kauniin vain sen äänneasu, se kuinka se soi korvassa? Vai onko myös sanan merkityksellä väliä?

Huomasin pitäväni rumana automaattisesti kaikkia sanoja, joissa on R-kirjain. Voimakkaana tärähtävä R ei ole erityisen kauniinkuuloinen äänne, mutta ehkä vastenmielisyyteeni vaikuttaa enemmän se, että kärsin pienenä R-viasta, enkä tykännyt käydä puheopetuksessa.

"Aamu", "valo", "kuutamo", "linnunlaulu", "loimulohi", "vellikello". Kauniit sanat risteilivät päässäni. Pyörittelin, makustelin ja kuuntelin niitä. Lopulta päätin, että pudottaisin Jaakon lippaaseen sanan "suloinen". Pidän äänneasusta ja merkityskin on positiivinen.

Kyselin myös muilta heidän mielestään kauniita sanoja. Viisivuotiaani vastasi ensin "delfiini", mutta halusi hetken kuluttua vaihtaa sen sanaan "ilotulitus". Ilotulitus on hänen mukaansa kaunis sana, koska siinä on iloa, mutta myös vähän vaaraa. Sana "tuli" on kuulemma vaarallinen sana.

Mieheni ei millään osannut nimetä yhtä tiettyä sanaa, mutta hänen mielestään paljon vokaaleja sisältävät sanat ovat yleensä ottaen kauniita.

Muut, joilta kysyin, mainitsivat seuraavia sanoja: "ihana", "otollinen", "totuus", "aava", "pilttuu", "lemmikki" ja "ulappa".

Mikä sinusta on kaunis sana? Kerrothan minulle.

Kirsti Kuronen: Kerro minulle kaunis sana
Kuvitus: Karoliina Pertamo
Kustantaja: Karisto 2019


VINKKI

Jaakon seikkailut jatkuvat maaliskuussa ilmestyvässä kirjassa Näytä minulle hassu ilme (Karisto 2020). Siinä Jaakko kerää hauskoja ilmeitä isän pikakamera apunaan.

Lastenkirjakevät 2020 - Kiinnostavimmat jatko-osat

Kustantamoiden uutuusluetteloiden selailu on koukuttavaa ajanvietettä. Kevään uutuuksia esittelevät katalogit ilmestyivät niin aikaisin syksyllä, etten ollenkaan ehtinyt paneutua niihin silloin. Olinhan vielä fiiliksissä syksyn uutuuskirjoista, ja sitten painoivatkin jo joulukirjat päälle. Uudenvuoden jälkeen on ollut vihdoin aikaa selailla luetteloita.
 
Todella monet hyväksi havaitut kuvakirjasarjat saavat jatkoa. Jatko-osissa on se hyvä puoli, että suunnilleen tietää jo ennalta mitä tulee saamaan. Kivoille kirjoille monesti toivookin jatkoa. Tietenkään kaikki sarjat eivät ole onnistuneita. On inhottavaa, jos sarjan uudet osat tuntuvat vain vanhan toistolta. Pahinta on, jos tytär pitää sarjasta, jota ei itse jaksaisi lukea.

Nyt alkuvuodesta on ilmestymässä tosi paljon kiinnostavia jatko-osia, joita minäkin odotan innolla. Niinpä tämä postaus on omistettu kokonaan jatko-osille.

Sanna Pelliccionin kirjassa Onni-poika osoittaa mieltä (Etana Editions 2020) Onni ryhtyy puolustamaan rakasta puistoaan, joka aiotaan jyrätä autotien ja raitiovaunukiskojen tieltä.

Sanna Iston ja Eppu Nuotion kirjoittamassa ja Sari Airolan kuvittamassa Typy ja nokkela noita -kirjassa (Bazar 2020) vauhdikas ja hyvällä mielikuvituksella varustettu Typy kohtaa leikkipuistossa luudalla lentävän noidan.

Riikka Jäntin ihastuttavan Pikku Hiiri -sarjan kuudennessa osassa Pikku Hiiren hellekesä (Tammi 2020) Hiiru ja äiti viettävät kesälomaa kaupungissa. Helteisiin päiviin mahtuu monenlaista hauskaa puuhaa.

Eppu Nuotion kirjoittama ja Saara Vallinevan jännittävästi kuvittama Pikkusaari-sarja täydentyy kolmannella osalla. Kirjassa Paola Pääsky ja kadonnut soittorasia (Bazar 2020) Paola Pääsky perheineen saapuu Andalusiasta kesänviettoon Pikkusaarelle. Yksi matkalaukuista katoaa ja sen mukana soittorasia, jota ilman perheen pienokaiset eivät saa unta iltaisin. Löytyykö soittorasia öisestä saaresta?

Tytär onkin jo kysellyt jatkoa Veera Salmen kirjoittamaan ja Elina Warstan kuvittamaan Päiväkoti Heippakamu -sarjaan. Nyt sellainen tulee. Päiväkoti Heippakamu — Hung ja pantteripako (Otava 2020) kertoo päiväkodin hymysuusta Hungista, josta tulee päiväkodin hulinassa hurja pantteri Pampam. Pampamin on pakko päästä pakoon.

Anneli Kannon kirjoittama ja Noora Katon kuvittama Viisi Villiä Virtasta -sarja täydentyy jo yhdennellätoista osalla. Veera Virtanen ja kiusaaja -kirjassa (Karisto 2020) Veera alkaa saada ilkeitä viestilappuja. Kuka Veeraa oikein kiusaa ja miksi? 

Touhukaverukset päättävät perustaa uuden kaikille avoimen museon Ninni Oljemarkin kirjassa Touhukaverukset — Museo kaikille (Otava 2020). Villisika haluaisi esitellä kaupunkilaisille itse maalaamaansa taulua, mutta entä jos kukaan ei pidäkään siitä. Rohkaistuuko Villisika?

Johanna Hulkon luoma ja Marjo Nygårdin kuviksi herättämä ihana, hurja Maija pohtii kirjasarjan kolmannessa osassa Pieni Maija (Karisto 2020), onko hän pieni vai iso. Pohdinta kumpuaa siitä, että Maijasta on tulossa isosisko.

Nelli Hietalan luoma Kerttu on aiemmin tavattu tutustumassa kärpäseen. Kirjasarjan toisessa osassa Kerttu ja murkku (Karisto 2020) vuorossa on muurahainen. Löytyykö Kertun palikkataloon muuttaneelle murkulle kaveria? Ihastuttava kuvitus on Sari Airolan. 

Pipsa Pentin esikoisteoksessa Lyyli pelasti hurjan paperihukan sieppaamia paperiprinsessoja. Kirjassa Lyyli ja karmea värinkäsitys (Otava 2020) Lyylin kekseliäisyys joutuu taas koetukselle pahanilmanlintujen hyökätessä. Pentti on loihtinut viisaan sadun väreistä ja niiden mahdollisuuksista.

Kirsti Kurosen ja Karoliina Pertamon kehuttu kirja Kerro minulle kaunis sana saa jatkoa. Ilmapiiri päähenkilö Jaakon kotona ei ole muuttunut onnellisemmaksi sitten edellisen kirjan. Uutuuskirjassa Näytä minulle hassu ilme (Karisto 2020) Jaakko lähtee keräämään iloisempia ilmeitä isän pikakamera apunaan.

Taaperoita ja vanhempia ihastuttaneesta Anna Krogeruksen kirjoittamasta ja Erika Kallasmaan kuvittamasta Muttinen ja äiti -kirjasta tuttu Muttinen seikkailee vaarinsa kanssa kirjasarjan toisessa osassa Muttinen ja vaari (WSOY 2020). Vaari hoitaa Muttista — vai onko se sittenkin toisinpäin?

Taapero kokee ensilumen

Ensilumi on aina yksi odotetuimpia loppuvuoden hetkiä. Syksyn synkkä pimeys taittuu, kun lumi tuo tullessaan valoa ja pehmeyttä maisemaan.

Pikkulapsen elämässä se ihka ensimmäinen ensilumi saattaa olla jännittävä hetki. Tähän teemaan pureudutaan Katri Tapolan kirjoittamassa ja Karoliina Pertamon kuvittamassa katselukirjassa Toivon talvi.

Toivo on taapero, joka nauttii hiekkalaatikkoleikeistä. Toivolle on tärkeää, että hän saa lainata naapurin Antin punaista kuorma-autoa. Eletään syksyä. Tuuli lennättää värikkäitä lehtiä puista. Kun äiti aamulla avaa verhot, jotain ihmeellistä on tapahtunut. Hiekkalaatikko on muuttunut valkoiseksi. " – Ensilumi on satanut, äiti sanoi." 

Toivolle valkoinen hiekkalaatikko on järkytys. Mikään ei suju ja kaikkeen Toivo sanoo 'ei'. Leikki lumessa ei kiinnosta. 

" - Tehdään lumipallo, äiti sanoi.
- Ei, Toivo sanoi.
Toivo tahtoi kotiin.
Äiti kantoi Toivon kotiin." 

Vasta kun naapurin Antti löytää punaiseen kuorma-autoon auran, tulee Toivolle kiire lumileikkeihin.

Karoliina Pertamon kokoaukeaman kattavat värikkäät kuvat ovat mukavaa katseltavaa yhdessä taaperon kanssa. Paksut pahvisivut kestävät pienten käsien käsittelyä. Hyväntuulinen tarina valmistaa taaperoa vuodenajan muutokseen.

En muista, että tyttärelläni olisi taaperona ollut ongelmia lumen kanssa. Hän on aina ottanut lumen avosylin vastaan. Hän on todellinen talvi-ihminen, joka saattaa kesälläkin haikailla lumen perään.

Viime talvet ovat olleet täällä Etelä-Suomessakin melko lumisia. Olen yrittänyt selittää tyttärelleni, ettei Helsingissä suinkaan joka talvi saada paljon lunta. Hän ei taida uskoa, ennen kuin kokee itse mustan talven.

Oma taaperoni lumileikeissä tammikuussa 2016

Katri Tapola: Toivon talvi
Kuvitus: Karoliina Pertamo
Kustantaja: Tammi 2013 

Naistenviikko: Olga etsii metsän salaisuutta

Metsä lauloi, surisi, suhisi ja liversi. Pienen oravanpoikasen ihmetellessä, mikä saa metsän soimaan niin kauniisti, äiti tokaisee kaikkien laulavan metsän salaisuudesta. Siitäkös Olga Orava kiinnostuu. Mikä on metsän salaisuus? Vaan äitipä ei kerrokaan. Olga saa selvittää sen itse.

Metsän salaisuutta siis etsitään Mila Teräsksen kirjoittamassa ja Karoliina Pertamon kirjoittamassa kirjassa Olga Orava ja metsän salaisuus. Olga viettää kokonaisen päivän kyselemällä muilta metsän asukkailta, mikä on metsän salaisuus.

Erkko Kuoriainen korostaa kirjoja ja oppimista, verkkoja ahkerasti kutova Hekla Hämähäkki puolestaan uutteraa työntekoa. Makuupussiinsa vetäytyvä Toukka Perhonen uskoo uniin ja unelmiin, hyttyset puolestaan joukkovoimaan. Arvo Kääpä pitää aarteenaan aikaa ja kärsivällisyyttä ja Sini Tiainen rakastaa yhtätoista pilkullista munaansa ja sitä, mitä niistä eräänä päivänä tulee.

Olga todistaa upeaa näkyä, kun muurahaiskuningatar lähtee häälennolleen kohti kirkasta taivasta. Se saa Olgan pohtimaan, onko kuningattaren rohkeus lentää metsän salaisuus.

Kohtaaminen puussa kirjaa lukevan ihmispojan kanssa on Olgalle merkittävä.

"Lapsi nosti päänsä kirjasta ja hymyili.
- Me mahdumme tälle oksalle molemmat, poika sanoi oravalle ystävällisesti.

Olga Orava katsoi poikaa silmiin. Siitä tuntui kuin ihmisen poikanen olisi sanonut sille jotakin tärkeää. Puhuiko poika minulle metsän salaisuudesta? Olga mietti ja loikkasi kohti kuusen lempeäntummia varjoja."

Illalla kuun jo nauraessa taivaalla Olga kertoo emolleen kaikista tapaamistaan olennoista ja niiden sanoista. Kuka oli oikeassa? Mikä on metsän salaisuus? Kirja ei tarjoa valmista vastausta. Se jättää tilaa pohdinnalle ja keskustelulle.

Eräässä siivouspuuskassani lahjoitin tämän kirjan tyttäreni päiväkotiin, mitä olen vähän katunut, mutta näen että kirja olisi kiinnostava keskustelun herättäjä lapsiryhmälle luettuna. Valitettavasti sitä kuitenkaan ei ole tyttäreni mukaan päiväkodissa luettu.

Karoliina Pertamon värikylläinen kuvitus kuvaa suomalaista metsää raikkaasti. Värejä on käytetty rohkeasti ja metsä hehkuu monenlaisissa väreissä, ei pelkästään vihreänä. Koko aukeaman kuvat ovat kiinnostavan tiukasti rajattuja lähikuvia. Teksti on ladottu kuvien päälle.

Mila Teräksen kieli on vivahteikasta ja kaunista. Tämä on niitä kirjoja, joita on nautinto lukea ääneen. Kirja oli Finlandia Junior -ehdokkaana vuonna 2014, mitä en yhtään ihmettele.


Mila Teräs: Olga Orava ja metsän salaisuus
Kuvitus: Karoliina Pertamo
Kustantaja: Lasten Keskus 2014

Osallistun postauksella Tuijatan naistenviikkohaasteeseen